Heippa Vieras, vastaan vielä kerran vaikka itse jo pyysit että unohdettais koko asia. Tuli tästä vaan vielä asiaa;
Juuri nyt meillä on tilanne sellainen että mun mies pitää huolta lähes koko huushollin tuloista, siitäkin huolimatta että joudun itse olemaan paljon töissä (=pois kotoa) ja sieltä ei kuitenkaan juuri rahaa tule (en kerro miksi). Vedämpä vaan aloittamani projektin loppuun. Röökini kustannan itse. Joutuu vielä kuuntelemaan mun huokailut kaupan päällisiks. Olemme kuitenkin asian selvittäneet eikä tilanne kiusaa kumpaakaan (olen kehittynyt ihmisenä, ennen en olis voinut kuvitellakaan eläväni toisen varassa taloudellisesti)
Lapseni (26)ja hänen jälkeläisensä ovat aika lailla mun ajatuksissa ja elämässä, vaikka en heistä kirjoittelekaan. Esimerkiksi siksi, että mut voi olla aika helppo tunnistaa näistä jutuista. Miksi siis levittelisin hänen asioitaan täällä.
Vielä siitä aitoudesta ja syvyydestä. Tekeekö esim minusta epäaidon se, että pystyn hetkessä muuttumaan kulman gimmasta ladyksi (vaatteet olis kyllä hyvä ehtiä vaihtamaan, mutta ei välttämätön) jos tilanne sitä vaatii. Ja joskus vaatii. Joskus saan suurta sairasta tyydytystä siitä jos onnistun jotain ilkeää lohkaisemaan jonka toinen tajuaa (toivottavasti) vasta pitkän ajan kuluttua.
Pidän itse itseäni aitona monista kameleonttimaisista ja paskamaisista taipumuksistani huolimatta.
Luepas Kultakalan utut uusiks. Miten hän vastaa niille, joita ei “tunne” ja jotka tänne hädissään kirjoittaa.
Lue myös ne draama jutut. Niissä on suurta syvyyttä ja aitoutta. Kultiksella vaan on sana hallussa.
Itse en päässyt ykköspallia lähellekään (miedosti panostava jäsen),
mutta koska olen vaan ihminen ja joskus kateus iskee, tunnen sitä lievästi nyt.
Itse löysin suurta huumoria Tyttelin kirjoituksen loppukaneetista “lapsista en ole juurikaan kirjoitanut, koska minulla ei niitä ole” ja hän on ihminen joka kirjoittaa aina kauniisti.
Mulla ei nyt oikeasti ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. En edes tutkistellut itseäni mitenkään erityisemmin. Pohdiskelin vaan sitä aitoutta ja syvyyttä.
Lopuksi vielä, teitä oli kästtääkseni kaksi Vierasta eilen täällä. En tiedä kumman tekstiä lainasin. Jos kuitenkin tuntuu että täältä voisi jotain saada/antaa, pysykää kanavalla.