Kysy mitä vaan seuraavalta ja vastaa edelliselle. Osa 3.

Minullekin mässäily on rakkain kuolemansynti. Se tuntuu joskus jopa äärimmäisen terapeuttiselta: tilata vaikka pizzaa ja ostaa kaupasta paljon jätskiä ja suklaata jälkiruuaksi. :yum:
Voi myös mennä ravintolaan nauttimaan lounas-buffetista oikein hitaasti ja pitkän kaavan mukaan.

Myös juopottelu lasketaan toisinaan tähän mässäilyn syntiin kuuluvaksi. :face_with_open_eyes_and_hand_over_mouth:

Toiseksi läheisin synti on laiskuus. Pystyn saamaan joskus asioita aikaan hyvin, jos saan flown päälle. Mutta auta armias, jos tekemiseen tulee vähänkin pakon tuntua tai pinnistelyä, niin minähän heitän rukkaset naulaan ja totean että “emmäääjaksa!”
Ehkä siksi olen kyllästynyt kaikkiin töihini, joihin olen ensin opiskellut hiki hatussa (mutta flow-tilassa) ammattitutkintoja vuosien ajan. :sweat_smile:

Eräs entinen työkaveri sosiaalialalla kutsui minua “työn vieroksujaksi”, kun tein vain määräaikaisia pätkätöitä ja välttelin vakituista työsopimusta.

Kolmanneksi läheisin kuolemansynti minulle saattaa ollakin viha. En tosin vihaa ketään ihmistä jonka tunnen oikeasti tai jonka kanssa kommunikoin vakituisesti, mutta on myönnettävä, että viime vuosien tapahtumat ovat aiheuttaneet jonkinlaisen vihan itänaapuriamme kohtaan. Sillehän on Suomessa perinteinen nimikin: r…viha.
Samalla kuitenkin arvostan niitä harvoja venäläisiä, jotka uskaltavat kritisoida maansa aloittamaa sotaa ja Putinia. Heihin lukeutuu mm. muutamia venäläisiä tubettajia, ja vankilaan heitettyä tai ulkomaille paennutta oppositiota.

Mitäpä syntejä mässäilyn, laiskuuden ja vihan jälkeen jää? Ylpeys jolla ilmeisesti tässä yhteydessä tarkoitetaan ylpeilyä tai turhamaisuutta, kateus, ahneus, himo.
Kaikki ovat kyllä jollain tasolla tuttuja kaikille ihmisille, mutta eivät kolahda mitenkään erityisesti omaan synnintuntooni. Rahanahneus on etenkin olematonta, mistä kertoo paljon sekin, että viihdyn minimitoimeentulolla.

Auringolta suojaudun ainoastaan pysyttelemällä varjossa kuumalla säällä. En käytä mitään aurinkovoiteita. En ole käyttänyt niitä edes matkoilla kuumissa paikoissa, kuten Goalla.
Varjossa oleilu on parasta helteellä.

Aiotko äänestää eurovaaleissa?

Aion äänestää eurovaaleissa niin kuin äänestän kaikissa vaaleissa, joissa minulla on äänioikeus, ts. seurakuntavaaleissa en kirkkoon kuulumattomana luonnollisestikaan äänestä. Ehdokkaanikin olen jo päättänyt. Li Anderssonia meinaan äänestää, jos ei nyt mitään ihan ihmeitä tässä tapahdu.

Pistetään eurovaaliäänestyskysymys jatkoon.

Oma kysymykseni: Onko sinun helppo luottaa ihmisiin?

^ Kyllä, äänestän eurovaaleissa, mutta ehdokas on vielä hakusessa, kuten puoluekin vielä tässä vaiheessa. Yksi vaihtoehto olisi ainakin vihreiden Atte Harjanne, joka olisi ehkä juuri mepiksi sopiva ns. sinivihreä.
Olen myös ihan vakavissani harkinnut kokoomuksen Pekka Toveria, vaikka kotimaan eduskunta- ja kuntavaaleissa en ihan hevillä (saati popilla) kokoomusta äänestäisi. :dizzy_face:
Kyseinen upseeriherra voisi kuitenkin olla sopiva mies Euroopan parlamenttiin, ihan ajatellen EU:n suhdetta Venäjään ja Ukrainan tukemiseen.

Toiseen kysymykseen: kyllä minä ihan normaalilla tasolla pystyn luottamaan ihmisiin. Pystyn jopa toisinaan avautumaan melko spontaanisti. Joskus ennen muinoinhan tuli käytyä vertaisryhmissäkin, joissa piti luottaa ryhmäläisiin sen verran, että kertoi heille asioistaan.
Rahaa tai omaisuutta en kuitenkaan suostuisi lainaamaan kuin kaikkein läheisimmille ystäville, jotka tunnen hyvin.

Seurasitko Euroviisuja? Mitä näkemyksiä koko härdellistä (Israel, mielenosoitukset, EBU:n toiminta ym.) Tai kerro ainakin, mitä tykkäsit Wndows95manin biisistä ja showsta?
(Minusta se oli loistava! Juuri sitä hulluutta ja hupailua, jota Suomesta voi vaihteeksi näyttää ulkomaailmaan. Biisikin on tarttuva, ja kumpikin miekkonen vetää oman lauluosuutensa hienosti. Besides, olihan se aikakin nähdä Euroviisuissa suomalaisen heteromiehen perse! :grin: Muun laisia perseitähän siellä on nähty vuosien mittaan kyllästymiseen asti.)

Viisuvalvojaisia en pitänyt tänäkään vuonna, mutta tulihan tuota uutisointia aiheesta seurattua jonkin verran. Kansanmurhaaja-Israel olisi mielestäni pitänyt bannata koko kisasta :rage:, eikä EBU:n toiminta aina ihan päivänvaloa kestänyt. Sitten oli tämä Hollannin diskaus, kaikenlaista mielenilmausta, mainostushärdellejä ym. pientä, Euroviisuille tyypillistä draamaa.

Sveitsin Nemon voittobiisin ja -show’n katsoin kyllä seuraavana päivänä. Ei se tajuntaani räjäyttänyt, mutta ihan okei pläjäys. On sitä Viisut joskus paljon surkeammallakin kuralla voitettu.

Suomen Windows95manin biisi oli ihan menevä, mutta ei se korvamadoksi jäänyt. Kyllä viime vuoden Käärijän Cha cha cha oli paljon parempi. Se housut hukassa -esitys oli kyllä hauska :smile:.

Mikä on mielestäsi kaikkien aikojen paras/mieleenjäänein Euroviisu-kappale/-show?

Toinen kysymys: Viime sunnuntaina oli äitienpäivä. Muistitko äitiäsi jotenkin erityisesti? Jos äitisi ei ole enää elossa, oliko sinulla aikoinaan joitakin äitienpäivätraditioita?

^ Kyllä paras ja mieleen jäävin Euroviisu on varmaan ollut Lordin voittobiisi vuonna 2006. Muistan vieläkin sen erikoisen fiiliksen, kun pisteidenlaskussa alkoi tippua sitä “12 points go to… Finland!” kerta toisensa jälkeen. :open_mouth:
Torillakin tavattiin, eli olin mukana myös voitonjuhlassa Kauppatorilla (jossa esiintyi lämppärinä eräs nouseva kyky PMMP).

Hard rock hallelujah on biisinäkin ihan perushyvä hevi, mutta ei Lordin parhaita biisejä. Minun mielestäni bändin paras albumi on “To Beast or not to beast”, joka ilmestyi vasta 2013, eli seitsemän vuotta viisuvoiton jälkeen. :metal:

Toiseksi unohtumattomin viisu on varmaankin Käärijän. Sitä ei viime vuoden keväänä ihan heti tajunnutkaan, miten kova juttu Cha cha cha olikaan. Nyt kun sitä on vuoden aikana kuunnellut eri versioinakin (on metalliversiota, lastenlauluversiota, ties mitä versiota), on alkanut jo valaistumaan, että on se kova, on se kova.

Äitienpäivätraditioita ei ole juurikaan ollut. Jonkun äitienpäivätoivotuksen saatoin äidilleni lähettää hänen eläessään, mutta ei sitä oikein voi traditioksi sanoa. En ole oikeastaan kaivannut häntä aikuisiälläni, kuten en isäänikään. Isovanhempiani muistelen oikeastaan enemmän. He minusta ehkä eniten pitivät huolta.

Seuraavaksi sarja makuasioihin liittyviä mielipidekysymyksiä:

Cover-biisi, joka on parempi kuin alkuperäinen?
Paras kirjaan perustuva elokuva?
Artisti tai bändi, joka ärsyttää?
Mitä urheilulajia menet mieluiten seuraamaan livenä paikan päälle (tai menisit, jos olisi pakko) ?
Kenelle elossa olevalle suomalaiselle pitäisi pystyttää patsas?
Suomen kaunein tai muuten vaan ihanin kaupunki?
Minkä biisin laulat karaokessa (tai laulaisit jos olisi pakko)?

Varmaan tulisi mieleen vaikka mitä, jos tässä “hirmuisessa kiireessäni” ehtisin tarkemmin miettiä, mutta heitetään tällaiset pikaiset:

-Impaled Nazarenen versio Gang Greenin Alcohol-biisistä
-Filmatisointi Umberto Econ Ruusun nimestä
-JVG:tä en voi sietää, en sitten millään :face_vomiting:
-Jos olisin pakko, niin snookeria. Tarpeeksi hidastempoista minulle, katsomossa ei saa mölytä, mutta kaljaa saa juoda :grin:. Onhan se myös aikamoinen taitolaji. Vielä kun ymmärtäisin siitä jotakin.
-Sauli Niinistö oli niin hyvä pressa, että ansaitsee kyllä patsaan
-Tykkään monestakin suomalaisesta kaupungista, mutta sanotaan nyt Turku. Ihana kesäkaupunki. Valitettavan harvoin vain tulee käytyä.
-Laulan karaokessa usein ihan vapaaehtoisesti ja monia biisejä, mutta sanotaan nyt tämä Suomen suosituin karaokebiisi, eli Aikuinen nainen :smiley:. On tullut vedettyä sekin monesti.

Oli hyvät kysymykset, enkä tällä hetkellä keksi itse mitään vähänkään kiinnostavaa, joten laitetaan sama setti jatkoon:

Cover-biisi, joka on parempi kuin alkuperäinen?
Minullekin tulee tässä mieleen useita biisejä, mutta sanotaan vaikka Smackin “Paint it black” ja “Stepping stone”. Sen sijaan cover-biisi joka on yhtä hieno kuin alkuperäinen mutta ihan eri tavalla käsitelty, on Judas Priestin “Diamonds and rust”, jonka alun perin esitti kauniisti Joan Baez.

Paras kirjaan perustuva elokuva?
Ah, pakko sanoa tässäkin vähintään kolme: Aku Louhimiehen ohjaama “Tuntematon sotilas”, Tomas Alfredsonin ohjaama “Ystävät hämärän jälkeen” ja Antti J. Jokisen ohjaama “Puhdistus”.

Artisti tai bändi, joka ärsyttää?
Egotrippi, Kake Singers, RHCP.

Mitä urheilulajia menet mieluiten seuraamaan livenä paikan päälle (tai menisit, jos olisi pakko) ?
Jääkiekkoo. Ja mieluiten HIFK:n tai Kiekko-Espoon matsi, joko miesten tai naisten.

Kenelle elossa olevalle suomalaiselle pitäisi pystyttää patsas?
Sanotaan nyt vaikka Sanna Marin, koska se aiheuttaisi tietylle porukalle taas ihan eeppisen itkupotkuraivarin. :sweat_smile: :grin:

Suomen kaunein tai muuten vaan ihanin kaupunki?
Turku on kaunis, mutta lempikaupunkini on ehkä kuitenkin Helsinki. Se on sielunmaisemani.

Minkä biisin laulat karaokessa (tai laulaisit jos olisi pakko)?
Paranoid! :muscle: Olen itse asiassa jo jonkun aikaa hinkunut päästä karaokeen vetäisemään sen, mutta ei ole vielä tullut mentyä. Ehkä tässä joku kaunis ilta vielä… :slightly_smiling_face:

Nyt on sillä tavalla, että minäkään en keksi enää uutta kysymystä. Jos joku haluaa jatkaa ketjua, voi valkata itselleen mieluisan kysymyksen mistä tahansa kohtaa tätä ketjua, ja vastata siihen. Valinnanvaraa on, sillä ketjussa taitaa olla yli 1000 kysymystä.