Kysy mitä vaan seuraavalta ja vastaa edelliselle. Osa 3

Mahtava kyssäri!!

Minulle asuinalueen esteettisyydellä on merkitystä. En tosin ikinä ole valinnut asuinaluetta vaan muuttanut sinne mistä kämpän on saanut. Nyt asumme lähes puutarhamaisella asuinalueella joka on hyvin kaunis ja myös rauhallinen. En viihtyisi yhtä hyvin keeskellä kaupunkia.
Meidän asunto on sisustettu miten sattuu mutta siksi se tuntuukin niin kivalta pesältä. Ei olla juostu didustuslehtien vinkkien perässä. Elämä näkyy raavituissa pöydän jaloissa ja on kissat jättäneet merkkinsä myös muihin huonekaluihin. Ei ole mikään somekoti :crazy_face:

Milloin olet viimeksi valehdellut itsellesi?

2 tykkäystä

Elinympäristön kauneudella ja myös siisteydellä on itselle todella suuri merkitys. Minulla on ollut se ominaisuus, että jo lapsesta alkaen olen alkanut sisustaa tiloja, joihin menen. Mieleni alkaa uudelleen järjestellä asioita ja huonekaluja. Kotini on aina ollut kaunis ja viihtyisä. En juokse trendien perässä. Minulla on oma tyyli ja tiedän mikä siihen sopii. Onneksi asun kaupungissa jossa ympäristön kauneudesta nähdään erityistä vaivaa. Ja tietysti luonto on läsnä.

1 tykkäys

Siitä on tovi koska korkki on pysynyt kiinni😂.

**Miten toimit saadessasi kiinni kaksinaamaisen ihmisen? **

Sanon suoraan, etten hyväksy kaksinaamaisuutta ja käsken lopettaa sen. Riippuu vähän tilanteesta, kuinka rumasti sanon. Myös kaksinaamaisen ihmisen nolaaminen nk. rysän päältä on välillä toimiva konsti. Jos kyseessä on minulle läheinen ihminen, joka paljastuu kaksinaamaiseksi, pistän hyvin todennäköisesti välit poikki.

30 astetta hellettä vai 30 astetta pakkasta?

Vaikka itse olenkin vilukissa, enkä pidä kylmästä, valitsen silti kolmenkympin pakkasen pienempänä pahana. Pakkaselta pystyy aina suojautumaan lämpimillä vaatteilla, sisätiloissa oleskelulla ja pysymällä ulkona reippaassa liikkeessä, mutta helteeltä onkin vaikeampaa päästä pakoon.

1 tykkäys

Minäkin otan 30 astetta pakkasta. En kestä hellettä ollenkaan vaikka kuinka yritän asennoitua keliin kuin keliin siten, että kun minä en tälle ilmalle mitään voi niin ei auta kuin elää vain välittämättä ja valittamatta.

Millainen on lempivaatteesi/asukokonaisuutesi ja miksi se on lempi?

Pidän monenlaisista vaatteista, mutta yksi asukokonaisuus, jota tykkään käyttää usein on rikkinäiset farkut(ei valmiiksi revityt, vaan ajastaan hajonneet), Conversen tennarit, bändi-t-paita/ruutupaita/huppari ja lippis väärinpäin. Ysärin nuorisolaisena tykkään grunge-tyylistä. Tykkään myös Ramones-tyylistä, paitsi en siitä kammottavasta Ramones-tukasta :laughing:.

Kuinka kauan on kestänyt pisin parisuhteesi?

Pisin parisuhteeni kesti joulukuusta 2008 syyskuuhun 2012 kunnes otin ja lähdin. Ilmoitin yks kaks että olen totaalisen uupunut ja että lähden välittömästi kun kuski tulee. Niin tein ja käänsin selkäni sille elämälle. Varoitin etukäteen että tilanteen niin vaatiessa otan ja lähden. Sit tilanne niin vaati ja lähdin. Suljin puhelimen enkä vastannut exäni puheluihin tai viesteihin. Ghoustasin hänet totaalisesti. Varoitin etukäteen mutta hän ei kuunnellut.

Jos ajatuksesi olisi videoina niin uskaltaisitko näyttää niitä muille?

Riippuu tilanteesta, ihmisistä ja niistä ajatuksista. Välillä voisi olla oikein kätevää näyttää, että tätä mä tarkoitan, eikä tarvitsisi väännellä ratakiskosta, kun ainahan se ajatuksen välittäminen puhumalla jollakin tavoin vääristyy, vaikka kuinka hyvät puhelahjat olisi ja vastapuolikin olisi ihan fiksu. Voi olla ihan jokin käytännön asia tai sitten surrealistisempi visio.

Joskus voisi olla myös hauskaa vähän järkyttää joitakin idiootteja.

Toisaalta on paljon ajatuksia, joita en haluaisi näyttää, koska ne voisivat huolestuttaa, pelottaa tai loukata sellaisia ihmisiä, joita en halua huolestuttaa, pelottaa tai loukata. Toki myös on sellaisia intiimejä ajatuksia, joita en haluaisi läväytellä ihmisten silmille, vaikkei niissä sinänsä mitään pahaa olisikaan. Esim. seksifantasiani pidän mieluiten ihan omassa päässäni.


Pisin parisuhteeni on tämä nykyinen ja kestänyt 21 vuotta. Jos se minusta on kiinni ja nämä asetukset pysyvät edes kutakuinkin tällaisina, saa minun puolestani kestää, kunnes kuolema erottaa. Ihan match made in heaven tämä :heart:.

Ällöttääkö sinua jokin erikoinen asia, jota yleisesti ei pidetä ällöttävänä?

1 tykkäys

No, minua ällöttää porno ja ihmisten sukupuolielimet. Ei kiitos, onneksi minun ei tarvitse niitä katsella. En ihan täysin yksin varmaan ole tämän ällötykseni kanssa. Suostuin ensimmäisessä parisuhteessani 17-vuotiaana katsomaan pornoa poikaystäväni kanssa ja jokin meni rikki. Se näytti rumalta, tuntui rumalta ja olisi ollut parempi etten olisi nähnyt. Tämä ihmisten maailma on minulle liikaa.

Pisin parisuhteeni on ollut reilu 9 vuotta, toisen poika/miesystäväni kanssa. Oltiin noin parikymppisistä kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti yhdessä. Edelleen ollaan yhteyksissä ja ikuisesti hän on kissojeni iskä, vaikka kissatkin ovat jo kuolleet.

Mikä on parasta syksyssä?

Syksy saa aina mieleni vähän alamaihin, kun lempivuodenaikani kesä on ohi, mutta on tässä paljon hyvääkin:

-syyskuu on vielä melkein kesää, mutta ilma on kuulas, raikkaampi ja helpompi hengittää, kuin painostava, kostea helleilma.

-iltojen ja aamujen pimeneminen auttaa minua nukkumaan hyvin. Keväällä ja alkukesällä mulla lähtee aina hirveät kierrokset päälle ja yöunet jäävät helposti kolmeen-neljään tuntiin, jos aina sitäkään. Vaikkei se siinä vaiheessa tunnu häiritsevän, eihän se pidemmän päälle hyväksi ole.

-kauniiltahan ne ruskan värit näyttävät, kun se aika tulee.

-kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan ja halvimmillaan.

-ja onhan se hieno juttu, että meillä Suomessa on neljä vuoden aikaa. Ei kesä niin ihanalta tuntuisi, jos se olisi kaiken aikaa.

____________________________________________________________________

Minua ei sinänsä ällötä porno(Tai riippuu kai vähän pornosta. Onhan sitäkin kaikenlaista :roll_eyes: ), mutta se ei vain voisi vähempää kiinnostaa. Miksi helkkarissa haluaisin katsella, kun muut ihmiset naivat? Teen sen(kin) mieluummin itse.

Yksi outo ällötys mulla on. Autoon nouseminen kylmällä säällä. Ei johdu palelusta. Se auto voi olla vaikka kuinka lämmin, mutta siinä tulee sellainen ihme fiilis, että se auto on jotenkin tosi saastainen. Ja se voi olla vaikka suoraan uutena autoliikkeestä ajettu siisteysneurootikon auto, mutta silti tulee se oksettava tunne. Lämpimällä säällä tuota tunnetta ei tule, vaikka istuisin kaameampaankin kotteroon. Tuo kylmä ilma ja saastaisuus -fiilis koskee myös pitkän matkan busseja, mutta ei paikallisbusseja tai junia. Ihan ihme juttu. En tiedä mistä johtuu :roll_eyes: .

Suretko vanhenemista tai podetko ikäkriisejä?

En sure vanhenemista. Suhtaudun siihen ilolla ja mielenkiinnolla. Itseasiassa haluaisin olla jo vanha ja tuntuu niin pitkältä ajalta siihen kun olen papparainen. En tiiä miksi minulla on tälläinen vähän vinksahtanut suhde vanhenemiseen ja samalla myös kuolemaan. Siihenkin suhtaudun uteliaasti ja odotan sitä hetkeä mielenkiinnolla. En kuitenkaan ole itsetuhoinen vaikka suhtaudun tulevaan kuolemaani ehkä jopa ilon kautta. Tykkään olla nelikymppinen mutta mielumin olisin seitsemänkymppinen.

Käytkö mielumin prismassa ja cittarissa vai normaalikokoisessa kaupassa?

1 tykkäys

Perusruokaostoksilla käyn mieluiten ns. välimallin kaupassa, eli K-supermarketissa. Iso ja hyvä valikoima, mutta ei tarvitse eksyä Prisman tai Cittarin kokoisessa hehtaarihallissa. K-kauppoja suosin lähinnä tottumuksesta. S-ryhmällä olisi kutakuinkin yhtä hyvät valikoimat ja ne kaupat tuppaavat usein olla halvempia, kuin Keskon puljut, mutta tottumus on toinen luonto. Pikkukaupoissa(Salet, K-marketit) käyn vain äärimmäisessä hädässä. Valikoimat ovat aivan onnettomat ja siitäkin vähästä pitää maksaa itsensä kipeäksi.

Mikä on vastenmielisin kaupunki/paikkakunta Suomessa missä olet käynyt?

Soini vaikutti jotenkin erityisen masentavalta kylältä. Tuli surullinen olo kun siellä pistäydyin.

Oletko käynyt Tuurin kyläkaupassa? Jos et niin meinaatko vielä mennä? Jos olet niin oletko suunnitellut käyväsi uudestaan? Joko sen veto hiipuu?

En ole koskaan käynyt Tuurin kyläkaupassa. Hyvin epätodennäköistä, että kävisin siellä tulevaisuudessakaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa sen juntin putiikki junteille. Tuskin siellä myydään mitään sellaista mitä välttämättä tarvitsisin ja mitä en muualta saisi.

En ole koskaan käynyt myöskään Ikeassa tai Normalissa, enkä koe jääneeni mistään paitsi.

_____________________________________________________________________

Vastenmielisin suomalainen kaupunki on mielestäni Pori. Kerran olen käynyt, eikä tarvitse mennä toiste. Ainakin silloin, kun käytiin siellä viitisentoista vuotta sitten, se oli totaalinen aavekaupunki. MISSÄÄN ei näkynyt KETÄÄN. Ei, vaikka liikuimme siellä isännän kanssa niin aamulla, päivällä, illalla, kuin yölläkin. No, oli hotellin respassa ja kaupan kassalla sentään ihminen, mutta siinäpä se. Niin ja siellä bileissä, joiden vuoksi Porissa kävimme oli toki porukkaa, mutta siis kaupungin kaduilla ei ristinsielua. Siinä iski kyllä suorastaan post-apokalyptinen kauhufiilis :open_mouth: .

Kaikki muut Suomen paikkakunnat, joissa olen käynyt, isommista kaupungeista tuppukyliin, ovat olleet vähintään ihan okei. En haluaisi niihin asumaan muuttaa, mutta ihan kiva on ollut käydä. Ainoastaan Porista jäi trauma.

_________________________________________________________________________

En pode ikäkriisejä nykyään. Nuorempana niitä tuli ja meni enemmänkin, mutta ei enää moneen vuoteen. Elän nyt 45-vuotiaana elämäni parasta aikaa, enkä todellakaan haikaile takaisin nuoruuteeni.

Välillä tosin iskee sellainen kaiken katoavaisuus -ahdistus, ts. ajatus, että tässäkö tämä elämä jo oli ennen kun se ehti kunnolla alkaakaan.

Oletko koskaan ajatellut meneväsi johonkin kauneuskirurgiseen operaatioon? Onko sinulle jopa tehty jokin tuollainen operaatio?

Olen miettinyt suoristavani nenäni jotta se näyttäisi kivalta & henki kulkisi paremmin. Olen myös miettinyt korjaavani toisen silmän luomen, joka laskostuu ärsyttävän tuntuisesti ja - näköisesti. Mutta moiset operaatiot ovat kalliita, ja minä pelkään nukutusta. Pelottaa myös, että kun on todella addiktiivinen luonne niin sitä saattaisi jäädä koukkuun plastiikkakirurgin vastaanottoihin. Olen jokseenkin pakkomielteinen ulkonäöstäni, enkä usko, että leikkauksen teettäminen lähettäisi hyvää viestiä alitajunnalleni.

Kerro kokemuksestasi: Oletko saavuttanut jonkun suuren unelmasi elämässä? Vai tavoitteletko vielä? Tai vastapainoisesti olet joskus unelmoinut, mutta lakkasit tavoittelemasta sitä?

Kun sairastuin oli minulla unelmana päästä eläkkeelle. Siinä meni 6 vuotta aikaa ja lopulta eläkepäätös oli yllätys itselleni mutta myös hoitajalleni. Eläkehakemukseen erikoistuva lääkäri teki erittäin huonolaatuisen lausunnon ja olin ihan varma että sillä ei kyllä eläkkeelle pääse mutta vakuutusyhtiö yllätti. Nyt olen ollut eläkkeellä reilu neljä vuotta.

Mikä oli lapsena hölmöin uskomuksesi?

Minä luulin lapsena että rakastelu on sitä että ollaan kiihkeitä ja hinkkaudutaan toista vasten ja pussaillaan :slight_smile:

^ Mulla oli vähän samanlaiset kuvitelmat kyseisestä aktista. Kun kuulin yhdynnästä, ajattelin, että siinä vain ollaan paikoillaan sisäkkäin, se on sitten jotakin tosi hienoa ja tuntuu hyvältä. En osannut yhdistää sitä tuohon kiihkeänä ähkimiseen ja pussailuun :laughing: .

Yksi hassu juttu mitä luulin lapsena oli, että ruumisauto on sellainen sateenkaaren värein maalattu hippipaku :laughing: . En varmaan ihan tiennyt, mitä ruumisauto tarkoittaa. Olin vain kuullut sanan ja ajattelin, että sellainen se on.

________________________________________________________________________

Minulla ei varmaan ole ollut mitään yhtä suurta unelmaa, johon olisin koko elämäni pyrkinyt, mutta monia hienoja juttuja, joista olen haaveillut on toteutunut. Monet reissut, harrastukset, joista olen ajatellut, että olisipa siistiä. Ihanat lemmikit(joista jo suurin osa edesmenneitä :cry: ), oman näköiseksi laitettu, ihana koti. Maailman paras mies, vaikkei parisuhde ollutkaan asia, jota olisin kovasti tavoitellut, mutta kun se sitten vain tapahtui, niin on ollut yksi parhaimpia asioita elämässäni. Nyt kirjoitin ylioppilaaksi vanhoilla päivilläni. Tulokset eivät tosin ole vielä tulleet ylioppilaslautakunnalta, joten saa nähdä kirjoitinko :grin: . Lopetin huumeiden käytön jo liki kymmenen vuotta sitten ja oikein tyytyväinen elämääni olen ollut tällä tiellä. Ihan näillä näppäimillä pääsen irti lähemmäs 30 vuotta jatkuneesta lääkeriippuvuudestani, josta en uskonut koskaan pääseväni. Viimeiset vuodet kyseessä oli tosin vain mikroannosriippuvuus, eikä enää mikään hirveä väärinkäyttö, joten varsin kivuttomasti on mennyt tämä loppurypistys. Ja monia, monia pieniä, ihania asioita, jotka ovat toteutuneet, kun pistää toteutumaan.

___________________________________________________________________________

Itse en menisi kauneuskirurgiseen operaatioon, koska:

A) se maksaa hitosti. Olen nuuka paskiainen ja vaikka olisin miljonääri, ajattelisin, että ei sellaiseen hömpötykseen viitsi tuhlata.

B) Aina kun ihmistä operoidaan kirurgisesti siinä on riski menettää henkensä tai vammautua. Kun kyseessä ei ole mikään hengen tai terveyden kannalta välttämätön operaatio, en viitsi moista riskiä ottaa.

C) Tuollaisista operaatioista pitää toipua mahdollisesti hyvinkin pitkään. Kun edelleenkään kyse ei ole välttämättömästä operaatiosta, en varmasti ala makoilla liikkumatta viikkotolkulla. Meinaa pää levitä jo, jos flunssan vuoksi pitää lepäillä sisällä muutama päivä, eikä pääse harrastamaan kunnon rääkkiliikuntaa.

D) En ole mikään kaunotar, mutta olen ihan sinut ulkonäköni kanssa, joten miksipä kohtia A, B ja C kärsimään. Toki kropassani on kohtia, joihin en ole ihan tyytyväinen(Riippuu kyllä vähän siitä, onko hyvä vai huono päivä), mutta liekö niiden korjaaminen sitten elämänlaatuani merkittävästi parantaisi ja ihan hyvin olen toistaiseksi voinut niiden kanssa elää.

Mikä on eteläisin ja pohjoisin paikka Suomessa, missä olet käynyt? Entä koko maapallolla?

Eteläisin paikka jossa olen käynyt suomessa on helsinki. Pohjoisin Oulu. Koko maailmassa eteläisin paikka jossa olen käynyt on Amsterdam. Matkakumppani olisi ollut kiinnostunut polttelemaan siellä pilveä mutta laittelin jarruja päälle. Ryypättyä tuli sit turhan paljon. Seuraavan kerran sit sielläkin selvinpäin.

Kuinka suhtaudut normaaliaikaan siirtymiseen? Kumpi aika pitäisi mielestäsi valita jos eu joskus päättää lopettaa kellojen siirtelyn?

Normaaliaikaan siirtyminen ei ole mikään ongelma. Päinvastoin. Sopii paremmin aamuvirkulle ja jos herään ajoissa nukkumaan menneenä hyvien yöunien jälkeen tuntia “liian aikaisin”, kuten teinkin, ei kai se nyt mitään haittaa. Tuleepahan vain tunti lisää tehokasta peliaikaa :grin: .

Kesäaikaan siirtyminen on vähän ärsyttävää, mutta ei sekään minulle mitään oikeita ongelmia aiheuta. Aina sopeudun hetkessä ja näin työkyvyttömyyseläkeläisenä harvoin tarvitsee jollakin tietyllä kellonlyömällä olla hereillä tai jossain menossa. Eihän kesä- ja talviajalla kovin dramaattista vaikutusta ylipäätään ole näillä leveysasteilla, kun joka tapauksessa talvella on pimeää ja kesällä valoisaa suurimman ajan vuorokaudesta, oli kello mitä tahansa. Keski- ja Etelä-Euroopassa tuo jossakin tuntuisikin.

Normaali-/talviaika olisi tosiaan parempi aamuvirkulle ja onhan siitä ihan dataakin, että kesäaika on ongelmallisempi mm. liikenteessä ja sydäntapahtumien kannalta. Henk.koht. minulle on lopulta aika sama kumpaan aikaan päädytään, kunhan se tyystin turha kellojen vääntely vain loppuisi. Se energiansäästö, jolla tuohon aikoinaan pyrittiin, ei enää päde ja tainnut itse asiassa kääntyä itseään vastaan.

_______________________________________________________________________

Minullakin eteläisin paikka Helsinki ja pohjoisin Oulu, joissa olen Suomessa käynyt. Oulu pohjoisin myös koko maailman mittakaavassa. Maailmalla eteläisin paikka on Ateena.

Oletko tilannut tavaraa Temusta tmv. halpanettikaupoista?