Mistähän tästä aloittaisi. Oon siitä asti, kun ensimmäisen kerran alkoholia maistoin, niin en ole osannut käyttää sitä. Aina juonut liikaa niin sanottu kärkiryyppäjä, hauskuuttaja ja sekoilija. Viime vuonna pisin pätkä selvinpäin oli melkeinpä 5kk. Olo alkoi olla silloin aikas ihana. Sitten päästin elämään ihmisen, joka joi vähän enemmän ja lähdin sitten samaan touhuun mukaan. Mulla juominen on ollut aina sellaista, että juon ehkä harvakseltaan, mutta ihan järkkyjä määriä, teen kaikkea sellaista mikä on itselle vaarallista ja haitallista. Mulla on kait joku suojelus enkeli ollut aina mukana.
Tiiän, että tää polku vie mut alkoholistin polulle, jos tätä jatkan. Juominen myös pahentaa ahdistusta, masennusta ja meen herkästi todella syviin vesiin. Oonhan mä nuorempana yrittänyt itsemurhaakin monta kertaa. Onneks ollut ystäviä lähellä, jotka on vieneet mua sairaalaan kun siltä on näyttänyt. Aikuis iällä itsemurha ajatuksia tulee nykyään vaan, kun tosiaan se juominen loppuu. Menee aika vahvasti siis henkiselle tielle. Mullahan ei ole masennusta, eikä ahdistusta, jos mä en juo. Jostain syystä päästin myös elämään takasin ihmisen, joka on mulle haitallinen pidin 2 vuotta sen etäällä ja ajattelin jotenkin, ettei se ole mulle haitallinen et kyse olis vaan siitä, että mä en osaa pitää omia rajojani. Mutta ei se ihan näinkään mene.
Nyt 3 päivä krapulassa vaikka joisin vaan kerran, niin ne krapulat kestää sen viikon vähintään. Tullu ikää niin ei enää kroppa kestä. Tänään ollut aika pahoja tuntemuksia rinnassakin. On mulla ennenkin ollut niitä ja tiedän, että vaikka olisi kuinka terve ihminen niin silti niitä rytmihäiriöitä voi tulla.
Mua vituttaa, että tää vuosi on tullut saman vanhan paskan touhun jatkamiselta. Mulla myös katkes parisuhde tossa, joka alkoi näyttää todella lupaavalta, mutta ei niin ei. Se on ollut sellainen ns. syy mitä tässä on ehkä käyttänytkin. Olo on sellainen, että menin kaksi vuotta suoraan taaksepäin. Ihan perseestä. Mutta yritän olla itelle armollinen. Ei vuosien totuttua tapaa ihan kerrasta katkasta. Nyt on vaan mennyt 2 vuotta jo harjotellessa, josko sitten alkais tää harjottelu riittää. Mun on vaikea pitää omia rajoja ja oon aika impulsiivinen ja innostuvainen. Tykkään extempore reissuista ja siksi tuleekin sitten tommosiin ryyppy juttuihin helpommin lähettyä. Nyt nöyränä taas uutta yritystä kehiin ajatuksilla mun ei tarvii enää juoda. Mä ansaitsen onnellisuutta ja rakkautta elämään.
Tsemppiä täältäkin elämääsi.
Kolhuja tulee raittiinakin, eihän niitä voi sivuuttaa olan kohautuksella, ainakaan minä, joka olen taipuvainen masennukseen. ja varsinkin juoma-aikana ja raittiuden alussa olin hyvin itsetuhoinen, onneksi en tehnyt kuitenkaan. Minullakin on avio-ero takana, suru siitä on ollut kova, itsesääli ja hylätyksitulemisen tunne on ollut aika-ajoin tosi kova… oikeastaan nytkin mieli on ihan maassa. Siksi tulinkin tänne kirjoittelemaan, olo helpottuu kun kirjoittaa ja muistan kun täällä luen etten ainkaan viinaa ota tähän murheeseen.
Päivä kerrallaan eteenpäin, huomisesta ei koskaan tiedä mitä mukavaa se tuo tullessaan.
Kirjottelu tosiaan helpottaa ja jakaminen, puhuminen olotilaa älyttömän paljon. On kait hyvä käydä asioita itsensä kanssa läpi, mutta ei jäädä yksin ajatustensa kanssa. Toivon, että sinulla on joku jonka kanssa puhua ja käydä näitä asioita läpi. Voimia matkaasi
Moi ja tervetuloa sekaan! Alkoholi pistää kovina kuureina mielen heittämään volttia ja minullekin ovat tuttuja sen mielialavaikutukset. Joskus nuorena vedin touhun niin päätyyn asti, että pääsin jyvälle myös kuulo- ja vainoharhoista. Silloinkaan en juonut ”kuin” kaljaa mutta arvata saattaa, paljonko sitä pitää juoda ja miten kauan putkeen, että deliriumit saa aikaan. Nehän vain pahenivat krapulan mittaan, ensimmäinen darrapäivä oli yleensä helpoin ja äänetkin vielä vaitonaiset. Mitään vastaavaa en ole sen jälkeen kokenut, mutta ihan yhden illan peruskännistäkin olen saanut viikon mittaiset mielialahäiriöt, masiksen ja niin saatanallisen stressin, etten sitä saisi töitäkään tekemällä.
Ei ole sen arvoista. Kyllästyminen on monelle lähtölaukaus raittiuteen. Itse asiassa olen kuullut sen olevan syynä useammin kuin kuuluisan pohjakosketuksen. Niitähän meillä on tyypillisesti CV:ssä jo lukematon määrä kuitenkin.
Minulla tämä hanke on alkanut saman tien merkitä kaikesta muustakin elämänsekoilusta luopumisen halua. Ei se iästä ole kiinni vaan siitä, että vähitellen elämä itsessään alkaa tuntua rauhan arvoiselta, kun saa vähän etäisyyttä juomiseen ja pää selviää kunnolla. Siihen menee joitakin viikkoja, ehkä kuukausia. Mutta jo niiden aikana on alkanut tapahtua, paljon. Se on hauskaa, että tuo paljo perustuu lopulta vain hyvin pieniin ja yksinkertaisiin asioihin: itsestä huolen pitämiseen, parempaa vointia tuottavien tekojen tekemiseen, haitallisista ihmissuhteista tasapainoisiin siirtymiseen jne. Ennen tuntui raskaalta se, mikä nyt tuntuu vapauttavalta: saan opetella ajattelemaan, toimimaan, puhumaan, asennoitumaan uudella, onnellisemmalla tavalla. Olon parantuessa sitä alkaa haluta lisää ja yhä vähemmän mitään, millä sen hyvän voisi pilata.
Naurismäki kiitos viestistäsi. Sulla on taito kirjoittaa asiat hyvin ja selkeästi. Tänä vuonna oli itselläkin kerta ryyppäämisestä näköharhoja ensimmäistä kertaa eli aika karsee myrkky on. Taas sitä muistuttelua itselle mitä se alkoholi todellisuudessa on. Auttaa, myös noiden äänikirjojen kuuntelu missä puhutaan alkoholista sellaisena kun se on. Eli hermomyrkkynä.
Tämä myös jollain tavalla helpottaa omaa oloa, että se kyllästyminen voi olla se lähtölaukas kaikkeen. Vielä ei oikein uskalla toivoa mitään. Meen vaan päivä kerrallaan luvaten itselle etten juo tänään ja käännän ajatuksia siihen suuntaan, että mun ei tarvii enää juoda.
Harva pääsee juomiskierteestä irti aivan tuosta vaan. Myrkkyhän myrkyttää myöskin aivotoiminnan sellaiseksi, mitä kutsutaan riippuvuudeksi. Mieliteot, loputon tosiasioiden valehteleminen itselle ja muille sekä tunne-elämän kaikki mahdolliset hankaluudet (mm. minulla kireys, impulsiivisuus, mielihyvän katoaminen jne.) ovat vain kognitiivisia ja emotionaalisia seurauksia mielen myrkyttyneisyydestä ja niiden kanssa on elettävä aika pitkäänkin vielä juomisen loputtua. Minun viimeisestä kännistä on aikaa jo vähän alle 4 kuukautta enkä taida vieläkään tajuta kuin alustavasti, miten paljon tuo myrkky minuun ja elämääni todella vaikutti. Alkoholiriippuvuuden vallassa oleva on ikään kuin jatkuvassa psykoosissa, myrkyttyneen mielensä ylläpitämässä valhetodellisuudessa, jossa aivan kaikki mahdollinen ja mahdoton paha aiheutuu jostain aivan muusta kuin juomisesta tai alkoholista. Riippuvuus alkoholiin on todella riippuvuutta ja se ilmenee useilla eri tavoilla: siksi on yksinkertaisesti viisasta epäillä ajatuksiaan, tunteitaan ja impulssejaan näin aluksi, sillä sinä taikka minä emme niitä vielä kontrolloi itse; riippuvuus määrää meitä yhä. Minulla on naltreksonilääkitys kaiken varalta ja se saattoi auttaa minua paljonkin siinä, ettei töpeksintäni johtanut pahempaan. En todellakaan pidä kiirettä lääkityksen tai muun hoidon kanssa. Minä olen tämän riippuvuuden vallassa elänyt hyvin suuren osan koko aikuiselämästäni vaikka hyviä, raittiitakin aikoja on ollut. Mutta viittäkymppiä lähestyvä mies ei voi enää valehdella edes itselleen, että tässä juomisasiassa itsessään olisi mistään muusta kyse kuin riippuvuudesta, mikä estää minua toimimasta ”täydellä teholla” esim. elämäni tärkeimmissä ihmissuhteissa. Näistä mainittakoon suhteet lasten ja naisten kanssa. Nekin toimivat, kun vain en juo. Kaikki toimii, kun en vain juo.
Tämä on tosiasioiden kohtaamista, sellaisena kovaa mutta myös sellaisena vapauttavaa. Omalla kohdallani tuntuu myös pätevän se, että on tärkeää tehdä aika monen tasoista työtä itseni kanssa: tarvitsen yhtäältä heti työskentelyä - terapiaa - niiden alkusyiden ja perimmäisten vaikeuksien kanssa, mitkä sitä alkoholiriippuvuuttani varsinaisesti selittävät ja siihen ei minulle riitä mikään uskonto tai ideologia; toisaalta tarvitsen vain ja ainoastaan itse riippuvuuden katkaisemiseen keskittyvää päihdehoitoa, joka on sairaus siitä riippumatta, määritelläänkö se tieteelliseltä vai pseudotieteelliseltä kannalta. Tämän jälkimmäisen osalta en tajunnut ennen tuota syyskuun alkua sitä, miten vakavasta ja riittävän laaja-alaista hoitoa vaativasta tilanteesta kohdallani oli kysymys. Sen vakavuuden kadotan yhä vieläkin usein mielestäni, kun onhan elämä nytkin täynnä kaikenlaista muutakin asiaa kuin pelkkä juominen tai riippuvuus. Siksikin tosiasiat alkoholista on tärkeää erottaa elämän muista tosiasioista ja huomaan tässä näitä kanssasi pohtiessa, että raakojen tosiasioiden mieleen palauttaminen on todella tärkeää ja samalla puhdistavaa nytkin. Alkoholia koskevat tosiasiat eivät lakkaa olemasta vaikka mielensä täyttäisi millä tahansa muilla asioilla, joista monet alkavat sujua hyvin ja normaalisti heti juomisen loputtua. Sekin palauttaa mieleen sen tosiasian, kuinka paljon on mennyt pilalle vain juomisen takia.
Tämä on asia, mitä hoin itselleni aika paljon raitistumiseni alkupuolella. Että se on myrkky. Ja on aika hullua, että haluan juoda myrkkyä. Etten oikeastaan ole sen parempi juodessani lonkeroa kuin he, jotka juovat vaikka partavettä. Ja se, että olisin voinut puhua illanistujaisista suoraan niin, että olisipa kiva kokoontua myrkyttämään itseämme porukalla. Missähän muodossa tarjoaisin myrkyt ystäville tällä kertaa? Tai miettiä, että osallistuisinko johonkin tapahtumaan, vaikken voisi yhtään myrkyttää itseäni siellä.
Samalla asian muotoileminen noin naurattaa ja samalla surettaa. Silloin kun join liikaa, se olisi varmaan suututtanut.
Näinpä ja tämä tosiaan auttaa tämä ajatus, että miksi joisin myrkkyä. Tarvitsen aika paljon aivopesua tässä matkalla. Oli kyllä tosi silmiä avaavaa seurata joulun aikana, kun läheiset joi ja olin ainut joka ei juonut. Ei ole tosin ensimmäinen kerta, kun tässä seurassa seurasin läheisiäni miten he käyttäytyvät, mutta joka kerta oivaltaa aina itsestään jotain uutta.
Alkuun olin vähän kateellinen jopa vaikka kylläkin haistoin alkoholin ja se haisi ihan hirveelle itselleen eli myrkylle. Iltaa seuraillen pidemmälle en todellakaan ollut kateellinen ja seuraavana päivänä vielä vähemmän, kun hain läheisiä autolla kotiansa krapulassa. Oli kylläkin havahduttavaa seurailla miten heidän ilta meni. Alkuun ennen juomista hypetystä, sitten näin hiprakkaa ja sitten sekavaa touhua ja silmissä, kasvoissa näkyy se miten se otsalohko sumenee.
Ei tehnyt mieli hypätä samaan. Eikä vieläkään tee. Koko illan tosin huomasin litkiväni vichyä ja pepsi maxia samaan tahtiin, kun muut alkoholia. Aika vähän loppujen lopuksi on ollut mielitekoja ja tiedänkin, että kun muutama kuukausi menee eteenpäin, niin kokoajan vaan vähemmän käy mielessä.
Oon sen verran rajusti vaikka harvakseltaan ryypännyt, että väsymystä tulee puskista aika lujaa oon kyllä touhunutkin kaikenlaista niin pirusti, ettei ihmekkään tietty mutta ei tartte unta illalla odotella. Uni on kivan syvää, palauttavaa ja mieli on rauhallisempi. Tunteita tulee ja isoja oivalluksia omasta itsestään eli kait tässä henkisellä matkalla ollaan. Parempi vaan pysyä nyt itekseen ja antaa ajan kulua.
Kuulostaa hyvältä! Ehdotan, että kirjoittelet säännöllisesti kanssamme. Vaikutat kaverilta, joka osaa ja hyötyy asioiden jäsentämisestä kirjoittamalla. Se on yllättävän tehokas itsehoidon muoto ja tässä konseptissa vielä vertaistuellinen, keskusteleva. Ei tarvitse kirjoittaa ei-kenellekään ja anonymiteetti vapauttaa raakaan rehellisyyteen, siihen, minkä moni meistä opettelee uudelleen samalla, kun jättää juomisen.
Joo saa ajatuksia tosiaan kasaan kirjottelemalla. Palailen tänne aina, kun ehdin ja muistan. Myös muillekkin, jos ei ole vielä tiedossa, niin i m sober sovellus on olemassa ja siellä on myös hyvä keskustella ihmisten kanssa ja hakea sitä vertaistukea anonyymisti. Eihän näitä liikaakaan voi olla.
Tuli taas yksi tilanne eteen, jossa törmäsin vanhaan tuttuun jota en ollut nähnyt vuosiin me ryypättiin aika paljon yhdessä ja tehtiin kaikkea hölmöä nuorempana. Hän uskotteli, että ei enää pahemmin dokaile, mutta siinä kun käytiin sitten samalla syömässä niin otti oluen ja puhui kuitenkin tosi paljon oluesta ja ryypiskelystä yms. Eli ei taidakkaan olla sen ihmeemmin alkoholin käyttö muuttunut. Eikä siinä mitään kukin tyylillään ja monihan sitä omaa alkoholin käyttöä vähättelee.
Pienesti kävi mielessä, kun hän heitti että vedetäänkö kännit, niin että olishan se hauskaa paitsi että ei se vaan olis hauskaa enää. Joskus se oli hauskaa, mutta nykyään enemmän sitten ehkäpä jotenkin surullista, turhaa ja miksei sitä vois hölmöillä vaikka ilman sitä viinaa. Oli kuitenkin hauskaa ja mukava höpötellä hänen kans pitkästä aikaa ja oli helppo olla seurassa. Kai näistä jotain oppii. Ainakin sen, että nyt oli selkeästi olo ettei todellakaan tee mieli alkoholia. Tekee mieli vaan olla ihmisten seurassa.
Ihan samanlaisia fiiliksiä tapahtumia käynyt elmässäni monta kertaa läpi. Itsekkin tehnyt ihan ketjuja niistä ns vuosista kun juhliminen oli hauskaa toki se ei sitä ollut kuin ehkä ensimmäiset 5v . Sitten enemmän ja vähemmän ahdistavaa sen +15vuotta.
Mullakin moni vanha tuttu jatkaa ketkä tosin enää hengissä , monet on lähteneet ja nekin jotka ei tajua lopettaa lähtee yksitellen.
Ite nyt 37v mies. Ja luojan kiitos järki sanoo että jos antaa päihteille tilaa se on hyvästi elämälle yms. Nyt kaksi vuotta pian ilman alkoa. 3 v tulee täyteen ilman muita päiihteitä jo tammikuussa 2024.
Kiva kuulla teijän kokemuksia ja sitä, että ei ole yksin tämän asian kanssa. Tässä ollut muutaman päivän mietinnässä, että pystyykö parisuhdetta rakentamaan, jos itse pyrkii eroon alkoholista? Monenlaista viestiä tullut, että ei kannata vielä lähteä sellaisia miettimään, koska saattaa vaihtaa ns. riippuvuutta toiseen ja ei ehkä valitsekkaan sitä kumppania ihan oikein.
Mietin tässä aiempia suhde yrityksiä, jotka ovat loppuneet lyhyeen syystä tai toisesta, mutta useimmiten siitä, että toinen ei vaan ole tuntunut sopivalta. Huomaan nykyisin olevani ehkä vähän epätoivoinen rakkauden saralla. Väsynyt yrittämään, kuormittunut, mutta silti se läheisyyden ja kova rakkauden kaipuu ajaa etsimään sitä kumppania kerta toisensa jälkeen. Yksinäisyys ottaa välillä aika kovaakin kuria, mutta siihen nyt on tottunutkin ja tietää sen. Ei jaksaisi olla aina yksin, mutta uskon että asiat tapahtuvat syystä ja kai tälläkin sitten joku tarkoitus on.
Mitä ajatuksia teillä on ylipäätänsä romanttisista suhteista ja uuden elämän opettelusta?
Kyllä täytyy jollain tapaa kaiketi ensin keskittyä oman itsensä hoitamiseen. Tervehtymisen myötä toivottavasti selkiytyvät asiat sitten muutoinkin, sen mahdollisen kumppaninkin suhteen.
Täytyy tietää ja ymmärtää se, että kiire ei ole. Eikä oikeastaan saakaan olla. Asia kerrallaan👍
Minä olin ollut yli kolme vuotta jo kokonaan juomatta ennen parisuhdettani. Etsin myös tietoisesti sellaista ihmistä, joka ei juo joko ollenkaan tai ainakaan paljoa eikä itseään humalaan. Sellaisen myös löysin.
Kumppanini saattaa silloin tällöin ottaa vaikka pizzan kanssa oluen/viinilasillisen ja, jos minulla ei olisi ollut juomisesta vielä sitä yli kolmea vuotta, olisi kumppanin pienikin juominen saattanut toimia yllykkeenä itselleni. Minä siis sanoisin, että ensinnäkin kannattaa miettiä minkälaista ihmistä etsii alkoholin käytön suhteen ja toiseksi, omaa raittiusaikaa kannattaa olla jo sen verran kauan, että se on mahdollisimman vakaalla pohjalla.
Kiitos vastauksista. Nyt tosiaan tuli 6 viikkoa täyteen raittutta ja alan tunnistamaan omaa itseäni kokoajan enemmän. Ilon ja rakkauden tunteita itseä kohtaan todella voimakkaastikkin. On hyvä olla itsensä kanssa ja jotenkin elämä on nyt todella helppoa, stressitöntä ja ihanan rauhallista. Tätä mä haluan ja tarvitsen nyt. Onnellisuutta ja rauhaa. Kiitollisuus elämää kohtaan on nyt isosti läsnä ja mä olen läsnä. Toki olen vuosia harrastanut joogaa ja mindfullnesia niin ne auttavat maadoittumaan ja olemaan läsnä tässä hetkessä.
Ehkä tossa vähän tuli aikaa milloin unohtui se mindfullnes ja nyt se on jokapäivästä ollut tässä ja tekee niin hyvää pääkopalle. Sellainen selittämätön sisäinen rauha, tyytyväisyys ja onnellisuus. Olen toki vuosia työstänyt jo myötätuntoa itseä kohtaan myöskin ja tuntuu, että ne alkavat vihdoin näkyä omassa ajattelu tavassa. Positiivinen mä olen aina ollut ja näen asioissa ja ihmisissä hyvää, mutta semmonen järjettömän iso myötätunto itseä kohtaan on tullut näkyväksi ja olen helvetin onnellinen siitä, että nykyään katson itseäni peiliin hyväksyen ja tarkoittaen aidosti sitä, että mä rakastan tätä ihmistä joka tässä nyt on.
Tästä tuli nyt tämmöinen hehkutus viesti, mutta todellakin mä olen nyt oikealla tiellä mulla yhteys mun kroppaan ja mieleen ja mä tunnen, että mun kohdalla kaikki asiat vaan tulee ajan kanssa järjestymään ja mä saan mun elämään kokoajan enemmän hyvää, mut tää todellakin vaikkakin kliseisesti sanottu, niin kaikki lähtee itsestä ja kaikki tulee järjestymään.
Nöyränä kulkien kuitenkin ja päivä kerrallaan ajatusten kanssa. Hyvää viikonloppua kaikille =)!
On syytäkin hehkuttaa! Kuusi viikkoa on jo tukevahko pohja ja siinä ajassa keho ja mieli ovat ehtineet hyvinkin palautua ja hommelit normalisoitua: tuo olo, mistä olet nyt saanut otetta, on käsittääkseni se sellainen normaali olo Olen huomannut, että tietynlaisen resetoinnin jälkeen aika monet hyvät muutokset alkavat sitten vain vakiintua ja syventyä. Toisaalta ne kovemmat syyt ongelmallisen juomisen taustaltakin voivat paljastua ja siihen voi liittyä kipua, mutta se on sitten jo vapauttavaa kipua, kun asioihin löytyy ratkaisuja yksi kerrallaan ja ne kivut tulevat tunnetuiksi. Siinä kaikessa myötätunto itseä kohtaan on kultaa kalliimpaa! Hyvä sä
Ehkä pitää itsekin tsempata tietoisuustaitojen käytössä.
Olen huomannut, että tietynlaisen resetoinnin jälkeen aika monet hyvät muutokset alkavat sitten vain vakiintua ja syventyä. Toisaalta ne kovemmat syyt ongelmallisen juomisen taustaltakin voivat paljastua ja siihen voi liittyä kipua, mutta se on sitten jo vapauttavaa kipua, kun asioihin löytyy ratkaisuja yksi kerrallaan ja ne kivut tulevat tunnetuiksi. Siinä kaikessa myötätunto itseä kohtaan on kultaa kalliimpaa! Hyvä sä 