Olet ollut jo pitkän siivun raittiina @Kiu8 Hienoa! Perässä porskutetaan 
Jäin pohtimaan yksinäisyyttäsi… Minä näen ja saan kohdata toisia ihmisiä harrastuksissa, eri ihmisiä eri harrastuksissa. Toki harvoin niissä ystävyyksiä syntyy, joskus ehkä kuitenkin, mutta ajan mittaan joitain hyviä kavereita. Ja ainakin usein ihmisten seura piristää. Olisiko harrastuksissa mitään ideaa…
Kiitos kun vastasit! Joskus näitä yksinäisyyden puuskia tulee ja tekee hyvää kirjoittaa. Harrastuksissa tykkään tosi paljon yksilölajeista ja tietty niissäkin varmasti ihmisiin törmää ja kaikki aikanansa.
Huomenna tuleekin raittiutta jo 1 vuosi ja 5kk. Aika menee hirmusta kyytiä. Joulun alla oli alkoholiin aika koviakin himoja ja muistelinkin, että viime vuonna tais olla sama. Se on hassua kun en vuosiin oo kuitenkaan joulun pyhinä juonut varmaan viimeks 10 vuotta sitten mut jostain syystä nousi sit paljon semmosta, mutta tiesin että kun noi on ohi niin helpottaa. Oli kyllä aika pelottavan koviakin himoja vaan, et ymmärrän ehkä sen mitä niin joskus kummastelin, kun joku on sanonut olleensa vuosia raittiina ja selkäranka katkeaa.
Siksi pitääkin hoitaa itseään aktiivisesti näillä vertaistuki toiminnoilla näin ainakin ajattelen. Joskus muinoin kärvistelin vaan itekseen eikä se mitään auttanut. Puhuminen tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen monesti. Et jos joku mielen päällä pyörii niin puhu. Se on jo iso askel eteenpäin uskomattoman helppo ratkaisu, joskus niin vaikea toteuttaa.
Nyt on jotenkin focus ja keskittyminen kovasti noissa työelämään liittyvissä asioissa. Tuntuu et siellä alkaa vähän asiat selkeytymään pikkuhiljaa ja saa ehkä jotain otetta. Mutta tässäkin askel kerrallansa rauhallisesti liikkeelle, ei päin seiniä niinkun aikaisemmin.
Parisuhde jutut tuntuu jotenkin mahdottomilta. Tai se, että kun on raitis niin miten sitä näkee kaikki redflägit niin kirkkaasti ja ei pysty vaan ohittamaan niitä. Se on hyvä asia, mutta kyllä sitä välillä miettii onko sitä ite jo ongelma, kun ei siedä mitään. Hyvä vaihe toisaalta että on niin hyvä olla itekseen ettei kaipaa enää mitään. Tai kaikki tuntuu semmoselta, että ne vie mun rauhallisen kivan olotilan pois ja haluan pysyä täällä mukavuus alueella ei ihmiset oo pahoja mutta ne vie mun hyvää energiaa pois enkä halua sitä. Joka kerta kuitenkin aika näissäkin asioissa on näyttänyt sen että mikä on hyväksi ja mikä ei.
En halua riskeeraa tai horjuttaa raittiutta, hyvää oloa kun elämä tuntuu niin kivalta, mut ei kyllä tietenkään kasva millään tavalla jos ei mene epämukavuus alueillekkaan. Mutta pikkuhiljaa askelia takaisin maailmaan raittiina uusin kirkkain silmin ja rajoja opetellen.
Oon kyllä aika ylpeä itsestäni siinä, että rajoja oon nyt saanut aika hyvin pidettyä ja niitä on testailtu aikalailla. Koen vieläkin syyllisyyttä niiden ilmasemisesta, mutta helpotustakin. Ensimmäinen raittius vuosi tuntui olevan hermoston rauhoittamista ja nyt tuntuu siltä, että on se työvuosi itsensä kanssa tai tuodaan asiat fyysiseen muotoon ympäristöön ja ympärille. On vaan aika kummallista kaikki välillä, mut ihanan rauhallista silti.
Elämä raittiina on kasvattavaa ja oppeja tulee joka päivä. Vaatii vaan aikaa. Jossain olikin tästä maininta, että raittius on maraton ei kilpajuoksu ja tätä pitkäjänteisyyttä opetellessa mennään. Mietin toista sanontaa jonka kans luin jostain, että ensimmäinen vuosi on sielun vuosi, toinen vuosi tekojen vuosi kolmas ehkä rakkauden vuosi. Sit oli yks missä sanottiin et ensimmäisenä vuonna vältä tekemästä isoja muutoksia ja päätöksiä ymmärrän sen nyt, kun tein muuton ja se oli oikeesti hermostolle liikaa. Toisena vuonna ota kasvi ja pyri pitämään se hengissä ja kolmantena vuonna lemmikki. Rakkautta voi miettiä sit niiden jälkeen kaikkea sitä mieleen putkahtelee.
Hyviä huomioita - ja aika viihdyttävästi kirjoitettu vakavistakin aiheista. Tuo muutto on muuten iso stressitekijä. Sitä ei moni edes tajua. Ymmärsin muutama hetki sitten, että olen kipuillut elämässäni eniten juurikin muuttoja. Taidan olla sielultani kissa
Mä lopetin 14. heinäkuuta 2024.
Ensi viikolla tulee kans 1,5v täyteen.
On ollut kyllä melkoinen kokemus, tunteet menee päädystä päätyyn, kuin kovemmassakin lätkäpelissä.
Välillä sitä on niin ylpeä, kun pystyy viikonloppuisinkin vaan möllöttämään selvinpäin ja puuhailla omiaan.
Välillä taas tuntuu, että pitäisi saada joku nuijanukutus ja hetken turrutus. Ne menee onneksi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, olen niin väkevästi päättänyt olla tissuttelematta.
Myös parisuhteessa voi olla melko yksinäinen, varsinkin kun toinen osapuoli vetää kännit harva se ilta ja toki myös sitten käyttäytyy humalaiselle tyypillisellä tavalla. Sitä ei tällä foorumilla tarvitse avata, kaikki kyllä tietää kuinka mahdottoman mukavia ja leppoisia jurriset on.
Olen ennenkin sanonut, että ymmärrän päivä päivältä paremmin yksin asuvia ihmisiä. Ei tarvitse omaa elämäänsä säätää toisen mielialojen mukaan ja haistella alituiseen ilmapiiriä.
Elämä on usein melko mutkikasta, kuten tuolta kotikanavalta voidaan lukea. On lapsia, taloja ja velkoja. On yhteistä liiketoimintaa ja pitkä historia yhdessä. On toiveita ja odotuksia. Osalla mitta täyttyy muita nopeammin ja ollaan valmiita pakkaamaan reppu ja lähtemään kohti uusia seikkailuita.
Tsemppiä raittiiseen elämään. Tämän tien valinneet tietää, ettei aina ole helppoa, eikä kuulukaan olla, mutta se yleensä vallitseva olotila on mukavan leppoinen, että siitä haluaa pitää kiinni.
Riippuvuudesta irtipääseminen tekee ihmisestä vahvemman.
Osuvasti kirjoitettu, useampi kohta aivan kuin omasta elämästäni. Tekisi mieleni lainailla…
Näin se on, melkoista tunnemyrskyä aika ajoin… mutta olen raitistuttuani kuitenkin tasaantunut mielenliikkeiltäni pikkuhiljaa. Jää nähtäväksi jatkuuko tunteiden tasottuminen edelleen.
Pahimmissa tunteiden ristiaallokoissa hetken turrutus käy mielessä, mutta juu menee samantien poiskin ajatuksista. Sen verran vankka on päätös.
Se on! ja sitten tälläiseltä tyypiltä joka on nuorena muuttanut vuoden välein ja vaihdellut paikkakuntia levottomuuksissaan niin yllättävää todeta raittiina, että se on ollut mulle todella kuormittava tekijä mitä en ole edes tajunnut. Mut näin se raittius näyttää tämänkin mikä on haitallista ja mikä ei. Kissa putoaa aina jaloilleen
Kuulostaa tutulta ja ymmärrän oli sitä parisuhdetta tai ei niin voi kokea todella repivääkin yksinäisyyden tunnetta. Todella raskasta on pyrkiä ympäristössä raittiiksi, jos toinen ei ole raitis tai valmis siihen samaan matkaan niin vetää väkisinkin erilleen. Mutta kuten totesit ei se elämä niin yksinkertaisesti aina mene, mut kuitenkin pitäis siitä elämästä pyrkiä tekemään sellainen, että siinä on päällisin puolin hyvä ja turvallinen olla, koska jos et sä voi hyvin niin ei sun ympärillä muutkaan voi.
