Hei Shyguy. Tunnistin paljon itseäni sun tekstistä. Olen myös aina ollut ujo ja tuntenut oloni hyvin ulkopuoliseksi. Mulla kanssa toi koulunkäynti tökki nuorempana, kun ahdistukset iski päälle enkä pystynyt enää menemään kouluun. Mulle diagnosoitiin paniikkihäiriö silloin, 16-vuotiaana, ja sain siihen lääkityksen. Se auttoikin jonkin aikaa, mutta lukiossa taas iski paniikki. Meni sitten viisi vuotta saada lakki päähän.
Nyt en enää syö lääkkeitä. Lopetin vuonna 2007. Ja oireetkin ovat kadonneet vuosien varrella, mutta ujous ei. On musta tullut rohkeampi, mutta olen huomannut, että mulle on tosi vaikeaa lähestyä ihmisiä tai päästää niitä mun lähelle. Mun ujous varmasti johtuu niin temperamentista kuin lapsuuden koti-oloista. Mun tunne-elämä ei lapsena kehittynyt tarpeeksi, jotta luottaisin ihmisiin. Äiti ei ole ollut tarpeeksi läsnä ja hänellä oli omat päihde/mielenterveysongelmansa.
En siis usko, että ketään mulle nyt erityisemmin haluaisi tehdä pahaa, mutta en vaan jollain tasolla luota ihmisiin. Uskon, että se on tunnetason luottamuksen puutetta. Musta tuntuu, että olen kokenut äidin(yksinhuoltaja) poissaolon, milloin hän on ollut ihan fyysisesti pois kotoa ja toisaalta taas henkisesti jolloin hän on ollut aineissa, hylätyksi tulemisena. Tämä on johtanut siihen, että en pidä itseäni tarpeeksi rakastettavana tai arvokkaana, kuin mussa olis jotain vikaa, kun äiti ei huomioinut mua. Hylätyksi tulemisen tunne myös aiheuttaa sen, etten luota kenenkään pysyvän mun luona. Ja eihän siinä rikkonaisessa lapsuudessa ole muodostanut mitään normaalia mallia ihmissuhteista.
Olen myös juonu paljon tullakseni sosiaalisemmaks. Se on ollut niin ihana tunne pystyä puhumaan ihmisille vapautuneesti. Mutta eipä se ole paljoa auttanut sosiaalisten suhteiden muodostamisessa. Kännisuhteet on niin pinnallisia. Miten Shyguy nykyään otat kontaktia ihmisiin kun et juo enään samaan malliin kuin ennen?
Nyt 30-vuotiaana huomaan, että en ole enään niin ujo kuin aiemmin. Oon yrittänyt haastaa itteäni sosiaalisissa tilanteissa. Huvitti yks päivä koulussa, kun sanoin luokkakaverille, että olen ujo. Hän ei voinut uskoa korviaan. Hänen mielestään olen oikein sosiaalinen ihminen. Mikä on totta osittain, mutta olen edelleen se ujo pikku tyttö, jota kiusattiin ja pistettiin porukan ulkopuolelle. Onko sua kiusattu lapsena?
En tiedä onko tästä tekstistä mitään apua. Toivottavasti olet kuitenkin päässyt opintoihin kiinni. Kerro ihmeessä miten on mennyt.
. En mä liikaa pelotella tahdo, eli ota ihmeessä Diapamia, jos todella tuntuu siltä, että seinät kaatuvat päälle ilman. Pienempi paha se tarpeeseen otettu Pampula on, kuin esim. se, että tekisit itsellesi jotakin peruuttamatonta. Jos pääsisit ihan lääkärin vastaanotolle, niin sulle voitaisiin kokeilla varsinaisia masennuslääkkeitä(Diapamhan ei ole masennuslääke, vaan ahdistuslääke ja yksinään benzot saattavat jopa pahentaa masennusta), joista voisi olla kauaskantoisempi apu, kuin pelkistä rauhoittavista. Eivät masennuslääkkeetkään toki kaikille sovi, mutta yhtä kaikki, olen sitä mieltä, että tarvitsisit ihan psykiatrin apua, pelkkä alkoholiongelmaan keskittynyt hoitajakontakti tuskin on tilanteessasi riittävä apu, kuten itsekin totesit.
Mutta ei unohda Diapameja eikä ketipinoria, eikä sitä että sängyssä on mukavempaa kuin nojatuolissa. Eikä unohda että tekee mieli vetää kännit, eikä unohda että ottaa Antabusta sentakia ettei voi juoda. Ei jaksa avata kirjeitä ja mainospostit kerääntyy pöydälle. Eikä unohda että näyttää rumalta kun katsoo peiliin. Mutta unohtaa merkityksen minkä takia haluan täällä olla, onko sillä joku merkitys, onko.
Mulla ei ole ollut eroni jälkeen mitään miessuhdetta koska en ole sellaiseen kyennyt eikä tällä hetkellä kiinnostkaan petihommat lainkaan. Ja sekin vaivaa mua kovasti koska seksi on aina ollut tärkeä osa mun elämääni ja nyt libidoni on ihan hukkunut vähintääkin mariaanienhaudan pohjalle… Voihan tämä kaikki johtua masennuksestakin mutta mua se kovasti vaivaa nykyään vaikka kaikki vermeet suurinpiirtein netistä tilattu. 
Kyllähän tuo on valitettavan usein masennusoire ja itseäkään ei juuri nyt vastakkainen, eikä kyllä samakaan, sukupuoli kiinnosta, saati seksi. No, mun elämääni se ei nyt pahemmin juuri haittaa, mutta itsekin välillä pohdin, että on hieman vanhapiika ja erakko-olo, kun muistan, koska viimeksi on harrastanut seksiä. 
Mutta eipä sillä, eihän sitä kenenkään tarvitse tietää ja jos mua ei huvita, niin sitten ei huvita. Tietty parisuhteessa asian laita voisikin olla toinen, että vaiva häiritsisi enemmän kuin sinkkuna elellessä.
Oikeasti se ei kyllä ole mikään hauska asia, mutta mulla on hirveä pelko myös virtsiksistä, joita todella tuntuu tulevan helvetti joka kerta seksin harrastamisen jälkeen. Huomattiin että jos mällejä ei heitä sisään, niin silloin on epätodennäköisempää saada virtsis. mutta se jotenkin kuuluu asiaan. Ai kun kauniisti muotoiltu tuo lause, mutta aina en ole tunnettu tuosta kauniimmasta ulosannista näissä asioissa. 
. Toivotaan, että se auttaisi tilannettasi edes jotenkin eteenpäin.