Kyllä minä sallin itselleni luvan olla juurikin sellainen, mitä toissa jouluna olisin kutsunut pikkumaiseksi nipottajaksi. En toki tuonut ajatuksiani julki, vaan päätin jatkossa äänestää jaloillani.
Ei minua haittaa ruuan kanssa nautittu viinilasillinen. Raja menee siinä, että huomaan alkoholin vaikutuksen ihmisen käytöksessä.
Ensi vuotta minäkin odotan innolla. Tuntuu, että nyt on alkamassa ensimmäinen raittiin elämän vuosi sitten teini-iän. Upea fiilis 
Mukava kuulla, että sinäkin 
Juu ja näin minäkin toimin, ilman muuta, en sano enkä kommentoi mitään, vältän sitä viimeiseen asti, äänestän vain jaloillani.
Jumituin vielä virkkeen alkuosaan 
olen huomannut, että raittiuden myötä olen antanut itselleni luvan olla juuri sellainen kun olen. Pyrin olemaan just oma itseni, enkä jaksa esittää kenellekään, en edes itselleni. Esim. en jaksa esittää, että viihtyisin humaltuvassa seurassa.
Minullakin on jännä, positiivinen, innostunut, odottavainen, kivasti kutkuttava fiilis tulevaa vuotta ajatellessa ja suunnitellessa. Sellainen, mitähän kivaa tapahtuu… Tämä raittius tukee sitä fiilistä täysin, ei ole koko ajan uusi asia vaan eräänlainen asetus jo elämässä, vakio.
Kyllä ei jaksa katsella tekopirteää ja tekososiaalista extroverttiä, varsinkaan, kun hyvin tietää seuraavien päivien olevan pelkkää matalapainetta.
Sellaista nuokkumista, hoipertelua, sopertamista ja aivojumia en jaksanut katsoa edes juovana aikana.
Itse aloin aina ennen tuota vaihetta mököttämään ja painuin pehkuihin.
Ehkä alkoholi oli itselle sellainen unilääke, en muista koskaan tanssineeni pöydillä tai olleeni sellainen kaikkien kaveri.
Ehkä lopettaminen oli juuri tuosta syystä yllättävän helppoa, kun olin edesmenneen Kummeli-tähden sanoja lainatakseni, ihan yhtä hauskaa seuraa myös selvinpäin.
Luulen itse asiassa olevani selvinpäin vielä parempaa seuraa, kun en ala yhdeksän jälkeen miettimään, menisikö kohta nukkumaan.
Kauheaa muuten katsella, kun lapsiperheessä joku sopertaa outoja juttuja ja koordinaatio on sitä tasoa, ettei saa kättä läpi hulavanteesta. Lisäksi mökki haisee tislaamon röökikopille….
Olen reilun vuoden viettänyt raittiita päiviä. Arvelisi, että mikäs siinä, kun jatkaa vaan. Plinkissäkin toiset kirjoittelevat pari kuukautta ja toteavat, että raitis elämä on sen verran vakaalla pohjalla, että he keskittyvät muuhun ja jatkavat matkaa. Minäkin haluaisin unohtaa koko alkoholin ja jatkaa vain omaa matkaani, mutta kun se ei onnistu, pitäisi lähteä johonkin erämaahan, jossa ei tapaa ihmisiä 
Alkoholimieliteot eivät minua kiusaa. Se on hyvä. Minun ei tee mieli juoda alkoholia. Oikein hyvä. Mutta tässä maailmassa on liki mahdotonta elää yksi päivä niin että alkoholi ei näyttäydy mitenkään. Olisi kiva jos voisi viettää vapaata, juhlapyhiä, juhlia, tansseja, keikkoja…tehdä mukavia asioita, ilman, että mistään putkahtaa jokin ‘vinkki’ että ‘muut ihmiset’ käyttävät tässäkin kohtaa alkoholia… istuessaan nuotiolla, telttaillessaan kesällä, avantosaunan jälkeen, urheilu kisan jälkeen… joka paikassa…
Välillä on raskasta olla erilainen. En halua kieltäytyä, en halua selitellä valintojani. Haluan osallistua, rauhassa.
En tiedä osasinko taas selittää tuntemuksiani, mutta siinäpä syy miksi haluan olla edelleen täällä plinkissä. Tarvitsen vertaistukea tähän tapaani elää raitista elämää. Täältä ulkomaailmasta en sitä saa. Ei täällä kukaan tajua ja ymmärrä. Nyt liioittelin, monet varmasti tajuavat ja ymmärtävät, mutta ovat hiljaa, eivät tuo sitä julki.
Tarvitsen tukea edelleen. En pärjää yksin. Siitäkin huolimatta, vaikka akuutti repsahdusvaara ei jyskytä aivan ovella.
Lämmin kiitos kun olette. Jokaisen teidän kirjoituksilla on merkitys. Kiitos että avaatte elämäänne juomattomuuden kanssa. Vertaistuessa on voimaa.
Raitista ja mainiota maanantaita kaikille 
Ymmärrän hyvin mistä puhut. Elän tosin itse sen verran syrjästäkatsojan elämää ettei houkutuksia ole yllin kyllin, mutta eipä sitä tarvitse avata kuin tv niin siellä virtaa.
Pari päivää sitten näin miten joku teki erään drinkin, josta itsekin olen pitänyt. Aloin googlailla alkoholittomia vaihtoehtoja eräälle viinalle, mutta totesin, että tuskin teen muuta kuin haaskaan rahani ja se jäi sitten siihen se mieliteko. Aitoa en osta 
Mutta aikalailla samoin miettein. Täällä aion olla edelleen vaikka elämä onkin paljon helpompaa alkon suhteen kuin vielä vaikka 3 kk sitten tai puhumattakaan yli vuosi sitten.
Hyvä kirjoitus, johon pystyn samaistumaan. 
Minullakaan ei ole ollut nyt mielitekoja juoda, mutta koen, että tämä on minulle tosi tärkeä paikka ja tukee raitista elämääni. Myös se, että saan lukea muiden kirjoituksia auttaa ja tukee ihan valtavan paljon. Usein painan vähintään sydämen merkiksi, että viestistä oli minulle apua.
Minusta tuntuu myös, että alkoholi on monessa mukana siis muilla kuin itselläni ja koen samanlaisia tuntemuksia asiaan liittyen. Pohdin myös, että muuttuuko ajan kanssa se, että minä ainakin suoraan sanottuna ärsyynnyin valtavasti, kun huomasin puolisoni humaltuneen jouluaattona, niin lieventyykö nuo ärsyyntymisen tuntemukset ajan saatossa. Ei minussa herätä samanlaisia tunteita esim. ystävän humaltuminen.
Kiitos ja samoin sinulle!
Oksennustauti päällä, kaamea olo siis. Krapulassa taitaisi olla sama olotila, yök. Ja telkkarissa pyörii leffa, jossa vedetään tolkuttomana viinaa. Ei todellakaan tee mieli edes katsoa, kun paha olo vain pahenee.
Voi että kun tauti menis äkkiä ohi. Krapulatilan muistaminen saa kyllä aikaan sen, ettei tee mieli juoda.
Tulin juuri avantouintiretkeltä, siitä tulee aina sopivat 8,5km pyöräilyä suuntaansa. Käyn metsässä katsomassa PikkuRuun kiveä ja itkemässä, kuinka olisinkaan halunnut elää hänen kanssaan, ja kertomassa että yritän parhaani. Sitten kävelen takaisin lammelle ja pulahdan veteen. Yleensä siellä saa olla täysin yksin, mutta tänään siihen pölähti lapsiperhe toppavaatteet päällä pällistelemään kun minä tallustin bikineissäni lumessa (tänne tuiskutti vihdoin lunta jipii) kohti avantoa. En tiedä kaipaanko enää niitä dopamiinipurskeita (tästähän Setämieskin puhui, että hän ei enää kaipaa) mutta huomaan joka kerta kuinka hyvää tämä pieni retkeni tekee sielulleni, keholleni, surulleni. Joka kerta kävellessäni kohti tuota tärkeää kiveä, sanon ääneen “PikkuRuu, äiti on tulossa”. Ja kiven ja uimisen jälkeen kotimatka on kevyempi polkea, taakat tuntuvat kevyemmiltä.
Tuskin minä tulen täältä koskaan täysin katoamaan, vaikka joskus sitten olisinkin pidempiä aikoja poissa. Niin tärkeä tämä yhteisö ja vertaistuki on minulle ollut. Olen käsittänyt ettet sinäkään ole hakenut muuta apua/tukea, niin kuin en minäkään. Olen kiitollinen että minulle tämä yhteisö on ollut riittävä tuki ja apu. Ja uskon, että jos joskus tapahtuu repsahdus, tulisin kyllä kyllä välittömästi kunnolla takaisin. Niin monta kertaa olen huomannut, kuinka täältä saamani tuki ja kannustus on nostanut taistelutahtoa ja ilahduttanut niin syvästi, että kaikki kalja-ajatuksien luikerteluyritykset, tai muut synkät ajatukseni, ovat kaikonneet sen siliän tien.
Ja on minulla haave siitä, että jonain päivänä Taika ei enää pelkäisi ihmisen käsiä ja kameraa, ja saisin jaettua kuvan poloisesta tänne. Voin kertoa, että Taika on kaunis ja upea <3
Oikein mukavaa alkanutta viikko sinulle @Metsanpoika ja kaikki muut ihanat vertaisystävät <3
Brr - paranemista sinne - inha tauti on tuo…
Kiitos kun kirjoittelitte 
Minuakaan ei varsinaisesti houkuttele itse käyttämään, toisten alkoholin käyttö, minun on vain vaikea olla tilanteissa joissa alkoholia käytetään. Ensinnäkin huomioin toisten alkoholin käytön, no se ei paljon haittaa, mutta huomaan tarkkailevani toisten alkoholin käyttöä ja humaltuminen alkaa jo ohuesti harmittamaan, ei oikein huvita jutella humaltuneen kanssa, tulee sellainen ‘mitäänsanomaton olo’, kun toinen höpöttelee vain niitä omia juttujaan loputtomasti…humalaiset nyt eivät vain ole pääsääntöisesti hyviä kuuntelemaan eivätkä jaksa kovin kiinnostua muiden asioista ja selvästi humalainen, juovuksissa oleva ihminen alkaa vituttamaan. Ja jotenkin tuntuu, varsinkin näin pikkujoulu-joulu-uusivuosi-akselilla, että jos haluaisin tehdä ‘jotain kivaa, jossa olisi myös kavereita, seuraa, porukkaa’ niin kaikkeen vain tuppaa alkoholi ujuttautua. Eli siihen on jotenkin sopeuduttava ja uskon (toivon), että aika hoitaa tätä asiaa, tekee tehtävänsä. Etäisyys kasvaa ja päivä päivältä opin ja uskallan olla ‘tällainen minä’ toisten porukassa ja pystyn keskittymään vain ‘omaan olooni’.
@kaaosteoria66 minäkin joskus googlailin, ja ihmeekseni löysin monenlaisia alkoholittomia viinoja jostain syystä ei ole tehnyt mieli maistaa
Kyllä, toisten kirjoituksista on uskomaton apu. Voi sitä kertojen määrää, kun on ollut ‘milloin mikäkin olo’ ja täältä lukiessa ja selatessa on löytynyt samantyylinen kertomus jonkun toisen elämästä, niin ihanaa kun en ollutkaan yksin tämän asian kanssa.
Juuri tätä itsekin pohdin…
Voi herranen aika, osaan ottoni ja pikaista paranemista!!! 
Sulla on @Reepu melko hurja tuo avantouintireissu pyöräilyineen, näin talvikeleillä 
kova 
Minun avantouinti paikka on ollut joulutauolla, harmillisesti juuri nyt kun olisi ollut aikaa…mutta ensi vuonna sitten. Jostain ihmeen syystä kun se tekee niin hyvää sielulle ja keholle sekä sille tunteelle, mikä sattuu päällä olemaan.
En ole hakenut muuta apua ja sama juttu, olen kiitollinen tämän yhteisön avusta ja kiitollinen siitä, että se on riittänyt, ainakin vielä. Paljon olen selvitellyt valmiiksi muitakin kanavia saada apua, mutta ne kaikki vaativat vähintään askelen tai pari enemmän vaivannäköä ja nämä asumis+työkuviot matkoineen ovat niin superhankalat, että vaatisi jotain erikoisjärjestelyjä…. mutta nyt tiedän, että jos lisäapua tarvitsen, niin olen valmis vaivannäköön, koska raitis elämä on kaiken sen vaivan arvoista, parasta!
Juurikin 
Se olisi ihanaa 
Tulipas hauska kommentointi viesti.
Kiitos että olette
Tunnistan tuon tunteen, ettei humaltuvaa jaksa kuunnella. Kotona yksi sellainen, jota ei jaksa kuunnella. Toki hänellä kova toleranssi jo olemassa eli ihan pienestä ei edes huomaa. Ihan pieni hänelle on noin 6-7 x 5 dl lonkeroa.
Olipas hassua, sain viimeisen päivitykseni tehtyä ja ajattelin lukea pari uutta toisten juttua, niin plinkki meni jumiin… ehdin jo kauhistella, että mitä minä oikein kirjoitin, kun mykisty koko homma, eikä pääse kirjautumaan
Huh, vika ei ollut minussa
No joo samaa mietin täällä mitä tapahtui. Ehdin laittaa moderaattoreille viestiäkin Sanovat, että homma hoidossa. Rauhoituin.
Tulipa tuossa omantunnonkolkutuksia tissettelystäni. Kumppani varmaan monesti inhonnu. @Metsanpoika valaisit hyvin asiaa. On se hyvä, että ainakaan alkoholi ei oo enää syyllinen mun omaan käytökseeni. Sitä kun uskaltaa päihtyneenä sanoa asioita, mitä on vaan lakaistu maton alle. Kumpa voitais enemmän keskustella, eikä vain LUULLA mitä toinen tarkoittaa ja ajattelee.
Hyvää raitista uutta vuotta:heart:
Lämmin kiitos Teille jokaiselle plinkkiläiselle vertaistuesta tänä vuonna Toivottelen raitista uutta vuotta ja toivon, että se toisi mukanaan kaikille hyviä asioita 
Tämä vuosi kohteli minua hyvin. Raitis vuosi. Raittius toi elämääni valon ja iloiset värit. Toivon ja tulevaisuuden. Läheiset ihmissuhteet voivat hyvin. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja elämänmakuiselta. Ihmisenä olen kasvanut melko harppauksen, parempaan suuntaan. Hyvät piirteet kuten mm.kärsivällisyys, pitkäjänteisyys, keskittyminen, positiivisuus, aikaansaaminen, kuunteleminen, ovat parantuneet menneen vuoden aikana. Terveys on vuosimalli huomioiden hyvällä mallilla. Tärkeimmissä harrastuksissa olen päässyt nextille levelille. Paketoin tämän vuoden kiitollisin mielin.
Toivon tulevalta vuodelta, että raittiudesta muodostuisi minulle luonteva elämäntapa, se olisi aina vain helpompaa, mutkattomampaa ja luontevampaa. Toivon rakkautta, terveyttä, maailmaan rauhaa ja pienempiä sekä suurempia seikkailuja oman Kullan kanssa.
Kaikkea hyvää vuodelle 2026 
Onneksi olkoon, eka vuosi on tärkeä! Aivan itsekin tunnen kuinka huumaava tunne se oli kun eka vuosi tuli täyteen. Sitten ryhmätoverit sanoivat että nyt alkaa työ säilyttää raittius.. niinpä, mutta hyvin siinä kävi kun pysyin ryhmissä mukana. Ja jossain vaiheessa löysin tämänkin keinon pysyä raittiina, eli kirjoittaa. Kirjoittaa kaikki mikä mieltä painaa. Niitä en missään nimessä julkaise, revin kaiken, mutta kirjoitin ja kirjoitin kun oli hankala olo. Minulle kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen.
Tsemppiä kaikille!
Lämmin kiitos @Vieraammaksi54
Minäkin olen kirjoittanut paljon. Joulunpyhinä poltin neljä eri muistikirjaa, joihin olin kirjoitellut ajatuksiani vuosien varrelta, pitkälti juomisesta ja sen aiheuttamasta pahasta olosta ja koittanut ratkaista ongelmaa. Tai siis, enhän silloin hoksannut, että kaikki paha olo johtui viinasta. Ajattelin ja kirjoitin mieltäni vaivaavasta pahasta olosta jne sekä juomisesta. Silloin en tajunnut, että kun laitan korkin kiinni, niin Simsalabim, paha olo, masennus, alavireisyys, itsesyytökset, saamattomuus…häipyvät. Nykyisin on joskus, joku hetki, hiukan heikompi olo, mutta se menee jonkin ajan kuluttua ohi, en jää siihen tunteeseen vellomaan.
Aloitin uuden muistikirjan… itseasiassa kaksi, hiukan eri aiheilla…
Nuoresta tytöstä lähtien olen luonnossa liikkuessani ja touhutessani kokenut syviä tunnekokemuksia, luonto on säväyttänyt ja sykähdyttänyt minua ja olen kokenut luonnon vahvasti. Se on ollut hienoa ja niin ollen luonnosta on tullut osa elämääni. Tarpeeksi kun join kokemukset loppuivat, en enää tuntenut, ei säväyttänyt. Se oli yksi iso syy lopettaa alkoholin käyttäminen, halusin luontoonkin värit takaisin, kaipasin luontoelämyksiä. Juovan ajan viimeisimmät oikein The Reissut isännän kanssa upeisiin paikkoihin haluan tehdä joskus uudelleen, koska vaikka paikat olivat viimeisen päälle, niin juopon mieli keskittyi hienolla hetkellä hienossa paikassa muihin asioihin (tiedätte kyllä mihin).
Kun lopetin juomisen sain pikkuhiljaa luontoelämyksetkin takaisin ja arvostan niitä nyt entistä enemmän, kun olen ne kerran menettänyt.
Eilen lähdin juoksemaan melkoiseen pakkaseen. Tunnelma metsätiellä oli, kuten paukkupakkasella tapaa, seisahtunut ja hiiren hiljainen. Aurinko paistoi kauniisti, lumi, lumiset puut, luminen maisema kimaltelivat kuin sadussa. Oli uskomattoman kaunista, en osaa muuten sanoiksi pukea. Minulla valuivat hetken liikutuksen kyyneleet poskille, tunsin syvää kiitollisuutta elämästä ja kaikesta, olin hetken onnellinen. Kyyneleet oli pakko pyyhkiä nopeasti, muuten olisi naama jäätynyt. Skarppasin sen verran, että itku loppui, mutta koko lenkin nautin täysin siemauksin talven kauniista kelistä.
No iltapäivällä yksi puhelu koskien lapsuuden perhettä ja sen tulehtuneita suhteita, sai pasmat ihan sekaisin, minut pois tolaltaan. Koin syrjityksi tulemisen, ulkopuolisuuden, hylkäämisen tunteet, niin kuin ne nyt koetaan, tunteet vyöryivät ylitseni. Itkin. Ilta meni asioita pohtiessa ja miettiessä, jotenkin en saanut kelaa katkeamaan. Voin fyysisesti pahoin johtuen ikävistä tunteista. Suututti niin, että oksetti. Vapisin. Pää tuli tietysti kipeäksi. Valvoin yöllä, nukuin huonosti ja tänäänkin asiat ovat pyörineet mielessä useaan otteeseen. Ihmisen mieli on outo. Asiat jotka ovat olleet unohduksissa jo vuosia, jotka on jo mielestään käsitellyt jotenkin, nousevat pintaan jonkin tällaisen tapahtuman seurauksena, eikä sille tunnu mitään mahtavan. Ne on taas käsiteltävä ja kai ne siitä kuoppaantuu taas uudelleen. Väärin kohdelluksi tulemisen tunne, kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, ulkopuolelle jättämisestä ovat näköjään jättäneet jäljet, syvät.
Täytyy sanoa, että on todella epämukavaa kokea epämukavia tunteita ja miettiä epämukavia asioita. Tähän tämmöseenkin olisi niin helppo juoda, juoda itsensä sammuksiin, tajuttomaksi, että saisi hetken rauhan… mutta kai ne asiat sittenkin vain siirtyisivät eteenpäin odotellen seuraavaa hetkeä noustakseen pintaan. Eikä tehnyt mieli juoda, olen näköjään saanut hyvin etäisyyttä litkuun.
Että tällaista tänne mettäperälle, elämää… ylämäkeä, alamäkeä ja välillä tasaista…ja kylmää
Että pitikin tulla nuo huonot asiat mieltä pahoittamaan. Juuri kun oli niin kiitollisuutta kumpuava elämys luonnon keskellä.
Mulle käy usein juuri noin. Ensin tosi mahtavaa ja piakkoin kolahtaa pahasti.
Elämä on tämmöstä. Koskaan ei tiedä, mitä on seuraavaksi tulossa.
Annat muille niin paljon( täälläkin). Toivon sinulle lisää noita ihania luontoelämyksiä. Niin ja onhan perämetsän äärellä hieno asua. Mäkin taidan erakoitua nyt kun oon ollu pitkään eläkkeellä. Käyn joskus kauppareissunkin ihan vaan ihmisiä nähdäkseni.
Ehkä vähän harmillisestikin aikuisikä on opettanut ottamaan ilon ja onnen irti käsillä olevasta hetkestä, jos ja kun sitä elämä tarjoaa. Nurkan takana saattaa jo lymyillä seuraavat haasteet ja katastrofit…
