(Tähän muuten saa aika hauskoja vastauksia, nimittäin sininen seepra voi olla kovin monen näköinen!)
Ihmisaivot eivät tunne kieltosanaa. Ei läpiajoa (ai, tästä siis pääsee ajamaan) Älä paina tätä nappia (miksi ei?) yms.
Sulla alkaa joululoma. Valtaa osa kodistanne itsellesi, vaikka keittiö leipomista varten. Parkkeeraa sohvan parhaaseen nurkkaan telkkaria katsomaan ja sukkia kilistämään. Mies mahtuu juomaan muuallakin, se harrastus ei vaadi samalla tavalla kuin joku tuottava.
En minä tiedä, mitä sinun pitäisi tehdä. Tärkeää on, että kuuntelet mitä Macilla on sanottavaa. Mitä se haluaa? Keinot löytyy sitä mukaa.
Tunnelmallista joulunodotusta. Älä pelkää, älä toivo. Jos nyt on hyvin, niin nyt on hyvin. Kato tartu hetkeen!
Kultakala, sait minut nauramaan ja itkemään yhtäaikaa! Koetan parhaani… Ja mun sininen seepra oli KAMALAN suuri ja vihaisen näköinen -tummansininen, isohampainen ja tuijottava! Tuhannet kiitokset kannustuksesta lomalle!!!
Mieheni muuten on joskus kokeillut myös antabusta. No, hänellä se toimii ihan yhtä hyvin kuin oma päätös olla juomatta… Ei juo, mutta en osaa sanoa, onko se vain antabuksen ansio. Sitten, kun tekee mieli kauheasti juoda, niin ei muuta kuin pari päivää ilman antabusta ja kaljanostoon! Kerran joi antabuksen kanssa ja sai siitä hirveän olon - sydämen tykytystä, punaisen naaman, kuumotusta, niin pahan olon että kulki ympäriinsä tuskaisen näköisenä ja luuli kuolevansa. Ei kuollut. Mutta sen jälkeen ei ole yhtäaikaa kokeillut.
Eikä ole ottanut paljon antabuksiakaan… haluaa kai pitää “takaoven auki”.
Mun sininen seepra oli aika pieni, pyöreä ja sellainen sympaattinen piirroshahmo.
Niin mac. Voitko tehdä viikonlopulle sellaisia suunnitelmia, että voisit tehdä niitä huolimatta kotona olevasta tilanteesta. On varmasti inhottavaa odottaa lomaa vähän jännityksen sekaisin tuntein, kun ei tiedä mikä tilanne kotosalla silloin on. Alkoholistin läheisellä (varsinkin minulla) on usein sellainen tapa, että pitäisi etukäteen saada tietää mitä on odotettavissa. Usein olen soittanut kotiin tullessani, että saan puhelimessa kuulostella mikä on mieliala kotona. Näin voi jo vähän varautua siihen etukäteen. Vaikka sinänsä mitään muutosta ei olisi, jos vain tulisin kotiin ja huomaisin tilanteen. Hyvää lomaa joka tapauksessa, tulipa siitä minkälainen vain.
Sveitsi: Antabus. Siitä ollaan montaa eri mieltä, mutta varmaa on, että se ei ole minkäänlainen hoito alkoholismiin. Se on lääke, joka hankaloittaa juomista, mutta ei paranna itse sairautta. Se on oikeassa käytössä, jos sitä kayttää alkuraittiuden kainalosauvana ja sen rinnalla hoitaa itseään. Tämä on minun mielipiteeni.
Mun sininen seepra oli itse asiassa pieni sininen kirahvi… ?? Mutta kovin soma.
Mac, mä jotenkin suosittelisin suunnitelman tekemistä ja toteuttamista, miehestä huolimatta. Itselleni on tehnyt todella hyvää sopia kivoja menoja ystävien kanssa tai vaikka itseni kanssa, ja tehdä ne sitten, oli tilanne mikä tahansa.
Antabuksesta oon samaa mieltä Mallun kanssa. Se on ihan hyvä tuki, jos ihminen tosissaan haluaa olla juomatta, mutta… meillä sitä käytettiin lähinnä mun lepyttämiseeni muutama päivä, ja sitten ne alkoi jotenkin “unohtua”… Mikään lääke ei ole ratkaisu. Apuvälineenä voi toimia, muun rinnalla.
Miks ihmeellä tää on näin vaikeata? Kolme viikkoa ryyppäämistä, joiden parin viimeisen aikana rupesin saamaan omaa elämääni järjestykseen ja “unohtamaan”. Tänään vastasin kun tiesin, että mies on selvä ja taas kaikki revittiin auki. Ikävä, kaipuu, hyvä olo hänen lähellään. Onneni on toinen paikkakunta, ettei tarvitse nähdä, koska ein sanominen on silloin taas vaikeampaa. Toistaiseksi pystyin sanomaan, ettei suhteemme onnistu, että minä en pysty siihen. Kerroin, että en voi enää luottaa.
Tällä kertaa juominen on kuulema kokonaan loppu. Olen parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Asia voikin olla niin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa mihinkään miten minua on loukattu ja petetty. Voi miksi tämä on näin vaikeata…
Ainoa minua kohtaan tullut “syytös” oli se, että näinkö äkkiä tunteeni ovat kuolleet ja näinkö vähän hänestä välitän. Muutoin oli puhelimessa hyvin kiltti ja nöyrä - kuten kuvitella saattaa. Voi mikä tuska taas kaivaa sisintä…
Metsäprinsessa, jokainen noista lauseista jonka kirjoitit, on tuttu ainakin minulle, sanasta sanaan. Niin kuin täällä monessa ketjussa tulee esiin, päihderiippuva osaa kyllä käyttää juuri oikeita sanoja ja vielä ihan oikeita tekojakin hetken aikaa, jotta saa mahdollistajan takaisin koukkuun.
Taistelu irti, jos sitä todella haluaa, on työn takana. Mutta kun sanoo sen pienen sanan EI, yleensä ääni muuttuu kellossa. Kun omia rajoja alkaa asettaa, toinen alkaa yleensä reagoimaan vähemmän miellyttävästi, ja se helpottaa heti omaa oloa.
Kun luet tuota “eroamisen tuskaa” ja “vuoristorataa” ketjua (jälkimmäisestä pari viimeistä sivua riittää) niin huomaat kyllä että samojen ongelmien kanssa painitaan kaikki.
Kun selvität ensin itsellesi, mitä todella haluat, etkä yritä selviytyä yksin, kaikesta tulee paljon helpompaa. Ensimmäisestä viikosta en ikinä olisi selviytynyt ottamatta miestä takaisin, ellen olisi voinut turvautua ystäviin heikolla hetkellä.
tähtityttö: Kiitos. Olen seurannutkin edellä mainitsemiasi ketjuja ahkerasti ja huomannut, etten todellakaan ole ainoa. Mä olen päättänyt etten anna satuttaa itseäni kerta toisensa jälkeen ja onneksi on valtavan ihania ystäviä ja tämä palsta “järjen äänenä”. Muistuttamassa siitä, mitä kaikkea mä olen käynyt läpi jo pienen ajan sisällä. Kun en todellakaan edes usko siihen, että “nyt se on loppu” niin miksi edes miettisin enää mitään mahdollisuuksia. Ei niitä ole. Se pieni hyvä hetkikö korvaisi kaiken aiheutetun tuskan?
Tuota samaa mäkin aina heikkona hetkenä kyselen itseltäni. Ja hoen sitä “pulla on homeessa, pulla on homeessa” - tosi järkevää Mut kaikki keinot vaan käyttöön.
Hyvä että sulla on ystäviä ja tukea. Muistutellaan toisiamme aina kun alkaa tekemään heikkoa.
Ainoa korvaamaton ihminen mun elämässä olen minä itse. Muut voivat olla tärkeitä, rakkaita, ultimatesuperhyperihania, mutta ilman heitä elämämme silti jatkuu…
Metsäprinsessalle voimia. Se helpottaa. Ihan totta se helpottaa ajan kanssa. Aluksi kun päätin, että en pidä yhteyttä retkun kanssa, käteni väkisin eksyivät puhelimelle ja olivat jo naputtelemassa viestiä. Kun päätin olla vastaamatta retkun syyllistäviin ja vaativiin puheluihin, niin koko kroppani tärisi kuin horkassa. Niin paljon olisi tehnyt mieli vastata ja kuulla niitä tyhjiä lupauksia. Ja minäkin tiesin, että tyhjiähän ne olivat.
Mutta päivä päivältä helpottaa. Päivä päivältä sinun on helpompi löytää omaa itseäsi. Sitä, joka on jäänyt ihan jalkoihin päihdesairaan kanssa. Ja vaikka minä rakastankin retkua edelleen, en enää halua elää hänen puolestaan. Olen aika lailla sinut sen asian kanssa, että hänellä on oikeus omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa.
No, nyt mun loma alkoi… mies lähti alkoon, sillä on vapaa viikonloppu… mutta nyt, siis…pää pystyyn…EN välitä! EN! Mutta mikä iloani sitten varjostaa, jokin pieni olento sisälläni painaa kasvot käsiinsä, huokaa…
(ja taas muistan sinistä seepraa… )
No, nyt mun loma alkoi… mies lähti alkoon, sillä on vapaa viikonloppu… mutta nyt, siis…pää pystyyn…EN välitä! EN! Mutta mikä iloani sitten varjostaa, jokin pieni olento sisälläni painaa kasvot käsiinsä, huokaa…
(ja taas muistan sinistä seepraa… )
Entä jos lähtisit jonkun ystäväsi luokse yöksi? Kyllähän se väkisin vaikuttaa, jos kotosalla kummatkin ovat ja mies juo. Tai kyllä sekin, jos on yksin kotona ja odottaa miestä reissulta. Mä olen huomannut, että noita molempia tilanteita auttaa kestämään, että soittaa ystävälle ja painuu tekemään jotain. En mä tiedä onko mulla jokin harvinainen onni käynyt, mutta mulla on ollut ystäviä, jotka ovat vaikkapa niitä kuuluisia orvokkipenkkejä tulleet kanssani tekemään.
Ojassa ollaan=)
En tiedä… On se kummaa elää addiktin kanssa itse ihan “selväpäisenä” ja normaalejen asioiden kanssa… työt, koulu, harrastus…
Silti toinen sanoillansa vangitsee… Mietin että onko tämä suhde missä haluan elää lopun elämääni, jossa mietin mitä huominen tuo tullessaan… Onko toinen retkahtanut… vai ei… Ja tuleeko illalla kotiin vai vasta viikon päästä…
Tuntuu että tämä on hidasta itsemurhaa elää entisen narkkarin kanssa, joka on ollut 3kk kuivilla… Mielialat vaihtelee vaikka kuinka ja miten ja itse yritän pitää pääni kunnossa ja antaa toiselle tarvitsemaa tukea…
Huonoina päivinä kaikki on helvettiä… Ukko vaan tiuskii ja mylvii ja mollaa… Ja seuraavana päivänä puhutaan niin kauniita, niin kauniita, että taas jaksan.
Erota tekisi mieli, toteuttaa unelmat, joita on… Mutta taas kun miettii että miten ihana ( ja välillä kamala) toinen on… Aaargh…
Onko teillä vastaavia kokemuksia? varmasti on… Olisi kiva puhdistaa ajatuksia ihmisten kanssa jotka kokevat samanlaisia ajatuksia…
Tervetuloa hipsulavei, vaikka minä nyt olenkin väärä ihminen sinua vastaanottamaan. Kohta varmaan tulevat vastaavassa asemassa olevat siskot kommentoimaan.
Olen alkoholisti. Miehesi on ollut kuivilla 3 kuukautta. Se on hyvin lyhyt aina ja aika, jolloin vieroitusoireet ovat päällä. Etenkin psyykkiset. Ehkä siksi hän mylvii ja huutaa.
Toisaalta hän saattaa olla hermostunut myös siksi, että on pelkästään “kuivilla”, joka meidän alkoholistien kielellä on yhtä kuin ei raitistunut. Kuivillaolo on hampaidenkiristelyä kun tahdon voimalla yritetään pysyä irti päihteistä.
Käykö hän vertaisryhmissä tai onko avohoidossa?
Kommenttini on vain yksi näkökulma. Pidähän huoli itsestäsi.
tai toisaalta, ollaanhan me juteltu enemmänkin, että oikeastaan en ihmettele 
kyl sä mut jo tunnet.
Mut kaikki keinot vaan käyttöön.