kumpi on sairaampi alkoholisti vai alkoholistin puoliso?

Kotikanava
401

Voi että… ompa ihanan nopeaa toimintaa…
Korvaushoidossa hän on… NA : sta olemme puhuneet, mutta vielä hän ei ole halukas sinne menemään ja hieman vähättelee ryhmien tuen merkitystä…

Kaikkihan hänelle on uutta… jopa kaupassa käynti selvinpäin ja se että kuinka kohtaa käyttävät vanhat “ystävät kadulla” jne. Saatiko koko parisuhde ylipäätään…

Tuntuu niin kurjalle, kun kaikkensa yrittää ja joka toinen päivä se on hyväksi ja joka toinen päivä mikään ei riitä hänelle…

Miten tässä minun asemassani olisi se paras keino antaa tukea…??
Päihdealalla olen opiskelemassa, joten asiat on jokseen tuttuja, ja toipuvien kanssa olen ollut suurimman osan elämästäni…
Mutta nyt kun tämä koskettaa näin läheltä ja ei tiedä mitä tehdä…

Kyllä täälä jaksetaan… TIetenkin tämä joulu ja uusi vuosikin on hänelle ahdistavaa=(

402

Voi että… ompa ihanan nopeaa toimintaa…
Korvaushoidossa hän on… NA : sta olemme puhuneet, mutta vielä hän ei ole halukas sinne menemään ja hieman vähättelee ryhmien tuen merkitystä…

Kaikkihan hänelle on uutta… jopa kaupassa käynti selvinpäin ja se että kuinka kohtaa käyttävät vanhat “ystävät kadulla” jne. Saatiko koko parisuhde ylipäätään…

Tuntuu niin kurjalle, kun kaikkensa yrittää ja joka toinen päivä se on hyväksi ja joka toinen päivä mikään ei riitä hänelle…

Miten tässä minun asemassani olisi se paras keino antaa tukea…??
Päihdealalla olen opiskelemassa, joten asiat on jokseen tuttuja, ja toipuvien kanssa olen ollut suurimman osan elämästäni…
Mutta nyt kun tämä koskettaa näin läheltä ja ei tiedä mitä tehdä…

Kyllä täälä jaksetaan… TIetenkin tämä joulu ja uusi vuosikin on hänelle ahdistavaa=(

403

Satuttiin samaan aikaan koneelle. Vahinko, että Mallu ehti juuri kävellä ohitsesi. Hänestä ja muista almoista (= päihteiden väärinkäyttäjien puoliskot) tulet vielä kuulumaan.

Mielestäni miehesi pitäisi mitä pikimmin hakeutua NA:han. Tässä vaiheessa ja itse asiassa juuri kolmannella kuukaudella raittius jostakin syystä aika monilla tökkii. Tästä ollaan montaa mieltä, mutta minulle itselleni kolmas kuukausi on ollut vaikea, koska silloin tuntuu että on muka ollut kauhean kauan raittiina ja kaikin puolin kelpo, joten tulee halu koettaa, jos olisi kyllin vahva käyttämään vähän. Ja alkoholistille kuten varmaan narkeillekin se on suora tie kurjuuteen.

Saatan puhua läpiä päähäni, mutta Mallu ja Tähtityttö ja Nezumi korjaavat sitten puheitani.

Tästä me kaikki olemme varmaan samaa mielt: parhaiten tuet miestäsi pitämällä huolta itsestäsi. Vaikkei suhteenne jatkuisikaan joskus tulevaisuudessa, Al-anon saattaisi olla paikka sinulle, joka aloittamassasi ketjussa sanoit olevasi läheisriippuvainen.

Hyvään toipumisen vauhtiin pääset aluksi täällä netissäkin.

Sinun ei tarvitse sen kummemmin tukea miestäsi kuin olla suoranaisesti yllyttämättä häntä käyttämään jotakin ja sitähän et tietenkään tee. Tämä oli kärjistys. Minä en olisi tykännyt alkuvaiheissa, jos minua olisi hirveästi paapottu ja tuettu. Jotenkin vetäydyin itseeni keräämään voimia. Me kaikki kyllä olemme erilaisia. Kysy häneltä suoraan miten hän haluaisi sinun tukevan, ettei sinun tarvitse arvuutella. Kenenkään pää kun ei ole lasista, joten arvuutteluksi menee.

Jos sinä saavutat tasapainon ja mielenrauhan, se säteilee kumppaniisikin. Se on laki.

Älä huolehdi hänestä. Pidä huoli itsestäsi. sanoinko sen jo kyllin monta kertaa. Lueskele aikasi kuluksi vaikka Tähtitytön ketjua.

404

Heipparallaa taas Hipsulavei.

Voih. Pitääkö prkl niitä töitä tuoda kotiin! Sanoi minun äitini, kun kuuli minun seurustelevan raittiin nistin kanssa silloin minun ja retkun suhteen alussa. Mä en tiedä oletko seurannut täällä kirjoittelua, joten nopea esittely tähän väliin.

Mä olen siis Mallu ja alkoholisti-narkomaanin ex. Lisäksi minulla on takana suhde alkoholistin kanssa, josta on kaksi ihana alasta. Näiden suurien vaikuttajien lisäksi elämässäni on poikennut jos minkälaista hullua; alkoholisteja, nistejä ja väkivaltaisia miehiä. Olen läheisriippuvainen.

Aloin seurustelemaan retkuni (kuten nimitän tätä narkomaania) sillä tavalla, että hän oli ollut raittina jo aika kauan, siis puhutaan vuosista, ei kuukausista. Meillä oli ihan normaali parisuhde ja mies hoiti hyvin raittiuttaan. Kunnes sitten alkoi jättää väliin ryhmiä (kävi sekä na että aa) ja sitä mukaa alkoi tulla riitoja. Ja lopulta yhden riidan päätteeksi retku retkahti.

Sen jälkeen hyvinkin tutuksi tulivat syyttelyt, kiukkuamiset, syyllistämiset ja kaikki se kieroilu, valehtelu ja vääntö. Minä sekosin siinä rinnalla ja meidän parisuhteemme sai ihan painajaismaiset mittakaavat. Samaa aikaa kuitenkin koko ajan retku puhui halustaan raitistua ja minä halusin siinä häntä tukea. Minä halusin todellakin raitistaa hänet, halusin tukea raitistumista kaikin tavoin.

Lopulta minun oli annettava periksi. En voi häntä auttaa. Lopulta päätin, että hän saa itse määrätä oamsta elämästään ja minä voin vain päättää omasta osuudestani. Haluanko minä elää näin, vai elää ilman tätä miestä. Koska minulla ei ollut valtaa vaatia hänen raitistumistaan minun tähteni. Päätin mielummin elää ilman kun päihteilevän miehen kanssa. Niin erosimme.

Suhteemme kuitenkin lämpeni jonkin verran uudestaan, kun retku meni hoitoon. Minä olin jo päättänyt, että minua ei kohdella huonosti. Olin tehnyt selväksi itselleni, että minä olen ainoa ihminen, joka voi päättää miten minua voi kohdella. Minä asetin rajoja. Jos retkun suusta tuli asiatonta teksiä, lopetin keskustelun. Mielestäni asiallisuutta voi vaatia, vaikka ongelma olisi kuinka suuri. Retkuhan perusteli minulle kiukkuamistaan sillä, että minä olen tärkeä ja minulle hän purkaa pahaa oloaan. Ehkä niin, mutta mikään ei oikeuta hajottamaan toista oman pahan olonsa varjolla.

No, hotioaika oli ihanaa ja siellä retku taisi olla pari kuukautta. Sinä aikana ei niitä solvauksia kyllä tullut. Eikä ole tullut sen jälkeenkään. Hän lähti hoidosta ja kertomansa mukaan retkahteli alkoon sen jälkeen muutamaan otteeseen, mutta on nyt vankilassa viimeisen vuoden tapahtumien vuoksi.

Minä olen koko ajan hotianut itseäni ja niin aion tästä eteenpäinkin tehdä. Meillä kävi niin, että retku vasta jotenkin heräsi silloin, kun minä lopetin tukemisen. En tietenkään solvannut ja rissannut häntä, mutta tukemisen lopetin kokonaan.

Tulevaisuudesta en tiedä, mutta lohduttavaa on huomata, että kävipä tässä suhteessa miten vain, minä pärjään kyllä. Koska onni on itsestä kiinni.

Tulipa aika pitkä tarina. Mulla jäi jotain susta vähän epäselväksi. Joten annan vallan kyselyiälleni.
Seurustelitteko retkun kanssa käyttöaikana?
Käsitin, että hänellä on pitkä käyttöhistoria “kovista” aineista. Kävikö hän korvaushoidon aloittamisen yhteydessä laitoshoitoa?
Asutteko yhdessä?

Voimia tähän päivään. Huomisella on omat murheensa. Mua on eniten auttaneet tämä kanava ja al-anon ryhmät.

405

Heipä hei minunkin puolestani.

Ihan ensimmäiseksi voisin minäkin kertoa itsestäni. Samalla alalla olen töissä kuin sinäkin, joten töitä on kotiin tuotu… käytän myös tuota samaa retku-nimitystä kuin Mallu, kun ei viitsi etunimellä kirjoitella :slight_smile: Ja retku on siis narkomaani, lääke-peli- ja alkoholiriippuvainen (viimeisintä ei tosin omasta mielestään :wink:).

Aloimme retkun kanssa seurustella reilu vuosi sitten, jolloin oli lopettelemassa pitkähköä käyttöjaksoa, oli sitten parisen kuukautta hoidossa. Siitä alkoi meidän vuoristorata, eli retku lipesi takaisin käyttämään, jolloin yritin irrottaa itseäni siitä ja sain uhkauksia, kiukuttelua, solvauksia jne. Jotka sitten annoin tosi nopeasti anteeksi, ja taas oli pari viikkoa yhtä juhlaa… kunnes taas kaikki alkoi alusta…

Kesällä lopetin eroyritykset, koska ajattelin, että mieluummin elän tämän miehen kanssa, kuin yrittäisin olla ilman. Se toimikin hetken aikaa, mutta kohta tilanne alkoi pahentua pahentumistaan… retku alkoi olla myös kotosalla päissään, aiemmin oli aina käyttöajaksi kadonnut, milloin pariksi päiväksi, milloin pariksi viikoksi. Olin ajautunut päihteidenkäytön mahdollistajaksi, en suinkaan päihteettömyyden tukijaksi.

Pari viikkoa sitten tuli seinä vastaan ja totesin, että en enää kestä elää tällaista elämää. Miehen suosiollisella avustuksella menetin paljon omaisuttani, ison palan itsekunnioituksestani, kodistani tuntui ajoittain tulleen varastetun tavaran säilytyspaikka jne.

Eroprosessi on käynnissä, välillä se tuntuu hyvältä, mutta kaipaan todellakin niitä hyviä hetkiä. Vaikka raittiudestahan meillä ei yhdessä ole minkäänlaisia kokemuksia, joten mitään todellista “normaalia” meillä ei ole koskaan ollut. On vain hyvittelykausi ja romahduskausi.

Tuosta sinun kertomastasi pisti silmään se, että miehesi on korvaushoidossa. Mun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että hän ei silloin ole kuivillakaan. Jos päihderiippuvainen käyttää päihteitä, vaikka sitten laillisesti (bubrenorfiini tai muu korvauslääke on kuitenkin huume), hän käyttäytyy todennäköisesti aivan samalla tavalla kuin laittomia käyttäessään. Miten se muka eroaisi, ostaako kamansa kadulta vai saako sen klinikalta?!?!

Siggen kommenttiin voisin todeta, että enpä ole kuullut että korvaushoitolaisia NA:ssa katseltaisiin. Monissa NA-ryhmissä ei esimerkiksi bentsojen käyttäjilläkään ole puheoikeutta, koska heidän katsotaan olevan päihtyneitä. Yksi tuttavani käy AA:ssa omalla kotipaikkakunnallaan, joskaan siinä ryhmässä ei katsota pahalla myöskään sitä, että kyseinen henkilö käyttää alkoholia ja kannabista “normaalisti”… Tuo on sitten toinen asia, joka usein korvaushoidossa olevilla on aika yleistä, että muidenkin päihteiden kuin sen “lääkkeen” kanssa on vähän liberaalimpi meininki.

Ainakin miehesi käytös on ihan tavallista aktiivisesti päihteitä käyttävän käytöstä. Ja sinun on asetettava se raja, kestätkö sitä ja miten paljon, miten pitkään. Joka tapauksessa, käytä kaikkea tukea mitä on mahdollista saada!

406

Täällä sitten taas, mies nukkuu. Ilta on nuori, saatiin vihdoin syödyksi…ukko nukahti, tietäähän sen kun on koko päivän juonut ja sössöttänyt. Eli mun eka lomapäivä.
Mies joi eilen, aloitti aamunsa kaljalla ja viinillä…lupasi tänään laittaa ruokaa. Voi ne suuret puheet! Olin nääs ilmaissut mielipiteeni siitä, että ei huvita ruoanlaitto, kun olen tämänkin viikon töitten jälkeen hoitanut kauppareissut ja kokkaamisen. No kävin tänäänkin ruoka-ainekset ostamassa miehen toiveen mukaan, ja sitten onkin odoteltu tuohon puoli seitsemään että jokohan kohta syödään. Loppujen lopuksi MINÄ jouduin laittamaan ruoan, kun ukko vaan selittää. siinä välissä auoin päätäni kai, kun kävi ryntäisiin kiinni ja käski olla hiljaa, rauhoittua. Menin ulos rauhoittumaan. Mies istui edelleen sohvalla kun palasin, ja aloitti taas puhumisen…keljuilun.

Mallu, vinkkisi oli oiva- ystävän luo…mutta.
Tässä vaiheessa ystävät ovat melko lailla perheellisiä, ei sinne…
tai muut ystävät ovat vähissä, tai niitä ei vaan ole. Liekö oma vika, täähän on tätä - ei tule missään käytyä, kun omat asiat vievät energian… Ja toiseksi, entäs lapset? Jos itse voisikin mennä johonkin, entä pojat?
Ei ole ystäviä… (miten ihanaa olisi kieriä tässä säälissä!)
Mies on maailman suurin paska juuri nyt, eikä tajua miten hieno vaimo sillä on! Se yrittää pilata nousevan itsetuntoni verson olemalla inhottava… Mutta sanokaa, onko se inhottavuus täysin tietoista toimintaa, vai ohjaako sitä joku sen oma sairas ego?

407

Miehesi on alkoholisti. Se on se sairas tyyppi siinä. Niin yksinkertaisen monimutkaista.

Mulla on kyllä ystäviä, jotka ovat perheellisiä, mutta heidän luokseen tiedän aina olevani tervetullut. Mulla tosin ei ole lapsia, mutta heidät tuntien tiedän, että vaikka mulla olisi seitsemän tenavaa, niin hädän hetkellä voisin kysyä päästäänkö yökylään.

Kuvittelitko oikeasti, että mies noista asioista tänään huolehtisi? Tutkaile nyt ihan rehellisesti itseäsi. Kannattaisi tuollaisessa tilanteessa vaikka ottaa lapsukaiset mukaan ja mennä syömään jonnekin muualle. Ja just silloin kun on ruoka-aika. Jos herra haluaa laittaa ruokaa, tehköön itselleen. Ja oikeastaan voisi kyllä itse hakea ne tarpeetkin kaupasta. Omilla rahoillaan - rahaa ei kannata käteen antaa, voi olla ettei näy sen jälkeen.

Päästään mun lempiaiheeseeni, eli siihen, ettei tule asettaa rajoja joista ei ole valmis pitämään kiinni. Jos sanot, että et aio laittaa ruokaa, älä laita. Tai jos nyt lasten takia on pakko laittaa, miestä ei tarvitse syöttää.

408

Mallu ja Tähtityttö: Mun on pakko kysyä, että ymmärsinkö oikein, että te olette jollain lailla sosiaalialan työntekijöitä kun kirjoititte, että olette tuoneet töitä kotiin?

409

Joo, siis olen päihdetyössä. Ja työni kautta alunperin retkuun tutustuinkin. Sitä prosessia tuolla jossain vanhassa ketjussa nimeltä Rakastuin mä addiktiin… oli mulle aika kova paikka silloin (hoitosuhdetta ei siis enää ollut) ja täältä sain siihen(kin) vertaistukea.

Niin, siis mun ja retkun suhde ei parisuhteen olemassaoloaikana ollut mikään terapiasuhde, vaan nää jutut pyrittiin pitämään aikalailla erillään. Ehkä se johti sitten myös siihen, että mies ei mulle puhunut juuri mitään mikä mieltä painoi, ettei olis mennyt terapeuttiseksi. Tosin tässä omassa suhteessa tunsin oloni ihan kädettömäksi, vaikka kaikki päivät muita opastin… Ja tunnen edelleen.

Suutarin lapsella ei oo kenkiä… tai jotain.

410

^Onpa lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa, jolle on käynyt noin. Nimim. Alan opiskelija ja päihdetyössä kesällä…

411

Mac, tuli mieleeni kaikkia villejä ajatuksia joilla saada mies hiljaiseksi jouluna. Tyrmäystippoja? Mistä niitä saa?

Onko teidän kaupungissa A-kilta? Meidän kaupungissa on ja siellä on joulupäivällinen edulliseen hintaan ja taatusti raitista väkeä. On kuulemma hauskaa.

Vaikka on se niin väärin, että perhe joutuu lähtemään kotoaan pakosalle juovan tyrannin takia. En muista nyt sinun tilannettasi, mutta onko suvusta mitään apua?

412

No niin ja huomenta!
Voin tässä näin lyhyesti kertoa meidän tarinan tämän juipin kanssa… Eli olin 17v ja aloimme kirjottelemaan, hän oli sillon vankilassa… En tiennyt huumemaailmasta yhtään mitään muuta kun mitä oli koulussa kerrottu…
Siinä sitten kirjoteltiin vajaa vuosi ja tavattiin lomilla… Olin aivan ihastunut, sillä kukaan muu ei ollut koskaan puhunut niin kauniita asioita minulle ja lupaillut kuuta taivaalta…
Vapaus koitti hänelle ja asuin yksin… yllättäen tämä mies alkoi asumaan kotonani… No, olihan se hienoo…
Minä siis elätin ja ihmettelin mihin hänen rahat meni, miksi yöllä ei nukuta ja miksi ruoka ei maistu… jne… Kunnes sitten jonain päivänä selvisi että kamaahan hän vetää vaikka miten ja kuinka…

Noo… ehkä se oli silloin jännittävää seurata hänen rinnallaan selväpäisenä niitä touhuja… Kunnes sitten alkoi… SIRKUS=/
Mihinkään en saanut mennä, ketään en saanut nähdä, vanhempani jotka yrittivät tuolloin auttaa saivat vain uhkauksia osakseen… Minä mukamas petin, kieroilin ja vaikka mitä… Todellisuus oli se että hän varmasti petti kamapäissään jne.
Poliisit kävivät ovellani kyselemässä jne.

Kunnes minulle riitti… Tai niin luulin… pelossa jatkoin suhdetta… turpiin tuli ja lujaa… Sitten oltiin menossa hoitoon kun tarpeeksi oltiin ryssitty asioita. Peruskaava siis=) 5pvä mulkku ja 2 aivan ihana! Ja niiden kahden päivän valossa taas jaksoin ja luuluin että kyllä se juippi muuttuu…
Ei muuttunut ja edelleen jatkoin suhdetta, kunnes isäni avulla pääsin miehestä eroon… NIIN AINAKIN LUULIN…

Juippi lähti luotani toisen naisen kanssa… veivät kaikki korttini, avaimeni, puhelimen, rahani jne. Onneksi suljin kaikki kortit ja suljin luottoni itseltänikin… Mutta silti tuli 5000e edestä laskua, joita en tietenkään joutunut maksamaan…
Lähestymiskiellon hain heti. Ja niin myös isäni.

Tilanne rauhottui kaiken uhkailun jälkeen… Ja hän lähti vankilaan…

Hoisin itseäni muutaman vuoden terapiassa suurimmalta osalta tämän takia…
Meni n.vuosi ja aloin saamaan kirjeitä, kuinka hän katuu ja haluaa jutella jne. Sitten tuli puhelua joskus perään , jossa hän kertoi katuvansa jne.
Aluksi en vastannut kirjeisiin, niitä vain tuli… Sitten ajattelin että helpommalla pääsee kun vastaan… Ja niin tein… Muutama kirje kirjotettiin ja tajusin lopettaa… Tätä rumbaa kesti 5 vuotta… Aina tasasin väliajoin sain häneltä kirjettä. välillä vastasin, välillä en. Soitin jopa vankilaan työntekijöille että en halua enää mitään postia sieltä jne. Ja sekään ei auttanut… Kirjeitä vaan tuli, tein mitä tahansa… Ja koko tuon viisi vuotta hän kertoi kuinka haluaa antaa minulle paremman elämän ja sitä sun tätä.
Kunnes hän sitten kertoi että hänellä alkaa hoitojakso sairaalassa ja nyt lopettaa tosissaan kaman vedon ja muut sekoilut…

Hän pyysi minua ottamaan yhteyttä häneen sairaalaan ja pohdin ja mietin että mitäs nyt… JA ajattelin että ihan sama, eroon en pääse kumminkaan ja sairaala on turvallinen paikka tavata.

Siinä sitten tapailtiin ja minut kiedottiin pikkusormen ympärille… Ja tässä sitä taas ollaan…

Tämä siis meidän tarina… Tässä välissä olen ihmetellyt yhden jos toisen NA miehen kanssa…

No… Mutta… tämä paikka ainakin tuntuu että täälä on samankokeneita ihmisiä, jotka jaksavat ymmärtää … ja ihmetellä… Hieman hävettää kertoa että kaiken tuon jälkeen olen ottanut hänet takaisin… Mietin että olenko ihan aikapommin kanssa ja odottelen päivää jolloin retkahtaa…

Onneksi hän ei vanhojen kavereidensa kanssa touhua ja yrittää kyllä kovin muuttaa itseään ja tapojaan. Sitä mieltä kyllä olen että toisen addiktin apu olisi hänelle parasta… ryhmiä tarkoittaen…
Ja että korvaushoito on nyt mitä on. .Onneksi hän saa terveyskeskuksessa joka päivä myös vajaan tunnin keskusteluapua, eli ei vaan hae pilleriä ja juokse hyvillä fiiliksillä ovesta ulos. Niitäkin on jotka sen tekee ja silloin toipumis motiivi on mikä on.

Itse olen myös sitä mieltä että koko korvaushoito voitaisiin heittää kankkulan kaivoon… Toisaalta onhan se todettu myös yhdeksi toimivammaksi hoitomuodoksi yhdistettynä terapiaan… Tosin ei täälä SUomessa=)

Eilinen ilta oli aivan ihana. meillä on monen tunnin kävelyretkiä, ja myös eilen kunnon lenkki tehtiin. Silloin hän pystyy avautumaan kunnolla ja peilaamaan ajatuksiaan minun kautta… Oli sitä oikeaa aitoa läheisyyttä ja aivan normaalia parisuhdetta… Toivottavasti sama jatkuu tänäänkin…’

HOH… On se niin kumma kun tietää että maailma on täynnä miehiä, niin miksi juuri hän…

Hyvinä päivinä olen maailman onnellisin ja kun huono hetki koittaa seison varpaillani ja mietin että mitäs nyt…
Onneksi ei ole vielä retkahtanut ja toivossahan on hyvä elää…

Päivä kerrallaan… Ja kyllä tässä syytä on punnita mitä elämältään haluaa… Mutta nyt on työt tuotu kotiin=)

413

No niin ja huomenta!
Voin tässä näin lyhyesti kertoa meidän tarinan tämän juipin kanssa… Eli olin 17v ja aloimme kirjottelemaan, hän oli sillon vankilassa… En tiennyt huumemaailmasta yhtään mitään muuta kun mitä oli koulussa kerrottu…
Siinä sitten kirjoteltiin vajaa vuosi ja tavattiin lomilla… Olin aivan ihastunut, sillä kukaan muu ei ollut koskaan puhunut niin kauniita asioita minulle ja lupaillut kuuta taivaalta…
Vapaus koitti hänelle ja asuin yksin… yllättäen tämä mies alkoi asumaan kotonani… No, olihan se hienoo…
Minä siis elätin ja ihmettelin mihin hänen rahat meni, miksi yöllä ei nukuta ja miksi ruoka ei maistu… jne… Kunnes sitten jonain päivänä selvisi että kamaahan hän vetää vaikka miten ja kuinka…

Noo… ehkä se oli silloin jännittävää seurata hänen rinnallaan selväpäisenä niitä touhuja… Kunnes sitten alkoi… SIRKUS=/
Mihinkään en saanut mennä, ketään en saanut nähdä, vanhempani jotka yrittivät tuolloin auttaa saivat vain uhkauksia osakseen… Minä mukamas petin, kieroilin ja vaikka mitä… Todellisuus oli se että hän varmasti petti kamapäissään jne.
Poliisit kävivät ovellani kyselemässä jne.

Kunnes minulle riitti… Tai niin luulin… pelossa jatkoin suhdetta… turpiin tuli ja lujaa… Sitten oltiin menossa hoitoon kun tarpeeksi oltiin ryssitty asioita. Peruskaava siis=) 5pvä mulkku ja 2 aivan ihana! Ja niiden kahden päivän valossa taas jaksoin ja luuluin että kyllä se juippi muuttuu…
Ei muuttunut ja edelleen jatkoin suhdetta, kunnes isäni avulla pääsin miehestä eroon… NIIN AINAKIN LUULIN…

Juippi lähti luotani toisen naisen kanssa… veivät kaikki korttini, avaimeni, puhelimen, rahani jne. Onneksi suljin kaikki kortit ja suljin luottoni itseltänikin… Mutta silti tuli 5000e edestä laskua, joita en tietenkään joutunut maksamaan…
Lähestymiskiellon hain heti. Ja niin myös isäni.

Tilanne rauhottui kaiken uhkailun jälkeen… Ja hän lähti vankilaan…

Hoisin itseäni muutaman vuoden terapiassa suurimmalta osalta tämän takia…
Meni n.vuosi ja aloin saamaan kirjeitä, kuinka hän katuu ja haluaa jutella jne. Sitten tuli puhelua joskus perään , jossa hän kertoi katuvansa jne.
Aluksi en vastannut kirjeisiin, niitä vain tuli… Sitten ajattelin että helpommalla pääsee kun vastaan… Ja niin tein… Muutama kirje kirjotettiin ja tajusin lopettaa… Tätä rumbaa kesti 5 vuotta… Aina tasasin väliajoin sain häneltä kirjettä. välillä vastasin, välillä en. Soitin jopa vankilaan työntekijöille että en halua enää mitään postia sieltä jne. Ja sekään ei auttanut… Kirjeitä vaan tuli, tein mitä tahansa… Ja koko tuon viisi vuotta hän kertoi kuinka haluaa antaa minulle paremman elämän ja sitä sun tätä.
Kunnes hän sitten kertoi että hänellä alkaa hoitojakso sairaalassa ja nyt lopettaa tosissaan kaman vedon ja muut sekoilut…

Hän pyysi minua ottamaan yhteyttä häneen sairaalaan ja pohdin ja mietin että mitäs nyt… JA ajattelin että ihan sama, eroon en pääse kumminkaan ja sairaala on turvallinen paikka tavata.

Siinä sitten tapailtiin ja minut kiedottiin pikkusormen ympärille… Ja tässä sitä taas ollaan…

Tämä siis meidän tarina… Tässä välissä olen ihmetellyt yhden jos toisen NA miehen kanssa…

No… Mutta… tämä paikka ainakin tuntuu että täälä on samankokeneita ihmisiä, jotka jaksavat ymmärtää … ja ihmetellä… Hieman hävettää kertoa että kaiken tuon jälkeen olen ottanut hänet takaisin… Mietin että olenko ihan aikapommin kanssa ja odottelen päivää jolloin retkahtaa…

Onneksi hän ei vanhojen kavereidensa kanssa touhua ja yrittää kyllä kovin muuttaa itseään ja tapojaan. Sitä mieltä kyllä olen että toisen addiktin apu olisi hänelle parasta… ryhmiä tarkoittaen…
Ja että korvaushoito on nyt mitä on. .Onneksi hän saa terveyskeskuksessa joka päivä myös vajaan tunnin keskusteluapua, eli ei vaan hae pilleriä ja juokse hyvillä fiiliksillä ovesta ulos. Niitäkin on jotka sen tekee ja silloin toipumis motiivi on mikä on.

Itse olen myös sitä mieltä että koko korvaushoito voitaisiin heittää kankkulan kaivoon… Toisaalta onhan se todettu myös yhdeksi toimivammaksi hoitomuodoksi yhdistettynä terapiaan… Tosin ei täälä SUomessa=)

Eilinen ilta oli aivan ihana. meillä on monen tunnin kävelyretkiä, ja myös eilen kunnon lenkki tehtiin. Silloin hän pystyy avautumaan kunnolla ja peilaamaan ajatuksiaan minun kautta… Oli sitä oikeaa aitoa läheisyyttä ja aivan normaalia parisuhdetta… Toivottavasti sama jatkuu tänäänkin…’

HOH… On se niin kumma kun tietää että maailma on täynnä miehiä, niin miksi juuri hän…

Hyvinä päivinä olen maailman onnellisin ja kun huono hetki koittaa seison varpaillani ja mietin että mitäs nyt…
Onneksi ei ole vielä retkahtanut ja toivossahan on hyvä elää…

Päivä kerrallaan… Ja kyllä tässä syytä on punnita mitä elämältään haluaa… Mutta nyt on työt tuotu kotiin=)

414

Mallu piti vielä kysyä että oletteko edelleen yhdessä miehesi kanssa?
Ja hieman on täälä alottelevan ongelmaa kun kaikki tekstit laitan tuplasti tulemaan=)

415

Mene Tukea-ketjuun. Se on Mallun ketju.

416

Tätä mä jotenkin hain, mutta en osannut muotoilla, joten jätin kirjottamatta. Luotin suhun. Eli mulla on sama henkilökohtainen mielipide. Ja mä vien sen niin pitkälle, että ajattelen myös bentsojen olevan riippuvuutta ylläpitäviä. Kun olen mielipiteiltäni sellainen lääkkeettömän hoidon kannattaja.

Ja siis ilmoittaudun samaan porukkaan sillä tavalla, että olen hoitsu. Ja mun alkusekoiluja on myös muistaakseni eniten tähtiksen rakastuin mä addiktiin -ketjussa. Pitäisikin itse käydä lukemassa mitä on tullut horistua sinne. Jos vaikka huomaisi jotain edistystä.

Siis olen eronnut retkustani ja hän on tällä hetkellä vankilassa. Hän on päihteettömällä osastolla ja kirjoittelee sieltä usein. Mä olen huonosti vastaillut, mutta kerran kirjoitin. Olen julistanut ystäville, al-anonissa ja täällä, että en aio rakentaa retkun varaan mitään ennen kun hän on ollut raittiina sivilissä vuoden. Jos sitten silloinkaan, vuosi kun on kuitenkin kovin pitkä aika. Mutta juuri siksi olen itselleni ja toisille luvannut näin, että en pääse huumaantumaan kirjeistä. Ja varsinkaan sitten siitä, kun näen hänet jossain vaiheessa. Hän kun on päihteettömällä osastolla ja kirjeet ovat hyvinkin terveen kuuloisia jo. Hän voi vaikuttaa oikeinkin hyvältä päästyään talosta. Mutta hänelle on paljon vaikeampi olla kuivilla sivilissä.

ja kysymykseesi, kyllä mielestäni sä istut aikapommin päällä. Mistä se aikapommi nyt sitten uhkaakaan. Voihan sitä ajatella, elämä itsessään on aikamoinen aikapommi. Koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää. Mutta nyt kun sain sun tarinaa tietooni, niin lämpimästi suosittelen al-anonia itseäsi hoitamaan. Sä olet varmasti vahingoittunut miehesi päihteilyn seurauksena. Al-anonissa ei hoideta puolisoa, vaan itseään. Ja itsesi hoitaminen varmasti myös helpottaa puolisosi oloa. Me almat olemme niin innokkaita tuputtamaan päihdesairaille läheisillemme ryhmiä, mutta meillä itsellään läheisten ryhmään meneminen jää ihan kaiken varjoon.

Voimia.

417

Hei hipsulavei! Kiva kun löysit tänne meidän porukkaan.

Heitänpä oman mielipiteeni myös tähän rokkaan. Mun käsitykseni on samoilla linjoilla Mallun ja Tähtiksen kanssa. Päihderiippuvaiselle bentsotkin on päihde. Retkahdusvaaraa aiheuttaa mitkä tahansa kolmiolääkkeet. Tästä on monenlaisia mielipiteitä ja hoitokäytäntöjä, mä edustan omine mielipiteineni varmaan “jyrkintä” linjaa. Alkoholisti ei voi ottaa tipan tippaa, pisarakin alkoholia tai muuta päihdettä elimistössä voi herättää tarpeen juoda. Mä en kokannut holistille edes sellaisia ruokia joissa olisi käytetty viiniä mausteena, vaikka alkoholi haihtuukin lämmitettäessä (tosin eihän se pahemmin suostunut mun keitoksiani syömäänkään, kuten monet tietää :mrgreen: että sikäli se nyt olis ollut se ja sama…). Mun mielestäni korvaushoito on vain laillista huumeiden käyttöä. Se ei ole oikeaa raittiutta. Enkä usko että oikeaa raittiutta on muutenkaan mahdollista saavuttaa ilman riittävää vertaistukea.

Mutta sinä itse. Sanon siinäkin samaa kuin aikaisemmin ehtineet. Lähde ihmeessä al anoniin. Sinäkin tarvitset hoitoa ja tukea. Mä olen al anonissa tällä hetkellä siksi, etten halua toistaa itseäni ja omia virheitäni. Haluan toipua ja muuttua, tulla terveeksi ja hyvinvoivaksi, itsenäiseksi mutta kuitenkin toiset huomioon ottavaksi, aidosti lämpimäksi ja välittäväksi ihmiseksi. Haluan myös itse olla oman elämäni päähenkilö.

418

Mutta toisaalta korvaushoito on yhteiskunnallisesti joissain tapauksissa hyvinkin järkevää. Ja olen myös kuullut, että se nostaa elämänlaatua aika ratkaisevasti. Joten en minä ole sitä mieltä, että se pitäisi lopettaa kokonaan. Asioissa on aina kaksi puolta.

419

…olen viimeksi ennen joulua tänne kirjoittanut tuurijuopponi aiheuttaman pahan olon takia, no sellaista tää on. Kun toivoo ja odottaa, että nyt menisi jo hyvin tai kun putki on päällä, ei vain pysty kirjoittamaan. En siis viitsi kirjoitella kun mies on kotona, ja onhan se ollut! rakastettunsa - mäyräkoira, viinipullo tms. kanssa. Kulkee perässä jos yritän olla huomaamatta ja ihan yksin.
Jatkan siis valitsemallani tiellä, vielä.
Nyt on siis taas loma. (oli muuten hymy huulessa, joskus, kun Sigrid tässä ketjussa ehdotti tyrmäystippoja miehelle joululomallani! Kiitos siitä)
Mies on tietenkin jatkanut omaa tapaansa: lupaus on tarkoitettu rikottavaksi. On vain niin ahdistavaa, kun edes pienet lupaukset eivät toteudu…ihan pienetkään. Ne saavat minut itkun ja raivon ja arvottomuuden ja pohjattoman surun valtaan. Mutta koska tunteiden näyttäminen on “kiellettyä”, yritän hammasta purren kestää putken, sillä kun se loppuu, on elämä taas kuten pitää. Mies ei lupaile turhia, ei edes tee asioita, jotka laskisin hyvitykseksi, on vain sellainen kuin on - selvinpäin.
Tänään on tämän kuluvan putken neljäs päivä. Mies lähti kaverinsa luo käymään (tulee takuuvarmasti kotiin, sen tiedän), siksi kirjoitan. On hirvittävän yksinäinen olo. Ei, että kaipaisin seuraa…kaipaan vain kuuntelijaa. Ihmettelen, puhun koko ajan itsekseni, käyn päättymätöntä dialogia pääni sisällä itseni kanssa…en pysty ratkaisemaan ongelmaa, päädyn yhä uudestaan umpikujaan.
Luin tuolla toisaalla ketjua, jonka otsikko oli uusi toivottu ketju, tai jotain sinnepäin. Pelottavaa, että joku edes leikkii kaikkitietävää ja täydellistä. Hirveän pelottavaa. Mietin hetken, onko tämäkin purkukanava lopetettava; jos joku lyttää minut kumoon olemalla täydellisyyden perikuva, saattaisin tulla entistä enemmän ahdistuneeksi. Jos jaksatte, hyvät ihmiset, pitäkää tämän kurjuuden keskellä pienen pientä huumorin valoa… se lämmittää.

420

Moi mac.

Ihan ensin sanon, että meidän sulle vastaajien kirjoituksista (ja muutenkin kanavan kirjottelusta) voit ottaa sen, minkä katsot sinulle avuksi. Lopun voit jättää omaan arvoonsa. Joten jos vaikka joku täydellistä leikkii, niin älä anna sen itseäsi sekoittaa. Meillä kaikilla täällä roikkuvilla on siihen joku syy, niin minä uskon.

Mä mietin tässä just, että onko parempi olla näyttämättä tunteita ja kestää kaikki yrittäen näyttää ulospäin, ettei tunnu missään. Vai onko parempi näyttää, että sattuu. Mä en osaa vastata. Itse olen tehnyt kumaakin. Mutta toisaalta taas sitten niiden tunteiden sisällä pitäminen on todella raskasta ja ahdistavaakin. Jotenkin niitä pitäisi kai purkaa, jos ei miehen aikana purkaisikaan.

Esimerkiksi nyrkkeily voisi olla hyvä harrastus…

Voimia sinulle. Ja ymmärrän hyvin, että et halua miehen aikana roikkua kanavalla. Kyllä meistä osa on saanut paljonkin rapaa niskaan mieheltä, kun ovat täällä käyneet lukemassa. Mutta mun kohdalla siinä oli se onni, että enpä ole sen jälkeen välittänyt siitä, lukeeko näitä joku tuttu vai ei.