Todellakin, tuo on yksi niin hyvä motivaattori. Kuten muistaakseni ainakin Putkis on todennut, en halua enää koskaan lopettaa juomista. Ei se pelkkä laskurin nollaaminen, vaan ihan koko suoritus, ei kiitos.
Isot onnittelut ja tsemppiä jatkoon! 
1 tykkäys
Kyllä kiitos ja tsempit sinullekkin 
1 tykkäys
Taas unohtunut levätä vaihteeks, niin nyt sitte kirjaimellisesti makoillaan sohvalla tekemättä mitään. Yllättävän vaikeeta tälläselle, joka on tottunut liikkumaan ja touhuamaan. Keho viestii, että aika pitää taukoviikkoa kuntosalista ja kaikesta tekemisestä. Ei jaksa mitään on tosi väsynyt ja tuntuu siltä, että joku flunssa olisi tuloillaan. Se kun on paljon kotosalla, niin ei oikein osaa antaa sitten itellensä semmosia lepohetkiä.
Ehkä osa musta pelkääkin omalla tavallaan tätä pysähtymistä. Et jos pysähdyn. tylsistyn tai oon vailla tekemistä, niin rupeenko juomaan vaikkei mieli tekiskään. Lähestyy toi mun viimeisin rajapyykki, kun ratkesin juomaan se ilmeisesti pelottaa enemmän, kun ajattelinkaan. Jouduin perumaan viikonlopun menot, koska olo on ollut koko viikon ihan helvetin väsähtänyt. Lempeys itseä kohtaan taas unohtunut eli meditaatiota ja kävelyä nyt vaan loppu viikko…
Elämä on outoa. Raittius on outoa.Tunteet on outoja. Nää on päivän fiilikset. Päiväkirjan kirjottaminen auttaa kyllä paljonkin. Harmittaa, kun ei ole tietokoneella muuta paikkaa kirjoittaa päiväkirjaa, kun joku word. En ainakaan ole löytänyt mitään muuta paikkaa sille. Käsin en enää jaksa kirjottaa. Mut tunteita on välillä itken ja huudan kuin pieni lapsi tosin olen tehnyt tre- harjoitteita ja voi johtua siitäkin jälkijunassa tulevat tunteet. En tiedä.
Mietin ihan elämääni. Se on aika useasti toistanut samaa kaavaa työ, suhteet kaavassa. Niissä mulla isoimmat ongelmat ilmeneekin. Olen kyllä ymmärtänyt vuosia jo sen, etten ole elänyt tätä elämää ihan täysin itselleni ja se on se ongelma miksei parisuhteetkaan mun kohdalla onnistu. Ainahan sitä kliseisesti sanotaan, että pitää elää ensin itselleen ja sitten vasta muille. Ei voi kaataa omasta kupista, jos se kuppi ei ole täysi jne.
Olen ajatellut, että osaan olla yksin, mut en mä ihan osaakkaan. Usein vaikka paljon olenkin yksin juoksen sitä yksinäisyyttä karkuun johonkin tekemiseen, deittisovelluksiin yms. Enkä ole elänyt sillä tavalla, että mun olis hyvä olla itseni kanssa yksin. Kovasti mä sitä toitottelen, mut en mä vaan sitä osaa. Vaikeinta on joskus olla itselleen rehellinen.
Se pieni ääni, joka on mun varmastikkin mun intuitio on sanonut mulle vuosikausia mitä mä haluan ja tarvitsen mun elämältä. Mä en vaan ole kuunnellut sitä. Joskus muistan yli 10 vuotta taaksepäin parisuhteessa ajattelleeni, että mä haluaisin elää sellaista helppoa elämää missä käyn vaan töissä, harrastan ja mulla on koira jonka kanssa touhuta. En mä sillonkaan halunnut seurustella, mut jostain syystä varmaan yksinäisyyttäni sen ihmisen kanssa olin. Aika perseestä ja ilkeetäkin toista kohtaan jälkikäteen ajateltuna.
Se suhde oli tosin pelkkää riippuvuutta puolin ja toisin ja päättyi todella rumasti mites muutenkaan ja tulihan siinä puukostakin. Se oli ensimmäinen kunnon suhde mikä mulla oli ja tähän mennessä viimenen sellainen pitempi suhde. Silti ajattelen välillä sitä aikaa, että se oli onnellisinta aikaa, mut jos mä oon rehellinen niin olin kiinnostunut enemmän siitä meidän koirasta, kun siitä miehestä. Mä uskon, että se onnellisuuden tunne silloin johtui siitä, että mulla oli sisältöä mun elämässä ensimmäistä kertaa sellaista, että mulla oli työ missä viihdyin, koti, harrastuksia, koira, ystäviä ja kaikki oli hyvin.
En oo saavuttanut yksin tollaista tilannetta, että mulla olis omassa elämässä kaikki hyvin. Tai olo olis tyytyväinen. Tuli tästä joskus vuosia sitten puhetta, kun kävin psykiatrisella hoitajalla, että ehkäpä se lemmikki ei olis mikään huono idea ottaa. Se lievittäis yksinäisyyttä ja tois elämään sisältöä. Ei mulla riitä pelkkä urheilu elämän sisällöksi. Tartten muutakin. Mut toistaseks nyt tää koulu paska pakettiin ja katon sitten uusiksi, koska ei ole vaan yksinkertaisesti varaa nyt ottaa lemmikkiä.
Enkä tiedä jaksaisinko sitä just nyt. Vituttaa vaan kun kaikki tuntuu niin tyhjältä, yksinäiseltä ja tunnottomalta. On mulla ystäviä, mut tässä iässä niitä vähemmän näkee ja nyt kun on 24/7 kotona, ei rahaa mihinkään ylimääräiseen niin kyllähän tää syö. Kasvun paikkahan tämäkin. Aikaa tarvii selkeesti… muutaman päivän päästä ennätykset raittiuden saralla täyttyy… huh kun olikin paljon asiaa.
5kk tuli tossa täyteen selvinpäin oloa. Alko harkka ja paljon tekemistä piisaa. Se tekee mulle jotenkin nyt tosi hyvää. Musta on ihana huomata, että mulla ei oo tehny mieli alkoholia enää ja tunnen semmosta vapauden tunnetta, että oon päässyt jostain irti. Paljon on töitä ittensä kanssa vielä ja läpikäytävää, mut kaikki on helpompaa ja elämä tuntuu olevan semmosta oikeesti kivaa. Mä tykkään tästä nyt.
Mikä tärkeintä niin mä tykkään tästä ihmisestä ketä mä olen. Joksenkin eheyttävää tällänen. Mä jaksan paremmi. Mä oon läsnä mun kummilapsille, kavereille, perheelle kaikille. Olo on vaan hyvä ja päivä päivältä tää itseluottamus on kasvanut. Tuntuu tasapainoiselta, rauhalliselta hyvältä. Aika ihanaa.
Ehkä yks asia mikä anto lisä potkua tälle raittiuden polulle on se, että mun isä oli tossa 3 vuotta melkein selvinpäin ja tänään soitti, että oli ratkennut ryyppäämään. Meijän välit on ollu aina etäiset, mut oli hyvä, että soitti tästä ja hänen kokemus oli se, että se oli viimenen kerta. Sillä tuli ero uudensa kanssa ja siks ryyppäs kuulemma viikon putkeen. Purskahdin itkuun tosta tiedosta ja sain semmosta lisä kuvaa, ettei toi alkoholi oikeesti anna enää mitään. Nyt mä tunnen vapautta ja onnelliisuutta ja se on tärkeintä ja mä haluan jatkaa tätä. Ensimmäistä kertaa elämässä näin pitkään selvinpäin ja mulla ei ole enää yhtäkään syytä miks palaisin takaisin vanhaan.
Moni asia on alkanut omassa päässä naksahtelemaan kohilleen. Mulla on nyt hyvä olla yksin ja jotenkin hyväksynkin sen, etten nyt just tarvii ketään tai mitään ylimääräistä. Ensimmäistä kertaa elämässä mulla ei ole kiire minnekkään. Haluan keskittyä vaan itteeni ja mun läheisiin. Ne asiat antaa mulle voimaa ja energiaa. Nyt mä ruokin oikeita asioita mun elämässä ja mua itseä varten. Näinkö yksinkertainen elämä voi tehdä ihan järjettömän onnelliseksi, tasapainoiseksi ja rauhalliseksi? Se impulsiivisuus on hävinnyt. Se ei ole mua. Joskus luulin niin ja pitkäänkin.
Tänään nautin mun päivästä ja vietän sen läheisteni kanssa. Lapset antaa hirveesti mulle energiaa ja antaa mulle paljon. Elämä on ihanaa näin.
6 tykkäystä
Moni asia alkaa kyllä kirkastumaan jotenkin nyt päässä. Onko tää elämä oikeesti näin helppoa ja kivaa? Ei jaksa stressaa niistä asioista, joista ennen stressas. Elämä tuntuu helpolta, paineet, tulevaisuuden miettiminen ja stressaaminen on jotenkin helpottunut. En jaksa miettiä asioita enää mihin en voi vaikuttaa. Haaveileva minä on olemassa kyllä ja jotenkin ei malta odottaa mitä kaikkea ihanaa elämä tuo tullessaan. Oon pitkästä aikaa vastaanottavainen ja onnellinen. Tunteita toki tulee, mut ne myös menee ohitte kun antaa niiden vaan olla.
Herää kysymys, että tätäkö mä oon ollut aina vailla. Siis ihan vaan selvinpäin oloa ja kaikki tuntuu niin helpolta. Miten iso kusetus menetelmä toi alkoholi voi ollakkaan. Hurjalta tuntuu. Tänään on päivä kun tunnen itseni vahvaksi ja onnelliseksi. Pienet asiat kuten kahvin juominen aamulla on parasta ikinä 
Tarkottaako tämä nyt sitä, että mä olen vihdoin aikuinen?
6 tykkäystä
Kuulostaa niin upealta! Niinhän siinä usein käy, että asiat alkavat jälleen löytää mittasuhteensa. Härkäsistä tulee taas kärpäsiä. Tsemppiä jatkoon, hyvältä näyttää! 
2 tykkäystä
Ehdottomasti ihanaa ja upeaa aikaa. Varuillaan pitää kyllä olla. Mulla on nyt paljon koulun puolelta eri tapahtumia ja uusia ihmisiä tuntuu vilisevän paljon ja tälläselle introvertille se tuntuu olevan välillä liikaakin Tarvii yksinoloa, kun se on itselle yhtä tärkeää kun hengittäminen. Eilen tuli muun muassa ihana kutsu tuloillaan olevasta harkka paikasta, jossa pomo kutsui heidän virkistys iltaan. Hetken mietin sinne menoa, mutta sitten päädyin sen perumaan. Olisi toisaalta ollut hauska tapahtuma, mutta jotenkin se olis ehkä ollut liikaa sanoa tuntemattomille etten juo yms. Vaikka voisihan se olla, että siellä olis ollut muitakin jotka ei juo, mutta en jotenkin uskaltanut kun en tiedä ihmsiä tai edes sitä tilannetta mikä se olisi sitten ollutkaan loppu peleissä. Ehkäpä myöhemmin kun pääsee firmaan sisään, niin voisi mennäkkin.
Toi paikka on pitkästä aikaa sellainen, jossa olen saanut todella vastaanottavaisen ja lämmin henkisen olotilan että mut oikeesti halutaan sinne ottaa ja siellä on paljon oma ikäsiä, jotka voisi olla potentiaalisia kavereitakin. Se tuntuu hyvältä ja semmoiselta, että olisin osa porukkaa. Nykyisessä harkka paikassa missä olen(joudun siis olemaan kahdessa saman aikaisesti) On yritetty kyykyttää urakalla ja mulla semmosta harjotettakin, että olen aika tiukasti joutunut pitämään omia rajoja ja kieltäytymään monesta eri asiasta.
Mun ohjaaja siellä on tosi ihana ja kiva ja hän on antanut ymmärtää, että olisi mukava viettää vapaa-ajallakin aikaa ja käytiinkin heijän luona pyörähtämässä. Tuntuu, että nyt tulee uusia ihmisiä paljon ja oon vähän häkeltynyt tästä, kun olen aika paljon ollut yksin ja ehkä pelkäänkin, että tunnistanko haitallisia ihmisiä, mutta täytyy vaan rakentaa luottoa itseensä päivä kerrallaan enemmän.
Koulussa mulla on koulukaveri paljastunut todella haitalliseksi kaveriksi ja olenkin saattanut päästää sen liian lähelle. Yritän nyt vähän miettiä miten hoidan asiaa hienovaraisesti ja pitämällä hänet kauempana. Hän on niitä energia syöppöjä ja olinkin eilen koko illan aivan rätti puhki, koska annoin hänen tilittää ongelmansa olin ihan paska kaivona välillä hälle. En oikein tiennyt mitä sanoa. Yritin kyllä vaihtaa puheenaiheita ja vaikka mitä, mutta ei toiminut ja hän ei ymmärrä sellaisia sosiaalisia merkkejä, ettei oikeasti jaksa enää kuunnella. Hän siis puhuu lärättää loputtomiin ei ole hetkeäkään hiljaa ja ne puheet on raskaita. Tiedän että hänellä on paljon ongelmia ja olenkin ohjannut hänet avun piiriin missä hän on, mutta joka solu omassa kehossa huutaa että työnnä toi ihminen pois. Viestejä tulee ihan tajuttoman paljon ja tänään on pakko rajata häntä rajusti pois.
Mulla on historiaa sillä saralla, että olen toiminut ihan ns. “hoitajana” yhdelle kaverille ja päästänyt mun elämään semmosia tosi huonosti voivia ihmisiä, jotka vie mun energiat ja mulla on suuri tarve auttaa joten hyvä heille. Huono mulle. En sano, etteikö pitäisi olla tukena ja auttaa ystävää, mutta olen vetänyt senkin yli unohtanut omat rajat ja toiminut roskakaivona, jolle voi kaikki syöttää.
Mua säälittää ja tekee pahaa rajata tälläisiä ihmisiä, mutta se on vaan pakko alkaa tekemään töitä sillä saralla, koska mun omat voimat menee siinä ja tiedän, ettei mun velvollisuuksiin kuulu olla toiselle hoitaja. Ei se ole ystävyyttä nähnytkään semmoinen ja tää on aiheuttanut elämässä sen, että kun olen päästänyt näitä ihmisiä mun elämään niin kaikki muut ns. “terveet ihmiset” alkaa kaikota, koska ne huomaa että ne on haitallisia ihmisiä.
Mä tajusin tän yks päivä, että tää on aina näkynyt mun ystävä piirissä. Oon nuoresta asti ihmetellyt miksi oon voinut pahoin enkä edes tajunnut, että toiset ihmiset voi viedä noin paljon sitä omaa energiaa pois. Oon aina ajatellut olevani semmonen tosi iloinen ja positiivinen ihminen, mutta jossain vaiheessa se kääntyi todella masentavaan suuntaan… En oo ymmärtänyt miten iso vaikutus toisilla ihmisillä voi olla muhun ja yritän ymmärtää tätä, että mistä tämä tunne tulee, että koen velvollisuutta auttaa ihmisiä näin paljon?
Siis eihän mulla ole lapsia, joihin automaattisesti velvoite olisi. Nää on vaan kavereita mun elämässä niin koen niitä kohtaan jotain velvollisuutta auttaa. Tätä pitää työstää ja antaa aikaa tälle.
Joskus kyllä toimin nuorempana ns. pelastajana romanttisissa suhteissa ja näköjään se on myös ystävyys suhteissa sama, mutta luulin jo ohittaneeni tän vaiheen, koska en ole sellaisia miehiä tapaillut muutamaan vuoteen, jossa näen etteivät he osaa itsestään huolehtia tai pitäisi liikaa huolehtia toisesta.
Toki äiti ja isä ovat antaneet mulle parisuhde mallin, että pitää tyytyä mitä saa ja tätä olen toistanutkin paljon. Huomaan, että oon tosi pihalla näistä ihmissuhde asioista ja olin mä pitkään kotonakin, niin tuntuu ettei ymmärrä enää mistään mitään
Tykkään kyllä tästä, että mitä enemmän tulee ikää niin sitä vähemmän jaksaa mitään ylimääräistä ehkä mä, joskus vielä opin ketä päästää lähelle ja ketä ei… Mutta onhan se niinkin, että moni näyttää itsensä vasta vuodenkin päästä millainen oikeasti on.
Sitten tää. En oo tainnut koskaan oikein pysähtyä käsittelemään mitään parisuhde asioita ja nyt tää on ollut ensimmäinen vuosi, kun olen antanut niiden tunteiden jotenkin tulla ja huomaan, että erosta on siis aikaa 7kk ja en ehkä ihan alussa ollut vielä valmis käsittelemään sitä niin nyt aika usein ollut ikävä exää ja mietin, että teinkö virheen päättäessä suhteen. Mutta se oli hyvä lopettaa ajoissa, ennen kun olisi aikaa mennyt pidemmälle. Tilanne oli siis se, että hän ei voinut saada lapsia eikä enää halunnut lapsia ja mä en ihan pysty täysin luopumaan lapsi ajatuksesta niin koettiin paremmaksi lopettaa suhde alkutekijöissä. Näin kyllä tosi isoa potentiaalia siinä vuosiin.
Olen tosi onnellinen että hän tuli näyttämään mulle sitä ehjyyttä, rakastamista ja meillä oli sama rakkauden kielikin ja samoja harrastuksia. Oltiin tiivisti yhdessä ja hän herätti mussa tosi isoja tunteita joita pitkään ajattelin, ettei ole olemassakaan. Oon kokenut aina, että tunnevaje tunnelukko ohjaa mun elämää isosti, mutta tää ihminen kolahti tosi lujaa. Meijän matka oli lyhyt mutta sillä on tosi isot jälkiseuraamukset ollut. Mietin häntä usein ja toivon hänelle kaikkea hyvää enkä voi toimia niin itsekkäästi, että laittaisin hänelle viestiä vaikka kovasti haluaisinkin hänestä kuulla.
Toki olen miettinyt paljon sitäkin, että oliko tämäkään ihan tervettä, kun ei niitä oikein tunnu tunnistavan, koska tämä alkoi todella nopeasti, mutta annoin sen mennä, koska se tuntui hyvältä. Mä yleensä oon tosi hitaasti syttyvä ihmisiin, mutta jotenkin tähän ihastuin tosi nopsaa. Hän on todella komea ja semmoset perus asiat kunnossa. Eli minivaatimukset kunnossa, mutta me ei puhuttu ihan hirveesti. Se oli jotain semmosta sanatonta viestintää ja koin, että mun sisäinen lapsi heräsi hänen kanssaan ja että olen hullu, kun otin lapsi asian puheeksi, koska en ole itsekkään varma haluanko omia lapsia ja hänelle se oli tietenkin traumaattinen kokemus, koska hän ei voinut niitä saada ja hän ei pystynyt tulemaan vastaan millään lailla tässä asiassa. Mun on jotenkin vaan vaikea hyväksyä ja mä jotenkin tunnen hänen läsnäolon
Pää leikittelee asialla ja mietin kokajan, että hän palaa. Kaikki tuntuu ihan kun olisi vasta tapahtunut ja mulla on ihan järjetön ikävä häntä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että hän tönäisi mut tälle polulle ja uskon, että asiat tapahtuu syystä. En olisi ollut raittiina näin pitkää pätkää ja mennyt tälle itsetutkiskelu matkalle, jos en olisi häneen törmännyt. Hän tuli todennäköisesti näyttämään mulle, et on aika opetella rakastamaan ja hyväksymään itsensä sellaisena kun on.
Tää plinkki toimii mulle hyvin päiväkirjana. Paljon on työstettävää, enkä voi enää työntää murheitani sivuun tai kadottaa itseäni muihin ihmisiin. On aika parantua ja mennä eteenpäin vaikka se kipeää tekeekin. 15 päivää niin puoli vuotta raittiutta takana. En voi uskoa tätä. 
1 tykkäys
Kuulostaa niiiin hyvältä! Olet todella oikealla tiellä. Olen monessa suhteessa ihan samanlainen kuin sinäkin. Kaipaan paljon omaa aikaa ja olen aiemmin tarvinnut alkoholia sosialisoimiseen. Nykyään pitää opetella pitämään rajojaan ja menemään mukavuusalueiden ulkopuolelle itseään kuunnellen sen sijaan, että vain “joisi itsensä mukavaksi”. Tosi tärkeä ja hieno oppi, mistä raittiutta kiitän.
Myös pelastajan ja auttajan rooli on todella tuttu. Pahinta on, kun autettavan lisäksi vielä ympäristökin todella helposti syyllistää, kun et enää jaksa. Ensin kulutat itsesi loppuun auttaessasi, minkä jälkeen vielä ulkopuolelta huudellaan että olet törkeä ja sietäisit hävetä, kun jätät avuttoman pulaan. Se on hirveän hankala paikka, kun on kova tarve toimia oikein ja tunnet yhtäkkiä itse olevasi yksin. Mutta kun itsensäkin uhraaminen ei auta lopulta yhtään ketään.
Paljon tsemppiä ja isot onnittelut puolesta vuodesta! Se on tärkeä, upea etappi.
1 tykkäys
Olen itse taas kokenut sen niin, että tuntemattomien ihmisten joukkoon on oikeastaan ollut aika helppo mennä ja kieltäytyä tarjotusta alkoholista sen enempää asiaa selittelemättä. Ja jos kysyy, niin sanon vain olevani tänään ilman tms. ihan mitä vain haluan. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta sen enempää sitä selittää, et sinäkään pyydä heitä selittämään, miksi he juovat. Nehän eivät tiedä sinun taustaasi ja tavallaan siinä saa aloittaa aivan tyhjältä pöydältä heidän suhteensa. En tietenkään tiedä, että minkälaisesta tilaisuudesta on lopulta kyse. Mutta jos se ei ole pelkkää ryyppäämistä ja alkoholin houkutukset eivät käy liian suureksi, niin itse ainakin halutessani siihen osallistuisin. Tietenkin jos et firmaa ja heidän tapojaan vielä tarpeeksi tunne, ja vaarana voi olla joutua keskelle kunnon ryyppäjäisiä, niin silloin itsekin jättäisin osallistumatta. 
1 tykkäys
Ikävä kuulla Hiiri, että ympäristö sulla painostaa tekemään ja toimimaan sua itseä vastaan. Nää on kieltämättä hämmentäviä asioita joita ensimmäistä kertaa elämässä miettii. Kiitos ihanista tsempeistä ja tuesta
1 tykkäys
Joo se voi olla, että pelot on suuremmat taas ja tähänkin tilaisuuteen olisi ollut helppo mennä, mutta en tosiaan tiennyt yhtään minkälainen paikka olisi ollut taikka olisivatko ne olleet jotkut ryyppäjäiset. Näihin kerkiää varmasti osallistumaan, jos siltä tuntuu.
2 tykkäystä
Ihana viikonloppu kun ei ole tarvinnut mennä minnekkään ja aion jatkaa tänään samalla tavalla teen vaan omia juttuja oman mielen mukaan. Tää on aika siistiä, kun alkoholia ei oo tehnyt enää ollenkaan mieli ja pelkkä ajatus oksettaa.
Silti jotenkin pelkään ja olen jossain odotus tilassa, että koska kosahtaa tai tää hyvä olo loppuu. En ole tottunut näköjään voimaan tasapainoisesti ja hyvin. Pelkään saavani jonkun mielen yllykkeen johon lähden.
Varpaillaan mennään vielä vaikkakin tää raittius alkaa tuntumaan normaalilta. Olen tosin näköjään koukussa deitti sovelluksiin kun menin sinne huomatakseni, että siellä on paljon juovia ihmisiä ja pihalla olevaa porukkaa. En ole itsekkään vielä valmis mihinkään, mutta rakkauden kaipuu on aina olemassa siksi noihin aina vaan menee vaikka säästyisi isommilta mielipahoilta kun jättäisi menemättä.
Heti tuli joku pöljä vastaan ja mietin taas häipymistä. Jaksan olla noissa korkeintaan viikon kerrallaan ja sit taas poistan. Pitäisi lopettaa tää ravailu. Voin paljon paremmin, kun jättää turhat keskustelut pois.
Pitäisi vaan oppia siihen, että se rakkaus löytää luokse kun sen aika on. Kapinoin tässäkin asiassa vastaan, mut mietin että missä se tulisi vastaan? Ei ihmiset enää juttele keskenään samalla tavalla kun ennen tai muutakaan. Ja en usko, että jos en itse yritä mitään niin en saakkaan mitään.
Kaikkihan me aina ollaan jollain tavalla kesken ja kesken eräisiä. Enpä tiedä. Katsotaan nyt.
1 tykkäys
Deittiappien kanssa sählääminen on todella uuvuttaa. Itse pysyin niiden kanssa jotenkin järjissäni, kun en odottanut yhtään mitään ja hyväksyin sen, että siellä voi tulla vastaan ihan mitä vain. Kun oli oikea mielentila, niin siellä pörräsin uteliaana katselemassa, kuinka hullua menoa tällä kertaa tulee vastaan. Ja jos joku ihminen vaikutti kivalta, niin kävin heti tapaamassa. En yhtään miettinyt toisen ulkonäköä tai muuta “turhaa”, vaan ainoastaan sitä onko toinen joten kuten järjissään vai ei. Kahvit tai aikoinaan kaljat kivan ihmisen kanssa oli kuitenkin aika piristävä juttu ja tapasin monta mielenkiintoista tyyppiä. Pidin itseni myös tyytyväisenä, kun tein jotain asian eteen, että en ehkä tulisi aina olemaan yksin.
Se on minullekin suuri mysteeri, miksi nettideittaaminen on niin uskomattoman vaikeaa, kun sen pitäisi kaiken järjen mukaan tehdä deittaaminen niin helpoksi kuin mahdollista.
2 tykkäystä
Tuo muuten saattaa olla ihan hyvä taktiikka. Vaikkei heti tai lainkaan sitä rakkautta löytyisi, voi tavata kivoja ihmisiä ja harjoittelun myötä sosiaaliset taidot kehittyvät ja selvänäkin pystyy käymään treffeillä rentona.
Voihan sitä yllättyä positiivisestikin, kun tapaa erilaisia ihmisiä suht matalalla kynnyksellä. Vihkikirkkoa ja vierekkäisiä hautapaikkojahan ei tarvitse heti rueta varailemaan, niin on ehkä tarpeetonta seuloa ja seuloa tarjontaa täydellisyyksiä etsien.
Kyllähän ihminen seuraakin kaipaa ja rakkauttakin. Hyvä ja toimiva parisuhde on hieno juttu.
2 tykkäystä
Totta tämä. Itse olen pyörinyt näissä vuosi kymmeniä jo ja kyllähän se joskus piristi nähdä uusia ihmisiä ja koen olevani taitava tälläisissä kohtaamisissa, mut enää en vaan jaksa turhia treffejä.
Meen ajatuksella, että tulee sitten vastaan kun tulee ja muuta en oikein enää jaksa 
Kuluttavaahan touhua tuo on, mutta täytyy yrittää pysyä avoimena, rentona ja tosiaan ehkä sen aika on sitten kun on. Ajattelen, että jotain on itsensä kanssa kesken, kun ei ole vielä kuulunut. Päivä päivältä kasvan parempaan suuntaan ja ehkäpä sitä rakkutta alkaa sitten houkuttaa luokseen.
Tänään on ollut pitkästä aikaa alkoholi mielessä. Tai siis joku sellainen harha kuvitelma siitä. Huomasin tämän, kun heräsin haaveilemasta juomisesta, mutta kun mietin oikeesti sitä alkoholin makua, niin meinasi oksennus lentää jo pelkästä ajatuksesta.
Siis sehän on ihan järjettömän pahaa ja ihan yököttää koko myrkky. Jonkun tason haikeus ollut tänään isosti läsnä ehkäpä jotain luopumistyötä kait? Oon purskahdellut itkuun vähän väliä ilman syytä ja ollut viime päivät herkillä. Varmaan hormooneista johtuvaa, mutta en tiedä olisko ihan suru työtä vielä alkoholin pois jätöstä.
Joku kateuskin välillä nostaa päätä. Käytiin illasta pyörimässä kaupungilla ja siellä oli esiintyjiä kesäterassit auennut yms. Samaan aikaan havahduin siihen karuun maisemaan kun ihmiset sekoili kännissä ja tuntui että kaikki oli joku tölkki kädessä. Pelottava näky toisaalta ja mietin taas miten iso kusetus/rahastus pommi toi alkoholi onkaan.
Kokoajan vaan viihdyn ja tykkään tästä simppelistä elämästä. On helppo olla vaikka ne tunteet tulee välillä tosi lujaa. Joinakin päivinä tuntuu, ettei ole mitään sidosta enää alkoholiin ja kaikki on unohdettu ja menneet kuopattu, mutta sitten taas välillä takapakkia, pysähtymistä ja vaikeiden tunteiden läsnäolon sietämistä.
Joka kerta, kun on hankala olla alkoholi pomppaa mieleen. Eli jotain aina tunnetasolla työstettävä ja annettava tulla. Armon ja itsemyötätunnon repimistä taas. Eiköhän tämä tästä.
4 tykkäystä
On taas niin kovin tuttuja ajatuksia sinulla Kiu8. Ainakin itselläni tuo koettu kateus on pikkuhiljaa alkanut onneksi vaihtumaan iloksi. Tekisi melkein mieli kysyä kaljan ääressä istuvalta, että miksi ihmeessä et juo alkoholitonta. 
Elämä alkaa tuntumaan paremmalta ilman, alan nyt uskomaan kaikkiin niihin vakuutteluihin, jotka tuntuivat aika hupsulta vielä jokunen kuukausi sitten.
2 tykkäystä
Kiva kuulla, ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Mä luulin, että tää kateus puoli olis jo helpottanut, mutta ei selkeestikkään. Just tämä, kun on paljon tyhjää ja aikaa itsensä kanssa niin sitä kyseenalaistaa päätöksiään ym. On niin iso tarve kuulua porukkaan, mut sitten järjellä ajateltuna mihin porukkaan? Mä tykkäsin yksin juomisesta liikaa. Ehkä nää vaikeammat jaksot tulee 3kk sykleissä en tie
On paljon alkanut ymmärtämään omaa käyttäytymistään ja kuinka paljon sitä työstettävää on. Mulla on tapana päästää lähelle ne ihmiset, jotka vie mun energiat ja sit mä miellytän herkästi toisia ihmisiä ihan vaan hymyilemällä ja olemalla ystävällinen vaikka en haluaisi edes hymyillä toiselle. Mun intuitio on tosi herkillä ja huomaan nyt ne ihmiset, joita ei kannata lähipiiriin päästää. Mut hitto tää on vaikeeta ei tää helppoa ole opetella elämäänsä ihan uusiksi. Kaikki tuntuu tosi uudelta, ihanalta on helppo olla ja asiat sujuu, mutta ikävän tosiasian tää raittius tosiaan näyttää ne työstettävät kohdatkin itsessä mitkä on kohdattava. Ei voi muuta sanoa, kun että hitto on vaikeeta.
Mua vähän pelottaa tää uus polku vaikka olo on helppo itsensä kanssa. Kaikki tulee niin päin pläsiä kaikki vanhat toiminta mallit mitä oon käyttänyt. Kuinka oon pitänyt itteäni roskaämpärinä jolle voi kaikki syöttää. Oon niin ärsyyntynyt välillä, mutta toisaalta helpottunut, että nään nämä kohdat nyt.
Alkoholistin lapsena mulla on isoja haavoja lapsuudesta, joita on nyt aika työstää ja käydä läpi. En vieläkään tiedä tuunko pärjäämään niiden kanssa yksin vai onko mulla tarpeellista käydä niitä läpi ammattilaisen kanssa. Oon kyllä nyt tyytyväinen isosti siihen, että en pelkää enää ihmisiä niin paljon. Siis oon jollain syvemmällä tasolla pitänyt itseni aina ihmisistä etäällä, mut nykyään meen juttelemaan aika spontaanistikkin, että itekkin välillä ihmettelee että mitä mä teen.
Koulussa mulla on ollut lapsena/nuorena paljon traumaa ja se näkyy siellä semmosena etten uskalla puhua mitään ja vaikka tietäisinkin vastauksia, niin en pysty niitä ääneen sanomaan. Varmasti monella samaa. Oon tietoisesti toiminut tätä myöskin vastaan ja vaan puhunut vaikka se tuntuu siltä, että joku kuristaa mut hengiltä.
Ehkä sellanen tietynlainen hyväksyminen myös itsensä saralla, että mä en oo koskaan ollutkaan se sosiaalinen perhonen mitä paskaa mulle lapsena syötettiin. Tai oon mä sosiaalinen, mutta tietyille tutuille ihmisille. Ei mua kiinnosta kauheesti puhua tuntemattomille sen enempää ja se mikä on isoin enkä oo antanut itelleni tilaa aiemmin, että mä oon oikeesti tosi hitaasti lämpeävä ihmisiin. Tarviin aikaa tutustumiseen ja haluun tutkailla ihan rauhassa.
Tätä vuotta itelleni mä tarviin selkeesti tilaa, että mä saan selvitettyä kuka mä oon ja mitä mä haluan? Välillä se alko hipii mieleen ja miettii olisko elämä vaan helpompaa, jos jois, mut ei se oo. Se on vaikeempaa sillon ja mä en halua enää tukahduttaa itteäni kuka nyt ikinä sitten oonkaan.
Joitain asioita on alkanut tunnistamaan ja muistaa lapsuudesta asioista mistä tykkäsin ja oonkin alkanut lapsuuden harrastuksia lisäilemään elämään takaisin. Kuntosalilla käynnin lopetin, koska ei se tuota mulle mitään hyvää oloa. Pikemminkin paskan olon ja kun harkat on muuttunut fyysisiksi niin ei jää energiaa mihinkään. Tarviin jotain kevyempää harrastusta.
Puhuin täällä joskus aikasemmin siitä harkka paikasta mihin oon menossa miten he kutsuivat mua iltaa istumaan vaikken ole heihin tutustunutkaan vielä, niin nyt he lisäsivät mut moneen eri ryhmään ja olo on tosi tervetullut ja toivottelivatkin lämpimästi tervetulleeksi vaikka oon siellä vaan lyhyen aikaa. Tää tuntu tosi hyvältä! En oo noin hyvää vastaanottoa koskaan varmaan saanut mistään työstä ym
Mutta joo. Semmonen hyvän olon hyväksyminen on läsnä, että kaikki tapahtuu ajan kanssa ja tietynlainen kiire on poistunut. Yks asia kerrallaan kohti sitä helppoa, yksinkertaista ja onnellista elämää ja osittain siinä jo oonkin! 
Sisäinen onnellisuus ja hyvänolon tunne on parasta. Jatketaan siis tällä tiellä kohti tuntematonta! (
5 tykkäystä