Ostaisin astianpesukoneen, minulla on rikki mennyt sellainen seissyt tuossa keittiössä kohta kolme vuotta. On vähän ikävä astianpesukoneen ääntä, pidän siitä, jotenkin rauhoittava ääni. Muuta ostettavaa en itselleni keksi, joten lopuilla rahoilla ostaisin kissanruokaa ja veisin ne paikalliseen Onnentassuun.
Leikitään, että tapaisimme. Minkä musiikkikappaleen/esityksen haluaisit näyttää entuudestaan lähes tuntemattomalle ihmiselle ja miksi?
Haluaisin soittaa Pixiesin Where is my mind. Kappale on mielestäni hyvä ja kauniskin. En muista minkälainen musiikkivideo on, mutta tuon kappaleen soittaisin.
Oletko huolissasi terveydestäsi ja, jos, niin mistä?
Olen jollain tapaa huolissani mielenterveydestäni. Olen elänyt mielenterveysongelmien (ahdistus, masennus, syömishäiriöt) kanssa varhaisesta nuoruudestani lähtien, oireillut välillä enemmän, välillä vähemmän ja traumaattisilla elämänkokemuksillani on ollut valtava negatiivinen vaikutus mielenterveyteeni, mukaan soppaan astui PTSD. Olen melko varma että minulla on myös jonkin asteinen epävakaa persoonallisuushäiriö. Ymmärrän hyvin, miksi aloin aikoinaan lääkitä itseäni alkoholilla vaikka se ei johda kovin hyvään lopputulokseen.
Fyysisestä terveydestäni en oikein osaa olla huolissani, kun välillä oikein toivon että kehoni tulisi jo näin 40 vuotiaana tiensä päähän. En ole koskaan käynyt kohdunkaulasyöpäseulonnoissa ja nyt viime vuosina ajatuskin hammaslääkäriin menosta on alkanut tuntua mahdottomalta, en halua että kukaan kajoaa kehooni.
Pixien Where is my mind sanat kolahtivat ja muutenkin hyvä kappale oli, kuuntelin.
Siirretään seuraavalle sama kysymys; oletko huolissasi terveydestäsi ja, jos, niin mistä?
Voisin itsekin vastata. Olen huolissani kaikkiaan terveydestäni - nyt vielä enemmän, kun ALAT ja ASAT on koholla ja kävin niiden takia eilen päivystyksessäkin (vaikka se ilmenikin turhaksi). Onneksi kaikki muut maksan kokeet ovat normaalit, maksa toimii hyvin eikä ole merkkiäkään alkavasta kirroosista. Säikähdin silti tosi paljon ja huolestuneisuus kasvoi roimasti.
Seuraava kysymys; mikä on parasta viikonlopuissasi?
Minulla on se vähän ongelma, että nyt sairauslomalla viikonloput ei eroa arjesta mitenkään. Olen suunnitellut, jos vaikka alkaisi tekemään vähän parempaa ruokaa viikonloppuisin, että ne tuntuisi jossain. En edes osta viikonloppuna enää herkkuja, en osta niitä oikeastaan ollenkaan. Sitäkin voisin miettiä olisiko jonkun pikkuherkun ostaminen paikallaan. Vielä jossain vaiheessa käytiin miesystäväni kanssa ajeluilla ja ulkona syömässä, mutta nyt nekin on jääneet. Niitä voisi elvyttää. Mietin myös alkaisinko itsekin ostamaan vaikka perjantaisin alkoholittomia juomia. Sekin olisi ekstraa ja eittämättä parempi vaihtoehto kuin alkoholilliset juotavat. Joka tapauksessa, tällä hetkellä parasta viikonlopuissani on lepo ja hömppäsarjojen katsominen.
Parasta viikonlopuissa on ettei tule laskuja postissa.
Ei mulla viikonloppu eroa arjesta mitenkään enkä tiedä miksi sen pitäisi jotenkin olla erilainen. Silloin kun olin työelämässä oli viikonloput kivoja kun oli vapaata ja ne erottui viikonpäivistä.
Nyt kun olen tk eläkkeellä niin päivät on toistensa kopioita. Minua se ei haittaa yhtään.
Viikon mieluisin päivä on mulla maanantai kun ihmiset kömpii esille luolistaan. On elämää ympärillä ja vilinää ja vilskettä.
Jos sulla olis nyt kaikki tähdet sellaisessa asennossa, että voisit lähteä kuukauden matkalle, niin minne lähtisit?
Kuukauden mittaiselle matkalle en halua lähteä yhtään minnekään. Vaikka tykkäänkin käydä reissussa, minua alkaa vaivata koti-ikävä ja halu palata normaaliin arkeen sen verran nopeaan, että jaksan olla matkoilla maksimissaan viikon. Matkakohde, josta haaveilen on New York. Isäntä haaveilee reissusta Birminghamiin ja oikein mieluusti lähtisin sinnekin seuraksi.
Olen ollut tällä ikuisella kesälomallani jo nuoresta tytöstä lähtien, ts. sain työkyvyttömyyseläkkeen jo 21-vuotiaana, joten viikonloppuni eivät suuresti eroa arkipäivistä. Viikonloppuisin on enemmän bändien keikkoja, festareita ymv. musiikkiteemaisia bileitä, joten olkoot ne parasta viikonlopuissani, vaikken ihan joka viikonloppu tuollaisissa riennoissa käykään. Sunnuntaissa on myös omanlaisensa leppoisa tunnelma, jonka huomaa kanssaihmisistä tuolla pihalla lenkkeillessä.
Juuri NYT en ole huolissani terveydestäni, mutta odottakaahan vain, enköhän kohta taas ole 
. Kärsin ajoittain hypokondriasta, joka on osa laajempaa pakko-oireisuutta. Olen aikojen saatossa onnistunut kehittämään itselleni vaikka mitä kaameita sairauksia. Onneksi tuo hypokondriani on vain kausittaista. Ei sitä kaiken aikaa jaksaisi. Olen ottanut sen linjan, että mikäli minulle tulee jokin huoli terveydestäni, eikä se helpota muutamassa päivässä, menen ihan suosilla lääkäriin. Olo helpottaa kummasti, kun saa selvyyden asioihin ja mieluummin otan vastaan huonotkin uutiset, kuin vellon itsekseni epätietoisuudessa. Sehän se kaikkein pahinta ja rassaavinta on. Onneksi tähän asti kyse on ollut lähinnä vääristä hälytyksistä tai helposti hoidettavista vaivoista.
Sen verran huolissani tai kiinnostunut olen terveydestäni ilman hypokondriaakin, että käyn kerran vuodessa verikokeissa, sekä tsekkauttamassa luomet(Suvussa on melanoomaa ja muutenkin kuulun sen riskiryhmään). Myös kohdunkaulansyöpäseulonnoissa käyn aina ja rintasyöpäseulonnoissakin aion käydä tunnollisesti, kunhan tässä tulee vielä muutama vuosi ikää ja kutsu käy.
Mielenterveydestäni en osaa olla nykyään juurikaan huolissani, vaikka minulla on skitsoaffektiivinen häiriö+muutamat oheisdiagnoosit ja tiedän kyllä, että psykoosi ja/tai masennus ovat uusiutuvia luonnonvaroja. Minulla on jo vuosia mennyt pääni kanssa niin hyvin, kuin suinkin mahdollista, psykiatrini on maailman paras ja yleensäkin tässä on niin vakaat ja turvalliset puitteet elämässäni, etten usko kovin herkästi flippaavani tai masentuvani vaikeasti. Vastoinkäymisiäkin on mahtunut matkaan, mutta nekään eivät ole aiheuttaneet mitään vakavaa mielenterveydellistä kriisiä.
Oletko enemmän elämyshakuinen vai turvallisuushakuinen ihminen?
Olen ehdottomasti turvallisuushakuinen. En kaipaa elämyksiä ja seikkailuita. Kun on tylsää niin asiat ei ole myöskään huonosti. Tylsä ja turvallinen on hyvä.
En ole ikinä edes nuorena juossut elämysten perässä. En ole eläissäni käynyt konserteissa tai festareilla. En ole harrastanut kilpaurheilua enkä ole rällännyt autoilla. En myöskään seuraa minkäänlaista urheilua joten en hae elämyksiä sieltäkään.
Välillä saatan pistäytyä elokuvissa jos on joku hyvä päivänäytös. Iltaisin minua ei saa elokuviin kun nukkuminen on tärkeämpää kuin teatterissa istuminen.
Mutta ehkä hain ennen elämyksiä alkoholista. Se oli minulle joka iltainen seikkailu kun lähdin ravintolaan jututtamaan ihmisiä. Nykyään ei ole niitäkään seikkailuita.
Kunnioitatko auktoriteettejä? Jos et niin miksi et?
Kunnioitus ansaitaan ja tämä koskee myös auktoriteetteja.
Olen kyllä tyypillinen suomalainen siinä, että yleensä luotan tässä maassa viranomaisiin, instituutioihin ja eri alojen ammattilaisiin ja siihen, että hoitavat hommansa kunnialla. Kun niitä mätiä omenoita aina mahtuu joukkoon, ei niitä tietenkään tarvitse, eikä pidäkään pitää missään arvossa. Eivät ne kuitenkaan ihan helposti saa luottoani luhistumaan koko instanssiin X.
Sanotaan näin, että minulla ei ole mitään syytä olla lähtökohtaisesti ja ihan huvikseni auktoriteettivastainen, mutta pelkällä tittelillä tai asemalla ei kunnioitustani saa.
Jos saisit aivan vapaasti valita, miten asuisit(Millainen talo, sijainti jne.)?
Asuisin merenrannalla maastossa, jossa on paljon kalliota ja mäntyjä. Talo olisi harmaa tai musta hirsistä tehty omakotitalo, missä olisi isot ikkunat merelle päin.
Jos saisit nyt valita itsellesi ihan minkä vain ammatin, jossa työskentelisit, mikä se olisi? Oletetaan siis, että pystyisit ilman mitään ongelmia myös työskentelemään ammatissa.
Minä valitsisin aivokirurgin ammatin palkan ja työn mielenkiintoisuuden vuoksi. Nyt olen - terapeutti, en viitsi kertoa sen enempää, kun joku vielä kohta tunnistaa mut. (Kuvittelen varmaan liikoja…) Työni on mielenkiintoista, mutta h**vetin raskasta eikä niin hyvin palkattua.
^ Nyt kun mainitsit tuon aivokirurgin, niin joo, kirurgin työ voisi olla tosi mielenkiintoista. Aivokirurgista en tosin tiedä. Ei siitä kauaakaan ole, kun luin jonkun suomalaisen, oikein kuuluisankin aivokirurgin haastattelun, jossa kertoi, että siinä hommassa se aina aika fifty-sixty meneekö se niin, että leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Siis nykyäänkin, vaikka aivojen ronkkimismenetelmät ovat toki muuttuneet turvallisemmiksi. Toki silloin onnistumisista saisi varmaan isommat kiksit, kuin jostakin tylsästä umpilisäkkeenpoisto-operaatiosta. Jos olisin lääkäri, haluaisin ehdottomasti olla se leikkaava kirurgi/erikoislääkäri yliopistosairaalassa, en jaarittelemassa terveysaseman vastaanotolla. Tietysti leikkaavat kirurgitkin joutuvat potilaiden kanssa puhumaan, mutta pääasiallinen työ on sitä itse asiaa.
Yllämainittu on ristiriidassa sen kanssa, että tykkään tosi paljon puhua ihmisten kanssa ja tavata uusia ja erilaisia ihmisiä, eli jokin asiakaspalveluhomma sopisi, mielellään sellainen, missä pääsee ratkomaan ongelmia. Voisin olla sosiaalityöntekijä, mutta EN lastensuojelupuolella. Lasten hätää en kestäisi katsella päivät pitkät+helkkarin epäkiitollinen duuni, kun joka suunnasta huudetaan, että A) on ihan mielivaltaisuuttaan ottanut lapset huostaan tai muutoin vain tunkenut nokkansa ihmisten asioihin tai B) ei ole laiskuuttaan tehnyt mitään sitten, kun tapahtuu tällaisia Joensuun keissin kaltaisia tapauksia(Tässä nyt mitenkään vähättelemättä ko. tapauksen sossujen virkavelvollisuusmokailuja).
Johonkin aiempaan kysymykseen vastasinkin, että voisin tykätä raivaussiivoojan hommasta, kun työnjälkensä näkee heti konkreettisesti ja tulee fyysisesti lämmin, touhua ja liikuntaa. Sama toki pätee mm. jonkun remppareiskan hommaan.
Olisihan näitä vaikka mitä kivan kuuloisia ammatteja.
Edit: Palkkahommaa en miettinytkään. Totta kai olisi kivaa, jos maksetaan hyvin, mutta tulen oikein mukavasti toimeen tällä pienellä eläkeellänikin ja jos rahaa tulisi ovista ja ikkunoista, eläisin varmaan silti aika pitkälle samoin, kuin nytkin. Tietysti isot rahat tilillä aina takaavat taloudellisen huolettomuuden.
Jos sinusta tehtäisiin biisi, mitä musiikkilajia se edustaisi?
Jos elämästäni tehtäisiin musiikkiteos niin se olisi ehdottomasti klassista musiikkia. Pitkä sinfonia jossa olisi mahtipontisia, myrskyisiä osia. Nyt tällähetkellä teoksessa soisi rauhallinen seesteinen osuus ehkä pianolla ja sellolla.
En nyt keksi uutta kysymystä joten menköön tämä kysymys myös seuraavalle
Joku surumielinen ja ahdistava klassinen kappale. Kamalaa tajuta tää. 
Mitään iloista polkkaa minusta ei saa.
Seuraava kysymys; oletko lääkevastainen? Perustele.
Vastaan itsekin. Olen ollut lääkevastainen ja olen edelleen ssri-lääkevastainen, koska loppupeleissä niitä on tutkittu niin vähän aikaa, ettei voi tietää lopputuloksista. Nythän on se ssri-vastainen liikekin, kun ihmisille on jäänyt pysyviä seksuaalitoimintojen häiriöitä lääkkeen lopetuksen jälkeenkin.
Sen sijaan antipsykoottien kohdalla vastustukseni on vähentynyt, kuin luin niistä tarkkaa tietoa esim., että lisäävät dopamiinia aivoissa ja siksi niitä käytetään pienillä annoksilla myös ahdistukseen ja masennukseen. Ymmärrän nyt myös sen, että esim.skitofrenia voi liittyä dopamiinin erityksen ongelmiin ja näillä lääkkeillä sitä eritystä voidaan lisätä. Isälläni oli skitsofrenia ja hänen harhansa saatiin loppumaan isommilla antipsykootti-annoksilla.
Psykoosilääkkeet pääasiassa plokkaavat dopamiini reseptoreja eli dopamiinin määrä vähenee. Varsinkin ensimmäisen polven psykoodilääkeet tekee tätä voimakkaasti. Siksi moni psykoodilääkkeitä käyttävät käyttää alkoholia ja nikotiinituotteita että dopamiinin määrä kasvaisi ja olo paranisi. Toisen sukupolven lääkkeet kuten risperidon, paliperidoni ym, myös plokkaa dopamiinireseptoreja mutta nämä lääkkeet vaikuttaa myös serotoniinin tuotantoon jonka ymmärretään olevan kytköksissä masennukseen ja ahdistukseen ja siksi ne usein auttaa. Itselläni mieliala parani paliperidonin myötä enkä tarvitse varsinaisia masennuslääkkeitä enää.
Ite olen käyttänyt psykoosilääkkeitä vuosia. Nykyään kerran kuussa otettava paliperidoni injektio.
Suhtaudun vardinkin mielenterveyslääkkeisiin uteliaasti. En ole lainkaan lääkevastainen.
Pitäisikö mielestäsi psykistriassa painopistettä siirtää enemmän laitoshoitoon vai onko nykyinen tapa hyvä että sairaalasta lentää parin päivän jälkeen ulos?
Okei, olin siis käsittänyt ihan väärin.
Mielestäni laitoshoitoa pitäisi lisätä. Toisaalta osa pärjää avohoidossa luultua paremmin, mutta toiset taas huonommin. Pitäisi olla toki joku tasapaino, en kannata liiallista laitoshoitoakaan.
Minäkään en keksi uutta kysymystä, joten jatketaan edellisellä.
Keksinkin uuden: oletko jouluihminen/ mitä mieltä olet joulusta? Jos olet jouluihminen, mitä kaikkea joulun viettoon kuuluu?
Itse olen jouluihminen ja se näkyy marraskuun lopulla laitettavina jouluvaloina ja koristeina ja joululahjojen suunnitteluina ja ostoina. Jouluaattona menemme aina vanhempieni, tai no nyt enää äitini luokse viettämään aattoa. Äitini tekee kaikki ruoat alkupaloista jälkiruokiin ja olen monena vuonna tarjonnut apua, mutta se ei kelpaa. Äitini on sellainen, että hän haluaa tehdä kaiken itse, mikä omasta mielestäni on sääli. Voisin hyvin auttaa.
Olin jouluihminen. Rakastin joulua. Oli tapana viettää joulua niin, että äitini ja kaksi siskoani tulivat jonain päivänä ennen aattoa viettämään joulua luokseni. Tein aina kahta erilaista kasvisruokaa, sekä lanttulaatikon ja piimäjuuston, leivoin focacciaa ja tein levitteet. Fetasalaattia ja erilaisia meloneita, viinirypäleitä. Jälkiruoaksi olin tehnyt valmiiksi erilaisia jäätelöitä ja valkosuklaakastiketta. Syödessä kuuntelimme hiljaisella joululauluja ja hölisimme.
Joulukuusi aivan pakollinen, se on jouluisin asia minkä tiedän. Syömisen jälkeen jaoimme lahjat kuusen alta, jokainen avasi vuorollaan paketteja että näimme mitä toiset saavat. Lahjojen jälkeen katsoimme valitsemani elokuvan. Myöhään illalla syötiin vielä lisää kunnes vieraani sitten lähtivät.
Itse aaton ja muut pyhäpäivät vietin ihanassa rauhassa kissojeni kanssa kotona, ellen ollut töissä.
Kaikki on nyt jäänyt, kun en jaksa/kiinnosta enää mikään. Ehkä vielä joskus ilo palaa ja joulusta tulee yhtä ihana asia kuin aiemmin.
Mites itsenäisyyspäivä, vietätkö sitä ja jos vietät niin mitä itsenäisyyspäivääsi kuuluu?
Joo, joulukuusi on ehdoton jouluna. Jouduin ostamaan tekokuusen, kun herkistyin aidolle sisäilmaongelmien takia, mutta sekin on yllättävän kiva ja siitäkin on tullut jo perinne. Lahjat odottaa joulukuusen alla oli se sitten aito tai ei.
Itsenäisyyspäivää olemme alkaneet “juhlia” lautapeli-illalla ja paremmalla ruoalla. Linnan juhlia emme katso, päinvastoin boikotoimme; niihinkin menevät rahat voisi antaa vähävaraisille perheille.
Sama kysymys seuraavalle.
Minulla ei ole mitään mainittavia itsenäisyyspäivätraditioita. Finlandian saatan pistää soimaan, mutta siinäpä se. Päivä muiden joukossa. Linnan juhlia en jaksa katsella. Hiton tylsät bileet ainakin telkkarin välityksellä. Niistä puvuista kyllä tykkään, mutta katselen niitä sitten seuraavana päivänä lehdistä. Sen verran seuraan itsenäisyyspäivän uutisointia, että kiinnostaa ovatko keksineet natsimarssilla jotakin tavallistakin tyhmempää .
Pidän itseäni kyllä hyvinkin isänmaallisena ihmisenä, mutta eipä se asia paremmaksi muutu minun juhlimisillani. Silloin kun itsenäinen Suomi täytti sata vuotta ja tunnetut henkilöt ympäri maailman onnittelivat Suomea ja monet isot rakennukset monissa maissa oli valaistu sinivalkoisiksi, liikutuin kyllä aivan kyyneliin.
Minä en ole yhtään jouluihminen. Joskus männä vuosina, kun olin henkisesti heikommassa hapessa suorastaan vihasin joulua ja masennuin ja ahdistuin siitä. Nyt tuollaista ei ole ollut onneksi enää vuosiin, mutta en vain välitä joulusta. Meillä ei ole mitään joulukoristeita ymv. tilpehöörejä. Sen verran jouluorientoituneita tässäkin huushollissa sentään ollaan, että annamme aina isännän kanssa toisillemme jotkin pienet joululahjat. “Pakollisiin”(Sitaatit, koska ei tuo mikään pakkoPAKKO ole, mutta voin tehdä sen, kun en siitä hirveästi kärsikään) joulutraditioihini kuuluu visiitti vanhempieni luona ja usein myös anoppilassa joko aattona tai joulupäivänä. Lahjoja on tietysti kiva saada, jos joku minua lahjoa haluaa, mutta niidenkin lahjojen pitää olla sellaisia, joita tarvitsen/olen itse toivonut. Mitään turhaa roinaa, joka ilahduttaa lähinnä antajaansa, en todellakaan kaipaa. Niin, ja joulutortuista, pipareista ja riisipuurosta tykkään myös, sekä toki suklaakonvehdeista 
. Lapsuudesta minulla on ihan hyviä joulumuistoja. Teini-iässä joulu sitten muuttui iham paskaksi. Joululaulut ovat kyllä järjestäen aivan hirveitä. Joko niin pirun surullisia ja synkkiä tyyliin Varpunen jouluaamuna, että tekee mieli vetää ranteet auki tai sitten jotakin tyystin aivotonta tipetipetiptap-tonttuilua 
.
Jatkan juhlateemasta: Oletko tänä vuonna osallistunut pikkujouluihin?
Toinen kysymys: Jos lähetät joulutervehdyksiä, teetkö sen perinteisillä korteilla vai oletko vaihtanut joulukorttisi digidigi-meininkiin?
En ole osallistunut pikkujouluihin tänä vuonna. Jos mietin vuosia taaksepäin niin olen vain koulussa ollessa osallistunut luokan pikkujouluihin. En ole ollenkaan pikkujoulu ihminen enkä ymmärrä sitä konseptia.
Joulutervehdys lähtee mridän taloudesta postikortilla ja sekin menee naapurin koiralle. Ollaan viiden vuoden ajan lähetetty koiramme nimissä kortin naapurin hauvalle jonka kanssa meidän koiralla on huonot välit. Viime joulunseutuun naapurin koiralta tuli meille kortti. 1 kortti vain lähetetään.
Yleensä joulutervehdys on tullut laitettua sosiaaliseen mediaan mutta sitäkään en tee tänä vuonna. Skippaamme joulun. On niin nähty tippitappi/ teeskentely juhla.
Meillä on sellainen vanhanaikainen tspa että merkkaamme seinäkalenteriin menot ja muistettavat asiat. Kysymys kuuluu:
Käytätkö vielä seinäkalenteria?
Minulla on hevos-seinäkalenteri, katselen siitä aina nimipäivät. Mitään merkintöjä en siihen tee.
Palaan jouluaiheeseen sen verran, että me kuunneltiin todella vanhoja joululauluja, ihan sieltä jostain 30-luvulta eteenpäin. Esim. Frank Sinatran laulamina. Todella kauniita lauluja ja toivat ihanan tunnelman.
Pidätkö pakkasesta ja lumesta?
