Metsänpeiton myöhemmät vaiheet

Kuulostaa ikävälle ja häiriintyneelle tuo entisen ystäväsi käytös. Onneksi olet saanut etäisyyttä häneen. Itseään on tervettä suojella. Moisessa pyörityksessä alkaa oma mielenterveys rakoilla ja joutuu suotta sotketuksi kaikenlaisiin draamoihin.

Heilan (huomaan etten vielä pysty kirjoittamaan ex-heila, vaikka sehän hän on) kohdalla kyse lienee enemmän impulsiivisuudesta, joka sotkee ympärillä olevienkin elämää. Hän ei vaikuta ymmärtävän kokonaisuutta, sitä miten asiat vaikuttavat toisiinsa. Hän tekee jotain, muuttaa suunnitelmia ja aikatauluja yhtäkkiä, mistä seuraa ketjureaktio, jossa muidenkin suunnitelmat muuttuvat ja sotkeentuvat. Tai vähintäänkin tulee ylimääräistä keskustelua siitä pysytäänkö kuitenkin aikaisemmassa suunnitelmassa, syistä x. Ettei vaikka lähtöä voi aikaistaa 2h, koska en olle käynyt, suihkussa, pakannut ja kusettanut koiraa. Tai hän saattoi ostaa tarjouksesta jotain kallista ja tarpeetonta miettimättä, ettei pysty maksamaan omaa osuuttaa jostain, jolloin se joko jää tai toinen maksaa momemmat ja jää odottamaan milloin hän pystyy oman osansa maksamaan.
Yksittäisinä pikkujuttuja, mutta jatkuvana virtana raskasta ja toimintatapa ajoi minut väsymykseen ja ärtymykseen aiheuttanalla jatkuvasti ylimääräistä aivotyötä, kun jaksamiseni on muutenkin vajaata.

Tuo ei ollut samalla tavalla pahantahtoista kuin Lempeän ketun ex-ystävän.
Heilakin kyllä koki, että isompi ongelma on ärtymiseni, eikä hän voi mitään, niin vaan käy. Ehkä niin onkin, jospa hänen päällään jälki on tuollaista. Minulla on omanlaiseni rajoitteet, hänellä omanlaisensa, enkä voi tietää, mitä elämä noiden ominaisuuksien kanssa on.

En voi nyt kovin hyvin. Päässä pyörii kaikenlaista ja olen nukkunut huonosti. Huomaan, ettei toimintakykykään ole normaali. Unohdin pankkikortin tunnusluvun ja teloin hiukan itseäni kotitöissä, joten viisainta lienee pääosin levätä, tehdä pikkulenkkejä koiran kanssa, kuunnella podcasteja ja lukea yms joka ei kongnitiivista kapasiteettia isommin vaadi.
Kaivaudun sohvaani torkkupeittojen sekaan potemaan särkynyttä sydäntäni. Muutkin vaivat ovat sillä tavoin ajastaan lievittyneet, ehkä tämäkin.
Juoma-aikaan kauheissa krapuloissa epätoivo ja ahdistus yhdistettynä päänsärkyyn ja loputtomaan keltaisen polttavan liemen oksentamiseen ja tyhjän yökkimiseen oli tätä kärsimystä monin verroin pahempi.

3 tykkäystä

Voi sinua. Ihan ymmärrettävää, että olo on huono. Kyllä sekin ohi menee, mutta syvältähän se on, kun on vielä päällä. Tuo on täysin totta, että juominen ja krapulainen jomotus se vasta syvältä olikin. Onneksi ei sellaista sentään enää ole. Toivon, että olosi pian helpottuu.

Halaus!

1 tykkäys

Hengissä ollaan ja alan pikkuhiljaa tottua tähän. Olen palannut jotenkin omaan vanhaan elämääni ja nauttinut rauhasta, kun entisen heilan hullunmylly ei sotke omaa elämääni enää. Pystyn ajattelemaankin paljon kirkkaammin.
Ajattelin ensin olevani itse se suhteen hullumpi osapuoli, mutta ajan myötä alkoi näyttää siltä, etten olekaan tai ainakin omat ongelmani ovat jollain tapaa hallinnassa ja olen oppinut elämään niiden kanssa niin, että oireita on mahdollisimman vähän.

Huvikseni lueskelin netistä ihmisten kokemuksista parisuhteesta adhd-ihmisen kanssa ja olihan se paikoin karua luettavaa; rahahuolia, jääninen yksin vastuuseen lastenhoidosta ja kotitöistä, masennuksen ja sekoilun loputtomasta vuorottelusta, jatkuvasta riitelystä jne.
Ero oli hyvä päätös, sen paremmin mielenterveyteni kuin fysiikka ei kestä moista elämää ja aloinhan jo voida vähän huonosti, näinkin lyhyessä ajassa
Enkä tällä tahdo loukata neuroepätyypillisiä ihmisiä. Todennäköisesti itsellänikin on jotain siltäkin osastolta; aistiyliherkkyyttä ja kuormittumista, enkä pysty toimimaan järkevästi jos ärsykkeitä on liikaa, pakka leviää. Heilan tyyppinen ihminen vain on minulle aivan väärä ja minun tyyppiseni hänelle…

Olen nauttinut verkkaisista kävelyistä, kotini hiljaisuudesta ja rauhasta. Katsellut luonnon eläinten ja lintujen touhuja., lueskellut, piirtänytkin vähän ja katsonut ja kuunnellut yle areenasta ohjelmia .
Tämä elämä sopii minulle.

2 tykkäystä

Olen pohdiskellut syntyjä syviä. Ehkä ero ja toisaalta loputon zenbuddhalaisuuteen ja muihin henkisiin/hengellisiin kirjoihin uppoutuminen on tuupannut ajatustyön käyntiin.

Kaikki totuudet on lukemattomat kerrat uudelleen “keksitty” ja löydetty ja jokainen joutuu ne omalla kohdallaan etsimään ja löytämään. Raitistumisen avaimetkin on AA:n ohjelmaan ja teksteihin kirjoitettu, omalla vanhahtavalla tavallaan ja nekin oivalletaan omakohtaisesti uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin perusperiaatteet ovat aina ne samat; ongelman tunnustaminen ja voimattomuus alkoholin edessä, itsetutkiskelu ja luonteen heikkouksista eroon pyrkiminen. Tyyneys ja hyväksyminen.
Lopulta samat teemat toistuvat eri uskonnoissa ja filosofioissa. Näitä samoja asiota ihmispolot ovat pohtineet niin kauan kuin jonkinlainen kyky moiseen pohtimiseen on ollut.

Ajattelin ensin, että kirja “Zen ja rakastumisen taito” olisi suoranaista hömppää, typerä amerikkalainen self help-kirja, mutta oikeastaan siinä on paljon asiaa… Mitä kuonaa menneestä kannan mukanani ja miten se vaikuttaa toimintaani tässä hetkessä? Mitä odotan, toivon vaadin? Mitä luulen tarvitsevani ja miten kuvittelen sen saavani?
En etsi rakkautta tai rakastumista, kirja osui käteeni kuin annettuna ja on hyödyllinen omien ajatusten järjestämisessä.

“Psykologisten käyttäytymismalliemme analysointi ei välttämättä ole yhtä tehokasta kuin lattian peseminen niin, että se suorastaan kiiltää”
Ehkäpä siis loputtoman vatvomisen ja analysoimisen sijaan kävelymeditaatio tai zazen tai vaikkapa siivous selkiyttää mieltä paremmin.

Ei tee mieli juoda, ei yhtään. En ole ahdistunut, enemmän huvittaa elämäni tragikoominen luonne. Näillä kyvyillä ja tällä ymmärryksellä tulee tällaista jälkeä. :upside_down_face:

3 tykkäystä

Yöt on kivaa aikaa; koko seutu on hiljainen, eikä muita kulkijoita juuri näy.
Palasimme koiran kanssa öiseltä seikkailultamme. Saaliina hyviä kuvia kotiloiista tai mitä lie etanoita olivat. Yhtä kaikki hirveä määrä niitä oli kiipeilemässä kasveissa. Iloani ei tässä pilaa sekään, jos ovat jotain vieraslajia.
Heinäsirkat sirittivät ja oli mukavan vilpoisaa.
Nautin suuresti näistä öisistä hetkistä.
Olen muutenkin saanut taas paremmin kiinni läsnäolosta.
Yksi huomio on sekin, että annan liian helposti muiden ihmisten ongelmien vaikuttaa mieleni tasapainoon. Ehkä voisin vastaisen varalle harjoitella olemaan ottamatta niitä murheekseni tai ahdistumatta niistä. Elämäni toki on ollut sellainen, että siihen on alttius ja stressi aktivoituu vanhasta muistista automaattisesti.

4 tykkäystä

En ole tähän omaan ketjuuni toviin mitään kirjoitellut, vaikka kaikenlaista olen miettinyt ja tehnyt.
Olo on ihan jees. Olen tutustunut paremmin joihinkin naapureihin ja ystävystynyt naapurin koiran kanssa. :smiley: Se haluaa tulla tervehtimään aina kun minut näkee. Oma koira ei siitä niin välitä tai oikeastaan pidä lainkaan, mutta on melko tyynenä kainalossa. Toivon, että tällainenkin altistuminen toisen koiran seuralle lievittäisi sen koirapelkoa.

Olen käynyt muutamissa kahviloissa ja tapahtumissa ja ensi viikolla on tarkoitus mennä yhden suosikkiyhtyeen keikalle ja syksymmällä toiselle. Useampiakin taiteellisia pyrkimyksiäni olen pikkuhiljaa edistänyt. Myöhemmin näkee, miten ne etenevät.

Luonto tuo ilonaiheita eteen päivittäin. Viime aikoina olen seurannut, kun varpuset syöttävät poikasiaan ja opastavat niitä linnun tavoille. Välillä lyhyestäkin heinikosta saattaa ihan vierestä pölähtää lentoon iso varpusparvi. Mitä lie siellä syövät tai touhuavat… Tuosta toisaalta tuli mieleen nyt sekin, että koiralla oli taas vatsa sekaisin, mutta ehdin kyyditsemään sen ulos ennen sen varpusparven purkautumista matolle. Elämä siis rullaa tuttua rataansa kaikilla rintamilla.

Otan syksyn vastaan innolla, jopa odotan sitä. Lapset ja teinit menevät päiväkotiin ja kouluun ja asuinalueelle laskeutuu rauha; ei huutoa, ei mekastusta, ehkei mopoilla ja sähköpotkulaudoilla rälläämistäkään samassa määrin.
Yöt alkavat viiletä ja ikkuna auki on kivan raikas nukkua.

2 tykkäystä

Heipä hei taas.

Olen aika ylpeä itsestäni, kun olen mennyt raittiina aika vaikeiden tunnetilojen läpi. Kaikenlaiset tunnesotkut on iso riski ja voin tässä välillä hemmetin huonosti, ruokakaan ei maistunut… ei edes pulla tai suklaa… :open_mouth:

Palasin heilan kanssa yhteen ja asiat on nyt hyvin. Pelkään hiukan ajautumista raastavaan on-off-pelleilyyn, mikä takuulla tekisi mielenterveydelle hallaa, mutta eihän niin välttämättä käy. Jos homma ei toimi, ei jää jossiteltavaa, oliko ongelmien syynä epäonniset olosuhteet ja sattumukset (stressiä ja rasitusta aiheutui mm äitini yllättävästä kuolemasta ja kuolinpesän asioiden hoidosta ja heilan sairastelusta) vaiko luonteiden liika erilaisuus.
Yhteiselo on sujunut hiukan eri tavalla, paremmin siis, kun puhuimme kumpaakin hiertäneistä asioista avoimesti. Ehkä uusi alku terveemmillä rooleilla on mahdollinen.
Yritän itsekin olla ottamatta kannettavakseni asioita, jotka eivät minulle kuulu, pyytänään apua, jos sitä tarvitsen ja olemaan suora, selkeä ja avoin. Asioita, joista Hiirikin on kirjoitellut oivaltavasti.

Jos haluan elämäni ja ihmissuhteideni muuttuvan, minun on muutettava toimintatapojani. Ei ole sattumaa tai kohtalo, että löydän itseni uudestaan ja uudestaan auttamasta jotakuta, niin että väsyn liikaa tai että omat asiani jäävät hiukan vähempiarvoisiksi kuin toisen asiat.

Raitistumisen kohdalla näin olen jo ajattelu- ja toimintatapojani onnistuneesti muuttanut, muilla elämän osa-alueilla on vielä fiksattavaa.

3 tykkäystä

Hurjasti voimia sinne vähän vaikeimpiin aikoihin!
On hyvin rohkaisevaa huomata, että noinkin isoissa myrskyissä pystyy purjehtimaan selvin päin. :heart:

1 tykkäys

Kiitos.
Kyllähän se mahdollista on, kun sisimmästä on noussut vahva motivaatio raittiuteen. Joskus oma selvitymiseni hämmästyttää; olen kuitenkin masennuksen ym syiden takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja kamppaillut pienitulosena köyhyysrajan tuntumassa liki koko aikuisikäni. Raittiusvuosiin on mahtunut aika paljon vastoinkäymisiä; koiran kalliit ja vaikeat leikkaukset, ihmissuhdevaikeuksia, omaa fyysistä sairastelua, molempien vanhempieni kuolemat ja niiden jälkipyyki, mikä ei oman sukuni kyseessä ollessa ollut sujuvaa. (mikään muukaan ei ole)

Hankalat olosuhteet eivät siis estä raitistumista tai raittiina pysymistä, eikä toisaalta suotuisammat olosuhteet takaa sitä.
Ihmettelen, miksen ole palannut juomaan tai edes tuntenut vuosiin voimakasta juomishalua, hetken häivähdyksiä vain. Ehkä raitistumisprosessissa on jotain mystistä ainakin motivaation syntymisen suhteen.
Oikeastaan vaikeinakin hetkinä tunnen kiitollisuutta siitä, että saan elää ja olla raittiina. Ehkä se kiitollisuus, kyky iloita pienistä asioista ja vähän vino huumorintaju ovat auttaneet tällä matkalla.

Sinnikkyyttä muillekin vastoinkäymisiin ja raitista päivää!

3 tykkäystä

Minäkin olen hiton ylpeä sinusta, kaikin puolin. Enkä vähiten raittiuden saavuttamisen ja säilyttämisen osalta. Olen tosiaan ennekin tulkinnut, ettei elämäsi ole ollut eikä ole nykyiselläänkään ihan ruusuilla tanssimista. Sinusta kuitenkin huokuu, miten huomaat hyvän ja haluat sitä vilpittömästi muillekin. Samalla haluat ennen kaikkea huolehtia itsestäsi. Ja niin pitääkin, jotta siitä voi riittää myös muille. Se on aikuisen, tukevasti omilla jaloillaan seisovan naisen toimintaa. Sellainen vakaus kestää pienet ja isommat myrskytkin, vaikkei niitä tietysti tiellesi toivoisi.

Kuulostaa tosi hyvältä. Väitän, että usein ongelma on nimenomaan suoran ja rehellisen kommunikaation puute. Niin se on meilläkin edelleen, vaikka yritämme harjoitella. Minusta asian tiedostaminen on kuitenkin jo puoli voittoa. Ettei tule mielessään käänneltyä ja väänneltyä asioita ties miksi. Asioita, jotka alunperin olisivat olleet vielä aika simppeleitä. Tietenkään suora ja rehellinen puhe ei ole mitään epäkohteliasta tölvimistä, millä jotkut “mä vaan oon tämmönen avoin ja temperamenttinen” -ihmiset sitäkin selittelevät.

Jep. Ei se ole sattumaa. En halua tietenkään syyllistää uhreja, koska huono käytös, kiusaaminen ja väkivalta on aina sen toteuttajan syy. Mutta silti, jos jokainen osaisi pitää omista rajoistaan huolta, vältyttäisiin monelta. Ja ennen kaikkea monelta, mikä on vähintäänkin alkanut ihan silkasta väärinkäsityksestä. Ei toinen voi tietää missä juuri minun rajani menevät, jos en sitä mitenkään ilmaise, vaan hymyillen annan kävellä yli mennen tullen ja pyyhkiä vielä jalatkin. Tuskaillen ihmissuhde toisensa perään, että on se nyt kumma, kun ei ymmärretä sanomatta.

Juuei. Olosuhteilla on lopulta hyvin vähän tekemistä asian kanssa. Toki monella jossain kohtaa tulee eteen juuri se olosuhde, missä kamelin selkä katkeaa ja raittius alkaa. Mutta sitä odotellessa vielä usempi juo itsensä hautaan. Itsekin ajattelin vielä raittiuden jo alettuakin, että ei ihme että siinä tai tässä tilanteessa juo. Nyt ajattelen, että tilanteen on oltava kyllä tosi ihmeellinen, jotta siinä haluaa vielä juodakin. No jos sillä saisin sodat loppumaan, joisin vaikka minkä rännin. Mutta juuri pienemmästä syystä en. Ainakaan tällä hetkellä.

Sen sijaan etten saa tai voi, en todellakaan halua. Näin:

Parasta mahdollista jatkoa sinulle. Raittiina tietysti!

1 tykkäys

Kiitos! Samaa tietysti toivotan sinullekin!

Elämä on sujunut melkolailla samaan tapaan kuin ennenkin. Huomaan kyllä, että mennyt vaikuttaa jossain määrin tähänkin päivään. Kiintymyssuhdetraumat ja muut ongelmat tuppaavat näyttäytymään vahvimmin läheisimmissä ihmissuhteissa. Kun olen saanut osakseni epäjohdonmukaisesti mykkäkoulua, huutamista, ystävällisyyttä, rangaistuksia ja palkintoja, ja isän saiauteen liittynyttä seilaamaista masennuksesta maniaan, minulla ei ole sellaista perusluottamusta ihmissuhteiden tai ihmisten vakauteen, niin jollain tavalla olen aina hiukan varpaillani ja huomaan tarkkailevani heilankin mielentiloja ja jopa kyselen niitä.
Ovatko asiat tänään kuten eilenkin? Tapahtuuko kohta jotain pahaa? Onko kehonkieli ristiriidassa sanojen kanssa?
Melkeinhän tuo yhdistettynä 9 v koulukisaamiseen on jonkinlainen sotatrauma, olen tottunut elämään etulinjassa odottaen tykistökeskitystä. Helvetin rasittavaa, mutta en ehkä koskaan pääse noista kokonaan eroon. On hetkiä jolloin olen täysin levollinen ja sellainen mitä kuvittelen olla “normaali” ja hetkiä, jolloin hyvin helposti ahdistun tai koen ulkopuolisuuden tunnetta… että kaikki on liina vaikeaa ja haluan paeta.

Elämä on tuntunut viime viikkoina voittopuolisesti hyvältä ja voisi sanoa, että olen onnellinen. Oma olo on ollut hyvä ja heilan kanssa vietetty aika leppoisaa ja hauskaa; tavallista arkea ja teimme pienen reissunkin kotimaassa.

Olen ottanut yhteyttä muutamaan vanhaan tuttuunkin ja laajentanut sosiaalista elämää hiukan.
Elämä on ihan mallillaan, en kaipaa siihen mitään ihmeempää lisää, eikä elämässäni ole asioita, joita siitä tarvitsisi poistaa. :smiley:

Kuun puolivälissä olisi sitten 9-vuotispäivä raittiina. Sitä kohti, päivä kerrallaan.

3 tykkäystä

En olekaan pitkään aikaan omaan ketjuuni kirjoitellut, mutta teen sen nyt.

En ole juonut, mutta masennus on hieman vaivannut, stressi ja ahdistus myöskin. Suoraan sanottuna yksi syy näihin on parisuhde ja sisimmässäni tiedän, että sen lopettaminen olisi viisasta. Ehkä teenkin tavallaan eroa ja surutyötä, vaikka suhteessa vielä roikunkin. Heila ei ole sopiva kumppani minulle ja hänen mt-ongelmansa ovat mahdollisesti pahempia kuin omani. Paha velkaantuminen heti luottotietojen palattua ja mielialan melkoinen vuoristorata ja melkoisen impulsiiviset ratkaisut. Tuttua toki itsellenikin, mutta olen voinut nänä raittiit vuodet paljon paremmin ja saanut raha-asiani kuntoon. Heilan rallista puuttuu viina, mutta kaikenlaista sotkua ilman sitäkin näköjään syntyy.

Vaikka kovasti yritän saada oman elämäni pysymään vakaana, heilan aallokko keikuttaa omaakin paattiani aivan liikaa. Juuri nyt olen todella väsynyt hänen sauhuamisernsa ja vauhtiinsa, vaikkei masennusvaihekaan kivaa katseltavaa ollut.

Miksi joudun, ajaudun ja hakeudun elämäni aikana toistuvasti tällaisten vuoristorataa ylös alas kiitävien ihmisten seuraan? Ehkä se on tuttua, se normaali tilanne lapsuudenkodissani ja alitajuisesti haen sitä samaa, vaikken sitä halua tai kestä.
Olen useamman ystävyyssuhteen joutunut katkaisemaan em syistä ja sama ralli viinalla lisämaustettuna oli exänikin elämässä.

En opi mitään näköjään ja oman tyhmyyteni takia teen näillä ihmissuhdevalinnoilla elämäni raskaaksi.
Onneksi asumme eri asunnoissa. Heila ei taas nuku kovinkaan paljon ja on varsin toimelias :hushed: mikä todennäköisesti tietää ongelmia ja ehkä hänellä on taas edessä stoppi ja mustuus.

Mutta olen näistä ennenkin jotenkin irti päässyt, kun vaan olen luopunut toivosta. Tilanne tuskin miksikään muuttuu.
Olen jatkanut muutamien pikkutavoitteideni edistämistä ja haaveitteni toteuttamista. Heilan kanssakin pohdittiin joidenkin toteuttamista yhdessä, mutta hän ei jaksa ponnistella niiden eteen, eikä kykene säästämään, niin toteutan niitä ilman häntä.
Ehkäpä keväällä elämässäni puhaltavat taas uudet tuulet. Nyt tässä on paljon hyvää, mutta näin en halua vuosikausia jatkaa. Nykyinen tilanne rasittaa minua liikaa ja heikentäisi pitkittyessään mielenterveyttä, ehkä fyysistäkin.

Kivaa kun on satanu ja tuullu. Oma koti on kiva pesä ja rauhan tyyssija, jonne pääsen lepäämään ja lukemaan, juomaan teetä ja nauttimaan hiljaisuudesta.

Hyvää yötä ja krapulatonta aamua kaikille! Selvällä päällä ongelmiinkin löytyy helpommin ja paremmat ratkaisut!

3 tykkäystä

Tänään on ollut ihan hyvä olo. Päätin, etten vatvo parisuhdettani loppuvuoden aikana sen kummemmin edes omassa päässäni. Elän päivä kerrallaan, kuten raittiudenkin suhteen.
Osa haaveistani on tässä edistynytkin koko ajan, en vaan synkillä hetkillä muista sitä. Keväällä toteutan parikin niistä, eikä niihin vaikuta heilan tilanne tai se onko parisuhde kasassa vaiko ei.
Turhaahan kaikkia asioita on vyyhtenä pyörittää loputtomiin mielessään, jos ne eivät ole varsinaisesti riippuvaisia toisistaan.

Hassulla tavalla tuntuu, että ongelmani ovat osa minua, enkä osaa ajatella itseäni toisenlaisena.
Ongelmia aiheuttavien piirteiden kääntöpuoli on usein jotain hyvää, kuin kolikon molemmat puolet, eikä niitä voi toisistaan erottaa. Saa molemmat tai ei kumpaakaan.
Elämän ajoittaisesta raskaudesta huolimatta ajattelen, että on kivaa olla minä.

3 tykkäystä

Voi saakeli sentään!
En tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta minulla alkaa olla aika vahva epäily, että heilalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Taitaa kiitää kohtia maniaa kesän masennuksensa jälkeen. Hän käyttäytyy, no kuin maanikko; ei nuku, on täynnä suunnitelmia ja tekee kaikenlaisia hankintoja -velaksi tietenkin.
Takana on myös yksi varsin v*ttumaisia käänteitä saanut keikkailta, jolloin heila veti perseet ja käyttäytyi varsin huonosti.
Ei ollut noista itse moksiskaan ja suunnitteli hetipian kankkusesta toivuttuaan omakotitalon ostoa yhdessä. :grinning: aikoo myös varata koiranpennun.

Tämä sekoiluhan on minulle varsin tuttua, samassa vuoristoradassa kiisi isäni ja olihan se melkomoista rääkkiä koko perheelle.

Kumma kyllä voin itse melko hyvin, kun tavallaan olen jo jonkin aikaa sitten luovuttanut ja vähän suunnitellut omaa elämääni eteenpäin silläkin tavalla ettei heila välttämättä ole enää kuvioissa mukana.
Tuo elämä ei ole sellaista, jota haluan, eikä pitkässä juoksussa tue hyvinvointiani. Tässä kohtaa oma kämppä tuo rauhaa ja enkä stressaa itseäni jatkuvasti muuttuvien suunnitelmien takia. En vaan lähde niihin mukaan ja sanonkin sen. Heila toki pyörittää suunnitelmia kovalevy kuumana koko prosessoritehollaan.

Vaikea tilanne ja surettaa. Ei häntä väkisin hoitoon saa, järkipuhe ei auta ja ennen tilanteen pahenemista hän ehtii sotkea (raha)asiansa pahasti.

Olen laittanut kotiini jouluvaloja, lueskellut ja lepäillyt ja nukkunut riittävästi. En liioin haaskaa voimiani kinasteluun tai “järjen puhumiseen” enempää.

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin onnellinen.
Aika vapaa olo; ei mitään aktiivista riippuvuutta ja pääkin riittävän hyvässä kunnossa mahdollistaakseen tasaisen ja jokseenkin normaalin elämän.

Öitä!

5 tykkäystä

Tuo kaksisuuntainen on läheisillekin vaikea rasti. Oletko kysynyt heilaltasi voisiko hänellä olla sitä? Minun miesystävälläni on lievää oireilua ja hän on kuulemma jo ennen meidän suhdettakin miettinyt onko hänellä kaksisuuntainen. Sanoisin kuitenkin, että ennemmin mielialan aaltoiluhäiriö, kun oireet niin lieviä.

Kerran, kun tapailin toista miestä, tuli hyvin vahvat fiilikset kaksisuuntaisesta. Kysyin tosi varovasti ja rakentavasti onko hän miettinyt ko.mahdollisuutta, mutta mies suuttui silti niin voimakkaasti, että koko suhde katkesi. En tiedä olisinko itse jaksanut edes katsella sitä kauaa, kun meni joko tosi lujaa tai sitten oli masennuksen alhossa.

Kuulostaa siltä, että osaat tosi hyvin rajata. Sehän se onkin oman jaksamisen kannalta parasta. Varmasti surettaakin. Muistelen, että jos on ADHD on helpommin myös näitä psykiatrisia häiriöitä. ADHD:seenkin saattaa liittyä on-off -toiminta, kun itseä kulutetaan loppuun innostumalla ja puuhailemalla liikaa. Sitten iskee uupumus eikä jakseta tehdä hetkeen mitään. Erotusdiagnostisesti aika hankala tilanne.

Sulla on paljon mukavia juttuja elämässäsi ja elämäsi kuulostaa heilasta huolimatta ihanan tasapainoiselta ja rauhalliselta.

Mukavaa joulukuuta! :christmas_tree::sparkler:

2 tykkäystä

Kiitos samoin!

Itse asiassa heila pohti aiemmin tutkimuksiin hakeutumista ja sitä kumpi ko. vaivoista hänellä voisi olla vai peräti molemmat.
Nyt kun kaasu on hirttänyt kiinni, hän ei ole köyhä, eikä kipeä, joten asia ei taida edetä.

Olen tarpeeksi elämäni aikana kärsinyt sekä omista, että toisten mielenterveys- ja päihdeongelmista, etten enää niitä hankalssa muodossa lähelleni haua, niinpä nyt vaan katselen tilanteen kehittymistä tuonne loppukevääseen.
Jos heila hakee ja saa apua ja hänen elämänsä tasaantuu, tilanne ei ole toivoton. Muussa tapauksessa poistun kuvioista.
Haluan että elämässäni on joku tolkku ja ennustettavuus.

Miten voin olla näin tyhmä?! Miksi en nähnyt ongelmia etukäteen? Kävelin hölmönä ja sokeana ties monennenko kerran samaan ansaan… kuin mulli teurasautoon heinätukon perässä tai punahilkka isoäidin mökkiin. :joy::joy::joy:

Miten saatoin olla niin sokea… naurattaa kyllä.

2 tykkäystä

Älä syyllistä itseäsi, nämä asiat on yleensä alitajuisia ja siksi niiden tapahtumista ei edes huomaa ennen kuin ne jo kirkuvat tulenpunaisina päin kasvoja. Niin se usein menee, että me toistetaan tuttuja kaavoja, kun niihin kaavoihin ollaan kasvettu. Joka kerta tulee kuitenkin uutta oppia siitä, mitä kannattaa tai ei kannata tehdä. Ole sinäkin tässä asiassa armollinen itseäsi kohtaan! Vaikka ymmärrän toki senkin, että voi ottaa päähän. Vaikka meillä oman miesystäväni kanssa menee nyt hyvin ja hänen oireensa ovat lieviä, olen silti ehtinyt monesti ajatella, että valitsin sitten miesystäväni kuitenkin entisiä uria pitkin. Niin kauan kuin oireet pysyy lievinä, voin jatkaa tässä suhteessa.

2 tykkäystä

Joo, ei tästä kannata syyllisyyttä tuntea. Jollain tapaa koko homma jopa naurattaa. Omat valintani ja tämä tilanne. En siis ilku heilallekaan.
Jotenkin on vain niin absurdia tuo suunnitelmien määrä ja hänen vankka uskonsa, etyä kaikki on mahdollista. Yritin jossain vaiheessa puhua budjetin suunnittelemisests… että minkä verran edes tällä hetkellä hä elke tai minulle jää maksuvaraa pakollisten menojen jälkeen, mutta numerot eivät tässä kohtaa auta. Se vaihe kun laskut lankeavat maksuun, ei mietitytä tai kiinnosta häntä nyt.

Viikonloppu oli hauska, muutamia menojakin, eikä heilan alkoholinkäytöstä aiheutunut tällä kertaa harmia.
Olen tässä samalla treenannut tyyneyttä; yritän olla tempautumatta pyörteeseen mukaan. Eihän minun tarvitse edes ärtyä; sanon vaan käykö joku vai eikö käy.
Osa aktiviteeteista oli liki ilmaisia, eri vaihtoehtojen katsastamista ja tähän kohtaan harmitonta ja virkistävää tekemistä meille molemmille. Heilakin saa energiaansa purettua ilman tolkutonta rahanmenoa ja molemmilla on hyvä fiilis, niin en keksisi itsekään tähän kohtaan paremmin sopivaa tekemistä.

Viikonlopun keikalla oli kivaa, eikä muiden alkoholin juominen aiheuttanut mitään erityisiä tuntemuksia. Nousuhumalaisten kanssa oli hauskaa jutella, ei ollut mitään häiriöitäkään, eikä mielitekoja herännyt. Heilankin osalta ilta meni mainiosti.

Ensi viikolla postitan joululahjoja ja -kortteja, ehkö leivonkin jotain. Luon mieleeni tyynen kuplan, kuin myrskyn silmän ja annan niin heilan kuin muun maailman pyöriä ympärilläni.

Kun tavallaan ongelmani on ollut se, että alan itse hyöriä ja pyöriä jonkun ongelman tai ongelmaisen ihmisen ympärillä ja lopulta juuri se on aiheuttanut suurimman stressin ja ahdistuksen.

2 tykkäystä