Ehkäpä päihteissä ei aina ole kysymys vain pakenemisesta, vaan jonkin takaa-ajamisesta, tavoittelemisesta. Mitä se jokin sitten on, on monia variaatioita.
Ja onhan koko addiktion kehittyminen ja olemus moniulotteinen.
Järjellä ajatellenhan päihteiden käytössä on paljon enemmän haittoja kuin hyötyä, sen voi kukin todeta listaamalla ihan kirjallisesti päihteiden haitat ja hyödyt. Mutta kun silti, silti, silti sitten käytetään tai retkahdetaan ja eroon pääseminen on monen kommervenkin takana.
Kyse on kai välittömästä tarpeen tyydytyksestä; välitöntä nopeaa kicksiä vaativassa palkitsemisjärjestelmästä aivokemiassa. Se on niin voimakas, että usein se pystyy kumoamaan kaikki järkisyyt ja hyvät aikomukset.
Sama juttu päihteiden lisäksi missä tahansa addiktiivisessa käytöksessä, oli se sitten vaikkapa pelaaminen, syöminen, seksi tai whatever. Kemiallisissa riippuvuuksissa tosin on se pahempi puoli vielä toiminnallisiin addikitoihin verrattuna, että aineisiin syntyy myös se fyysinen riippuvuus, ja fyysiset vierotussoireet käytön lopettaessa. Useinhan pelkkä vierotusoireiden sietämättömyys tai pelko aiheuttaa päihdekierteen jatkumisen. Eipä sitä muuten tarvittaiskaan katkaisu- ja vierotushoitojakaan.
Jes! Itse en koe oikeastaan koskaan paenneeni juomiseen mitään. Tai ehkä niin, että olen voinut paeta jotain vaivannäköä, jonka olen tiennyt välttämättömäksi, jotta voin raitistua tai ylipäätään kasvaa ihmisenä. Mutta vasta se on voinut ikään kuin turhentaa juomiseni, että olen kokenut saaneeni jostain enemmästä otteen: jostain sellaisesta, joka auttaa minua hyväksymään itseni ja näkemään itseni ja elämäni merkityksellisenä. Sellaisesta jyvälle päästyäni olen voinut sietää vaivaa ja keskeneräisyyttäkin aivan toisella tavalla, vaikka tuo mainittu palkitsemisjärjestelmä lilluisikin yhä aivokemioissani ja ruikuttaisi siellä tämän tästä houkutuksiaan. Joku on siitä loruillut, että “luulin elämänjanoani janoksi ja join viiniä” (tai jotenkin noin) ja se tuntuu kovin tutulta minullekin.
Juuri tuo “Luulin elämänjanoani janoksi ja join viiniä (tai bisseä tai sidukkaa tai salmaria tai fisuja tai…)” osuu ja uppoaa minullakin!
Kyse tuntui jollain tavalla olevan aina kokemusten hakemisesta, elämän voimakkaasti kokemisen halusta!
Siihen samaan sarjaanhan kuuluvat myös usein vaihtuneet lyhyet seurustelusuhteet, tuhlaileva elämäntapa, seikkailulliset kaukomatkat maailman ääriin…
Ne olivat jonkun asian takaa-ajamista enemmän kuin pakenemista.
Mitä sitten ajoin takaa, niiin ehkäpä olen sen nyt osittain saavuttanut. Tässä, ihan omassa kodissani selvin päin paikoillani istuessani, ilman kiirettä mihinkään, oivallan sen vihdoin!
Olen samasta puusta veistetty ja mitä avarammin elämääni tutkailen, sitä selvemmin näen eläneeni vähän kuin kaikessa hapuillen jotain, jonka olen aistinut olevan lähelläni ja jotenkin saavutettavissa, mutta joka on tuntunut juoksevan karkuun sitä liukkaammin, mitä kiihkeämmin olen yrittänyt sitä saada kiinni. Se on jotain syvyyttä, jotain täyteyttä, jotain eheyttä. Ja olen yrittänyt saada siitä otetta tarttumalla asioihin, jotka ovat ulkopuolellani. Kirjoitinkin toisessa yhteydessä tavoistani tehdä työtä, opiskella, päteä jne. Niissä jutuissa juuri tämä rauhattomuuteni on ollut mukana: juomisellani olen ehkä pikemmin yrittänyt rauhoittaa menoa. Se on muutenkin ollut sellaista se juomiseni, että olen jotenkin piiloutunut omiin maailmoihini sen kanssa. En ole ollut mitään bilettäjätyyppiä sitten nuoruuden aikojeni.
Monesti on siinä “Mitä tänään syötäisiin”-ohjelmassa pistänyt silmään oluen tarjoaminen ruokajuomana. Kun kuitenkin siinä käsittääkseni tehdään aina niinsanotusti koko perheelle sitä ruokaa. Ja en jaksa enää vääntää siitä, kuuluuko se olut/viini tai joku muu myrkky ruokapöytään… Minun mielestäni ei kuulu, eikä kenenkään elimistöönkään, vaikka miten euroopassa sitä juotaisiinkin lapsesta asti aamupalasta alkaen joka aterialla. Se ei silti ole kenellekään terveellistä. Tällä viittaan siihen syöpävaarallisuuteen, olen lukenut, että sille ei ole voitu määritellä turvallista alarajaa. Opettaakohan ihmiset jossain lapsensa kohtuutupakoimaan…?
“Tarvitaan vielä paljon tutkimusta ja jatkokehittelyä ennen kuin pilleri on tavallisen ihmisen saatavilla, mutta jonain päivänä siitä voi olla todellista hyötyä esimerkiksi alkoholimyrkytystapauksissa.”
Uskooko joku tuohon viimeiseen lauseeseen? Siinä on nyt sitten se lääke, mikä mahdollistaa jokapäiväisen ryyppäämisen, aamusta pitäen. Heihei, ihmiskunta.
Eikä siellä edes juoda saati, että niitä tarjoiltaisiin ainoina vaihtoehtoina! Olen aikoinaan elellyt Hampurissa ja sehän on kovasti oluista kulttuurialuetta. Eroina mainittakoon, että pohjoissaksalaisessa kulttuurissa arvostetaan ennen kaikkea kohtuuden ihannetta vähän kaikessa - myös juomisessa - ja ainakin minun piireissäni ei humalahakuista juomista esiintynyt ollenkaan. Ruokapöydässä oli aina vettä ja olutta tai viiniä, jos sitä joku halusi juoda. Jollei halunnut, se ei ollut mikään juttu: yhtä lailla siellä on ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti käytä alkoholia, mutta siellä se ei tuntunut olevan mikään tilille pistämisen asia
Kannatan eurooppalaisia, kiihkottomia juomatapoja, en tätä suomalaista alkoholineuroottisuutta!
Siitä vaan, minä kannatan sitten sitä “neuroottisuutta”. Koskapa, alkoholi on vaarallista, niillekin jotka juovat sitä “kohtuudella”. Kuten jo aiemmin tuolla kirjoitin, syöpävaarallisuuden kyseessä ollessa turvallista alkoholinkäytön alarajaa ei ole pystytty edes määrittelemään (en ole tuota itse keksinyt, vaan luin jostain tutkimuksesta)…oma ajatukseni on, että miksi tuollaista myrkkyä pitäisi kenenkään juoda edes vähänkään. Pitäköön sitä kuka tahansa minä tahansa kiihkoiluna.
Kiihkoilusta muuten tuli mieleen, että on hyvin mielenkiintoista lukea ihmisten kommentteja, jos he kokevat että heidän juopumisen vapauttaan yritetään jollain lailla rajoittaa! Katsokaapa vaikka tämän videon alla olevia kommentteja…
National Geographicin dokumentti 28-vuotiaasta alkoholistista, joka joi 1,5 litraa kirkasta viinaa päivässä kolmen vuoden ajan, ennen kuin kuoli elinvaurioihinsa päihdekuntoutuksen aikana. Todella karua katseltavaa… Tekstityksiä ei valitettavasti ole, joten sopii lähinnä kielitaitoisille.
Alkoholisteja on Keski-Euroopassa kuitenkin lähes yhtä paljon kuin Suomessa. Alkoholikulttuurin merkitys on lähinnä siinä, että yleistä julkijuopottelua ja järjestyshäiriöitä esiintyy vähemmän. Alkoholismissa ei yleensä ole kyse kulttuurin opettamista juomatavoista.
Juuri näin, totta! Itselle vain on helpompi olla seurassa, jossa ei-alkoholistit eivät juo humalahakuisesti toisin kuin Suomessa useammin “kaikki” juovat. Tosin, tuo mitä “kaikki” tekevät tai ovat tekevinään, on alkanut tuntua minusta hieman kyseenalaiselta totuudelta omassa päässäni Loppujen lopuksi on niin, ettei täälläkään se suurin massa dokaa kuin apinat. Mutta kyllä siinä on iso ero, kun menee vaikka jonnekin stadikalle konserttiin tai klubille katsomaan keikkaa. Suomessa se känni näyttää jotenkin “kuuluvan” asiaan. Joulukuussa olin katsomassa Musea ja oikeastaan jo vähän naurattikin se touhu: oli maanantai ja hirveä lumipyry, aikuiset ihmiset veti pussikaljaa hirveässä tärinässä jossain nurkalla, että päästään keikkatunnelmaan
Todella hyvä pointti tässä molemmilla! Tuo Antiloopin “kaikki” on tosiaan aika erikoinen juttu, jota voisi kai pitää jopa jonkinlaisena optisena vääristymänä joka on meillä yleinen.
90 % suomalaisista ei ole edes alkoholin suurkuluttajia, eikä näin ollen usein syyllistyne myöskään kovin humalahakuiseen juomiseen. No, tämä tieto tosin tarkottaa että 10 % vähintäänkin on, ja onhan sekin kyllä aika iso osa kansasta. Mutta kymmenys ei sentään ole kaikki.
Saattaa olla, että ollessamme itse raittiina olemme erityisen herkkiä jo pienillekin humalan piirteille tai vaikkapa alkoholin lemahdukselle hengityksessä muissa ihmisissä, vaikkei näiden voisikaan sanoa juoneen erityisen humahakuisesti.
Kun katselee ihmisten käytöstä vaikkapa jossain kaukomailla jossa on paljon eri maalaisia turisteja (vaikkapa Goalla), suomalaiset eivät yleensä pistä silmään päihtyneimpinä. Päihtyneimpiä ja äänekkäimpiä ovat britit, venäläiset… ja mainitulla Goalla yllättäen intialaiset itse! Viimeksi mainituista etenkin lomalla olevat rikkaat nuoret.
WS:n huomio siitä, että alkoholismi ei ole välttämättä sidoksissa maassa vallitsevaan alkoholikulttuuriin, on ihan totta. Alkoholismia esiintyy hieman jopa islamilaisissa maissa, joissa alkoholi on periaatteessa kiellettyä.
Kyllä, varsinkin sellaisessa vaiheessa, jossa vasta itse kipuilee kovasti sen kanssa, että selviäisi mistä hetkestä tahansa, on aika herkillä. Niinhän se täälläkin tulee usein esille, että aivan aluksi ihmisiä jännittävät aivan hirveästi tilaisuudet, joihin ovat menossa ja joissa joku kuitenkin juo: usein juuri “kaikki” Minusta se kertoo vain siitä riippuvuudesta. Mieli on yhä sillä tavoin virittynyt, että se näkee ja kuulee kaiken vähän niin kuin sen alkoholin kautta: elämänmeno ympärillä suhteutuu aina jotenkin alkoholiin. Ajan mittaan se jää kyllä pois - minäkin noina Hampurin aikoinani olin raitis - ja lakkaa suorastaan millään tavalla vaikuttamasta. Muiden juomisesta tulee yhdentekevää, koska se lakkaa merkitsemästä asiana itselle mitään niin keskeistä. Ainakin mulle on aikoinaan käynyt niin.
Tuolla sanottiin; “Harvempi ihminen yksin pystyy kehittämään riippuvuutta”.
Itselle se ensi humala 13v altisti alkoholismille. Olisinko juonut autiolla saarella samaan malliin? Olisin varmasti.
On toisaalta hyvä, että puututaan läheisen juomiseen, kunhan ollaan valmiita myös tekemään myös kipeitäkin ratkaisuja, sillä onhan siinä niin yksin myös se läheinen, jos ei ole mitään kokemusta, tietoa tai vertaisia tukemassa auttamassa. En tiedä onko pahin tilanne se, että alkoholisti pidättäytyy juomasta uhkailujen säestämänä, keräten siinä voimia juoda sitten kun tilanne helpottuu.
Kuinka moni täällä on ollut juomatta, kun on ollut oikeasti pakko? Minulla oli joitain kausia, kun jokin pidätteli, mm työ tai uusi suhde.
En oikein osaa sanoa, en muista tuollaisia vaiheita, mutta muistan ikään kuin kuvitelleeni vaikka suhteeseen ryhtymisestä, että “no tää nyt sitten rauhottaa mua” Niinpä niin…
Iltaa, kanssakulkijat! Tossapa kysymys. Omalta osaltani voin todeta, että vuosikausien hiipuva alkoholismiin ajautuminen myös huomaamatta myrkytti oman arvomaailmani. Johon käsite “pakko”, ulkoinen (jätän sisäisen väliin) ohjaava, normit muodostava,rajoittava vaikutin mielestäni liittyy.
Laiska ilta tänään,joten viittaan esim. “Maslowin pyramiidiin” ja sen keikahtamiseen päälaelleen. Alkoholistin arvomaailma ja sen kautta koetut “pakot” suhteutuvat ja menettävät lopulta merkityksensä. Esim. työpaikkoja voidaan alkaa etsiä sen mukaan, voiko niissä juoda. Oma vaatimustaso alenee, vaikka ehkä vielä voisi muuten olla työkunnossa vaikeampiinkin tehtäviin. Älkää ymmärtäkö tätä väärin- arvostan jokaista työtä sinänsä. Tason lasku kokonaisuudessakaan ei enää hetkauta.
PS. “Antilooppi”, en ole unohtanut niitä muutamia “systematisointivälineitä” joita lupasin listailla. Odotan vain sopivaa tilaisuutta.
Itse voin sanoa täysin rehellisesti, että en ole koskaan kokenut tälläistä “pakkoa olla juomatta”. Join täysin välittämättä yhtään mistään seurauksista.
Tietysti en pystynyt juomaan mielisairaalan suljetullaosastolla, poliisin putkassa, tai keskus-sairaalan putkassa. Kaikissa muissa tilanteissa olen juonut jos on ollut halua ja yleensä oli…
Näin ihmisten mieliä ohjaillaan hyväksymään alkoholi jokapäiväiseksi " hyödykkeeksi "
Loppujen lopuksi on niin, ettei täälläkään se suurin massa dokaa kuin apinat. Mutta kyllä siinä on iso ero, kun menee vaikka jonnekin stadikalle konserttiin tai klubille katsomaan keikkaa. Suomessa se känni näyttää jotenkin “kuuluvan” asiaan. Joulukuussa olin katsomassa Musea ja oikeastaan jo vähän naurattikin se touhu: oli maanantai ja hirveä lumipyry, aikuiset ihmiset veti pussikaljaa hirveässä tärinässä jossain nurkalla, että päästään keikkatunnelmaan 