Luopumisen ja luovuttamisen ero

Me Lopettajat
81

Nuoruuteen kuuluu varmasti sekin, että kun jotain uutta ja hienoa löytyy, siihen sitten hypätään täysillä.
Eikä täysillä hyppäämisessä sinänsä mitään pahaa ole, mutta kun vasta ne kokemukset sitten vuosikymmenien aikana opettavat sen että mikään ei ole yleensä pelkästään hienoa ja hyvää, lämpöä ja rakkautta, kaikenkattavaa viisautta pursuavaa, vaan että pinnan alla on useimmiten myös tyhjyyttä, tuulesta temmattuja uskomuksia, ihmisten omanvoitonpyrkimyksiä, ketkuilua ja selvää paskaakin.

Ja sittenkin kun suurin osa on sitä hyvää… ja ihmisellä on halu kuulua johonkin porukkaan, määritellä omaa identiteettiään suhteessa muihin, etsiä toivoa paremmasta kun tämä elämä ei niin toiveita vastaa…

Kun nyt vanhoista koukuttumisista alettiin puhumaan niin lisätään luettelooni se, että ehdin siellä hengellisten maailmanselitysten puolellakin poikkeamaan. Miksen olisi, sillä puolella jos missään, kuuluu asiaan se, että on rakenneltu sisäänvetokoneistoja, sisääntulleista pidetään kiinni silläkin että opetetaan houkuttelemaan muita mukaan… siinä kai sitten usko vahvistuu samassa suhteessa kuin väki lisääntyy. Ja vastaanotto oli ainakin niihin aikoihin ylitsepursuavan lämmin ja hyväksyvä… kelpasi siinä tulokkaan kellitellä . Kauempaakatsoen sitä olisi voinut jo henkiseksi huoraamiseksikin sanoa, kyllä siinä sisäänvetäjät ainakin minun kohdallani kaikkensa antoivat :blush: :blush: :blush:

Mutta, ei sekään hukkaan mennyt, kyllä jotain palikoita jäi rakennusaineiksi mukaan kun hurmioiden jälkeen tämän maallisen elämän tavallisuuteen palasin. Ehken oppinut niitä asioita joita opettajani oliisivat halunneet, vaan saattoi aueta ihan toisenlaisia totuuksia ajattelukykyni avuksi… mutta mitäpä siitä, avuksi lienee sekin oppi ollut. Mikä ei tapa, se vahvistaa… pitää paikkansa useammin kuin luulisi.

Se nuoruuden kokomaailmaasyleilevän tiedollisen ja kokemuksellisen kaikenhaluamisen kausi oli vinkeää aikaa, enkä hiukkaakaan kadu! Ehkä sitten joskus vanhuudessa kiikkustuoliin jäätyäni , kun en enää uusia kokemuksia jaksa hankkia, niihin palaan ja alan tarkemmin repostelemaan… sitten voi olla aikaa vaikka hiukan katuakin turhempia ja paskamaisempia juttuja. Mutta ei vielä kiirettä, kun tuntuu olevan tätä elämistäkin, jätetään se varsinainen tarinankerronta pidempine selityksineen sinne odottamaan.

82

^ Henkimaailman huoraajat ja sisäänheittäjät! Spooqy! :smiley:

Mutta minusta tuntuisi perin kyyniseltä ja elämään pettyneeltä kuvitella kaikkien hyvien ja ylevien asioiden takanta jotain paskaa. Tottahan toki paljon ikävää ja kurjaa maailmasta löytyy, jopa asioita joita voi sanoa pahaksi tai pahuudeksi. Sen huomaa kyllä vaikkapa ollessa ihmisläheisellä alalla.
“Pahan kosketus” (Hurtig, Laitinen 2007) kuulostaa ensi alkuun naurettavalta nimeltä sosiaalityöstä kertovalle kirjalle, mutta kirjaa lukiessa ymmärtää nimen. Ellei sitä ole oikeassa maailmassa jo ehtinyt ymmärtää.

Mutta tästä huolimatta, tai jopa tämän takia, ainakaan minun sydämessäni ei ole kyynisyydelle sijaa. Ihmisyydessä ja ihmisten toiminnassa, ylipäätään ihmisen elämässä, voi aina löytää myös jotain ylevää ja kaunista. Jotain arvokasta ja aitoa. Vaikkapa lähimmäisenrakkautta.

Olisi perin viheliäistä luoda omaan yksiöönsä tai mökkiinsä oma yksityinen Pohjois-Koreansa, joka kyräilee kaikkea ulkomaailmaa ja näkee kaikkialla vihollisia tai ainakin kaikessa jotain epäilyttävää.

Mutta toisaalta: rakastan Tuomas Kyrön “Mielensäpahoittaja” -kirjoja. Niiden kertojapersoonahan on juuri tällaisen asetelman itselleen kehittänyt ikämies, jollainen oikeana ihmisenä olisi saman aikaisesti sekä ärsyttävä että hellyttävä. Perin kriittisesti ja omalla ajatuksenjuoksullaan hän maailman menoa ja nykyajan ilmiöitä mökistään havainnoi. : )

Tästä tuli muuten mieleen hämmästyttävästi eräs työkaveri, jonka vikoihin myöskään ei kuulu turha vaatimattomuus. :smiley:
Varttuneempi miespuolinen henkilö ja moniosaaja kyseessä, oikein fiksu ja lukenut herra jonka ehtymätöntä tarinointia on mukava kuunnella, ja josta kyllä tavallaan kovasti tykkään.
Asiakkaatkin tykkäävät hänestä ja hänen juttujaan kuunnella.

83

Huomenta “MM”. Tuo on todella niin hyvä, että pistän sen kokoelmiini! :smiley: Erotan kuitenkin hyvät ja huonot. Itse joudun kyllä toisinaan hyvinkin aktiivisesti palauttamaan kokemuksiani mieleeni.

84

Kovin harvoin olen löytänyt sellaista touhua joka olisi sataprosenttisesti sitä “hyvää” … minun maailmani sitten kai on tällainen kaikkia värisävyjä sisältävä. Mutta, niin paljon sitä hyvää ja mukavaa, asiallista ja kivaa on ollut ettei mihinkään ole katkeroitua tarvinnut.
Ja on se niinkuin yks rippikoululainen oli vastannut kysymykseen “mitä synti on” kirkkaalla ja luottavaisella äänellä : “se on kivaa!”

Sen se kokemus on tietysti tehnyt, etten enää miltään uudelta ja innostavalta touhulta odotakaan ihan taivaallisia ulottuvuuksia, tyydyn siihen mitä se on ja hyväksyn senkin että jossain vaiheessa aina tulee eteen niitä pikku heikkouksia, toimimattomia jutskia ja vastoinkäymisiäkin. Ja ihan selvän huuhaan osannen tunnistaa huuhaaksi vaikka riemurinnoin hihkutun hallelujaan takaa ja säästän itseäni sekoiluilta kävelemällä rauhallisesti eteenpäin.
Ihan kaikkeen ei enää tarvitse heittäytyä mukaan.

Hiukan valikoidenkin tuntuu elämään mielenkiintoista ja elämänmakuista sisältöä löytyvän.

En nyt ihan niinkään menisi sanomaan etten yhtään päivää olisi menneisyydestäni valmis vaihtamaan, kai siellä joku vaihturiksi joutavakin olisi… mutta melkein kaikesta on lopulta hyötynsä ollut.
Minulla vaan sitten oli tarpeen sellainen selkiintymisen kausikin… jossain neljän-viidenkymmenen korvillako olis tullut… sellainen oivallus ettei minun tarvitse niin kaikessa mukana olla, aikaa voi ottaa ihan itselleenkin ja kuunnella vaikka linnunlaulua, puron solinaa, seurustella omienkin ajatustensa kanssa… ja osallistua maailman menoon just sen verran kuin hyvältä tuntuu.

Ja tosiaan, ottaa etäisyyttä joihinkin asioihin… ja taas kun huvittaa, palata vaikka keskelle räiskyvintä hulinaa… aikansa kutakin.

85

Kertomuksistasi olen saanut käsityksen, että olet kuitenkin löytänyt joskus paljonkin sellaista touhua joka on sataprosenttisesti pahaa tai huonoa, tai sitä huuhaata?

Olen minäkin jotain. Esimerkiksi päihderiippuvuus oli pahaa, ja jotkut kokemukset elämässä ovat olleet pahoja.
Niiden vastapainoksi on paljon myös hyvää ja kaunista; onnea ja hyviä rakkaita muistoja, jotka haluaa muistaa ja joita haluaa muistella. Kuten niitä ikävämpiäkin asioita joskus haluaa muistella, koska ne ovat niitä mistä on oppinut jotain.

En tiedä miten moniprosenttisesti hyviä ovat ne hyvät ja itselle tärkeät asiat elämässä, koska en juuri nyt osaa enkä halua määritellä esim. rakkautta tai ystävyyttä prosenteilla. (“Sä oot mulle 95 % rakas” : ))

Minulle tärkeitä asioita elämässä on ystävät, duuni, opiskelu, musiikki, liikunta, maailmalla kiertely… Suurimpaan osaan näistä tärkeistä asioista liittyy muiden ihmisten kanssa oleminen; vuorovaikutus muiden kanssa ja ihmisten läheisyys. Olen nähdäkseni siis sinkkuudestani huolimatta perin ihmisrakas otus. : )

MM, mainitset linnunlaulun, puron solinan ja omien ajatusten kanssa seurustelun. Ne on hyviä juttuja. Mutta mitä sinulle merkitsee muut ihmiset? Ketä rakastat, tarvitset tai kaipaat? Vai onko sellaisia ihmisiä?

86

Viitaten MM tuohon kuvaukseen suhteestasi elettyyn elämään. Olen kokenut tuossa suhteessa tämän raitistumisen edetessä aika ison muutoksen. Ei ole kuin vuosi, vähän toista, kun olin vielä aika valmis ja halukas vaihtamaan muutamia hetkiä/päiviä/asioita elämästäni pois. Jotenkin siihen taisi sisältyä jollakin piilotetulla tavalla ehto, että siten voisin olla onnellisempi. Joku varmaan muistaakin hiukan katkeria, surun ja vihankin sävyttämiä kirjoituksiani tuolla omassa ketjussani. Nyt voin sanoa rehellisesti ja täysin jokaista sanaa tarkoittaen, että en vaihtaisi pois mitään, en niitä kipeämpiäkään kokemuksia, jotka liittyvät omiin mokiin ja virheisiin ja joilla on aiheuttanut vahinkoa myös muille. Rauha menneisyyden suhteen on laskeutunut ja sitä mukaa mielenrauha lisääntynyt.

87

Musta tuntuu, että rauha suhteessa omaan menneisyyteen tulee jotenkin mahdolliseksi vain ajan kanssa ja siksi, että asiat todella muuttuvat: kun KAIKKI asiat muuttuvat. Hiljakseen. Riittävän matkan päästä ja uudesta kulmasta asioita tarkastellen voi myös ymmärtää itseään ja menneisyyttään eri tavalla. Ja mitä paremmin ymmärtää itseään, sitä vapaammaksi pääsee turhasta syyllisyydestä ja häpeästään. Häpeä sitoo itseensä: muutos sitoo elämään.

88

Olen samaa mieltä. Aika on uskomattoman hyvä lääke, asioiden selventäjä ja oikeisiin mittasuhteisiin laittaja.

Menneisyyden päivien pois vaihtaminen… ajatusleikkinä mielenkiintoinen, miksei. Basi oli tullut tulokseen ettei vaihtaisi yhtään. Hyvä niin. Minä ehkä jokusen… en siksi että niitä vaihtamalla onnellisemmaksi tulisin, tai että niin kovasti katuisin… mutta kun siellä on niitä turhia, tuhlattuja, kalliita ainutkertaisen elämän päiviä… enkä turhilla tarkoita niitä jotka olen nautiskellen joutilaana jollotellut, hetkeen tarttuen ja nauttien siitä mitä sitten kulloinkin on nautittavaa ollut. Pikemmin vaihtaisin ne päivät jotka olen käyttänyt joko jotain turhaa tavoitellen, sitku- suunnitelmin tai jonkun niistä päivistä jotka olen itseeni ja maailmaan myrtyneenä menneitä tekojani murehtinut, krapulassa tai ilman.

Tai sitten, kenties, jos viitsisin asiaa ihan tosissani miettiä, punnita kaikkia puolia, ehkä lopputuloksena olisi sittenkin se sama kuin Basilla, kaikista noista on jotain minulle jäänyt- jos eoi muuta niin kipeää kasvua, varovaisuutta ja vahvistumista.

Varmaa on vain se, että tuon asian miettiminen ei todellisuudessa johda mihinkään, ainakaan toistaiseksi kun emme, kukaan meistä, kykene ajassa matkustamaan ja menneisyyttä muuttamaan.

Siispä, jonkinlaista tuhlausta on senkin miettiminen, samoin kuin menneisyytensä murehtiminen muutenkin.

Havukka-ahon ajattelijassa Konsta Pylkkänen viisauden olemusta miettiessään toteaa jotenkin siihen suuntaan että “jälkiviisaalla on silmä somassa paikassa; se katsoo taaksepäin!”

89

Joo, nykyään kun ihan tykkään olla oma itseni, niin se vaikuttaa siihen menneisyyssuhteeseenkin. Minusta on tullut minä elämällä just tämä elämä karvoineen päivineen. :smiley:

Menneisyys ei tosiaan funtsaamalla muutu, mutta suhde siihen muuttuu kyllä.

90

Tuon olen myös valmis allekirjoittamaan.

Enkä haluaisi edes olla kukaan muu kuin minä. Taas voisin katsella taaksepäin ja jossitella että jos olisi ollut paremmat lähtökohdat jne… mutta kun sillekään ei enää kukaan mitään mahda. Lienee sentään kovin epärealistista odottaa että edes yhteiskunta alkaisi takautuvasti jakamaan kipurahoja niille jotka melkein sata vuotta sitten joutuivat lähtemään ensin koulutielle ja sittemmin työmaalleen vetoisemmasta mökistä huonommin syöneenä ja resuisemmissa vaatteissa kuin toiset ja joiden vanhemmilla ei maatakaan ollut kuin se mikä kynsien alle mahtui… lapsille jaettavasta sivistyksestä ja laatuajasta puhumattakaan.

Ei se siitä parane jos niitä kaivelee. Ellei sitten satu olemaan Kalle Päätalon kaltainen tarinan ammatiksi muuttaja joka osaa ruotia elämäänsä ja tekemään stooreista elämään uutta sisältöä…

Vanhempiensa tekemisiä ei siinä mielessä kannata aikuisen ihmisen tonkia että niitä enää muuksi muuttaisi. Ja miksi sitä syytä sinne sälyttämään? Minunkin kohdallani tekivät parhaansa, kaksi ihmistä joiden päätehtävänä kuitenkin oli työllä hankkia elatusta ja katto pään päälle itselleen ja lapsijoukolle, ei siinä tosiaan ollut aikaa eikä voimia osallistua lasten harrastuksiin, huolehtia ja hyysätä joka hetkeä… kyllä minä ihan itse sen rillumareipuolen aikanaan -oman vastuuni tietäen- valitsin. (Ja taas tullaan siihen, että mitäpä tuotakaan katumaan, ihan itselleni kelpaava minusta niinkin tuli, miksei muillekin, eipä tunnu edes vihamiehiä eikä tekoihini mitenkään katkeroituneita matkalla karttuneen)

Suhtautuminen menneisyyteen muuttuu varmasti iän myötä, asettuu sinne omaan pilttuuseensa sekin, ellei sitten itse tieten tahtoen raavi rupia auki ja itseään rääkkää -vastakkaisessa tapauksessa taas sitten narsistisemmat tyypit hehkuttavat ihmelapsuuttaan ja maailmanvalloittamistaan nuoreta pitäen- siinä kai informaatiosaastehaitat kohdistuvat enemmän ympäristöön, itsellä on toki hieno ja ylväs olo.

Samaten uskon, että enemmän kuin menneitten muistelusta on huomista tehtäessä ja olotilaa korjattaessa mahdollisuuksia ihan muilla konsteilla kuin vuosien takaisten juttujen vatvomisella.

Se kaikkein yksinkertaisin , ehkä tehokkain konsti vaikka päihde- ym elämäntapaongelmissa on vaan liian yksinkertainen, sitä ei saa mainostettua, myytyä, sen selittämiseen ei tarvita kirjoja eikä lehtisiä, sen ympärille ei saa kerättyä edes kannattajajoukkoja eikä kokouksia pidettyä… se on niin yksinkertainen ettei siihen uskota. se on se yksinkertainen konsti jolla kuitenkin kovin moni selviytyy ihan itsekseen.
“ryhdy tekemään toisin”.
Liian helppoa? ehkä ei, mutta liian yksinkertaista ollakseen houkutteleva. Meille on aina opetettu että lääkkeen pitää olla pahanmakuista, kallista ja vaikeasti nieltävää, ja hoidon täytyy olla kauan kestävää, jonkun korkeamman instanssin tukemaa, vaikeaselkoista, ja mieluummin helvetin kallista ja sellaista ettei mitään takeita kuitenkaan ole…
Tuo on ainakin täällä metsänreunassa kokeiltu ja varmaksi havaittu konsti, muutetaan toimintaa -ja elämä muuttuu. Teot muuttuvat tavaksi, tavat asenteeksi, unohtamalla vanhat elämälle kiusaatekevät touhut tämä päivä ja huominen muuttuvat. Eilinen ei, mutta kun suhtautuminen eiliseen muuttu, sen merkitys häipyy ja elämä on -jos ei aina niin mainostettavan hyvä ja taivaallinen, niin ainakin paljon parempi.

91

Olen tuosta toisin tekemisestä erittäin samaa mieltä ja sitä toitottanutkin täällä; raitistuminen on toimintaa ja se on toimintaa toisin, kuin tähän asti. Ihan ensimmäisestä korkin sulkemisesta lähtien raittius vaatii tekoja, jotka ovat vastakkaisia aiemmin opituille ja totutuille. Toisin tekemistä taidan kuitenkin ajatella sillä tavalla laajemmin, että näen myös hoidon/avun hakemisen toisin tekemiseksi. Sitä se näet on ihmiselle, joka ei ole niin koskaan tehnyt tai jos onkin, kokeilee jotakin muuta. Toisin tekeminen on vähän eri asioita eri ihmisille. Itsekseen toisin tekeminen on varmasti täysin toimiva ratkaisu monen kohdalla, mutta se ei kelpaa yksilötasolla samoista syistä kuin muutkaan ratkaisut; juominen kiinnostaa enemmän. Yhteiskunnallisella tasollahan se kiinnostaa kyllä, onhan spontaaniraitistumista tutkittu. Mutta… itseasiassa en ole kovin vakuuttunut siitä, että alkoholiongelmaa edes halutaan ratkaista, ainakaan siten, että ratkaisu on raittius.

92

Niinpä. Ei minustakaan ole mitenkään sen parempi “tehdä toisin” itsekseen kuin muiden kanssa.
Tosin, jos se toisin tekeminen jää riippuvaiseksi muiden toisin tekemisestä niin ehkä hiukan heikommilla sitten ollaan. Kun ei kuitenkaan (ihan sairaalahoitoa vaativia asioita lukuunottamatta) kukaan voi olla toisen tai toisten olkapäähän nojaamassa yötä päivää.

Omalla kohdallani tein sitä muutosta, ryhdyin tekemään toisin, ensin varmastikin ihan yksin ja otin tilannetta hallintaani, mutta tottahan olen sitten esimerkiksi harrastuksissa valikoinut seuraani sen mukaan että yhdessä tekeminen onnistuu “toisintehden”.

Ei minua juurikaan huvita lähteä ryyppäävän porukan kanssa mihinkään muutamaa tuntia pitempikestoiseen juttuun, tylsää minulla siellä olisi. Varsinkin kesäaikaan liikun ja retkeilen aika paljon jokusen samantapaisen “toisintekemispäätöksen” tehneen kanssa, ja onhan se mukavaa.

Siinä porukasssa se on helppoa ja minusta parasta on just se, että esimerkiksi selvänä oleminen on niin luonnollinen juttu, ettei mitään ryyppäämisaiheisa asioita tarvits koskaan edes ottaa esiin… eikä sen paremmin selvänäoloa… voidaan keskittyä ihan elämään itseensä.

Tottahan se entisestään vahvistaa itse tehtyä elämänmuutosta, tapa muuttuu tottumukseksi, asenteeksi, itsestäänselvyydeksi … ja mistä siinä sitten enää omien ajatustensakaan kanssa ristiriitaa aikaan saisi?

Niin, asia taitaa olla noinkin, ettei haluja alkoholiongelman ratkaisuun oikein ole.
Yhtenä syynä on se, että päihteissä ja päihteiden sivuilmiöissä pyörii valtava bisnes.
Ja kulttuuri luodaan aina mainostamalla, indoktrinaatiolla ja taustalla vaikuttavalla harmaalla hegemonialla.
Niin hyvässä kuin pahassakin.

Raittiusliike sellaisena kuin parhaimmillaan oli, ilman uskonnollisia tai muuhun korkealentoiseen opintyrkytykseen liittyviä tavoitteita, on ilmeisesti hiipunut. Rahaa löytyy vahinkojen korjaamiseen -kun on pakko- mutta ehkäisyyn ei. Vai onko vielä jossain kunnassa joku palkkatyössä pelkästään ehkäisemässä päihteidenkäyttöä… ei taida olla yhteiskunnan varojen jaossa oikein puoltajia sille sektorille.

93

Itsekseen -tarkoitti tuossa lähinnä erotukseksi siihen apujen hakemiseen. Aika lailla eri polkuja on mekin menty ja eri välinein lähes saman mittaisia raittiuksiamme rakennettu, sinulla muistaakseni pari kuukautta pitempi. Siitä huolimatta, ainakin itse koen tulleeni hyvinkin samankaltaiseen lopputulemaan suhteessani alkoholiin kanssasi. Sillä ei ole henkilökohtaisessa elämässäni minulle oikeastaan mitään merkitystä. En mieti juomista, minulla ei ole juomisen haluja, en kaipaa humaloista mitään. Toistenkaan juominen ei liikuta, muuta kuin työni kautta siinä määrin kuin se sen sabluunan puitteissa kuuluukin. En kuvittele raitistavani ketään, vaikka olenkin huomannut säteilyvaikutuksia olevan ihan vaan pelkästään olemalla…raitis. Yhteiskunnallisella tasolla asiat kiinnostavat ilmiöinä, mutta yletön kouhaaminen on niin ikään mennyt ohi. Haluan toki, työnikin kautta, vaikuttaa moniinkin asioihin ja ilmiöihin, mutta leimaavaa ei ole tämä oma raittius. Asiat ovat kokonaisempia, painopisteet ovat muuttuneet, mutta kaikki, ihan kaikki on ollut tarpeellista aikanaan ja aikansa. Elämä menee eteenpäin ja me kaikki sen mukana, turha sitä vastaan on taistella. Sinne vaan, liikkuvaan junaan, seilaavaan laivaan, linnun selkään, aallon harjalle…mikä kielikuva nyt kellekin sopii ja ok, sitten kun se sopii. Pysäkit ovat olemassa ihan syystä. :smiley:

94

Totta, saman verran tässä olemme raittiina olleet, ja plinkissä olemme pitkin matkaa siitä jutelleetkin.
Hiukan tosiaan lähestyin “itsekseen” sanaa eri kantilta kuin tarkoitit, sorry.
En minäkään mitenkään vastusta avun hakemista silloin kun sitä tarvitsee. Usein se on akuutissa tilanteessa varmasti ihan välttämätöntäkin.
Ja itse asiassa, täällä irl olen viimeisen vuoden aikana työni osana pari kaveria opastanut-ympäripuhunut-vähän kehottanutkin- paikallisen a-klinikan hoiviin ja näyttäisi siltä että apua on löytynytkin.

Mainitsemasi säteilyvaikutukset, niihin uskon. Oma esimerkki varmasti vaikuttaa lähiympäristöön. Kai minunkin selvänäolemisellani ja sillä etten juomattomuuttani sen kummemmin peittele - jos en niin kovasti ryhdy sitä keskusteluissa hehkuttamaankaan- ainakin antaa asiaa kohdallaan harkitseville mielikuvan siitä että ihan ilmankin viinaa voi elää -eikä tuokaan edes kärsivän näytä.

95

Raittius on tärkeä ja aina ajankohtainen asia, mutta raittiusliike sanana kuulostaa muinaisjäänteeltä, joltain joka oli kova juttu viimeksi joskus Kekkosen aikaan. Vähän niinku vappumarssi tms.
Ainakin minulle on tullut mielikuva raittiusliikkeistä jonkinlaisina kohtuukäytön puolestapuhujina, jotka eivät niinkään puhuneet täysraittiuden ( jota kutsuttiinkin pilkallisesti joskus “raivoraittiudeksi”) puolesta vaan ajoivat jonkinlaista kohtuuden asiaa tms. nynnyilyä. Vrt. esim. keskioluen laimennus ym. suunnitelmat.

MM, kyselit ehkäisevän päihdetyön viroista, ja kyllähän nykyaikanakin kunnissa toimii ehkäisevän päihdetyön lautakuntia ja asiamiehiä. Sitä en sitten tiedä, mitä ne varsinaisesti tekee. :astonished:
Mutta sinähän olet joskus kertonut perehtyneesi mm. EHYT ry:n toimintaan, niin ehkä sieltä jotain tietoa löytyisi.

Nykyajan ihan oikeista raittiusliikkeistä tulee mieleen tietysti Kännikapina kannikapina.fi , joka on myös ehkäisevää päihdetyötä idealistisimmillaan. Päihdetyön ammattitutkintoonhan kuuluu yhtenä valinnaisena suorituksena ehkäisevä päihdetyö, jota on voinut suorittaa vaikkapa Kännikapinan toiminnoissa.
(Hei me ollaan keskusteltu tää sama ennenkin… :bulb: )

Nykyajan raittiusliikkeistä tulee mieleen myös vaikkapa Stop huumeille, taikka YAD eli Youth Against Drugs, joka on kyllä perustettu jo ammoisina aikoina joskus kasarina.

Puhuttaessa päihteistä ja päihdepolitiikasta tällä foorumilla, tarkoittavat lähes kaikki nimenomaan alkoholia ja alkoholipolitiikkaa. Se on ymmärrettävää kun Me Lopettajissa kaikkien pääpäihde, ja useimpien ainoa päihde, on ollut alkoholi. Ja kyseessä toki ylivoimaisesti eniten käytetty ja täten myös eniten haittoja aiheuttava päihde.
Omasta näkövinkkelistäni, jo lähes 2 vuotta huumeidenkäyttäjien parissa askarrelleena, miellän kuitenkin päihdepolitiikkaan etenkin myös huumeriippuvaisten asian, ja hädän raitistavien hoitojen lakkauttamisesta ja kaikkien sysäämisestä korvaushoitoon.

Taidankin olla myös aivan suorastaan ihmeellinen luonnonsuojelijaihmisoikeustaistelijaköyhänauttajaNARKOMAANINparant
ajaekohengellismaaginenanalyytikkHUOLISSAANolija. saatanan saatana! :bulb:

96

Raittius -sana kului ja alkoi kuullostamaan kovin vanhanaikaiselta, ja asenteetkin kun muuttuivat, jotkin asiat muuttuivat vapaammiksi ja sivuilmiönä sitten vapautettiin juomistakin.

Ehkä se oli se helpompi tie, viime vuosisadalla muistan miten vaadittiin kaikenlaista -jotain hyvää saatiinkin, peruskoulu, hiukan sosiaaliturvaa… jos sitten toisaalta siellä taustalla taloudellinen valta (joka elämäämme kuitenkin eniten säätelee) keskittyi yhä harvemmille ja jatkaa vaan keskittymistään, oli varmastikin helppoa antaa tällaisia vapauksia, oli hienoa hehkuttaa että mitä nyt enää kitisette kun saatte ryypätäkin niin paljon kuin haluatte…

Kenen vapautta se nyt sitten lopulta on, että kapakoilla on vapaus myydä viinaa aamuyöhön, että kaljaa saa kaupata joka kioskiketjussa, ja jos huumeista puhutaan niin niiden kauppaaminen on muodollisesti kiellettyä mutta kun siinäkin maailmanlaajuinen bisnes on niin suurta, hymysuin kerrotaan että viivytystaistelua tässä vaan poliisillakin, eihän me oikeasti sille mitään voida että huumebisnes laajenee ja tulee laajenemaan.

Ei siinä tunnu maailman valtioilla olevan kovasti halujakaan puuttua asiaan.

Mutta, raittius sitten, täällä kotisuomessa. Ja nimenomaan se sana, raittius. raittius- nimi lienee käytössä vain parin raittiusliiton nimessä… Raittiuden ystävät ry ja Kansan Raittiusliitto uhmaavat aikaa.

No joo, ehkäpä, kun täysraittius ainoana tavoitteena on jätetty sivuun, voisi tosiaan tuo nimikekin muuttua.
Ehkäisevä päihdetyö…asia on hyvä mutta nimi on taas tuollainen suomen kielen tyypillinen pitkä ja vaikea. mutta ei taida asialle parempaa, yhden sanan selitettä olla.

Toinen puoli asiaa sitten taas.
Minulle raittius tarkoittaa kyllä ihan kokonaisvaltaista elämäntapaa jossa ei mitään arveluttavia aineita käytetä.

Jos nyt olen sikäli päihteetön, etten alkoholijuomia, tupakkia, huumeita, piristäviä tai masentavia tai mihinkään suuntaan fiiraavia lääkkeitäkään käytä, enkä ole innostunut hankkimaan ilokaasuakaan jota kulemma käytetään niin leivontaan kuin pöntönvirittämiseenkin… olenko silti ihan sellainen että voisi raittiiksi nimittää?

Kahvia juon, teetäkin tarjottaessa, enkä tosissani ole edes ajatellut niitä lopettaa. Ruokpuolellakin voisi innokkaimmilla terveydenvahtijoilla olla sanomista. Ja elämäntavat, kai jos niihinkin ulotetaan ne raittiuden komennot, kai sielläkin jotain viilattavaa vielä olisi.

Kait se on parempi etten alakaan sitä raitis- sanaa niin kovin omalla kohdallani viljelemään.

97

Täytyy kyllä sanoa, että en nykyään edes mieti mitä latauksia raitis-sanaan sisältyy. Olemalla oma itsensä, elämällä oman näköistä elämää voi muuttaa omalta pieneltä osaltaan niitä merkityksiä, joita raittius käsitteeseen liitetään. :smiley:

98

Uskonnollisessa kielessä raittiudesta puhutaan myös. Esimerkiksi joissain kirkkorukouksissa pyydetään “raitista uskoa”: uskoa, joka olisi ikään kuin “puhdasta” ja vapaata kaikesta tuhoavasta. Itse ymmärrän asian niin, että ei-raitista uskoa voisi olla jokin sellainen, jossa manipulointi tai autoritäärinen valta perustellaan uskonnollisesti. Jotkut raittiit sanovat, että alkohoton ottaa elämän raakana. Sama pätee ehkä niihin, joilla on “raitis usko”.

99

Se on melkoista peliä oman järkensä kanssa se uskominen :smiley: Kavereissani on kahden sortin uskovia, toiset ovat sitä mieltä että tämä suomen kirkkokin joutaisi riisumaan ristit kirkkojensa katoilta kun eivät ole raittiina ja puhtaina pysyneet, periksi ovat antaneet ja luopuneet monesta asiasta joka raamatussa selvästi sanotaan.

Osa jollain tavalla johonkin uskovista kavereistani taas horjuu uskomisen ja tutkimusten tuloksien välillä… hyväksyvät jo senkin että maailma on pikkuisen vanhempi kuin raamatun mukaan, ja että ihan kaikkia ei kivittää tarvitse. Jotkut vielä uskovaisuuden puolelle itsensä laskevat epäilevät jopa että ihminenkin muotoutui jostain alemmansorttisesta kantaoliosta eikä ihan valmiina , kahdella jalalla kulkevana ja sujuvasti jumalan kanssa omenansyömisestä keskustelevana ollut siinä ensimmäisessä sukupolvessaan.

Kovasti muuten kiistelivät siitä, oliko Aatamilla napa vai ei… hän kun ei naisesta syntynyt eikä napanuoraakaan ollut tarvittu. Niin sen sitten teologit ratkaisivat, että kyllä oli, eihän sitä ensimmäistäkään erilaisena luoto. Samoin kuulemma valmiiksi pystyyn paratiisin metsäksi luoduissa puissa oli vuosirenkaat, ne luotiin siinä humauksessa vanhan näköisiksi, vuosirenkaineen kaikkineen.

No, ne raittiisti uskovatkin näyttävät silloin tällöin arkielämässä katsovan läpi sormien, toimivat ihan kuin kaikki ei raamatun mukaan aina meniskään. Se voi olla vaikeaa se puhdasuskoisuus, kuten kaikki muukin tappiin asti vedetty fanaattisuus… jota semmoisen yrittäjän itsensä tietysti on kuvailtava itselleen puhtautena ja raittiutena… jostainhan se perustelu on toiminnalle kaivettava.

Osa kulttuuria on sekin, että sanoja lainataan sieltä mistä niitä lainattavissa on. Raamattua on ajettu tämän kansan päähän pian tuhat vuotta, joten sieltähän niitä on pitänyt ottaa.
Saattaapa hyvinkin olla raamatullista alkuperää koko sana.

No, lienee kyllä sieltä jo irtaantunutkin, moneen kertaan. Senpuolesta sitä voisi käyttää, se uskonnollinen painolasti on jo aika pientä. Paljon enemmän meille tarjotaan raamatullista ideologiaa monen muun sanan mukana samassa paketissa -sanoillahan me nimittäin ajattelemme, ja jos ajattelua saadaan käännettyä toimimaan uskonnollisten termien ja määreiden avulla niin tottahan siinä muuttuu koko ajattelukin hengelliseksi.

Tässä on hiukan sellaista veteen piirrettyä viivaa… osa sieltä henkihommien puolelta lainatuista sanoista on jo karistanut päältään sen mystiikan rippeetkin, ja osa taas on käytössä juuri siksi että käyttäjät haluavat tuoda viestiinsä kylkiäisenä sitä maailmankatsomusta… kummastakaan emme eroon pääse, mutta tietysti oman ymmärryksen kannalta on parempi kun erottaa nuo toisistaan.

Näissä sanoissa, etymologiassa ja sanojen mukana tulevissa ajatuskuvioissa olisikin ihan mielenkiintoista mietittävää … ans kattoo nyt josko siitä vaikka syntyisi asiallista keskustelua.

100

Minun käsitykseni raittiista uskosta on sellainen, joka erottaa Jumalan ja Raamatun toisistaan. Itse en palvele Raamattua, vaan parhaassa tapauksessa se voi palvella minua. Ei tosin minään fysiikan oppikirjana :smiley: