Ämmämäinen kateus on muuten hyvä termi. Negatiiviset tunteet on jotenkin sukupuolittuneet. Luulisin, että suuri syy naisten ehkä suurempaan epäsuoraan aggressioon kumpuaa kasvatuksesta ja normeista. “Kiltin tytön” kasvattaminen alkaa vaivihkaa jo hyvin pienenä ja suorille negatiivisille tunteen ilmauksille ei oikein ole tilaa tai lupaa samassa määrin kuin pikkupojille. Eikä ne tunteet mihinkään katoa vaan etsivät väylää ulos piilotetummin passiivisaggressiivisena käytöksenä, itsetuhoisena toimintana, pahantahtoisena kateutena jne. Pojille ei ehkä niin sallita herkkyyttä tai heikkoutta, vaan pitää olla “reipas”.
Luulen että kaikkien olisi helpompaa elää, jos kaikki tunteet olisi sallittuja kaikille. Tunteet, ei siis niiden purkaminen muihin ihan miten sattuu.
Onko nyt sitten luonteenpiirre vai toimintatapa, niin huonona itsessäni pidän liian pitkään jatkuvaa huonon kohtelun sietämistä, joka saattaa johtaa pahempaan räjähdykseen. Olen harjoitellut olemaan jämäkämpi ajoissa ja ystävällisesti, siis pitää kiinni siitä, että mullakin on oikeasti joku ihmisarvo. Joo ja edelliseen liittyen riidellessä ex-puolison kanssa kaivoin esiin vanhatkin riidanaiheet. Osin ehkä siksi, että uusi riita tuli lähes aina juuri samankaltaisesta aiheesta, niin nostelin ne vanhat kopiot työpöydälle jonkinlaiseksi todisteeksi, etten ole turhasta suuttunut. Vaikkei tuo ole mitenkään rakentava tapa riidellä.
Hyvänä pidän tiettyä lannistumattomuutta ja kykyä myöntää virheeni ja pyytää anteeksi.
Seuraava kysymys:
Millaisia ihmisiä ihailet tai pidät kiinnostavina? ( tämän miettiminen on mulla auttanut löytämään itsestä puolia, joita kehittää tai päästää esiin ja antanut rohkeutta, kun olen tajunnut, ettei muakaan mikään estä tekemästä jotain vastaavaa)
^ Ihailen ihmisiä, jotka pyrkivät muuttamaan maailmaa paremmaksi sen verran kuin pystyvät, vaikka saisivat siitä hyvästä rapaa ja pilkkaa niskaansa. Se paremmaksi muuttaminen voi tarkoittaa monenlaista hyvää tekemistä: lähimmäisen auttamista, ilmastotekoja, oikeudenmukaisuuden kannattamista, sorrettujen puolustamista jne.
Seuraava kysymys: jos olet mies, voisitko kuvitella ajavasi vaaleanpunaisella polkupyörällä?
(kysymyksen taustalla on Iikka Kiveltä saatu tieto, että Ouluun on tullut vaaleanpunaiset kaupunkipyörät, josta tosi miehet ovat nostaneet äläkän. Siis siitä pyörän väristä. : )))
Kokeilin kuvitella, eikä kuvitteleminen tuntunut ollenkaan vaikealta. Jos tässä nyt sattuisi olemaan vaaleanpunainen polkupyörä, niin uskoisin osaavani myös ajaa sillä.
Tuulivoimanvastustusjuttuja taas lukeneena kysyn (kun täällä myös hengellisiin asioihin perehtyneitä on)
Kumpi lienee suurempi synti, se ettei anna jumalan tuulien puhaltaa vapaana vaan niitä myllyillä kiusaa, vai sekö että peräti meitä siunaavaksi mainittua auringon valoa ja lämpöä pirullisin konstein sähköksi muutetaan?
Alkoholismia lienee kovin monenlaista, tunne-elämällä on varmasti usein asian kanssa tekemistä. Sen lisäksi se on sosiaalinen, taloudellinen, yhteiskunnallinen ja mielenterveydellinen ongelma. Sielun olemassaolo on niin kyseenalainen etten sielun sairauksien diagnostiikkaa ihan järjellisenä pidä.
Ja seuraava kysymys:
Milloin olet viimeksi aamulla huomannut että edellisen päivän työnteon jäljiltä ovat lihakset kipeytyneet? Ja onko se tuntunut hyvältä vai pahalta asialta?
Kotiin ei tule enää paperisia sanomalehtiä. Joskus tilaan jonkun tarjouspätkän. Ne vuositilaukset on aika kalliita. Mutta aina jos on aikaa ja mahdollisuus niin luen mieluiten paperisen kuin nettilehden.
Kuinka usein käyt täällä plinkissä?
Tuota kun olen tässä viime päivinä itse miettinyt että kun tulee nykyään puhelimesta samalla tarkistettua niin plinkin kuulumiset kuin naamakirjakin.
^ Melkein joka päivä käyn Plinkissä. Jos ei ihan joka päivä, niin useimpina päivinä viikoissa. Se menee siinä samalla istunnolla tai jopa yhtä aikaa kuin Facebook, sähköpostit ja Twitter.
Puhelimella en tosin käy Plinkissä, kun puhelimella on niin hidasta kirjoittaa, jos tulee jotain sanottavaa.
Tykkäätkö stand up-komiikasta, ja kuka on suosikki stand up-koomikkosi?
(Olen kysynyt tämän joskus ennenkin vanhemmissa ketjuissa, mutta kysyn nyt uudelleen, kun olen parin viikon päästä menossa yleisäksi Peacock-teatteriin, jossa kuvataan Nelosen stand up-ohjelmaa. Oma uusi suosikkini vähän kauempaa on daami nimeltä Sarah Silverman. Se on aina niin kivaa, kun kaunis nainen rienaa mm. uskontoa ihan sydämensä kyllyydestä.)
En pidä oikeastaan. Usein se on tuntunut väkisin väkerretyltä tai sitten en ole nähnyt niitä hyviä.
Tilannekomiikka arkielämässä sitä vastoin on hienoa, koska se vaan tapahtuu, siinä ei ole väkisin tehdyn makua. Tietysti tilanteen pitää olla kaikille mukava, ei yhdelle ilkkumista. Hyvä esimerkki on vaikka koirankakkaan astuminen, jossa asiaa kevennettiin pohtimalla koreografian samanlaisuutta ja toispuoleisuutta kaikilla, jotka yrittävät saada sitä liisteriä irtomaan kengänpohjastaan.
Seuraava kysymys:
Montako läheistä ystävää sinulla on ja koetko että ystäviä ja muita ihmisiä on elämässä mukana sopivasti, liikaa vai liian vähän?
Saatoin oksennella näyttävästi kadulla tai kuseskella vähän epäsopivissa paikoissa. Näitä en raittiina halua tehdä.
Sen sijaan voisin/voin jotain samoja hupsutuksia, kuten pulkkamäki yöllä tai haravoiduissa lehtikasoissa makaamista tehdä selvänäkin.
Seuraava kysymys: oliko sinulla tiettyä kännimusiikkia, jota et enää raittiina jaksa kuunnella?
(Mulla joistain kappaleista tulee niin ikäviä muistoja, etten niitä oikein jaksa… vieläkin kuuntelen joskus kyllä kännisuosikkejani Eläkeläisiä ja Halavatun pappoja, mutta paras terä niistä on poissa. Dire Straits ja monet suomirock-levyt on uudessa elämässäkin mukana tiiviisti.)
^ Musiikki on parasta selvinpäin, kuten on muuten myös stand up. Tai no, riippuu ehkä koomikosta. Mutta ei mulle tullut mieleenkään, että joku voisi nauttia jostain taiteesta vain kännissä, mutta ei selvinpäin.
Huono on tosin huonoa, mutta se ei kyllä muutu paremmaksi kovassa kännissäkään. Huononee ehkä vain entisestään. Siksipä kai minullakaan ei ole ollut sellaista toivemusiikkia ikinä, jota kuuntelisi vain juopotellessa, mutta ei selvänä. Ihan samat biisit soi siis selvin päinkin.
Oletko laulanut karaokea? Mikä biisi on bravuurisi? Oletko laulanut koskaan selvinpäin?
Täällä vilahtelee niin hyviä kysymyksiä etten malta olla vastaamatta hiukan myöhästyneenäkin.
Ystävien lukumäärä on , sanoisinko, kohtuullinen. Ei niitä hyviä ystäviä kovin montaa ole, nuoruuden ajoilta peräisin olevia on jo poistunut luonnollista tietä, ja osa sitten taas ajautunut jonnekin kauemmas, osan kanssa on muuten vaan yhteydenpito jäänyt. Uusia ystäviä toki tulee, mutta enpä menisi väittämään mitään ystävyyssuhdetta kovin hyväksi ennen kuin sitä on jollain tavalla ajan saatossa koeteltu. Hyviä ovat monet puheissaan, mutta kun tiukempi paikka tulee niin sittenhän se hiljalleen selviää kuka tekee ja kuka puhuu.
On niitä, muutamia. Kavereita, tuttuja joiden kanssa synkkaa, niitä tietysti enemmän. Ja ystävällisesti suhtautuvia puolituttuja joiden kanssa pysähdytään kohdatessa hetki jutustelemaan, niitä on paljon.
Ja se on kai hyvä ettei taida olla nyt yhtään ns. vihamiestä, jonka takia haluaisi vaihtaa kadun toiselle puolelle.
Olen tosinaan ihmetellyt yhtätuttavaani. Hän tuntee, osittain kai työnsä takia, valtavan määrän ihmisiä. Paljon myös ns. julkkiksia.
Ja aina kun joku julkkiksista kuolee, hän muistaa kertoa nbiin facebookissa kuin tavatessakin että vainaja oli hänen hyvä ystävänsä. En ole enää vuosiin jaksanut uskoa että kukaan voisi ylläpitää sellaista määrää todella hyviä ystävyyssuhteita. Mutta kai sekin sitten on tulkintakysymys, mikä sitä erinomaisen hyvää ystävyyttä on.
Niin, viimeiseen kysymykseen, laulamisesta. Sitä en osaa. Ja tiedän etten osaa. Niinpä en ole laulanut kenenkään kuullen edes kaatokännissä. Niin tiukkaa se itsekontrolli kuitenkin voi olla. Joskus itsekseni, vaikka työtä tehdessä, saatan jotain hiljaa rallatella mutta siihen se sitten jää.
Ja kystään sitten taas.
Mitä kaikkea olet elämäsi aikana työksesi tehnyt? Mitä teet nyt ja mitä vielä haluat tehdä?
Tähän astisessa elämässä olen ehtinyt työkseni tehdä seuraavia:
tiskannut ravintolan keittiössä
työskennellyt bensa-aseman kahvilassa
hoitanut erikoistarvikeliikettä
ollut IBM:llä tietojärjestelmä harjoittelijana (80-luvulla kun ne vielä valmisti tietokoneita)
tuontihuolitsijanapulainen
tuontihuolitsija
tehnyt asiakastyytyväisyyskyselyitä tietokonehuolloista
hoitanut kurssi / asiakastapahtumien ilmoittautumisia ja järjestelyjä
hoitanut vientiä isossa ITC alan firmassa
vetänyt pääkäyttäjien tiimiä
toiminut prosessikehitysvastaavana
Jäiköhän jotain pois? Jos jäi niin ei varmaan ollut muistamisen arvoista. Nykyisen ammattini jätin arvailuiden varaan, kun jo muutenkin teen täällä itsestäni niin kovin helposti tunnistettavaa.
Siitäpä tulikin mieleen seuraava kysymys: kuinka moni ihminen TIETÄÄ, että kirjoittelet plinkissä? Arvailuja ei siis lasketa mukaan.
Ihan olen somessa seurannut näitä Pride-tapahtumia ja jos kohdalle sattuis niin voisinkin osallistua. Ihan varta vasten en matkuistais vaikka nyt Helsinkiin asian takia.
Tässä aamukahvia hörppiessä tulikin mieleen, että kahvia vai teetä? ja minkälaisena sen nautit?
Kahvia, tummapaahtona, ilman maitoa. Valmiista kylmistä kahveista ostan joskus mantelimaitokahvia. Teetä irtoteenä joko mustaa hunajlla ja mantelimaidolla tai vihreää sinällään. En tykkää maustetuista teestä, siis näistä sekoituksista joissa on jotain aromeja. Rooibosta juon joskus.
Jatketaan juomalinjalla:
Juotko alkoholottomia viinejä, oluita tai muita “korvikkeita”?
(minä en juurikaan, maku oli sivuseikka dokatessa, niin niissä ei ole mieltä mun tapauksessa. joskus baarissa siiderinkorveiketta eli puolet omenatuoremehua ja puolet soodaa)
Ei ole ikävä alkoholijuomia. Ehkä ne sitten eivät oikeasti niin hyvänmakuisia olleetkaan.
Mutta sitä lapsuudessa saatua, viiden litran pulloissa ja puukoreissa myytyä vaarinkaljaa joskus kaipaan. Kai senkin voi superortodoksinen absolutisti katsoa alkoholijuomaksi, kait käymistuotteissa aina pieni alkoholin häivähdys on.
Aina joskus, ei edes joka vuosi, ostan jonkun perhekaljapullon, toivoen että siinä olisi samaa makua. Ja joka kerta petyn. Tämänkesäinen yritys meni samoin. Puoli lasillista join ja kyllä se niin (minun mielestäni) pahaa oli että kaadoin pois.
Minä en vaarinkaljaa muista. Lienenkö ollut liian pieni tai tuote oli jo poistunut kun maailmaan putkahdin. Milloin tuota viimeksi on saanut jostakin? Minä olen syntynyt 1970-luvun alkupuolella.
Omiin lapsuusmuistoihin liittyy mummolassa saunan päälle juotu sitruunasooda. Joku limsa siis, laispullossa ja silloin oli korkeissa repäisyrengas ja sisällä korkkinen pyörylä. Näistä näppärät askartelivat oviverhoja ja muutakin.
Seuraava kysymys:
Ostatko mieluummin virvoitusjuomat lasipullossa, muovipullossa vai tölkissä?
että kun tulee nykyään puhelimesta samalla tarkistettua niin plinkin kuulumiset kuin naamakirjakin.
Tai no, riippuu ehkä koomikosta. Mutta ei mulle tullut mieleenkään, että joku voisi nauttia jostain taiteesta vain kännissä, mutta ei selvinpäin. 