^Morgens Palikka! Ja mutkin. Aika hienoa LL. Piti ihan kaivaa tunnukset ja luntata, kuinka toi nietzsche kirjoitetaan. Onnitteluiden paikka. Toivottavasti valaa uskoa muihin ja kannustaa ihmisiä yrittämään, jne… =)
Onnittelut Metadoniksi kutsutun hermomyrkyn lopetuksen johdosta. Itsellä annos oli korkeimmillaan 120 mg ja kun lopetin seinään, ihan omatoimisesti, en käynyt teholla kuin 3 kertaa. Oudon miedot vieroitusoireet olivat, olin odottanut rajumpia, mutta kun ei pumppu oikein jaksanut kestää. Kyseinen natsien keksimä hermomyrkky tuhosi puolet hampaistani ja aiheutti niin yletöntä hikoilua, että se oli sellaista tasoa, että plip plip plip, kuin vuotava hana, kun leuasta ja nenänpäästä valui hikeä. Vasta Suomeen palattuani eräs arvostettu kardiologi kertoi minulle, että koska minulla on synnynnäisesti pidentynyt qt-aika, ei metadonia olisi saanut määrätä ollenkaan minulle ja, että on ihme että selvisin 5 vuoden kuurista elossa.
Say no to methadone.
Miksei täällä oteta mallia vaikka Belgiasta ja anneta dihydrokodeiinia korvaushoitolääkkeenä. Ihmettelen suuresti. Kyseistä ainetta ei voi käyttää suonensisäisesti ja depot tabuja löytyy niin, että 2 annosta päivässä normi depoteilla riittää. Jos kehitellään 24 h depotti (uskoisin tosin sellaisen olevan olemassa), niin se olisi vaan aamulla kapselit naamaan ja menoksi.
Nämä on niin yksilöllisiä ja mikä on ollut annos ja kuin kauan käyttänyt yleensäkkin opiaatteja jne… ja aina voi sanoa, että helppoa oli vaikka helvetti olisi sisällä irti, mutta jos noin helposti meni, niin onnea sinä pystyt mihin vaan… Oikeasti pitää olla iloinen puolestasi. Mulla ei menisi vihelellen, tosin en ole kokeillut…
Se hikoilu, niin mulla hiottaa loppu-illasta ja luulen johtuvan kun metsku poistuu elimistiöstä hiljalleen, niin hiottaa kun viekkarit hiipiitulla. Metadonista johtuvaa painonnousua en ole huomannut. Eli ei nestettä kerää ainakaan mulle. Voi se ruoka-halua kasvattaa, mutta sehän on jokaisen asia mitä suuhun työntää. Olen miettinyt, että kun lopetan Metadonin joskus, niin minkähänlaisen annoksen tarvitsen oxycontinia tai dolcontinia tms. kipuihin, joita selkäydinvaurio aiheuttaa. On selvää, että tarviin tosi vahvat kipulääkkeet myös Metadonin lopetuksen jälkeen. Tuntuu hölmöltä lopettaa… Mutta jospa kivut ei ole joka päiväisiä, että voisi ottaa tarvittaessa ja onhan siinä se, ettei tarvii seuloissa ravata eikä kytätä muutenkaan.Epäilen kipujen kuitenkin olevan jatkuvia. Nytkin niitä on joka yö, kun Metadonin vaikutus on yöllä laskenut ja on niitä päivälläkin. Selästä oli hermot poikki nikamien T10-T12 välillä ja tulehdus pehmitti nikamiakin ja se , että kävelen on ammattilaistenkin mielestä ihme, mutta hermot jotka kasvaneet uudelleen, niin ovat puristuksissa yms…
Siis täh?! Ihmisraunio?! Noh ihan sama nyt vastaa joka tapaukses ihminen joka ei ole raunio saa tai ei!
Itelle se oli todella paljon järkevämpi vaihto-ehto ku bubre jonka päälle olisin tod.näk vetäny katu bubree. Tosin voishan sitä polakkaakin jahdata ja rykii metiksen päälle mut ei jaksa nähä vaivaa eikä tee mieli kun auttaa tuo metku opiaattihimoihin täydellisesti.
Sitä en käsitä itekään että kuinka kevein perustein hakeudutaan k-hoitoon ja sitä ihmisille (tosi nuorille vielä) myönnetään. Mulla takana sekalaista käyttöä. Aluks alkoo ja pilvee,pilvee ei melk 20 vuoteen ja alkoo 3 vuoteen. Olen ollu polleaddikti 7 vuotta miinus siitä raskausajatx2. Polakan lopetin 2001 jonka jälkeen olin raitis, paitsi 10-15mg bentsoi pvä, 7vuotta. Sit monen vuoden jälk retkahdin, ekaks alkoa muutama kk joka vaihtu nopee bubren pvittäis käyttöön. Piriä siihen sekaan silloin tällöin. Sitä kaavaa sitten +/- 2.5 vuotta jolloin aloitin metadon korv.hoidon. Korvauksen alkaessa jätin silloisen miesystävän sille kämpän joka oli pääasiassa mun ja olin ite hetken ilman kämppää. No se vapaus mustasukkasen suhteen jälkeen nous päähän ja piriä meni päivittäin 3 kk eli kh:n alettua ainoa puhdas seula 3kk:n oli ensimmäinen. Sit lähin tehostejaksolle katkasee pirinkäyttöä ja sainkin sen katki eli nyt olen ollu raittiina pelkällä metiksellä puoli vuotta. Nii bentsot ajettiin alas ennen ku alotin kh:n.
Nyt sitten se miksi siellä kupilla juoksen. En luota näihin mun addiktigeeneihin niin paljon että olisin lopettanu kokonaan nyt koska ed pitkä raittius kaatu retkuiluun. Miksi olisin taas heittänyt monta raitista vuotta hukkaan sillä et oisin ollu kukatietää vuoden? 10v? 15?2kk? raittiina ja sit ratkennu, pyöriny radalla taas douppaamassa ?vuotta ennen ku oisin päässy hakee aPUA. Nyt saanut asiat siihen kuntoon että lapset toissapvänä ekaa krt kotilomalla kolmeen vuoteen. Heinäkuun lomakk:n jälkeen enää kerran vkos lääkkeen haku. Eteen päin menee elämä kun tajuaa ottaa apua vastaan jota tarvii. Annos 90mg ja riittää hyvin,en ole lihonnu ku terveen pyöreyden verran. Hikoilu ainoa paha juttu. Kuntouttavaa korvaushoitoa tämä on eikä mitään vi*un saattohoitoa!!!Pari krt vkos kuntouttavassa työtoiminnassa… SIKSI juoksen juomassa metistä et pystyn elämään normisti ilman retkahdus riskiä!!! Aurinkoista kesää kaikille!!
^ mun mielestä sä olet ihmisenä aika heikko. varmaan kestää 10 v. se “saattohoito”.
Hei olet todella nimesi veroinen tahvanainen!!! Huomaa sana TAAS tuossa kirjotuksessas, elä sä vaan tuota vuoristorataas noiden katudouppien kanssa niin mä elän entisen narkin kuntouttavaa korvaushoito elämää ja olen joskus ehkä työelämässä ilman että TAAS ratkeen opiaatteihin ja saan kenkää jatkuvien poissaolojen takia tai kärsin päivät ja duunin jälkeen juoksen illan lääkkeen peräs,jösses!!!Katos jokainen kulkee itselleen parasta tietä ja minä näin! Aurinkoista räpeksintää siellä suossas!!!
yrittäisit olla hieman kannustavampi.
toisilla on selkärankaa lopettaa kotikonstein. säkin kumminkin oot niitä suhareita, ketkä käyttää pari vuotta subutexia, sitten menee katkolle ja saa 15 mg/pvä:ssä subutexia katkaisuhoitona. sitten sä koukutat 10 viatonta insinööriopiskelijaa, kun jää päiväannoksesta 10 mg ylimääräistä. oikea pienen kylän huumeparooni. en voi sietä tuollaista menoa. hyi sinua.
Olen muuttamassa Turkuun ja siellä läälkäri sanoi että metadoni annokseni on liian iso 190mg 38ml. Lisäksi bentsot 3x30mg opamox ja illalla 2 tabl insomin 5mg. Onko jollain Tietoa onko turussa kenelläkään yli 200 metadon annos ja päälle bentsoja, koska tuo 120 mitä sanoivat tuntuu valehtelulta.
yv:llä voi vastata
message deleted
Mulla ei omakohtaista kokemusta korvaus-/ylläpitohoidosta ole, mutta mietin vaan tuota metadonin aiheuttamaa painonnousua. Ajatellut sen olevan jotenkin hormonaalista(joku fiksumpi korjatkoon, jos olen väärässä), kun kaikki tuntemani metadonihoidossa olevat naiset tuntuvat siitä kovinkin herkästi lihovan, jotkut suorastaan paisuvat kuin pullataikina aivan silmissä, mutta miehet sitten usein ovat varsinaisia tuulen nussimia vinkuheiniä ja jos joku mies siitä vähän pyöristyykin, niin on ollut valmiiksikin jo sitä ylimääräistä enemmän tai vähemmän. Nestettähän keräävät monet lääkkeet, mutta ei kai sen pelkästään pitäisi painoa nostaa paria kolmea kiloa enempää. Tiedä sitten, aiheuttaako metsku naisille pahemmat mässyt, laiskistuttaako enemmän, hidastaako aineenvaihduntaa pahemmin kuin miehillä vai mitä…
Onks jollaki kipupotilaalla k-hoitona metadoni,auttaisko kipuihin,ku bupre ei ainakaa auta ja metskuu en oo kokeillu.Aattelin vaa jos joskus pääsis irti tästä oksikodonista,vai onks se sama syödä sitä lopun ikäänsä…Alkaa vaa toleranssi olee nii katossa,että jotain tarviis tehdä.Ei lääkärit enää uskalla isompia annoksia kirjotella,pelkäävät hengityslamaa,nii aattelin vaa onks jotai kipupotilaita joilla metadoni auttaa,ku bupre tai teemut on kokeiltu maksimiin asti ja vähä yliki.
Pakko vastata tähän… Olen ite xonella, mutta lopetin lähes 10v (muutama 3kk:den tauko, useampi 1kk:den) e-pilsut 1½v sitten. Ensin kesti 3kk ennenkuin menkat tulivat, mielialat vaihtelivat jne… Jouduin kk:den syömään välissä, nyt 4kk. Naama on edelleen kuin teinillä, iho vaihtelee jatkuvasti, rasvainen tai kuiva. Mielialat vaihtelevat, olen lihonut (yleensä näin pienellä ruokavaliolla olen ainakin 8kg hoikempi joka on MULLE paljon, oon lyhyt), hiukset rasvoittuvat yms yms. Tuntuu että vaikka tekisi mitä, vatsa vain pömpöttää. Olen jo aiemmin syönyt terveellisesti, karkit yms. makeat about 1krt/2vkoa, sipsejä ei oikeastaan lainkaan, samoin limonadi… Jogu, kahvi, soijarouhe, actimel, koulun ruoka (välillä leipä ja koulussa puuro) pääasiassa… Ennen olin silti enemmällä makealla 6 ja puoli kg kevyempi. Harrastan myös liikuntaa ja nyt kun näyttää heikolta (tämä leveneminen), olen jättänyt pois jopa useita tärkeitä aterioita kuten lämpimän ruoan…
Lopetin pienen määrän Ketipinoria (25mg), mutta se ei tätä yksinään selitä… Naiset ketkä käytätte e-pillereitä, käykää goolgettamassa oikeasti e-pillereiden jälkioireet… Ei mikään ihme että moni kärsii useista ongelmista ja lapsettomuudesta noiden jälkeen… Onneksi enää ei ole teini-iho kuin korkeintaan 2vkoa/ kk :mrgreen:
Te kenellä ollut metadoni ja olette e-pilsut lopettaneet, osaatteko verrata? Itse kun olen ollut vain xonella…
Tere!
Kun kelaan meidän klinikan metadonipotilaita, niin kaikki naiset ovat ylipainoisia. [Poistettu asiatonta -Päihdelinkin moderaattori]
Jokeri
PS. Älkää nyt kusettako minua, että en kuole !!!
^Mitä itse muistelen, niin käsittääkseni vaihdettiin koko maassa tuohon mehu-liuokseen; eipä voi rännätä! Tietysti jos saa muualta kuin korvauksesta… Apteekista…
En mä alkaisi leikkimään bubrella (antagonisti), metskulla (analgeetti) ja oppareilla (lähes poikkeusetta agonisteja)… Eli et voi tietää tarkkaan koska voit käyttää seuraavaa ainetta ilman että varmuudella pysyt hengissä. Monet ottavat esim. kun vielä bubrea kehossa ja voi mitkä viekkarit saa päälle… Hengenvaarallista…
Morjens toverit!
Oon itte aloittanu ton silloisen ylläpitohoidon metadonilla vuonna 2006. Nykyään tuntuu, et kaikki morkkaa metkua ihan vaan sen takii, et ku on koukussa bubreen, niin on pakko saada sitä edelleen eli vähän niinku juopoille kossupullo päivässä “hoitoon”. Onhan se kyl totta, et ainakin tääl meilläpäpäin mä oon varmaan ainoo tyyppi, joka on pollen takii hoidossa ja suurin osa ei oo edes nähny sitä. Mun mielestä kummiskin metku on hoidolliselta kannalta paras lääke mihkä mä oon törmänny. Menihän tossa polakan kans 17 vuotta ja nyt keski-ikäsenä rupee miettiin, et oiskohan täs elämäs jotain muutakin. Tuntuu vaan niin sairaalta ku nykyiset korvaushoitolaiset vois olla mun muksuja eli tää hoitojuttu on menny ihan päin helvettiä. Silloin ku mä jonotin hoitoon 6 vuotta, niin eihän nää nykyset tyypit oo ollu edes täysikäsiä sen aikaa.
Cincemilla
No niin, morjens kaikille!
Nyt olen pidemmän aikaa ollut metkulla ja annos on noussut 130mg:aan. Täytyy sanoa että alan kai pikkuhiljaa tottumaan tähän. Ja ehkä nyt myös alistumaan siihen että joudun ehkä lopun elämääni tätä käyttämään. Mutta annos on nyt oikeasti kohdallaan. Ei ole enää aamulla refloja, mulla on myös alkoholin käyttö jäänyt kokonaan pois johtuen siitä että metku tukkii kokonaan opiaattireseptorit ehkäisten viinanhimoa. Metku tuntuu muutenkin sopivan mulle, en liho enkä ole 24/h väsynyt. En tunne itseäni myöskään päihtyneeksi. Minulla vaan piti nostaa Järvenpäässä annos kohtuullisen suureksi koska metaboliani on sellainen että se polttaa metiksen nopeasti ja siitä johtui reflat aamuisin pienemmillä annoksilla.
Tuossa hiukan ennen juhannusta pääsin linnasta ja nyt olen kuntoutuksessa Terapiatehtaalla. Olen kyllä täällä toistaiseksi viihtynyt. Aionkin nyt hoitaa asiani kuntoon eli hankkia itselleni pitkästä aikaa KODIN, en mitään vitun säätöluukkua. Enää painin bentsojen kanssa, ne kun saisin lopetettua niin asiani alkaisivat olemaan jo hyvällä mallilla.
Mutta summa summarum, itse olen tätä nykyä sitä mieltä että metadoni sopii minulle paremmin kuin bupre, nyt kun annos on riittävä.
Ei muuta kuin loistavaa kesan jatkoa kaikille ja pitäkää jumala jalassa ja housut mielessä!
-Maago
Ps. cincemilla1: Itselläni on ollut samanlaisia ajatuksia, ikää alkaa mullakin olemaan kohta 40 ja koni tuli ikävän tutuksi aikoinaan. En enää kuitenkaan jaksa välittää subu-teineistä. Olisihan se hullua jos he saisivat subuongelmaan kovempaa ainetta eli metadonia!
Mulle ainakin metadoni toimii paremmin. Hoidon alussa arviointijaksolla olin Suboxonella 8mg pvä ja sitten sain lopulta valita joko Suboxone(max.16mg/pvä), täysi vieroittaututuminen opioideista tai Metadoni. Valitsin metadonin enkä ole pahemmin valintaa katunut.
Olen ollut hoidossa kohta vuoden ja annos on nyt 50ml(100mg)/pvä. Sivuvaikutukset ovat lähes olemattomat. En siis ole lihonut lainkaan, ei ole legot kuluneet enkä myöskään koe älyllisten toimintojen kärsineen tämän hoidon seurauksena.
Bubre ehdottomasti.
Oon kuullut et metadon hoidossa olevat mies puoliset tarvitsevat viagraa, kun ei muuten alakerta toimi. Tietysti voi olla annoksestakin kiinni ja sit ylempänä mainittu lobotomia.
Xone hoidossa ollu kohta vuoden ja ei oo ollu ongelmia makuuhuoneessa tai muutenkaan mitään… Eikä tuu zombiks. Tämäkin voi olla tietysti annoksesta kiinni…
Eräs paikkakuntakohtainen kysymys metadonista?
Saako paikkakunnallanne lantrata metadonin veteen? Meillä oli aiemmin mehu, mutta… Yllättäen useat saivat perusteltua, että “hampaat kuluvat, maku kamala yms yms”. En enää porukoissa liiku, mutta väkisinkin tekemisissä olen kh:ssa olevien kanssa. “Paremmin pärjäävien” toki, mutta kyllä näitä “saattohoidossa olevia”, päivittäin buprensa/metkunsa hakevia sekakäyttäjiäkin näkee silloin tällöin… Myös paremmin pärjäävissä löytyy toki ihmisiä, ketkä haluavat eroon oheiskäytöstä ja onnistuvat paremmin tai heikommin sekä henkilökuntaa kusettavia! Valvontaa kiristettiin, koska osa hoidossa olevista ilmiantoi tapoja joilla vedetään liuotettavatkin napit! Meillä harvemmin kysellään, että “avaatko suun, paljonko lääkettä on jäljellä?” tai pyydetään näyttämään, että kaikki lääke on liuennut…
Jonkun verran metadonin iv-käyttöä esiintyy ja itseasiassa tiukennettu säännöksiä kusetusten vuoksi; ihmettelen miksi lääkkeiden eteenpäin diilaaville ei pakoteta sekaan jotakin “ei iv-käyttöön sopivaa”? Miksi parhaat puhujat & pahimmat narsistit saavat “vedättää” hoidossa? Useammalla kestää 3 tuntia kusta purkkiin, tulisi ennakkoon tietää päivä… Tällöin aika tuntia ennen sulkemisaikaa on syrjintää yms. Ottavat vapaaehtoisen positiivisen ja antavat testit seuraavalla kerralla (3-4vrk), jotta ei tule “väärinkäsityksiä”. Bentsojen pudotusta ei tarvitse jatkaa mikäli aiheutuu oheiskäyttöä viekkareiden tähden…
Jatkuvasta iv-käytöstä & oheiskäytöstä painostetaan metskulle, mutta ihmettelen silti syvästi sitä asiaa, että myös “paremmin hoidossa” pärjänneiden keskuudessa on yleistä nappikauppa, osalla iv-käyttö (bupre-hoito), sekakäyttö yms… Vermet voi pudota lattialle hoitajien silmien alla… Vituttaa kun itse pomolle aikoinani useaan otteeseen mainitsin, että johtaa ongelmiin ottaa sekakäytäjiä kh:oon. Nyt ongelmana on, että resurssit eivät riitä terapiaan näiden päivittäin/lähes päivittäin hakevien kanssa. “Pitäisikö heidän antaa myydä lääkkeensä?”, kysyi pomo antaessani palautetta asiasta… No, he myyvät lääkkeensä joka tapauksessa mikäli haluavat niin tehdä. Hoitajien tiukka aikataulu sekä tietyt vippakonstit napata lääkkeitä välistä mahdollistavat asian…
Itse kysyisin oikeasti, että "mikäli nämä ihmiset ovat niin sairaita, että heidän jäljellä oleva elinaikansa on pidettävä siedettävänä, eikö heidän tulisi hyväksyä metadoni laimennettuna jollakin mehulla tai lopettaa kh? Lisäksi osa kh:ssa olevista on niin prkleen välinpitämättömiä, että jopa oven edessä odotetaan lääkkeitä; osa jaksaa sen 50m kävellä… Koko kaupunki on tietoinen nappikaupasta ja sitä näkee joka kerta käydessä keskustassa… Päivittäin haetaan ruokaa, joten miksi asiaan ei puututa?? Kaiken lisäksi pienelle osalle hoito on melko “turhaa”, koska useampi tyyppi käyttää kontteja… Eivät näy seulassa… Vain nopeiden käytöllä ja alkolla voit kärähtää (Concerta yms tietenkin “varmoja” käyttää, osa hoitajista uskoo sen näkyvän satunnaisesti amfena…) Turhauttaa!!
Baze84:lle, että itse kuullut näiltä ikäisiltäni (+30) kh:lta, että alakerta ei toimi usealla ilman viagraa. Suuret annokset buprea+bentsoja tekee myös tehtävänsä… Ei pelkkä metsku+(bentsot)… “Aiemmin kysyttiin ryynejä, nykyään viagraa”…
Tämä kokeilu on nähty, onneksi säännöt tiukentuneet… Tosin niin kauan kun asiakas uskoo huijaavansa yhteiskuntaa, niin kauan piirileikki jatkuu… Itse olen tyytyväinen, että buprea iv:sti käyttänyt useimmiten laitetaan metkulle. Bentsojen alasajo tai vaihtaminen lievempiin kh:oon päästäkseen on jo itsessään haaste, jolla osoitetaan halukkuutta sitoutua hoitoon… Sen sijaan näkyvimmät kh:t, eli ne kaikista eniten häiriötä aiheuttavat; tulisi sijoittaa omaan paikkaan. Mielellään johonkin paikkaan minne bussilla pääsee, mutta moni ei viihdy “chillailemassa”… Kh:n maine on niin kyseenalainen, että uusien on erittäin vaikea sopeutua kun “vaihtarit” jatkuvat… Eikä tuo sekakäyttö lopu, kun silti suurin osa käyttää bentsoja, lyricaa ja alkoa päihtyäkseen… 5%:n marginaaliryhmä käy töissä tai koulussa… HUOH!
Kh on elämäntapa jota voi elää kahdella tapaa… Ei näytä suuremmin vaikuttavan onko käytössä metku vai bupre… Tulevat kh:laiset ostavat lääkkeet nykyisiltä, joten he ovat erittäin tietoisia kusettamismenetelmistä sekä siitä, kuinka vaikea heidän on yrittää eroon käyttäjäpiiristä…
^Mihinkään muuhun puuttumatta ihmettelen tätä:
“kontit eivät näy seuloissa” -pätkää…
Ainakin itsellä klinikalla näkyivät ihan perusseulassa opiaatit plussana, eli käyttämäni kontit ja bupre oli omana vaihtoehtona (ei itsellä näkynyt, kun en käytä sitä enää). Sanoivat sit vaan, et halutessaan lähettävät tarkempaan seulaan, jos haluavat tietää, oliko kyseessä oksikodoni vai joku muu aine. (Eivät ole lähettäneet; yllättävää)