Tuossa on tavoitetta, että osaisi olla ilman niitä dopamiini”piikkejä”.
Kukaan läheisistäni ei tiedä tästä alkoholiongelmastani enkä halua kertoa siitä kenellekään paitsi anonyymisti täällä, koska se ei sinällään haittaa jokapäiväistä elämääni. Olen myös puhunut siitä terapiassa. Lääkärissä en ole halunnut kertoa sitä, koska pelkään, että kaikkea mahdollista käsiteltäisiin jatkuvasti päihderiippuvuuden kautta. Tiedän, että terveydenhuollossa autetaan ihmisiä saamaan apua tähän ja päihderiippuvuus on hyvä ottaa huomioon monessakin asiassa, mutta minä en pysty siihen. En ainakaan tällä hetkellä.
On kuitenkin helpottavaa puhua tästä kaikesta täällä. Koska jos joka viikonloppu tuntee, että pakko vetää kännit, niin kyllä jokin on silloin vialla ja vaatii ns. Korjaamista. Pelkään myös tuomitsemista; läheiseni eivät sitä tee, mutta haluan ratkaista tämän ongelman itsekseni ja kaikessa hiljaisuudessa.
Ei käy kieltäminen, että minulla on addiktiopotentiaali geeneissä. Minun tulee osata siirtää se addiktio myönteisiin asioihin. Voinhan ihan hyvin olla riippuvainen vaikka lukemisesta tai kutomisesta; asioista, joista on hyötyä. ADHD:sta on sillä tavoin hyötyä, että pystyn tuntikausia keskittymään intohimoisesti turvalliseen ja kiinnostavaan asiaan, joita minulla onneksi on, ja unohtaa kaiken muun.
Suvussani on ja on ollut alkoholismia, ei kuitenkaan vanhemmillani.
Viime viikonloppuna tuntui hieman orvolta, koska tuntui, että ”kaikki muut” olivat jossain ryyppäämässä. Sitten kuitenkin ajattelin, että moni on myös kotona selvin päin, joten miksen minäkin, eikä sen tarvitse tylsää olla. Eivätkä todellakaan absoluuttisesti kaikki muut edes halunneet ryyppäämään. Ja havahduin siihen, että olen alkanut jo torstainakin juomaan, koska onhan se jo melkein viikonloppu. Onneksi olen töiden takia kyennyt hillitsemään sitä silloin, mutta ei sekään ole hyvä merkki, jos joutuu laskemaan, paljonko on vielä aikaa juoda ja paljonko ns. Saa juoda. Älkää käsittäkö väärin; en tuomitse ketään tällä. Minulla ei ole halua eikä varaa tehdä niin.
Pahoittelen sekavaa tekstiä, koska on mielen päällä paljon asioita. Minun on aina ollut vaikeaa kohdata ongelmiani. Nyt on kuitenkin niin sanotusti pakko. Olen ajanut itseni pahoihin velkoihin ja ajattelin hetken, että haluan vain kuolla, mutta sitten tajusin, etten todellakaan ole ainoa. Joskus vain tuntuu, että luottotietojen menettäminen on tässä yhteiskunnassa melkein henkirikostakin hirveämpää yleisen asenteen kannalta. Rahan takia ei elämäänsä kannata riskeerata.
Tänään ja huomenna siis taas selvin päin, eikä se oikeastaan niin kamalaa ole. En enää ajattele, että minun pitäisi ”alentua” olemaan selvin päin. Ajattelen kuitenkin, että ihan hyvin voisin kokeilla selvin päin olemista ja sitä, miltä se tuntuu. Jos nyt kuitenkin tulee ”repsahdettua”, niin se on harmillista tietenkin, mutta sen jälkeen mietin, miksi niin tapahtui ja miten sen voisi jatkossa välttää.
Täältä saadulla tuella ja ymmärryksellä on ollut minulle valtava merkitys. Se auttaa käsittelemään ongelmaani ja antaa minulle voimaa 
