“Tänään aamulenkillä ani varhain ajattelin, että kumpa uskaltaisin vakaammin luottaa tulevaan hyvään, että elämä kantaa. Alkoholittomuus on tuonut elämääni ja sielunmaisemaani kovastikin kaivattua positiivisuutta ja valoisuutta. Siitä huolimatta minulla on tapana pelätä jotain pahaa, ikävää, tapahtuvaksi. Se on kasvatettu minuun syvälle, selkärankaan. Se on huono juttu, se tapa syö sitä kaikkea hyvää mitä elämässä on valtavasti.
Kasvatettu, että pitää pelätä pahinta. Itku pitkästä ilosta. Kellä onni on, sen kätkeköön. Varaudu pahimpaan. Pessimisti ei pety.
Hetkessä, silloin kun kaikki on hyvin, olen onnellinen, pelkään että seuraavassa hetkessä se viedään minulta kohta pois. Kun varaudun tähän ‘onnen katoamiseen’ niin se latistaa tunnelmaa…pelko on koko ajan nurkan takana. Kumpa osaisin nauttia täysillä kun kaikki menee hyvin ja murehtia sitten vasta kun on sen aika…”
Taas hyvin sanoitettu tärkeää asiaa. Samaistunkin tähän täysin. Surullista, että sinäkin oot kantanut tätä mukanasi lapsuudesta asti. 
Mun kohdalla edellisen raittiuteni puolesta välistä lähtien (loppuvaihe) alkoi käydä niin monia isoja ja vaikeita vastoinkäymisiä, että tämä sama ajatusrumba paheni tosi paljon ja se onkin varmasti yksi syy siihen, miksi erehdyin taas aloittamaan juomisen. Alkoi olla tavallaan pelottavaa olla tyytyväinen, iloinen, kokea onneakin, koska aina uuden vastoinkäymisen kohdatessani, sitä putosi niin hemmetin korkealta maan rakoon. Mieli alkaa suojata itseään isoilta pettymyksiltä, vastoinkäymisiltä. Mutta tosiaan silloinkin, kun olin raitis, niin kohtasin edelleen kutakuinkin säännöllisesti tuollaisia kuvaamiasi huolia ja pelkoja ym., vaikka sainkin sitä paljon vähenemään.
Joskus esimerkiksi persoonallisuudeltaan neuroottiset/neuroottisemmat on taipuvaisempia yleistyneisiin pelkoihin ja katastrofiajatteluun. Muutoskin voi omalla tavallaan olla kaksijakoista. Onhan sellainen sanontakin olemassa kuin “Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas”. Tämä nyt ei juuri sinuun liity, olethan tosi rohkeasti lähtenyt muutosvirtaasi mukaan.
Lisäksi etenkin ennen vanhaan oli valitettavan yleistä, että lapsia kasvatettiin pelolla, syyllistämisellä ja häpeällä (pahimmillaan kaikilla niillä). Tätä on valitettavasti vieläkin. Mitäs siitäkään muuta sitten seuraa kuin aikuinen, joka kantaa niitä mukanaan. Ja he, joilla tuo neuroottisuuden persoonallisuuspiirre on vahvempi, ovat entistäkin alttiimpia kaikenlaisiin negatiivisiin seurauksiin. Tämänkin kirjoitan yleisellä tasolla eli ei välttämättä liity sinuun.
Joka tapauksessa, olet jo vahvasti muutoksen polulla, kun tunnistat näitä asioita niin hyvin. Tiedostaminen on muutoksen alku.
Mua näiden pelkojen ja katastrofiajattelun suhteen auttaa eniten hetkessä läsnäolo sekä rauhallinen ja myötätuntoinen sisäinen puhe. Todennäköisyyksien miettiminen myös saattaa auttaa. Ja ns. huolihetki; valitaan päivästä esimerkiksi 20 minuutin pätkä, jolloin tutkiskellaan kaikkia näitä huolia ja pelkoja ja kirjoitetaan ne ylös johonkin. Sen jälkeen suljetaan hetki päättäen, että näitä asioita ajatellaan seuraavalla kerralla seuraavan päivän (tai muun ajankohdan) huolihetkellä. Se ei onnistu heti tuosta noin vaan, vaan tarvinnee harjoittelua ja oman fokuksen lempeää suuntaamista meneillään olevaan hetkeen ja toimintaan. Ehkä se onkin sinullekin jo tuttu, mutta kirjoitinpa nyt varmuuden vuoksi nuo pääpointit. 
Kiitos, kun jaoit ja voimia sinne. 
Edit. Lainaus epäonnistui, joten merkitsin sen lainausmerkeillä.