Kyllästynyt

[Kiu8]

Raittiutta takana jo 353 päivää! Fiilis ollut kaikinpuolin hyvä. Liikkuminen lisääntynyt ja löysin kesälle harrastuksen lapsuudesta eli rullaluistelun! En muistanutkaan kuinka kivaa se on. Vaikeeta ja jännittävää sekin, mutta joka kerta vaan menee paremmin.

Uus ympäristö on kyl mun hyvinvointia tukeva ihan ympäri vuoden ja uskon, että tuun viihtymään täällä. On rauhallista ja palvelut lähellä, perhe lähempänä kaikki on paljon helpompaa. Oon lapsena harrastanut luistelua ja tää rullaluistelu tukee hyvin sitä. Kentät ja urheilu mahdollisuudet kivan lähellä kotia. Heti motivoi paremmin lähteä tekemään asioita.

Tuntuu, että tää ensimmäinen vuosi raittiutta on ollut aikamoista kasvukipuilua ja oonkin ollut todella väsynyt. Nyt alkaa olemaan sillä saralla helpompaa ja kyllä se henkinen väsymys on vienyt liikunnan iloa. Tai liikkuminen on ollut aika lempeää ja kevyttä ja väsähtelin aika paljon.

Nyt alkaa riittää energiaa moneen eri asiaan ja jaksaminen on kasvanut. En olis kuvitellutkaan ennen, että jaksan rullaluistella melkein 3h 30 asteen helteessä monta vuotta ajattelin, etten kesällä jaksa tehdä mitään. Mieli on jännä kyllä. Toki elämäntilanteita on ollut erilaisia ja jaksaminen mennyt sen mukaan.

Enää ei tarvitse selviytyä nyt voi vaan elää ja mikäs sen ihanempaa!

[Kiu8]

Ensimmäinen vuosi raittiina tuli tänään täyteen. Onnen kyyneleitä, onnistumisen tunnetta ja sitä, että kyllä mä vaan jumalauta pystyn päivä, tunti ja minuutti kerrallaan. Sanon, että tää on ollut vaikea polku. Juomisen lopettaminen oli se helpoin tunteiden läpikäynti ja se nöyrtyminen siihen, että tarvii todella paljon sitä aikaa siihen alkoholin suhteen työstämiseen. Nyt tuntuu siltä, että alkaa vihdoin se elämä ja siinä saralla koko loppuelämä aikaa työstää itseä.

Tunnesaralla on nykyään aika hyvä tilanne olen saanut vahvistusta, että en romahda tai mene rikki eli uskoisin että olen löytänyt turvallisuuden tunnetta itsestä tuntea ne tunteet läpi. Tulen opettelemaan vielä pitkään monia muita asioita, kuten sitä luottoa itseen tämä vuosi selvinpäin on myös vahvistanut sitä minä pystyn, kykene ja jaksan. Uupumisia on ollut elämässä enemmän ja niiden jäljet ovat aika kovat ja menee aikansa ja tarviin vahvistavia kokemuksia, että oikeesti mä jaksan mun jaksaminen on nykyään hyvää.

Tarviin myös aika paljon sitä lepoa, unta ja rytmit mulla on aika hukassa ja se, että miten tätä elämää eletään energia tasojen noustua. Sain kyllä onneks nyt tähän työttömyyteen hyviä uutisia. Pääsin kyllä kahteen eri koulutukseen nyt ja onkin mietintää edessä kumpaan haluan lähteä Kumpikaan ei nyt erityisesti oo semmonen mun juttu, mutta sitten taas etsinkin nyt elämässä tässä kohtaa sellaista rauhallista mulle sopivaa työskentely paikkaa.

Rupesin myös tapailemaan uutta miestä löytyi sieltä deittisovelluksesta minkä käytön olin jo omasta mielestä niin loppuun kuluttanut aika näyttää mihin se kääntyy, mutta siinäkin olen onnistunut pitämään rajat mitä mulla ei aiemmin ole ollut ollenkaan tai en ole edes ymmärtänyt niistä mitään. Ihmisiä on jäänyt poiskin elämästä ja osaa näen harvemmin. En oikeastaan nyt tällä hetkellä tarvitse mitään en sitä parisuhdettakaan, mutta toki plussaa jos asiat siihen kääntyy. Tän miehen kanssa on tosi erilaista, rauhallista mitä en ole kokenut ja se on todella hyvä asia toki epävarmuutta ja kaikkea mitä nyt alkuun kuuluukin, kun uuteen ihmiseen tutustuu. Ei salamarakastumisia mihin olen joskus ollut koukuttunutkin. Ne ei kauhean pitkälle johda ne.

Kaikkea tapahtuu välillä kuormittaa, mutta kun alkaa pikkuhiljaa muistaa, että se kuormituskin menee aina ohi. Yhden päivän olotila ei ole koko loppuelämän olotila kaikki elämässä on ohimenevää! Tää kirjottaminen auttaa vaikka se välillä harventuiskin. Iso kiitos vertaistuesta!

[metsänpeitto1]

Onnittelut 1v raittiudesta!

[Teme70]

Lämpimät onnittelut ensimmäisestä vuodesta. Se on iso merkkipaalu ja antaa itsellekin uskoa ja motivaatiota tulla perässä.

[kaaosteoria66]

@Kiu8 lämpimästi onnea ja kiitos tästä kirjoituksesta. Antaa taas toivoa meille muille.

[Setämies]

Onnittelut vuoden merkkipaalusta!
Homma muuttuu vain entistä selkeämmäksi ja vakaammaksi toisen vuoden myötä, tai ainakin niin itselleni on käynyt.
Hienosti hoidettu ensimmäinen vuosi, et ole todellakaan päässyt liian helpolla. Mutta siitä se polku vain on tasoittunut pikkuhiljaa.

[Puuhapete]

Onnittelut vuoden merkkipaalusta. Teet varmasti todella pitkäkestoisesti hyviä juttuja itsellesi. Vuosi on jo sen verran, että lopettamisen lisäksi oppii jo ajattelemaan ja tuntemaan itseään eri tavalla.

Mitä olen lukenut, uupumushan usein tulee hallinnan tunteen menettämisestä. Se, että ehdit miettimään ja tunnistamaan rajojasi ja löytämään tapoja elää tunteet läpi, nostaa varmasti luottamusta itseesi. Ja tämä auttaa taklaamaan myös tulevaisuudessa helpommin asioita, niin että uupumuskaan ei iske yhtä helposti.

Näin itse ainakin ajattelen.

Hyvää loppukesää!

T. Puuhapete

[Metsanpoika]

Paljon Onnea @Kiu8 vuoden raittiudesta Hieno saavutus ja siitä on hyvä jatkaa. Elämäsi kuullostaa olevan hyvällä mallilla. Ainahan sitä jotain pohdittavaa, kehitettävää ja haastetta piisaa, mutta isommassa mittakaavassa asiat tuntuu olevan hyvin Lämpimät onnittelut!

[Kiu8]

Iso kiitos onnitteluista! Vertaistuki on kyllä ollut todella isossa mittakaavassa täällä ja sober apissa ja vielä whatsupin kauttakin minne voi aika nopsaa purkaa olojansa ja saa vastausta sieltä. En usko, että olisin tässä tilanteessa, jos olisin yksin yrittänyt vaan pyristellä. Tänään on ollut jännä päivä. Kävin ilmaisfestareilla tässä ja kattelin yhden esiintyjän vierustoveri joi, mut ei hetkauttanut mua millään tavalla. Olin varautunut pepsimaxilla ja vichyllä, jos juomishimoja tulee, mutta oli aika todeta ettei niitä tullut ollenkaan. Ei mitään reaktiota alkoholin suuntaan, ei kiinnostusta, ei oksetusta ei mitään fiiliksiä ja tää on kyllä se mitä oon tavotellutkin ettei se hetkauta mua suuntaan tai toiseen. Oon yllättynyt tästä vaikka olikin jo vahvempi olotila ja olin varma etten tuu juomaan, niin silti oon yllättynyt.

Käytiin baarissa olin siellä mukana hetken aikaa ja kävin kattelemassa esiintyjiä ja sit lähdinkin jo kotiin. Oli vähän mietinnässä et olis menny ihan tanssimaan myöhemmin, mutta en mä nyt vaan tunne mitään isompaa intoa. Ehkä jos olis ollu joku oma kaveri mukana niin joo, mutta samapa tuo. Se on jollaintavalla hauskaakin, että vaikka on paljon kotosalla niin nytkin tulin enemmän innoissaan kotiin, kun olisin jäänyt sekavaan baariin kuuntelemaan jorinoita.

Vähän suretti siellä yksi tutun kaveripiiristä sillä oli silmät menneet ihan tulipunaseks ihan ku joku olis suihkuttanut pippurisumutetta silmille ja oon tietonen, että tällä kaverilla on aika paha alkoholi ongelma ja se mulle sit tietty siinä todisteli ja sanoi että hävettää kauheesti et hän näyttää siltä, kun olis ryypännyt viikon vaikka ei oo. Tää ihminen tulee löytämään ittensä sairaalasta tai sitte haudasta, jos ei pysähdy. Hirveen kiva tyyppi, mut surullista nähdä kuinka sitä täyttää tyhjää oloansa alkoholilla tein mäkin sitä ja useasti siksi, koska jännitin ihmisiä niin paljon vaikka todellisuudessa mulla on aika helppo olla ihmisten seurassa oli ne sitte kännissä tai ei. Eriasia on toki että viihdynkö en oikeastaan mielummin meen lenkille tai oon vaan kotona sekin on aina itselle päin se.

Tässä on selkästi ehjempi suunta elämään ja tässä ihan hiljattain oon huomannut semmosta isompaa vahvuutta, kasvua ja varmuutta. Mä oon purkanut päästä ne alkoholin tuomat tiet ja tänään mietin mitä jos joisin viiniä ni ihan puistatti se ajatus palata takasin samalle polulle se on tosi hyvä ja tarviinkin muistutuksia toisinaan. Mä niin tykkään tästä, että elämä on niin rauhallista. Ennen tuntu tämmöset asiat ihan uskomattoman tylsältä ja ajattelin, ettei elämässä jaksa olla aina selvinpäin. Nyt tuntuu ihan päinvastaselta ihan uskomatonta miten ne aivot voi kääntyä näin järkyttävän paljon!

Jos joku olis sanonu mulle 5 vuotta sitte, että tuun olemaan vuoden selvinpäin ni olisin varmaa haistatellut uskomattomiin asioihin sitä vaan pystyy. Harmittaa vaan katsella nytkin tässä pienessä kaupungissa sitä, kuinka paljon kännisiä ihmisiä tuolla pyörii. Mut ihana fiilis, että mun ei tarvitse ja mä en tunne enää semmosta poikkeavuutta, vääränlaisuutta taikka semmosta ettei mua hyväksyttäis.

[Räpistelijä]

Onnittelut vielä minultakin kokonaisesta vuodesta ja kiva kun kerrot tuntemuksistasi täällä, se toimii hyvänä toivona meille jotka yritämme tulla perässä.

Hyvää sunnuntaita!

[Fincoco]

Paljon onnea!

[Kiu8]

Tällä viikolla alkoi koulu ja nyt, kun on vaan vuosi väliä edellisestä niin kyllähän se nippasee, mutta tätä vähän hain, että saan rytmiä, on paikka mihin mennä säännöllisesti ja aika lempeästikkin vaikka sinne joka päivä täytyykin raahautua. Aiemmista kuormittavista ammateista kuitenkin totesin sen, että on helpotus mennä paikkaan, jossa ei ahdista tai tunne pakokauhua. Onneksi aina kroppa muistuttaa jos on väärässä paikassa tai suunnassa ja universumi tekee sen harvinaisen selväksi sitten kuitenkin jossain välissä.

Eilen olin jo lopettamassa koko koulua ja mietin mitä järkeä tässäkin on. Taas yks turha paperi taskuun ja nää vois jo riittää onhan nämä työvoimakoulutukset vähän niin ja näin, että katsotaan. Pääasia ehkä nyt se rytmi ja tasaisuus mitä elämässä haen ehkä tämä toimii sinä ponnahdus lautana kun näen vähän omaa jaksamista ja saan vahvistettua sitä omaa onnistumisen kokemusta pikkuhiljaa myös siellä työelämässä.

Ehkä mulla on vaan huono itsetunto työelämän osalta onhan siellä paljon tullut kokeiltua vaikka ja mitä ja mikään ei ole sitten kuitenkaan onnistunut. Olen pomppinut mennyt mun tarkkaavaisuushäiriön perässä aika lujaa. Se on kuormittanut mua ihan saatanasti ja ihmekkään etten ole jaksanut, kun joka kerta on pistänyt elämässänsä kaikki osa-alueet uusiksi. Mut monella on kyllä nuorempana ollut aika samankaltaista tarinaa ja varsinkin neuroepätyypillisillä.

Mä oon vaan sinnikäs ja se on mussa hyvä ominaisuus mä en luovuta ennen kun pääsen mun elämässä tasaiseen vaiheeseen ja se on kyllä tulossa. Ehkä tässä alkuun onkin hieman epämukavuuttakin. Kuitenkin olen niin iloinen tällä hetkellä siitä, että raittius näytti taas mulle konkreettista tulosta ja motivoi jatkamaan tässä.

Olen ollut sosiaalinen jännittäjä, ahdistunut herkästi ja vielä viime vuonna tätä näkyi mussa. Nyt kun aloitin koulun niin mua ei ahdistanut. Jännitti kyllä, mut ei ahdistanut oon nukkunut todella vähän ja huonosti monta päivää, mutta silti huomaan muutoksen.

Mulla ennen oli todella vaikeaa avata suuta luokassa ja nyt se tapahtui luontevasti, osallistuin keskusteluihin aloitin niitä vastailin kysymyksiin ja olin aktiivinen.

Tajusin, että mähän tunnistan tän tyypin. TÄÄ ON MINÄ LAPSENA! olin lapsena todella puhelias ja hölötin kaikkien ihmisten kanssa jännittämättä niitä tilanteita olin oikeasti sosiaalinen. Oon viime aikoina tosi paljon kaivannut ihmiskontakteja ja nytkin lähdin innoissani sinne kouluun, että näen ihmisiä. Oon ollut niin paljon yksin vaikka siitä tykkäänkin niin se on ehkä kääntynyt mulle haitalliseksi moodiksi.

Tarviin kyllä näitä päiviä, että olen itekseen mutta loppujen lopuks aika vähän kait. Tuntuu siltä, että kokoajan vaan raitis elämä paranee ja saan siitä muistutuksia aika ajoin. Tää on parasta ja täytyy vaan mennä päivä kerrallaan ja antaa elämän tulla näyttämään mitä kaikkea hienoa se tarjoaakaan. Parantumista tapahtuu niin paljon ja olen oikeasti aidosti niin onnellinen siitä! Ei sillä, että kaikki mun ongelmat tai haitalliset toimintamallit mystisesti vuodessa ratkeis, mutta isoja muutoksia tapahtuu silti useasti ja kokoajan vaan enemmän.

Paljon sitä työtä on ja tulee olemaan loppuelämä onneksi aikaa työstää itseään. Kuten esim rajojen asettaminen on mulle vielä vaikeaa, mut nähtävästi niitä testejä tulee jatkuvasti eteen ja hyvä niin. Täytyy vaan muistaa hengitellä välissä Kyllä tää vaan aina paranee! Alan uskoa siihen fraasiin mitä moni kaverikin on totenut. Mitä lähemmäs 40 vuotta menee sitä paremmaksi asiat vaan muuttuu ja itseluottamus kasvaa

[Kiu8]

Paria päivää vaille 400pv täynnä. Ihan oudolta tuntuu eikä ihan ymmärrä mitä tässä on tapahtunut. Alkoholi kieltämättä vuoden rajapyykin jälkeen kävi mielessä ja vähän sellasta haikeutta, mut se on erilaista kun aikaisemmilla kerroilla. Nykyään kaikki on niin erilaista vaikka toisaalta mitään niin konkreettista muutosta ei ole mun mielestä tapahtunut niin sisäinen kasvu on aika hurjaa ja siinä tuntuu vaan vauhti kiihtyvän.

Oon tosi rauhallinen tai aina mä ulkoisesti olen rauhallinen ja kokenut itseni sellaisena, mut nyt on se sisäinen rauha läsnä. On kevyt olla. Tuntui, että jossain vaiheessa raittius matkaa vaan itkin jatkuvasti ja sitä tarvikin. puhdistautumista ja tajusin, että en oo itkenyt pitkään aikaan ja nyt se on tullut vaan lähinnä normaalisti jonkun elokuvan katsoessa liikuttuen tai välillä hormoonit vaan vetää herkille.

Koulutus ei sitten onnistunutkaan, mut ei se haittaa se oli toteutettu todella pieleen ja sain sen lopettaa ilman mitään seuraamuksia. Vielä on työasiat mun kohdalla mysteeriä ja en tiedä miten tai tarviiko mun tonne oravanpyörään ryhtyäkkään. Alkaa tuntumaan siltä, että mun polku on eri siinäkin kohdalla. Kuka tietää aika näyttää, mut en jaksa pakottaa mitään.

Olen innostunut nyt tarot korteista ja sain ostettua ensimmäisen pakan itselle ja se on kyllä ollut kivaa puuhaa. Parin päivän päästä lähden reissuun rannalle lötköttelemään ja sitä odotankin Uskon, että universumilla on suunnitelma ja ne asiat tulee mun luo, kun hetki on oikea. Ei kiirettä enää mihinkään ja opettelua miten tätä elämää oikeesti sitten olisi itselle hyvä elää. Aika moni asia on kyllä elämässä uskomuksia, yhteiskunnan odotuksia täynnä. Raittius näyttänyt tämänkin asian. Tarvitsee vaan sitä aikaa, että millasta elämää itse haluaa elää. Välillä on hukassa ja suunnaton olo, mutta tuo lohtua se, että tämäkin on kasvun paikka. Meidät on opetettu uskomaan, että jos ei ole suunnitelmaa/suuntaa niin olet huonompi ihmisenä. Aina pitäis olla jotain. Missä vaiheessa sitten sitä eläisi?

Reissu vähän jännittää, kun on matka seurueessa paljon juovia ihmisiä, mut oon tän porukan kanssa aiemminkin reissannut ja silloin olin ollut vasta 3kk raittiina. Nyt pelottaa vähemmän, mut kyl sitä silti jännää vaikka todellisuudessa tietää, ettei sitä todennäkösesti kerkeä edes ajattelemaan, mut ehkä se eniten ärsyttää jos täytyy jäädä paikkoihin katselemaan sitä juomista ja ei pääse lähtemäänkään siitä pois.

Mut nekin kohdat on jäänyt kyllä mieleen, miten typeräksi sitä ihminen muuttuu kun juo ja kuinka ärsyttäväksi jankkaamiseksi meno voi sitten mennä. Voi olla viimenen reissu tän porukan kanssa et jatkossa lähdenkin vaan lappiin porukan kanssa joka ei juo mitään

[Metsanpoika]

Upeat 400 raitista päivää plakkarissa hyvä, hyvä

Mahtavaa kuulla sun kuulumisia, hyvin menee.

@Kiu8

Meidät on opetettu uskomaan, että jos ei ole suunnitelmaa/suuntaa niin olet huonompi ihmisenä. Aina pitäis olla jotain.

Älä usko semmosia. Kyllä oikeat suunnat löytyy aikanaan, kun on avoimin mielin. Ja välillä täytyy antaa aikaa etsinnöille.

Hyvää ja mukavaa reissua

[Kiu8]

Kiitos paljon

[Kiu8]

Reissusta kotiuduttu. Oli kyllä siistiä väsymystä päällä, mut tosi onnellinen fiilis kaikesta tuntuu, että opin tästäkin kokemuksesta taas paljon lisää ja meno vaan paranee kokoajan. En pysty edes kuvittelemaan mitä 5 vuoden sisällä tulee tapahtumaan ja kaiken tän on vaan mahdollistanut raittius! Mun pää on kirkas mä kestän mitä vaan ja mä vahvistun päivä päivältä.

Reissu porukassa kaikki melkein käytti alkoholia päivittäin ja musta runsaasti vaikkeivat ihan humalassa asti olleet niin silti tosi paljon ja se suretti mua. Huomasin, myös uutena sen että mua ihan oksetti alkoholin haju ja se nyppäs mua, et jouduin haistelemaan sitä paskan hajua päivittäin. Vaikka reissu seura kiva onkin ja he ei missään överi kunnossa olleet ja joka päivä liikuttiin ja tehtiin paljon niin kyllähän sen huomasi, et heitä väsytti aika paljon aamusin ja päivisin.

Tää oli mun toinen reissu selvänä ja huomaan eron silloin olin ollut n. 3kk raittiina ja se oli aika kamppailua juomishimoja vastaan, mut nyt niitä ei ollut lähinnä välillä nousi ylös haikeus, mutta sitten se haju oli niin oksettava, et se meni nopsasti ohikin. Ihanaa olla raittiina ja aion jatkaa tällä tiellä pitkään koska joka päivä mä kasvan hurjaa vauhtia lisää ja palkintoja elämään tuntuu tulevan eri muodoissa. Mä olen läsnä, mä elän ja kaikista parasta ihan itselleni en kenellekkään muulle tai ketään varten. Ei voi muuta sanoa, kun että siistiä on!

[Kiu8]

Mietin myös sitä, kun ennen tulin reissuista kotia päin niin se oli mulla iso vaaranpaikka juomiselle. Jostain syystä sitä rupesi juomaan kun sieni ja sitä ei halunnut lopettaa ollenkaan. Olisko sit vaan sitä, et se lomamoodi oli jäänyt päällensä eikä siitä halunnut luopua. Pelkäsin sitä vähän ehkä nyt, mutta ei ainakaan nyt ole sellaisia fiiliksiä olleskaan krapulainen olo on vaan väsymyksestä ja valvomisesta niin miten sitä niin sekasin on ollutkin, että joi vielä itselleen tupla hirveän olon. Tuntuu hyvältä elää itsellensä. Sitä ei ole elämässä ennen ollutkaan. Tai vaikka oliskin ollut yksin vuosia niin silti sitä on jahdannut asioita ja juossut niiden perässä olematta läsnä tai keskittynyt yhtään mihinkään vaan ahdistus päissään pitkin poikin seiniä jos sais jostain otteen.

Hitto se tuntuu ihan eri ihmiseltä ja surettaa miten sitä on mennyt niin asioiden perässä. Mutta ymmärrän sitäkin miksi niin on tehnyt. Nykyään on rauhallinen ja rento olo. Menee aikaa tottua tähän omaan minään, kun se on ollut niin kauan poissakin. Aina vaan saan vahvistuksia siihen, että alkoholi estää elämästä elämää oli sitä sitten vähän tai enemmän. Se estää näkemästä asioita ja nauttimasta elämästä.

[Kiu8]

Nyt mennyt kipeenä oikeastaan reissusta kotoutumisesta asti ja onhan se vetänyt mieltä matalaksi. Mutta pikkuhiljaa paranemassa kestää vaan nyt pitempään. Alkoholista olen nähnyt unia sillon tällön ja välillä haikailua ollut mielen päällä sekä kyseenalaistamista että eikö mikään muutu. Turhautumista lähinnä omaan tilanteeseen, työttömyyteen siihen, että on liikaa aikaa olla yksinään. Tiedän, että kyllä tää mieli tästä paranee ja nousee, kun flunssa väistyy ohimenevää tämäkin. ja aina näistä pysähtymisistä jotain uutta oppii ja oivaltaa.

Oon alkanut valvomaan aika myöhään ja vaikka toisaalta sillä ei niin isoa merkitystä olekkaan, niin huomaan toisinaan olevani aika ankara itelle. Yritän herätellä itseäni tästä, et miks pitäis pyrkiä täydellisyyteen vaan pieniä tapoja korjaillen. Some riippuvuus on noussut aika isoksi ja nyt päädyin poistamaan viimesetkin sovellukset. Huomaan etsiväni sieltäkin kautta suuntaa ja sekotan omaa päätä niillä jutuilla. Oma ääni hävinnyt taas jonnekkin ja aika pitää taukoa. En ilmottanut kenellekkään mitään, koska ei se kuulukkaan kenellekkään.

Ärsytti ihan huolella, kun yks kaveri jota näin kerran vuodessa alkoi jakamaan meijän vanhoja tarinoita vaikka ei olla oltu missään jutuissakaan oon huomannut että se ihminen ei oo tehnyt mulle hyvää pitkään aikaan. Se on todella rajaton, takertuvainen ja ihan alkanut ärsyttämään. Oltiin nuorena ryyppykavereita ja vaikka kumpikaan ei enää juo niin jotenkin ne jutut junnaa siellä samoissa vanhoissa paskoissa. Se ihmissuhde ei kehity eikä oo koskaan tainnutkaan olla sellainen kauhean järkevä. Raittius on näyttänyt mulle sen että kaikki ihmiset ei vaan tuu mukana tässä muutoksessa ja niistä pitää päästää irti. Mikään ei saa tuntua semmoselta pakkopullalta tai huonolta. on yksin, mutta ero on siinä, että yksin olo on aina se parempi vaihtoehto kun tuhlata sekunttiakaan ihmisten parissa, jotka ei ole sun kanssa henkisesti samalla levelillä tai tekevät sulle huonoa oloa.

En tykkää siitä miten some sekottaa mun päätä ja aloin miettimään, että se on mulla seuraava riippuvuus nähtävästi. Jotenkin hukkuu sinne ihan totaalisesti ja nyt on parempi pitää se pidempi tauko. Seuraava riippuvuus mikä on ollut varmaan vuosi kymmeniä on ihan toi netflix. Jään niin jumiin tommosiin enkä tykkää siitä kuinka tuntuu, että omat aivot alkaa mätänemään näissä. Joinain hetkinä on olo, että en osaa elää tätä elämää. Tarviin jotain tarttuma pintaa jonnekkin, että pääsen tästä limboilusta irti. Töitä ei vaan irtoa enkä apua tunnu siihen työnhakuunkaan saavan niin en tiedä mitä seuravaaksi. Kyllä sekin joskus selkenee ja mikään ei onneksi pysyvää ole. Mun suunta on jossain kyllä siihen jaksan aina vaan uskoa.

[Kiu8]

Some poistettu ja yllättävän helppoa sieltä onkin ollut olla poissa. Nyt oon saanut vihdoin rytmeistä kiinni kipeenä olon jäljiltä ja jos tää vuosi oliskin se, kun pistän sitä fyysistä terveyttä vähän paremmalle tolalle. Ei se nyt millään pahalla tolalla ole, mut hyvää tekis miettiä vähän paremmin syömisiä ja liikkumisia. Balanssi on kyllä yllättävän vaikea asia löytää elämässä, kun rytmit ei tule ulkopuolelta työn puolesta tai muun. Sitä opettelen ehkä nyt. Aiemmin oon liikkunut esim sit liikaa ja täyttänyt päivää sillä tekemisellä menee niin herkästi sinne ääripäihin aina tekemisissään, mut josko se tästä.

Menin taas tonne deittiappiin ihmettelemään maailman menoa ja jännä huomata raittiina kuinka vaikeaa on sitä käyttää tai siis ei jotenkin osaa kuvitella että sieltä löytäis mitään yhteyttä enää. Moni asia on niin muuttunut ja muuttuu kokoajan, kun ei hae seuraa huomio, seksi tai joku muu HALU edellä. Vaan nyt yrittää etsiä sitä mitä tarvii ja se on hitaampaa ja vaikea ehkä ymmärtää tätä muuttunutta tapaa etsiä seuraa en tiedä haluanko tehdä sitä nyt toisaalta tässä vaiheessa ollenkaan. Oon semmosessa murros vaiheessa kai tän asian suhteen, että ehkä voi olla järkevämpää myöhemmin palata asiaan, kun on oppinut taas lisää itsestään. Mua välillä mietityttää se, et miten mä enää kiinnostun kenestäkään jotenkin semmonen fiilis, ettei ketään vaan kiinnosta en jaksa innostua asioista kun ei ole sellaista vanhaa kaavaa millä toimia tai mitään muutakaan. En oikein osaa selittää sitä vanhat tutut toiminta mallit ei toimi kun ei hae asioita halu edellä vaan tarpeen takia. Koska kaikkihan me tarvitaan ja ansaitaan rakkautta elämään.

Mut välillä käy mielessä, et onko tää mussa olevaa välttelevää kiintymysmallia? Nykyään ymmärtää ja analysoi liikaa jo asioita ettei oikein tiedä mitä on järkevää itsessä kuunnella ja mitä ei. Mut täällä nyt opitaan ja ymmärretään aina pala kerrallaan lisää. Kai sitä sit oikean ihmisen kanssa asiat vaan on helpompia.

[Kiu8]

Ei oo hetkeen tullukkaa kirjoteltua tänne. Aika menee kyllä nopsaa moni asia on elämässä kesken erästä ja se ihan kirjaimellisesti vituttaa välillä, kun niistä saa muistutuksia. Tää raittius on tosiaan maraton eikä mikään pikajuoksu ja tunnemaailma on niin totaalisen levällään yksinäisyys iskee tosi lujaa välillä ja yrittää keksiä monia keinoja ettei tarvis kohdata sitä osaa itsessä. Tekee mieli hakeutua seuraan ja kaikkeen. En usko, että mitkään some tauot, eristäytymiset tekee hyvää, jos on muutenkin kokoajan suurimman osan ajasta yksin ja yhteiskunnan ulkopuolella ilman töitä tai säännöllistä kaverin tapaamista ynnä muuta.

Mä menin siis takasin someen, menin muutamaan kirjottelu ryhmään ja siellä törmäsin ihmisiin joiden kanssa tuli kirjoteltua niitä näitä ja sieltä sitten yksi mies oli yhteydessä muhun ja meillä jotenkin klikkas. Oli kiva höpinöidä niin kauan kunnes toinen alkoi haluta tiiviimpää yhteyttä ja näkemistä yms. Itseä ei kiinnosta tässä kohtaa kun kaveruus en koe, että seurustelu tai muu on tässä vaiheessa järkevää kun selvittelee niin paljon vielä omia asioita ja tulihan tästäkin tyypistä ilmi kaikenlaista ja totesin ettei hänen seura tee hyvää. Hän ei pystynyt pelkkään kaveruuteen ja kirjotteluun, joten vaihtoehtona oli vaan katkaista homma.

Oon ollut tästä yhteyden katkamisesta tosi surullinen, koska on se että neuroepätyypillisiä ihmisiä on vähemmän ja kun löytää toisen samanlaisen juttelu ja jutut on helpompia, koska ei tarvitse selittää itseään auki kokoajan. Mut tää yhteyden katkasu tuntu jotenkin extra pahalta ja tunteet on tuntunut siltä että ihan kuin olisin eronnut oikeasti jostain ihmisestä. Se yhteys oli niin toivottu. Se kun on yksinäinen niin pienetkin sykäykset yhteyden tunteesta pistää kaikki sekasin. Oikein vituttaa ku asiat on miten on.

Tänään mä en halua olla raitis ja se on ok. Mä en aina halua sitä ja nyt tällä hetkellä mielummin olisin kännissä ja sekasin tuolla, mut kun ei se auta eikä ratkase mitään ja sama oravan rinki tapahtuu joka on jo kulutettu loppuun. Tunteita on tällä hetkellä liikaa haluaisin vaan kokoajan itkeä ja sit vuorostaan raivota.

Vihan tunne on vaikea sitä on harvemmin, mut ku se tulee niin sen purkaminen on haastavaa mulle. Meen vieläkin siitä tosi hämilleni ja yritän saada sen pois kehosta kun tekis mieli vaan huutaa kun mielipuoli välillä, mut ei ihan voi kuitenkaan ettei naapurit ihan huolestu.

Vaikeaa on tehdä asioita itsensä vuoksi ja yritän muistuttaa itseä, että yhteyden menetystä on ihan ok surra. Se on kuitenkin niin inhimillinen perus tarve joka meillä kaikilla on ja tää on nyt taas tämmönen rämpimis hetki joka tulee ja myös menee aikanaan ohi. Pelkään usein että ajaudun juomaan, koska miks mä tätä teen on ajatuksia tällä hetkellä. Ihan turhalta paskalta tuntuu, mut onneksi se on vaan tunne välillä voimakas vaan.

Jännä miten paikkakunnat ja jotkut tietyt muistijäljet aktivoituu vieläkin. Esim otin saunavuoron itselle ja tuli mieleen jotain 10 vuoden takaisia juttuja kuinka mentiin silloisen miehen kanssa saunaan ja aloteltiin iltaa kunnes mentiin siitä baariin ja vietettiin iltaa. Sanon että sinkkuna, työttömänä on ihan perseestä olla selvinpäin, koska sosiaalinen elämä pienenee ja olen nyt siinä vaiheessa, kun moni ihminen on jäänyt pois kun ne yhteydet on mulle haitallisia.

Tiedän myös tasan tarkkaan sen, kun avaan pullon avaan myös pääsyn kaikille haitallisille ihmisille mun elämään ja sama paska rinki vaan jatkuu. Mikään ei muutu siellä ja olis surullista olla vielä 20 vuoden päästä tässä samassa pisteessä missä nyt. On ollut tosi haastavaa viime aikoina pitää omia rajoja ja se tekee olon ihan järjettömän tukalaksi. On saanut oikein repiä selkärankaa ja miellyttämisen tarve ja on liikaa mitä mulla on. En yhtään ihmettele sananlaskuja että alkoholistit ei yleensä kestä itseään siksi ne juo.

Mun syy juoda on ollut puhtaasti se, ettei tarvis olla yksin. En tunne olevani yksinäinen, mut jos ulkopuolelta tulee näitä muistutuksia niin tajuan mun elämän olevan sisällöltään köyhää ja yksinäistä. Vaikka sinällänsä tarvii yksinoloa tosi paljon niin kyllä sit taas ihminen tarvii ihmiskontaktejakin aika paljon. Oon ihan mökki höperöitynytkin jo tässä kohtaa etten enää osaakkaan puhua kellekkään.

Mutta kaikesta huolimatta täällä mennään ja raittiutta on takana 1 vuosi ja 4kk. En edelleenkään uskois että täällä asti mennään, mutta päivä kerrallaan edelleen.