Kysy mitä vaan seuraavalta ja vastaa edelliselle. Osa 3.

[Reepu]

Yliajattelusta minäkin luopuisin.

Kylmissä vesissä uinti ja avantouinti on lähes elintärkeä harrastus syksyisin ja talvisin. Palapelien rakentaminen on ollut tärkeä harrastus, muutamat vuodet ollut vähän jäissä mutta tänään sain tilaamani kaksi 1000 palan palapeliä.

Haaveilen taidosta osata soittaa kitaraa. Voisin soittaa kitaraa ja laulaa kadunkulmassa… En usko että tulee tapahtumaan.

Lähtisitkö avaruusaluksella avaruuteen vai sukeltaisitko syvään mereen ihmettelemään merten salaisuuksia? Rahaa ei ole molempiin. Ja tässä ajatusleikissä ei tarvitse pelätä että ei enää palaisi takaisin maan pinnalle.

[Lintuanna]

Olisi kivaa ja mielenkiintoista lähteä sekä avaruuteen että sukeltaa syvään mereen. Jos pitäisi valita, valitsisin silti meren, koska rakastan merta. Toisaalta meri on myös pelottava luonnon voimineen ja syvyyksineen. Mieluiten sukeltelisin Tyynellä merellä, missä vesi on kirkasta ja vaalean sinistä/turkoosia tiettyyn pisteeseen asti. Toinen syy, miksi haluaisin sukellella siellä on erilaiset kala- ja kasvilajit. Mielikuva on, että ne ovat siellä värikkäämpiä ja hienompia.

Jos saisit perua minkä tahansa elämäntapahtumasi, mikä se olisi?

Minä peruisin lähisuhdeväkivaltaa sisältäneen suhteeni tai toisaalta riidan kahden ystäväni kanssa, mikä sai alkunsa, kun olimme humalassa. Tämä toinen ystäväni sekoitti myös pakkaa juoruilemalla tälle toiselle ystävälleni, vaikka olisimme voineet selvittää tapahtuman kahden kesken, sillä se kosketti vain meitä kahta eikä ollut mikään iso juttu. Olemme tehneet ajat sitten sovinnon ja kumpikin pyysi anteeksi. Toinen ystäväni on katunut, että puuttui asiaan, kun se ei häntä koskenut lainkaan. Hänkin pyysi anteeksi. Mutta minä en vain ole päässyt tapahtuneen yli. Katkaisin anteeksipyynnöistä huolimatta välini tähän ystävään, joka oli riidan toinen osapuoli. En osannut antaa anteeksi sitä, että hän sotki tavanomaisella selän takana puhumisellaan kolmannen ihmisen riitaamme. Ehkä kuitenkin katkaisin välit myös nimenomaan siksi, että hän oli tosi kova puhumaan selän takana kaikista. Kerran sain hänen toiselta ystävältään varoitusviestin, että tämä ystäväni jatkuvasti mustamaalaa minua. Summa summarum, jos ainoa ongelma olisi ollut tämä yksittäinen riita, en olisi ehkä katkaissut välejä. Mutta tämä “ystäväni” oli muutenkin myrkyllinen seläntakana puhuja. Silti peruisin koko riidan jälkiseuraamuksineen, jos voisin.

[Fincoco]

Perusin sen että muutin vieremälle karjanhoitajaksi ja ostin sieltä tslon ja alkoholisoiduin.
Joku kysyi ylempänä että kenen elämän haluaisin päivän verran kokea? Ensin tuli mieleen erinäisiä julkkiksia kuningas charlesista lähtien mutta mitä se opettaisi minulle? Ei mitään. Sitten tuli mieleen että haluaisin olla päivän inhokki naapurini elämässä. Oppisin ehkä ymmärtämään häntä paremmin ja kenties en kutsuisi häntä enää ” hulluksi lehmäksi” siitä päivästä olisi ehkä hyötyä.

minkä historian tapahtuman haluaisit kokea paikan päältä jos se olisi mahdollista kuitenkin ilman että voisit vaikuttaa tapahtumiin tai että vahingoittuisit tapahtumassa millään tavalla

[Alice_Donut]

^ Mielenkiintoinen kysymys. Oi, sellaisia tapahtumia on paljon. Omaltakin elinajalta vaikkapa Berliinin muurin kaatuminen 90-luvun alussa, jota kyllä muistan seuranneenikin tv-uutisista.
Tai vaikkapa samoihin aikoihin sen ihmisketjun muodostamisen Baltiassa, kun ihmiset ottivat toisiaan kädestä kiinni läpi Viron, Latvian jne., ja pyrkivät rauhanomaisesti irti Neuvostoliiton ikeestä.

Ehkä haluaisin olla myös sivusta seuraaja, kun Rosa Barks ei luovuta paikkaansa bussissa valkoihoiselle, tai kun Suomi saa ensimmäiset naispuoliset kansanedustajansa. Ehkä haluaisin kuunnella paikan päällä jonkun Martin Luther Kingin puheen, tai ihan pelkästä historiallisesta mielenkiinnosta Adolf Hitlerin puheen.

Aidon väkivallan ja kärsimyksen näkeminen ei ole mikään nautinto, mutta ehkä olisi opettavaista kokea vaikkapa Helsingin ensimmäinen ilmapommitus talvisodan alkaessa. Siitä tulee parin kuukauden päästä kuluneeksi 85 vuotta.

Ehkä haluaisin olla läsnä myös Helsingin olympialaisten avajaisissa vuonna 1952,
Beatlesin keikalla 60-luvulla, Lepakon valtauksessa 1979,
Tai ehkä haluaisin kuunnella ihmisten seurassa Kyösti Kallion radiopuheen talvisodan päättyessä maaliskuussa 1940, tai sen erään ministerin radiopuheen aselevon alkaessa Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944.

Laitan mielenkiintoisen kysymyksen eteenpäin seuraavalle:
minkä historian tapahtuman haluaisit kokea paikan päältä jos se olisi mahdollista kuitenkin ilman että voisit vaikuttaa tapahtumiin tai että vahingoittuisit tapahtumassa millään tavalla

[Lintuanna]

Minullakin on varmasti useita tilanteita, joissa olisi mielenkiintoista olla, mutta nyt ei tule mieleen kuin Aurinkokuninkaan aika Ranskassa 1600-1700- luvuilla. Ei siitäkään mitään yksittäistä tapahtumaa, vaan se ajanjakso.

Sama kysymys jatkoon, kun on niin mielenkiintoinen.

[Winston]

Suomen itsenäistyminen 1917, sekä Suomen sotien päättymisen aika 1945 olisi mielenkiintoista nähdä. Vanhan valtaukseen 1968 voisi olla hauskaa osallistua. Erilaisten ala-/nuoriso-/populaarikulttuurien rantautumista Suomeen 50-, 60-, 70- ja 80-luvuilla olisi kiinnostavaa olla todistamassa. Ylempänä olikin mainittu monia mielenkiintoisia historian tapahtumia. Kai noita itsekin keksisi vielä vaikka ja kuinka, jos oikein miettimään ryhtyisi.

---

Itselleni tärkeä harrastus on se harrastelijateatteri, jonka taisin mainitakin jossakin aiemmassa viestissäni. Harrastukseksi voi kait lukea myös vanhalla iällä aloittamani lukio-opinnot, koska ihan huvikseen itseäni sivistääkseni ryhdyin niihin. Tykkään tuunailla vanhoja mööpeleitä mieleiseni näköisiksi ymv. sisustushommeleista. Olen opetellut korjaamaan tietokoneita ihan pienimuotoisesti. Lähinnä rautapuolta. Mitkään ohjelmointihommelit eivät juurikaan kiinnosta. Harrastukseksi voinee laskea myös sen, että ravaan verrattain ahkerasti bändien keikoilla.

Liikuntaa harrastan aktiivisesti ja tykkään lukemisesta, mutta näitä en varsinaisesti pidä harrastuksina. Ovat minulle enemmänkin elämäntapa, jos harrastuksella ja elämäntavalla nyt on jotakin olennaista eroa.

---

Minua ei saisi sen enempää avaruusaluksen, kuin sukellusveneenkään kyytiin edes aseella uhkaamalla. Mieluummin ottaisin luodista. Puistattaa ajatuskin, että joutuisin suljettuun paikkaan, josta ei todellakaan voisi lähteä kävelemään heti, jos alkaa tuntua siltä . Vakuuttelut siitä, että mitään vaarallista ei tapahdu eivät auta tippaakaan tuohon suljetun paikan paniikkiin. Sekä avaruudessa, että valtameressä on kyllä paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta mieluummin ihmettelen niitä täältä maanpinnalta kirjojen tai telkkarin välityksellä.

---

Minäkin voisin peruuttaa nuoruuden aikaisen väkivaltaisen parisuhteeni. Onneksi se suhde ei kestänyt pitkään ja olen aivan pirun ylpeä siitä, että heitin sen kusipääjätkän pihalle heti ensimmäisen turpiin ottamisen jälkeen, mutta eipä kyseinen parisuhdeyritelmä mitään auvoa ollut ennen tuota fyysiseen väkivaltaan eskaloitumistakaan. Olen potenut syyllisyyttä siitä, etten tajunnut varoitusmerkkejä ja annoin homman mennä noin pitkälle. No, onpahan tullut koettua tuokin .

Millaiset välit sinulla on vanhempiisi tai oli, jos eivät ole enää hengissä?

[Lintuanna]

Isäni kuoli viime vuonna ja häneen oli paljon paremmat ja läheiset välit. Hän kuoli yllättäen leikkauskomplikaatioon, joten menetys oli vaikea. Olin aina “isän tyttö” ja siskoni taas äidin. Äitini on vielä elossa ja meillä on osin vaikeat ja ainakin ristiriitaiset välit. Hänen kanssaan ei tule kuulluksi, jos yrittää vakavia keskustella, koska hänellä on niin joustamattomat ja vahvat mielipiteet. Tällöin taannun itse johonkin teinimoodiin ja riita on taattu. Olen yrittänyt kauan olla taantumatta ja suhtautua kuin järkevä aikuinen, mutta jotenkin äitini onnistuu sohimaan kaikista arimpia kohtia henkisen väkivallan keinoin enkä onnistu. Äitini on jyrkkä, joustamaton ja tuomitseva. Siksi olenkin ottanut häneen aika paljon etäisyyttä. Terapeuttini sanoi, että äitini on niin varhain vaurioitunut, että häntä ei psykoterapiakaan auta (persoonallisuushäiriö). Eikä hän kyllä apua hakisikaan ja hänhän on “aina oikeassa”. Anteeksi hän ei myöskään pyydä, vaikka on ollut monesti myös fyysisesti väkivaltainen minua kohtaan. Terapian aikana olen kuitenkin onnistunut siinä, että olen alkanut suhtautua äitiini myötätuntoisesti. Hän on sota-ajan lapsi ja tulee vaikeista oloista. Tulemme toimeen, kun soittelemme ja näemme harvoin. Äitini aivoinfarkti oli onni onnettomuudessa, sillä sen jälkeen hänestä tuli hieman helpompi. Ilmeisesti kuoleman lähellä käynti teki tehtävänsä.

Mielenkiintoinen kysymys, joten jatketaan vielä tätä. Heitän silti ilmoille uudenkin: mitkä ovat parhaat ominaisuutesi?

[Winston]

Välini molempiin vanhempiini ovat hyvät. Ovat aina olleet. No, ollessani teini he luonnollisestikin olivat iham paskoja ja silloin, kun päihde- ja MT-ongelmani olivat pahimmillaan siinä tuli vähän yhteentörmäyksiä, mutta vakavasti puhuen meikäläisen sietää olla todella onnellinen siitä millaisilla porukoilla minua on paiskattu. Rakkautta, lämpöä ja tukea on riittänyt aina ja ymmärrystä sille, että olen tällainen kummajainen, kuin olen ja kommunikaatiomme pelaa. Varmasti hyvistä ja turvallisista kotioloistani juontaa pitkälti se, että pärjäilen näin hyvin kaikesta problematiikastani huolimatta.

Äidilleni avaudun enemmän henkilökohtaisista asioistani. Isäni kanssa puolestaan juttelemme paljon yhteiskunnallisista asioista, arvokysymyksistä, filosofiasta, historiasta ja tämän tämmöisistä asioista. Isän kanssa meillä synkkaa myös huumorintaju hyvin yhteen.

Pidän vanhempiini varsin tiiviisti yhteyttä. Vähintään pari kertaa viikossa soitellaan, vaikkei olisi mitään tärkeää asiaakaan ja ainakin kerran kuussa nähdään, kun samassa kaupungissakin asutaan.

---

Parhaita ominaisuuksiani ovat optimistinen luonteenlaatu, ratkaisukeskeisyys, se, että olen varsin aikaansaapa ihminen(Nämä toki silloin, kun en kärsi masennuksesta. Onneksi se ei ole kunnolla vaivannut vuosiin) ja osaan ja uskallan pitää puoleni.

Käytätkö joitakin ravintolisiä ja/tai luontaistuotteita?

[Lintuanna]

Juuri aloin syömään Omega3:sta, kalsiumia ja D-vitamiinia, C-vitamiinia ja sinkkiä. B-vitamiinia kannattaisi kai jokaisen juovan syödä, joten se on vielä suunnitelmissa.

Mitä kaipaat lapsuudestasi?

Minä kaipaan seikkailullisia leikkejä, kavereita, jännittäviä kauppareissuja lauantaisin Pukevassa tai Maksimarketissa. Kaipaan leikintäyteisiä lomareissuja vanhempien synnyinsijoille. Kaipaan omaa rohkeuttani ja itsevarmuuttani ja sitä, että en ollut niin neuroottinen kuin nykyään. Kaipaan sitä, että uskalsin pitää puoleni ja siskonikin puolia, vaikka hän vanhempi olikin. Kaipaan iloa ja hyväntuulisuutta.

Minun oli vaikeaa miettiä hyviä puoliani varmasti vaiheestani johtuen. Sanoisin, että parhaita puoliani on analyyttisyys (se on kyllä kaksiteräinen miekka…) ja empaattisuus. Järjestelmällisyys ja se, että aina kehitän optimaalisia tapoja toimia arjessa. Sekin voi olla kaksiteräinen miekka, mutta ainakin siitä on ollut paljon hyötyä. Isäni oli ja veljeni on insinööri ja miesystäväni sanoo välillä, että minulla on tästä kehittelystä päätellen insinöörin mieli. Hän sanoo sen kohteliaisuudella, mutta itse mietin onko tuo nyt niin hyvä. Insinööreillä, kun on myös maineensa.

[Alice_Donut]

^ Lapsuudesta kaipaan ehkä jouluja. Joulu oli oikeasti big deal johonkin 13 vuoden ikään asti. Lahjojen lisäksi rakastin sitä tunnelmaa, kuusen ja hyasintin tuoksua, jouluruokia, joululauluja (myös niitä hengellisiä, etenkin niitä )
Lapsuuden jouluja kuitenkin varjosti huoli isän dokaamisesta, mutta useimmat joulut hän jaksoi viettää selvin päin.

Seuraavalle sama kysymys: mitä kaipaat lapsuudestasi?
Lisäksi uusi kysymys: miten ymmärrät käsitteen woke? Onko se positiivinen vai negatiivinen käsite, vai jotain siltä väliltä?
(Omalta kohdaltani voin kertoa, että jos joku syyttää minua wokeksi, saatan vastata että kyllä, saatanpa ollakin )

[Winston]

Lapsuudesta kaipaan minäkin reissuja niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Reissaan minä nykyisinkin, mutta lapsena ei tarvinnut huolehtia kaikista järjestelyistä ym. oheissälästä, vaan sai keikkua vain iloisena mukana. Nykyään lähden reissuun kyllä ihan vapaaehtoisesti ja mielelläni, mutta onhan siinä aina oma stressinsä ja säätönsä. Sama huolettomuus monessa muussakin asiassa. Esimerkiksi remontti. Lapsena se oli hauska seikkailu ja mielenkiintoista seurattavaa. Nyt kun meillä oli tänä keväänä kämpässä remppa, ei ollutkaan enää yhtään hauskaa sen kaaoksen keskellä.

Isä selitti kaikkia luonnonilmiöitä ymv. juttuja, jotka lapsia kiinnostavat. Selitykset eivät aina tainneet mennä tieteellisesti ihan nappiin, mutta hauskoja ne olivat . Kun selitykset loppuivat, isä raahasi minua kirjastoon ja siellä selvisi vaikka mitä mielenkiintoista. Iso kiitos hänelle, että opetti pienestä pitäen minut käyttämään ahkerasti kyseistä laitosta.

Eräs ulkomailla asuva sukulaistäti kävi aina kesäisin ja toi kivoja tuliaisia. Oli muutenkin kiva täti. Kehui aina, kuinka fiksu ja oivaltava lapsi olen ja vietti meidän lasten kanssa lapsenmielistä aikaa.

Isovanhempien kanssa käytiin kesäisin mökiltä kauppa-autolla. Sain silloin aina jätskiä ja muutenkin se oli olevinaan tosi jännä seikkailu, vaikken minä nykyään moista palvelua haikaile.

Yhden kaverin(Mitähän hänelle mahtaa kuulua nykyään?) kanssa tehtiin kaikkia hauskoja jäyniä. Ihan harmittomia juttuja, mutta jos nyt aikuisena tekee jäyniä, vaikka kuinka hauskoja ja harmittomia, pidetään vähä-älyisenä.

Sisaruksista nuorimpana olin myös tietyllä tapaa lellipennun asemassa.

Edit: Vaikka noita hyviä muistoja ja asioita lapsuudessani riittääkin, en silti todellakaan haikaile niitä aikoja. Mulla oli hyvät kotiolot, joo, ja siitä olen tosi onnellinen. Niistä kumpuaa tietty perusturvallisuuden tunne ja hyvä itsetunto, jotka ovat kantaneet paskimpienkin aikojen yli. Muuten en sitten tiedäkään oliko se lapsuus niin hienoa . Mulla on skitsoaffektiivinen häiriö ja se toki oireili jo lapsena, vaikkei sille silloin vielä nimeä ollut. Ihan tutkittu asia, että lasten MT-häiriöt oireilevat eri tavoin, kuin aikuisten ja sen vuoksi niitä ei osata hoitaa/ottaa vakavasti. Siihen päälle 9 vuoden koulukiusaamishelvetti ja sen sellaista “mukavaa”. Nyt keski-ikäisenä olen ihan hitosti seesteisempi, sinut itseni kanssa ja tyytyväisempi elämääni, kuin lapsena, saati nuorena. Saan elää hyvin pitkälti sellaista elämää, kuin itse haluan ja voin ihan käsi sydämellä sanoa eläväni nyt elämäni parasta aikaa.

---

Lähtökohtaisesti woke on positiivinen ilmiö, kun se tarkoittaa sen tiedostamista, että muillakin, kuin valkoisilla heteromiehillä on oikeutensa, historiansa, kulttuurinsa jne., sekä puuttuu epäkohtiin. Sen voi kuitenkin vetää överiksi niin kuin monet muutkin asiat. Liialliset turvallisen tilan vaatimukset vain kaventavat demokratiaa, sananvapautta ja moninaisuutta ja lisäävät toiseuttamista. Liika kuplautuminen ei myöskään palvele tiedon levittämistä tippaakaan. Liiallisilla turvallisen tilan vaatimuksilla tarkoitan nyt “väärien” mielipiteiden tuomitsemista ja suitsimista. Mitään paskaa käytöstä ei tietenkään tarvitse hyväksyä.

Minua on sanottu wokeksi ja otin sen kohteliaisuutena, vaikkei sitä varmaan ollut sellaiseksi tarkoitettu . Toisaalta olen kyllä itse käyttänyt wokea haukkumasanana, mutta mitäpä minä en olisi käyttänyt haukkumasanana.

Onko mielestäsi olemassa tyhmiä kysymyksiä? Uskallatko itse esittää sellaisia?

Minun mielestäni tyhmiä kysymyksiä on paljonkin, mutta ne ovat lähinnä siellä small talk -osastolla. Tyyliin: Onko tuolla vessassa joku? No, ei tietenkään! Huvikseni vain notkun tässä ulkopuolella jalat ristissä ja kupla otsassa .

Oikeissa asioissa olen sitä mieltä, että aina kannattaa kysyä, jos jokin on epäselvää, mikäli sen voi tehdä omaa turvallisuuttaan vaarantamatta tai tahallisesti loukkaamatta kysymyksen kohdetta. Kyllä se “tyhmien” kysyjä aina pidemmälle pääsee, kuin se, joka vain pähkii päässään, eikä uskalla avata suutaan.

Itse uskallan esittää “tyhmiä” kysymyksiä, vaikka joskus mietinkin, että olen varmasti ihan totaalinen bimbo ja tämän asian tietää takuulla naapurin koirakin. Yleensä olen saanut ihan asiallisen vastauksen ilman mitään irvailuja. Ne, jotka vittuilevat ovat niitä, jotka vittuilevat joka tapauksessa joka asiasta.

[Lintuanna]

Olin aiemmin sitä mieltä, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, koska ne voi ilmentää halua ylipäänsä ottaa kontaktia ja luoda keskustelua, mutta toi Winstonin esimerkki oli niin hyvä, että taidan muuttaa mieleni. Ehken ihan noin kysyisi, mutta ylipäänsä “tyhmiä” kysymyksiä varmaan kysyn tavoitteena tehdä aloite keskustelulle tai keventää tunnelmaa. Jos joku uskaltaa kysyä “mitä vain”, alkaa muutkin uskaltaa.

Mitä mieltä olet Elon Muskista?

Mä ajattelin ennen, että se on nero myöhäisteini, nyt ajattelen, että se on nero varhaisteini. Vaikuttaa ristiriitaiselta hahmolta, kun pystyy mihin pystyy, silti sillä on joku 10 (?) lasta eri naisten kanssa, vetää huumeita ja käy seksibileissä. No, olen sitä mieltä, että jos noi on oma juttu, niin mikäs siinä, aikuinenhan hän on ja vapaa valitsemaan, mutta ne lapset pitäisi hoitaa läsnäolevana isänä ja siihen en usko, että pystyy. Ei pysty ihan työnarkomaniansakaan takia. Se on surullista.

[Winston]

Ajattelen myös, että on omanlaisensa nero. Tosin helkkarin etuoikeutettu penska, jolloin sitä nerouttaan on helpompi päästä toteuttamaan. Menestys, raha, valta ja/tai se nerous pärähtänyt hattuun, mutta eipä todellakaan ole Musk ainut siinä asiassa. Pärähtäisi varmaan minullakin. Minulla nyt tuppaavat pärähtämään hattuun huomattavasti vähäisemmätkin onnistumiset ja kehut . Mahdollisesti jonkin sortin autisti, vaikka vihaankin tätä, että nykyään kaikkea paskaa käytöstä, erikoisuuden tavoittelua tai sitä, ettei jokin hotsita selitellään autismilla, ADHD:lla ym.

Musk on heittänyt paljon ihan hyvää settiä, jos toki paljon myös ihan käsittämätöntä paskaa. Nykyään sitä hyvää settiä tulee vähemmän(Tietysti nämä ovat ihan arvokysymyksiä), mutta ei hän tyhmä ole. Ihan kiinnostunut olen kyllä siitä, mitä hän suustansa tai näppikseltään päästelee.

Mitä noihin lapsiin tulee, täällä riittää kyllä paljon vähemmänkin rikkaita ja kuuluisia miehiä, jotka juoksevat panemassa lapsia alulle milloin missäkin ja unohtavat ne sitten. Perseestä se on. Ei lapsia ole mikään pakko tehdä, jos niistä ei välitä, mutta Muskilta ainakin luulisi saavan hyvät elarit .

Kenenkään huumeiden käyttö tai seksibileet eivät minulle kuulu tai minua kiinnosta, kunhan niissä bileissä on aikuisia ihmisiä tyystin vapaaehtoisesti.

Elätkö arvojesi mukaista elämää?

[Lintuanna]

En elä arvojeni mukaista elämää, koska juon ja oon liian uupunut. Oonkin kirjoittanut, että oon noidankehässä, koska muutosten tekeminen vaatii voimavaroja, joita mulla ei ole, joten juomisen lopettaminen on tosi vaikeaa. Toisaalta juominen pitäisi lopettaa, että saisi niitä voimavaroja, mutta juomisen lopettaminenkin vaatii voimavaroja. Yritän nyt sitten edes vähentää.

Sama kysymys seuraavalle, kun on niin mielenkiintoinen. Elätkö arvojesi mukaista elämää?

[Winston]

Elän ja en.

Tällaisissa arkisissa asioissa, jotka kuuluvat ihan perusluonteeseen ja tulevat syvältä selkärangasta se on hyvin helppoa. Asiat hoidetaan jämptisti ajallaan, eikä joskus maňana(Mitä vittumaisempi homma, sen nopeammin se hoidetaan pois päiväjärjestyksestä, jos aikatauluihin eivät vaikuta itsestäni riippumattomat seikat), sovitusta pidetään kiinni(Pitää olla todellinen force majeure -tilanne, että meikäläinen tekee oharit tai edes myöhästyy), raha-asioissa ollaan pirun tarkkoja jne. Parisuhdekin toimii oikein mukavasti, kun toinen osapuoli on samanlainen pihi pilkunnussija ja toki muutenkin molemmilla samat aatokset siitä, miten parisuhteessa eletään.

Tällaisissa isommissa asioissa taas paskat elän arvojeni mukaan. Ihan nyt tästä ilmastoasiasta olen olevinani kovinkin huolissani ja kiinnostunut, mutta eipä se käytännössä juuri näy. Toki on ihan helppoa olla kasvissyöjä, lajitella roskat, kulkea julkisilla ja jalan(Autoa en omista ihan nuukuuttani ja muutenkin kaikki sen omistamiseen liittyvät vaiva ajaa hyödyistä ohitse omassa elämäntilanteessani) ja olla kerskakuluttamatta ihan hulluna(Nuukuuttani sekin ja toisekseen minulla on jo aikalailla kaikkea mitä tarvitsen), koska en koe, että nämä asiat olisivat minulta mitenkään pois. Mutta pitäähän minun sitten päästä juoksemaan festareilla ja ties millä stadion-keikoilla ja ulkomaillakin pitää välillä käydä ja sinne pääsee näppärimmin lentämällä, jos määränpää on Ruotsia tai Viroa kauempana, koska eihän mulla muuten ole kivaa. Ja mitähän kaikkea sitä tulee rällästeltyä menemään ihan vain siksi, ettei huvita yhtään tinkiä kivasta ja helposta elämästään . Toki suurin osa länkkäreistä, siis niistäkin, jotka hurskastelevat ilmastonmuutoksesta elää toisin kuin opettaa. Kovasti se tuntuu porukalle olevan tärkeää, että siellä supermarketilla valot palavat ja kylmäkoneet huutavat hoosiannaa yötä päivää, vaikkei sinne edes olisi asiaa, kuin kerran viikossa.

Kärsitkö kaamosoireista tai jopa -masennuksesta? Vai oletko niitä ihmisiä, joita kevät/kesä ja valo ahdistaa?

[Fincoco]

En kärsi kaamosoireista ainakaan näin syksyisin. Joulun jälkeen tosin huomaan että valoa alkaa ikävöidä. Tuntuu silloin vähän masentavalta kun pimeä tulee jo kolmen maissa. Joulun jälkeen alan myös aktiivisesti seuramaan kuinka päivä pitenee.
Mutta en varsinaisesti masennu pimeästä. Osin pidän siitä kun on pimeää ja rauhallista.
Kynttilät ja kausivalot on kivoja kun ulkona on pimeää. Ei niistä kesällä ole juuri iloa.

Kysytäänpä ihan jonniinjoutava kysymys kun en muuta keksi: oletko nähnyt prime videopalvelussa olevan taru sormusten herrasta sarjan?
Itse olen pari jaksoa katsonut ja vaikuttaa ihan ok sarjalta.

[Winston]

En ole nähnyt. Olen tosi huono katsomaan telkkaria. Silloin kun katson, sen pitää olla jotakin, joka oikeasti kiinnostaa tai ainakin etukäteen luulen, että kiinnostaa.

Olen kyllä lukenut Taru sormusten herrasta -trilogian joskus kauan sitten. Ajattelin, että kuuluu varmaan yleissivistykseen ja minulla on peräti kolme kaveria, jotka pitävät sitä aivan Pyhänä Kirjana. Olihan se ihan lukemisen arvoinen pläjäys, mutta en minä tajunnut, mikä siinä niin huiman hienoa on niin kuin ilmeisesti aika monen maailman ihmisen mielestä on. Parempaakin fantasiaa olen lukenut, mutta nämä tietysti ovat taas niitä makuasioita.

---

Kaamos- tai mitään muutakaan masennusta en ole potenut vuosiin, luojan kiitos, mutta kaamosoireilua kyllä puskee ihan järjestäen. Olen aamuvirkku ja vaikka ihan mielelläni nousen ylös pimeäänkin aikaan, on se vähän sellaista plääh ja vittu, kun on pimeää ja kylmää -meininkiä. Ihan toimelias ja aikaansaapa olen myös, mutta hommat tuntuvat takkuisemmilta kaamosaikaan. Varsinkin jos pitää joitakin vittumaisia velvoitteita hoitaa, siihen tsemppaa itseään aikamoisella perkeleellä, vaikka toki hoidan ne nopeasti pois päiväjärjestyksestä, kuten aiemmassa viestissäni kerroin. Itku on herkässä(En tiedä, onko se sinänsä huono asia ja olen muutenkin ihminen, joka sekä itkee, että nauraa paljon) ja pinna kiristyy herkemmin, kun asiat tahmovat tai ainakin minun mielestäni ovat tahmovinaan. Eilen esimerkiksi iski ihme porukohtaus ja surkuttelin, kuinka sanoin taas pahasti ja olen niin hankala ja vittumainen ihminen. Oikeasti sanoin ihan asiallisesti ja ihan asiasta yhdelle ihmiselle ja asia tuli selvitettyä niin kuin pitikin, eikä tälle toiselle osapuolelle käsittääkseni jäänyt mitään hampaankoloon ja tokenin siitä kyllä pari tuntia vetisteltyäni, mutta juuri tuollaista vollotusta, asioiden dramatisointia ja itsesääliä puskee herkemmin pimeään vuodenaikaan.

Ihan eri meininki, kun keväällä valo lisääntyy tai on lempivuodenaikani kesä. Kummasti on mieliala korkeammalla, energiaa riittää vaikka pienelle ydinvoimalalle ja asiat rullaavat kuin tanssi.

Mikä on lempivärisi? Tykkäätkö väreistä sisustuksessa, vaatteissa ym?

[Alice_Donut]

^ Musta on lempivärini vaatteissa, mutta ei toki ainoa väri. Tykkään myös punaisesta, lilasta, tummansinisestä. Mustahan on siksikin merkittävä väri, että se on kaikkien värien sekoitus.
Sisustuksessa värit eivät ole minulle tärkeitä.

Kaamosmasennusta minulla ei todellakaan ole, vaan pikemminkin syksyisin minut valtaa kaamosinnostus. Tunnen piristyväni valon vähetessä ja sään viilentyessä.
Joskus tammikuussa pimeys alkaa jo hieman kyllästyttää minuakin, joten kevääseen mennessä valon lisääntyminenkin tuntuu taas kivalta.

Mikä on pelottavin fiktiivinen kirja tai elokuva jonka olet lukenut tai katsonut?
Itse nimeäisin erityisen pelottaviksi kaksi kauhuleffaa: The Conjuring ja Hereditary.
The Conjuring - Official Main Trailer [HD] (youtube.com)
Hereditary | Official Trailer HD | A24 (youtube.com)
Säikäyttivät minutkin, vaikka en skeptikkona ja ateistina edes usko niissä kuvailtuihin yliluonnollisiin pimeyden voimiin.

[Winston]

En lue, enkä katso kauhua. Pelottaa liikaa. En tykkää. Olen joskus nuorempana yrittänyt muutaman kerran ja yleensä on jäänyt kesken.

Toki Psykot ja Hohdot ja tällaiset klassikot on tullut nähtyä ja hyviä leffoja ovat. Kannatti katsoa, mutta aikalailla piti tsempata, että uskalsi turvallisissa olosuhteissa katsoa ne loppuun asti. Manaajan tietysti olen nähnyt. Säikyttelihän se alkuun ihan tehokkaasti, mutta sitten meni sellaiseksi kreisikomediaksi, että ihmettelen, miten sitä voidaan ihan yleisesti pitää niin pelottavana leffana .

Yhden, ilmeisesti kauhuksi luokiteltavan, novellin luin joskus ja se oli hiton pelottava: Ann Walshin Kaukana poissa kaikesta. Ei tarvitse uskoa mihinkään yliluonnollisiin mörökölleihin. Riittää kun uskoo, että ihminen voi mennä psykoosiin.

Sellaisia ei kauhuksi luokiteltavia teoksia, jotka ovat ainakin ahdistaneet pirusti, jos eivät nyt kirjaimellisesti pelottaneet, olen lukenut paljonkin. Esimerkiksi Jan Guilloun Pahuus oli aivan kaamea . Richard Adamsin Ruohometsän kansan luin lapsena ja jätti kyllä niin lähtemättömän vaikutuksen, etten uskalla lukea uudestaan, vaikka aikuisena siitä saisikin varmasti enemmän irti.

Katselupuolelta ihan brittiläiset poliisisarjat meinaavat olla välillä liikaa, kun murhaaja hiiviskelee ja sen perässä hiiviskellään .

Puhtaasti goreen tai splatteriin tai sen sellaiseen irtopää-veri lentää -roiskimiseen perustuva kauhu ei pelota, eikä pahemmin ahdistakaan. Lähinnä naurattaa, kun homma vedetään niin överiksi, mutta en myöskään ymmärrä, miksi minun pitäisi sellaista katsoa/lukea. Ihan hölmöä.

---

Lempivärini on punainen oikeastaan kaikissa sävyissään vaaleasta tummaan ja kylmästä lämpimään. Mintunvihreästä, turkoosista ja tummasta violetista tykkään myös. Tällaiset hailakat beiget, greiget ja murretut valkoiset eivät hirveästi säväytä, mutta kyllä niillekin löytyy paikkansa. Oikeastaan kaikki värit ovat vähintään ihan jees, paitsi keltaisesta ja neonväreistä en tykkää yhtään.

Sisustuksessa pitää ehdottomasti olla värejä mieluummin överit, kuin vajarit -tyylillä. Tämä nykyään niin muodikas kliinisen kokovalkoinen sisustus, jossa on “kivana ja persoonallisena väriläiskänä” yksi konttorirotan harmaa sohvatyyny ja yksi mielisairaalanvihreä maljakko on aivan hirveä . Jokainen tyylillään toki, mutta ei minun kotiini tuollaista.

Vaatteissa turvaudun tyypillisenä suomalaisena hyvin usein mustaan. Se on aina muotia ja sopii joka tilanteeseen, eli varma valinta, vaikka ei varmaankaan oikeasti sovi minun kalpeaan naamatauluuni ja muutenkin tyypilliseen suomalaiseen väritykseeni. Muitakin värejä toki käytän vaatteissa. Paljon ainakin sinistä. Violetti, pinkki ja armeijanvihreä ovat myös suht paljon käytössä joissakin vaatekappaleissa tai asusteissa.

Onko mielestäsi ikäerolla väliä parisuhteessa?

[Alice_Donut]

^ Ikäerolla ei ole ratkaisevaa merkitystä, jos kumpikin osapuoli on täysi-ikäisiä ja kykeneviä tekemään itsenäisiä valintoja, niin ettei kumpikaan ole alisteinen toiseen nähden.
Useinhan pariskuntien suuri ikäero tuntuu olevan isompi ongelma ihan ulkopuolisille ihmisille, eikä sille parille itselleen.

Toki jos on suuri ikäero ja sillä vanhemmalla osapuolella on paljon varallisuutta, kuuluisuutta tai vaikutusvaltaa, niin herää toki aina pieni epäilys, että mikä sen nuoremman osapuolen motiivi onkaan olla siinä suhteessa. Mutta se on heidän asiansa, jos aikuisia ovat.
Näitä julkkisten ikäerojahan on reposteltu julkisuudessa paljon: Hjallis ja nuori vaimo, Danny ja nuoret tyttöystävät. Sauli Niinistö ja Jenni Haukio, Pekka Haavisto ja Antonio Fiores jne. jne. Mutta kaikista noista voi myös todeta, että eipä ne ulkopuolisille kuulu. Pahantahtoiset repostelijat pitäkööt mieluummin huolta omista asioistaan.

Sittenhän suhde onkin huonommalla pohjalla, jos suhde on jotenkin alisteinen. Tyyppiesimerkki vaikkapa 18 -vuotias tyttö, joka on emotionaalisesti tai taloudellisesti riippuvainen vanhemmasta miehestä. Molemmat aikuisia joo, eli rikosta ei tapahdu, mutta moraalisesti asia on monimutkaisempi.
Muutenkin kysymys on hankala, jos suhteeseen liittyy jokin selvä valta-asetelma.

Jatketaan parisuhdekysymyksillä:

Mitä mieltä olet, jos auttamistyötä tai asiakaspalvelutyötä tekevä henkilö ryhtyy suhteeseen asiakkaansa tai potilaansa kanssa?
Esim. terapeutti, lääkäri, sosiaalityöntekijä, hoitaja? Tai onko kynnys matalampi, jos kyseessä jokin hieman “pinnallisempi” asiakaspalvelutyö, esim. parturi-kampaaja, kosmetologi tms. Muistaakseni Matti Vanhasen salarakas oli alunperin hänen kampaajansa.