Toki tunnistan, paljonkin. Tässä muutamia:
Uskovaisia tai paremminkin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia ihmisiä kohtaan. Mm. lestadiolaisista tuumin aina ilkeämielisesti, että he KAIKKI ainakin antavat hiljaisen hyväksyntänsä lapsiin kohdistuville seksuaalirikoksille, vaikkeivat kaikki tietenkään itse niihin syyllisty. Avioliittonsa ovat järjestäen järjestettyjä ja palvovat rahaa ja mammonaa, vaikka se on ristiriidassa sen uskon opin kanssa, että kaikki maailmallinen on syntiä. Onhan siinä jengissä ihan tiettävästikin tuota meininkiä, mutta tuskin kaikki lestat ovat samasta puusta veistettyjä. Juutalaiset puolestaan ovat kaikki sionisteja ja murhanhimoisina kannattavat Palestiinan pommittamista maan tasalle. Joo, eiköhän siihen laajaan joukkoon mahdu kokolailla muunkinlaista porukkaa ja avoimesti Israel-vastaisiakin ihmisiä.
Suomenruotsalaisista ensimmäinen mielikuva on ylimielinen bättre folk, joka haluaa pistää suomenkieliset ali-ihmiset puhumaan omaa kieltään. Bättre folkia taitaa löytyä lähinnä pääkaupunkiseudulta ja Turusta. Ne närpiötä tai muuta muinaismurretta vääntävät maalaiset Pohjanmaalta eivät siihen oikein istu. Tunnen muuten pari suomenruotsalaista ja he eivät edusta alkuunkaan tuota edellä mainittua kuvausta 
.
Jos jollakulla on ulkomaalainen puoliso kauempaa, kuin Euroopasta, ensimmäisenä tulee mieleen, että se on “hommannut” sellaisen, koska sitä on helppo alistaa. Tämä koskee yhtälailla sekä miehiä, että naisia ja monia kansalaisuuksia, mutta vahvimmin tuo mielikuva nousee, jos suomalaisella miehellä on thaimaalainen tai filippiiniläinen vaimo. Varmasti joillain on kyse tuosta, mutta eiköhän näitä tarinoita ole yhtä monta, kuin parisuhdettakin ja eipä se aito rakkaus katso aikaa, paikkaa tai syntyperää.
Romaneita kohtaan minulla ei sinänsä ole mitään vihamielisiä, pelokkaita tai halveksivia fiiliksiä. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmia ja itse asiassa ihailen tosi paljon sitä, kuinka sitkeästi ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa kaikesta vuosisatoja kestäneestä vainosta ja sorrosta huolimatta. Silti aina kun tapahtuu nk. tyypillinen romanirikos, kuten se taannoinen Seinäjoen karaokebaariammuskelu, kyllä siitä tässä huushollissa huumoria revitään: Höhöhöö, olipas taas tyypillinen romaneiden välien selvittely. Höhöhöö, ei tarvinnut lukea uutisia yhtään pidemmälle, kun jo arvasi ketkä ovat kyseessä. No, olihan se tyypillistä, mutta en minä yleensä höhöttele, kuinka tyypillinen valkolaisrikos taas, kun jotkut juoppo-/sekakäyttäjäkaverukset tai -pariskunta ovat puukotelleet toisiaan yksityisasunnossa.
Fincocon empatiakysymykseen:
Jätetään nyt alkuunsa luvuista tällaiset itsestäänselvyydet, kuten lapsenraiskaajat, eläinrääkkääjät, kaikenlaiset heikompien kiusaajat sun muut psykopaatti-sadistit, joita kohtaan luonnollisestikin empatiani on kauniisti sanottuna vähän kortilla.
Olen kovasti olevinani yhteiskunnan heikko-osaisimpien puolella ja ihan vilpittömästi sitä olenkin, mutta joissakin tilanteissa tulee niitä pisteitä, joissa ymmärrys ja empatia loppuu, kun aikuinen ihminen kerta toisensa jälkeen sössii asiansa ja itkee, kuinka päin helvettiä menee ja mitään ei muka voinut. On se niin helkkarin vaikeaa maksaa laskunsa ajoissa tässä maassa, jossa siihen saa yhteiskunnalta varsin avokätistäkin tukea ja yleensäkin priorisoida raha-asioitaan sen verran, että ensin maksetaan ne välttämättömät menot ja sitten mietitään onko vielä varaa Netflixiin, kuntosalikorttiin tai geelikynsiin.
On se niin helkkarin vaikeaa pitää kämpässään edes alkeellista perussiisteyttä ihan kevyellä ylläpitosiivouksella ja marttojen vie mennessäs, tuo tullessas -tyylillä. Eri asia, jos joku aidosti tykkää elää sotkun keskellä. Kyllä ihmisellä siihenkin kai on oikeus, mutta tarkoitan näitä tapauksia, jotka ihmettelevät ja itkevät, kuinka kämppä TAAS on totaalisessa raivaussiivouskunnossa.
On se niin helkkarin vaikeaa lempata se paska puoliso, joka tekee elämästä täyttä helvettiä tässä maassa, missä parisuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen, eroaminen on ihan normaalia ja yhteiskunnalta saa sitä taloudellista tukeakin, mikäli homma meinaa olla siitä kiinni. Jne., jne.
Yritän ymmärtää ja ihan onnistunkin ymmärtämään, että ihmisillä on niin monenlaista tarinaa taustallaan ja monella todella huonot lähtökohdat elämässään. Tiedostan kyllä olevani varsin ns. onnellisten tähtien alla syntynyt, vaikka pöpi olenkin. Tunnetasolla vain iskee välillä vitutus tuollaisista edellä mainitun kaltaisista tapauksista. Itselläni kun on pahat MT-ongelmat ja totta kai ne aiheuttavat kaikenlaista rajoitetta ja problematiikkaa, joille ei mitään niin vain voi. Ei kai muuten sairaudesta olisikaan kyse. En silti ole tajunnut, miten se estäisi minua viemästä roskat, maksamasta laskut, pistämästä vaikka vain kymppi joka kuukausi säästöön sen pahan päivän varalle, syömästä puoli kiloa kasviksia päivässä tai lopettamasta huumeiden käyttöä.
Onko liputuspäiviä mielestäsi nykyään jo liikaa?
. Sekopäälleni on aivan mahdoton ajatus syödä ravintolassa, juhlissa ym. tilanteissa, joissa on paikalla muitakin, kuin muutama harva kaikkein läheisin ihmiseni. Tämä johtuu täysin pimeästä syömishäiriöhäröilystäni 
Kun saa olla sopivan paljon itsekseen, jaksaa sitten vastavuoroisesti olla myös sosiaalinen.
. Yhtä kaikki; ihan mielenkiintoista psykiatrian historiaa.
.
. Olen kesän ja valon lapsi. Toisaalta tykkään kyllä siitä, että Suomessa on neljä vuoden aikaa. Kevät ja kesä tuskin tuntuisivat niin ihanilta, jollei niitä edeltäisi kaamosaika.
.
Täällä etelärannikolla ruska on hienoimmillaan juuri lokakuussa, kun syyskuu puolestaan näyttää vielä hieman “liian kesäiseltä” ja vehreältä.
Sen voi pilata vain liian aikainen lumentulo, josta seuraa sohjoa ja liukastelua.