Mulle tuli tästä mieleen mitä se pappi sanoi mun häissä " ei ole peilin vika jos suu on vino".
Joo, mutta on helpompaa syyttää peiliä ja vaan lisätä huulipunaa! 
Meillä homma oli pitkään sellasta, että mulla kun on omien kavereideni kanssa suunniteltua menoa noin kerran kuussa niin yleensä aina silloin mies otti kunnon torstai-ilta kännit ja sitten perjantaina halusi kovasti viettää iltaa kotisohvalla minä kainalossa. Kun sitten perjantaina olin lähdössä hän sai minut potemaan huonoa omaatuntoa lähtemisestäni, tiedä sitten oliko se sattumaa vai suunniteltua. Usein siinä kävi niin, että hän lähti lopulta myös itsekin “en jaksanut olla yksin kotona kun sinäkin olit hurvittelemassa”. Nykyisin näitä ei onneksi juurikaan tapahdu.
Itseasiassa luin äsken ensimmäisen viestini toukokuulta ja aloin oikein miettimään näitä kuluneita kuukausia. Toukokuuta ennen oli pitkä tasainen ja hyvä jakso sen jälkeen on ollut vaihtelevaa. Ei täysin raitista, mutta ei myöskään ns. övereitä eikä viikolla ryyppäämistä. Nykyinen tilanne ei kuitenkaan tyydytä minua eikä kuulemma täysin myös miestäni. Täysraittius on kuitenkin se mihin hänen ei mielestään tarvitse ruveta vaan homma pysyy näin hanskassa. Minua ärsyttää aina kun näen pullon hänen kädessään ja jos humala hitusenkin hiipii hänen silmänurkkaan nousee minulle tatti otsaan. Vaikka hän käyttäytyisikin hyvin ja ei joisi itseään humalaan niin silti ärsyynnyn ja alan vihata häntä. Mielestäni hän ei ole sama ihminen kuin selvinpäin. Viinanpiru vie rakkaani aina jonnekin ja takaisin tulo kestää kyllä jokaisen kerran jälkeen kauemmin ja kauemmin…
Jep, jep, Sveitsi… otit jalat mun suustani.
Tai tällä hetkellä olen päässyt vihaamisen yli. Se peijoonin katkaisin on löytynyt… Mitä nyt viime viikonloppuna sähähdin lapsille että iskä EI AJA kun on vielä viinaa veressä… Tosi kypsää käytöstä 
Kun etäisyyttä (siis ihan maantieteellistä) on tarpeeksi, juominen ei ole ongelma. Siis minulla, hänellehän se ei ole ollutkaan ongelma… Kohtuu juomista tuo ei ole ollut aikoihin. Mutta pahimmat överit on kyllä loppuneet.
En voi silti sanoa, että olisin tyytyväinen tilanteeseen. Mutta tyydytään nyt kuitenkin.
Takinkääntelyä runsaasti harrastaneena suosittelen lämpimästi. Ja sitten siihen ehkä joskus kyllästyy ja osaa päättää, kummin päin sitä pitää, vai hankkisko kokonaan uuden takin. Jota voi sitten taas käännellä…
Eihän nämä prosessit etene kuin prosessoimalla. Ja se voi sitten kestää jonkun tovin.
ja kuolema korjaa varmasti, mutta kenellä on kiire…
Parhaat päätökset tulee pakottamatta. Omasta tahdosta toimia, muuttua, tehdä… Ihan varmasti. Hätäillen ei tule kuin… huonoja päätöksiä, ähäkutti, mitäs luulitte?
Eilen käytiin taas keskustelua (ihan hyvässä hengessä) alkoholin ja kannabiksen käytöstä. Mies ei joko tunnusta tai sitten ei oikeasti muista/tajua kuinka usein oikeasti juo tai polttaa. Tekis mieli alkaa pitää jotain kirjasta johon merkkaisi aina kun tuotteet kuuluvat päivään. Olis jotain konkreettista näyttöä. Tai voihan olla, että sekin kääntyis niin, että mä olen merkkaillut omiani.
On tää ihan pimeetä… No huomenna alkaa uusi harrastus ja toivon että siitä on mulle apua. Täytyy kuvitella ukon naama nyrkkeilysäkkiin ja paukuttaa niin kovaa kun lähtee… Luulen, että auttaa!
Anna mennä vaan! Ja hartiat pysyvät kunnossa samalla vaivalla kun purkaa aggressioita.
Jos tunnet, että se auttaa itseäsi, niin tee se. Mutta älä tee sitä kyttäämisen takia. Mulla on jonkun vuoden takainen lista kalenterissa, jossa lukee “olutta, kirkkaita, nolla, nolla, olutta…”
Siitä tiesin, että se en ole minä, joka kuvittelee.
Nykyään en laske. Siirryin nollatoleranssiin. Se joko juo tai sitten ei. Ei ole välimuotoja, sen kanssa ei ole mitään kohtuukäyttöä. Vaikka hän ei enää ole sammumiseen asti juonutkaan. Raja menee ekassa suullisessa.
VUORISTORATA! Sitä tää oikeasti on. Eilen oli ihan fiasko ilta. Mies joi ja taas niin monelta asialta putosi pohja. Pitkästä aikaa oli hirveessä jurrissa, paisko tavaroita ja oli ihan mieltä vailla. Äsken soitin hänelle ja kuulosti siltä, että ihan kun olis taas juonut, en ole varma. Autolla tulossa töistä. Mulla aivan kamala olo ja lasken minuutteja milloin pitäisi olla kotona. Kamalaa!
Eilen humalassa esitti myös aivan hirvittävän syytöksen joka liittyy mun vanhempiin ja en tiedä miten asiaan suhtautuisin. Täytyy asia keskustella läpi sitten kun on selvinpäin. Onko teillä kokemusta alkoholistin vainoharhaisuudesta ja päättömistä syytöksistä? Tällaista on ollut, mutta ne on aina kohdistuneet muhun, mutta nyt syyttää ulkopuolisia ihmisiä aivan hirvittävistä teoista. Pelottaa, sai mutkin jotenkin jo osaksi uskomaan asian. Olo on kuin hakatulla!
Hei sveitsi! Asia on tietenkin puitava sitten kun hän on selvin päin. Älä heti usko sanontaa, että viinissä on totuus. Alkoholistit saattavat joskus kehitellä ihan uskomattomia tarinoita ihan “hetken huumassa” ja esittää ne sitten kuin olisi tarkoinkin harkittua puhetta. Itsekin sitten ihmettelee, että mistäon tempaissut koko jutun. (Kokemusta on) Asia on tietenkin selvitettävä.
Ikäväähän sinulla on ehkä odotettavissa, jos mies on juovuksissa. En muuta osaa sanoa kuin että voimia, älä pillastu.
Sveitsi. Mun retku on monta monituista kertaa syyttänyt milloin ketäkin mistä milloinkin. Mä olen sitä mieltä, että se liittyy sairauteen. Yleensä hän on mitätöinyt puheensa seuraavalla keskustelulla selvin päin. Mutta kuitenkin aina jotain niissä tilanteissa hän on ottanut minulta pois. Mä en voi ajatella, että hän suhtautuu neutraalisti minun ystävääni, jota on edellisenä päivänä syyttänyt ties mistä.
Voimia sulle ja humalaisen kanssahan on ihan turha keskustella. Sen kaikki tietää, mutta stiä on niin vaikea silloin muistaa, kun on tilanne päällä.
Huominen tulee, vaikka tänään olisikin kamalaa.
Komppailen.
Ihan sekopäistä ja vainoharhaista puhetta tulee täälläkin. Tosin se liittyy aika usein tuohon piristeen käyttöön, mikä jo sinällään aiheuttaa vainoilua, mutta kyllä se viinakin pään siihen kuntoon vetää.
Niin, päihtyneen kanssa ei kannata aikaansa tuhlata. Selvää päivää odottaen.
Voimia. En osaa sanoa mitään kaunista, kun itsellä on olo vähän niin ja näin. Mutta hengessä mukana silti.
Minä luulen, että tämä on se juttu. Puheet kumoutuu, vaaditaan normaaliutta taas, mutta jotakin on otettu pois, joka kerta.
Juuri noin.
Muistan kirkkaasti sen hyytävän tunteen, joka sisimpääni hiipi, kun alkoholistini lasketteli järjettömiä, syyttäviä lausahduksiaan, jotka olisi seuraavana päivänä pitänyt unohtaa, kun ‘mähän olin humalassa’ tai ‘enhän mä mikään roisto ole’.
Tunsi itseni ja tunteeni aina täysin mitätöidyiksi, kun minun olisi pitänyt tyynesti vastaanottaa kaikki, mitä sairaan ihmisen mieli tuotti. Alkoholisti yritti ensin syyllistää minua ties mistä älyttömästä, ja sen päälle vielä siitäkin, että se tuntui minusta pahalta. Vähä vähältä luottamus, kunnioitus ja rakkaus murenivat, hän otti ne pois pala palalta. Mitä sitten enää oli jäljellä? Ei mitään, minkä vuoksi olisin itseni ja elämäni häneen sitonut.
Sama juttu meillä. kaikki syyttelyt ja ihmeelliset jutut selitettiin sillä, että on sairas. Sairas ei siis ole vastuussa tekemisistään. Ei niitä sanoja ja tekoja vaan saa takaisin eikä kaiken maailman valheiden jälkeen ihmisten väliset suhteet palaa ennalleen. Eikä varsinkaan luottamus tai kunnioitus. Kunnioitus murenee vähitellen ja se on kyllä mahdotonta palauttaa. Mulla ei ole kyllä enää tippaakaan luottoa / kunnioitusta ex-miestä kohtaan ja jos mahdollista koko ajan vähemmän…
Tämä on juuri se, mitä niin moni on täällä sanonut. Alkoholismia sairautena pitää ymmärtää, mutta alkoholistia ei tarvitse, se on jopa pahasta.
Tämänhän voisi tiivistää vaikka näin:
Mitä enemmän ymmärrät alkoholismia, sitä vähemmän ymmärrät alkoholistia. Mitä enemmän ymmärrät alkoholistia, sitä vähemmän ymmärrät alkoholismia.
Ymmärretty että ei hyödytä ymmärtää 
Jouluenkeli, komppaan todella tuota, EN JAKSA YMMÄRTÄÄ enää että alkoholismi on sairaus.
Mä ajattelen että alkoholismi todellakin on sairaus, hyvin vakava sairaus joka ilmenee varsin monin tavoin. Ennen alkoholistin kanssa elämistä en todellakaan käsittänyt mitä se pitää sisällään. Luulin, kuten varmasti moni muukin, että se on vain se juominen. Ja se on selkärangattomuutta, juopot ovat iloisia velikultia joilta on kontrolli mennyt. Nyt tiedän olleeni todella pahasti hakoteillä luuloineni.
Ennen kaikkea tiedän nyt sen, että sairaus ilmenee myös viinan juonnin loppumisen jälkeen. Toipuminen on pitkä tie, vaatii alkoholistilta itseltään paljon motivaatiota ja tahtoa. On niitäkin, jotka eivät koskaan toivu vaikka juomisen lopettaisivatkin. Juominen on tässä sairaudessa sen ulkoinen ilmentymä, jonka poistuminen ei sairautta paranna.
Meillä niitä pahoja sanoja ja syytöksiä ja jopa valheita ei enää voi selitellä humalalla. Niitä ei pyydetä anteeksi, ei selitellä. Ne pitäisi vain unohtaa, painaa villaisella. Sehän olikin silloin juovana aikana vielä aika helppoa, kun kaikki se liittyi juomiseen. Nyt se ei enää liity siihen, joten se on vielä pahempaa, vielä vaikeampi kestää.