Kyllästynyt

[Kiu8]

Joo oon lukenut ja nähnyt, että tää on tosi tyypillistä käytöstä sinkku ihmisillä ja onhan se harmitonta, mutta stressaavaa tutustua aina uuteen ihmiseen. Tanssilavoja olen miettinyt itsekkin ja moni sinne houkutellut. Siellä enemmän kuulemma ihmiset keskittyvät siihen tanssimiseen kuin itse juomiseen.

Täytyy kokeilla uusia harrastuksia ja täyttää elämää muilla tavoin tänään kävin juoksulenkillä pitkästä aikaa kunto huono nyt, mutta kyllä se siitä nousee. Järkyttävää tää väsymys mikä päivällä iskee.

[Kiu8]

Kohta 2 viikkoa raittiutta ja huomaan, että juomishimoja on ollut enemmän, kun aiemmin tiedän myös sen, että tää on ohi menevää ja oikeastaan kuuluukin asiaan, et ensimmäiset viikot on vähän vaikeampia. Joskus ne on ollut helpompiakin kun vetänyt niin syvään päätyyn. Eilen haaveilin juomisesta ja oli aika lähellä etten kävellyt kauppaan. Koska en ole niin syvällä juomisen polulla niin sitä herkästi leikittelee ajatuksella ja on nyt paljon meneillään asioita niin stressi on aika paska yhdistelmänä aina sillon, kun yrittää olla selvinpäin.

Se just, kun ei sais olla sitä stressiä ja elämän pitäis olla vakaata niin on pyöritellyt asiaa onko nyt oikea hetki tälle, mutta ainahan elämässä tulee stressiä, muuttuvia tilanteita eikä se hetki tule olemaan koskaan oikea.

Mä eilen opin taas uutta itestäni. Pääsin sen juomishimon taakse mikä siinä oli ja se oli isosti yksinäisyys. Mä kaipaan hirveesti ihmiskontakteja ja juttelu kavereita. kyl mä soittelen ystävien kanssa mut semmosta yhdessä puuhamista ja höpöttelyä kaipaan enemmän. Mulla on ollut aina vähän tapana mennä omaan kuoreen ja työntääkkin ihmisiä pois, niin koen tän tosi terveenä, että mä oikeasti kaipaan ja haluan ihmisten seuraa tosi isosti.

Se vaan, että nyt ei ole oikea hetki mennä paikkoihin jossa ihmiset juo, koska en usko, että nyt on voimia pitää omia puolia siinä, ettei tarttuis pulloon. Oon tosi paljon miettinyt omaa juomishistoriaa ja ei se tunnu kauheen järkevältä. Moni vois sanoa mun kohdalla että mitä sitten jos vetää kännit sillon tällön, niin sitä vaan sitten, että en jaksa maata 5 päivää hirveessä olossa sen jälkeen ja se ei vaan ole enää sen arvosta. Plus ku se ei oikeesti tunnu päässä mitenkään hyvältä, niin outoa että se silti vaan koukuttaa vaikkei siitä saa mitään irti enää? Tai sitten saan sen vaan, että oon niin sekasin ja ajatukset pois välillä. Yksin kun on niin on paljon ajatuksia ja läpikäytävää… Odottelen että pääsen tästä koulusta irti ja töihin. Nään sitäkin kautta enemmän ihmisiä ja sekin voi jo helpottaa tätä olotilaa.

Mietin tänää taas treffi sovelluksia, mutta katotaan nyt. Jotenkin en ymmärrä sitä kiirettä mikä sieltä tulee ihmisiltä, kun itse vaan haluais tutustua rauhassa ajan kanssa. Jotain muutosta on tuloillaan isosti ja oon onnellinen siitä, etten eilen esim juonut. Siis jos 5 vuotta taaksepäin miettii tossa eilisessä olotilassa olemista niin olisin hakenut alkoholia ja vetänyt ihan varmasti överit miettimättä sen kummemmin.

Saa nähdä mitä tää päivä tuo tullessaan. Yksinäisyys turhauttaa, mutta toisaalta uskon, että asiat tulee mun luo ku oon valmis siihen. En voi pakottaa ihmissuhteita.

[Kiu8]

On kyllä rankkaa henkisesti ja tiedän tän kuuluvan näihin ekoihin viikkoihin, kun pää hakee paikkaansa. Monta päivää itkua täynnä… tunteita ehkä eniten suru päällimmäisenä? Ymmärrys siitä, ettei taaksepäin meno auta mitään vaan pitää hyväksyä tää tilanne mikä nyt on päällä. Oon tosi väsynyt heräilen yöllä aika paljon ja pää rullaa. On paljon ajatuksia, aikaa… Vähän hukassa olo ja reagoin herkästi asoihin. Asiat saa liian isoja mittasuhteita ja mun tekis mieli vaan nukkua seuraava kuukausi putkeen tekemättä mitään.

Meditaatio rauhottaa mieltä onneksi ihmettelen vaan, kun luulin jo käsitelleeni eron mikä tapahtui vuosi sitten ja suhde oli todella lyhyt, mut se ihminen jätti muhun tosi ison jäljen. En tunnu siltä, että pystyisin päästämään tähän tilanteseen ketään ja se vituttaa. Aina vaan tätä samaa saatanan kehää vuodesta toiseen. En tiedä mitä tässä enää tekee masennus päällä, turhautuminen, suru. En jaksa nyt mitään varsinkaan tätä yksinäisyyttä tää on alkanut syömään toden teolla. Miten tää muka pitäisi kohdata ja hyväksyä? en tiedä.

[Vieraammaksi54]

Huomenta. Toivottavasti olet edelleen juomatta. Minä menin viimein AA-ryhmään kun omat voimat pysyä raittiina ja selväjärkisenä loppuivat. No, ei sekään auta aina ja kaikkia, eikä siellä onneksi tarvi luvata yhtään mitään, olla vaan päivän kerrallaan raittiina.
Alkuviikot ja kuukaudet olivat minulla ainakin aikamoista hullunmyllyä mielen takia. Välillä olin onneni kukkuloilla ja taas romahdin ihan alas, itkeä vollotin pienemmästäkin syystä. Masennus, ahdistus olivat kovat. Tuntui kamalalta. Minulla oli myös itsetuhoisia ajatuksia ja sen takia meninkin terapiaan. En halunnut lääkkeitä, niitä kyllä minulle tyrkyttettiin mutten uskonut niihin. Uskoin siihen että kunhan pysyn tarpeeksi kauan juomatta niin olo helpottaa ja pääsen jaloilleni, ja niin siinä kävi. Tosin olihan minulla ryhmästä monta uutta ystävää jotka kuunteli ja joita minä kuuntelin ja yritin auttaa. Eli se sopi minulle.
Mutta alku aina hankalaa jne…
Päivä kerrallaan… niin se on minunkin nyt ollut taas pakko hokea itselle kun elämässä on tullut iso muutos.

[Kiu8]

Moikkelis

Raittiina mennään kohti ensimmäistä kuukautta. Mua helpottaa ajatus, että tää kuuluu alun vaikeuksiin ja tänään on taas ollut parempi päivä. Tiedän, et tää on tämmöstä vuoristo rataa toisinaan ja monen moista myllytystä on omassa elämässä nyt muutenkin meneillään. Mä en muista oonko kirjottanut tästä tänne, mutta muutama vuosi taaksepäin, kun heräsin ensimmäisen kerran tähän tilanteeseen ja siihen, että mun ympäristö on myrkyllinen niin poistin mun elämästä yhden todella raskaan ihmisen, jonka kanssa on ollut aina vaikea toimia. Viime vuonna, kun tuli ero ja olin heikoilla päästin tämän ihmisen takasin mun elämään ja sovittiin, että unohdetaan vanhat jutut ja mennään eteenpäin.

Tilanteita on tullut monia eteen, jossa tää ihminen on näyttänyt omat karvansa taas uusiks. Hän on todella vaikea ja myrkyllinenkin. Olen hänen lapsensa kummitäti ja se tuottaa tässä sitä hankaluutta, koska haluan tähän lapseen olla yhteydessä ja nähdä häntä.

Mutta tänään sanotin suoraan hälle, kun asiat jälleen kerran eskaloitui, ettei tämä ystävyys ole sellaista että pystyisin tätä jatkamaan ja vaikeaahan tästä tuli, mutta nyt on välit poikki ja huomattu tässä, että tämä oli nyt se viimeisin niitti monta saatanan vuotta tähän vaan meni. Toi ihminen ei oo koskaan tehnyt mulle hyvää ja huomasin sen vasta, kun mun elämään alkoi tulla semmosia hyvinvoivia ihmisiä.

Saa nähdä miten tässä käy, mutta en aio enää tota kaveruutta jatkaa. Tää tuli nyt vahvasti päin pläsiä, että aiempi päätös oli todellakin oikea ja nyt on helpompi jatkaa matkaa. Mä oon yllättynyt kuinka vähän reagoin tähän tilanteeseen vs. sillon muutama vuosi taaksepäin kun pistin välit poikki.

Olo on rauhallinen, hyväksyvä ja tuntuu oikealta päätökseltä. Aika jatkaa matkaa eteenpäin.

[Vieraammaksi54]

Huomenta. On näitä ihmisiä ollut ympärillä joihin olen joutunut ottamaan etäisyyttä. Huomaan joidenkin saavan minut valtaansa,kuin olisin avuton lapsi jota voi johdatella. Minussahan se syy on, kun annan toisen luulla että tarvitsen neuvoja, kun en tarvitse neuvoja vaan kuuntelijan. Nooo… täytyy tunnustaa että itsekin, kait, en ole ihan varma, annan neuvoja??? Suoria neuvoja että tee näin?? En ole varma, en muista.
Kyllä minä kerron mitä itse tein jos oli samankaltainen tilanne, niinkuin täälläkin kerron vain miten itse selviydyn ja selviydyin.
Minua ahdistaa joidenkin neuvot, ihankuin se olisi oikea tapa elää. Menen johonkin syylliseen oloon kun en tee niin vaan teen toisin, ja jos epäonnistun niin sitten vasta olenkin syyllisyyden ja häpeän valtaamana. Ei kehtaa edes sanoa että olit oikeassa niinhän siinä kävi.
Muttei voi elää muiden elämää, on vain rohkeasti elettävä omaa elämää ja tehtävä omat virheet. Ainoa missä olen ollut “perässäkulkija” niin alkoholismin hoidossa, siinä asiassa kuuntelen kyllä muita joilla on samnakaltainen elämä ollut, ja otan vinkit vastaan miten elää niin ettei tule houkutuksia juoda.
Niinkuin se tuli taas selväksi etten halua elää ja seurustella sellaisessa porukassa missä nautitaan alkoholia ja pidetään “hauskaa” sen voimalla. “Seura tekee kaltaisekseen”, uskon siihen, vanha sanonta mutta pitää kyllä paikkansa edelleen. Ja “sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto”. Eli mihin haluan kuulua ja missä vietän aikani.
Raitista päivää kaikille ja viikonloppua!

[Kiu8]

Muutamaa päivää vaille 2kk raittiutta. Olo on hyvä kaikin puolin väsymystä on ollut paljon myös ilmassa. Kokeilin yksi päivä AA:n verkkotapaamista ja mulla jäi siitä lämmin olo. Oon aina ajatellut, etten ole alkoholisti, mutta ei se mun alkoholin käyttö mitään normaaliaakaan oo ollut. Tai monen mielestähän se olis nimenomaan normaalia vetää ittensä tiedostottamaks säännöllisin väliajoin. Se mikä ajoi tähän niin oli se paha olo mikä siitä tuli. Se ei ole hauskaa, ei toimi samanlailla päässä en saa sitä hiprakan tunnetta ym.

Silti välillä toisinaan trggieröidyn, kuten yks päivä leffasta lähtiessä vilahti mieleen punaviini. Oon joskus kai mennyt suoraan leffasta alkoon hakemaan sitä, niin se muistutti siitä. Tiedän, että tää väsymys kuuluu tähän hetkeen ja on ohimenevää ja johtuu siitä uusiutuvasta aivokemiasta. Tuntuu, että aivot käy muutenkin kierroksilla, tunteita tulee ei osaa vielä käsitellä niitä ja on aika kuormittunut olotila. Vähän hukassa toisinaan. Toivon suuntaa tähän elämään ja musta tuntuu, että universumi pistää mut aina vaan uudestaan tähän tilanteeseen, kunnes oikeesti vaan pysyn tällä polulla niin ehkäpä niitä hyviä asioita vaan alkaa tulla. Polku on vaan niin perkeleen pitkä ja kivinen välillä.

Tunnoton olotila on myös ollu läsnä. Ehkä vähän turtunut. Väsyn ihmisten näkemisesti isommin ja mieli on alakuloinen. Välillä taas sitten raittius pirskahtelee ilosta. Onneks nämä tietää nyt että tää vaan kuuluu tähän. Pää sekoilee urakalla ennen ku taas tasottuu ja alkaa se seesteinen vaihe. Joskus siinä 4kk jälkeen raittiutta tuntui että alkaa vähän rauhottumaan se pään kimpoilu. Tekee mieli muuttaa kaikki elämän osa alueet ja ne niitä tarviskin, mutta ei toisaalta halua tehdä mitään typeriä päätöksiäkään tässä elämänvaiheessa.

Tuntuu, että kierrän kehää ja tällä hetkellä haluan vaan nukkua nämä päivät ohi. Joka kerta kuitenkin näistä retkahduksista ymmärtää taas sen, että tämähän se suunta on. En mä halua juoda, en halua mun ympärille juovia ihmisiä, enkä saa päästää mun elämään haitallisia ihmisiä, jotka juo. Intuition vahvistamista päivä kerrallaan se kuitenkin aina on vaan oikeassa sitä on vaan perkeleen vaikea välillä kuunnella.

Tuntuu turhalta kirjottaakkin samaa juttua vaan ja en nyt oikein tiedä mitä teen eritavalla jatkossa. Mua ne ryhmät koskettaa ja ei oikein kosketa. En halua että mun kasvot näkyy siellä en halua tulla näkyväksi mun ongelman kautta vaikka toki se varmasti eheyttävää olisikin. Se vaan ahdistaa liikaa nyt. Tukea koin saavani sieltä joo, mut en mä nyt tiedä. Onko toi nyt mun raittiutta kannattelevaa.

Toki olen nyt semmosessa pienessä whatsup ryhmässä, jossa moni haluaa olla raitis. Heilläkin on polut hyvin erilaiset ja rajutkin osittain. Kai mä pelkään, että ei tuokaan seura mulle hyvää välttämättä tee. Vaikea löytää omaa paikkaa ehkä se aikanaan löytyy ja kokeilenkin jotain AA:n ryhmiä uudestaan, jos jotain yhteistä sieltä löydän ja vertaistuellista niin sen, että monella meistä on tunnemaailman kanssa ongelmia, jotka on ajaneet alkoholin käyttöön.

Mutta, kun mä ajattelen, että alkoholi on myrkky, joka pilaa ihmisiä ja se ei sovi kenellekkään ja yhteiskunta on tähän leikkiin lähtenyt. Se on vaan hyväksytty huumaava aine ja se koukuttaa kaikki ihmiset tavalla tai toisella. Niin nään jotenkin ton AA:n touhun semmosena kulttina. Eikä siinä kaikilla meillä on tavat jotka toimivat ja pitääkin olla omat polut. Jollekkin se toimii, mutta kun ei periaatteessa jaa samoja ajatuksia sen kanssa. Musta se raittiuskin alkaa aina itsestä ja siitä, ettei koe enää alkoholia tarvitsevan ja saa olla juomatta. Saa elää elämää joka on oman näköistä.

[Kiu8]

isoja oivalluksia tulee päivän mittaan. Mä en oo ehkä kuunnellut tai oon hävennyt tätä puolta itsessä melkein aina. Mun unelmat on tosi arkisia mitkä ei oo ollu mulle aina mahdollisia koska oon syntynyt tähän maailmaan neuroepätyypillisenä. Mikä tarkottaa mulle sitä, että mulla on tietynlaisia rajoitteita ja haasteita ihan vaan normi elämässä. Esim. oon aistiyliherkkä ihan vaan joku kaupassa käyminen kuormittaa mua valojen ja äänien kautta. Oon tähän ikään tietty keksinyt kaikenlaisia tapoia ihan huomaamattakin miten mun olis hyvä olla ja miten jaksaisin paremmin.

Mun unelma on siis käydä töissä ja elää semmosta tasapainosta arkista elämää kuormittumatta liikaa, mut tosiasia on se, että ihan vaan se töissä käyminen on mulle jo se, että mulla menee loppu aika siitä kuormittumisesta palautumiseen ja usein on käynytkin niin, etten oo palautunut ja sieltä sitten kulman takaa hyökkää taas uupumus ja meneekin tolkuttoman pitkä aika, että pystyy/jaksaa tehdä yhtään mitään. En oo ymmärtänyt ennen tätä itessäni, mutta kuitenkin sisänen ääni kehotti mua menemään luonto alalle mikä on hyvä ja toivottavasti joskus sinne työllistyn.

Mä ymmärrän itsestäni nyt sen puolen, että mä tarviin päivän aikana paljon pysähdyksiä, taukoja ja vetäytymisiä. Mä en voi olla kauheen ihmisläheisessä työssä, koska se vetää mut tosi nopeesti sinne uupumuksen tielle. Senkin oon tajunnut, että vaikka asiat olis tosi kivojakin niin nekin kuormittaa ja vetää mun pattereita enemmän pois päältä. Se, että tää ei vaikuta vaan työmaailmaan vaan joka ikiseen hetkeen mun elämässä ja ikäväkyllä tää maailma on rakennettu niin, ettei erilaisuus vaan istu sinne tai että tehtäisiin toimia siihen suuntaan, että ne arjen pienet asiat sujuis jotenkin.

Mä oon tosi onnellinen siitä, että mä ratkesin, koska se näytti mulle tätä osaa itsessäni mitä oon aina hävennyt, piilotellut, maskannut ja yrittänyt vaan pyristellä ja jaksaa väkisin. Mä oon syntynyt tähän maailman näillä energioilla ja jaksamisilla mitä mulla nyt on ja mun pitää opetella kunnioittamaan, arvostamaan ja oppia lisää keinoja etten taas uupuis. Tää ehkä antaa mulle nyt selitystä kaikelle miksi ei parisuhteet ole onnistuneet, miks usein en ymmärrä asioita miksi työmaailmassa on niin vaikeeta ja miksi oon lapsesta asti tuntenut sitä isoa ulkopuolisuutta, joka ei ole tähänkään ikään mennessä poistunut millään lailla musta.

Ihana on huomata ja kuulla kuitenkin ulkopuolelta, että tää maailma muuttuu. Lapsia autetaan päiväkodissa/koulussa ja tehdään erilaisia toimia, että olisi mahdollisimman mukava olla. Mä oon usein surullinen omalla kohdalla siitä, ettei mua oo osattu auttaa eikä kukaan oo koskaan kertonut, että mistä nää ongelmat on johtunut. Miksi en kuulu sinne ns. normaalien puolelle tai en kuulu sinne ns. epänormaalienkaan puolelle. Oon tämmönen välimalli ja mussa on molempia, mut enemmän tekijöitä jotka rajottaa tai ehkäpä nään sen sellaisena elämää rikastuttavana asiana joku päivä. Se on osa mua ja mä meen pikkuhiljaa kohti sitä hyväksymistä ja opin rakastamaan tätäkin puolta itessäni.

[Kiu8]

3kk lähenee raittiiutta ja ilmeisesti taasen unohtunut kuinka sekasin aivot menee tässä vaiheessa. Surua, masennusta toivottomuutta, epäonnistumisen tunne olo on ku maan matosella. Sain onneksi haettua nyt itelleni hoitokontaktia josko sais itteänsä joskus kasaankin päin. Aivot valehtelee usein tässä vaiheessa kaikennäköstä eikä niitä ajatuksia sais uskoa, mutta tunteisiin ne vaan vaikuttaa.

En oo minä nyt. En oo ketään nyt. Tänään voimia vaati ihan vaan suihkussa käynti ja nyt en vaan jaksa tällä hetkellä muuta. Armoa on vaikea repiä, mutta kohti hyväksymistä, kasvua tai jotain sitä tuntematonta. Toivon vaan, että tää kaikki on sen arvosta. Tänään tuntuu kaikki vaikealta ja mahdottomalta. Tunteet seilaa tosi paljon tässä vaiheessa ja järjen tasolla sen tietää, mutta aika sekavaa paskaahan tää on. Jonain päivinä en tunne mitään ja toisinaan aivan liikaa.

En oo työkykynen nyt enkä tiedä tuunko olemaankaan hetkeen. Saatanan masennus mä en jaksa itkeä kokoaikaa.

[Raisumojito]

Kuulostaa raskaalta vaiheelta @Kiu8, hienoa että olet pystynyt pitämään korkin kiinni! Hyvä sinä!

[Lintuanna]

Tsemppiä @Kiu8! Sulla on nyt raskas vaihe meneillään. Toivottavasti se helpottaa mahdollisimman pian!

[Kiu8]

100 päivää meni rikki tossa. Tänään oli ensimmäinen hoitajan aika ja en nyt tiedä. Katsotaan onko tästä nyt mitään hyötyä… Kaikki vähän auki taas vaihteeks. Ollu tosi raskas päivä tunne puolella ja aika väsynyt nyt kaikesta. Ihan paskaa aukasta taas kaikki samat vanhat jutut ja haavat. En tiedä olisko sittenkin helpompaa vaan jatkaa polkua itekseen. Oon saanu enemmän aikaan itekseen yksinään työskentelemällä ja keinoja keksinyt ite, kun sit taas noista hoito jaksoista. Tuntuvat niin turhalta. Katotaan nyt.

Tapasin yhden miehen tässä hiljattain ja nähnyt sitä nyt pari kertaa. En vaan tunne mitään toista kohtaan, mut hirmu ymmärtäväinen oli, kun kerroin oman tilanteen missä mennään et on vähän vaikeampi jakso nyt ja en mihinkään suhteeseen ole kykeneväinen nyt, mutta hengailu seura kelpaa. En kyllä tiedä onko sekään hyvä nyt. En oikein tunnista mitään tilanteita nyt kauheen hyvin. Ihme paskaa tän pään kanssa, mut kyllä tästä läpi mennään selvänä alkoholi ei kiinnosta ja hyvä niin, mutta onpahan saatananasti työstettävää tässä yllättävän vaikea hyväksyä itteänsä eikä siihen varmastikaan ihan täydellisesti koskaan tuu pystymäänkään. Millonkohan tää suo vois jo helpottaa.

Haluun vaan kaivautua johonkin kuoppaan ja herää sieltä joskus kun siltä tuntuu.

[Kiu8]

Tän hetken kuulumisia. Tällä hetkellä raittiutta takana on nyt 4,5kk mieli vähän tasaantunut ja tunteita tulee ja nyt tulee pysähdyttyä niiden kanssa. Toistan usein mantraa, että anna tunteiden tulla, olla ja mennä. Se helpottaa ja elämä jatkuu siitä en oo jääny enää tunnetiloihin jumiin. Tunnen tällä kertaa ja tälläkin hetkellä semmosta todella isoa erilaista sisäistä muutosta. Se tuntuu hyvältä ja vähän pelottaakin, mutta pääasia että hyvältä.

Alkuun tuuttasin ja ehkä hyväkin että ohjasin mieltä muualle, pelasin pleikkarilla paljon, näin paljon ihmisiä, olin paljon puhelimella ja tein kaikkea ettei tarvinnut kohdata itseä. Enkä olis ollut vielä valmiskaan siihen ymmärrän sen nyt. Nyt on semmonen rauha, hyvä helppo olla. Alkoholi välillä pyöri mielessä, mutta just siellä joku tunne taas kolkutteli ja pysähdyn nykyään tunteiden äärelle ja kysyn itseltä että hei mikä nyt on. Usein tulee itkuna, raivona jonain tukahdettuna tunteena. Oon oppinut todella paljon joogan, meditoinnin ja TRE- harjotteiden kautta kehotuntemuksia ja tänäänkin aamulla huomasin, että kehossa on paljon kuormaa. Nämä keinot auttoivat taas päästämään irti jostain ja on taas kevyt olla.

Jännä kuinka keho jäykistyy usein, kun mielessä/kehossa on jotain irtipäästettävää. Nyt on joku uusi järki tullut kaikkeen. En sinkoile, rauhoitun ja pysähdyn ja mietin mitä teen. Nyt ei enää jostain syystä moneen viikkoon kahvi ole maistunut, mutta siinäkin olen oppinut, että sen voi lopettaa pikkuhiljaa. Oon joskus ennenkin lopettanut kahvin juontia ja suoraan seinään ja siitähän tulee isoja vierotusoireita ja en halua stressata kehoa, niin lopetan sitä nyt pikkuhiljaa. Ei tarvii niin radikaaleja muutoksia aina kerta istumalta tehdä ne voi olla pienempiäkin eikä kaikkea kerralla. Ennen olen aina tehnyt todella isoja muutoksia impulsien perässä ja kun olen herkästi uupuva ja kuormittuva niin ne muutoksen on tehneet mulle isoa hallaa.

Asiat saa olla nyt vähän kesken. Mä opettelen asioita ja teen muutoksia pikkuhiljaa. Nyt opettelen kahvista pois ja sietämään tunteita ja elämään tätä uutta elämää. Joulun alla olin perheen kanssa ja siellä taas veljet joi, isä on ns. kuiva juoppo ei koskaan raitistunut vaikka on ilman alkoholia haaveilee ja puhuu siitä ihan ku jonain jumalana. Mulla iski himo alkoholiin siellä ollessa, mutta katkasin sen ja lähdin kävelylle. Huomasin, että se jatkuva meteli ja yhdessä olo vei multa isosti voimia ja energiaa. Kaikki asiat tuntui pyörivän alkoholin ympärillä.

Mä en oo oikein enää muuten ollut mun veljiin yhteydessä. Tuntuu, että ne jää kokoajan vaan kauemmas mun elämästä niiden elämää pyörittää alkoholi tosi vahvasti ja mä en vaan halua mennä semmoseen seuraan. En myöskään mun isän seuraan se on tosi itsekäs ihminen ja se on aina ollut semmonen oli sitten kuiva raitis tai alkoholin pyörittämä. Se ei tee töitä sen raittiuden eteen ja se on jotenkin tosi raskas ihmisenä aina ollut.

Tuntuu, että elämästä alkaa lipumaan ihmisiä pois ja sen kuulukin varmasti mennä näin. Mä en enää itsekkään tiedä onko mun elämässä oikeesti ihmisiä, joiden seura tekis mulle hyvää. Ainut tällä hetkellä järkevältä tuntuva ihminen on mun oma äiti. Selkeästi oma kupla on nyt se mitä mä tarvitsen ja vähän mietintää mitä seuraavaksi.

[Kiu8]

Kohta 6kk selvinpäin. Tää on toinen kerta, kun oon tässä etapissa ja se ei oikeastaan tunnu miltään. Se vaan on olemassa oleva asia. Unia oon nähnyt todella paljon alkoholiin liittyen ja sit herännyt tunteeseen, että olis krapula vaikkei olis juonutkaan. Aivot on kyllä tosi omituiset välillä Tunteet on aika voimakkaita olleet viime aikoina, mut niiden kanssa pärjää.

Välilä kävi mielessä juominen ja kelläpä ei. Mut en mä vaan halua sitä enää äkkiä palauttaa kyllä ne karseet krapulat mieleen ja hyi hitto. Vaikka oon vaan kotona ja aikaa on liikaakin joskus olla oman pään sisällä ni en siltikään halua tätä aikaa pilata jumittuneilla aivoilla ajatuskin oksettaa.

Jos jotain hyvää niin mä sain työpaikan! Se on sellanen minkä mä oikeasti olen halunnutkin, mut sit taas edessä olis joko muutto tai sit auton hommaaminen. Mua pelottaa ihan rehellisesti mennä töihin ja oma jaksaminen. Oon uupumisherkkä tai oon ollut sellaisissa ammateissa aiemmin, joita mä en oikeasti vaan jaksa. Tää työ olis tosi lungi, helppo ja stressi vapaa. Mä oon menny aina vähän ego edellä työasioissa ja eihän se ole toiminut.

Tehnyt vaan itelle hallaa ja uupunut sit jossain välissä taas uudestaan. Tää olis eka kerta, kun menisin töihin et olisin ollut raittiina pidemmän aikaa ja säännöllinen työ. En oo ehkä ymmärtänyt aiemmin sitä, et tää oikeesti pelottaa mua, mut sitä kohti mun on mentävä ja yritettävä vielä.

Mun itsetunto on heikko työ ja ihmis suhde saralla ja niiden asioiden kohtaaminen vaatii voimia. Oikeastaan mä en tiedä mihin mä edes pystyn ja kun oon viimeks ollu töissä monta vuotta sitten niin jännittää kyllä isosti, mut en mä voi jäädä paikoillekkaan koska se ei vie mua minnekkään.

Tosin joku ihme koti kaipuu ollut nyt päällä siis kaipaan hirveesti mun lapsuuden kotiin, läheisten luokse ja joku outo irtipäästäminen sit taas toisaalta meneillään. Outoja tunteita joita en ymmärrä. Aika auttaa varmasti tässäkin ja tässä nyt on vielä onneks pari kuukautta uuteen työhönkin aikaa.

[Olga]

@Kiu8 - mukava kun kirjoittelit, onpa mainioita uutisia. Pitkä raittiusjakso ja uusi työpaikka. Onnitteluja kovasti! Uskon että jaksat töissä paremmin kun juominen ei kuormita. Itsekin muistelen muuten kammolla postauksessa mainitsemiasi kohmelopäiviä, brrrr… Toivottavasti ei koskaan enää.

Kirjoittelehan aina toisinaan. Tsemppiä. Ja tosiaan omaam perhepiiriin voi ottaa ihan perustellusti tarvittaessa hieman etäisyyttä.

[Kiu8]

Kiitos @Olga ! nyt mennään kohti 7kk ja isoja sisäisiä muutoksia alkaa selkeästi nyt tapahtumaan vaikkei itse ympäristössä tai muussa mitään muutosta ole. Joku isompi kasvaminen meneillään. Kaikki mitä oon ennen halunnut kovastikkin ja toivonut tapahtuvan ei nyt tunnu siltä, että haluaisin niitä enää. Oon vuosia yrittänyt pyrkiä moneen eri asiaan mikä ei nyt tunnu omalta enää ollenkaan.

On ehkä taas semmoinen vaihe meneillään, että tarvitsee omaa kuplaa ja asioiden läpi käyntiä. Oon nyt aika hukassa sillä saralla, että mitä haluan mun omalta elämältä ja nyt on se mietinnässä et mimmosta elämää oikeastaan haluan elää ja en tällä hetkellä tiedä sitä ja yritän hyväksyä sen olotilan, että oon nyt vähän hukassa. Kaikki selkeästi on muovautumassa uuteen ja joku outo tunne, että asiat tulee muuttumaan. En tiedä miten mutta jollain tavalla.

Nyt ymmärtää sen, että asiat ottaa oikeesti aika paljon sitä aikaa ja jonkun tason kiire on poistunut. Ei ole tarvetta pakottaa asioita vaan antaa olla. Oon aina ollut vähän liiankin aikaan saava ja nyt alkaa löytämään rauhaa ehkä sillä saralla. Oon rehellinen itselleni ja alkanut hyväksyä omia huonojakin puolia.

Semmonen innostunut, mutta peloissaan olotila. Tuntuu isoa muutosta enkä ihan tunnista aina itseäni et kuka tää tyyppi on Raittius on isossa osassa tässä, enkä olis varmasti lähtenyt työstämään omia haavoja taikka kohtaamaan itseäni. En mä tätä oo useimmiten halunnut, mutta selkeästi sitä tarvinnut. Mä uskon, että kaikki asiat tapahtuu syystä ja ne vaikeat hetket kasvattaa meitä isommin meijän omalle polulle minne kuulutaan.

Tällä hetkellä mä olen onnellinen. En tarvitse mitään, ketään mulla on kaikki hyvin ja koen olevani etuoikeutettu niistä ihmisistä mitä mun elämässä tällä hetkellä on. Kiitollinen ja rauhallinen olotila, jonka haluan jatkuvan loppu elämän

[Kiu8]

Monenlaisia oivalluksia, sisäistä kasvua isoa sellaista, rauhaa, onnellisuutta ihan vaan pelkästä olemisesta. Mä oon kohdannut mun sisäistä lasta, tukenut sitä ja myös sitä teini ikästä minää. Se on todella vihainen ollut ja vihan tunnetta oon opetellut nyt sietämään ja antamaan sille tilaa mussa. Tunteiden opettelu on ollut haastavaa ja vaikeaa, mutta kannattavaa ja mä oon nyt onnellinen tässä hetkessä missä mä olen. Mä muutun, kasvan ja menen eteenpäin.

Teen meditaatiota päivittäin käyn kävelyllä. Iloitsen tänään auringon voimasta ja valosta. Se tuntuu hyvältä odotan innoissaan tätä kevättä ja bongailen sen merkkejä pitkin poikin. Rauhallinen olotila, jota haluan ruokkia nyt. Mitään muuta mun ei tällä hetkellä tarvitse tietää nyt.

En halua enää pakottaa taikka jahdata asioita(työpaikkaa, parisuhdetta tai sitä ajatusmaailmaa ylipäätään, et tarvii olla tota ja tätä). Oikeasti mä en tarvitse mitään ulkopuolelta ollakseni onnellinen. Nyt vihdoin ymmärrän sen sanonnan, että se onnellisuus tulee sisältä päin ja vastaukset on meidän sisällä. Oon niin käsittämättömän onnekas, et saan olla tällä matkalla täällä

[Setämies]

Tähän on sanottava amen, niin tyhjentävästi mielestäni kiteytät koko olemassa olon idean.
Tai näin minäkin tämän elämän nykyään näen.
Pyrin ajattelemaan niin, että haluaisin enää huolestua vain silloin, jos jokin perustarve on vaarantunut.
Muutoin haluan olla vapaa kaikesta turhasta taakasta, joten omaisuudet, työpaikat ja jopa ne ihmissuhteet saavat tulla ja mennä, en pyri enää turhaan niitä hallitsemaan.
Ne tärkeät asiat, jotka tukevat meidän hyvinvointiamme, pysyvät kyllä meidän elämässä pitkällä tähtäimellä ilman hampaidenkin kiristystä.

[Kiu8]

Ehdottomasti

[Kiu8]

Raittius on kyllä jännää. Välillä mennään niin tasapainoisella ja helpolla olotilalla ja hetkessä ollaankin siellä maassa itketään sielusta asti ja niin että oikeesti tekee kipeetä. Ymmärrän asioita aika paljon nyt ja se rasittaa, ettei asiat tunnu etenevän mihinkään ja on aika kädetön, avuton olo näinä päivinä. Haluan vetäytyä ja olla vaan omissa oloissa ja tää onnistuu vähän liiankin helposti, koska ei ole töitä tai mitään rytmiä.

Meen uudella ja pelottavalla alueella jota pää ei oikein ymmärtää se tuottaa epämäärästä pahaa oloa ja sekavaa tilaa, mutta hetki kerrallaan taas. Toivottavasti huomenna on jo parempi päivä.