Hei lissu. Tuttu tunne. Mä olen leikkinyt eroleikkejä niin pitkän aikaa, että niistä on mennyt teho. Nyt mä olen päättänyt, että tämä yritys on todellakin viimeinen. Tai jos joskus tulevaisuudessa jotain vielä olisi, niin se on sitten kun mies on hyvin, hyvin vahvasti raittiudessa kiinni.
Mutta ikäväähän on se, että rakastuu epätoivoisesti riippuvuussairaaseen. Tuntuu, että siitä ei ole ulospääsyä. Ja koko ajan tuntuu, että ei se toinen välitä minusta, vain siitä pullosta.
Luopumalla unelmastasi sä voit tehdä palveluksen miehellesi. Näin mä olen sitä yrittänyt ajatella. En mä voi pakottaa häntä elämään mun unelmaani. Ja niin kauan kun mä tuen häntä tässä sairaassa vaiheessa, mä avustan hänen päihteilyään. Enkä mä sitä halua.
Mallu kirjoittaa asiaa ja usko pois, kokemusta myös.
Itsellä on vaan kokemusta siitä että ei lapsi eikä mikään muukaan asia saanut mua raitistumaan, ennenkuin halusin sitä itse. Eli olen alkoholisti. Luojan kiitos meitä oli kaksi hullua kun toinen oli peluri. Jos olisi ollut joku joka olisi aina hoitanut mun asiat ja salailut ym. voi olla että olisi kestänyt se raitistuminen vielä kauemmin. Tai sitten olisin jo kuollut todennäköisesti.
Kun luin sun kirjoitusta niin ensimmäinen ajatus oli että: juokse tyttö juokse. Mutta itse pitää sinunkin ratkaisut tehdä.
Jos nyt pääset irtautumaan, voi tulevaisuutesi olla valoisampi.
Surua, murhetta ja pettymystä alkuun. Mutta nekin kuuluu osana elämään ja niistä selviää.
Jep, nyt loppui haihattelut. Mä sitoudun teihin siskot, ja parit veljet kans. Nyt rupes harmittaa, kun voisin olla todella vakavasti otettava jäsen, tään miedon sijaan, jos oisin aiemmin sitoutunut. Damn .
Kiitos kermiksistä, olen tänään syönyt masennuksissani niin paljon pullaa, että maistuu hiiva suussa . Jospa tuli vuoden kiintiö täyteen, hah.
Hyvää matkaa sulle. Kyllä se mies ne muksut handlaa, usko pois.
Iiiiiikkkk… pari päivää jäänyt väliin ja täällähän on täys rähäkkä päällä. Pakko kommentoida: mä en ainakaan koe että tänne kirjoittaneet ei välittäisi lapsistaan (vai mitä ihmettä tuolla joku väitti). Päinvastoin. Lapset tuntuvat kaikille olevan se voimavara, joka saa päivän paistamaan jos nyt aina muuten ei niin nauratakaan. Vai että dramaqueens.
On tää elämä niin vaihtelevaista draamaa, komediaa ja tragediaakin että voisi tästä teatterikouluun hakea. On nimittäin tunteitten koko skaala käytössä lähes päivittäin.
Niin, ja mainittakoon tohon keskustelun otsikkoon vielä että kyllä mä välillä koen itseni, siis holittoman puoliskon, sairaammaksi kuin sen holillisen. Miehen pyrkimys raittiimpaan elämään on ottanut mulle yllättävän koville. Ehkä niitä lurkkeja olikin kaapissa enemmän kuin olisi uskonut…no, ajan kanssa.
Kirjoitelkaa jatkossakin, käyn lukemassa, en tosin jaksa aina kommentoida kun oon ihmeissäni tän oman “projektini” kanssa.
Ajattelinkin, että onko se Minni nyt jäänyt komeroon…
Onko kaikki hyvin? Tai siis että kaikkihan ei ole hyvin, mutta masu kasvaa ja ukko yrittää?
Mä lähden tästä nyt oikeesti sorvin ääreen, kun tuotannossa alkaa olla ruuhkaa… Jep jep, toiset tekee mitä osaavat, mä teen mitä haluan ja mitä on pakko.
Jos en myöhemmin ehdi enää toivottamaan, niin todella hyvää reissua. Äläkä hermoile siellä, ota aikalisä perheestä. kyllä ne pärjää. Voi olla, että kotona ei ole niin kovin siistiä tullessasi, mutta ei siellä kukaan varmasti silti nälkään kuole.
Alkuperäiseen otsikkoon palatakseni… Pääasiallisin syy siihen, että lopetin suhteen alkoholistiin oli, että huomasin muuttuvani suuntaan, johon en halunnut muuttua. Minusta oli tulossa ahdistunut, iloton ja voimaton. Epäilin ja kyttäsin, menetin tulevaisuudenuskoni, sorruin hetkittäin hedelmättömiin ja typeriin väittelyihin, luottamukseni toisiin ihmisiin horjui, ja tunsin itseni jatkuvasti loukatuksi, arvottomaksi ja mitätöidyksi.
Jos olisin jatkanut suhdetta, alkavat oireet olisivat varmasti jossain vaiheessa täyttäneet henkisen sairauden kriteerit.
Mä myös mietin tota alkuperäistä kysymystä aina kun avaan tän keskustelun. Mä en ole päättänyt kumpi meidän hajoavan perheen sairaista sairaampi on, mutta kumpikin on hiton sairaita. Vaikka mulla ei ole päihteet ongelma, niin olen huomannut, että olen mennyt mukaan siihen addiktin tunnepeliin ihan täysillä. Ja sitten kun aloin yrittää siitä eroon, niin addikti sanoi, että olen sekaisin ja tarvitsen psykiatrista hoitoa.
Niinpä niin. Ja sitten hän yritti voimallisemmin ja voimallisemmin saada mua hallitsemattomiin tunnetiloihin, kun reagoin vähemmän vahvasti. Eipä hän ehkä sitä itse ymmärrä, mutta mä näen asian näin. Eli sairaita täällä ollaan.
Ja minni, raitistuminen ei olekaan yhtä juhlaa, näin olen kuullut. Minulla kun ei ole kokemusta. Perheen roolit muuttuvat kokonaan ja vaikka se muutos olisikin parempaan suuntaan, siinä on silti totuttelemista. Voimia jatkaa!
Hei Kultakala, oikein tosi kivaa reissua! Pidä hauskaa, rentoudu! Ja olen ihan huolettomalla mielellä, jos vain suinkin pystyt. Antaa muiden kantaa vastuuta välillä.
kpA, ei siinä kauaa mene, kun olet jo vakavasti otettava Eikös se ole vain viisautta, että katsoo kaikessa rauhassa ennenkuin sitoutuu pysyvämmin? Mutta hyvä, että hoidit nimimerkin kotiin ennenkuin joku käytti sitä väärin.
Tai sitten ei. Meillä on asiat ennallaan. Mies tissuttelee, mua välillä ärsyttää, välillä ei. En löydä sopivaa suhtautumista tähän asiaan. Toisaalta tuosta tissuttelusta ei ole haittaa, tekee aina kuitenkin hommia, eikä vaan makaa sohvalla. Esim. eilen jynssäsi kaksi tuntia saunaa ja kylpyhuonetta. Mutta kun pysyisi tuolla tasolla, jättäisi ne sillon tällöiset överikännit ottamatta. Kenellä on oikeasti kivaa niin humalassa, että muisti menee? Ei varmasti kenelläkään. Äh. En viitsi samaa virttä nyt tämän enempää jauhaa.
No mä vähä jauhan… Mä en pysty sietämään mieheltäni yhtään juomista,edes yhtä kaljaa,vaikka se jäiskin siihen.Vaikka se ei varsinaisesti “haittaisi” just sillon mitään,mutta silti…kun kohtuukäyttäjäksi ei pysty niin ei. Tänään olin illalla lasten kanssa kaupassa,mies oli ollut koko päivän jossain ihan “oikeilla asioilla”.soitti sitten että missä me ollaan kun hän tuli just kotiin.kuulosti ne pari-kolme tuopilista juoneelta. sanoi ihan itse että olen vähän juonut voinko jäädä tänne,vai lähdenkö… Sanoin vaan että tiedät sopimuksen ja suljin puhelun. No ei ollut tietenkään kotona kun tultiin…vkonloppu siis jo alkoi. Olisinhan mä voinut sanoa että jaa no jää sitten,mutta en pysty.yököttää. Ja mun mies ei siivoa kylpyhuonetta tai mitään muutakaan,ei selvinpäin eikä kännissä.
Ja juu,sairaita ollaan kumpainenkin…
Aliina: Mä ymmärrän ton tosi hyvin. Mulla oli tuo ihan sama ajatus. Mä en alkanut tuudittautua ollenkaan siihen kohtuukäytön valheisiin. Meillä oli myös selkeä sopimus, että tänne ei voi pihtyneenä tulla. koska en olisi halunnut tutustua ollenkaan mieheeni päihteilijänä. Olenkin miettinyt, että jos olisin häneen tuollaisena törmännyt, mikä hän nyt on, olisin varmasti miettinyt, että hän on ärsyttävä ja säälittävä nistipaskiainen. Mä kuitenkin tiedän paremmin ja yritin valita olevani tekemisissä vain sen paremman osapuolen kanssa. Meillä se ei onnistunut kuitenkaan, kun ne inhottavuudet tuli mun ajatuksiin siitä huolimatta.
Joku muu voi siinä onnistua ja sehän on vain hyvä asia. Ja vielä sen verran, että on hyvä, että edelleen pidät sopimuksesta kiinni. Sussa on luonnetta!
Mä en usko, että alkoholisti parantuu koskaan. Tutkimusten mukaan alkoholisti ei parannu koskaan. Alkoholismi on progressiivinen sairaus, joka juomattomien kausien aikana ei “taannu” tai palaa takaisin terveempään suuntaan, vaan kun alkoholisti aloittaa juomisen, hän aloittaa sen aina samasta pisteestä mihin jäi ja yleensä juomistahti vain kiihtyy.
Suurin ongelma onkin sen myöntäminen, ettei alkoholismista parannuta eikä se ole niinkuin jokin mittari, joka vedetään ensin sataan ja sitten se vähitellen palaa takaisin nollaan. Eihän tässä maailmassa olisi ollenkaan alkoholisteja, jos se niin menisi: me vain aina välillä lopetettaisiin juominen, annettaisiin mittarin mennä nollaan, ja jatkettaisiin sitten taas.
Lainaan tuolta “meidän alkoholistien puolelta” vähän (no oikeasti paaaaljon) kirjoittamaani tekstiä tänne, se voi auttaa ymmärtämään mitä siellä miehen päässä oikein liikkuu. Nämä pohjaa Terence T. Gorskin teksteihin, hän on päihdeterapeutti ja hänen kirjoistaan on ollut mulle ihan valtavan suuri hyöty raitistumisessa. On sääli, ettei niitä ole suomennettu, olen tilannut ne muualta ja lukenut englanniksi.
–
Retkahdus syntyy aina samalla tavalla:
On tylsää ja epämääräisen tympeä ja levoton olo
Miettii epämääräisesti mitähän tekisi mutta ei oikeasti mieti vaihtoehtoja (tai tyrmää ne heti mielessään, “en mä jaksa”, “ääh ei huvita”)
Mieleen tulee positiivisia muistoja juomisesta (miten hauskaa se on)
Unohtaa sen mitä pahaa juomisessa on tai ei vain suostu ajattelemaan niitä asioita (edellisen morkkiksen ja krapulankin muisto on jo haihtunut) → TÄSSÄ ALKAA SIIS SE VAIHE, KUN HERKÄSTI ALKAA KELATA ETTÄ MÄHÄN OLEN JO PARANTUNUT…
Kieltää kaiken hyvän mitä selvänä olossa on ja muistaa vain pahan (“kukaan ei soita mulle, mulla ei oo mitään tekemistä, telkusta ei tuu mitään, mä en enää koskaan voi tehdä mitään hauskaa”)
Vähitellen juominen alkaa tuntua hyvältä ajatukselta (“jos mä meen vaan käymään siellä niin mulla ei ole yksinäinen olo, jos mä otan vaan pari niin tuun paremmalle tuulelle”)
Kun sen idean on saanut päähänsä, tulee pakkomielle ajatella juomista, ajatukset kiertävät kehää ja pakottava tarve juoda, vaikka tietää ettei se ole järkevää (“pitäiskö mennä, eikö pitäis mennä, ei pari haittaa, no haittaahan se, no mut eihän kaks mitään mä tuun sitten kotiin”).
Noista ajatuksista ei sitten millään meinaa päästä eroon, vaan jos niiden antaa pyöriä päässään, on tulla hulluksi. Ei voi tehdä mitään, ei pysty keskittymään, kun koko ajan ajatus pyörii sen ympärillä pitäiskö vai eikö pitäis juoda, menisinkö vai enkö menisi. Ja tässä tilanteessa sanat “no mä vaan käyn” melkein aina tarkoittaa, että “en nyt viitsi itelleni tunnustaa mutta menepä ja juon”.
Ja lopuksi alkaa tulla ihan fyysisiä oireita siitä, miltä se drinkki tuntuisi ja miten paljon parempi olisi olla kun sen on juonut (kehossa tuntuu siltä niinkuin olisi jo juonut sen ekan - etenkin siinä vaiheessa, kun puolijuoksua menee sitä lähibaaria tai kauppaa kohti)
Mä ajaudun noihin tilanteisiin, jos en puhu ihmisille ja aktiivisesti järjestä itselleni tekemistä, ja etenkin jos eristän itseni muista ihmisistä ja alan murjottaa itsekseni tai oon sellaisten ihmisten kanssa, jotka juo. Tuo alun “tylsyyden tunne” on sitä, että arjessa nyt ylipäätään on tylsää aina välillä, mutta vain alkoholistille ainoa pakotie tylsyydestä on viina - muut ihmiset keksivät kyllä muutakin tekemistä ja raitistuneelle alkoholistille vasta tärkeää onkin keksiä muuta tekemistä, ettei kuvio etene tylsyyden tunteesta eteenpäin! Kokonaisuudessaan toi kuvio voi edetä muutamassa minuutissa tai siihen voi mennä päivä aikaa, päiviä tai viikkojakin niin että vähitellen petaa sitä omaa tulevaa juomistaan, vähättelee raittiuden hyötyjä, lakkaa muistuttamasta itseään siitä miksi ei juo mutta muistelee lämmöllä ja rakkaudella juomisen ihanuutta.
Ton prosessin keskeyttäminen vaatii kovaa työtä ja sitä, ettei anna itsensä mennä mukaan siihen. Ja jos menee, niin tunnistaa sen ja keskeyttää sen kuvion. Vaikka sitten menee pesemään ensin vessan, sitten siivoaa vaatekaapin, sitten järjestää mausteet ja lopulta lajittelee lehtiroskat värin mukaan. Muuten tuo vie mukanaan.
–
Alkoholismin hoito ei ole vain sitä, että on juomatta. Se on sitä, että tekee kovasti oman päänsä kanssa töitä ja etenee vähitellen raitistumisessaan eteenpäin. Tässä vielä raittiuden vaiheet vastapainoksi:
Raitistumisen vaiheet ovat (mun suomennoksia, joten sinnepäin…):
Toipumista edeltävä vaihe
Opin omien tekojeni ja käytökseni kauta, etten voi käyttää alkoholia “normaalisti”. Koetan vähentää, vaihda kirkkaat viiniin, etc. etc. Kun epäonnistun, koetan olla juomatta ja ratkean taas. Tässä vaiheessa tulee tunne “mä en voi jatkaa näin, mun on pakko lopettaa juominen”. Epätoivo, itseinho, lamaannus, masennus. Avun hakeminen.
Tasapainotteluvaihe
Lopetan juomisen ja keskityn siihen, että en juo alkoholia. Ajatuksissa pyörii “juon / en juo” -ketju.
Koetan saavuttaa fyysisen ja psyykkisen tasapainon. Pyrin ajattelemaan rationaalisesti juomistani ja ylläpitämään motivaatiota olla juomatta. Pyrin saamaan ajatukseni, tunteeni, kykyni muistaa asioita ja käytökseni omaan kontrolliini (sen sijaan että alkoholi veisi niitä). Esim. katko voisi olla paikka, jossa tämä vaihe läpikäydään, tai sitten ne ekat päivät kun yksin lopettaa.
Mahdolliset alkoholin vieroitusoireet (acute withdrawal) ilmenevät tässä vaiheessa. Niiden lisäksi ns. “PAW” eli post-acute withdrawal -oireet alkavat: niitä voisi kuvata “selvänä olemisen sivuvaikutuksiksi” tms. Eli siis kyse on niistä “oireista” joita alkoholisti saa kun lopettaa juomisen ja on siis selvä. Oireet kestävät kahdesta viikosta puoleen vuoteen ja pidempäänkin, vaikka välillä on helpompia jaksoja. Oireita ovat mm. kyvyttömyys ajatella selvästi, muistamattomuus, tunteiden heittelehtiminen tai kyvyttömyys tuntea mitään, univaikeudet, ja stressiherkkyys. Stressi puolestaan lisää retkahtamisen riskiä, samoinkuin väsymys ja sellainen yleinen olo, että elämä on jotenkin “pois hallusta”.
Tässä vaiheessa kannattaa kohdella itseään silkkihansikkain ja ajatella, että on “sairaslomalla” - paljon lepoa, terveellistä ruokaa, hemmottelua, isojen henkilökohtaisten projektien (esim. laihdutus, remontti, papereiden järjestely tms.) välttämistä ettei stressitaso nouse.
Raitistumisen esivaihe
Tavoitteena on hyväksyä oma alkoholismi ja oppia tulemaan toimeen ilman alkoholia. Ajatuksena keskeisin on “en juo alkoholia” ja juomattomuus on tavoite. Vaatii keskittymistä juomattomuuteen ja selkeitä tavoitteitä sekä päivittäistä työtä oman juomattomuuden kanssa. PAW-oireet jatkuvat tässä vaiheessa vahvoina, ja retkahtaminen on helppoa mikäli ei päivittäin tee töitä raittiutensa eteen. Tässä vaiheessa pahat dokausmuistot myös alkavat hiipua ja hyvät muistot hiipiä mieleen: “Hei, mähän lopetin juomisen 1,5 kuukaudeksi - mähän olen jo raitis! Mähän otin tän homman jo haltuun! Kyllä sitä nyt saunakaljan aina voi ottaa, nyt mä osaan pitää varani!”
Raitistumisen keskivaihe
Tavoitteena on elämäntapojen muutos. Koska aiemmin elämä (tai ainakin osa siitä, esim. viikonloput, juhliminen, ystävien tapaaminen) on pyörinyt alkoholin ympärillä, on tarpeen muuttaa elämäntapojaan sellaisiksi, että elämä pyöriikin raittiuden ja raittiiden asioiden ympärillä.
Elämä alkaa muutenkin normalisoitua ja raittiuden sekä juomattomuuden sijaan alan keskittyä töihin, perheeseen ym. En mieti sitä, juonko vai enkö, vaan alan keskittyä raittiuden mukanaan tuomiin muihin muutoksiin.
Riskinä on uuden addiktion löytäminen: laihduttaminen, kuntoilu, pelaaminen, särkylääkkeet, siivoaminen, täydellinen äitiys / isyys jne. ja siksi addiktiokäytöstä ja pakkomielteitä tulisi tarkkailla. Samoin stressinhallinta on hyvin tärkeää.
Raitistumisen myöhäisvaihe
Alan pohtia itseäni, arvojani, itsetuntoani ja onnellisen elämän rakennustarpeita ja tarvittaessa haen apua näihin asioihin. Voi olla kivuliaskin vaihe, jos taustalta löytyy paljon käsittelemättömiä asioita.
Ylläpito
Elän tuotteliasta, hyvää, raitista elämää. Muistan, että minulla on ongelma, enkä tuudittaudu uskoon että voin palata kohtuukäyttäjäksi. Pyrin kasvamaan ihmisenä.
Kehitys siis menee juomisen välttämisestä raittiuteen, mukavaan elämään ja lopulta tuotteliaaseen elämään, jossa kehityn ihmisenä. Jokaisessa vaiheessa kasvaa vähän ihmisenä ja noiden vaiheiden läpikäymiseen voi mennä jopa kymmenen vuotta aikaa. Ja joka vaiheessa, jos ei siis tee oikeasti töitä raittiutensa eteen, voi retkahtaa juomaan uudelleen.
–
Joku kysyi mun raitistumisestani. Mä voisin ehkä sanoa, että mä olen jossain raitistumisen esivaiheen puolivälissä ehkä. Mietin yhä aika usein juomista, ja mulle tulee vastaan kovia paikkoja välillä. Sellaisia, että puren hammasta ja itken verta ja karkaan paikalta. Mutta en juo. Mä teen päivittäin paljon töitä tän eteen: kirjoitan tänne plinkkiin, luen muiden viestejä, luen tilaamaani kirjallisuutta, pysähdyn monta kertaa päivässä kuuntelemaan omia tunteitani ja tsekkaamaan, olenko muistanut pitää huolta itsestäni. En anna päivänkään mennä ohi niin etten ehtisi tehdä sitä, koska ne päivät antavat heti sille deekulle mun sisälläni jalansijaa. Eipä diabeetikkokaan jätä insuliinia piikittämättä, kun “on nyt noi sokeriarvot olleet tossa ihan jees kohdillaan”.
Olen menettänyt valtavan määrän “ystäviä” joiden kanssa en koskaan muuta kuin dokannut. En osaa oikein kommunkoida ihmisten kanssa, koska joudun opettelemaan sitä miten se tehdään selvänä. Mutta mä opettelen, ja kehun itseäni kovasti matkan varrella.
Parasta kaikessa on kuitenkin se, että mun mieheni on alkanut höpsötellä ja nauraa kotona, ja kutsua mua hassuilla pikku lempinimillä. Musta tuntuu, että lopettamalla juomisen mä tavallaan avasin oman elämäni oven ja kutsuin itseni, siis todellisen minäni, takaisin kotiin. Ja onneksi siellä kotona oli tuo mies vielä odottamassa.
Minulla tulee aina levollinen ja hyvä mieli Huiskiksen kirjoitusten jälkeen. Päivitän itseni aina sen mukaan ja joka kohta on totta. Sellaista se on. Jatkuvaa tarkkailua ja sisäistä keskustelua. Kiitos, että jaksat kirjoittaa nämä tärkeät asiat kerta toisensa jälkeen.
Kiitos Huiskis tuosta! On mukavaa saada tietoa raitistumisesta prosessina. Kun tosiaan sitä läheinen saattaa helposti kuvitella, että se on kerralla valmista, senkun lopettaa juomisen eikä sitten enää aloita sitä uudestaan. Vaan ei se niin mene, niin olen vierestä katsoen ollut ymmärtävinäni, mutta joutunut lähinnä arvailemaan tuota tunteiden vuoristorataa.
Löysin palstan vasta juuri ja täytyy myöntää, että alkoholistin miehenä on mukavaa kuulla teidän omia kokemuksianne ja näkemyksiänne. Toivon, että avovaimoni jaksaa tehdä töitä yhtä kovasti raittiutensa eteen kuin tekin.
Olemme tämän vuoden aikana käyneet Kalliolan perushoitojakson (28 vrk) ja intervention (16 vrk), mutta raitistuminen on vaikeaa. Haluan tukea rakastani parhaalla mahdollisella tavalla, mutta sen löytäminen tuntuu olevan kovin vaikeaa. Kävin muutaman kerran Al-Anonissa, mutta minulle kävi kuten rakkaalleni - ahdostuin ja masennuin vain entistä enemmän.
Kertokaa siis pliis te kokeneet, mitä te olisitte toivoneet, että teidän miehenne olisivat tehneet tai tekisivät tukeaksenne teitä teidän päivittäisessä työssänne raitutenne eteen?
On pakko iskeytyä tähän väliin, vaikka minulta ei mitään kysyttykään. Mutta onhan mukava saada tänne kanavalle taas miesläheinen. Toivottavasti pysyt linjoilla akkavallasta huolimatta.
.
. Jospa tuli vuoden kiintiö täyteen, hah.
Eikös se ole vain viisautta, että katsoo kaikessa rauhassa ennenkuin sitoutuu pysyvämmin? 
Mutta hyvä, että hoidit nimimerkin kotiin ennenkuin joku käytti sitä väärin.