Mies on ollut yhden päivän ilman alkoholia… tosin en ole varma, oliko se niin että illalla meni taas ostamaan alkoholia.
Olen iloinen tästä yhdestä päivästä, en muista milloin olisi ollut edes yksi päivä jolloin hän ei joisi alkoholia.
Tämä satuttaa minua, erittäin pahasti.
Tänään ei ollut “yksi päivä raittiina”.
Tänään mies meni jälleen “viihteelle” kaverinsa kanssa.
Olen kotona, mietin mitä sanoisin kun hän saapuu kotia.
Tällähetkellä tunteeni … tunnen surua, huolta, vihaa… vaikka mitä.
Älä sano mitään, jos on juovuksissa. Kaikki sanomisesi valuvat silloin kuin vesi hanhen selästä. Odota kun on selvänä ja silloinkin harkitse tarkkaan mitä sanot. Tyhjästä nalkutuksesta ei ole hyötyä. Jos jotakin vaadit, varusraudu että seisot jämäkästi sanojesi takana.
Itsestäsi sinun tulisi huolta kantaa. Omasta jaksamisestasi. Oletko koskaan ajatellut Al-anonia. Se ei ole teidän suhteesta mitään pois, mutta sinulle sillä voisi olla suuri merkitys.
Saarsan kanssa olen samaa mieltä, että avoimuus kannattaa. Se katkaisee kärjen hurjimmilta huhuilla ja suo yliotteen tilanteen hallinnassa. Valitettavasti harvoin juominen pystytään salaamaan, siitä sitten kuiskitaan selän takana. Ei ole vaimon häpeä jos mies juo. Ja niin kauan kun vaimo pitää kulisseja pystyssä hän myös mahdollistaa miehen juomisen. Mikäs on juodessa kun vaimo ahertaa, että kaikki näyttäisi ulospäin hyvältä. Onkohan siinä mitään järkeä?
Hei Aina. Siggeä komppaan. Silloin ei kannata puhua mitään, kun on kännissä. Ja itsensä hoitaminen on tärkeää. Panosta siihen, mikään sanomisesi tai ponnistelusi ei voi miehen juomista lopettaa. Kun hoidat itseäsi, niin ponnistelen jonkin sellaisen eteen, joka kantaa sitten joskus.
Ja siitä kulisseista. Olen elänyt päihdesairaan kanssa kulisseilla ja ilman. Ilman oli parempi. Kulisseilla se elämä tulee kestämättömnäksi ajan mittaan ja paljon rankempaa. Eikä kulissiton elämä tarkoita sitä, että täytyy kaikille “ruikuttaa” läheisen juomisesta. Vaan kuten saarsa vissiin tuolla mainitsi, niin ohimennen tuoda julki, että meillä näin.
Minä kerron avoimesti ja valikoidusti, mutta vain niille, joiden varmasti tiedän ymmärtävän, että tästä aiheesta ei pidä kertoa edelleen…! Valikoidusti siinä mielessä, että niillekin, jotka ovat hyvin läheisiä, en kerro yksityiskohtia. Niiden kanssa olen yksin, ja välillä juuri se tekee olon niin kurjaksi; mietin itsekseni, mitä kaikkea lapset ovat nähneet ja kuulleet ja vaikuttaako se niihin. Vastailen itselleni, etsin merkkejä lapsista - joskus kouluvihkoista löytyy piirustuksia jossa joku juo kaljaa, on humalassa tai vihainen… Ymmärrän osin, että lapsi käsittelee asiaa näin ja rohkeasti tuo sen jonkun ulkopuolisen aikuisen nähtäväksi (opet).
Mutta juuri nyt mietin, mitä tehdä, kun lapset lähtivät lomalle ja olemme kahden. Mieleni tekisi aivan kamalasti rentoutua, ottaa jokunen siideri, tai vaikka viiniä… Mies on ollut nyt noin kuukauden juomatta - jos otan ,mies ottaa. Jos en, voi se silti ottaa…! Otanko vai en, olenko putken alullepaneva voima, vai onko minun olemisellani merkitystä? Saanko, saanhan? ; ) Mitä mieltä, mitä kokemuksia?
Mulla kynnys ryhmiin ja avun piiriin oli tosi korkea. Oon siis itse alalla töissä, ja jotenkin kai pelkäsin törmääväni tuttuihin tai asiakkaiden läheisiin. Vaikka järki sanoikin, että ryhmät on anonyymejä ja luottamuksellisia. Vaan silti, silti.
Mun ja mieheni suhteesta oon kertonut aika harvoille. Sellaisille ihmisille, joihin tiedän voivani luottaa, ja heille voin myös kertoa tunteistani ja suhteen tilanteesta ihan milloin ja missä vaan. Enemmän kerron niille, joiden tiedän ymmärtävän. Valikoidummin sellaisille ystäville, joilla ei ole kokemusta itsellään. Vähän varovaisemmin.
Muihin tähän suhteeseen liittyvistä jutuista oon kertonut täällä aiemmin, en viitsi kerrata, kun eivät ole enää niin ajankohtaisia. Mulla ei ole enää tarvetta pitää tätä vähän salassa, ei oo ollut pitkään aikaan. Eikä se ole johtunut päihdeongelmasta, vaan ihan muista syistä.
Ai mielipide? No niihin miehen ottamisiin et voi voikuttaa. Mutta riippumatta siitä, miten asian pitäisi olla, niin mä jättäisin itse sen sidukan ottamatta. Juuri tuon takia, että silloin toisella on ikäänkuin ‘lupa’ juoda seurana.
Varsinkin, jos ei ole ongelmaa alkoholin kanssa ei ole (tai ei näe…)
Ole esimerkkinä, miten selvin päin voi nauttia elämästä (pakko oli hymistellä 
)
Pyysin tänään mieheltäni, että hän ei tänään joisi alkoholia.
Hän kysyi : “no mitä tänään on sitten tekeillä?”
Vastasin : “yksi päivä ilman alkoholia?”
ja ehdotin perään että voisimme katsoa elokuvan jonka hänkin haluaa nähdä ja jonka ostin tänään.
Tunteet myllertävät… tunnen iloa, surua, helpotusta ja epäluuloa.
Kaikki nämä tunteet vaihtelevat kuin sekunnittain.
En ole voinut puhua äidilleni enään että avopuolisoni yhä juo.
Olen oikeastaan kaikille vain sanonut että … kyllä, avopuolisoni juo yhä, mutta että ei se minua haittaa.
KYLLÄ, kyllä se haittaa.
Koitan vain olla typerästi tyytyväinen tilanteeseen muiden silmissä.
Tiesitkö, totuutta kaunistelemalla et saa itsellesi mitään mutta mahdollistat puolisosi juomisen. Sinä jäät ikuisesti saamapuolelle. Ei sinua kukaan siitä palkitse, ellet itse palkitse itseäsi ja riko tuota vaikenemisen muuria. Sinulla on oikeus tuntea ja elää omaa elämääsi, eikä vain olla toisen juomisen jatke.
Kiitos kaikille vastauksista.
En voi todeta muuta kuin että itkettää niin kauheasti.
Koitin lueskella muiden kirjoituksia täällä. ja jäin mietiskelemään (itkemään).
Aina kun koitan avopuolisoni juomisesta puhua hänelle, jotenkin.
Koitan kertoa miksi olen huolissani.
Hän sanoo . että kyllä pitäisi kai vähentää.
Mutta taas tulee uusia viikkoja, jolloin hän saattaa olla ehkä yhden, tai osan päivää juomatta.
Hän usein syyttää, että reagoin vaan näin ja tahdon hänen vähentävän /lopettavan vain koska minulla on ollut muiden ihmisten kanssa ongelmia muiden alkoholinkäytön takia.
Hän jopa kerran sanoi että “olen kyllä kysellyt kavereilta ja heidän mielestäni olen vain avoimempi ja mukavampi juotuani!”
Niin juu varmaan näin sitten 
(muuten, tiedän erään hänen kaverin hyvin, ja tiedän ettei tämä kaveri ole avopuolisolleni rehellinen tämmöisissä asioissa. koska avopuolisoni on hyvin avoin ja … ikävällä lailla “rehellinen”. Toinen kaveri taas, jonka kanssa käyty baarireissu johti muistinmenetykseen ja putkaan nukkumiseen… no se kaveri tuntuu ihannoivan juomista ja rellestämistä)
En tiedä mitä tehdä, mitä ajatella tästä kuin että “Paskaa on”
Tuntuu ettei avopuolisoni osaa pitää enään hauskaa kuin alkoholin kanssa.
Tämä ensimmäiseksi mainittu kaveri kun ei pidä oikein rellestämisestä ja menee vain mukana.
Niin tuntunut on usein että tämä kaveri vaan vaivautuneena ottaa sitten drinkkejä ja baarireissua vastaan.
Kerran kun tämä kaveri oli meillä kylässä. ja tadaa taas avo tunkee alkoholia sille käteen, niin avopuolisoni oli … kai kerrankin jotain muuta… tätä kaveriaan kohtaan hyvin epämukava ja ilkeä, minun oli tokaistava avopuolisolleni että “hei, kaveris sanoo että “älä, ei oo kivaa” niin voisitko nyt hyvä mies lopettaa ton?”
Ja tuntuu että avopuolisoni… että jos “ei ole mitään tekemistä” niin hän juo.
Hän ihmettelee että miksi ei minua seksi kiinnosta, no ei hitto vie kiinnosta kun toinen tahtoo olla jokaisen päivän hiprakassa ja sekaisin ja turtunut kun on kotona, poissa töistä.
Olen niin väsynyt…
Anteeksi jos tuli sekavaa tekstiä, mutta oli vaan pakko kirjoittaa.
Moi Aina!
Pystyn hyvin kuvittelemaan tunteesi. Olen itsekin aika myllerryksessä mieheni alkoholiongelman takia.
Suosittelen, että menet keskutelemaan alueesi al-anoniin vertaisten kanssa. Minuakin alussa pelotti niin vietävästi, mutta nyt olen todella hyvilläni kun lähdin sinne. Aluksi touhu tuntui oudolta, mutta sitten rupesivat asiat loksahtelemaan paikallee.
Sinun tulee rakastaa itseäsi ja hakea apua. Kulutat muuten itsesi aivan loppuun toisen ihmisen takia. Hän ei nimittäin ajattele kuin itseään, ihan tosi. Kun opit uusia ajattelumalleja niin elämäsi helpottuu.
Hyvä, että jaksat lueskella näitä porukoiden tekstejä - sekin on vertaistukea. Voimia sinulle.
Hei Aina.
Sä tosiaan vaikutat aika väsyneeltä ja ehkä sekavaltakin.
Mun on yksi sun ajatus torpattava. Alkoholisti ei pysty vähentämään juomistaan. Hänestä ei tule kohtuukäyttäjää enää. Sä ehkä tiedätkin tämän, mutta miehesi ei sitä suostu ymmärtämään. Hänellä ei varmaan ole kykeneväisyyttä myöntää ongelmaansa. Se kuuluu oireena sairauteen nimeltä alkoholismi.
Ja tämän vuoksi on aivan sama kuinka paljon työtä teet miehesi raitistumisen eteen. Hän ei voi asiaa ymmärtää ennen kun hänelle se aika tulee. Jo tuo kertoo hänen ajatuksensa, että onko tänään jotain erityistä, kun ei saisi juoda. Päivässä pitäisi olla jotain todella erityistä, että voisi olla päivän juomatta.
Alkoholistin läheisenä sinä voisit hakea itsellesi apua. Edellä mainittu Al-Anon on mielestäni hyvä paikka. Lisäksi voit pyytää keskusteluaikaa vaikka a-klinikalta. Tai paikkakuntasi seurakunnasta. Sinun ei tarvitse jäädä yksin miehesi alkoholismin jalkoihin. Päihdesairaus sairastuttaa myös läheiset jollain tapaa. Me läheiset teemme helposti asioita, joita emme tekisi, mikäli olisimme omia itsejämme. Hyväksymme hiljaisesti sellaisia asioita, joita emme haluaisi hyväksyä.
Minun toipumispaikkani on ollut Al-Anon ja tämä kotikanava. Näitä ilman minä varmaan vieläkin kiertaisin elämässäni kehää ja eläisin retkuni kautta sellaista elämää, jossa en halua olla mukana.
Voimia sinulle ja jatka kirjoittelua tänne. Täällä on hyvä peilata ajatuksia ja vähän pallotellakin niillä. Siitä ne vähitellen kirkastuvat.
Aina, silläkö mies perustelee juomistaan että hänestä tulee mukavampi ihminen kännissä? Ihan oikeasti? Sen takia on joka päivä kännissä?
“Normaalia” alkoholinkäyttöä on sellainen, että Erityisenä Päivänä juodaan pikkuhiprakka. Se ei ole normaalia tai kohtuullista, että Erittäin Erityisenä Päivänä ollaan muutama tunti juomatta.
Aina, mulle tulee semmonen fiilis että miehen juominen on kieputtanut sinut sellaiseen mottiin ettet näe enää metsää puilta etkä erota mikä on totta ja oikeaa, ja mikä ei. Miehen juominen kuulostaa tosi rajulta ryyppäämiseltä. Nyt sinun kannattaa todella hakea apua itsellesi. Miestä et voi auttaa jos hän ei apua halua, mutta itseäsi voit. Avun hakemista on jo sekin, että olet täällä. Al anoniakin suosittelen todella.
Exjuoppoa huutelisin nyt apuun. Hänellä kun on tapa materialisoitua kun häntä kaivataan.
Tervetuloa Aina. Minä olen alkoholisti ja alkoholistin vaimokin. Toivottelen vain tervetulleeksi, koska sait jo hyvät kommentit.
Miehesi juominen ei ole mitenkään normaalia. Hän on alkoholisti etkä sinä voi häntä parantaa. Alkoholismista ei yleensäkään parannuta, mutta siitä voi toipua oireettomaksi, jos on halu lopettaa juominen. Kertakaikkiaan ja lopullisesti.
Se ei kuitenkaan ole nopea tie: ensin on havahduttava sairauteensa, sitten tulla halu tehdä sille jotakin, seuraavaksi hakea apua (A-klinikka, kuntoutumispaikat, erilaiset hoitolaitokset, AA) ja sitten alkaa elinikäinen raittiuden ylläpitävä työ. Onnea matkaan.
Miehesi kun puhuu just samoin kuin mitä itse olen puhunut silloin kun join (raitistuva alkoholisti kun olen). Aktiivisesti juova alkoholisti kun tekee kaikkensa voidakseen jatkaa juomista, eikä kaihda mitään keinoja. Mä kirjoitin aiemmin tigeran alkuperäiseen ketjuun siitä miten alkoholisti puhuu / miten alkoholismi näkyy, jotenkin tuntuu että se sopii hyvin sun tilanteeseen myös, joten lainaan sen listan tähän viestiin.
Taudinkuvaan kuuluu:
Tästä tigeralle laitetusta mä unohdin yhden tärkeän: alkoholisti osaa aina hakea syytä itsensä ulkopuolelta. Se, ettei kumppani siedä juomista, johtuu kumppanin lapsuudesta, ahdasmielisyydestä, vanhempien kasvatustavasta, aiemmista parisuhteista jne. ja alkoholistin oma juominen taas työstressistä, suomalaisesta sosiaalipolitiikasta, ärsyttävistä naapureista, kaverin varpajaisista, hyvästä tsägästä lotossa jne.
Se, ettei kumppani siedä juomista, ei koskaan johdu siitä, että alkoholisti itse juo niin sairaalla tavalla ettei sitä voi sietää. Eikä oma juominen koskaan johdu siitä, että itsellä on alkoholiongelma. Ehei. Kyllä kumppanin sietovaikeudet johtuvat hänen opiskeluaikana vääristyneestä psyykestään ja oma juominen taas siitä ettei tuollaista hullua voi kukaan katsella selvin päin…
Hih hei, miten hyvä yhteenveto huiskis.
Retku teki yhtä lukuun ottamatta nuo kaikki. Kavereitaan se ei tähän vetänyt mukaan, koska siinä vaiheessa ne oli nistikavereita ja kaipa se tajusi itsekin, että niillä ei ole painoarvoa tai ei arvostanut niitä itsekään. Terveet kaverit oli jo jääneet heti ekan parin viikon retkuilun jälkeen. Ne kun oli viisaampia ja tiesi, että retkahtaneen pitää antaa rauhassa löytää oma pohjansa.
Kaipa meidänkin tarina tähän kuuluisi. Etenkin tällä hetkellä kun tuntuu, että tää on yhtä hel*ettiä - ja se kuitenkin vasta alkoi. Tapasin poikaystäväni kesällä, juuri alkaneella kuivalla jaksolla. Kaikki meni hyvin ja yhdessä oli tosi ihanaa. Ongelmia kuitenkin alkoi ilmaantua kun miehen hermot kiristyivät juomattomuuden takia. Sain osakseni mustasukkaisuutta, pään aukomista ja kiukuttelua. Hänellä takana oli kuntoutusjakso, mutta hän ei ole halunnut lähteä hakemaan mitään avohuollon tukea. On jokus kokeillut A-klinikkaa ja AA:ta, mutta ei koe niitä omikseen (toisin sanoen häntä ei niihin saa). Hän on majaillut minun luonani pari kuukautta - pari kertaa käynyt kaveria auttamassa hommissa.
Ensimmäinen retkahdus tuli puolitoista viikkoa sitten lauantaina. Tulin töistä kotiin kahdentoista aikaan ja täällä oli yksin hänen tyttärensä (kohta murrosiässä), joka oli tullut perjantaina kylään. Isänsä oli lähenyt yhdentoista aikaa kaupalle ja oli edelleen sillä tiellä. Iltapäivällä mieheltä tuli viesti, että tule tänne kiskalle, mutta älä ota tytärtä mukaan. Olin saanut tiedon reissusta (ja arvannut itsekin) jo ennen hänen omaa viestiään. Menin ja sain hänet kyytiini. Erinäisten tapahtumien jälkeen pääsimme asunnolleni, jossa hän nukkui hetken ja söi. Sitten oli taas lähdössä takaisin baariin ja lähtikin lopulta. Kävi tosin ihmeekseni vain parilla ja tuli melko pian takaisin. Seuraavana päivänä morkkis oli aivan julmettu. Reissuun liittyi valehteluakin. Oli valehdellut syöneensä antabuksia, mutta ei ollutkaan ottanut niitä. Sanoin, että annan meille vielä uuden mahdollisuuden.
No… Viime lauantaina otettiin sitten yhteen ja kerroin, että mäkin tarvitsen välillä omaa aikaa kotona. Hänellä on omalla kotipaikkakunnallaan niin paljon ongelmia ettei ole halunnut olla siellä. Sovittiin sitten kuitenkin, että hän lähtisi tänään sinne pariksi päiväksi. Hakisin sitten perjantaina. Maanantaina tulin kotiin niin hän olikin täällä jo lähes innoissaan lähdössä kotiinsa. Minä lähdin viemään. Yllättäen hän halusikin mennä vanhan ryyppykaverieukon luo. Itse lähdin ajelemaan takaisin kotiin. Hänellä oli antabukset päällä. Viiden aikaan alkuillasta juttelin hänen kanssaan ja kaikki oli ok. Seuraava puhelu oli vasta hieman kymmenen jälkeen illalla. Äänestä kuulin heti, ettei kaikki ole kunnossa. Hän väitti olevansa nukuksissa. Valehteli ummet ja lammet. Tajusin sen kyllä.
Seuraavana aamuna (eilen) soi puhelin 6.20. Hän soitti eikä muistanut edellisen illan puhelusta mitään, koska kyseli samoja asioita. Ei kuitenkaan myöntänyt mitään. Vetosi siihen, että hänellä on antabukset päällä. Tiedän kuitenkin hänen ennenkin juoneen niiden kanssa. Puoli kahdeksalta puhuin vielä hänen kanssaan lyhyen puhelun, mutta sen jälkeen hän ei enää puhelimeen vastannut. Seuraavan kerran puhelimeni soi hieman yhden jälkeen. Siinä vaiheessa hän jo myönsi ryypänneensä. Oli oksentanut maanantaiaamuna tuntitolkulla antabuksen takia. Jatkanut sitten kuitenkin juomista. Sanoi mulle, että kun hän on sanonut, ettei paikkakunta ole hänelle hyväksi. Siihen minä sitten, että hänen on turha yrittää syylistää minua. Sitten oli taas pitkään hiljaista puheluiden suhteen.
Eilen illalla kahdeksan aikaan hän soitti ja kertoi vetävänsä itsensä hirteen ja laittoi luurin korvaan. Oli todella humalassa. Soitti kuitenkin pian perään, jossa kertoi vielä, että hän meneekin kaverille hommiin ja ampuu itsensä. Itki, ettei halua menettää yms. Hän on ollut koko ajan juoppokaveriakan luona, missä on myös tämän mies ja alaikäisiä lapsia (ilmoitus tehdään huomenna). Tämäpä menikin siihen, että myös tämä akka soitti minulle eilen ja sanoi, että älä vaan jätä sitä miestä kun se rakastaa sua. Illalla en enää kuullut miehestä. Aamupäivällä tänään hän jälleen soitti ja sama laulu, että älä jätä yms. Kun puhelu alkoi mennä siihen, että en ole koskaan häntä rakastanutkaan niin kerroin, ettei minun tarvitse kuunnella tällaista ja laitoin puhelimen kiinni. Lähetin vielä viestin, että selvittää päänsä ja sitten puhutaan.
Kaikista pahinta tässä on älytön valehtelu. Mulle on selvinnyt, että se on jostain asioista valehdellut myös selvinpäin. Hän pyysi, että hakisin hänet tänne, mutta en suostunut. En voi olla hänelle jalat, jotka häntä kantavat enkä voi sairastaa hänen sairauttaan. Olen sitä mieltä, että hänen on itse opittavat löytämään keinot pysyä selvänä. Enhän minä voi häntä pelastaa ja olla turvapaikka kun muualla ei voi olla. Enkä minä voi olla ainoa keino olla selvänä, koska silloin sairastun itse. Hän vain kieltäytyy menemästä hoitoon ja tiedän, ettei pakottaminen auta, sillä halun pitää lähteä itsestään. Hän riippuu liikaa minussa kiinni eikä koe edes tarvetta etsiä apua muualta. Kun tänään sanoin, että puhutaan kun hän saa juomisen poikki niin hän sanoi, että kyllä hän saa jos minä haen hänet. Tää systeemi on aivan päälaellaan!!
Mutta mitä tehdä tässä tilanteessa? Olen kerran sanonut, että hän saa toisen mahdollisuuden. Nyt hän pyytää, että annan anteeksi vielä tämän kerran. Mun pitäis hakea hänet, että hän saa poikki kun ei muuten kerran onnistu. Sitten mun pitäisi sulattaa valheet ja se, että se on ollut siellä sen naisen nurkissa päivätolkulla. Ei kai mun tarvitse mitä tahansa kestää? Hän uhkailee itsemurhalla ja sillä, että jos jätän niin hän alkaa riivaamaan mun elämää (sitten kuitenkin sanoo, että ei hän sitä tarkoita niin kun mä luulen). Olisiko helpompaa katkaista siteet etten sairastu itse vai mitä tehdä?
Tulipa pitkä tarina…
Tervetuloa metsäprinsessa ja heti onnittelen sinua täysin oikeasta asenteesta. Älä edelleenkään suostu syyllistymään, älä mahdollista hänen alkoholinkäyttöään rupeamalla kyöräämään häntä, äläkä usko voivasi raitistaa häntä. Menettele juuri kuten olen viisaasti ajatellutkin.
Mies ei käyttäydy yhtään epänormaalisti. Hän käyttäytyy täsmälleen siten kuin sairautensa kieltävän alkoholisti käyttäytyykin: valehtelee, juonittelee, syyttelee (paikkakunta). Ei todellakaan ole paikkakunnan vika jos ihminen juo. Eikä hän raitistu vain sillä, että haet hänet takaisin luoksesi.
Mies ei ole koskaan raitistunutkaan kuntoutuksesta huolimatta. Hänellä vain sattui olemaan kuiva kausi kun tapasitte.
Suhteenne on niin alussa, että kehoittaisin lopettamaan sen. Vaikka hän olisi ollut kuinka hurmaava tavatessanne, hän on sairas ja alkoholismi on sairaus, jota ei voi toinen parantaa. Siitä ei myöskään selviä paikkakuntaa vaihtamalla eikä syyttelemällä olosuhteita, lapsuutta tai entistä elämää. Ensin täytyy hoitaa sairaus juomattomaan vaiheeseen omalla päätöksellä ja vasta sen jälkeen voi alkaa toipuminen, joka saattaa viedä vuosia. Onko sinulla aikaa, halua, voimavaroja tuhlata? Sillä hänen sairautensa tulee nielaisemaan nuo kaikki kolme,
Itsemurhauhkauksen voit jättää huomioimatta. Ei hän mitään itselleen tee, koska on vielä niin paljon juomatta ja monta konstia sen takaamiseksi käyttämättä. Sinä nyt olit yksi konsti. Ikävä kyllä.
Tee viisas päätös. Minä olen sigrid ja alkoholisti.
Hei Metsäprinsessa. Minä olen narkomaanin ex. Hän oli ollut raittiina aika pitkään, kun tapasimme, mutta niin vain retkahti hänkin vajaa vuosi sitten.
Sinulla on se onni tässä, että et ole vielä sairastunut läheisesi alkoholismin seurauksena. Sinulla on terve järkesi, joka kertoo mitä sinun pitää tehdä. Eli juuri niin kun olet tehnytkin. Älä hae, älä pelasta, älä alistu, älä ota vastaan syyttelyä ja selittelyä.
Alkoholismi sairastaa juuri noin kun sinun miesystäväsi. Hän valehtelee, syyttelee, lupailee… Ja kyllä hän valehtelee selvänäkin. Jos alkoholisti hoitaa raittiuttaan ja itseään, niin se on eri asia. Raitis on eri asia kun selvä.
Jos sinä jäät uskomaan ja toivomaan miehesi rinnalle, niin tie on pitkä. Hän tekee kaikkensa, että syyllistyisit ja pyörisit hänen sairautensa ympärillä. Pomppaisit kun hän pyytää. Lisäksi alkoholisti osaa usein olla ihana ja rakastettava. Minultakin on täysin hurmattu järki päästä, kuten monelta muutakin almalta (päihdesairaan voimo) täällä. Mutta se toinen puoli alkoholistista onkin sitten katkera, huutava, syyttävä, kieroileva paskiainen, joka myös liian useissa tapauksissa on väkivaltainenkin.
Ei itsehän sinä päätät miten elämääsi elät. En minä voi päätöstä tehdä puolestasi, mutta jos jäät alkoholistin aknssa elämään, niin hanki ainakin tukea ja hoitoa itsellesi heti alkuun. Kukaan muu tosiaan ei voi miestäsi parantaa kun hän itse. Ja jos hän raitistuisikin, niin hänestä ei ehkä tule koskaan sitä miestä, johon sinä tutustuit. Hän löytää perimmäisen itsensä ja se voi olla ihan toisenlainen.
Voimia sanoa ei.
P:S. Sulla on aivan ihana nimimerkki.
Vielä jatkan metsäprinsessalle.
Mä olen saanut aika usein itsariuhkauksia retkulta (eli tämä mun nisti). Se ensimmäinen oli kamala. Vapisin ja tärisin. Olin aivan lohduton. Sittemmin niihin alkoi tottua ja sekin on sinänsä kamalaa. Ei sellaiseen pitäisi tottua. Mutta muutuin välinpitämättömämmäksi niiden suhteen. Ja kaikista niistä uhoamisista huolimatta, retku on edelleen elossa. Joten sekin kuulunee taudin kuvaan, ainakin joillain.
