Aina voi hengittää! Ja se voi helpottaa. Pidempi uloshengitys ja sen jälkeen pieni tauko. Aktivoi vagus-hermoakin. Myös esim.suun koskettelu aktivoi sitä tai vuu:n hokeminen matalalla äänellä huulten välistä. Toivon sinulle parempia päiviä❣️
1 tykkäys
Totta. Ja meditaatio on päivittäin elämässä matkassa mukana. Näin monenlaisia unia ja ymmärrän nyt olevani vanhan ja uuden minäni välitilassa. Pitää päästää elämästä irti ne ihmiset jotka tuottaa vaan pahaa olotilaa. Ne estää mun kasvua ja menemästä mua eteenpäin niillä on iso vaikutus mun omaan hyvin vointiin. Ihan vaan pelkkä viesti toiselta ihmiseltä tuottaa pahaa olotilaa. Päästin jo näistä ihmisistä irti 2 vuotta sitten, mutta kun aloin voimaan itse huonosti kaipasin tukea niin päästin nämä takaisin mun elämään ja yllätys voin itsekkin huonosti, mutta nyt ymmärrän ja näen asiat selkeämmin. Miten he puhuu mulle ja tuntuu, että puhutaan jo ihan eri kieltäkin. Mä oon mennyt eteenpäin, mut sitte mä toimin vielä usein vanhalla kaavalla. Onneks nää tulee niin kirkkaasti näkyviin, ettei näitä olotiloja voi vaan ohittaa.
Vaikeaa on päästää irti mutta pakollista. Tästä ei tuu hyvää jälkeä mutta tarpeellista tää on. Aika mennä eteenpäin ja olla onnellinen. Hassua miten jotkut ihmiset myrkyttää omaa oloa ihan pelkällä olollansa. Ja se että mä oon antanut ton yhdenkin niin sanotun ystävän puhua mulle. Oon ohittanut vaan ne tilanteet. Semmosta lyttäävää manipulaatiota ja mä oon antanut sen tapahtua. Mut mä annan itselleni sen anteeksi mä opettelen ja oon matkalla.
Mut taaksepäin mä en enää suostu menemään se on varmaa. Poistin sometkin, koska ne tuottaa tosi pahaa oloa mulle. Ei oo semmosta tarvettakaan itsellä mitenkään pönkitellä omia asioita taikka kiinnostusta katella muiden asioita. Haluun vaan aitoja ihmisiä ja merkityksellisiä yhteyksiä mun elämään. Opettelen nyt tunnistamaan haitallisia ihmisiä mun elämässä ja aion suojella itseäni paremmin jatkossa.
3 tykkäystä
Aika vaikea hetki nyt elämässä. Tunteita tulee kantamatonta surua on todella paljon ja myöskin sitä vihaa mikä tekee mut tosi hämmentyneeksi. Vituttaa ku ei oo tunnetaitoja ja joutuu opettelee näitä aikuisena eikä ymmärrä näitä vaikkei näitä tarttiskaan ymmärtää millään tavalla. Mikään ei tunnu nyt hyvältä ja kaikki vaan rasittaa. En jaksa tehdä pieniäkään päätöksiä nyt saatika isoja vaikka mun tarvis kyl muuttaa pois täältä kaupungista, koska en kestä meteliäkään. Oon jotenkin todella epävarma itestäni nyt ja en jaksa. En vaan vittu jaksa tätä oloa. Tuntuu ihan loputtoman kauan kestävän tää olotila ja en jaksais itkeä joka saatanan päivä… Tässä kohtaa viimeksi retkahdin, kun alkoi ihan kirjaimellisesti vituttaa tää olo ku ei loppua näy. Ilmeisesti vihaa jota en osaa käsitellä tai kohdata. En tiedä. Ärsyttävä ja mielen matalaksi vetävä olo. Mikään ei tunnu muuttuvan
2 tykkäystä
@Kiu8 lämmin tsemppihalaus! Kannattanee kirjoitella nyt useammin täällä kaikista oloista ja ajatuksista. Uskon, että se voi toimia retkahduksen ehkäisynä. Voimia. 
Minäkin retkahdin 8 vuoden raittiudesta vaikeiden olojen ja vastoinkäymisien takia. Jälkiviisaana mietin, että olisi pitänyt tulla reilusti sitä ennen jo tänne kirjoittelemaan. Oppia ikä kaikki.
3 tykkäystä
Moro
Kuulostaa raskaalta. Mikä se on joka eniten vituttaa ja vihastuttaa? Kuka sun yli ajoi?
Sylkäise tähän tai auttasko metsään huutaminen?
T. Puuhapete
2 tykkäystä
Moikka
Tunteiden sekamelskaa olotilaa josta ei meinaa saada kiinni mietinkin olisko tää siitä, että aivot vielä totuttelee uuteen ja onhan sitä toiminutkin nyt eritavalla mitä aiemmin. Potkaisin pari tyyppiä pois elämästä ja jotenkin semmosta järjetöntä vihaa noussut yhtä ihmistä kohtaan joka on elämässä ollut aina jotenkin mukana viimeiset 20 vuotta. Nyt nään tosi selkeästi, et miten se on ollu mulle niin tajuttoman ilkeä, manipuloinut ja käyttänyt mua. Oon ollut täysin sokee tälle, ohittanut nää ja ajatellut että ehkä sillä on vaan huono olla ymmärrän, ettei se liity muhun mitenkään. Mutta välillä oon vihanen siitä, et miks oon antanut ihmisten käytyä noin? Miks mulla ei oo käynyt pienessä mielessäkään se, että vois sanoa toiselle, että sanat oikeesti satuttaa ja miks teet noin? Mä jatkossa toimin toisin, koska tää ihminen on ikävä kyllä mun kummitytön äiti ja en voi olla näkemättä sitä toisinaan. Onneks toi on kasvanut jo niin isoksi, että se onnistuu useimmiten. Vaikeita paikkoja on sellaset jotka yllättäen tulee ku hän yrittää ängetä seuraan ja noh. Ei sitä osaa sanottaa toiselle että et voi tulla varsinkaan lapselle.
Välillä tekee mieli katkoa välit kummityttöönkin, koska se vaikuttaa mun olotilaan se ihminen. En siedä sitä enää samassa tilassa ja en ymmärrä miten voi olla noin vaikea ihminen. Onneks ei enää soitella enkä pidä mitään yhteyttä häneen. Oonkin nyt ollut vähän vaisumpi yhteydenotossa, koska en vaan halua siirtää omaa pahaa oloa sit kummityttöön.
Yksinäisyys välillä kolisee myös pääkopassa. Oon yrittänyt hakea töitä ja jouduin perumaan sen aiemman työmahdollisuuden eli takapakkeja on tullut ja yritän nyt muita töitä. Huomaan, että hermosto on tosi kovassa ylivireys tilassa ja yritän nyt vaan levätä suurimman osan ajasta. Eilen iski vielä migreeni joka vei multa kyllä kaikki voimat ja tänäänkin on aika paha aivosumu ja semmonen olotila kun olis ollu korkee kuume.
Kai tää on muutoksien vaikeuksia ja sit ku ei oikein saa tarttuma pintaa mihinkään. Eli en tiedä missä asuisin, mitä töitä tekisin mitä töitä jaksan tehdä. Mihin mun voimat riittää? Isoja asioita jotka ei oikein jätä rauhaankaan ennen ku niihin saa jotain ratkaisua. Oon käynyt tässä kuussa kattelemassa kämppiä ja ei oo vielä tärpännyt siinäkään.
Metelit on käyny todella kuormittaviksi ja en halua asua täällä kaupungissa en oo pitkään aikaan halunnut, mutta ei auta kun vaan etsiä ja odotella mistä nappaa. Toisaalta sit taas tuntuu ettei jaksa mitään isoa muutosta. Ristiriitainen olotila ja ymmärrän, että osittain on varmaan uudistuvaa aivokemiaa ja itsetutkiskelua. Jostain luinkin, että kannattaisi odotella vuosi että on raittiutta takana ennen kun tekee isoja päätöksiä, mutta tiedä nyt sitten. Ei tääkään työttömyys ole oikea polku kun tarvitsen rytmejä ja sisältöä jollain tavalla päiviin. Oon miettinyt ja etsinyt muitakin vaihtoehtoja et miten sais rytmiä, mut ei oikein vapaaehtoistyötkään tunnu ihan omalta polulta tai mitkään ryhmät. En vaan ole sellainen tyyppi ja sit ku kuormitun ihmisistä, mutta kaipaan jotain uutta elämään.
Ehkä jotain konkreettista et tulis tunne, että on mennyt jollain tavalla elämässä eteenpäin. Koira olis aivan ihana ja tois sisältöä elämään, mut miten otat koiran jos ei ole rahaa sen pitämiseen. Hehheh… Ihan hemmetin outoa, että toisessa hetkessä sitä menee onnensa kukkuloilla ja luottaa tulevaan ja toisessa hetkessä menee ihan pohjamutia myöten.
Olin jäänyt roikkumaan deittiappiin ja siellä joku kirjoittelikin ja haluaisi nähdä mut mut en nyt usko olevani sellasessa tilassa, että jaksaisi sitte uuteen ihmiseenkään tutustua. Oon ollut viime päivät todella epävarma, epävakaa, kuormittunut ja tuntuu kun olisi joku alieni vieraalla planeetalla. Ei sillä ettenkö haluaisi rakkautta elämään, mut ehkä nyt tässä kohtaa on parempi siirtää asioita toiseen aikaan kun tuntee ittensä taas vähän itsevarmemmaksi ja luottavaisemmaksi.
Alkanut vaan vähemmän ja vähemmän kiinnostaa deittiappien kautta tutustuminen uusiin ihmisiin tosi raskaalta tuntuu ja toki ymmärrän, että kun olen sitä aina vähän tehnyt monta vuotta niin joihinkin asioihin vaan kyllästyy. Ehkäpä mun tyyppi saa tulla sitte parin vuoden päästä tai jossain ihan muualla vastaan.
Oon omalla tavalla aika ylpeä kuitenkin itestäni, et mä haluan laittaa nyt itteäni etusijalle vaikka tää vaikeeta onkin niin vaatii tietynlaista vetäytymistä kaikesta ja oman polun mietiskelyä.
Oon aina valinnut mun työt/ammatit hetken mielijohteesta en oikeesti tiedä kuka tää ihminen on eikä se mikään outo asia olekkaan, jos 13 vuotiaasta asti on juonut alkoholia. Hukassa olo kuuluu tähän ja aivot imee ihan älyttömän paljon energiaa nyt. En ehkä jaksaiskaan tehdä tätä nyt jos olisin töissä. Tai no ehkä jaksaisinkin. Saisi vähän muuta ajateltavaa ja se voisi olla ihan terveellistäkin. Joka tapauksessa oon päätynyt siihen että lähden nyt ekaa kertaa rauhassa liikkeelle työmaailmassakin ja muutenkin omassa elämässä että mietin asioita että tekeekö ne mulle oikeesti hyvää.
Ehkäpä se uusi ympäristö olis se mikä auttaiskin vähän asiaa. Tai no tuttu ympäristö kaipaan kotimaisemiin ja luonnon äärelle ihan hirveesti.
2 tykkäystä
jotekin tuntuu, että mulla ne rajat jotka nousi ja pidin omia puolia tosi kärkkäästikkin, niin et ne on hävinny jonnekkin et mulla ei oo enää ollenkaan rajoja. Etten osaa sanoa mihinkään mitään. Kaverikin kysyi tossa et lähdenkö tonne yhteen tapahtumaan ja sit sanoin taas ajattelematta joo. Vaikka sitte hetken päästä tajusin, että enhän mä edes halua mennä tonne! Et eihän se kiinnosta mua ollenkaan. Miks mä joustan aina tälläsissä asioissa? Sen takia etten halua olla yksin?
Sit perun niitä jälkijunassa. Opeteltavaa riittää kyllä nyt ja miten tähän vaiheeseen voisi edes ajatella että tulisi joku uusi ihminen jos ei osaa pitää yhtään omia rajoja pystyssä? Argh!
1 tykkäys
Niin ja vielä ehdotin kaverille jotain sinkku baari tapahtumaa. Hitto… taas unohtunut asiat. En mä halua mennä edes tommosiin paikkoihin tai edes hakea sieltä seuraa, koska en halua juovaa ihmisten mun lähelle edes, kun oma raittius ei ole ihan täysin vakaalla pohjalla. Onneks nää nyt huomaa, mut täytyy lopettaa tämmönen sekoilu käytös. Mun kaveriki on tosi ymmärtäväinen ja tietää etten halua juoda enää eikä hän itekkään juo, et haluaa mennä vaan tanssimaan. Mut en mä jaksa valvoa missään ihmis hölinässä ja koko paikka nyt vaan ajatuksena ahdistaa. Täytyy antaa vaan kuplaa itellensä nyt tosi paljon.
2 tykkäystä
Hyvää pohdintaa @Kiu8, vaikka kurjaa, että on vaikeuksia. Kuuluuhan nekin elämään, ehkä olet jonkinlaisessa murroskohdassa nyt ja kohta saattaa jo helpottaa. Kovasti voimia ja onnittelut noin pitkästä raittiudesta; se on hyvä saavutus ja siitä voi olla ylpeä!
2 tykkäystä
Joo oikeat sanat Lintuanna murros kohta. Se kuulostaa oikealta. Sisimmässään tietää, että tää on ainut ja oikea tie. ja kiitos ihanista tsempeistä <3 Muistan tänne jonkun kirjoittaneen ja luinkin tossa eilen siitä, että tää saattaa olla vaikeampaa aikaa monelle, mutta hoen mantraa et tääkään työ ei tarvitse tehdä kun kerran 
Eilen tein jotain erilaista ja lähdinkin keskellä yötä kauppaan se oli mulle uus kokemus ja se oli kyllä jotenkin hauskaa ihanan vähän ihmisiä, rauhaa ja sitä mitä nyt tarvii. Sitä monesti herää siihen, että mähän voin tehdä ihan mitä vaan mä haluan et miks mun pitäis käydä esim siellä kaupassa aamulla, jos mä en jaksa sitä hälinää varsinkaan nyt, kun tarvii tosi paljon hermosto rauhaa ja lepoa. Hassuja juttuja sitä toistaa vaikkei ne enää tuntuiskaan hyvältä. On niin oppinut johonkin tapoihin niin onkin hyvä herätä, että miksi tätä tekee vaikka tää on tosi vastenmielistä?
Meditoin tänään vähän ja nukuin tosi myöhään. Tääkin on hassua kun oon jotenkin ajatellut olevani aamu ihminen aina, mutta oikeesti mä oon ollut kyllä lapsesta asti aamusin tosi pata jumissa ja herännyt vasta päivällä jotenkin elävien kirjoihin. Toki tääkin voi olla vaan joku vaihe, mut eilen ku pyöräilin sinne kauppaan niin matkalla haistoin ihanan tuoksun, joka veti niihin teini ajan muistoihin kun oli kiva karata kotoa yöllä salaa 
Jotenkin illalla ja yöllä on niin rauhallista. Ehkä käyn tänään vielä kävelyllä jos jaksan. Voimat on vielä jossain kaukana. Huomaa kun harjaa hiuksia niin pää on aika arka ja kipee se yleensä on merkki hermoston ylikuormittuksesta ja tarvii touhuilla asioita nyt toistaseks sen mukaan mitä tuntuu jaksavan.
Plus pitää lopettaa toi jatkuva työpaikkojen etsiminen mulla on mennyt siihen nyt pitkän aikaa monta tuntia päivässä ja se on aika kuluttavaa. Päätinkin nyt että yritän olla loppu viikon tekemättä asioille yhtään mitään ja meen vaan hyvä fiilis edellä ja pienin askelin
4 tykkäystä
Ehkä alat saada raittiuden myötä paremman yhteyden itseesi ja osaat kuunnella itseäsi? Lisääntynyt itsetuntemus myös auttaa näkemään retkahdusriskin paikat ja ennakoimaan ja estämään ne.
Hieno oivallus tuo öinen kauppareissukin. Itsekin rasitun ruuhkasta ja hässäkästä ja olen välillä tilannut isomman määrän perustarvikkeira kotiinkuljetuksella.
Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää saada arki sitä tukevaksi. Mahdollisuuksien mukaan pois kuormittavia elementtejä ja lisää niitä, jotka tukee hyvinvointia.
Tsemppiä vaan jatkoon!
1 tykkäys
Ehkä! Nyt alkaa vähän näkymään niitä valonpilkkuja et mimmonen sitä itse oikeasti on ja rupee harhakuvitelmat murenemaan. En mä tiedä oonko koskaan tykännyt missään ihmisten parissa erityisesti pyörimisestä ja kysyinkin joskus mutsilta, että oonko lapsena viihtynyt porukoissa niin enemmänkin sen 1 korkeintaan 2 kaverin kanssa samaan aikaan ja lapsen kanssa samaan.
Se just kun on niin nuorena aloittanut alkoholin käytön niin on aivan pihalla siitä, että kuka tää tyyppi on, mutta kokoajan tuntuu siltä enemmän, että tunnistan itseäni enemmän ja teen asioita miten itse haluan. Muutos on todella isoa nyt!
On aika hyvä, että mulla ei oo nyt ketään tässä sotkemassa mun kuvioita, koska tuun tekemään tätä kasvua ainoastaan vaan itelleni enkä kenenkään muun vuoksi. Tossa just kaveri kysyi yhteen tapahtumaan lähtemään eikä tehnyt enää tiukkaa sanoa, että mä en halua lähteä sinne ja mä en oikein jaksa pyöriä missään missä on paljon ihmisiä. Voi olla toki ihan vaan nyt tätä vaihetta tai ikä kysymys taikka sitten vaan oikeasti sitä mitä mä olen.
Jotenkin tosi väsähtänyt. Eilinen lenkki ja jooga veti musta ihan järkyn palan energiaa. Nyt pitää vaan keskittyä tähän olemiseen perus asioihin ja ihan vaan kivojen asioiden tekemiseen. Hassua ku nykyään haluaa hillua vaan metsässä ja jotkut kauppa jutut vaan oksettaa.
Paljon myös havahtunut monessa eri asiassa esim et miks helvetissä oon muuttanut tähän kaupunkiin joskus? Oon aika ollut pikku paikan tyyppi ja nyt se tyyppi on tullut kokoajan vaan enemmän esiin. Ehkä muutan sinne landelle päin pikkuhiljaa tai sitten odottelen vielä sitä vuoden etappia et aivot vähän tasaantuu tästä myllerryksestä. Katotaan mihin sitä tässä eksyy.
Unohtanutkin tän, kuinka tää kirjottaminen on mulle tosi terapeuttista ja silmiä avaavaa. Puhuminen auttaa joo, mut ei sitäkään ihan loputtomiin jaksa. Yllättävän paljon nyt väsyy ja johtuu varmasti tästä, kun tuntuu että kaikki sisältä muuttuu. Jotenkin nyt kaikki tavat mitä on tähän asti toistanut ja tehnyt alkaa puuduttaa. En jaksa someakaan se jotenkin sekottaa päätä ihan hirveesti ja monesti miettinyt facebookin poistoa. Muuta mulla ei ookkaan enää nyt. Huomaan et se puhelimen käyttökin on semmosta pakonomaista. Et en tee sitä silä syyllä että haluaisin vaan aivot on niin koukuttunut tohon.
Hirveesti kaipaan aikaan jossa ei ollut puhelimia ja sitä elämän stressittömyyttä ja sitä ettei kukaan tiennyt mun asioista mitään, mut taas toisaalta tykkään seurata facen kautta eri tapahtumia, mut en tykkää siitä et ihmiset näkee mut siellä en tiedä. En sinne mitään ihmeitä jaakkaan. Seuraillut monen raittiin ihmisen matkaa ja moni on häipynytkin sovelluksista kun huomaa, ettei se hyvää tee.
4 tykkäystä
Kuulostaa elämäsi sujuvan ihan hyvin. Kyllä elämä ja tulevaisuuden suunnitelmatkin pikkuhiljaa selkiytyvät.
Minulla on siinä mielessä sama juttu, että kuormitun helposti, viihdyn luonnossa ja rauhassa. Ehkä juodessa alkoholi puudutti ja vaimensi ärsykkeitä, että meteliä, ihmisjoukkoja tms jaksoin paremmin. Jotkut menot silloin tällöin on nykyäänkin kivaa vaihtelua.
Myös minä olen ollut väsynyt. Päättynyt parisuhde näköjään rasitti paljon enemmän kuin tajusinkaan. Nyt on ollut kiva nukkua ja levätä, lukea ja ulkoilla rauhalliseen tahtiin.
En ole laillasi joogaa harrastanut, mutta meditointia kylläkin.
Nyt on muutenkin sellainen olo, että haluan tankata luonnonvaloa jaraikasta ilmaa. Ostin porkkana- ym mehuja ja enemmän hedelmiä. Tässä hetkessä tuntuu tarpeelliselta pysähtyä ja hoitaa stressaantunutta kehoa ja mieltä.
Tääläkin on muuten monen ketjussa ollut kirjoittelua, kuinka raitistumisen jälkeen terveys ja hyvinvointi nousee tärkeämmäksi. Asuinpaikallakin on hyvinvointiin iso merkitys, samoin ihmissuhteilla. Olen tyytyväinen, että nut eron jälkeen voin keskittyä itseeni enemmän.
Sinulla näyttää olevan ihan hyvä flow.
2 tykkäystä
Joo ja sitä tullut tajuttua nyt kuinka pihalla sitä itsensä kanssa on ollutkaan. Siis järkyttävä aine joka vie itsensä ihan kokonaan pois! ilmankos on ollut vaikeaa tunnistaa yhtään mitään ja tuntunut vaan sisäistä kaaosta itsensä kanssa, mutta ei sitä oo ymmärtänyt kun vasta nyt. ja mä vielä tuun pitkän aikaakin opettelemaan ja toisinaan kipuilemaan siitä kuka olenkaan. Nyt mulla on ekaa kertaa aito halu keskittyä ihan vaan itteeni ja tilan ottamiseen itelleni. Haluan olla rauhassa ja keräillä voimia nyt enemmän, kun nähdä yhtään ketään. Tai no perhettä jaksaa nähdä, mut siinäpä se sitten onkin. Keskityn nyt asunnon löytämiseen se tuntuu nyt oikealta ja paikkakuntakin alkanut jo hahmottua selkeämmäksi.
Nyt alkaneet aivot selkeästi muuttamaan dopamiini järjestelmää. Saan tosi isoja kiksejä niistä pienistä asioista joista olen kyllä aina saanutkin, mutta nyt niin paljon voimakkaammin siis ihan käsittämätöntä kuinka paljon ihmiseen mahtuu tunteita välillä tuntuu, että räjähtää ilosta ja tänään taas tuntui että tipun lattiasta läpi surun ja vihan ja turhautumisen vuoksi, kun tuntuu että asiat junnaa paikoillaan vaikka! ei ne nyt kuitenkaan junnaa tai siis mussa MUSSA tapahtuu nyt todella isoa muutosta joka tuntuu tosi oudolta ja oikealta siis pässin selvän oikealta. Ei tarvii kyseenalaistaa onko tää oikea päätös vai ei
Intuitio mulla huutaa, että jotain muuta isoa on tulossa. Mä luulen, että se on asuinpaikkakunta et tuun muuttamaan, mut eihän sitä tiedä. Se asunto tulee sit kohdalle ku tulee ei tarvii ainakaan yrittämisen puutteesta syyttää
Tänään oon ottanut tosi rauhassa. Hormoonit riepottaa taas kehoa ja vie energiaa niin joogasin, kokkailin ja istuskelin parvekkeella. Ja se on fine. Mua jännittää koska en oikeesti voi yhtään ennustaa tai tietää tulevasta tällä tiellä yhtään mitään ja se tuntuu ihan äärettömän hyvältä! Odottelen siinä eteisessä et päästän irti menneestä ja uusi ovi aukee ihan just 
6 tykkäystä
Täällä sitä mennään =) Välillä epätoivon syövereissä ja sitte paremmassa. Muutto on pyörinyt mielen päällä pitkään ja oon käynyt nyt asuntoja kattelemassa ja tässä kuussa onkin parit näytöt lisää. Iso sisäinen muutos meneillään ja siinä mukana iso tarve muuttaa kaupungista pois. Täytyy hypätä tuntemattomaan ja tehdä niinkuin sisäinen ääni sanoo. Tässä kohtaa oon koennut paremmaksi olla hiljaa kertomatta asioista kenellekkään ja kuunnella vain sitä omaa ääntä mihin se johtaa. Mun asunto nyt odotuttaa itseä, mut joku sisäinen melkeinpä pakko pistää mua nyt liikkelle ja se on ihanaa! Oon varma, et asiat muuttuu ja nyt sitä mennään eikä meinata
3 tykkäystä
Metsällä on uskomaton vaikutus muhun. Maadotun rauhotun ja se toimii aika samalla tavalla, kun alkoholi paitsi että ei tule pahoja olotiloja mukana eikä aivokemiat mene aivan täysin sekasin Olin todella vihainen ärsyyntynyt ja turhautunut. Kävin metsässä ihan vaan haahuilemassa. Oon tosi kyllästynyt samoihin lenkkipolkuihin ja semmonen suoran metsä kävely lenkin kävelyyn, joten lähdin vaan jotain random polkua pitkin kävelemään ja päätin, että se vie mut johki en tiedä minne ja katsotaan sitten. Tässä lähellä mä pyörin ja en mihkään tuu eksymään kun on valosaa ja suht tuttua aluetta.
Mä tein tämmösiä kävely haahuiluja ennen tosi paljon ja jotenkin ne on unohtunut. Toki talvella ei tee mieli haahuilla niin paljoa kun ei oikein pääsekkään niin polkuja pitkin. Mut sitä mä oon tehny lapsesta lähtien ja eksynytkin välillä, mutta aina sitä vaan löytää takasin. Mä tarvitsen sellasta että voin hyvin. Ja ihan vaan sitä että istun metsässä kuuntelen ääniä ja oleilen. Se on mulle tosi iso voimavara ja haluan tehdä sitä mahdollisimman paljon. Oon niin rauhallinen, tyyni ja maadottunut olotila kun tuun sieltä pois päin. Enkä malta edes lähteä sieltä, mut pakko jossain vaiheessa on käytävä syömässäkin
Tota mä haluan enemmän ja oonkin ostanut teltan jos joskus yöpyisin metsässä. autottomana se on vähän vaikeaa, mut ei mahdotonta toteuttaa. Sitä mä tarvitsen luontoa ihan järjettömän paljon. Kohta varmaan oon se hullu, joka asuu metsässä jotenkin en yhtään ihmettelis sitä
Olis vaan kivempi tehdä tälläistäkin jonkun kanssa yhdessä, kun ei ihan vielä omat tietotaidot riitä, mutta ehkä sitten joskus kun sen aika on. Nyt mä opettelen erätaitoja yksin ja itselle se on aina voimaannuttavaa. Meditaatio ja jooga on vähentynyt nyt. Jotenkin kaipaan vähän sellaista taukoa kaikesta ja ajatuksille eri tavalla tilaa. Ei sillä ettei se meditaatio tekisi hyvää, mutta siinä vaiheessa, kun asiat alkaa olla suoritus keskeisiä ne menettää merkityksensä mulle.
En jaksa enää yhtäkään asiaa joka alkaa tuntua vähääkään suorittamiselta. Haluan elää, oppia lisää tästä maailmasta ja siitä mikä on mulle itselle parasta. Oon tosi onnekas että saan olla täällä ja tällä matkalla. Isoa kasvua tapahtuu nyt joka päivä ja se kuluttaa energiaa, mutta on tän kaiken arvosta.
4 tykkäystä
Luulen, että tuo on juuri sitä hyvää raittiuden tuomaa vapautta ja itseohjautuvuutta, mikä auttaa tekemään itselle sopivia valintoja riippumatta siitä mitä yhteiskunta tai muut ihmiset odottavat. Vahvuutta tehdä omia päätöksiä hakematta niille ulkopulelta hyväksyntää sekä epävarmuuden sietokykyä. Etukäteenhän ei täyttä varmuutta ole siitä onko ratkaisu hyvä ja oikea. Eikä siinäkään hätää ole; suuntaa voi aina muuttaaja tehdä uusia elämänvalintoja.
Minulla on ollut lapsesta saakka tuota samaa haahuilua. Osittain löysin metsän sen takia, etten kestänyt lapsuudenkodin jatkuvaa meteliä ja riitelyä. Tavallaan siis sen ankeuden lahja oli syvä luontosuhde.
Riippumattokin on aika kätevä ja silloin pääsee suht vähillä kantamuksilla. On ihan mukavaa kadota lähimetsään jos ei yöksi niin useammaksi tunniksi eväiden ja riippumaton kanssa. Kaupungissakin pääsee usein bussilla ihan hyviin kohtiin, joista lähteä liikeelle omatoimisesti. Suosituilla retkeilyalueillakin saattaa olla mukavan rauhallista kun etsiytyy sinne “huonolla säällä” ja sesonkien ulkopuolella. Omassakin kotikaupunginosassani ja lähiluonnossa saa olla usein liki yksin, kun lähtee liikkeelle suosittujen koirankusetusaikojen ulkopuollela vaikka arkipäivinä päivällä tai yöllä ja välttää aurinkoisia viikonloppupäiviä, jolloin ihmiset usein innostuvat reippailemaan ulkona.
Itsekin olen harmitellut välillä auton puutetta, mutta nyt sain unelmani toteutettua ja hankittua oman kulkupelin. Täytyy nyt katsoa, onko sen pitämiseen varaa pitemmällä tähtimellä ja hankkia ajovarmuutta. Maalle muuttaminen on ollut yksi mahdollinen suunnitelma ja autohomma on testissä senkin takia. Syrjemmässä on helpompi asua auton kanssa, tietty ei ihan mahdotonta ilmankaan.
Kuulostaa että olet tosi hyvässä kohdassa nyt. On oikeastaan kiva ajatus, että kasvu ja kehittyminen jatkuu koko elämän ajan ja tämä matka on se juttu, ei hitonmoinen suorittaminen tai kiire jonnekin päämäärään.
2 tykkäystä
Riippumatto on varmasti vielä kätevämpi reissuilla oon sitä pohtinutkin aiemmin
Kiva aamu kaikinpuolin. Heräsin jotenkin semmosella kristallin kirkkaudella päässä ja olo on kevyempi tänään ihan ku olisin herännyt jostain suosta ja noussut sieltä tietäen mitä mun pitää seuraavaks tehdä. Heräsin siis siihen, että mun on nyt muutettava oikeasti täältä pois ja mennä oma perse edellä vaikka tänne läheisiä jäiskin niin silti on semmonen vahva tunne, et nyt pitää alkaa mennä eteenpäin ja alkaa tekee asioita sen vuoks. Mä oon pitkään tutkaillut tätä fiilistä, että onko tää muutto hinku ollut vaan impulsien tuomaa vai ihan intuituiota ja kyllä tää vaan nyt intuitiota selkeesti on. Tää ei jätä mua rauhaan ja oonkin nyt tutkinut katellut kämppiä semmosilta ns. vanhoilta kotiseutu alueilta ja mikään niistä ei oo tuntunut oikelta jotenkin semmoselta kuluneelta ja väärältä, mut mun pitänyt käydä niitäkin tutkimassa ja käymässä läpi, koska joku outo veto sinne oli.
Jotenkin heräsin niin, että mun pitää nyt vaan uskaltaa hypätä tästä turvallisesta kuplasta. Mä oon nyt asunut 5 vuotta samalla paikkakunnalla ja se on pisin aika mun elämässä koskaan missä oon asunut ja mietin usein, että tää muutto vimma on haitallista toimea mulle, mut ei se nyt taida tässä kohtaa olla. Joku semmonen sisäinen ääni huutaa ettei tää paikka oo enää mulle ja mun on siirryttävä eteenpäin vaikka se tarkottaa sitä et hypään tuntemattomaan paikkakuntaan, uuteen työhön ja ympäristöön. Ehkä tarviin sen sivun kääntämisen nyt. Ekaa kertaa mulla on tunne et meen pois tutusta ja turvallisesta mut jotenkin nyt vaan tarviin sitä. Uutta sivua pyyhkäsyä elämässä.
Tääl on niin paljon vanhaa paskaa, josta haluun irti ja mä en oo enää tää sama ihminenkään mitä olin esim 5 vuotta taaksepäin. Onneksi mä kasvan ja mulla on mahdollisuus kasvaa. Ajatukset tuntuu tosi kirkkailta ja selkeiltä nyt. Mua pelottaa, et tää on joku raittiuden tuoma pään sekoilu vaihe, mut en mä mitään menetäkkään siinä että lähden vähän tutkimaan eri paikkakuntia vaikka se yksinäiseltä tuntuiskin. Ainiin ja sit tää yksinäisyyden tunne! mä en tunne sitä enää! Mul ei oo enää semmosta tunnetta et olisin yksin se on aika hurjaa.
tää taitaa olla sitä läpimurtoa mitä teen nyt ja se tuntuu pelottavalta, mut hyvällä tavalla ja oikealta sisimmässään. Mä en tiedä miten mä jaksan ku en tunne tätä ihmistä ketä oon raittiina ihan täysin, mut jotenkin tota energiaa on ihan hirveesti ja haluankin päästä nyt töihin ja eteenpäin mitä jos jaksankin? Oon estänyt usein itteäni puhumalla että mä en jaksa mä en pysty ja mä uuvun. Mul on jotenkin jääny ajatukset laahaa siihen en mä pysty ajatukseen vaikka mä oon tosi hyvin jaksanutkin. Oon aliarvioinu itteäni todella alakanttiin tän jaksamisen kanssa ja muutenkin alisuorittanut työelämässä.
Pelkään kyllä sitä, että tässä kohtaa raittiutta uus työ, uus paikkakunta ja uus ympäristö olis liikaa. Kestääkö mun raittius sitä? Oon vähän semmosessa suojelu asemassa ollut enkä oo antanut elämän viedä oon tarvinnut tämmöstä isompaa pysähtymistä elämässä tälle raittiudelle ja oon kiitollinen siitä, että mulla ei oo tässä kohtaa töitä tai muuta joka olis vieny mun fokuksen pois tästä kasvamisesta. Koska en olis todennäkösesti pysähtynyt näiden tuskasten tunteiden äärelle jos mulla olis ollu mahdollisuus kääntää focusta muualle.
Mulla on yks kaveri joka on ollut 3 vuotta raittiina, mutta hänellä on mennyt se niin että on vaan raittiina ja on täyttänyt kalenterinsa niin, ettei pysty edes ajattelemaan välissä. Nyt oli sitten uupumus tullut ja oli muhun yhteydessä. (on usein silloin, kun elämä riepottaa, mutta muuten ei ole aikaa). Tämmöstä ystävyyttä en halua ruokkia, enkä ihan senkään takia, koska me ei jaeta milläänlailla samoja arvojakaan. Viimeks nähtiin tossa alkuvuodesta ja huomasin että täähän käyttää mun empatiaa ihan hyväksi. Eikä se varmaan edes tajua sitä. Puhuttiin ihan erikieltä ja ahdistus oli mussa läsnä. Me ollaan kasvettu erilaisiksi ja oikeastaan me oltiin nuorena semmosia ryyppy kavereita. Vähän joskus lenkillä käytiin sit nuorempina aikuisina, mutta aikalailla ryyppy jutuissa meillä meni aika. Tätähän tämä raittius näyttää ketkä kuuluu lähipiiriin ja ketkä ei. Sit tää on musta hassua ku oon yrittänyt etäännyttää häntä ja vastailenkin aika suppeasti, niin silti laittaa aina vaan viestiä vaikka ei nähtäiskään pariin vuoteen. Miksi? Itse ymmärrän kyllä, et jos yhteydenpito on aina vaan ykspuolista, niin sillon voi antaa olla päästää irti. Hän ei päästä ja luulenkin että tässä kohtaa joudun sanottamaan, että en halua enää nähdä.
Pitkään tälläsissä tilanteissa oon ajatellut vian olevan itessäni et oon liian herkästi reagoinut, mut ei. Ei tommonen oo ystävyyttä. Tossa huomaa sen, että raittiina voi olla mut jos ei istu tunteidensa kanssa kohtaa itseä, niin ei sitä kasvuakaan tapahdu. Valitsee ihan samoja asioita elämässään kun tähän asti, jos ei ole halua muutokselle.
Onneksi tosiaan tätä kasvua tapahtuu koko elämän ajan ja nyt ku miettii 5 vuotta taaksepäin aikaa niin sitä on tapahtunut ihan järkyttävän paljon ja yhdeltä ystävältä tästä oon ihan kuullutkin että oon kasvanut henkisesti älyttömän paljon! Pidin tätä ystävää monta vuotta semmosena tosi tylsänä ja puuduttavana ja muistan usein miettineeni, että onpa tylsä elämä ja semmonen tosi pliisu. Kunnes sit taas vuosien saatossa ymmärsin, että tämä tylsyys on nimenomaan sitä normaalia turvallista oikeaa ystävyyttä ja elämää! Mä olen ollut niin traumatisoitunut, että oon nähnyt elämää vaan mun impulsien kautta ja tämä ystävä on jostain syystä pysynyt mun rinnalla ja nykyään meijän ystävyys on syventynyt todella paljon ja koen olevani tärkeä heidän perheelle ja he on mulle. Sanotan tätä ääneen ja kun mä koen mulle jonkun ihmisen tärkeäksi mä näytän sen joka levelillä, koska se tulee takaisinpäin.
Paljon on ollut elämässä yksipuolisia ystävyyksiä, jotka on nyt jäänyt taka alalle, mut menny tosi monta vuotta et on ymmärtänyt tän. Vielä opettelen rajojen pitämistä ja usein se ei onnistukkaan, mutta kokoajan paremmin ja mä opin.
Vielä tota mietin tota muuttoa. Olisko mun järkevää odotella että raittiutta on se vuosi alla vai uskallanko jo luottaa itseeni ja tehdä päätöksiä. Harmittaa, että tää ihana ystävä jäisi perheensä kanssa tänne kauemmaksi ja näkeminen olisi aika harvassa, mutta mulla on vaan yks elämä ja siitä pitää tehdä mun näköistä. Mä en voi jäädä paikkoihin jonne mä en tunne kuuluvani muiden ihmisten takia.
5 tykkäystä
Tuohan voi olla joko uhka tai mahdollisuus.
Jos raittiutesi tueksi olet saanut selkeän ja turvallisen rutiinin, jota pystyt helposti nykyisessä ympäristössä noudattamaan, voi muutto muualle olla uhka sekoittamaan sitä.
Toisaalta olet viiden vuoden aikana ehtinyt käyttää paljon alkoholia asuinpaikassasi ja siihen liittyy varmasti juomista tukevia ajatuksia ja rutiineja. Voisi siis olla oikein hyvä päästä paikkaan, johon juominen ei koskaan ole liittynyt.
Miten tahansa teetkin, ei kannata jäädä päätöstä vatvomaan vaan toimia sen mukaan, mikä itsestä parhaalta tuntuu. Ja nimenomaan itsensä kannalta, muiden takia ei pidä elää.
6 tykkäystä