Kiitos @Lintuanna 
ilahduin kommentistasi
Puoliso on minulle todella rakas ja samalla myös paras ystäväni. Olen kiitollinen ja arvostan parisuhdettamme hyvin paljon.
Juuri kuten sanoit, joskus ikävät asiat tuovat tullessaan jotain hyvää…onni onnettomuudessa…kuten sinun ruokailukuviot 
Mukavaa tiistai-iltaa Sinulle 
Minulla on avantosaunapäivä, sen vuoksi yksi lemppari-ilta.
Tosi mukavaa kuulla. Kiitos omastakin vastauksestasi. 
Sun vastauksessakin välittyy juuri se sama tunnelma (mikä aiemminkin). Ihanaa lukea, miten tärkeä ja rakas puolisosi on sulle. Ja selvästi myös sinä hänelle. 
Minä olen viime aikoina nähnyt yhtäkkiä monia romanttisia ja rakkaudellisia unia. Taidanpa ottaa asioita puheeksi ja itsekin tsempata oman kumppanini kanssa.
On aina hyvä huomata näitä onnenkantamoisia onnettomuuksissakin. Minä henkkoht voisin sitä kyllä ehkä vielä enemmänkin tehdä. 
Avantosaunailta kuulostaa ihanalta tavalta viettää ilta, lämpöä sekä raikkautta.
Päivä 321. Mieltä ilostuttavia asioita… syksyiset, sumuisen mystiset aamut, takkatulen loimu, hyvänmakuinen tee, kylmävesiuinti…
Joku aika sitten kirjoitin, kun kyllästytti ystävän valittaminen, hän droppasi mun tunnelman 
eilen toimin itse juuri samoin 
… valitin valittamistani ystävälleni asioista, suu vaahdossa, niin että itsekin kyllästyin itseeni… kotona iski katumus, olisi pitänyt olla hiljaa, koska asiat eivät olleet mitään tärkeitä, kunhan vinguin. Mikä mua vaivaa, no väsytti, kyllästytti ja silloin ärsyttää, kun ‘kukaan ei koskaan auta’ , ‘ite pitää aina kaikki tehdä’… Loputonta, päättymätöntä, töissä käyntiä, ruuan tekoa, siivoamista, puiden hakua ja lämmittämistä…samoja arkisia asioita päivästä toiseen. Lopulta ihminen toistaa päivästä toiseen itseään…tekee samat asiat, samaan aikaan, päivästä ja viikosta toiseen…
Taitaa olla kaikki hyvin, kun valittamisen aiheet ovat suht arkisia, ei ole mitään vakavaa, kaikesta selviää ihan vain kun tekee pois. Eli pitäisi opetella olemaan valittamatta.
Ehkäpä tänään parempi päivä…
Toivottavasti meillä kaikilla 
En tiedä, onko välttämätöntä tai järkevääkään pyrkiä lopettamaan valittaminen, mutta ehkä sitä voisi jalostaa parempaan muotoon.
Onhan taustalla esiin pyrkiviä tunteita ja tarpeita ja on hyvä saada puhuttua jollekin ja saada myötätuntoa. Ehkä tunteiden ilmaisemisessa voi kehittyä, onhan oman toiminnan huomaaminen ja tarkastelu jo iso askel siinä.
Itsellänikin valittaminen helposti menee samalla nuotilla ja helposti siinä ärryn vaan lisää. Ehkä toimivampaa olisi sanoa, että olenpa väsynyt ja kuormittunut taas ja ystävä tai kumppani voi halata ja jotenkin osoittaa myötuntoa ja tunnetila muuttuu helpommin ja jos ei muutu, niin voi sitten tyynemmin siinä olla. Ja tietysti samaa voi tarjota toisellekin, halata ja sanoa jotain lohduttavaa ja myötätuntoista. Meinaan tätä kokeilla ja katsoa, mitä siitä seuraa.
Huumorikin joskus auttaa, minulla toimii hyväntahtoisesti itselleni nauraminen. Ärsyyntyminen on aika koomistakin.
Mukavaa päivää 
Sinäpä jälleen puit tapahtuman onnistuneemmin sanoiksi, aivan kuin olisit ollut paikalla kuuntelemassa 
Juuri tämä harmittikin jälkikäteen käytöksessäni. Miksi en voinut/tajunnut sanoa, että tänään harmittaa, olen väsynyt ja kuormittunut. Kaipaisin apua tai enemmänkin kaveria kotitöihin ja ehkä tunnen itseni hitusen yksinäiseksi täällä suuressa maailmassa ja kaipaan aitoa juttuseuraa. Jotain tähän suuntaan. Ja olisi pitänyt hetki pohtia tunnetta… miksi minusta tuntuu tältä ja mistä se johtuu.
No onneksi tästä (kin) voi keskustella ystävän kanssa ja tiedän että hän ymmärtää, edes hiukan ja sitten toisella kerralla saatan osata jo toimia paremmin…
Nämä ovat varmaan aika yleisiä ja samaistuttavia kokemuksia. Hienoa tässä on se, että raittiina on helpompi huomata, mitkä ovat huonommin toimivia keinoja ja opetella tunteidensa tunnistamista ja säätelyä.
Juodessahan kaiken epämukavan olon ja tunteet hoiteli juomalla, niin eipä niihin oikein päässyt kiinni.
Onneksi kaikkea voi oppia vielä vanhemmallakin iällä ja koko elämän ajan. Keskeneräisenä ja uutta oppivana on ihan kiva elää
Päivä 322. Kylläpä se näin perjantaisin elämä näyttääkin mukavammalta. Eilen pidin treenaamisesta lepopäivän ja helpottahan sekin oloa, ehdin siistiä osan lakastuneista kukkapenkeistä ja tehdä vähän muitakin kotihommia rauhassa. Eilen illalla menin hyvissä ajoin nukkumaan, 9 tunnin yöunet tekivät hyvää. Täältä, kohta vuoden raittiina olleen näkövinkkelistä, kun katselee, niin on se täytynyt olla uskomattoman raskasta vielä ryypätä kaiken tämän keskellä, ei ihme että olin ihan loppu, kun nytkin meinaa välillä olla. Ei sitä enää oikein ymmärrä miten sitä on jaksanut…tai eihän sitä jaksanutkaan kun tuli tarve lopettaa ja hypätä pois siitä junasta.
Taas oli jäänyt juomattomia rahoja, niin hommasin todella hyvän otsalampun ja uudet juoksupöksyt piristämään syksyä, kyllä kelpaa.
Raitista ja hyvää perjantaita kaikille
Päivä 323. Kivat numerot taas.
Naapurin ukko kävi juttusilla, kun lämmittelin ulkosaunaa. Kiva ukko, juteltiin mukavia. Oli tainnut ottaa näkäräisiä, kun juttelutti niin kovasti, eikä meinannut välillä kieli taipua, tuoksuikin väkevä juoma… Niin ajattelin, että monestikohan olen ollut itse samassa tilanteessa ja kuvitellut, että juttukaveri ei huomaa… Nolotti oma vanha käytös, vaikka varsinaisesti en ollut pahoillani ukkelin käytöksestä, ei ollut ollenkaan pahasti otoksissaan, lähinnä mua huvitti…
Mukava raitisilmapäivä. Saalistakin saimme. Keli mitä mainioin, leppoisa. Olin tehnyt niin hyvät eväätkin.
Kohta saunaan, vieraitakin saattaa poiketa vielä iltakahvilla, tein pannaria.
Tänään on taas niin super ihanaa olla raitis ihminen, vapaa
Raitista ja hyvää Pyhäinmiestenpäivän iltaa kaikille 
…muistellaan vanhoja tuttuja ja sytytetään kynttilöitä heidän muistolleen…
Ajatella miten lähellä vuotta olet päivien suhteen. Odotan innolla että pääsen onnittelemaan 
Sait minut niin hymyilemään @Fincoco koko naamalla
Vuosi on lähellä ja sitä odotan minäkin olen jo varma, että sen saavutan, jos henki vain pihisee sinne asti. Odotan myös sitä, että kun vuoden rajapyykin ohi pääsen, raittius jälleen ottaisi harppauksen eteenpäin, vakiintuisi pykälän, helpottaisi pikkuisen, olisi jälleen vielä normaalimpaa minulle, vakio…
Hyvää sunnuntaita @Fincoco sinulle ja koko huushollin väellesi ja kaikille muille myös
Voi hittolainen, näin unta että lankesin juomaan jotain halpaa omenaviiniä. Lasinpohjaan jäi oikein pieniä omenan paloja ja sakkaa…ei kai sellaista juomaa olekaan… en muista unta sen tarkemmin, mutta kovasti mua harmitti kun ei siitä juomisesta “tullut miksikään” , ei helpottanut eikä auttanut. Päivien nollautuminen harmitti kovasti ja mietin että pitääkö tästä kertoa kenellekään…
Herättyäkin piti äkkiä ajatella, että eihän se ole totta, ei voi olla…
Töitä, lenkkiä, salia, kotitöitä…perusarkea. Ilon, riemun ja onnenhetket on ripoteltu sinne tänne pitkin päivää. Alkuillalle tahtoo osua usein matalapainetta, hetki jolloin treenit on tehty ja olisi kotitöiden aika. Silloin tekemiset tuntuvat haastavilta ja elämä hetken ylivoimaiselta, synkältä, hetken niin synkältä, että itsekin ymmärrän, että ei se nyt niin synkkää ole . Nyt muuten kun kirjoitan tätä tähän koen parhaillani oivalluksen…mun tarvii koettaa syödä joku kevyt ateria ennen lenkkiä, ehkä mulla tulee vaan joku verensokerinotkahdus tuohon hetkeen…ehkä se ei ollutkaan maailmanloppu…
Kyllä kirjoittelu tänne auttaa, kokeillaanpa. Olisiko näin yksinkertaista.
Tämä tietysti vaatii jälleen ennakointia ja syötävän etukäteen valmistamista…plääh 
Tänään aamulenkillä ani varhain ajattelin, että kumpa uskaltaisin vakaammin luottaa tulevaan hyvään, että elämä kantaa. Alkoholittomuus on tuonut elämääni ja sielunmaisemaani kovastikin kaivattua positiivisuutta ja valoisuutta. Siitä huolimatta minulla on tapana pelätä jotain pahaa, ikävää, tapahtuvaksi. Se on kasvatettu minuun syvälle, selkärankaan. Se on huono juttu, se tapa syö sitä kaikkea hyvää mitä elämässä on valtavasti.
Kasvatettu, että pitää pelätä pahinta. Itku pitkästä ilosta. Kellä onni on, sen kätkeköön. Varaudu pahimpaan. Pessimisti ei pety.
Hetkessä, silloin kun kaikki on hyvin, olen onnellinen, pelkään että seuraavassa hetkessä se viedään minulta kohta pois. Kun varaudun tähän ‘onnen katoamiseen’ niin se latistaa tunnelmaa…pelko on koko ajan nurkan takana. Kumpa osaisin nauttia täysillä kun kaikki menee hyvin ja murehtia sitten vasta kun on sen aika…
Monenlaisia tunteita ja tuntemuksia on tähänkin arkiviikkoon taas mahtunut. Jokin tarkoitus näillä tunteilla kaiketi ihmisen elämässä on kun niitä kerran tulee ja menee. Näin perjantaina aamupäivällä elämä tuntuu valoisalta ja voimavaroja tuntuu olevan…
Kyllä kai sitä on sitten sellainen tunne ihminen ja osittain siksi juonutkin, tunteisiin, kun niitä kaikkia huonompia ei ole jaksanut.
Eilen kun ajelin töistä kotiin mieleen juolahti, että eipä enää tule juominen mieleen. Vuosi sitten tässä kohtaa oli usein jo niin paha olo, että oli pitänyt korkata. Tätä olen odottanut ja toivonut, ei tule juominen mieleen vaihtoehtona. Aivan mahtavaa, hyvä minä, kiitos Te vertaisystävät
Tällaisia sekalaisia mietteitä tänään, joita en jaksanut jäsennellä tämän tarkemmin.
Raitista ja hyvää perjantaita kaikille
No hitsi että on taas tuttua!
Minä olen ottanut tästä itselleni nyt projektin: että alan luottaa tulevaisuuteen sillä samalla päättäväisyydellä millä aiemmin aina onnistuin päättämään, että se on joka tapauksessa synkkä.
No eihän ole. Tulevaisuus on synkkä jos sen sellaisena haluaa nähdä.
Kuin myös, mutta se on alkanut kyllästyttää! En enää jaksa! Olen alkanut ajatella: ensi vuonna tapahtuu jotain hyvää ja minäpä menenkin nyt sitä kohti.
Sama täällä! Ihanaa että sielläkin! Hyvää viikonloppua @Metsanpoika .
Jos kiinnostaa kuunnella podcasteja aiheesta alkoholi niin tässä on loistava. Löytyy myös osa II
https://open.spotify.com/episode/5zm8vOaAnkBpP5muofA6Gj?si=x4HUxn6LTMKJJw-6Kjq2uQ
Tässä toinen, jossa puhutaan ehkä enemmän naisille, mutta kuuntelin silti.
https://open.spotify.com/episode/07t1vZa5Ub3NqBUTeHjBdM?si=cdHflIAKREKTAZsFmFhqyw
Painavaa ja supertärkeää asiaa.
Näitä voi käännytysmielessä jakaa vaikka ystävälle tai puolisolle, vaikkakin on yleisesti tiedossa, ettei toista voi raitistaa, jos ei antennit ole pystyssä.
Ei mikään viesti silloin uppoa…
Tuttua minullekin tuo kuvaamanne epävarmuus ja pelko @Räpistelijä ja @Metsanpoika . Katastrofiajattelu on aika vahva sana, mutta ehkä se hiukan kuvaa ilmiötä.
Raittiina oman ajattelun vinoumat on helpompi huomata ja alkaa opetella luottavaisempaa ajattelutapaa ja antaa noiden tuntemusten vaikuttaa vähemmän päätöksiinsä.
Minä olen isompien asioiden kanssa usein aika ahdistunut, mutta päätin jossain kohtas, etten anna tuon vaikuttaa liikaa tai estää tekemästä jotain. Kun olen puntaroinut jotain asiaa eri kanteilta, pohtinut riskejä ja hyviä puolia ja ehkä suunnitelma B:n, niin teen sen haluamani asian, vaikka se tuntuisi jäiseen veteen hyppäämiseltä.
Olen oppinut luottamaan paremmin omaan arvostelukykyyni, kun päätökseni ovat olleet ihan onnistuneita. Muutenkin on lisääntynyt luottamus siihen, että elämä kantaa. Harva asia on peruuttamaton, aina voi vaihtaa suuntaa ja tehdä uusia valintoja.
Tuohon ahdistukseen ja epävarmuuteen pystyn suhtautumaan tyynemmin; mieleni vaan toimii näin, tunne on tunne, ei fakta, että jotain pahaa tapahtuisi ja asiat menisivät pieleen.
Onneksi näitäkin asioita pystyy opettelemaan ja oppimaan koko elämän ajan.
Mukavaa päivää!
Katastrofiajattelu on minullekin tuttua, ja alkoholin aiheuttama ahdistus ja masennus vain lietsoo sitä. Koetan itse keskittyä joka päivä johonkin positiiviseen asiaan. Tänään se oli se, että koira ei herättänyt minua viideltä, vaan puoli seitsemältä. Katastrofiajattelu tulee psykologini mukaan pitkälti lapsuudesta mutta siitä voi myös oppia pois.
Mä kyllä tunnistan tän, että ‘katastrofiajattelu’ juontuu lapsuudesta. Opetettu ajattelumalli.
Siispä tarvii opetella eroon
Päivä 330. Ajatukset koukkasivat vielä eilisissä mietteissä ja tuumailin, että alkoholittomuus ja raittius ovat käynnistäneet minulla mielenkiintoisen matkan kohti parempaa itseni tuntemista. Tätä olisi toki pitänyt tapahtua jo aikaa sitten, mutta parempi nyt kun ei ikinä. Tuntuu hyvältä havaita vielä tässä iässä suht nopeaa, positiivista kehitystä, sekä fyysistä että mielen ja ajatuksen jalostumista. Tekisi mieli kailottaa kaikille, että laittakaa hyvät ihmiset korkki kiinni, kippuroikaa ja kärsikää muutama kuukausi tuskissanne (hiukan pientä liioittelua), puolen vuoden raittiuden jälkeen alkaa isompia positiivisia tuloksia näkymään ja nyt tuntuu, että vuoden alkottomuuden jälkeen raittius taitaa oikein päästä vasta kunnolla aluilleen. Joka tapauksessa muutos on uskomatonta. Nuorena sitä jotenkin ajatteli, että pari -kolmekymppisenä on valmis, mutta mitä vielä…kai se on uskottava ikäihmisiä, että ihminen menee eteenpäin niin kauan kun elinvuosia riittää.
Raitistuminen on ollut parhaimpia asioita joita elämässäni on tapahtunut. Vaikka haasteita on koko ajan ollut ja tulee olemaan, niin en tunne jääneeni mistään paitsi. Älkää pelätkö, ei minusta mitään raittiusprofeettaa taida tulla, kunhan mielessäni ajattelen asioita, ääneen en huutele. Voihan olla, että hiljainen esimerkki alkoholittomasta elämästä riittää alkusysäykseksi ja motivaatioksi jollekin samojen asioiden parissa painivalle. Kuten itsellenikin. Tuttu kaveri pitkältä ajalta kertoi joskus, että hän on ollut puoli vuotta raittiina. Se tuntui uskomattomalta. Pitkin matkaa hän harvasanaisesti kommentoi raittiusmatkaansa. Se jäi mieleeni askarruttamaan. Pari muuta samanlaista esimerkkiä He tartuttivat ajatuksen-siemenen. Kaverilla tuli joku aika sitten täys tonni raittiita päiviä täyteen. Silloin kerroin omasta etenemisestä ja kiitin esimerkistä. Vaihdoimme muutaman ajatuksen, minulle jäi tunne että ajatuksen tasolla ymmärsimme toisiamme hyvin. Molemmat kerroimme olevamme kiitollisia ja voivamme paremmin kuin ehkä koskaan.
Tällaisia mietteitä…
Raitista ja mukavaa lauantaita kaikille
Ajattelen aika lailla samoin. Minäkään en raittiudesta “saarnaa”, kerron kyllä, jos se luontevasti puheeksi tulee. Usein ehkä siihen sävyyn, että elämä on nykyään helpompaa ja parempaa, kun alkoholin lieveilmiöt on elämästä pois.
Tuttavapiirissä on edelleen juoviakin, sellaisia joita raittius ei kiinnosta, eikä siitä heidän kanssaan puhuta ollenkaan. Minulle ei tuputeta alkoholia, enkä itse tuputa raittiutta, tietysti näiden ihmisten kanssa ei kovin usein nähdä.
Näin kävi minullekin. Jälkeenpäin ajateltuna raitistuminen oli muutoksista pienin, toki tärkein, kun käynnisti ja mahdollisti ne muut. Isojen muutosten sytytyspanos, voisi sanoa
“Tänään aamulenkillä ani varhain ajattelin, että kumpa uskaltaisin vakaammin luottaa tulevaan hyvään, että elämä kantaa. Alkoholittomuus on tuonut elämääni ja sielunmaisemaani kovastikin kaivattua positiivisuutta ja valoisuutta. Siitä huolimatta minulla on tapana pelätä jotain pahaa, ikävää, tapahtuvaksi. Se on kasvatettu minuun syvälle, selkärankaan. Se on huono juttu, se tapa syö sitä kaikkea hyvää mitä elämässä on valtavasti.
Kasvatettu, että pitää pelätä pahinta. Itku pitkästä ilosta. Kellä onni on, sen kätkeköön. Varaudu pahimpaan. Pessimisti ei pety.
Hetkessä, silloin kun kaikki on hyvin, olen onnellinen, pelkään että seuraavassa hetkessä se viedään minulta kohta pois. Kun varaudun tähän ‘onnen katoamiseen’ niin se latistaa tunnelmaa…pelko on koko ajan nurkan takana. Kumpa osaisin nauttia täysillä kun kaikki menee hyvin ja murehtia sitten vasta kun on sen aika…”
Taas hyvin sanoitettu tärkeää asiaa. Samaistunkin tähän täysin. Surullista, että sinäkin oot kantanut tätä mukanasi lapsuudesta asti. 
Mun kohdalla edellisen raittiuteni puolesta välistä lähtien (loppuvaihe) alkoi käydä niin monia isoja ja vaikeita vastoinkäymisiä, että tämä sama ajatusrumba paheni tosi paljon ja se onkin varmasti yksi syy siihen, miksi erehdyin taas aloittamaan juomisen. Alkoi olla tavallaan pelottavaa olla tyytyväinen, iloinen, kokea onneakin, koska aina uuden vastoinkäymisen kohdatessani, sitä putosi niin hemmetin korkealta maan rakoon. Mieli alkaa suojata itseään isoilta pettymyksiltä, vastoinkäymisiltä. Mutta tosiaan silloinkin, kun olin raitis, niin kohtasin edelleen kutakuinkin säännöllisesti tuollaisia kuvaamiasi huolia ja pelkoja ym., vaikka sainkin sitä paljon vähenemään.
Joskus esimerkiksi persoonallisuudeltaan neuroottiset/neuroottisemmat on taipuvaisempia yleistyneisiin pelkoihin ja katastrofiajatteluun. Muutoskin voi omalla tavallaan olla kaksijakoista. Onhan sellainen sanontakin olemassa kuin “Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas”. Tämä nyt ei juuri sinuun liity, olethan tosi rohkeasti lähtenyt muutosvirtaasi mukaan.
Lisäksi etenkin ennen vanhaan oli valitettavan yleistä, että lapsia kasvatettiin pelolla, syyllistämisellä ja häpeällä (pahimmillaan kaikilla niillä). Tätä on valitettavasti vieläkin. Mitäs siitäkään muuta sitten seuraa kuin aikuinen, joka kantaa niitä mukanaan. Ja he, joilla tuo neuroottisuuden persoonallisuuspiirre on vahvempi, ovat entistäkin alttiimpia kaikenlaisiin negatiivisiin seurauksiin. Tämänkin kirjoitan yleisellä tasolla eli ei välttämättä liity sinuun.
Joka tapauksessa, olet jo vahvasti muutoksen polulla, kun tunnistat näitä asioita niin hyvin. Tiedostaminen on muutoksen alku.
Mua näiden pelkojen ja katastrofiajattelun suhteen auttaa eniten hetkessä läsnäolo sekä rauhallinen ja myötätuntoinen sisäinen puhe. Todennäköisyyksien miettiminen myös saattaa auttaa. Ja ns. huolihetki; valitaan päivästä esimerkiksi 20 minuutin pätkä, jolloin tutkiskellaan kaikkia näitä huolia ja pelkoja ja kirjoitetaan ne ylös johonkin. Sen jälkeen suljetaan hetki päättäen, että näitä asioita ajatellaan seuraavalla kerralla seuraavan päivän (tai muun ajankohdan) huolihetkellä. Se ei onnistu heti tuosta noin vaan, vaan tarvinnee harjoittelua ja oman fokuksen lempeää suuntaamista meneillään olevaan hetkeen ja toimintaan. Ehkä se onkin sinullekin jo tuttu, mutta kirjoitinpa nyt varmuuden vuoksi nuo pääpointit.
Kiitos, kun jaoit ja voimia sinne.
Edit. Lainaus epäonnistui, joten merkitsin sen lainausmerkeillä.
