Mallu, vaikka olen selaillut näitä sivua ja lukenut jo aikaisemmin että miehesi yritti hakea apua ennen retkahdusta niin tähän topiikkiin en ole jostain syystä aikaisemmin osunut.
Sun miehen alkukuviohan on aika samanlainen kun mulla; tulee työkiireitä ym. ym. ja mähän tuolla kerroin kanssa että jäi AA pois kuvioista.
Mä olin lähes kokonaan pari vuotta ryhmistä pois. En tiedä vieläkään kuinka lähellä retkahdusta kävin, vai kävinkö ollenkaan. Muistan vain yhden kerran soittaneeni mun ystävälle ja todenneeni, että aivan sama vaikka alkaisin juomaan. No onneksi hän tuli viivana paikalle ja kehotti tilaamaan ajan A-klinikalle. Tein niin. Sain ajan kahden viikon kuluttua, vaikka kuinka itkin puhelimessa että tilanne on akuutti ja mua pelottaa. Ei ollut varsinaisia itsemurha haluja, mutta päähän vaan tuli mielikuva ohimolle tulevasta aseesta kerta toisensa jälkeen. Yritin mielenterveystoimistoon (ilman lähetettä). Itkin siinä käytävässä ja rukoilin niiltä jotain apua. Ei tullut. Kävin siellä A-klinikallakin sitten kun aika oli. Valitettavasti kun se työntekijä kuuli mun olleen pitkään raittiina se meni ihan kipsiin. Luuli kai että tulen jotain aamulääkettä hakemaan mun krapulaan.
Totuuden nimissä on sanottava, että olisinhan mä voinut pyytää apua esim. mun isältä ja varsinkin muilta AA:laisilta. Mutta kun ei paukut riittänyt. Isä se sitten kuitenkin sai mut sinne yksityiselle kallonkutistajalle (josta tuolla aikaisemmin kirjoitin) hakeutumaan.
Jostain sitten sain sen verran poweria, että pääsin takaisin ryhmiin. Ja siellä vielä piti puheissani mainita että olen omasta mielestäni älykäs. Onneksi siellä oli tuttuja jotka palautti mut maan pinnalle heti ryhmän jälkeen kertomalla etten ainakaan ole viisas koska en osaa sitä älyäni käyttää. Olivat oikeassa. Siitä aloitin taas ryhmät ja ei se alku helppoa ollut. Aikoinani koin joutuneeni AA:han. Toki ajatus muuttui vuosien varrella, mutta tän come backin jälkeen todella koin päässeeni sinne. Kesti kauan selvitellä päänsä kuntoon taas. En kenellekkään suosittele ryhmistä pois jäämistä todellakaan, mutta olen mä siitä omalla kohdalla löytänyt jotain hyvääkin, alkoi ohjelma maistua erilailla kun ennen.
Taas kamalan pitkä alustus ennen kuin pääsen asiaan.
Mun oli pakko polttaa kaks tai kolme röökiä kun luin ton sun kirjoituksen. Vaikka palavereiden jättämisestä ei voi syyttää kun itseään oli se silti tosi järkyttävää luettavaa. Tiedän että se on kunta-/lääkäri-/pärstäkohtaista miten sitä apua saa. Mutta silti. Voi PERKELE, joku käy kaks kertaa pyytämässä apua eikä sitä saa. Päin vastoin, antavat hyvän kimmokkeen. Joo joo, kyllä mä tiedän itse se ne napit söi, eikä esim ottanut yhteyttä AA:laisiin, mutta silti.
Tiedän (niin kuin varmaan säkin) että on olemassa näitä paikkoja joihin otetaan nimen omaan kriisihoitoon, ennen kuin kukaan retkahtaa. Olen itse ollut palavereissa, joissa on ollut porukkaa käymässä ko. laitoksista.
Suomen lääkäriliitto on jo joskus ziljoona vuotta sitten antanut onkun tunnustuspaperin AA:lle (nää kriisihoidothan on kuitenkin hyvin AA myönteisiä. Olen itse joskus yli 10 vuotta nuorempana “suostunut” lähtemään näyttämään pärstääni ja puhumaan lääketieteen opiskelijoille siitä että alkoholisti ei välttämättä näytä siltä miltä miehet siltojen alla (en tarkoita ettei sieltä voisi raitistua ja moni onkin). Eikä se nyt niin mairitteleva tilaisuus ollut siellä ison porrastetun luentosalin edessä seistä jonkun proffan kanssa kertomassa tarinaansa. (tuntu että niitä opiskellijoitakin oli ziljoona siellä)
Olen myös itse saanut kuulla lääkärin suusta: “et sä mikään alkoholisti ole”, kun varsinkin alkuraittiudesta pyysin esim yskänlääkettä josssa ei olis alkoholia eikä mitään sinne päinkään. Näähän on sitten henk. koht. juttuja, mitä lääkkeitä kukakin haluaa käyttää. Mutta lääkäreiden pitäsi se tietää ja hyväksyä.
Jos sun miehes nyt kuitenkin haluaa lopettaa ja yrittää saada AA sta kiinni itsensä takia(mitään peruuttamatontahan ei vielä ole tapahtunut) eikä jostain syystä pysty (mainitsit jossain et asutte korvessa)(en tiedä onko siellä useampia ryhmiä) siihen/niihin menemään, niin jos se korpi ei nyt ihan mahdottoman matkan päässä ole, niin me mun miehen kanssa kyllä voidaan hakea hänet palaverihin. Jaksamisia, meni miten meni.
Sveitsi, mukava että miehellesi ei ollutkaan sattunut sellaista mitä epäilit, eikä myöskään käyttäytynyt vanhan kaavan mukaan.
almatsu: Ihanaa, tunnen kuinka savu tunkee korvistasi ulos kuin höyrykeittimestä! (Tai mistä mä tiedän höyrykeittimen savuista, kun en tiedä olenko koskaan edes nähnyt kyseistä kapistusta.) Ja kyllähän tuossakin jutussa on monta mutkaa ollut, jotka mua suunnattomasti ärsyttää.
Siis kyllähän minä tuota ukkokultaa ryhmiin kuskaisin. Tästä on vajaa 30 km matkaa lähimpään kaupunkiin, jossa on kyllä ryhmiä päivitäin. Nyt on vain se ongelma, että kynnys sinne ryhmiin menemisellä taitaa olla liian suuri ja mä en halua sinne pakottaa. Eiköhän se ole niin, että pitää myös itse tajuta, että sinne on mentävä. Ja ne kerrat kun tuo on tämän retkahduksen aikana saanut selviä aikoja ja käynyt ryhmissä, niin helpottuneemman oloinen on sen jälkeen.
Tuntuu vaan nyt juuri siltä, että se AA:n kynnyskin on liian korkea, vaikka siellä ei juurikaan kynnystä ole. Siksi mä varmaan ajattelenkin välillä katkerasti, että eipä tunnu olevan haluakaan raitistua, kun ei kerran sinne halaja mieli. Enhän mä tiedä, kun en ole sitä tautia kokeillut. Häpeä tuntuu olevan niin suuri, että sen sitten jo verhoaa ajoittain röyhkeyteen.
No, oli miten oli, nyt täytyy lähteä töihin. Jäipä yöunet lyhyeksi, mutta eiköhän tämän päivän jaksa tämä tuttiritari ratsastaa. Hauskaa päivää kaikille!
Kuka sitten on alkoholisti? Sille on pyydetty täälläkin määritelmää pariin otteeseen.
Näistä rajoista: selitätkö sinä vegaanille/muslimille, että ota vaan sitä moussea, vaikka siinä onkin liivatetta? Onneksi lääkärikään ei ole enää jumalasta seuraava, itsekin joskus moisen auktoriteetin kanssa väitellyt. Mutta siitä on vasta vähän aikaa, menneestä nousee mieleen teurastajan oloinen ja otteet omaava gynekologi… Yksi elämänviisaus, ihan off-topic: ei koskaan pidä mennä gynelle tai kampaajalle, jolle saa heti ajan…
Oon aina ihmetellyt mitä se läheisriippuvuus tarkottaa, mutta kun luin näitä juttuja täällä tajuan, mista on kyse. Itekin oon alkoholistien aikuinen lapsi ja mulla se menee niin etten tollasta menoa kattos. Niimpä oon yh, mutta mun ja mun LASTEN elämä on rauhallista. Ei millään pahalla. Mut kaiken ton energian ja huomion vois antaa lapsille. ne sitä tarvitsee.
Tsemiä kaikille mut älkää unohtako itteänne ja lapsianne.
En epäillytkään ettet kuskaisi, ja kyllä varmaan kaveritkin hakis ryhmiin jos pyytäis vaan apua.
Kyllä, kyllä itse pitää tajuta ja haluta kans, muuten ei onnistu.
Sitähän sanotaan et AA on sitä haluaville ei sitä tarvitseville. Aika raakaa, mutta niin se vaan on. Eikä kannata tuputtaa jos ei oma mieli halaja. Itsensä takiahan sitä vaan voi.
Muistan miten kauheelta se kuullosti mun korvissa alkuun kun mulla kuitenkin tytär on, että itsensä takia. Ja äijät sanoi palaverissa et ens tulee AA ja sit vasta kaikki muu. Ajattelin et itsekkäitä hulluja.
Mutta se on totuus mulle kanssa tänään. Ensin täytyy tulla se AA, koska jos ei sitä ole, ei mulla ole mitään muutakaan.
Mulla oli kanssa meno sen verran railakasta, että tiedän kyllä tarkkaan mistä se vähintään alkais ja uskon kyllä siihenkin väittämään että tämä on sairaus joka pahenee vielä raittiina ollessakin, eli meno vois olla kahta kauheampaa, ja tänään en sitä halua. Mä tunnen syvää myötätuntoa kun näen torilla, metrossa tai jossain ns. rappioalkoholisti naisia. Tajuan että yhtä hyvin voisin olla itse siinä.
Niin siis mun pointti oli se et jos sinne tuttuun ryhmään menemisen kynnys on korkeampi kun johonkin vieraaseen. Mutta siis sen oman halun kanssa.
Saatoin olla siinäkin hakoteillä. Parashan se olis siellä aloittaa missa lopettikin. Sun miehelläshän on kuitenkin pitkä raittius takana.
Vapaapäivänä tänne eksyin. Mistä toi suuttuminen? kirjotin vaan mitä mulle tulee mieleen. ei kai se nyt voi nuon suututtaa? Meinaan jos kaikki on hyvin lasten kannalta? Oon yh, koska halusin lapsille tavallisen arjen en mitään jatkuvaa draamaa. Näkevät isäänsä aina kun tää on tolkussaan. Aika vihamielisiä ootte jos joku on valinnut toisin
Piiri pieni pyörii. no onneks ei oo tarvetta apuun täältä. sitä kun ei näköjään saisi.
Mut edelleen toivotan tsemiä kaikille. sitä me kaikki tarvitaan.
Ei ehkä kannata tehdä johtopäätöksiä lukemalla vain yhden plinkin ketjuja. Ehkä ei täältä kuitenkaan koko “läheisriippuvuuden” kuvio selviä.
Ei selviä seuraavastakaan, mutta lainasin sen Tampereen yliopiston professori Markku Ojasen sivuilta.
Otin vähän enemmän tekstiä mukaan, mutta pääpaino viimeisessä lauseessa.
[i]Psykologiassa puhutaan kuitenkin hallinta- tai selviytymiskeinoista eikä läheisriippuvuudesta, jota pidetään populaaripsykologian käsitteenä. Ihmiset käyttävät niitä keinoja, jotka heiltä parhaiten luontuva ja joista he ovat nähneet malleja. Joku vetäytyy, toinen vastustaa, kolmas hoitaa asiat muidenkin puolesta. Ilman muuta vaikeissa olosuhteissa voidaan oppia sellaisia toimintatapoja ja hallintakeinoja, jotka voivat myöhemmin johtaa vaikeuksiin tai joista joutuu maksamaan kovan hinnan. Näiden monimutkaisten asioiden pelkistäminen läheisriippuvuudeksi ei auta paljoakaan.
Kieltämättä olen aliarvioinut sitä merkitystä, joka jonkin epämääräiseltä vaikuttavan asian nimemisellä on. Tämä on hyvin tavallista psykologiassa ja psykiatriassa. Jollekin asialle annetaan uusi nimi, jolloin tuo asia on ikään kuin selitetty. Aikoinaan sana “neuroosi” oli hyvin suosittu ja sitä käytettiin paljon. Nyt sitä ei samalla tavalla käytetä. Se kuvasi hyvin laajasti ihmisen ahdistusta, hermostusta, levottomuutta, huolestumista, pelkoja, varautuneisuutta ja monia muitakin kielteisiä asioita. Se itse asiassa vastaa melko tarkasti niitä oireita, joilla lähesriippuvaisia ihmisiä kuvataan. Kun tällaista ihmistä sanottiin neuroottiseksi, se tuntui tekevän asian jollakin tavalla ymmärrettäväksi. Hoidon kannalta asia ei tullut autetuksi.
Sama pätee läheisriippuvuusdiagnoosiin. Kun asia on todettu, mitä sille pitää tehdä? Vaihtoehtoja on tasan yhtä monta kuin ennen “diagnoosia”.
Ratkaisut riippuvat monista eri asioista eikä yhtä valmista ratkaisua ole. [/i]
Älä turhaan pyytele anteeksi, Vieras, tuntuu, että täällä on pari kolme draamakuningatarta jotka jo kokiessaan asioita miettivät kuinka värikkäästi senkin voisi taas kertoa… Näytelmää tavallaan koko elämä: hyviksen rooli turvattu, samoin sympatiat.
Se pistää silmään, kun lapsista ei kirjoiteta mitään eikä heistä olla huolissaan… Ikään kuin heitä ei olisi olemassakaan? Kertoo paljon. Mutta elämää tuokin, mikäs siinä, kuka sitä tuomitsemaan, mutta anteeksikaan ei tarvitse pyytää…
Tämä ei siis todellakaan kosketa kaikkia kirjoittajia, vain ja ainoastaan niitä, joilla on täällä ympärivuorokautinen show pystyssä.
Tiiätkö, mulle on käynyt just päinvastoin. Olen aina luullut etten ole läheisriippuvainen, mutta tänne kirjoitellessa ja lukiessa, olen tajunnut olevani juuri sellainen. Ei mikään mairitteleva huomio itsestä .
En tiedä tarkoitatko minua yhtenä “heistä”, mutta sanonpa silti, että tekstistäsi tuli todella paha mieli . Olen saanut täältä korvaamatonta apua ahdistukseen, apua jollaista en oikeassa elämässä keneltäkään osaisi edes pyytää, kun kynnys esim. al-anoniin on liian korkea.
Nyt tuntuu, että sekin viedään minulta. Tajuan, etten kirjoittelekaan vain täällä esiintyvien henkilöiden kanssa, vaan kuka tahansa voi näitä lukea… (vaikka kyllähän sen tiesin). Tämä on ollut vastavuoroisempi vaihtoehto päiväkirjalle.
Meni luu kurkkuun, en osaa sanoa mitään.
Lapsia en halua tänne sotkea, se ei tarkoita etteikö heitä olisi olemassa.
Pyydän anteeksi. En todellakaan tarkoittanut sinua. Älä lähde pois. Minä lähden pois.
Tarkoitin niitä, jotka “myyvät” elämäänsä saadakseen hyvän tarinan aikaiseksi, saadakseen huomiota itselleen, saadakseen naurattaa muita - niin kummalliselta kuin se kuulostaakin…
Niin, ehkä sisuunnun ja repäisen itseni irti, heh. Kyllä mä luulen, että sille asialle voi tehdä paljonkin, kun sen tiedostaa. Lisätä sitä omaa elämää, ne lapset tietysti huomioiden. Ja kyllä siihen suuntaan olen kehittynytkin, vaikkakin tosi hissukseen. Tarkoitan tällä sitä, etten sitä ukkoa odota reissultaan, vähemmän vahdin , en siivoa jälkiä, muutenkaan holhoa jne., kaikkea tuotakin on aikanaan tullut tehtyä ihan tarpeeksi. Mulla tää polku on vaan näköjään vähän pidempi kuin sulla .
kpA: Turhaan pahoitat mielesi. Totta on että näitä voi lukea kuka vaan ja millä mielellä haluaa. Suurin osa kuitenkin tarpeeseensa. Kirjoitat siitä mistä haluat ja miltä susta tuntuu.
Muistatko, itsekin tänne hetki sitten “vahingossa” luiskahdin ja kuitenkin olen saanut tosi paljon. Ja eihän täällä muuta olekaan kuin kuningattaria!
Halusin vielä sanoa, että minä henk. koht. olen saanut kaikista eniten tukea niiltä kirjoittajilta, jotka täällä aktiivisimmin pyörivät. On ihanaa, kun joku reagoi tänään -eikä viikon päästä.
.
. Olen saanut täältä korvaamatonta apua ahdistukseen, apua jollaista en oikeassa elämässä keneltäkään osaisi edes pyytää, kun kynnys esim. al-anoniin on liian korkea.
, en siivoa jälkiä, muutenkaan holhoa jne., kaikkea tuotakin on aikanaan tullut tehtyä ihan tarpeeksi. Mulla tää polku on vaan näköjään vähän pidempi kuin sulla 
.
. Kiitos, sait hymyn huulille. Lähden tuolta tytön tavaroista sitä kruunua kaivelemaan 
.