Niin. Kenelle olen tässä vastaamassa. En kenellekään erityisesti, mutta en hoksaa miten osoitetaan keskusteluun pelkkä oma julkaisu. Tässä kuitenkin tämä.
Masennuksesta itselläni on se näkemys, että kaikki riippuu siitä pystytkö elämässä saamaan jotakin aikaan, osaatko jotakin ja pärjäätkö toisten ihmisten joukossa. Jos ei se onnistu, seuralaisena on elinikäinen masennus, tietenkin. Pystytkö pätemään vai et.
Varmaankaan tämä ei koske kaikkia. Jos yhdenkin hengenheimolaisen löytäisin, se olisi ihme. Kaikilla muilla on eri ongelma. En ole tavannut koskaan ketään muuta tällaista tämän sortin tolliskoa.
Työelämä on jo ohi. Näin jälkeen päin ajattelen että kenties en olisi ollutkaan joillakin kriteereillä edes työelämään kuuluva. On kuitenkin pitänyt yrittää. On ollut työpaikka ja on pitänyt yrittää siinä pärjätä. Joka ikinen päivä on tullut eteen pelko että hoksottimeni eivät kenties riitä tähän(kään) tehtävään. Siis tarkoittaa että ylipäänsä mihinkään tehtävään. Kaikissa ammateissa vaaditaan vissin tason hoksottimet. Pitää kuulla mitä sanotaan ja muistaa se. Se ei ollut kohdallani läheskään varmaa. Hävetti kun en muistanut mitä juuri sanottiin. En saanut asioista kuvaa ja käsitystä. Oli lukihäiriötä sun muuta, silmäni onnistuivat ohittamaan kirjoitettujakin tekstejä. Minä vain olin sellainen. En tiedä mikä nimi tällaiselle ratkaisevalle puutteelle selviytymisessä pitäisi antaa. Kyllähän psykologinkin kanssa on näitä selvitelty, ja hän puhui prosessoinnin hitaudesta. No se ainakin oli totta. Minun profiilini oli mutkikas. Kyllä jotakin käsitän ja näen toistenkin vajavaisuuksia (mitä ei ehkä itsellä olisikaan), mutta työelämän kannalta olen kyllä ollut vajavainen.
Niin, itsetunto riippuu täysin siitä osaatko jotakin. Osaaminen antaa pärjäämisen tunteen: jos tuntee hallitsevansa jonkin taidon, kaikki on hyvin. Minäkin olisin aivan toinen ihminen jos onnistuisin harrastuksessa jota yritän. En ole kokenut onnistumista. En jaksa enää yrittääkään, kun tiedän jo että en tule onnistumaan. Tiedän mitä haluaisin osata, esimerkiksi, mutta en opi. Jos yhdessäkin harrastuksessa, tavoitteessa onnistuisi, se avaisi koko maailman. Itsetunto olisi löytynyt!
Olen käynyt jo nuorena psykiatrin juttusilla muutaman kerran. Ei apua. Tulkintani on se, että ei hänen mielestään kannattanut paneutua minuun, koska resurssini kai näyttivät riittämättömiltä ottamaan vastaan ja muuttumaan miksikään. Siis olin älykkyystasoltani liian matala autettavaksi? Ja myöhemmin psykologien kanssa sama juttu. Miksikä se siitä muuttui, ei miksikään.
Tilannekomiikankin taju tietysti puuttuu, ei osaa ihmisten kanssa nokkelasti sanailla. Sitä vaan on totinen ja jäyhä. Ei sille voi mitään. Niin ja “taudin kuvaan” kuuluu luonnollisesti se, että eihän tällainen ihminen osallistu mihinkään, kansalaisopistossakin on loppujen lopuksi määrä hoksata riittävästi. Muuten epäonnistuu myös siellä. Ja kaikessa muussa yhteisöllisessä toiminnassa ja harrastuksissa ja luottamustehtävissä. Ei puhettakaan että pystyisi mihinkään. Niin ja näen nyt, että myös ajokortin puuttuminen kertoo samasta asiasta. Nyt en enää sitä yrittäisikään ajaa, miten liikenteessä kävisi, toiset takapuskurissa kiinni sadattelisivat. Nuorempana kun ei ollut korttiin varaa, vain saatoin luulla että ei ole varaa, ei muuta. Nyt tiedostan että ei varmaan kykyjäkään olisi ollut. Monella kyllä on ainakin siihen, minä epäröin sitäkin.
Tällainen masennus. Nyt kaikki on tiedostettu, olen ajatellut että nyt voisi jo sopeutua ja olla Nalle Puh, jolla vain on pienet aivot. Ei tarvitse pakosta enää osata, vaikka se olisikin elämän laatua kohentavaa. Ja nimimerkistä näkyy mitä tilalle. Perustaisin feisbuukkiin ruudinkeksijöitten yhteisön, jos uskaltaisin, mutta ei se ole varmaan niin helppo hallita se ryhmä.
Huomasin että tämä olisi pitänyt ehkä kirjoittaa tuonne tarinat-osastoon. Tyypillinen jälkisytytys! Millä sen sinne siirtää?
^
Ei sinulla oo ikinä teetetty minkäänlaisia neurologisia testejä joista paljaistuis tarkemmin että minkä takia oppiminen on vaikeaa?
No ei ole, kun koulussa olen tavallaan pärjännyt hyvin, osittain. Näennäistä pärjäämistä kyllä. Ei kaikilta osin voi sanoa. Koulu on ollut sellainen ennen. Sieltä on voinut hyvinkin selviytyä, vaikka ei työelämän valmiuksista olisi ollut tietoakaan. Ja minullahan vaikeus on aina ollut käytännön tässä ja nyt-tilanteissa. Koulussa tuli älliäkin todistukseen.
Kirjotin äsken pitkän läpätyksen, mihinköhän sekin meni kun ei tässä näy…no ei siinä mitään elämää mullistavaa kuitenkaan ollut, mutta tunti meni kirjottamiseen että on täällä näitä muitakin joilla jotain häikkää jonkun asian suorittamisen suhteen 
Jokaisella meillä on jotkut rajat sen suhteen mihin pystyy tai kuinka paljon voi kehittyä vaikka treenaiskin. Joku juttu/kyky/taito sinulla kuitenkin on tai pärjäät jossakin jos koulussa noinkin hyvin menny eli et voi täysvaju olla, jotku ei suoriudu edes peruskoulusta ilman suurempia apukeinoja. Se nauttiiko tai haluuko sitä tehä missä ois hyvä onkin sit eri juttu.
Kun tosiaankin joihinkin asioihin ei vaan pysty, niin se pitäs opetella hyväksymään (ärsyttävän helppo sanoa), ja keksii sitten jotain muuta. Tietysti, jos haluaisi vaikka laulaa mutta ääni muistuttaa epävireistä harakkaa niin mestariahan silloin ei tietenkään sinusta ikinä tule mutta sitähän voi silti edelleen tehä (ja pitääkin) jos siitä nauttii, siihenhän harrastuksen pitäis perustuakin että nauttii ite tekemisestä. Työelämässä tietysti on sit eri juttu osaamisen kaa, siellä on osattava ainakin jollakin tavalla jos miellii olla. Mutta siinäkin sanosin että jos ei johonkin kykene niin so what? Kokeile jotain muuta, tai jos ei todellakaan pysty töitä tekemään niin sitten ei pysty. Et varmaan itekään kato väheksyen ihmistä joka ei työelämään kykene? Ei se ihmisen arvoa mihinkä alenna. Onhan toki olemassa niitä jotka arvottavat muita ns. paperien ja suoritusten perusteella…ja jos nyt satut kuulumaan tuohon sakkiin niin sit en voi kyl sanoo yhtään mitään rohkasevaa koska tuo on niin kaukana omasta ajattelutavasta.
Jos masentunu oot niin hae apua. Juttele jollekin tai kokeile lääkkeitä tai mitä kaikkea nyt onkaan vaihtoehtoja olemassa. Mut ei noistakaan apua pitemmän päälle ole jos ei ite pysty muuttamaan omaa ajattelutapaa ja hyväksymään itteään. Ja selkeesti aivan liian ankarasti aattelet kyl itestäs. Vaikkei jossakin asiassa pärjäiskään niin elämässä itessään voi pärjätä ja siitä voi nauttia, ei tarttee pätee. Ei oo kaikki langat ja ajattelutavat itelläkään aina ihan käsissä mutta joskus kun järki vähäks aikaa palaa päähän ja alakulo laskee niin sitä näkee asiat ei-niin-mustavalkosina ja tajuaa miten ahdasmielinen sitä voikaan olla, ihan ittesä suhteen, sitä elää ku kuplassa niiden muutamien hokemien ja näkemysten kanssa eikä tajua miten päin persettä maailman ja ittesä näkee.
Toistan itteeni mut oikeesti oot aivan liian ankara itelles.
Moi, Peliliisa, ja tervetuloa 
. Ilmaiset itseäsi kirjoittamalla kyllä tosi hyvin, joten sen perusteella susta ei kovin tyhmää kuvaa saa 
. Toki kirjoittaminen on vain 1 pieni osa-alue, eikä kerro läheskään kaikkea, mutta mulle tuli mieleen, josko sulla voisi olla jokin autismin kirjoon kuuluva häikkä, esim. Aspergerin syndrooma 
. HUOM!: En mä näistä asioista mitään tiedä, enkä todellakaan ole täällä mitään diagnooseja vääntämässä, mutta vääjäämättä jokin tuollainen tulee mieleen, koska et sinä tyhmältä vaikuta, mutta käytännön elämässä pärjäämisessäsi on ongelmia.
Ikävää, jos olet saanut tuollaista kohtelua MT-palveluissa, että ei sulle mitään apua kannata antaa, kun olet niin toivoton tapaus 
. Enpä sitten tiedä, kuinka helpolla enää tuossa vaiheessa, kun työelämäkään ei ole ajankohtaista, pääsisit testeihin esim. tuota Aspergeria koskien, mutta toki voisit yrittää, jos vain suinkin moiseen energiasi riittäisi. Eihän se testin tulos tietenkään mitään muuttaisi, mutta jos siitä löytyisi vähän selvyyttä siihen, mikä ongelmiesi taustalla on, niin se voisi auttaa sua olemaan armollisempi itsellesi ja ehkä myös siinä, että yhteiskunta(Esim. ne MT-palvelut) tulisivat paremmin sua vastaan.
Mäkin olen sitä mieltä, että olet turhan ankara itsellesi, mutta en mä toisaalta sua moittia voi, koska masentuneena sitä nyt monesti on liian ankara itselleen, ja masennuksesi ymmärrän hyvin, jos sua on suunnilleen koko ikäsi lytätty joltakin suunnalta ja tuntuu, ettet ole sopeutunut oikein mihinkään tai saanut mitään aikaan .
No joo, eipä tästä mun rölötyksestäni taaskaan paljoa iloa tainnut olla, mutta tuollaisia ajatuksia heräsi näin aikaisin aamulla(Unenpöpperössä olen vielä osittain) ja kaikkea hyvää ja parempaa tahdon sulle joka tapauksessa toivottaa .
Hyvä kun olette ottaneet kantaa. Palataan keskusteluihin heti kun ehditään. Ihanaa että on olemassa vuorovaikutusta.
Kiitos kaikille kommentoijille!
Luin ainoastaan 2 ensimmäistä sivua ja vakuutuin että minun kannattaa jatkaa alkoholin vähentämistäni.
Syyskuusta asti menty Plinkin tuella kohtuukäytössä ja mieliala hieman kohonnut.
Jos joskus vielä kokonaan pystyisi lopettamaan?
t. Juhani kaksisuuntainen
Tästä kuvaamani tyyppisestä masennuksesta vielä jatkan että sillehän on niin hyvät perusteet että tuskin lääkkeillä tällaista voi hoitaa.
Suvussa oli täti joka oli karismaattisen tyyppinen taiteilijasielu, ja hän vähätteli tavalliset proosalliset ammatit. Oli kovasti väärässä. En varmaan itse uskonut kyllä silloinkaan ennen työikää että joku kampaaja tai kaupanmyyjä ei kelpaisi ammatiksi. Kunhan itse kelpaisi vain johonkin tehtävään. Mitään ammattia ei voi pitää niin vähäpätöisenä etteikö siinä olisi käyttöä hoksotttimille. Ja tarvetta. Tuollaista harhaan johtamista ja liian korkeitten tavoitteitten asettamistakin oli.
Autismin kirjo kuulostaa kiinnostavalta. Eipä tiedä vaikka liittyisi jotenkin kuvaan. Onhan meitä moneksi, ja moni on jollakin tavalla kummallinen, ei silti.
Harmi kun on sellainen että ei voi osallistua oikein paljon mihinkään kun aina tulee esille joku puute mikä estää. Voisin - tai olisin voinut mielenkiinnosta kokeilla vaikka harrastajanäyttelemistä, mutta eihän siitä mitään olisi tullut, jotkut mokat olisivat ilman muuta pilanneet jatkon. Maailman asioihinkin otan mielelläni kantaa, mutta meikäläisenmoinen ei koskaan ole ehdolla mihinkään. Soittamista ei opi, vaikka olisi suurenmoista olla ollut jonkin orkesterin jäsen (haave). Osaamisesta kaikki on kiinni, tai osaamattomuudesta tässä tapauksessa.
Isälle oli kaikki kaikessa eräs taito ja harrastus, jonka hän oli opetellut. Meille lapsille ei niitä taitoja siunaantunut. Ei opittu omin päin mitään erinomaista. Isälle oli ykkösasia se mikä oli hänen tavoitteensa, ei muu. Olen kyllä huomannut jälkeen päin aikuisena, että lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa satsataan usein kotona ja heitä valmennetaan elämää varten. Siitä saa hyvät lähtökohdat. Mutta omiakin lahjoja ja alkuperäisiä kykyjä tarvitaan. Jos niitä ei ole, niistä lähtökohdista ei saa oikein mitään. Ja kaikilla ei ole tukihenkilöitä, he vain itse luotsaavat tiensä eteenpäin ja sekin onnistuu. Omilla kyvyillä!
No en tiedä onko tästä keskustelun siemeneksi ja onko tässä näkökulmaa yleisesti siihen mitä masennus voi olla.
tT
Hyvä Peliliisa, en ole koko viestiketjua tässä lukenut, pätkiä sieltä täältä, mutta haluan kommentoida sanomaasi. Olet minun mielestä tavattoman hyvä ilmaisemaan asioita kirjoittaen, se ei ole kaikille helppoa. Pahoittelen että kommenttini on näin lyhyt, mutta tarkoitan tällä hyvää ja haluan kannustaa sinua jatkamaan pohdintaasi.
Hei, nimimerkki Jouluvaloja! Kiitos kannanotostasi. Näin joulun alla taitaa olla kaikilla kiireitä, mutta palataan näihin vielä! Olisi hyvä saada jostain langan päästä kiinni ja porukalla keksiä jotain valaisevaa. (Sopiipas jouluun.) Tsemppiä kaikille masennuksenkin kanssa painiskeleville, ja toivotaan että muitakin mielentiloja ilmaantuisi joukkoon.
Winston-84, sinäkin kirjoitit ymmärtäväisiä ajatuksia. Totta on ja niin se menee monelta osin. Nyt tuntuu paljon pirteämmältä, vaikka se kääntöpuoli on olemassa, ja jonakin päivänä se on päällimmäisenä tai etupuolena.
Työelämän loppuvuosina jouduin osa-aikaeläkkeelle, ja olen vasta jälkeen päin lukenut että lääkäri oli tosiaan laittanut diagnoosiksi vaikea masennus (numerolla vaan ilmaistuna). Ajattelin että no tuohan on kyllä totta. Se eläkkeelle siirtyminen tapahtui kylläkin esimiehen toimenpiteitten ansiosta, hän siihen sen asian johdatti. Itse kysyin sitten, eikö tässä tapauksessa kysymys voisi olla osaTYÖKYVYTTÖMYYSeläkkeestä, jos kerran jotain osaeläkettä tässä nyt suunnitellaan. Itsetunto romahti lopullisesti, jos jotain romahtamisvaraa vielä oli, siinä vaiheessa kun työelämä ei tosiaan jatkunutkaan loppuun asti kokoaikaisena. Niin, tavallaan… Kyllä kai ihmisessä voi silti olla terveitäkin osia vaikka joltakin kantilta olisi pelkkää epäonnistuneisuutta. Sen voi pitää piilossakin selän takana ja olla vaan muina miehinä. Naisina.
On mukavaa kun toistenkin jutuissa silti voi aistia huumoriakin seassa kaikesta huolimatta, ja murhe siitä että joku minut tunnistaa on myös hyvin inhimillinen. Koetetaan pärjätä ja nousta pinnalle, pulahtaa pinnalle. Kyllä se siitä.
Kaksi viikkoa lääkitystä takana ja työhön palattu. Mieliala ollut vaihteleva, välillä jopa oikein hyväkin! Unen kanssa sama juttu, toisinaan menee 8-10 h tuntia “heittämällä”, mutta viime yö duuniin paluuta puntaroidessa taas repaleinen. Muuten selvinnyt varsin vähillä haittavaikutuksilla, ajoittaista pääkipua ja lievää pahoinvointia ilmennyt. Samoin tuollaista sanoisinko “puuskittaista” väsymystä. Eniten olin huolissani sukupuolielämän vireyden ja innostuneisuuden suhteen, mutta sehän onkin suorastaan lisääntynyt.
Hienoa Unsane! Ton tyyppisillä oireilla mäkin lääkityksen aloituksesta selvisin. Tosin kaikki on yksilöllistä, joten olemme onnekkaita.
Olen ollut itse aika down viime aikoina, mutta ehkä tästä alkaa pikkuhiljaa heräämään. Olen ollut myös päihteistä tauolla. Sen takia en ole oikein saanut edes kirjoitettua tänne kunnolla, siis silloin kun masennus on tässä vaiheessa. No täytyy vaan ryömiä eteenpäin, hienoa että sun kokemus noista lääkkeistä oli suht positiivinen. Jaksamisia! Voimia myös kaikille muille masentuneille! Koitetaan jaksaa…
Hauska kuulla Lucrezia ja sinittele vaan jatkamista!
Oletkos jaksanut liikkua tai jumppailla kotonas? No joulu tuo energiaa joten siitä homma taas käyntiin! 
Itselleni sain “joululahjan” kun OMT-fyssarin mukaan treenieni vuoksi selkäni on vahvistunut ja hermopinnetuskat
vähentyneet ettei enää suosittele mulle leikkausta (kuten 4 kk viel oli varma että leikkaus) vaan on varma että treenien/jumppaamisen jatkamisella pärjään eli tässäkin vahva esimerkki liikunnan postiivisesta tehdosta?!
Leikkaus ois vuodenvaihtessa ja sitä ennen varmistan näkemyksen kirurgin kanssa mutta todella tramalit puolittuneet vrt loppukesä. No katsotaan…
Niin ja dokaaminen jäänyt liki kokonaan. Ja sullakin enää cipralex jos oikein olen ymmärtänyt eli Lyrican jäi pois, hyvä niin luulen…
Mukavaan rentoa piristävää joulua perheesi kanssa!
Moikka Torpanäijä kultaseni!
Mun psykiatri pyysi, etten vielä lopeta Lyricaa joten samat tropit on käytössä. Liikuntaa en ole saanut harrastettua niin yhtään, mutta mä siis maalaa, piirrän jne. Eli tollanen luova harrastus imee mut välillä omaan maailmaansa ja suunnittelen mitä ihmeellisempiä teoksia, mitä toteutan pikkuhiljaa. Eli sellainen harrastus mulla tosiaan on ja se tekee hyvää mulle, silloin kun vaan jaksan sitä toteuttaa.
Hyvää Joulunaikaa sinulle! Sekä kaikille muille ja katsotaan jos tänään saisin yhtä teosta kissastani tehtyä.
Kirjoitellaan jotain taas. Kokonaisuudessaan vointi on lääkityksen avulla edelleen kaiketikin edistynyt (etenkin libido heräillyt selkeästi), mutta nyt ihan viime päivät olleet lievää vastatuulta. Vanhat tutut ajatuslukot päällä heti herätessä ja sitä rataa. Töissäkin alkoi tänään oikeastaan ekan kerran sinne paluun jälkeen v*tuttamaan oikein tosissaan. Kännäämisestä olen pysytellyt erossa, mutta viime viikolla tuli tissuteltua kahtena päivänä. Jotain 7-10 annosta kumpanankin ilta iisiin tahtiin, eikä edes perättäisinä päivinä. Pieni kevyt humalan harso noista tuli, eikä krapulan oireita ensinkään, ellei sitten sitä väsymystä. Sitä nyt tietenkin mietin, että vetääkö tuollaisetkin määrät fiiliksiä alaspäin, ehkä.
Myönteisiäkin “tunnepiikkejä” on ilmennyt, tosin kyseessä on niin sanottu kielletty tunne. 
Ei kai siinä, eteenpäin.
Moi Luc ja mukavaa vuodenalkua!
Toihan hienoa, harraste nimittäin luova maalaus (itsekin poikasen voitin pikkukisan ja tekussa kaikki tunnit tais mennä karikatyyrien piirtämisen kaikista opettajista ) mut sä piirrät teet teoksia tms siis kuulostaa tosi hyvältä ajanvietteeltä, itsensä kehittämistäkin, terapiaa jne joten laitappas tänne joitain kopiraitillas suojattu linkkikuvia mitä olet saanut aikaiseksi?
Samaa mukavaa jatkoa!
Terve Unsane! Kyllä käytännössä mun psykiatri on sanonut että jo yli 3-4 alkoholiannosta voi viedä mielialaa alaspäin. Torpanäijä mä en uskalla kyllä tänne heittää teoksiani, koska niitä on aika moni nähnyt. Mulla on kyllä ne yhdessä paikassa netissä esillä… Mä yleensä nykyään saatan käyttää hyvin monta eri tekniikkaa sekaisin, siis ensin vaikka värikyniä ja sitten vielä akryylimaaleja. Voisin laittaa sulle linkin mistä niitä näet, tai kutsua sut niitä seuraamaan, mutta siihen tarvitsisin sun sähköpostiosoitteen ja niitä ei täällä suositella jakamaan, vaikka voihan sellaisen väliaikaisen kai perustaa.
Joo, meni mun päihteettömyys taas reisille, mutta nyt se on tosissaan alkanut sillä katkoin siteet. Se on ainoa keino, jolla pystyn olemaan ilman. Mulla alotettiin 4 päivää sitten tuo uusi masennuslääke Brintellix. Haittavaikutuksina on ollut vain päänsärkyä, joka ei ole niin voimakasta etteivät tulehduskipulääkkeet sitä veisi. Voipi olla että tämä olisi sitä kautta sopiva lääke kun haittavaikutukset (siis se päänsärky) lääkeaineeseen totuttua häviävät. Toi on mulla ollut lähes aina se haittavaikutus mulle uusissa lääkeaineissa, joten uskon että tästä päästään yli. Annos nyt on tietysti pieni ja kuukauden kuluttua sitä todennäköisesti nostetaan, jos olo ei ole juurikaan parempi.
Noihin tavallisiin SSRI-läkkeisiin mulla onkin todettu aikoja sitten resistenssi, mutta niitä olen tähän asti syönyt kun muuta ei ole ollut tarjolla. SRNI-lääkkeet eivät mulle sovi, eivätkä muutkaan kokeillut. Tässä nyt vaikutusmekanismi kyllä perustuu serotoniiniin, mutta se on erilainen kun SSRI-lääkkeissä, joten olen valmis kokeilemaan kaiken.
Pahoinvointia lääke ei aiheuta, mutta kun yhden oluen join, niin se aiheutti (nopeasti tosin) ohimenevän pahoinvoinnin. Joten ennen kun lääkeaineeseen olen tottunut, ei kannata alkoholiakaan mun käyttää. En mä siis olisi juonutkaan kun 2-3 olutta, mutta ei onnistu tällä hetkellä.
Voimia kaikille!
EDIT poistin vaan osoitteen