Minä taas teen tietokoneella digitaalista abstraktia taidetta, jossa on yleensä erilaisia matemaattisesti tuotettuja kuvioita ja efektejä. Olen tehnyt omat käyttäjäprofiilit amerikkalaisiin Etsy-verkkokauppaan ja Envato Marketiin, josta kuluttajat voivat muutaman dollarin hintaan ladata ihmisten tekemää taidetta suuriresoluutioisina kuvina tai pdf-tiedostoina ja sitten tulostuttaa paperille/kankaalle/alumiinilevylle ja laittaa kehyksiin. Harjoittelen lisäksi erikoisefektejä sisältävien videoiden tekemistä Adobe After Effectsillä ja aion yrittää myydä niitäkin jos saan tehtyä riittävän hienoja.
Erikoista ja erilaista Hilbert! Miten on Torpanäijä englannintaitosi laita? Tulipa vaan mieleen, että suurin osa tekstistä on englanniksi noiden alla, koska yksi tuttu, joka on ulkomailta, katselee niitä. Tosin toi on todella yksinkertaista englantia mitä olen käyttänyt, kun muuta ei enää osaa edes.
Pelkkää täyttä maalausta en ole edes tehnyt, siis nykyään sekoittelen tekniikoita niin paljon.
^ Tavoitteenani onkin tehdä teoksia jotka eroavat useimmista muista taiteilijoista. Tyylinäni on että kaikki tekemäni kuvat perustuvat johonkin matemaattiseen kaavaan. Tämänkin perhosen ääriviivat on tehty piirtämällä Mathematica-ohjelmalla parametrisiä käyriä.
…pakko kommentoida vielä toi omakuvaskin, eli valmista pro tasoa alkaa myymään piiroksia henkilöistäkin,
joo pidä huolta, olet fiksu ja filmaattinen, kirjaimellisesti kun noin lahjakas taiteilija!
Moi Lucrezia,oli mukava huomata että oot foorumilla käynyt kun tykkään juttujasi lukea. Olin jo vähän huolissaan kun sua ei näkynyt.
Nyt varmaan ihmettelet että kuka random tuolla pölisee Oon seurannut foorumia vuosia mutta oon liian epävarma sen kummempia kirjoittelemaan.
Ei, nimimerkki on tuttu kyllä ja olen tosiaan palannut ruotuun ja jättänyt aineetkin pois. Toki vaikka ei ne masennukseen syy ole, mutta niiden käyttö seurausta siitä, joka sitten taas vaan mulla pahentaa sitä alkuperäistä ongelmaa, eli masennusta. Sikäli hyvä, mutta ne kyllä ole saanut juuri mitään aikaiseksi, mutta ainakin mieliala alkaa paranutumaan vaikka jätinkin uuden masennuslääkkeen käytön, koska se vaan aiheutti liian kovat haittavaikutukset. Kun olen ollut jonkunaikaa ilman molempia, ns. “wash out”, niin palaan takaisin alkuperäiseen, koska vaikka se nyt ei tehonnut juuri tuohon masennukseen, niin ei se kyllä tehnyt mitään hirveämpiä haittavaikutuksiakaan.
Mä olen kans aika uusi tulokas täällä, mutta sä (Lucrezia) taisit olla yksi niistä, joka ensimmäisenä vastasi mun ekaan viestiin silloin, kun itse tänne ekan kerran päädyin ja tuntui, että maailma oli räjähtämässä.
Munkin mielestä loistavaa, että oot taas täällä. Toisaalta, jos kaikki ois täydellistä (ei kai niin kellään ole?), niin ehkei olisi täällä just itsekään. Vertaistuki netinkin välityksellä voi olla tosi tärkeä juttu välillä, nimim. kokemusta on.
Mäkin olen aikani seurannut tätä foorumia ennen kuin rekkasin käyttäjätunnuksen. Varsinkin lataamoa.
Tuli semmosta tajunnanvirtaa ~~ syytän parasta ja paskinta ystävääni, alkoholia. Tarkoitan kaikkea, mitä kirjoitan, mutta aina en osaa asiaani esittää. youtube.com/watch?v=A8kJd1K6X2g
Kiitos kysymästä, olo on…sekava.
Hyvinkin sekava.
Taistelutahto vs. totaalinen epätoivo ja väsymys.
Oon niin kauan taistellut tätä elämää eteenpäin, suorittanut ja hampaat irvessä mennyt että multa on hävinnyt kokonaan kyky kuunnella itseäni.Ja pelkään että koska kamelin selkä katkeaa.
En tiedä pitäisikö omat psykoosini pitää omana asianani vai vastata tähän. Mutta mua on auttanut helvetisti se, että olen päästänyt vaan elämästä irti. Elämä ei voi ikinä olla hyvää, jos se on vain suorittamista.
Nyt taas puhun asioista, joita en itsekään vielä täysin ymmärrä. Pitäisi keskittyä tähän hetkeen. Menneisyydellä eikä tulevaisuudella ole sinäänsä mitään merkitystä.
Mulla on itsellänikin välillä ollut vaikeaa sen suhteen, että kuka oikein olen ja mihin olen menossa, vai olenko menossa mihinkään?
Sori jos oli taas sekavaa, itseäni mä tässä avautuessa autan
En itseasiassa ole paljon kuunnellut Pariisin kevättä, mutta olipa koskettava ja hieno biisi.
Mä en Penelufus itse osannut päästää irti, ennen kun kaikki oli liian myöhäistä. Eli hampaat irvessä, hymyilin niin että sattui ja suun pielet tärisi, suoritin, olin hiljaa, peitin sairauteni pahenemisen. Viilsin itseäni salaa monta vuotta töissä olessa, olin muka niin helvetin vahva. Kävin ampumaradalla, bodasin, jumppasin, suoritin, hoidin sairastani äitäni ja kaikki oli päin vittua. Mitä tästä jäi käteen? Murtuminen, totaalinen murtuminen, en muista enää menikö itkiessä elämästäni 1 vai 2 vuotta. Päästin irti, kun en enää pystynyt esittämään ja se hetki, jolloin ei enää jaksa tulee meille jokaiselle joskus. Lopulta sairastuin niin, että menetin sen työpaikankin.
Näin jälkikäteen ajateltuna, se oli kenties ihan hyvä asia, en mä enää jaksanut sitä. Mä koen olevani kuitenkin ehdottomasti ehjempi kuin noina kauheina vuosina. Mutta en työkykyinen, en ehkä enää koskaan.
Musta tuntuu, että mä menetin liian paljon, kun isoveljeni kuoli ja siitä on jotain 10 vuotta jo. Kaikki jäi mun vastuulle, sinänsä asiat eivät muuttuneet mihinkään, niin oli aina ollutkin, mutta silloin kun oli vielä veli - niin saatoin edes jakaa pahimmat asiat sukualaisen sairaudesta jonkun muun kanssa ja elää edes sitä kuvitelmaa, että hän ei olisi yksin minun vastuullani, siis se sairas sukulaiseni.
Se on hyvä asia kun noin itse koet sen, aattelet, itku on ihmistä itseään, terapiaa, paineiden poistoa ties mitä mutta helpottavaa iloakin, vaikken mikään itkun asiantuntija olekkaan, mutta karjalaista sukuperää ja siellä itkeminen oli taito harras “laji” eli ei elämää ilman itkua tms siis itku loi elämää?
Voimia kaikintavoin ja sinne taiteiluunkin, olet monitahoinen ja aito ihmisenä ja muutenkin, oikein ihmettelen kestävyyttäs vaikka edes pikkasen vain tunnen elämääsi!
Mistä ammennat energiaa tuota välittävää “Luc”-olemustasi?
Kiitos Torpanäijä! Sä sitten jaksat olla täällä kannustamassa. Itseasiassa mun isovanhempani oli myös Karjalasta, toinen puoli siis.
Sä annat mulle liikaa krediittiä, tuo itkeminen teki hyvää kyllä, ainakaan en ole jäänyt siihen välitilaan, etten tunne mitään. Mun on ollut todella vaikea pysytellä ilman sitä piristettä. Eilen oli monta vaikeaa hetkeä, että meinasin lähteä sen perään.
Heräsin migreeniin ja fiilis on sama kun eilen. Mä en saanut piirrettyä, enkä tehtyä mitään. Järkyttävää henkistä taistelua tämä vaatii ja vie multa luomisvoimaa.
Shyguy: Suakin piti kiittää ja tsempit laittaa, saitko alkoholinkäytön lopetettua? Siis jäikö tuo viikonloppuun?
Kyllähän vaan itku on välillä hyvästä. Itse en ole siihen valitettavasti aikoihin kyennyt. Krapulassa - ja juovuksissakin - on toki tullut kyynelehdittyä, mutta se on vähän eri, kuitenkin.
Olojen kanssa menee kuta kuinkin ok:sti eli lähtötilanteesta on edistytty, mutta selkeästi toipilaana yhä. Melatoniinin jos unohtaa napata, niin uni on yleensä aika riekaletta. Ehdoteltiin citalopramin nostoa 20->40, kyllä kait sitä sitten on kokeiltava kun sivuoireet pysyneet toistaiseksi noinkin lievinä.
Joo kyllä toi citalopram 20 mg annos on aika pieni, ellei sitten ole lievästi masentunut. Mä söin sitä 40 mg vrk:ssa, se oli sopiva annos. Kerro ihmeessä lääkärille terveisesi, että voisiko sitä annosta vielä nostaa. Hirveästi voimia kaikille, mun on nyt pakko mennä - kiire kaupaan ja muualle. Halit! Luc palaa vielä.
Muuten jäi, mutta tänään erehdyin taas ostamaan olutta. Eli on ollut välipäiviäkin, enkä nyt aikonut hirveätä humalaa juoda, mutta tuntuu taas vaikealta olla ilman… Muuten kai mulla menee ihan hyvin, pahmmista olen toipumassa, mutta aika horjuvaa kaikki nyt kun yritän jotenkin päästä takaisin elämään kiinni. Kuntouttavaan työtoimintaan olen hakemassa, että saisi jotain täytettä päiviin.
Ei siinäkään mielessä pitäisi juoda, että kuulemma vaikuttaa serotoniinitasoihin, ettei sitten takaisinotonestäjätkään niin hyvin vaikuta. On se vaan silti piru vaikea olla ilman.
Tuo 20mg sitalopraamia taitaa olla aika pieni (?) annos ja usein mielialalääkkeet aloitetaan pienellä annoksella, mutta aina se pienin annos ei välttämättä hirveästi auta. Mielialalääkkeet muutenkin ovat aina niin ja näin, itse syön omaa lääkettäni aika lailla niin paljon kuin sitä maksimissaan suositellaan syötäväksi. Ei ne kuitenkaan mitään ihmetroppeja ole eikä niillä pelkästään masennuksesta parannu.
Itselläkin itkunpurkaukset iskee humalassa. Joskus tulee itkettyä selvinpäinkin, kun pahasti iskee ajatukset itsemurhasta tms. Kaipa itkemisessä jotain terapeuttista on kuitenkin.
