Mieheni on alkoholisti 28.v. Minä olen siis alkoholistin puoliso 27.v.
Miehelläni 74 raitista päivää takana. Usea käynti a-klinikalla. Minulla saman verran onnellisia ja iloisia päiviä takana.
Huomenna mieheni laskut alkavat ykkösestä… Kesän ensimmäinen mökkireissu.
Minä kotona pettyneenä, surullisena, vihaisena, katkerana ja ties mitä vielä. 74 päivässä ehdin tehdä jos jonkinlaisia suunnitelmia, ja tänään yhdessä muutaman minuutin puhelussa ne romuttui.
Koen, että en osaa suhtautua mieheni juomiseen/raitistumiseen oikein. Tuen 110 prosenttisesti, mutta samalla kuihdutan jotenkin itseni. Kaikki ajatukset ovat sekaisin päässä. Mitä pitäisi tehdä ja mitä sanoa kun huomenna mies tulee kotiin?
Olenko idiootti kun teen tulevaisuuden suunnitelmia parin kuukauden selvän jakson perusteella? Lähes kymmenen vuotta yhdessä eletty, noin puolitoista vuotta sitten mieheni myönsi ongelman ja siitä lähtien sen eteen on tehty töitä välillä kovasti välillä vähemmän kovasti.
Rakkautta on välillämme älyttömän paljon, ei kai muuten kymmentä vuotta olisi kumpikaan jaksanut.
Kommentoikaa ihmeessä jos jaksatte, jos se vaikka selvittäisi vähän ajatuksiani.
Tuo kysymyksesi on kyllä puhutteleva, enkä siihen tiedä vastausta. Koska sen mä olen oppinut tässä rumbassa, että kummankin pitää itseään hoitaa. Läheisen myös siksi, että jos haluaa olla holistin/addiktin tukena niin eihän sitä jaksa jos on itse ihan uupunut ja kyynistynyt.
Mielestäni voit kertoa miehellesi miltä sinusta tuntuu. Jos hän on selvinpäin. Humalaisen kanssa nyt on ihan turha alkaa “keskustelemaan”, kuten varmaan olet huomannut vuosien aikana.
Mutta tohon yhteen kysymykseen osaan vastata. Ei, sinä et ole idiootti. Tottakai sinä haluat uskoa ja toivoa ja suunnitella. Niin me taidamme suurin osa täällä tehdä kun hyvä kausi alkaa vaikuttaa pysyväisluonteiselta. Kun alkaa uskaltaa luottaa. Ja ellei pidä itsestään huolta, pettymykset musertaa pala palalta, kerta kerralta.
Täällä on paljon kohtalotovereita, siskoja ja veljiä. Samojen asioiden kanssa tässä painitaan, kun ei rakkaus yksin riitä, eikä rakastamalla voi toista raitistaa. Mutta tän ja ryhmistä saatavan tuen avulla saa sen kuihtumisen hidastumaan, pysähtymään tai ehkä jopa uutta kasvua käyntiin.
Sano ihan suoraan, että olet pettynyt ja surullinen. Se kosketti omalla kohdallani (ainakin enemmän kuin kiukku ja raivo). Kysy, mitä hän aikoo raittiutensa eteen tehdä nyt? Mitä hän olisi eilen voinut tehdä toisin? Ja itseäsi suojellaksesi käännä selkäsi ja pidä vaikka mykkäkoulua mieluummin kuin lähdet kinaamaan alkoholistin kanssa siitä, voiko hän juoda “joskus” vai ei, miksi hän joi, jne. Ne syyt eivät mun mielestäni ole relevantteja, vaan se että hän ylipäätään joi.
Jos sulle on kaksi vaihtoehtoa, raitis mies tai ei miestä ollenkaan, niin muista myös kertoa se hänelle. Niin kauan kun on myös jotain siinä välillä, voi juoda ja toivoa ettei kumppani heitä ulos: itse hinasin raitistumistani varmaan kaksi vuotta siksi, että vasta lopussa kumppani sanoi ettei tässä kuule ole mitään vaihtoehtoja, jos mun kanssani tahdot olla.
vähän samassa tilanteessa olen kuin sveitsikin. Mieheni on ollut raitis jonkin aikaa, mutta nyt viime aikoina on taas alkanut tulla puheita, että hän ei ehkä omasta mielestään ole alkoholisti. Olen kyllä kertonut, että hänellä on tasan kaksi vaihtoehtoa: olla perheensä kanssa tai juoda ja elää yksin.
Tuntuu, että mullakin tulee samat vanhat ahdistukset heti pinnalle. Mietin, että jaksanko tuota miestä ollenkaan, jos vähän väliä tulee näitä pohdintoja. Itse olen päässyt eteenpäin, eikä minun tarvitse pohtia sitä voiko hän juoda vai ei. Aika selvää on, että ei voi.
Tuntuu, että mun pinnani kiristyy. En tosiaan jaksa tuota juupas, eipäs leikkiä enää.
Huiskis- miten raittius on kantanut? menikö koko elämä uusiksi?
Minä olen Sigrid ja alkoholisti. Tosin en juo. Sairaus on kuitenkin minussa ja pysyy lopun elämääni. Voin kuitenkin valita hoidanko sairautta vai en. Ja viitaten Huiskikseen sama peli oli täälläkin päin. Minulle piti näyttää eropaperit ennen kuin aloin vakavasti ymmärtää, että ei ollut kuin tasan kaksi vaihtoehtoa.
Miehesi käy A-klinikalla. Joillekin se käy, joillekin ei ole tarpeeksi. AA:n ryhmien toverituki kantaa vankemmin. Itse käyn klinikalla, mutta myös viikottain ryhmässä, jota tukea ilman en selviäisi. Tarvitsen siis sekä terapeutin että ryhmän tukea. Tällä tavalla emen eteenpäin päivän kerrallaan.
Alkoholistilta ei pidä kysyä kauanko hän on ollut raittiina. Vastaus on aina: tänään en juo. Eilinen on mennyt ja huomisesta ei tiedä kukaan. Eletään päivä päivältä pois. Raittiina.
Minä en ole ihmeemmin saanut tukea ja kannustusta kotoa, naiset huolehtivat enemmän miehistään kuin miehet vaimoistaan, mutta selväähän selvempää on, että minun on otettava itse vastuu elämästäni ja joka aamu todeta helpottuneena, että tänään ei tarvitse juoda. Sellainenkin päivä lopulta tulee. Voimia Sveitsille!
Minun eräs tuttavani, alkoholisti, mutta vuosia raittiina sanoi aina, että retkahdus on oppimiskokemus. Eli sen voi kääntää niinkin. Ehkä niitä samoja virheitä ei tarvitse toistaa loputtomiin. Ja onhan hän saanut alle jo raittiutta, joten hänellä on vertailukohde miettiessään mitä haluaa.
Ja jos teillä alkaa nyt se päivä yksi raittiina, niin sehän on hyvä asia. Olisihan putki voinut kestää kauemminkin.
Älä pelästy, mä en ole mikään positiivisuusihme, mutta koitin nyt kääntää asioita välillä näinkin. Mä tiedän, että on todella vaikeaa olla miettimättä retkahduksia. Mutta yritä kuitenkin (minä paraskin puhuja ). Ja suunnittele ihmessä tulevaisuutta edelleen, jos jotain sattuu, niin sitten sitä voi surra. Kun tulevaa suree, niin se suru tulee ikään kuin tupalaten.
Voimia uuteen nousuun ja ilmoittelehan miten alkaa mennä.
Suuri kiitos teille kaikille! Ensimmäistä kertaa tunnen, etten ole yksin ja ainut joka painiskelee näiden asioiden kanssa. Tajusin myös, että huonomminkin asiat voisi olla.
Mies tosiaan tuli tänään kotiin ja tänään on päivä yksi. Siitä olen onnellinen. Kerroin ja näytin hänelle pettymykseni, suruni ja siinä sivussa myös hitusen vihaani… En tiedä mikä on oikein ja väärin, mutta omat tunteeni näytän ja kerron, se ei voi olla väärin.
Suurin pettymys minulle tänään oli se, että mieheni on nyt sitä mieltä, että hän voi joskus ottaa muutaman saunakaljan kuten eilen. Hän omien sanojensa mukaan luottaa, että homma pysyy hanskassa. Minä en usko siihen. Kertokaa te raitistuneet mitä mieltä olette? Olisin luultavasti ollut helpottuneempi jos hän olisi tänään sanonut, että otti eilen reippaasti ja muisti taas, ettei se ole hyväksi ja häntä varten. Koen, että hän on johtanut minua harhaan ja samalla tietysti myös itseään koska on viimeisten kuukausien ajan ollut sitä mieltä, ettei hän enää juo ollenkaan. Terapeutti oli kysynyt häneltä jokin aika sitten milloin annat itsellesi luvan seuraavan kerran juoda? Ja mieheni oli vastannut, että en yksinkertaisesti anna itseni juoda, sellaista tilannetta ei tule.
Tiedän, ettei alkoholistin lupaukset/ajatukset ole aina varmalla pohjalla, mutta silti olin täysin tuudittautunut siihen ajatukseen, että hän on vihdoin ymmärtänyt ettei hänen kohdallaan ole kohtuukäytön mahdollisuutta.
No katsotaan kuinka homma etenee, päivä kerrallaan siis. Ja vielä kerran kiitos, olen todella otettu, että on ihmisiä jotka jaksavat kommentoida ja ottavat osaa keskusteluun. Tämä on ihan uutta minulle…
Sveitsi hei, miehesi on varmasti ihan vilpitön omissa tavoitteissaan ja lupauksissaan. Asia vain on niin, että alkoholistista ei tule kohtuukäyttäjää millään. Homma pysyy hanskassa aikansa, mutta sitten yleensä seuraa kahta karmeampi retkahdus. Ja taas ollaan ruudussa yksi. Kokemusta on. Toivon olevani väärässä.
Meillä tämä massiivinen ja aikamoista tuhoa aiheuttanut retkahdus alkoi niin, että mies alkoi ensin jättää ryhmiä muiden kiireiden vuoksi väliin. Hänen raittudessaan on siis suurena tukena ollut ryhmät (NA&AA), joista koki saavansa paljon apua.
Sen jälkeen hän alkoi kadehtia “normaaleja” ihmisiä, eli niitä, jotka voivat ottaa muutaman kaljan. Hän koki olevansa poikkeuksellinen ja alkoi ahdistua lisää ja näitä “normaali” pohdintoja tuli enemmän. Mä yritin puhua, että mikä oikeastaan onkaan normaali, koska en mäkään koe normaali olevani, vaikka en olekaan alkoholisti. Ja onko normaalia edes olemassa?
Tämä vaihteli aika ajoin ja tilanne paheni koko ajan. Hän huomasi itse olevansa lähellä retkahdusta ja pyysi päästä kriisihoitoon johonkin päihdekuntoutukseen. Ei lääkärin mielestä ollut tarvetta. Hän pyysi parin viikon päästä uudestaan ja sanottiin edelleen, että hän ei pääse, koska paikkoja on niin vähän ja hän on kuitenkin raittiina. Lääkäri antoi hänelle akuuttin vaivaan vastaanotolla bentsoja, että sai pahimman ahdistuksen ohi. Miehelläni on ollut lääkärinsä kanssa sopimus, että vaikka hän kuinka pyytäisi, bentsoja ei anneta, koska ne olivat yksi hänen pääpäihteensä.
Tämän jälkeen sitten yhden meidän aika rajun riidan yhteydessä mies sitten retkahti ja silloin se alkoikin heti rajuna. Koko arsenaali pullosta piikkiin parissa päivässä ja sitten alkoikin syöksykierre. Nyt on tilanne se, että alta on mennyt duuni, ajokortti ja tämä parisuhdekin on vaakalaudalla. Luultavasti myös rikosoikeudellisia seuraamuksia on luvassa.
Ja lopputulos on se, että mies ei ainakaan tunne olevansa “normaali”.
En mä halua sua pelotella, kerroinpa vaan tämän tarinan. Mutta jos miehesi on ajatellut olevansa kohtuukäyttäjä, niin ethän sä voi häntä estää juomasta, jos hän itse haluaa. Se on varmaan sellainen juttu, joka on kokeiltava jos siltä tuntuu.
Tuon kaltaisella ajatuskuviolla haluan helliä itseäni.
Mikseipä mieheni ei pystyisi kohtuukäyttöön? Eikö ole suoranaista julmuutta vaatia häneltä täysraittiutta? Totaalikieltäytymistä, hyi miten se on sananakin aivan kamala!
Yhdessä eteenpäin, haluan uskoa, toivoa ja luottaa. Katotaan miten syvälle kuoppaan pudotaan. Ja minkälaiseen. Että onko sitä paskaa pohjalla metri vai…
Täällä meillä tilanne on rauhoittunut (järjestin torstai-iltana kunnon sisällissodan ) ja nyt katsellaan mitä tulevat päivät tuo tullessaan. Eipä se raivoominen ja syyttäminen auttanut mitenkään, oma olo ehkä helpottui kun sai purettua pahaa oloa. Saimme kuitenkin puhuttua asiat läpi ja nyt molemmat olemme melko rauhallisin mielin.
Täällä tarinoitanne lukiessa koen, että meillä on vielä melko hyvin asiat ja välillä pohdin olenko tehnyt kaikesta liian suuren numeron. Pahimpina aikoina mieheni joi noin 2-3 kertaa viikossa tai sitten tissutteli muutamia kaljoja päivittäin. Tavat vähän vaihteli. Silloin kun hän joi ns. kunnon kännit hänestä tuli todella vaikea tyyppi, inttämistä, syyttämistä, vainoharhaisuutta, haukkumista ja kaikin puolin sekavaa ja ärsyttävää käyttäytymistä. Minua hän ei ole koskaan satuttanut, mutta on lyönyt oviin ja seiniin nykillä muutamia kertoja. Silloin kun hän kävi ravintoloissa sai helposti aikaseksi sanaharkkaa ja riitaa toisten kanssa. Mieheni on kolme kertaa menettänyt ajokorttinsa (viimeinen kerta keväällä 2004) ja muutamia kertoja ollut myös töissä pienessä humalassa. Mieheni on myös vuosien varrella polttanut kannabista vaihtelevasti. Kovempia aineita ei onneksi ole kuvioissa ollut. Meillä on oma asunto ja miehelläni on hyvä työpaikka. Työpaikat ovat vaihtuneet muutamaan kertaan, mutta koskaan syy ei suoranaisesti ole ollut alkoholissa. Nyt syksystä saakka hän on ollut nykyisessä työpaikassa ja viihtyy todella hyvin, toivon, että se olisi pysyvää.
Mallun tarina erityisesti herätti minussa ajatuksia ja tuli tunne, että meillähän on hyvin asiat ja valitan turhasta. No ei ne asiat nyt hyvin ole, mutta huonomminkin voisi tosiaan olla.
Niin ja te jotka olette lopettaneet mitä mieltä olette tästä kun mieheni sanoi näin… Hänen mielestään himo viinaan on pienempi kun viina ei ole täysin “kielletty” häneltä. Onko teillä tiedossa jotain hyvää materiaalia, jossa puhutaan kohtuukäytöstä ja repsahtamisista?
Sveitsi, alkoholistina voin sanoa heti, että jos antaa itselleen luvan käyttää alkoholia silloin tällöin, on jo käytännöllisesti katsoen repsahtanut. Silloin ollaan jo kuivan humalan asteella ja pedataan juomista.
Huikaisevan hilpeä tekosyy tuo himon pienentäminen, jos on lupa käyttää. Niin Oscar Wildekin sanoi, että kiusauksista pääsee niihin lankeamalla. Totta kuin mikä. Ei vain sovi alkoholistille.
Voisit käydä Lopettajissa lukemassa kokonaisen ketjun retkahduksesta. Siellä annetaan myös linkkejä Gorskyn ja Rossin sivustoille, jossa on paljon materiaalia luettavana. Tosin Gorsky englanniksi. Rossi ja Paunonen taas kirjoittelevat suomeksi.
Suurin osa alkoholisteista pystyy ottamaan muutaman kerran malliksi ihan vain muutaman, mutta sitten käy iso läimä. Pääsääntöisesti meno on aina edellistä kertaa holtittomampaa. Alkoholismi kun on etenevä sairaus. Etenee vaikkei joisikaan. Näin on asiat silloin, kun se näkymätön raja kohtuukäyttäjästä alkoholistiksi on ylitetty. Paluuta ei ole.
meillä mies retkahti oikein urakalla alkuvuodesta ja silloin meni työ, kortti ja perhe lähti. Nyt sitten yrittää olla ilman ja vaikeaa on. Sanoo, että perheen yhdistäminen on ainoa motiivi lopettaa juominen, eikös siinä piile aika riski retkahdukseen, kun motiivi on joku muu kuin oma halu raitistua… Nyt tosin puhelimessa kuulosti vähän ottaneelta ja agressiiviselta eli taisi se kuiva kausi loppua lyhyeen, kesti 4 vkoa!Asumme erillään ,mutta onnistuu syyllistämään ja piinaamaan minua aika tehokkaasti silti.
On mullakin asiat todella hyvin, jos vertaa niihin ihmisiin tässä maassa, jotka eivät saa päivittäin edes ruokaa. Eli ei omaa pahaa oloa pienennä se, että jossain muualla, jollakin toisella on asiat vielä huonommin. Kyllä omasta olosta ja omista tunteista silti kannattaa puhua ja niitä miettiä. Sehän mahdollistaa sen oman kasvamisen.
Kyllä moni alkoholisti ajattelee niin, että voisi joskus vielä ottaa. Onhan se vaarallista ajattelua, mutta tiedän kyllä pari jo vuosia raittiina olleen, jotka aluksi nimenomaan ajattelivat, että tänään en juo. Heillä oli olemassa mahdolisuus juoda joskus. Toinen ei ole sitä mahdollisuutta kymeneen vuoteen käyttänyt ja nyt ajatteleekin, että loppuelämä menee selvänä. Toinen käytti sen mahdolisuuden vissiin viiden vuoden raittiuden jälkeen ja huomasi, että on edelleen ainakin jossain todella hyvä… ryyppäämisessä. Viikko meni huomateesa ja sen jälkeen onkin tullut taas kolme vuotta raittiutta.
Mallu,
monet alkoholistit ajattelevat, että tänään en juo. He elävät yhden päivän kerrallaan. Kyllä alkoholistit tietävät, että heidän ei pitäisi ottaa ikinä. Jotkut eivät myöskään laske raittiita päiviä, vaan kysyttäessä kuinka paljon on raittiutta takana, vastaavat he, että yhden päivän.
Eri asia on, jos alkoholistilla ei ole raittiutta. Minun miehenikin pystyi olemaan vaikka kuinka kauan juomatta, kun tiesi, että “saa” juoda vaikka kuukauden päästä.
Meillä näkyy tämä ero jo koko elämässä. Nyt eletään vain tätä päivää - raittiina, huomisesta, kun ei tiedä. Aika tuskaa oli ne ajat, kun mies ilmoitti, että nyt hän ei juo ainakaan kuukauteen…
Eikä päivä kerrallaan ole ollenkaan huono periaate meille muillekaan…
Mieheni sai maanantaina kuulla, että työt loppuvat. Minä tyylikkäästi ensimmäiseksi kysymään mistä syystä ja oletko nyt hoitanut hommasi niinkuin olet antanut kotona ymmärtää jne… Iski paperit nenäni eteen ja niissä oli selvästi irtisanomisen syyksi merkattu työnantajan tuotannollinen/taloudellinen tilanne. Minun maailmani taisi järkkyä enemmän kuin hänen. Maalailin päähäni kuvia kotona löhöävästä ja ryyppäävästä ukosta aina kun tulen kotiin töistä. Mieheni kuitenkin yllätti ja ei työpaikan menetyksen aiheuttamasta v…ksesta huolimatta ole juonut viinaa ja pisti heti töpinäksi työnhaun suhteen. Kävi jo yhdessä työhaastattelussa ja aurinkoiselta näyttää. Olen NIIN ylpeä hänestä!
). Ja suunnittele ihmessä tulevaisuutta edelleen, jos jotain sattuu, niin sitten sitä voi surra. Kun tulevaa suree, niin se suru tulee ikään kuin tupalaten.
) ja nyt katsellaan mitä tulevat päivät tuo tullessaan. Eipä se raivoominen ja syyttäminen auttanut mitenkään, oma olo ehkä helpottui kun sai purettua pahaa oloa. Saimme kuitenkin puhuttua asiat läpi ja nyt molemmat olemme melko rauhallisin mielin.