Kyllästynyt

Me Lopettajat
21

Joo ja nyt kuulee itsensä ja tarpeensa paljon paremmin. Toki moni asia on vielä epäselvää ja vaatii työstämistä ja aikaa. Kipeitä tunteita nousee välillä todella rajustikkin ja isosti ylös ja joskus on vaikea hyväksyä niiden läsnäoloa jolloinka tulee oloa, että onko tätä nyt tosiaan pakko tehdä? Onko mun juominen ongelmallista yms. Vaikkakin tietää, että ei se kenelläkään sovi tai auta mihinkään tilanteeseen mitään. Välillä sitä välttelee sitä pysähtymistä, mutta koen, että se on ainut keino millä pääsee tästä noidankehästä irti ja eteenpäin. Kivun kautta…

On ollut kieltämättä nyt päiviä, että juominen on käynyt enemmän mielessä ja sitä miettii usein. Mutta samaan aikaan tämä rauha, tasapaino ja levollisuus, joka toisinaan pelottaakin on tavoittelemisen arvoista. Yritin tossa olla deittisovelluksissa hetken, mutta totesin aika pian sen, että se on nyt aivan liian stressaavaa, ahdistavaa ja myöskin uuvuttavaa. Ei jotenkin jaksa nyt uusia ihmisiä ja muutenkin elämä alkanut olla aika täyden tuntuista. Mä oon onnellinen ja kiitollinen, että mulla on elämässä ihmisiä, jotka on aidosti mun ystäviä ja haluaa mulle pelkkää hyvää. Se riittää tässä kohtaa nyt.

Herkästi, kun energiaa on enemmän alkaa touhuta vähän liikaa. Sillon tarvii näitä introvertin latautumis päiviä, ettei puhu kellekkään tai näe ketään :smiley: Monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia pyörii nyt päällä ja sekin uuvuttaa. Odottelen kovasti sitä 3kk rajapyykkiä, jolloin mieli jotenkin rauhottuu.

Olen ehkä tässä 2kk-3kk aikaan semmosella vaara vyöhykkeellä missä olen ollut ennenkin. Kaverit pyytää lähtemään baariin yms ja se on niille ok etten juo ja monesti nekään ei sitten välttämättä juo ollenkaan, mutta mua pelottaa se. Oon herkästi semmonen ääripää ihminen, että se on joko tai. Eli juon tai en juo. Teen sen täysillä tai en ollenkaan. Mietin, myös yks päivä sitä, että tää on todennäköisesti sitä suru työtä mitä nyt teen. Ajatukset on herkästi vieläkin sitä, että luovun jostain. Vähän kun jostain vuosikausia olleesta haitallisesti ystävästä. Siitä on vaikea irrottautua ja osa musta ei haluiskaan irrottautua siitä.

Mutta kun todellisuus on se, että jos mä juon ni mä juon aina liikaa. Mulla ei oo jarrua siinä olemassa. Vaikka joisin kerran vuodessa silti juon aina liikaa ja se tuottaa mulle niin pahaa oloa. Nyt kun peilistä katsoo ihminen, jonka kuulen ja nään ja kuinka silmien valkuaisetkin on kirkastuneet ja kasvot näyttää freesiltä, niin silti kyseenalaistan. Tää on vaaran paikka ja varsinkin, kun osa musta ei halua tätä. Päivä kerraallaan…

22

Huhheijaa mitä tunnemyrskyä on toisinaan. Mutta aika ihanaa huomata, että se itku alkaa olla helpottavaa ja puhdistavaa tuntuu siltä, että tästä eteenpäin on aika tervehtyä. Ihan ku joku olis vetänyt naamalta sen ihme sumuverhon ja nyt saa olla mitä on. Saan luvan olla väsynyt, itkuinen, tunteikas. Olo on sellainen kun olisi iso haava, joka on nyt auki kokoajan. Oon ihan järjettömän väsynyt ja haluis vaan nukkua. Oon mennyt aika vauhdilla viime aikoina ja nyt huomaan, että olen unohtanut vähän höllätä.

Muistuttelua itsellensä että on ihan ok, jos ei yhtenä päivänä jaksa lähteä sinne ulos tai tekee vaan itselle mieluisia juttuja kotona. Tykkään olla yksin aika paljonkin ja nyt sitä tuntuu tarvitsevan ihan älyttömän paljonkin. Paljon on työstämistä ja isoja asioita pyörii mielessä. Mut jotenkin semmonen olo, että kaikki järjestyy. Antaa vaan asioiden toistaseks olla ja nyt paljon lepoa ja hellimistä. Voisin vaan nukkua…

1 tykkäys
23

Mistähän sitä taas alottais. Viime viikonloppuna kävin baarissa ensimmäistä kertaa selvinpäin yli 10 vuoteen ja aika vapauttava kokemuksena olikin. Näin millasta se on ja olinkin vältellyt aiemmilla lopetus kerroilla baarissa käyntiä, koska ajattelin sen olevan triggeröivä paikka, mutta toisin oli… Mun ei tehnyt kertaakaan sen illan aikana mieli juoda enemmänkin ällötti, oksetti ja vitutti. Ihmiset oli tosi sekasin ja tuli höpöttelemään kaikkea sekavaa, pöljää, töni ja tuuppi. Monta kertaa mietin, et lähen himaan en jaksa tätä, mut sitkeesti tanssittiin kaverin kanssa ja sitten yöllä onnellisena, kiitollisena ja helpottuneena kotiin. Unirytmi meni tossa vähän sekasin ja väsytti pitkänkin aikaa, mutta nyt mä näin mitä se on. Aika tylsää sinällänsä.

Vähän jopa pelottavaakin miten sekasin ihmiset oli siellä ja arvaamattomia. Se paikka oli mulle ennestään tuttu olin ollut monet kerrat siellä aiemmin, mutta nyt se tuntui semmoselta paikalta, johon mun ei tarvii enää mennä. Eihän tossa ollut mitään järkeä. Tää oli iso kokemus ja silmiä avaava.

Viime päivinä sain jonkun innostuksen puuskan menemällä taas uudestaan deitti sovelluksiin ja totesin siellä, ettei sinne kannata mennä. Se stressaa mua aikalailla ja tuntuu myöskin semmoselta vanhalta, josta on aika luopua. En mä tolla tavalla löydä sitä mun ihmistä eikä ehkä ole sen aikakaan vielä, kun on kesken uuden elämän opettelu. Aika moni ihminen lopulta kuitenkin juo ja aika reippaasti ja on aika haastavaakin löytää ihmisiä, jotka jois edes harvoin/vähän.

Silti välillä huoli, pelkotilat nostaa päätänsä. Mitä jos mä oon aina yksin? Mä nautin tästä, mut osa mua pelkää tätä uutta elämää, energiaa, olotilaa. Nää tunteet on todella outoja välillä mulle ja ei mikään ihmekkään, jos on kerran kuussa niitä vaimentanut vuosikymmeniä.

Jotenkin sit toi deittailu maailma nostaa mussa vihaa välillä ylös voimakkaastikkin. Niissä tuntuu tulevan vaan paha olo, silti niihin vaan uudestaan menee. Luulen, että oon niihin koukussa oonhan mä niitäkin vuosia käyttänyt säännöllisesti. Tää elämänvaihe on myös sellanen, että mulla on aikaa, vähän liikaakin vaikka liikun, nään ystäviä yms. Silti musta tuntuu tosi tylsältä, et tää elämä jatkuis näin yksin.

Olo on vähän juminen taas ja vaikea maadottua ja vanhoja toimintamallejakin palailee välillä mieleen. Täytyy vaan malttaa ja antaa ajan kulua kait… En tiedä mistään nyt mitään.

1 tykkäys
24

Olo jatkuu kummallisena ja semmosena outona. On tylsää, puuduttavaa ja kaikki jotenkin tylsistyttää. Kaikki mitä tekee tuntuu merkityksettömältä ja olo on vaan jotenkin omituinen. Ei oikein osaa sanoiks sitä pukea. Jooga ja meditaatio auttaa vähän ja sit noi TRE harjotteet mitä oon nyt satunnaisesti tehnyt vuoden aikana.

Olo on yksinäinen vaikka toisaalta mulla on läheisiä, ystäviä ja harvoin on päiviä, kun ei vaikka soittelis jonkun niiden kanssa. ja harvoin on viikkoja, ettei näkis ketään. Silti tunnen yksinäisyyttä ja eilen illasta lähtien semmosta raastavaakin yksinäisyyttä.

Oon luullut monta kertaa, että olisin tottunut jo tähän yksin olemiseen, mutta jotenkin se on alkanut raastaa enemmän. Ei auta vaikka on ihmisten ilmoilla. Tällä viikolla näin ystävää ja tuntui, kun olis ollut joku kerjäläinen, et älä vielä mee ja sitten kun tiet erkani jysähti taas tää kova yksinäisyyden tunne.

Tiedostan, että tää 3kk etapin lähestyessä on aikamoista myllerrystä pääkopan, kanssa oonhan tän ennenkin kokenut ja yritän muistaa, että nää tunteet menee ohi. Ne pitää jollain tavalla vaan kohdata. Onneks pääsen tänään vähän kotoa pois täks päiväks. Tullut oltua kotona jo liikaa eikä ihan hetken harrastuksissa käväsy siihen tunnu riittävän.

Mietin, myös taas vaihteeks muuttoa. Asun kaupungissa ja jotenkin noi metelit alkanut rassaamaan päätä. Täälä on kiva asustellla, mutta kaipaisin enemmän metsän viereen ja veden äärelle. Ne on mulle tärkeitä asioita ja metsään on päässyt nyt harvemmin. Siellä metsässä hilluminen on mulle kuitenkin semmonen henkireikä millä jaksan paremmin. Se jotenkin rauhottaa, maadottaa ja tuo enemmän läsnä. Eilen kyllä sain sitä fiilistä sillä, kun kävin kylmä altaassa ja tulin taas ihan uutena ihmisena takaisin.

Mut sitte illat tuntuu olevan vaikeita, pelottavia ja tasapaksuja. Mä kaipaan ihan hirveesti rakkautta mun elämään, mut tiedostan sen, että nyt oon ns. kerjäämis tilassa ja se ei lähtökohtasesti tuo mun lähelle kovinkaan ehjiä ihmisiä vaan takertuja. Sen oon tehnyt jo niin monta sataa kertaa menemällä aina uudestaan noihin deitti sovelluksiin todetakseni, että mä en taida itekkään olla valmis siihen touhuun. Välillä tuntuu siltä, etten koskaan tuu olemaan ja mua pelottaa tää.

Yksinäisyys repii ihan eritavalla nykyään. Enkä haluis olla yhtään yksin, mutta kai sekin joskus loppuu ja tästä pääsee eteenpäin. Vaikeeta aikaa joka pitää nyt jotenkin räpiköidä läpi. Joku syy tälläkin on, et on vuodesta toiseen sinkkuna. Kyllähän tässä jotakin on oppinutkin vuosien varrella enkä päästä lähelle sellaisia ihmisiä mitä moni muu päästää ja haitalliset myrkylliset ihmiset tunnistan jo mitä en joskus tunnistanut.

Poistin vähän sovelluksia puhelimesta. Pitää vähentää tätä ruutu aikaa tulee niin paljon oltua puhelimella, koneella ja telkkarin ääressä aivan liikaa. Pää menee niistäkin solmuun. On jotenkin niin pihalla. Milloinkohan tää loppuis :confused:

3 tykkäystä
25

Voimia @Kiu8!
Kuulostaa tosiaan, että sulla on joku vaihe meneillään nyt. Hyvä, että sulla on tollaisia hetken helpotuksia ja harrastuksia. Onnittelut hyvästä ajasta raittiutta!

1 tykkäys
26

Kiitos. Voimia sinnekkin päiviin :heart:

1 tykkäys
27

Ei ikinä enää saman katon alle🤣

28

Nyt en ymmärtänyt?

29

Aikamoinen päivä ollu tänään. Aamusta heräsin kun jyrän alle jääneenä. Edellispäivänä oli samanlainen fiilis. Oon aika paljon touhunut energian lisääntyessä ja ilmeisesti unohtanut levätä. Tänään ei ole sitten ollut energiaa mihinkään ja iltapäivästä päätin, etten tee enää yhtään mitään makaan vaan. Tilasin ruokaa ja kattelin sarjoja. vähän jo alkoi tuntumaan, että kait tässä energiat taas palautuu, jos huomenna jaksaa taas normisti. Täytyy opetella taas hölläämään enemmän.

Väsyttää, vituttaa ja surettaa. Tunteet, ajatukset ja kaikki sekaisin. Haluun vaan olla kotona näkemättä ketään. Turhauttaa. Kai tääkin on ohi menevä vaihe… 3kk lähestyy parin päivän päästä aivokemiat varmaankin hakee paikkaansa. Tuntuu, että ei vaan tiedä mistään mitään, en tiedä enää mitä haluan. Tarviin aikaa, jotta saan selvitettyä tätä ajatus myrskyä ja rauhoitettua päätä.

Kiva toisinaan leikitellä ajatuksella, että kun olen ollut vuoden selvinpäin, niin millaisena nään elämän silloin? Haluan oppia luottamaan itseeni ja päätöksiini. Nyt en luota itseeni, enkä kehenkään muuhunkaan tällä hetkellä. Uskon kuitenkin, että nää ajatukset kirkastuu. Tai sitten, kun elämä on nyt tasaisempaa on lupa olla totaalisen uupunut ja väsynyt.

3 tykkäystä
30

Hieno tuo Kiun yksinäisyyden kokemus. Kuvastaa upeasti nykyaikaa, deittisovelluksia ja vaikeutta muodostaa tasapainoisia suhteita. Itsekin samoja pohtinut.

Olen itse havahtunut suorittamiseen. Kuinka olen jatkuvasti “ei läsnä” tässä hetkessä. Juominen maadoittaa minua. Teen asioita päästäkseni “jonnekin.” Vaikka sinne täydelliseen raittiuteen, jossa tuskin olen sen tyytyväisempi kuin nytkään. Kaikesta (mukavastakin tekemisestä) tulee stressiä, jota en havaitse. Ja sitten on sitä todella haitallistakin stressiä, josta ei pääse palautumaan. Ja stressi ylläpitää riippuvuuden kierrettä, koska juominen on keino hallita stressiä. Stressi on yhteydessä eri sairauksiin ja mitä se tekee elimistössäni pidemmällä aikavälillä alkoholin kanssa yhdessä, pelottaa minua.

2 tykkäystä
31

Joo tää on jännä, kun ihmisiä pitäisi nykyään olla helpompi nähdä ja tutustua, niin meitä on nykyään enemmän yksinäisiä, kun koskaan aiemmin. Kaikki on kerta käyttö tavaraa. Kyllä mä silti jollain tavalla ajattelen, että toki jos en tee yhtään mitään, niin enhän mä tapaakkaan ketään. Yritän nyt aktivoitua menemällä itekseen eri tapahtumiin ja yritän pysyä noissa paskoissa deittisovelluksissa. Teen kyllä siellä asioita eritavalla, kun ennen.

Oon vähän vähemmän aktiivisempi, en niinkään ohjaile keskusteluita mikä mulla on kovana tarpeena, siis kontrollin pitäminen omissa käsissä vaan seurailen, tarkkailen, juttelen niitä näitä. Kyllä onneks hyvin äkkiä tunnistaa ihmisiä, jotka ei ihan kartalla ole. Niitä on siellä paljon. Nyt ensimmäistä kertaa, myös katselen vaan ihmisiä, jotka ei käytä alkoholia ollenkaan. Koska en halua enää sellaista elämään. Mun isä oli juoppo ja oon joskus nuorempana hakenut samanlaista. Äiti näytti, myös parisuhde mallia siihen et pitää vaan tyytyä johonkin, mut ei se sen vika ole. Ei se ole ymmärtänyt niitä asioita. Nykyään se on tosi katkera ja puhuu paljon menneestä, jossa sillä meni vuosia hukkaan katellessa juoppoa ja huutaessa raivotessa keskenään, kun oltiin sisarusten kanssa pieniä.

Onneks aina omaa suuntaa voi muuttaa. Itelle riitti jo nuorena teininä se meiningin kattelu ja muutin aika nuorena pois kotoa. Harmitti. Tykkäsin olla kotona, en vaan jaksanut kattoa sitä juoppoa ku se sekoili siellä vähän väliä oikein oksetti koko ihminen. Yritin sillon jo äitiä saada eroamaan faijasta, mut ei se siitä uskaltanut lähteä.

En syytä mun vanhempia mistään. Ne on tehnyt parhaansa ja turvannut mun perus turvallisuuden kuitenkin. Nykyään nousee enemmänkin surua niidenkin puolesta, omasta puolesta ja kuuntelen omaa sisäistä lapsea enemmän ja lohdutan sitä. Se ei ollut sen vika, se ei tehnyt mitään väärää. Se teki parhaansa.

Suorittamista on ollut itselläkin, joskus ja olenkin päässyt siitä vähän hölläämään. Oon lemepä itselleni ja onhan tässä itsemyötätuntoa harjoiteltu niin maan perkeleesti :smiley:

Paljon on opeteltavaa ja traumaa siedettävänä. Tässä on ollut isoja vaikeita tunteita, mutta ihana on ollut huomata, että tää kerta on erillainen mulla käy juominen mielessä ajatuksen tasolla, mutta se menee nopeasti ohi. Himoja ei oikeastaan ole nyt ollut. Juominen käy vaan pikaisesti mielessä ja unohtuu. Mulla oikeastaan sieltä baari reissusta jäi käteen se, että kuinka pelottavan sekasia ihmiset oli. En vaan halua sitä enää. Se on tosi tylsää elämää.

Ja arvostan nyt eritavalla sitä, että jaksan liikkua, tehdä asioita ja ne arjen pienet asiat ovat todella isoja merkitykseltään. Mä tunnen, myös että vaikeita tilanteita tulee varmasti paljonkin tässä, mutta ne on vaan opeteltava sietämään.

Joskus taannun lapsen tasolle ja kiukuttelen kun pikkulapsi ja joskus pystyn tukemaan itseäni niissä tilanteissa. Vaihtelee vielä, mutta eiköhän tää tästä pitää vaan antaa ajan kulua rauhassa ja tunteiden tulla, olla ja mennä.

Tänään 3kk selvinpäin ja olo on aika ihana. Toiveikas, onnellinen iloinen, pelottavan tasapainoinen. Sanoisinko jopa helpohko. Paljon on asiaa ja vielä vähän myllertää tunteiden, ajatusten ja kaikkien olotilojen kanssa, mutta silti olo on rauhallinen. Mä muutun, kasvan mitä mä haluan eniten. En halua enää yhtäkään päivää viettää krapulassa, masennuksen kourissa ja kaikessa paskassa.

2 tykkäystä
32

Onneksi olkoon 3 kuukauden raittiudesta, hieno suoritus! :slight_smile: Hyvää pohdintaakin sulla, hyvä lukea niitä.

1 tykkäys
33

Kiitos ja kiva kuulla :blush::heart:

34

Ole itsellesi armollinen. Muista, että jos tunteiden säätely olisi helppoa ei kenelläkään olisi kurjia tunteita. Yritä vaan tunnistaa mahdollisimman hyvin mitä tunteita kannattaa vahvistaa ja minkä pitää vaan antaa olla ja mennä. Se ”pikkulapsikin” voi lisätä sitä omaa kiukutteluaan kiukuttelemalla pahemmaksi.

Huomaan samaistuvani tähän kun kirjoitit että et halua viettää enää yhtäkään päivää kaikessa paskassa. Se on tervettä itseä puolustavaa vihaisuutta, joka johtaa siihen että sinä suojelet ja huolehdit itsestäsi. Sitä ihminen tarvitsee, jotta pysyy ehjänä eikä tule käytetyksi hyväksi.

Vihassa on olemassa tuhoava puoli jos se jää päälle. Viha estää kokemasta yhteyttä muihin, ja leimaa ajatuksia, maailmassa näkee vaaroja. Yritä purkaa viha jollakin tekemisellä. Useimmilla se keino on rentouttava liikunta ulkona. Osalla rauhoittava musiikki tai jokin luova tekeminen. Ole varovainen ettet itse olisi se viha, koska siihen voi jäädä myös koukkuun.

Kirjoitin tuon ylläolevan siksi, että minusta se mitä kirjoitit paskoista deittisovelluksista on sellaista vihaisuutta josta on sinulle itsellesi enemmän haittaa kuin hyötyä. Ymmärrän että jos sinulla on niistä huonoja kokemuksia, mutta jos suhtaudut niihin niin vihaisesti kuin tunnut suhtautuvan, et todella tule kokemaan niitä käyttämällä kuin lisää vihaisuutta.

Suhtautumalla deittisovelluksiin seuranhakupaikkoina joissa on paljon itsekkyyttä ja eksyneitä ihmisiä jotka eivät ymmärrä mitä oikeasti haluavat, auttaisi niitä käyttämällä löytämään sellaista oikeanlaista yhteydentunnetta toiseen ihmiseen.

Aika usein sanotaan että jos pyrkii eroon riippuvuudesta, pitäisi yrittää vakauttaa elämää niin että siinä ei olisi isoja elämänmuutoksia. Uudet ihmissuhteet voi olla tosi kuormittava juttu. En väitä että näin on, mutta aistin sinusta tarpeen tulla kohdatuksi nimenomaan rakkauden kautta parina toiselle ihmiselle. Minä sanoisin omasta kokemuksesta että kannattaa pitää mahdollisuudet avoimena, mutta pysyä omien tuntemuksiensa kanssa rehellisenä. Jos huomaat että jokin asia vakauttaa sinua, vaali sitä. Ja jos huomaat että jokin pistää mielenmaisemaa liian rauhattomaksi, pysähdy ja mieti mitä haluat tehdä.

Riippuvaisella ihmisellä on taipumus ripustautua toiseen ihmiseen väärälläkin tavalla. Huono ihmissuhde lisää omia ongelmia. Mutta jos sinulla käy tuuri, tapaat oikeanlaisen ihmisen joka rakastaa oikealla tavalla, saatat saada juuri oikeanltaista tukea omaan vakaaseen ja helppoon oloosi, ja voitte yhdessä kokea rakkautta antamalla sitä toisillenne. Ilman että se toisen ihmisen rakkaus on ehto sinun eheyteesi.

Rakkautta sinulle tähän hetkeesi.

2 tykkäystä
35

Kiitos sinulle viestistäsi. Oli ajatuksia herättävä ja onhan tässä itsellä paljon läpikäytäviä asioita. Ehkä nyt ei vaan ole oikea aika parisuhteelle tai sitten on. Täytyy antaa asioiden ehkä enemmän vaan olla. Myönnän ja olen myöskin tunnistan sen, että uuteen ihmiseen tutustuminen on isosti energiaa vievää ja vaikka ihanaa olisikin, niin se on myös silti stressaavaa.

Kapinoin tätä vastaan. On vaikea hyväksyä tosiasiaa vaikka sisimmässään tietää, että nyt olisi järkevä ottaa aikaa ajatuksille ja tuntemuksille ja käydä ne läpi. Varmasti, jos nyt olisin pidemmänkin aikaa itekseen, niin se vaan lisää mahdollisuuksia voida itse paremmin ja houkuttaa paremmin voivia ihmisiä itsensä luokse. Onhan tämä aika ihanan helppoa tämä elämä, kun ei ole lapsia, ei vastuuta kenestäkään mistään paitsi itsestä. Elämä on tosi iisiä.

Pidän silmät toistaseksi auki, mutta olen enemmän hereillä. Voi olla, että tässä elämänvaiheessa suojelu mekanismi toimii itsessä niinkin, etten vaan päästä ketään mun lähelle syvemmällä tasolla vaikka sitä haluaisinkin. Haluta saa kaikkea, mutta kaikkea ei saa, jos ei sitä tarvitse.

Tiedostan sen, että mussa on tukahdutettua vihaa, koska en ole sitä oppinut ilmaisemaan milläänlailla. Tunnetaitoja opetellen ja omia lukkoja työstäen ja ymmärtäen. Jos tää raittius olis helppoa kaikki tekis tän.

2 tykkäystä
36

Perkele kun vastustaa. Oon tosi kiukkunen. Pms tietty naisilla kurittaa varsinkin iän myötä ja pää on kun vieterissä. Saatanan hormoonit. Mulla on myös vahvasti olotila, että jotain tarvitsee muuttua. Haluun muuttaa pois täältä, haluan lopettaa opiskelun haluan muuttaa kaikki.

Tää on mulle tuttua tapaa toimia. Haluan lopettaa kaikki kun tulee epämukavia tunteita, oloja, vastusta. Koulu on tällä hetkellä vaikeeta, nostaa esiin vanhoja traumoja ja vastustaa urakalla.

Sillä mietin, että menisin takasin vanhaan ammattiin, mutta ei sekään järkevää ole. Syystä mä sieltä pois lähdin… Mä nuorempana muutin paikkakuntaa vuoden välein, työpaikat on aina vaihtunut yms. Mulla on siis vaikeuksia työelämässä, pysyvyys on mulle vaikeeta. Henkiset ongelmat ottaa melkein aina kuria, kun meen uuteen työpaikkaan. Lähdin vaihtamaan ammattia, koska pää ei kestänyt, uuvuin, masennuin ja ahdistusta mulla on aina ollut.

Mä haluaisin vaan käydä töissä ja tulla himaan. Ja tiedostan sen, että mun kohdalla osa-päivätyö on ehkä joskus mahdollinen ja haaveilenkin siitä. Musta olis ihanaa ja stressitöntä käydä töissä ja tulla kotiin ajattelematta sen ihmeempiä.

Koulu on toki aina stressaavaa, epämukavaa ja pitää sietää erilaisia tunteita. Mä myös mietin usein, että sabotoinko mä tahallisesti mun onnellisuutta? Heti kun alkaa asiat sujumaan mun traumatisoitunut pää alkaa venkslaa kaikkea paskaa.

Vituttaa. Yritän muistutella itteä, ettei nyt ole aika muutoksille saatan raittiutta vaarantaa sillä. Mut mulla on nyt vaan tosi paha olla. Ei tää ihan pelkältä hormooni helvetiltä tunnu. Intuitio hakkaa tosi pahasti, että oon väärässä paikassa. Ehkä vaihdan kämpän kuitenkin… oonhan mä vetänyt jo ennätyksiä tässä asumalla samalla paikkakunnalla jo 5 vuotta ja samassa kämpässä 3 vuotta.

Oon lukenut monesti, että 3kk pää myllertää ja se kuuluukin asiaan, mut en mä muista viimesiltä kerroilta ihan tällästä. Jokin on pielessä en vaan saa kiinni asioista mikä. Sisänen paha olo on nyt voimakas. En osaa päättää mitään.

37

PMS on oikea vitsaus. Välillä naisten kärsimys tuntuu epäreilulta.

Minullakin on tuota, että pahoin voidessa alan kaivata muutoksia. Minäkin olen nyt muutaman kuukauden miettinyt muuttoa, vaikka toiselle paikkakunnalle se ei olekaan nyt mahdollista. Olen kyllä jo aikoinaan parin muuton jälkeen joutunut todeta, että se ei auttanut pahaan oloon ihan siten, kuin toivoin. Sen jälkeen olen hyväksynyt sen, että tämä paha olo pitää ilmeisesti läpielää oman sisimmän kautta, vaikka se onkin ihan :poop:.

Paljon voimia sinne voinnin suhteen, toivottavasti pian helpottaa!

1 tykkäys
38

Itse nuorempana nostin kytkintä heti,kun alkoi tylsistyttää. Ihan älytöntä muuttamista ja työpaikan vaihtoa.
Tunnistan tuon halun paeta vieläkin,nyt ei pysty toteuttamaan sitä ja osaksi siihenkin on ollut ratkaisuna juominen. Pois itsestä ja omasta elämästä.
Se on tosi ahdistavaa,kun pitää vaan sietää pahaa oloa. Jospa sinulle löytyisi jotain ilon pisaroita.

1 tykkäys
39

Tuo voi osaltaan olla sitä muutaman kuukauden raittiuden kohdalla ilmeisen monelle tulevaa :poop:. Sen ajanjakson suhteen ei aika ole kullannut muistoja. Se oli aivan syvältä minulla sinne lähes 8 kuukauteen saakka. Tavallaan harmittaa, että silloin tuli täällä plinkissäkin vähän kaunisteltua todellisia tunnelmia, vaikka sitä osittain avasinkin. Kai siinä oli meille monelle niin tutun reippaan suorittajan “ei voi toisten silmille tätä oloa kaataa” -asennetta. Tietysti sinulla voi olla muutakin ainakin mukana, mutta joka tapauksessa symppaan ja tsemppaan vahvasti.

Olen opiskellut työn ohella syksystä saakka ja nyt on tämä fiilis vahvana päällä. Onneksi koulutus ei ole kovin pitkä, tuskin jaksaisin muuten loppuun. Mutta pinnistelyksi menee, ja vapaa-aika kärsii todella. Jos nyt vielä raittiuskin vaatisi voimia, leviäisi pakka todennäköisesti käsiin. Tahtotila kuitenkin on, joten nyt vain pinnistelen koulun, kuten pinnistelin sen raittiudenkin alun. Sitten saa toivottavasti pinnistely hetkeksi jäädä. Toivottavasti.

Hirveästi jaksamista!

2 tykkäystä
40

Tää on tosissaan yks saatanan vitsaus! Kävin hakemassa apteekista vahvempaa B- vitamiinia, jos se vähän jeesais. Siitä tuntui monelle olleen apua. Toki raudatkin voi olla matalalla… mistä näistä tietää täytyy kokeilla vähän kaikkea. ja mennä sit ihan lääkärin paikkeille, jos ei auta. Nää rajottaa oikeesti elämää paljon, kun 15 päivää kuukaudesta menee pilalle. Ihan järjetöntä. Kaikkee paskaa me naiset joudutaan kestää :smiley:

Joo opiskelu on kieltämättä raskasta. Onnekas olen siinä, että vaan opiskelen. En jaksaisi edes kuvitella tähän mitään töitä rinnalle. Voimia Hiiri kyllä tää pusketaan läpi.

Tiedän kans sen, ettei se muutto mitään ratkaise. Ei aina voi vaan paeta omaa pahaa oloa ja mielummin muutan sitten, kun se on järkevää. Nyt on kuitenkin ihan kiva asuntokin tällä hetkellä. Mä oon aina kans peitellyt omia ongelmia, kuten käydessä psykiatrisella hoitajalla juttelemassa. Esitin reipasta ja hyvinvoivaa. Ehkä musta tuntui sillä hetkellä siltä, mutta sitten taas kuukauden päästä kaikki päin helvettiä. Nojoo mieli on nyt tosi musta eikä tässä mielentilassa ole mitään järkeä tehdäkkään mitään päätöksiä.

Täytyy höllätä. Pidän varmaan tauko viikkoa salistakin. Sekin tekee aika hyvää näiden pms aikoihin, kun energiat on muutenkin nollassa. Kävelyä, opiskelua ja joogailua. Nyt kun jaksan vaan tonne heinäkuulle asti, niin sillon rupee opiskeluiden sarallakin helpottaa. Saan pitää kuukauden lomaa ja hengitellä itseäni harkan jäljiltä kasaan. Nää opiskelu vaikeudetkin alkaa helpottaa siellä isosti. Olisi enää tää vuosi maksimissaan koulua sit en opiskele enää yhtään mitään.

Pelkään kyllä tulevaa, että onko musta koskaan töihin. Noh täytyy olla miettimättä tulevaa mitä tapahtuu. Mulla on tapana pitää pää tulevassa ja katastrofi ajatella kaikkea. Voi olla, että aivokemiat muuttuu tässä matkalla ja siksi pää haroo niin lujaa vastaan. Muutoksia tapahtuu ja paljon tulee kaikkea. Täytyy höllätä.