Upea vaellusreissu alkaa olla finaalissa. Edessä vielä pari päivää automatkailua.
Hieno reissu pohjoisen luonnossa, tuntureita, soita, tunturikoivikoita, pirunpeltoja ja loppupään upeita mäntymetsiä, toinen toistaan kauniimpia kilpikaarnamäntyjä. Poroja oli paljon liikenteessä ja soilla runsaasti hillaa. Muutama hankala vetisen suon ylitys, voittaja olo, kun onnistuin 
Paria sateista päivää ja yötä lukuunottamatta kelit suosivat. Luonnonvedet olivat hiukan lämmenneet, oli mukava pulahtaa välillä, virkisti. Vaikka matkanteko on välillä raskastakin, nautin joka solulla, hengitin itseeni voimaa tunturin tuulista. Nyt tuntuu, että akku on 100%. Eiköhän näillä mennä talven yli.
Lueskelin välillä teidän ketjuja. Huomaan, että vajaassa viikossa on niin monta hyvää ja mielenkiintoista keskustelun alkua, että kaikkiin ei ehdi osallistua, vaikka haluaisi.
Jäin miettimään myös useita aiheita. Yksi oli jossain ketjussa pohdittu päätöksen lopullisuus. En osannut oikein itsellenikään selittää, miten sen ajattelen. Oma raittiuspäätökseni on loppuelämän päätös, olen päättänyt olla lopun elämääni raitis. Sen enempää en sitä sitten haluakaan ajatella, lopullisuutta. Joten raittiutta on paras toteuttaa olemalla raitis tänään, päivän kerrallaan. Huomenna aamulla, kun on upeaa herätä raittiina, freesinä ja reippaana, on helppoa taas päättää elää käsillä oleva päivä juomatta. Jotenkin näin.
Pidä se yksinkertaisena (myös hyvä ohje)
Nimityksiä on myös paljon. Itse käytän itsestäni sanaa alkoholisti ja juoppo, joka on melko koruton ja karu sana, juomishäiriöstä tykkään eniten, se kuvaa tilannetta parhaiten. Vähän kuin alkoholiallerginen, alkoholi-intoleranssi 
Olen myös ajatellut, että minun ei tarvitse selitellä kenellekään juomattomuuttani. Hassua, että alun arveluistani poiketen, pitkin matkaa eteen tulleissa tilanteissa, kukaan ei ole juurikaan kiinnittänyt tarpeetonta huomiota juomattomuuteen. Olimme telttailemassa taannoin ystävä pariskunnan kanssa ja he ottivat alkuun muutaman tölkin. Sitten mies kysyi puolisoltani, että etkö todellakaan ota mitään. Mieheni vastasi, että vissy riittää oikein hyvin. Sen enempää asiasta ei puhuttu. He joivat sujuvasti ihan riittävästi ja me joimme muutamat tölkit limsaa ja vissyä. Jälkeen päin keskustelimme puolisoni kanssa, että jos he pettyivät ja kokivat illan saaneen harmillisen käänteen, niin he peittivät sen hyvin. Emme huomanneet mitään. Seuraavana päivänä laitoin merkille, että he olivat varanneet paljon juotavaa mukaan, mietoja ja väkeviä eli olivat varautuneet, että olisimme ottaneet oikein huolella. Meitä ei asia jäänyt sen enempää vaivaamaan.
Myönnettävä on, että kaikki on ollut helpompaa puolison tuella tai sillä että hän on ollut raittiina rinnallani. Tämä meni vähän vahingossa näin, mutta hyvä niin. Olisin varmaan pysynyt linjassani joka tapauksessa, mutta uskon, että olisin kokenut ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa, jos hän olisi juonut. Kotioloissa toisen juominen ottaisi aika ajoin päästä. Kaikesta huolimatta ajattelen, että raittius on kuitenkin jokaisen oma asia. Minun tarvitsee opetella elämään raittiina, vaikka koittaisikin päivä jolloin mieheni käyttäisi jälleen alkoholia. Nyt tämä on kuitenkin ollut, tähän asti ainakin, yhteinen projekti meille ja sitä kautta hitsannut jälleen meitä yhteen. Tulevaisuus näyttää kuinka jatkossa…
Sitten taisi olla puhetta sosiaalisista tilanteista, joissa alkoholilla on roolia… Tässä kyllä näyttää kovaa kyytiä käyvän niin, että olen/olemme keksineet runsaasti parempaakin tekemistä, kiinnostuksen ja innostuksen kohteet perjantai ja lauantai-iltaisin ovat vaihtuneet 
Osallistumme juhliin ja illanviettoihin, jos se ei ole ohitettavissa. Kyllä niissä aika kuluu ja on ihan mukavaakin, mutta kun agenda pääosin liittyy juomiseen niin ulkopuolisuuden tunne on väistämätön. Ei edes harmita poistua paikalta alkuillasta, kun toisten nousuhumala alkaa olla parhaimmillaan, kaikki puhuvat (lujaan ääneen) ja kukaan ei kuuntele, ketään ei kiinnosta toisten jutut. Melko varmasti muutama hyvä juhlimiskaveri jää, mutta ei sillekään mahda. Huono homma jos kaveruus perustuu yksinomaan yhdessä juomiselle ja juhlimiselle. Onneksi on kuitenkin muutama tosiystävä 
Tuntuu oudolta, kaukaiselta, pelottavalta, että vielä vuosi sitten en pystynyt olla ajamatta työpäivän päälle alkoon hakemaan viinapulloa. Ehkä tein kotiin päästyä lenkin, jonka jälkeen pulputin pullon pois, ehkä jätin lenkinkin väliin. Viikonlopuksi piti ostaa viinipullo tai kaksi, viinaa ja pari lonkeropäkkiä kyytipojaksi. Ajatuskin oksettaa, mielikuva itsestä. Inhosin lopulta itseäni, juoppoa itsessäni! Jos teitä viikon pari raitistelleita lohduttaa, niin vaikeaa oli täälläkin ensimmäiset viikot, mutta uskokaa tai älkää, kyllä se siitä. Alku on hyvä mennä vain pienin askelin, puoli päivää kerrallaan. Toivon tsemppiä, koska hankalan tunturin toisella puolella paistaa aurinko, se on varmaa, parempaa on luvassa!
Temen kirjoitus Olen niin hukassa -ketjussa on hyvä:
Tällainen höpöttelykirjoitus, ei mitään punaista lankaa eikä sinistäkään… taattua mettäperän laatua 
Ihanaa, että olette olemassa ja siellä kuulolla Tarvitsemme toisiamme tässä raittiusseikkailussa, että selviämme ja pärjäämme.