Mielenkiintoinen näkökulma. Tavallaan olen siinä mielessä samaa mieltä, että monet ihmiset kyllä puuttuvat toisten asioihin, neuvoen, (minä varsinkin…) “auttaen” ja varsinkin nettipalstoilla, twitterissä tai fesessä mielipiteitään huudellen. Yleensä aina jotakin tahoa syytellen ja arvostellen. Joskus näillä kannanottajilla on tarkoituksena vain saada näkyvyyttä itselleen, olla hetki olemassa ja “parrasvaloissa” sitä kautta, että jutut keräävät lukijoita. Joillakin taas (varsinkin nimimerkkien takaa) kirjoittelu on varmaan myös keino purkaa omaa pahaa oloa, eli syytellään toisia ja haukutaan kaikkia, kun pipo kiristää liikaa, mutta ei ole tarpeeksi rohkeutta katsoa kuitenkaan sen sisään, ja myöntää että itsessäkin voisi olla korjattavia asioita. Erikseen on kuitenkin mielestäni ne ihmiset, jotka tekevät, heillä ei ole niin kauhean syyttelevä kanta, vaan he todella ovat tuolla kentällä ja tekevät sitä hiljaista auttamistyötä, lähimmäisenrakkaudesta. He pitävät itsestään aika pientä ääntä ja uskoisin että ovat aika tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä muutenkin. Ainakin nämä joihin olen törmännyt. Mielestäni maailma on aina jakautunut hurskastelijoihin ja tekijöihin. Itse taidan kuulua tuohon ensimmäiseen ryhmään… 
Tärkeä aiha ja hyvä kirjoitus! Sinäkö tuon asbestijutun kirjoitit? Jos, niin täysin samaa mieltä. Lapsille ei todellakaan tulisi “opettaa” kohtuukäyttöä, vaan antaa heidän ihan itse päättää sitten täysi-ikäisinä, haluavatko käyttää alkoholia vai eivät. Samoin kotona, lasten aikana vanhempien juominen pitäisi kieltää lailla. Utopiaa varmaan, mutta niinhän oli vielä joskus ajatus savuttomista ravintoloistakin. Uskon että vähitellen ihmisten asenteet kyllä muuttuvat.
Olen kyllä kans vähän samaa mieltä siitä, että esim. tuossa mainitussa syrjäytymiskeskustelussa ym. some-pöljäilyssä (jossa samaa keskustelua käydään) on paljon juuri tuon hurskastelun makua. Olen kyllä miettinyt sitäkin - oman kokemukseni pohjalta - että jollain lailla noi somet kaikessa koukuttavuudessaan antavat myös helpon tilan hukuttautua kiihkeään pintaliitoon vaikkapa viikoittain vaihtuvien mediasirkusteluiden vanavedessä. Milloin on mikäkin kohu menossa ja aina samat leirit pystytetty. Olen minäkin siellä pienen ihmisen puolta kovasti pitänyt, välillä ihan pikkutunneille asti, kun jostakin on pitänyt saada jotakin hoitoa omanarvon tunteen puutteelleni.
Mitähän jännää muuten Sarasvuo puhuu tänään keskustelukulttuurin muutoksesta (Yle Puhe klo 13)? 
Jep. Samaa mieltä tuntui olevan blogin kirjoittajakin. Pitäs vissiin sinnekin jotain vastata, kuhan sais vaan aikaiseksi. Asennemuutos alkoholia kohtaan olis todellakin unelma. Jos se saatais vähenemään yhtä paljon kuin tupakanpoltto, niin se olis kyllä aika ihanaa…
Entisenä syrjäytyneenä en voi olla sanomatta, että aina sitä puhetta riittää, erilaisten auttajien joukkojakin, mutta se nyt vielä olisi puuttunut, että olisin saanut vielä sen syrjäytyneen leiman pläsiini hyväosaisten alkoholistien taholta. :mrgreen:
Miksen muka olisi ollut syrjäytynyt? Olinhan minä tosiaankin yhteiskunnan elätti, sen suurin varojen kuluttaja, kun tarvitsin terapeutteja, lääkäreitä, hullujenhuoneita, poliiseja, putkia, sairaaloita,… ja psykiatreja sekä psykologeja pitämään itseni siellä syvällä minne väkisin itse tahdoin mennä. Pari putkareissua oli kyllä sellaista väkisinviemistä, ettei se ihan noin mustavalkoinen juttu ollut.
Sinä hyväosainen alkoholisti, jolla on aikaa ja mahdollisuuksia miettiä miten maailma voisi olla parempi, niin mitä sinä voit todellisuudessa tehdä sen hyväksi? Ehkä auttaa jotain toveria kun tämä tarvitsee apua ja jos vielä huolii sen, mutta eikö ole niin, kuten Fernetti sanoikin, että omasta navasta kaikki lähtee. Jos ne omat ongelmat on kadotettu, poistettu ja uusiakaan ei ole tarvetta ottaa, niin eikö se ole se paras keino päästä yhdestä syrjäytyneestä eroon, sillai terveellä tavalla.
Miksi pitäisi olla hiljaa, kuin häpeillen? Miksei voi puhua sillon kun on puhuttavaa tai joku kysyy; vaikkapa ihan mediassa.
Niinkuin vaikkapa joillekin meille Plinkkiläisillekin ihan henk.koht. tuttu päihdelääkäri; Tuomolan Pekka. Vaikken mitenkään esim. Sarasvuotta dissaakaan vaan minusta Jarikin on tavallaan ihan veikeä ihminen ollut aina, niin kyllä minä Pekan kaltaisia pitkän linjan toimijoita arvostan enemmän. Hänellä ei tosiaan ole kovin kova puheääni mutta hän uskaltaa puhua asioista jotka kokee tärkeiksi. Hänen kaltaisteen ei edes tarvitse korottaa ääntään tullakseen kuulluiksi.
areena.yle.fi/tv/1727925
Vaikenemalla ei saada huomiota tärkeille asioille, eikä mikään epäkohtakaan muutu miksikään.
Itse käsitin SPn tarkoittavan sitä, että jos ne omat motiivit auttaa ja puhua auttamisesta on hurskastelua ja paremminkin siten nostaa itsensä jotenkin paremmaksi ihmiseksi, niin kannattaisi paremminkin olla hiljaa, sillä niin ei auta edes itseään. Aasinsiltana siitä voisi päästä siihen miksi juuri alkoholistien lapset päätyy juuri “parantamaan” alkoholisteja. Terapeuttista sekin tietysti voi olla eikä hävettävää, mutta onhan siinäkin se sama hurskastelun motiivi mistä mediassa on paljon puhuttu.
En tiedä kun mulla ei oo lapsia.
Ehkäpä joku alkoholisti jolla on lapsia, voisi valottaa tätä asiaa. 
Pitäiskö muuten pienten lasten vanhemmilta vaatia täysraittiutta, ihan niiku Lastensuojelun toimesta?
Ei. Lasi viiniä aterialla tai yksi saunakalja kerran viikossa ei päihdytä ketään, eikä näin ollen aiheuta lasten pahoinvointia perheessä, siis ainakaan sitä kautta.
Jos lapset ovat muualla hyvässä hoidossa, eivätkä asiasta millään tavoin kärsi, myös pienten lasten vanhemmilla on oikeus joskus vetää nuppinsa turvoksiin, siinä missä muillakin täysi-ikäisillä ihmisillä.
Miten tätä täysraittiutta valvottaisiin? Tekisikö lastensuojelu pistotarkastuksia arvalla valittuihin perheisiin, vaikka niistä ei olisikaan kuulunut mitään huolestuttavaa? Tämä loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja kuormittaisi turhaan lastensuojelua, jolla on muutenkin kädet täynnä työtä oikeidenkin ongelmien kanssa.
Riippuvuussairautensa vuoksi. Luulevat että omat, tiedostamattomat vaivat pään sisällä ja mielessä paranevat, kun hoidetaan se juova puoliso “kuntoon”. Hankala juttu sinänsä, että vaikka se kumppani raitistuisi, ei se rinnallaeläjä parane, jos ei omaa riippuvuuttaan havaitse. Itsensäkieltävä sairaus, sekin…
Kyllä!
Ehdottomasti. Lasten aikana, eikä pelkästään pienten lasten, vaan ihan kaikkien alle 18-vuotiaiden. Eri asia mitä tekee silloin kun lapset eivät ole paikalla, eli esim. työmatkoilla tai jos lapset hoidossa jossain. Mutta alaikäisillä ihmisillä on oikeus päihteettömään kotiin.Toivottavasti tällainen lastensuojelulaki joskus säädettäisiin. Tietysti tämä toisi paljon lieveilmiöitä… Lapset eivät oppisi “oikeaa, kohtuullista alkoholinkäyttöä” eivätkä hukuttaisi sitten teiniän ongelmiaan ja murheitaan dokaamalla ostarinnurkilla, kun vanhemmilta opittu malli puuttuisi. ADHD tapaukset vähenisivät, samoin monet psykiatriset lastensairaudet, otaksuisin… Koulukisaaminen vähenisi, koska koulukiusaajat /kiusatut ovat usein näitä viikonloppukännääjien lapsia. Lapsille jäisi rahaa harrastamiseen, kun vanhempien rahat eivät mene “kohtuukäyttöön”, ja lasten syrjäytyminen varmaankin myös vähenisi.
Tietysti tämä rajoittaisi ihmisen itsemääräämisoikeutta. Toisaalta, jos ei ole valmis raittiuteen, niin eihän niitä lapsia toki ole pakko tehdä. Voihan ne lapset jättää tekemättä, jos täysraittius ei istu omaan aatemaailmaan. Tai laittaa ne vahingossa, kännissä sahattujen öiden tulokset vaikka adoptoitavaksi. Adoptiovanhempien päihteidenkäyttö tietääkseni tutkitaan tarkkaan etukäteen.
Jep. Vanhemmilta on ehdottomasti myös kiellettävä suklaan, roskaruoan ja muiden epäterveellisten asioiden syöminen ja gasp kahvin juominen lastensa läsnäollessa, puhumattakaan teknon, hevin tai herranjestas punkin kuuntelusta. Vanhempien ei myöskään tulisi harrastaa intensiivistä liikuntaa missään muodossa lastensa nähden, ja oikeastaan kaikkein parasta olisi jos kiellettäisiin myös vesivärit potentiaalisen tulevan töhrijäsukupolven ennaltaehkäisemiseksi.
Mä en pysty käsittämään, miksi jokin asia pitäisi kieltää sen takia että minä aiheutan sillä hallaa itselleni enkä osaa sitä käyttää oikein, kun suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan toimi näin. Joka viikonloppu päänsä täyteen vetävät vanhemmat on toki asia erikseen, mutta en ihan oikeasti pysty tajuamaan, mitä haittaa pienelle(kään) lapselle on siitä, että näkee vanhempansa silloin tällöin juovan lasillisen viiniä tai saunakaljan, ellei ko. vanhempi sitten mene ihan tillin tallin siitä yhdestä lasillisesta.
Jooo-o, eli tässä siis juurikin tyypillisenä kuviona, että alkoholistin lapsi avioituu aikuisena alkoholistin kanssa.
Oon kyllä itse välttynyt onnekseni tältä, koska en ole koskaan hairahtunut pitkään suhteeseen tai kovin montaa kertaa minkäänlaiseen suhteeseen alkoholistin tai muun päihdeongelmaisen kanssa.
Kerran kyllä seurustelin vähän aikaa ihan sekakäyttäjän kanssa, ja vieläpä aikaan jolloin itse olin ihan kuivilla ja selvinpäin. Sitä suhdetta kesti sitten jopa kaksi viikkoa, ja siinäkin oli ainakin viikko liikaa. 
En muutenkaan ole hirveesti nimenomaan alkoholistien kanssa ollut tekemisissä aikuisena, muualla kuin AA:ssa, enkä sielläkään kovin tiuhaan ramppaa. Ai niin ja tällä nettifoorumilla! 
Duunia oon tehnyt etupäässä nuorten (ja joidenkin vähän vanhempienkin) huumeidenkäyttäjien parissa, eikä siihen ole millään tavalla vaikuttanut kyllä oma lasinen lapsuus, mutta ehkä hieman oma päihdetausta. Ja se asiakasryhmä on kyllä sen verran haastavaa, ettei sitä kyllä klaaraa ellei ole omien juttujensa kanssa aika sujut. Joskus pitää olla rautalankaa hermot ja jäävettä suonissa. : )
Mutta kun asiakaskunta on suurelta osalta itseä hieman nuorempaa, ja nuorimmillaan jopa alaikäistä, niiin kyllä niitä kohtaan on enempi sellasia isosisko-fiiliksiä, jos nyt jotain perheenjäsen-fiiliksiä haluaa siinä nähdä.
Eikä siinäkään se oma kokemus ole missään nimessä ainoa motiivi. Aina sitä ei edes muista, eikä tarvitsekaan. Yhtä tärkeä motiivi on vetovoima ylipäätään ihmisläheiselle ja elämänläheiselle hyvin jännälle alalle jossa työ voi olla myös hyvin motivoivaa ja palkitsevaa parhaimmillaan.
Mutta tulevaisuudessa voisin kuvitella työskenteleväni joskus ihan muuallakin sosiaalialan kentässä; vaikkapa siinä mainitussa lastensuojelussa tai kriminaalihuollossa tai sitten ihan fattassa sossutätinä. : )
Enkä anna kenellekään mitään rahaaaaaa! 
Only kidding. Tietysti annan. 
Mulla on kans vastaavaa työkokemusta taustalla (lähinnä nuorten päihde- ja mielenterveysongelmaisten parissa) ja olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että omien juttujen kanssa on parasta olla sujut tuolla kentällä. Tosin, veikkaan, että omien juttujen kanssa kun on sujut, sujuu mikä tahansa muukin työ. Ei sosiaali- tai hoitotyö siinä suhteessa mikään poikkeus ole, mutta yleensäkin ihmissuhdehommat leipätyön tasolla vaativat sellaista jatkuvaa rajaamista. Kun tekee työtä, jossa oikeastaan ainut instrumentti on oma persoona, niin on siinä kyllä ihmisyys pelissä. Ja ettei se työ ala viedä vähän niin kuin tuhoisasti mennessään, joutuu mm. rajaamaan ihan tietoisesti ja mieluusti ammattituen turvin sitä, mihin minä päätyn ja mistä toinen alkaa ja päinvastoin ja ehkä funtsimaan juuri sitäkin kaiken aikaa, että mitä voin oikeasti tehdä auttaakseni jotain toista ja mitä vastaavasti en.
Jos monet alkoholistien lapset alkavatkin hoitaa muita, alkavat riippuvuusongelmaiset - niinku meitsi - kovin helposti hoitaa sillä työllä itseään. Siinä on vähän semmoselle mestaroinnille alttiina. Mutta niin kuin sanoin, itsensä kanssa sujuina oleminen on se voimavarojen maailma - jota tietysti palkitseva ja antoisa työkin ruokkii - ja työ on sitten työtä, oli ala mikä tahansa. Luulisin.
^ Jeess! Tuolla rajaamisella tarkoitat varmaan samaa kuin distanssi , joka on kyllä äärimmäisen tärkeä tuollaisessa työssä kaikkien kannalta. Oman ammattitaitonsa vaatiikin juuri se distanssin säätely, kun ei saa olla liian etäinen muttei toisaalta mennä liian lähelle ja “samalle tasollekaan”.
Tätä joku on verrannut siihen että pitää auttaa kuoppaan pudonnut ylös, joka vaatii kyllä tarpeeksi lähelle menemistä ja auttajankin pistämistä itsensä likoon, mutta ei kuitenkaan niin lähelle menemistä että putoaa samaan kuoppaan. Niitä samaan kuoppaan putoavia työntekijöitäkin kyllä on, joten vaara on ihan olemassa kuten viittasitkin.
Asia kuulostaa yksinkertaselta mutta ei aina ole sitä. Varsinkin jos työntekijällä itsellään on päihdetausta, hän saattaa ymmärtää niitä asiakkaitaan joskus liiankin hyvin.
Toisekseen, jos on tekemisissä jo jonkun aikaa kuivilla olleiden ja psyykkisesti jo suht tolkuissaan olevien asiakkaiden kanssa, saattaa asiakkaat alkaa ajan mittaan tuntumaan “kavereilta”.
Huomasi tämän etenkin avohoidossa, kun kävi asiakkaiden kanssa ulkona harrastamassa, mm. leffassa, retkellä, pelaamassa minigolfia, keilaamassa, ravintolassa lounaalla jne. Kaikkea tuollaista tosi mukavaa tekemistä, jossa alkaa tuntumaan että liikkeellä on jonkun kivan kaveriporukan kanssa, eikä suinkaan töissä.
Silloin joutuu muistuttamaan itseään ihan siitä asetelmasta jossa kuitenkin mennään, ja distanssista.
Jossain suljetussa laitoksessa (etenkin katkolla), tää rajanveto on huomattavasti selvempi ja korostuneempi koko ajan, ja distanssin pitäminen helpompaa. Siitä huolimatta että työntekijä olisi ollut itsekin joskus asiakkaana katkolla, niinku esim. mie olin 5½ vuotta sitten. 
Anyway; varmuuden varaksi ettei ainakaan työpaikka muodostu liian tärkeäksi itselle, kiva ottaa joskus etäisyyttä koko kenttään ja keskittyä ihan uusiin asioihin! Ryhtyä vaikka päätoimiseksi opiskelijaksi.
Taas tullaan siihen ajatukseen, jossa mustavalkoisia tekoja odotetaan muilta, ihan kuin sillä maailma parantuisi ja lapsilla olisi asiat paremmin. Jotkut ei tunnu hyväksyvän alkoholistin tarvetta rajata edes omaa elämäänsä mustavalkoisemmaksi, ihan niiden omien kokemustensa varjolla, hyviin ja huonoihin juttuihin, mutta siinä samassa ollaan tarjoamassa todellakin täysraittiutta heille, joilla on lapsia.
On kuin kaksinaismoralisessa Yhdysvalloissa ikään, jossa tissin näyttäminen TVssä, yleisellä rannalla saa legioonan lakimiehiä liikkeelle, mutta siinä samassa pornoteollisuus jyllää ja tissejä manipuloidaan, jotta olisi jotenkin parempi ihminen, jotenkin myyvempi.
Lasten avulla voidaan tietysti selittää ja myydä erilaisia vaatimuksia muille, mutta hurskastelulle pitäisi tehdä jokin loppu.
Täysraittius = mustavalkoinen teko?
Lapsillako siis ei ole asiat paremmin jos vanhemmat ovat täysraittiita?
Voi olla että käsitin väärin, joten kysyn uudelleen:
Rahvas, pitäisiko sinun mielestäsi pienten lasten vanhempien olla täysraittiita vai ei?
Jos täysraittiudesta puhuminen pienten lasten vanhempien kohdalla on mielestäsi “hurskastelua”, voit avata mielipidettäsi hieman lisää kuten muutkin ovat tätä kysymystä kommentodessaan tehneet.
Mitä muita asioita, tekoja, tekemättömyyksiä pitäsi vaatia pienten lasten vanhemmilta. Missä on se raja, kuka sen märää tai asettaa. Entä ne vanhemmat joilla on liian suuret luulot itsestään, lapsistaan ja entä narsistit, muuten vaan pöpit,…
Kohta maailmassa on natsismi vallalla, jos kuvitellaan vain sen täysraittiuden tuovan onnen pienille lapsille. Tietysti täytyy muistaa, että alkoholisteja on n 10% ihmisistä, joille kaikille soisi täysraittiuden, mutta kun sekään ei onnistu ilman omaa halua luopua päihteistä ja valheista, kokien ensiksi “kummia juttuja pohjakosketuksia yms”, niin miten ihmeessä joku kuvittelee esim narsismin katoavan sillä, että käsketään olemaan lasten saannin aikana vähemmän itsekäs.
Tekopyhää ja natsismia sanon minä, jos jollekin pakottaminen täysraittiuteen on jokin keino johonkin muka hyvään.
^ Tässä tullaan juuri siihen, mitä se hyvä vanhemmuus on ja kenellä ylipäätään “on oikeus” hankkia lapsia. Hyvään vanhemmuuteen kun kaiketi sisältyy muutakin kuin vain se, ettei sekoilla kännissä tai aineissa lasten nähden.
Mulla ei onneksi(eritoten niiden lasten onneksi) ole lapsia, mutta jos olisi ja olisinkin täysraitis tai edes suunnilleen raitis, niin mitä muuta vielä tarvittaisiin. Itse en esim. katso juuri lainkaan televisiota, koska mielestäni sieltä tulee suurimmaksi osaksi pelkkää sontaa ja muutenkin luen mieluummin. Tuskin antaisin kuvitteellisten lastenikaan pahemmin telkkaria toljotella ja tekisin tässä mielestäni täysin oikein, mutta en mä automaattisesti tuomitse huonoiksi vanhemmiksi niitä vanhempia, jotka antavat lastensa telkkaria katsella, kunhan se ei ole lasten pääasiallinen aktiviteetti.
Mä kärsin myös pahasta syömishäiriöstä(jonka vuoksi taidan olla kyvytönkin saamaan niitä lapsia), mutta jos mulla lapsia olisi, toki ruokkisin heidät kaikkien taiteen sääntöjen(en siis omien sairaiden sääntöjeni) mukaan. Silti he mahdollisesti saisivat täysin häiriintyneen kuvan syömisestä, kun äiti itse laskee hysteerisenä kaloreita, paastoaa, syö hiiren annoksia, oksentelee välillä ahmimiaan herkkuja jne.
Olisiko esim. mulla oikeus hankkia lapsia(siis jos olisin raitis), koska varmastikaan en tee kaikkia asioita oikein tai anna aina hyvää esimerkkiä, vaikka tietenkin lasteni eteen kaiken parhaani yrittäisinkin.
He, yksi yksilö väitti täällä plinkissä pidättäytyneensä lastenhankinnasta, kun tiesi olevansa altis riippuvuuksille. Hyvä ratkaisu hänelle kuvittelisin. Virheettömiksi meitä ihmisiä ei luotu, mutta virheistään pitäisi pystyä oppimaan ja jos todellakin joku kuvittelee natsismin olevan ratkaisu ongelmiin, niin on väärässä, kun virheistä mitä ilmeisimmin rangaistaisiin jollakin tavalla mikä ei ole meille ihmisille hyväksi. Kiinassa on ollut yhden lapsen politiikka ja tyttölapset on surmattu, kun se politiikka ja elämä niin vaatii. Intiassa yms maissa taas naiset poltetaan hapolla, kun se on helppo ratkaisu jonka taas se politiika ja elämä vaatii.
tapetaanko meillä sitten hairahtuneet vanhemmat, joille ryyppy maistui saunan päälle.