Olet ollut jo pitkän siivun raittiina @Kiu8 Hienoa! Perässä porskutetaan 
Jäin pohtimaan yksinäisyyttäsi… Minä näen ja saan kohdata toisia ihmisiä harrastuksissa, eri ihmisiä eri harrastuksissa. Toki harvoin niissä ystävyyksiä syntyy, joskus ehkä kuitenkin, mutta ajan mittaan joitain hyviä kavereita. Ja ainakin usein ihmisten seura piristää. Olisiko harrastuksissa mitään ideaa…
Kiitos kun vastasit! Joskus näitä yksinäisyyden puuskia tulee ja tekee hyvää kirjoittaa. Harrastuksissa tykkään tosi paljon yksilölajeista ja tietty niissäkin varmasti ihmisiin törmää ja kaikki aikanansa.
Huomenna tuleekin raittiutta jo 1 vuosi ja 5kk. Aika menee hirmusta kyytiä. Joulun alla oli alkoholiin aika koviakin himoja ja muistelinkin, että viime vuonna tais olla sama. Se on hassua kun en vuosiin oo kuitenkaan joulun pyhinä juonut varmaan viimeks 10 vuotta sitten mut jostain syystä nousi sit paljon semmosta, mutta tiesin että kun noi on ohi niin helpottaa. Oli kyllä aika pelottavan koviakin himoja vaan, et ymmärrän ehkä sen mitä niin joskus kummastelin, kun joku on sanonut olleensa vuosia raittiina ja selkäranka katkeaa.
Siksi pitääkin hoitaa itseään aktiivisesti näillä vertaistuki toiminnoilla näin ainakin ajattelen. Joskus muinoin kärvistelin vaan itekseen eikä se mitään auttanut. Puhuminen tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen monesti. Et jos joku mielen päällä pyörii niin puhu. Se on jo iso askel eteenpäin uskomattoman helppo ratkaisu, joskus niin vaikea toteuttaa.
Nyt on jotenkin focus ja keskittyminen kovasti noissa työelämään liittyvissä asioissa. Tuntuu et siellä alkaa vähän asiat selkeytymään pikkuhiljaa ja saa ehkä jotain otetta. Mutta tässäkin askel kerrallansa rauhallisesti liikkeelle, ei päin seiniä niinkun aikaisemmin.
Parisuhde jutut tuntuu jotenkin mahdottomilta. Tai se, että kun on raitis niin miten sitä näkee kaikki redflägit niin kirkkaasti ja ei pysty vaan ohittamaan niitä. Se on hyvä asia, mutta kyllä sitä välillä miettii onko sitä ite jo ongelma, kun ei siedä mitään. Hyvä vaihe toisaalta että on niin hyvä olla itekseen ettei kaipaa enää mitään. Tai kaikki tuntuu semmoselta, että ne vie mun rauhallisen kivan olotilan pois ja haluan pysyä täällä mukavuus alueella ei ihmiset oo pahoja mutta ne vie mun hyvää energiaa pois enkä halua sitä. Joka kerta kuitenkin aika näissäkin asioissa on näyttänyt sen että mikä on hyväksi ja mikä ei.
En halua riskeeraa tai horjuttaa raittiutta, hyvää oloa kun elämä tuntuu niin kivalta, mut ei kyllä tietenkään kasva millään tavalla jos ei mene epämukavuus alueillekkaan. Mutta pikkuhiljaa askelia takaisin maailmaan raittiina uusin kirkkain silmin ja rajoja opetellen.
Oon kyllä aika ylpeä itsestäni siinä, että rajoja oon nyt saanut aika hyvin pidettyä ja niitä on testailtu aikalailla. Koen vieläkin syyllisyyttä niiden ilmasemisesta, mutta helpotustakin. Ensimmäinen raittius vuosi tuntui olevan hermoston rauhoittamista ja nyt tuntuu siltä, että on se työvuosi itsensä kanssa tai tuodaan asiat fyysiseen muotoon ympäristöön ja ympärille. On vaan aika kummallista kaikki välillä, mut ihanan rauhallista silti.
Elämä raittiina on kasvattavaa ja oppeja tulee joka päivä. Vaatii vaan aikaa. Jossain olikin tästä maininta, että raittius on maraton ei kilpajuoksu ja tätä pitkäjänteisyyttä opetellessa mennään. Mietin toista sanontaa jonka kans luin jostain, että ensimmäinen vuosi on sielun vuosi, toinen vuosi tekojen vuosi kolmas ehkä rakkauden vuosi. Sit oli yks missä sanottiin et ensimmäisenä vuonna vältä tekemästä isoja muutoksia ja päätöksiä ymmärrän sen nyt, kun tein muuton ja se oli oikeesti hermostolle liikaa. Toisena vuonna ota kasvi ja pyri pitämään se hengissä ja kolmantena vuonna lemmikki. Rakkautta voi miettiä sit niiden jälkeen kaikkea sitä mieleen putkahtelee.
Hyviä huomioita - ja aika viihdyttävästi kirjoitettu vakavistakin aiheista. Tuo muutto on muuten iso stressitekijä. Sitä ei moni edes tajua. Ymmärsin muutama hetki sitten, että olen kipuillut elämässäni eniten juurikin muuttoja. Taidan olla sielultani kissa
Mä lopetin 14. heinäkuuta 2024.
Ensi viikolla tulee kans 1,5v täyteen.
On ollut kyllä melkoinen kokemus, tunteet menee päädystä päätyyn, kuin kovemmassakin lätkäpelissä.
Välillä sitä on niin ylpeä, kun pystyy viikonloppuisinkin vaan möllöttämään selvinpäin ja puuhailla omiaan.
Välillä taas tuntuu, että pitäisi saada joku nuijanukutus ja hetken turrutus. Ne menee onneksi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, olen niin väkevästi päättänyt olla tissuttelematta.
Myös parisuhteessa voi olla melko yksinäinen, varsinkin kun toinen osapuoli vetää kännit harva se ilta ja toki myös sitten käyttäytyy humalaiselle tyypillisellä tavalla. Sitä ei tällä foorumilla tarvitse avata, kaikki kyllä tietää kuinka mahdottoman mukavia ja leppoisia jurriset on.
Olen ennenkin sanonut, että ymmärrän päivä päivältä paremmin yksin asuvia ihmisiä. Ei tarvitse omaa elämäänsä säätää toisen mielialojen mukaan ja haistella alituiseen ilmapiiriä.
Elämä on usein melko mutkikasta, kuten tuolta kotikanavalta voidaan lukea. On lapsia, taloja ja velkoja. On yhteistä liiketoimintaa ja pitkä historia yhdessä. On toiveita ja odotuksia. Osalla mitta täyttyy muita nopeammin ja ollaan valmiita pakkaamaan reppu ja lähtemään kohti uusia seikkailuita.
Tsemppiä raittiiseen elämään. Tämän tien valinneet tietää, ettei aina ole helppoa, eikä kuulukaan olla, mutta se yleensä vallitseva olotila on mukavan leppoinen, että siitä haluaa pitää kiinni.
Riippuvuudesta irtipääseminen tekee ihmisestä vahvemman.
Osuvasti kirjoitettu, useampi kohta aivan kuin omasta elämästäni. Tekisi mieleni lainailla…
Näin se on, melkoista tunnemyrskyä aika ajoin… mutta olen raitistuttuani kuitenkin tasaantunut mielenliikkeiltäni pikkuhiljaa. Jää nähtäväksi jatkuuko tunteiden tasottuminen edelleen.
Pahimmissa tunteiden ristiaallokoissa hetken turrutus käy mielessä, mutta juu menee samantien poiskin ajatuksista. Sen verran vankka on päätös.
Se on! ja sitten tälläiseltä tyypiltä joka on nuorena muuttanut vuoden välein ja vaihdellut paikkakuntia levottomuuksissaan niin yllättävää todeta raittiina, että se on ollut mulle todella kuormittava tekijä mitä en ole edes tajunnut. Mut näin se raittius näyttää tämänkin mikä on haitallista ja mikä ei. Kissa putoaa aina jaloilleen
Kuulostaa tutulta ja ymmärrän oli sitä parisuhdetta tai ei niin voi kokea todella repivääkin yksinäisyyden tunnetta. Todella raskasta on pyrkiä ympäristössä raittiiksi, jos toinen ei ole raitis tai valmis siihen samaan matkaan niin vetää väkisinkin erilleen. Mutta kuten totesit ei se elämä niin yksinkertaisesti aina mene, mut kuitenkin pitäis siitä elämästä pyrkiä tekemään sellainen, että siinä on päällisin puolin hyvä ja turvallinen olla, koska jos et sä voi hyvin niin ei sun ympärillä muutkaan voi.
Eilen tuli täyteen puoltoista vuotta raittiutta. Aikamoista elämä on aika ihanaa nyt kaikin puolin ja helppoa. Edelleen elämän paras päätös pysyä raittiina ja kyllä se tämä ns toinen vuosi on jo kymmen kertasesti helpompaa ja ihanan tasaista. Kiitollisena ja tyytyväisenä jatketaan. Silti muistaen ensimmäisen vuoden varjotyöskentelyn ja kovan tunnetyöskentelyn jäljiltä, että yksikin on jo liikaa. En vaihtaisi tätä sisäistä rauhan olon tilaa mihinkään. KIITOS
Hienoa @Kiu8 Paljon Onnea puolesta toista vuodesta 
…perässä tullaan… 
onnea!
Puolitoista vuotta - onnea! Myös kaikesta rauhasta!
Onnea 1,5 vuodesta! Hienoa kuulla kuulumisiasi!
Kiitos, kun tulit kertomaan tämän. Antaa taas uskoa itsellenikin. Ja onnittelut!!!
Täällä sitä porskutellaan uuteen ihmiseen tutustumista ja ihanaa aikaa kaikin puolin vaikka tiedän, että toisen ihmisen kanssa ne isoimmat haavat ja käsiteltävät asiat tulee esiin niin koen, että nyt on oikein hyvä aika sille. Olo on tällä hetkellä sellainen, että olen kohdannut ihmisen joka on todella eheän oloinen ja turvallinen. Hän myös on myös hyvin hoksannut mun omia toimintamalleja, joille itse olen vähän sokeahko ja herättelee niistä.
Mulla on tapana antaa vähän liikaa ja jotenkin se on nyt lähtenyt vähän rönsyilemään ja tästäkin hän upeasti huomautti ja opettelen nyt sillä asettamaan vähän rajoja. Tuntuu siltä, että tällä hetkellä on turvallista opetella näitä asioita ja pitkään yksin oloa takana on tottunut tukeutumaan itseensä ja on erilaista opetella tukeutumaan myös toiseen.
Aika näyttää miten asiat menevät mutta nyt näyttää pitkästä aikaa todella hyvältä ja myönnän jos tämä ihminen olisi muutama vuosi taaksepäin tullut kohdalle olisin sanonut häntä tylsäksi ja ei ollenkaan mun tyypiksi. Hän on todella poikkeava kieltämättä, mutta ymmärrän, että universumi tiputtaa sellaiset ihmiset meijän poluille mihin ollaan itse valmiita. Vieläkin olen hämmentynyt, että voiko tää olla oikeasti totta tuntuu niin terveelliseltä. Huomasin jo ensimmäistä kertaa, kun tavattiin että tässä ihmisessä on jotain todella erilaista iso rauha oli hänen kanssaan ja mua jännitti, olin epävarma se on harvinaisempaa, että joku tekee mut epävarmaksi. Mut huomasin kehon tunnistavan tämän ja mulla oli ja on vieläkin turvallinen olo.
Näyttäisi siltä, että nyt alkaa se todellinen työ ja omien haavojen peiliin katsominen hän on peilannut mua tosi hyvin ja ennen kaikkea turvallisella tavalla. Pää on ihmeissään, unia paljon käsittelen asioita mikä väsyttää, mutta nyt tunnen itseni ihan käsittämättömän onnekaaksi.
Paljon asioita mietinnässä ja moni asia vielä kesken mut saa ollakkin. Yks asia kerrallansa ja luoden sitä vakaata pohjaa elämään joka kannattelee mua. Sanon edelleenkin, että en vaihtaisi raittiutta mihinkään se potkas mut ihan uusille urille ja näyttää jatkuvasti tuovan uusia ihania asioita elämään mitä olen toivonutkin. Kaikki on hidasta, mutta ei ole enää kiire minnekkään nyt on hyvä. KIITOS!
Ainiin! Löysin kivan haasteen, kun erityisesti luonnosta linnut kiinnostaa niin yritän bongata tänä vuonna 100 lintua. Nyt vasta löytynyt 11 mut en tästäkään ota mitään stressiä et löytyy mitä löytyy ja ihan vaan havainnoimalla ympäristöä. Kiva oppia lisää linnuista ja niiden tavasta kommunikoida. Ehkäpä tästä alkaa työ suunnatkin selkenemään mihin suuntaan seuraavaksi. Aika varmasti näyttää siltä, että jotain luonnon parissa tai sitten ei. Aika näyttää 
1 vuosi ja 8kk lähestyy parin päivän sisään. Alkoholista ei sinällänsä enää mitää ihmeempiä asioita ole. Toisinaan niinkun viime yönä se ilmestyi uniin olin viime päivinä miettinyt menneitä aikoja ja unessa olinkin se teini ikäinen sekoilija bileissä joka joi, teki kaikkea tyhmää kompuroi ja mietti, että tällästäkö tää elämä nyt on.
Herättyä sitä on vaan kiitollinen tästä elämästä oon saanut mahdollisuuden syntyä tähän maailmaan uusiksi ja tämä uusi minä tekee asioita oikein ja itsestä käsin.
Välillä tekee hyvää silti kirjotella tänne vaikka välillä mietin, onko tässäkään enää järkeä. Hyvä palata muistuttamaan itseään että mistä sitä onkaan lähtenyt. Sisäinen tyytyväisyys jatkaa olemassa olollaan ja se, että tästä elämästä tulee niin hyvä oli siinä ketä tahansa mukana kunhan mä pysyn tässä ja elän itsestä käsin.
Jos tätä joku lukee alkumetreillään niin haluan vaan sanoa, että toivoa ei ole koskaan menetetty. Mä mukaanlukien moni muukin täällä olin se ihminen jonka kukaan ei uskonut ikinä raitistuvan en itsekkään siihen uskonut. Elämä on ihmeellinen ja syystä tässäkin ollaan.
Tällä hetkellä opettelen aika paljon rajoja. Niitä on vaikea välillä ymmärtää ja sisältää paljon turhautumista. En oo aiemmin tajunnutkaan kuinka vaikeaa se mulle on. Oon jotenkin ajatellut et se olis mulle ihan helppoakin. Siis on mulla jossain tilanteissa helppo sanottaa omia fiiliksiä ja tunteita, mut joidenkin ihmisten kanssa rajojen ilmaisu on vaan haastavampaa. Pelkään reaktioita mitä sen takana tulee tai keho on oppinut niin toisten ihmisten kanssa vaikkei niiden tunteet ole mun vastuulla. Oon ilmeisesti aina kannatellut ihmisten tunnetiloja jättämällä omat taka alalle. Välillä suututtaa se miten sanon asioihin innostus päissäänkin vaan JOO! Ja jälkijunassa mietin, et mitä helvettiä miks mä tohonkin suostuin. Eli siis nyt opettelen sanomaan väli asioita. Oon huono reagoimaan asioihin heti eli parempi sanottaa asiat jatkossa välipaussin kautta. Mä mietin mä palaan asiaan sopiiko jos vastaan myöhemmin.
Tuntuu välillä siltä, et ihmiset on epäreiluja vaikka kaikesta on kyse mun omista tunteista ja reaktioista yritän olla itelleni armollinen näissä, et kaikki tää vie aikaa. Oon kai tottunut siihen et ihmiset käyttää mua hyväks ja nyt vasta alan ymmärtämään tätäkin. Mun vastuulla on mun rajojen pitäminen ja mun vastuulla on myöskin sanottaa ne ääneen. Mun vastuulla ei ole muiden tunnetilat mitä mun rajojen asettamisesta seuraa. Se että en halua riittää syyksi. Alkuun asetin aika jyrkkiäkin rajoja nyt ne on jotenkin pehmentynyt ja se ihan ärsyttää mua. Opettelen nousemaan itteni puolelle ja pitämään itsestäni huolta. Sitä haastetaan nyt jatkuvasti ja ihan syystä. Ei oo helppo vaihe mutta tarpeellinen. Paljon on opeteltavaa ja saa ollakkin. Aikaa tarvii ja uus ihmissuhde tuo tosi paljon mukanansa ja on opeteltavaa ihan siinäkin. Omat haavat tulee aika näkyville ja se tekee toisinaan kipeetä. Pää on välillä kun jossain karusellisessa ja olo on hämmentynyt ja sekava. En oikein tiedä missä välilä mennään ja oonko ihan ok.
Mut tätähän tää on ja tulee olemaan. Itsensä oppimista ja tuntemista aina pala kerrallaan. Raittiina tunnetilat on toisinaan vieläkin outoja. En oo pitkään aikaan enää ollut kotona ja uuden kumppanin kanssa hommat on edennyt nopeasti, mutta kuitenkin tuntunut hyvältä. Oudolta ja hyvältä. Pikkuhiljaa.
