joo, joku harrastus olisi hyvä. Mulle on vaan vaikeaa jotenkin sitoutua sellaiseen säännölliseen toimintaan. Tunnen itseni kovin herkästi ulkopuoliseksi, tiedän että se on täysin pääni sisässä. Pitää vaan rohkaista itsensä taas mukaan.
Eilen oli hyvä keskustelu terapeutin kanssa riippuvuuksista. Hän sanoi, että suurin osa ihmisistä kokee riippuvuuden tunnetta jossain kohtaa elämässään. Jäämme kiinni siihen dopamiinin tuomaan hyvään fiilikseen herkästi, ja sen jälkeen aivomme ohjaavat meitä ihan alitajuisesti kohti sitä samaa toimintaa. Olkoon se sitten päihteet, pelaaminen, some, ruoka, rääkkiliikunta… Pick your poison.
Juteltiin myös siitä, että olisi hyvä löytää nyt joku toinen juttu, joka aiheuttaa sitä mielihyvää ja nostattaa dopamiineja. Muuten tylsistyminen saattaa johdattaa taas alkoholihoukutusten ääreen.
Täytyy etsiä lisää kirjallisuutta aivokemia-aiheesta.
Dopamiini-vinkki: puolituntia liikuntaa (kävelyä, pyöräilyä, jumppaa, mitä vain josta tykkäät) ja siihen päälle pulahdus luonnonveteen tai uimahallin altaaseen ja sauna. Puhtaat, lämpimät vaatteet päälle. Kuppi teetä. Dopamiiniryöppy
@nollaaja : oletko kokeillut kylmiä kylpyjä ja saunomista ? tai avantouintia ? siitä tulee kivat dopamiinit, ihan kuin olisi humalassa mutta krapulaa ei tule
Tuttua. Minä olen kärsinyt tästä ulkopuolisuuden tunteesta koko elämäni, vaikkei siihen pitäisi edes olla mitään näkyvää syytä, minulla kun on sekä iso perhe että paljon ystäviä. Ja silti.
Jo pelkästään se, että tuntee itsensä jollain lailla kummalliseksi, aiheuttaa sitä ulkopuolisuuden tunnetta. Itse olen havahtumassa siihen - nyt kun olen koko ajan selvin päin, joitain asioita on vaan helpompi nähdä itse - että saatan hyvinkin olla ns. neuroepätyypillinen ihminen. Olen löytänyt itsestäni pitkän listan ADHD-ominaisuuksia. Suorastaan järkyttävän pitkän. Ja vaikka oman juomisen voi selittää ties millä, tämä on kyllä ollut yksi ihan kiinnostava lisäselitys entisten päälle. Juominen on tasannut villisti laukkaavia, sekavia ajatuksiani.
Itselleni yksi hyvä tapa saada fyysinen hyvänolontunne on joogaaminen. Siinä ei tarvitse olla erityisen taitava eikä sitä tarvitse suorittaa - eikä edes poistua kotoa. Olen hankkinut nettijoogapalvelun, maksaa noin satasen vuodessa. Siitä voi valita joko livetunnit tai tallenteiden tahtiin joogaamisen ja niitä löytyy joka lähtöön, eri pituisia. Oma suosikkini on 25 minuutin flow- tai hathajooga, jota tehdessä ei tarvitse tuntea rehkivänsä eikä ylittävänsä itseään, mutta josta tulee aina todella hyvä olo. 25 minuuttia ei ole pitkä uhraus omasta päivästä.
En tiedä, onko jooga sinulle jo tuttua, mutta jos ei, sitä kannattaa kokeilla. Ei ole mitään väliä sillä, taipuuko oma keho yhtä syviin venytyksiin kuin ohjaajalla, se taipuu sen minkä taipuu. Välineurheilua se ei myöskään ole, tosin hyvä joogamatto, jossa on riittävästi pitoa, helpottaa kyllä.
Että tässä yksi ehdotus uudeksi endorfiinien lähteeksi. Itse olen myös huomannut, että se tasaa omaa sekavaa mieltäni ihan yhtä hyvin kuin viini - ellei jopa paremmin.
@Räpistelijä olen kokeillut joogaa, juurikin vastaavanlaisen nettijoogapalvelun kautta. Se oli ihan mukavaa ja rentouttavaa, mutta jotenkin en saanut itseäni sitoutumaan siihen ja homma alkoi tuntua sitten pakkopullalta, niin se jäi. Täytyy antaa sille uusi mahdollisuus, youtubestakin löytyy maksuttomia videoita.
Juurikin tuo, että tunnen itseni kummalliseksi, ja erityisesti vääränlaiseksi. Mulla nää ajatukset puskee vahvasti lapsuuden kokemuksista. Olen kokenut koulukiusaamista, eikä kotonakaan ollut mitenkään hyväksyvä ilmapiiri.
Olen nyt saanut itseni taas liikkeelle ja kävelylle ulos. Sekin aiheutti minulle ahdistusta, kun koin olevani vääränlainen siellä mennessäni, ja että muut ulkoilijat varmasti katsovat minua pahalla ja ajattelevat pahaa. Juu-u, kuulostaa varmaan ihan pöhköltä, mutta näin syvällä mä olen ollut, jo olen välillä vieläkin. Tätä kaikkea olen käsitellyt nyt reilun vuoden terapiassa, pikku hiljaa olen pystynyt altistamaan itseäni näille ahdistaville tilanteille. Ja huomaan nyt kyllä, että alkoholi on ruokkinut sitä ahdistusta, vaikka itse käytin sitä helpottamaan ahdistusta. Nyt KUUDEN VIIKON raittiuden jälkeen huomaan jo, että pystyn hiljentämään sen sisäisen ääneni, joka kertoo tarinaa itseinhosta.
Kohtuukäytön kummitus kuiskasi eilen illasta aika tomerasti korvaani. Tämän laukaisi minulle esitetty kysymys, tuonko sullekin jotain alkosta? Ihan sujuvasti vastasin: ei, en tarvitse mitään. Mutta niin vaan tuo kysymys laukaisi minussa mietteet, että niin, enkö enää siis koskaan juo, entä jos viikonloppuna pari, saako viiniä pienemmässä pakkauksessa, on luvattu kesäistä säätäkin, kesän lopetus, jäisi hyvä fiilis, eihän siitä mitään haittaa olisi…….. Heitin mielessäni vastakysymyksen, mutta mitä saavuttaisin sillä parilla juomalla, sellaista mitä en juomatta saisi? Muistelin paria viimeistä raitista viikonloppua, jolloin fiilis on ollut upea aina aamuisin, kun ei ole ollut krapulaa. Ja miten hyvin olen nukkunut, ja miten paljon pidemmältä viikonloput ovat tuntuneet.
Sain kummituksen perääntymään, mutta sinne se jäi taustalle, kummittelemaan. Kyllä tässä saa skarppina olla.
Onneksi on tämä palsta, kiitos teille kaikille, matkamme jatkuu päivä kerrallaan
Kuusi viikkoa on aivan mahtava saavutus! Voit todella onnitella itseäsi siitä - ilman juomista oleminen helpottuu koko ajan.
Kohtuukäytön kuiskinnat ovat hankalia välillä, mutta annan nyt toivoa siitä että niiden kanssa alkaa tulla toimeen. Minä kävin kesällä aika ison painin sen kummituksen kanssa, ja vaikken voikaan sanoa varsinaisesti voittaneeni, jokin on nyt nytkähtänyt.
No just nämä! Tällaisia sitä on tullut pyöriteltyä mielessä - lisään listaan vielä yhden vitsikkäimmistä itsepetosyrityksistäni, joita hetken verran kesällä haudoin: entä jos ostaisinkin alkoholittoman punaviinin ja sitten lisäksi minipullon alkoholillista ja hieman lorauttaisin siitä pienestä siihen isoon?
Tällaisia olen miettinyt aivan tosissani vielä pari kuukautta sitten - mutta enää en.
Nyt mietin että onkohan niin, että kun on useamman kuukauden lorauttelematta lasiinsa mitään höpsöjä ja vaarallisia takaportteja, aivot ihan vaan kerta kaikkiaan tottuvat olemaan ilman.
Tarkoitan tässä nyt sanoa, että vaikka vielä hetki sitten painiskelin, nyt ajatus siitä että en enää juo on pelkästään hyvä enkä koe sitä menetyksenä. Joten sinunkin kohdallasi se on ihan varmasti mahdollista!
Voi miten tuttua tämäkin.
Se on kummallista miten varhaiset kokemukset siitä, ettei ole ollut hyväksytty, kulkevat koko elämän mukana kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden tunteina.
Haluan silti antaa toivoa tässäkin asiassa. Minusta ei kuulosta yhtään pöhköltä se, että joutuu miettimään, mitä muut ulkoilijat itsestä ajattelevat - päin vastoin sekin on aivan tuttua. Mutta: siitä on mahdollista päästä eroon.
Omasta lapsuudesta on mahdollista hissukseen irtautua. Joskus se vaan vähän kestää, minun piti elää viisikymppiseksi ennen kuin opin katsomaan itseäni hyväksyvämmällä katseella. Ja voi miten mukava sellaisen katseen alla onkaan sitten olla, kun on tottunut vain tunteeseen arvostelun kohteena olemisesta ja siitä, ettei kelpaa vaikka seisoisi päällään! Se tuntuu ihanalta, kelvata itselleen.
Se että laittaa hanttiin kohtuukäytön kummitukselle on hyvä alku oman itsekunnioituksen ylläpidossa. Ja kun on hyvä syy kunnioittaa itseään, itselle alkaa olla helpompaa olla myös lempeämpi, ja armollisempi.
Itseinhosta pääsee eroon. Se ei ole loppuelämän tuomio.
Niin saa, mutta sinäkin tosi hienosti selvästikin nyt olet! Ja joo, matka jatkuu.
Hienoa, että sait kohtuukäytön kummituksen vaikenemaan, hyvillä perusteluilla!
En tiedä onnistuuko lohdutukseni, mutta yritän. Olen itsekin useasti erehtynyt miettimään, mitä muut ajattelevat plaaplaaplaa… ja todennut, että ensinnäkin totuutta tuskin koskaan saan selville siitä mitä muut minusta ajattelevat, voin vain spekuloida ja se ei johda mihinkään. Minua on myös lohduttanut jonkun kertoma tosiasia, että suurin osa ihmisistä ei ajattele minusta mitään. Ihmisillä on niin paljon ajateltavaa omissa asioissaan ja muuta mielenkiintoista, että lopulta aika harva ehtii keskittyä toisten asioihin. Ja lopuksi vertaan, että paljonko minä esim. lenkillä tai salilla tms ehdin pohtia kanssalenkkeilijöitä tai -voimailijoita, kiinnittää huomiota heidän tekemiseen tai vaatteisiin tms. En ehdi, täysi työ keskittyä itseen ja omaan tekemiseen. Miksi siis joku toinen ehtisi keskittyä minuun tai minun epämuodikkaaseen jumppa-asuun. Ja vielä yksi juttu, miksi lähtökohtaisesti ajattelen, että joku muu ajattelee minusta juurikin jotain pahaa tai ikävää. Pääsääntöisesti ihmiset ajattelevat melko neutraalisti, toteavat vain ajatuksissaan, että siinä hän lenkkeilee Osasinko selittää ajatusteni…saitko kiinni
Palautan kävellessäni usein ajatukseni ympäristöön, luontoon, keskittymällä miltä ympärilläni näyttää, kuullostaa, tuntuu, haisee, maistuu…silloin ajatus ei lähde laukalle muihin ihmisiin…
Niin ja ennen kaikkea Paljon Onnea kuudesta raittiista viikosta ja Mukavaa päivää
saan kyllä ajatuksestasi kiinni @Metsanpoika . Juuri noin sitä ajatusta yritänkin ohjata muualle, ja välillä onnistunkin. Ja loppujen lopuksi, kuten terapeuttini päähäni yrittää takoa: mitä väliä sillä on, mitä joku ohikulkija minusta ajattelee, jos ajattelee. Se on hänen murheensa, ei vaikuta minuun millään lailla. Ja, että ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät ole välttämättä totta.
Juuri näin niitä ajatuksia taitaa tulla useille meistä…ja tärkeää olisi itsekin hoksata että ne ovat vain ajatuksia ja pyyhkiä ne sitten pois ja keskittyä siihen mitä on tekemässä
Hyvä että osasin jotenkin avata ajatuksiani ymmärrettävästi. Se ei aina omasta mielestä onnistu
Hyviä pohdintoja tääällä, hienoa @nollaaja että sulla terapeutti, se tekisi varmasti itsellekin hyvää mutta perhe olosuhteet ja pieni paikkakunta huomioon ottaen se ei ole totetutettavissa mutta työstän paljon asioita mielessä ja nyt hyvä kun tännekin voi kaikkea kirjoitella…
Onnittelut 6.sta viikosta myös loistava tsemi päällä!
Loppuviikko meni vauhdilla töissä, ja alkusyksyn lämpimistä päivistä nauttien. Elämä tuntunut ihan kivalta . Olen selvästi oppinut jo paremmin sietämään vaikeampiakin tunteita, enkä jää niihin niin jumiin.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, täytyy käydä taas lukemassa teidän muidenkin ketjuja kunhan tämän viikonlopun saan kiireineen ohi.
Pikainen viesti, pitkästä aikaa. Elämä heittänyt kaikenlaista murhetta ja huolta, suunnasta ja toisesta. Raittiina jatkanut ja taistellen eteenpäin omien terveysmurheiden kanssa, ja läheisiä kannatellaan.
Aivan, kuin itse olisin kirjoittanut tuon! Tosin mulla vasta eka päivä menossa, mutta tuntemukset samoja. Olen kyllä jo pitkään jollain tasolla tiennyt ongelmastani, mutta todellista myöntämistä en ole kyennyt ennen tätä viikonloppua tekemään. Eli olen alkoholisti ja tarvin/haluan apua!
Vastaan pitkän ajan jälkeen kun on ollut paljon meneillään joten en ole ehtinyt täällä juurikaan käydä.
Erittäin hyviä pointteja sinulla. Minulle tulee nepsytaustan takia jatkuvasti näitä ideoita että pitää äkkiä saada dopamiiniryöppy. Sitten kun hillitsen sitä niin tulee armoton vitutus. Mutta se kestää vain hetken. On hyvä keino vaikka nettishoppailussa että lisää tuotteita ostoskoriin ja sitten poistuu nettikaupasta ja menee myöhemmin takaisin. Sitten pystyy harkitsemaan tarkemmin, tarvitseeko todella tätä tai tuota.
Oon nyt juonut harvemmin ja ottanut tavoitteeksi, että yksi känni viikossa riittää. Sekin on jo melko paljon mutta joskus join joka päivä. En tosin paljoa. Myös flunssat jne. Estää juomisen ihan omasta halustani. Eli pystyn hillitsemään tätä halutessasi. Aina en vain halua.
Tänään olin vähällä käydä Alkossa ajatuksena, että joisin huomenna. Mietin kuitenkin asiaa hetken ja tuumasin, että ehdin ostamaan viinaa myöhemminkin jos vielä siltä tuntuu. Tuntuu kuin minussa olisi kaksi persoonaa; se vastuuton lapsi joka haluaa jotain heti ja sitten aikuinen, joka osaa ajatella järjellä jos haluaa. En vain kestä yhtään tylsyyttä.
Helpottaa kyllä tieto siitä etten ole yksin ongelmani kanssa enkä huonompi ihminen kuin muut. Kun aina on saanut kuulla olevansa poikkeava, niin kyllä se jälkensä jättää. Olen siitä todella iloinen, että en ole tehnyt humalassakaan pahaa kenellekään. Olen vain huomannut, että salailen juomistani välttyäkseni mahdolliselta kritiikiltä. En ainakaan vielä kykene siihen, että ottaisin vastaan kritiikkiä. Koska ”eihän minulla mitään ongelmaa ole”… Eipä
Kaipa minulla jotenkin pitää olla salaisuuksia jotta elämässä olisi jotakin jännitystä. Ehkäpä salaisuudet voisivat olla vaarattomiakin vaarallisten sijaan.
raittiuden jälkeen huomaan jo, että pystyn hiljentämään sen sisäisen ääneni, joka kertoo tarinaa itseinhosta.
Osasinko selittää ajatusteni…saitko kiinni 
ja Mukavaa päivää 
ja taistellen eteenpäin omien terveysmurheiden kanssa, ja läheisiä kannatellaan.
