Sunnuntai ja normaaliaika alkoi. Heräsin ekaa kertaa vailla neljä mutta en tiennyt joko oli tapahtunut siirtymä, joten jatkoin unia siltä varalta että niin ei ollut vielä käynyt ja heräsin sit lopullisesti puoli viiden maissa normaaliajassa. Minua ei ole ikinä nämä siirtymät haitanneet. Sopeudun uuteen aikaan vaivattomasti. Tänään on hyvä fiilis ja levollinen olo. Broilerinkoivet on uunissa kun teen niistä kastikkeen jossain välissä aamupäivällä. Koipien lihasts tulee melkeinpä paras kastike. Muuten en voi sietää koipia enkä syö niitä sillään koska ne haisevat pahalle ja niissä on limaisia osia ym. Huomenna alkaa uusi viikko ja ihmiset kömpii luolistaan. Täytyy tänään seurata vauva palstan keskusteluja siitä miten uupuneita ja ärsyyntyneitä ihmiset on normaaliajasta 
Viikonlopusta selvittiin. Uusi viikko ja ihana touhukas arki alkoi. Näin unen Danielista. Isäkin oli unessa ja hänestä en ole nähnyt unta yli vuoteen. Isä ja Daniel oli yhdessä. He olivat minun ja äidin luona käymässä ja minä kai olin lähdössä Iisalmeen. Danielilla oli pentuja ja pissasi lattialle. Yritin saada Danielin mukaan reissuun mutta isä ei laskenut sitä minun mukaan. Ymmärsin niin että isän piti huolehtia Danielista eikä sikdi voinut antaa lupaa… uni oli lohduttava. Daniel ja isäni on ilmeisesti nyt yhdessä jossakin. Heistä on seuraa toisilleen kunnes minä joskus päätän täällä vaellukseni ja näen heidät uudelleen.
Kävin unessa myös unieni kantapaikassa. Istuin tiskin äärellä kun minun luokse tuli työntekijä joka sanoi että ”meillä on ongelma. Aiheutat täällä häiriötä. Sinun pitää poistua” olin ihan ihmeissäni kun en edes juonut mitään. Nautin vain tunnelmasta ja näppäilin puhelintani 
ilmeisesti raittiuteni oli nyt heille ongelma. Mut olivat saaneet taas juomatarjoilut käyntiin. Viimeksi siellä unessa käydessäni heidän liiketoiminta keskittyi ruokatarjoiluun ja alkoholin myynti oli loppunut. Aivothan ei keksi uniin uusia hahmoja vaan kaikki ihmiset joita unissa tapaamme on sellaisia jotka olemme joskus nähneet jossakin. Basritiskin takana työskentelevä mies oli sodiaalisesta mediasta tuttu italialainen mies jonka vaimo älyyttää sitä aina videoissa. Se joka tuli minut häätäämään oli myös tutun näköinen mutta en nyt saa päähäni kuka hän oli
Tänään tuli kyllä herättyä liian aikaisin mutta ei voi mitään. Tarkoitus olisi tänään lähteä äidin kanssa kaupunkiin bussilla pyörätuolilla. Äiti on voinut nyt hyvin ja on liikkunut sisällä ilmsn rollaa. Käytiin eilen lyhyellä kävelylläkin ilman rollaattoria. Mut bussista ei kyllä pääse pois omin jaloin niin pitää tehdä kiekka pyörätuolilla. Vähän jännittää että onnistuuko reissu hyvin. Äiti alkaa olla niin levoton kun ei ole päässyt bussilla kaupunkiin pitkään aikaan. Jospa reissu onnistuisi. Ei minua muu huoleta kuin se kun tänne päin tullessa ei ole korotettua pysäkkiä että saako pyörötuolin turvallisedti pois bussista…
Mukavaa kaupunkimatkaa, pidän 
että kaikki sujuu hyvin 
Luulen ymmärtäväni tän hyvin; kun liikuin isäni ja hänen pyörätuolinsa (tai ihan rollaattorinsakin) kanssa julkisilla (varsinkin niinä ensimmäisinä kertoina), jännitti aina mm. se, minkälainen bussi ja kuski osuu matkalle. Matalalattia -busseista, joissa on oma luiska pyörätuoleille, ei silti aina kaikki kuskit laskeneet lattiaa saati levittäneet luiskaa, vaikka tietenkin näkivät peilistä, että pyörätuolillinen on tulossa bussiin. Yleensä minun piti itse aina huudahtaa kuskille, että apua tarvitaan - välillä joku ihana sivullinen mainitsi siitä kuskille. Tai sitten vaikka bussista poisjäädessä sama kuski ei siltikään laskenut lattiaa, vaikka edelleen peilistä näki, että tällä kertaa olimme siirtyneet isäni ja pyörätuolin kanssa jo ihan siihen ovien edustalle. Pahimmillaan jotkut kuskit eivät todellakaan peitelleet ärtymystään ja tuhahtelivat suhteellisen kovaäänisesti, kun joutuivat nousemaan kuskin paikaltaan ja tulemaan bussin keskiosaan availemaan luiskaa ym. Onneksi aina välillä sattui kohdalle ihanan palveluhenkisiä ja ystävällisiä kuskeja, jotka vaikuttivat myös heti auttavan mielellään ihan oma-aloitteisesti. Se vain oli harvinaisempaa siellä isossa kaupungissa, missä ennen asuimme. Otin ihan tavaksi lähettää aina näistä hyvistä kuskeista positiivista palautetta bussiyhtiöille.
Noin yleensä ottaen tykkään tosi paljon körötellä busseilla, kun siinä saa samalla seurata ohikiitäviä, välillä ihaniakin maisemia ja pidin tärkeänä, että suurimmaksi osaksi kotona oleva isänikin pääsi tästä vielä nauttimaan, vaikka ihan kaikkea ei enää pyörätuolista yltänyt näkemäänkään. Mutta edelleen hän näki kauniin taivaan ja suurimman osan puista. Mutta, mitä useamman kerran isäni oli kaatunut, sitä enemmän hän alkoi pelätä kodin ulkopuolella liikkumista.
Haimme hänelle sitten ne aiemminkin mainitsemani taksikortit, joiden avulla vapaa-ajan matkat oli huomattavasti helpompia ja tosiaan yksi saattaja pääsi samalla kyydillä ilmaiseksi (tai ainakin vielä aiemmin pääsi). Isälläni oli siis vaskulaarinen dementia.
Voimia sinne arkeen, sinulla vaikuttaa olevan hyvä asenne eri asioiden suhteen:heart_exclamation: 
Hupsista. Plinkki hävisi mielestä enkä oo muistanut mitään kirjoittaa. Bussireissu meni hyvin eikä ollut muita ongelmia kuin se, että takaisin tullessa kyytiin tuli vielä rattaat ja rollaattori joten oli vähän ahdas keskiosa bussissa loppumatkasta. Kaupungissa liikkuminen sujui hyvin ja tuli kiinnitettyä huomiota esteettömyys asioihin ihan eritavalla. Torin kiveys kyllä näyttää hyvälle mutta ei siinä ole kyllä mietitty pyörätuolilla liikkuvia yhtään. Tämä ihminen joka laitteli minulle joku aika sit viestiä ja josta ei ole mitään kuulunut 1,5 vuoteen ja joka yllättäen soitti, laitteli illalla viestiä josta ymmärsi että häntä ajdistaa kun en joka päivä laita viestiä eikä pidetä kahden tunnin puheluita päivittäin. Laitoin herätessä hänet suoraan estoon kun en minä jaksa pitää ihmisiin väkisin yhteyttä jos ei ole vasn mitään asiaa. En minä ruppee viestittelemään pakolla väkisin ja tekemään tikusta asiaa. En ole hälle maanantain jälkeen laittanut viestiä kun on ollut kaikkee muuta, niin nyt sit kiukutteli että ”jokin on mennyt rikki” kun ei tule viestiä lähetettyä 
niin se oli kun hänestä edellisen kerran kuulin että hälle piti joka päivä soittaa ja jos ei niin tehnyt niin heti oli kertomassa miten asiat ei ole hyvin kun ei joka päivä pidetä maraton puheluita. Rasittava roikkuja. Mut nyt ostoslistan tekoon ja sit kauppaan. Lauantaina ei kulje bussit joten tässä pitää miettiä mitä vähillä rahoilla ostan että kaikki riittää maanantaihin asti. Mut minusta on tullut siinä suhteessa jo melko taitava 
Perjantai. Eilen oli todella hyvä päivä. Touhusin koko päivän ja aikaa jäi vielä naapurillekkin tunnin verran. Ruokaa ei tarvinnut tehdä, joten tein vispipuuron, kävin kaupassa, tiskasin pariin otteeseen, pesin lattiat ja keittiön kaskelit, vessan ja vedin uunin pois paikoiltaan ja puhdistin sen taustan. Pesin myös uunin. Nyt on hernekeitto hautumassa ja täytyy lähteä kauppaan. Sit on klo 10 pöpipiikin vuoro. Huomenna ei kulje bussit ja tiedossa on hiljainen viikonloppu. Taidan ostaa hautakynttilän niin voitais huomenna käydä äidin kanssa hsutausmaalla muualla haudattujen muistomerkillä sytyttämässä kynttilän isälle.
Näin raittiina aina välillä käy niin että jotkin päivät ovat todella hyviä. Hyviä päiviä on paljon mutta eilen tunsin itseni onnelliseksi ihan elämän pienistä asioista. Herättiin eilen aikaisin ja syötiin puuro. Sit istutin äidin pyörätuoliin ja lähdettiin kylälle humputtelemaan. Käytiin ostamassa kaupasta herkkuja ja katseltiin kaupan aulassa ohikulkijoita. Sit suunnattiin kirkkoon jossa kuultiin sellomusiikkia ja urkujen pauhua. Kotiin palatessa äiti höpötteli tyytyväisenä. Sit syötiin ja juotiin päiväkahvit ja vain oltiin loppupäivä. Iltapäivällä juttelin hetken naapuriystävän kanssa ja sit ryhdyin kuuntelemaan äänikirjaa martti lutherista. Sanoin äifille varmaan kolme kertaa kuinka hyvä päivä on ja äiti oli samaa mieltä. Ei ollut mitään ihmeellistä tai erikoista vaan jotenkin oli niin hyvä olla. Tiesin jo eilen herätessä että siitä tulee hyvä päivä. Eikä tämä päivä tee poikkeusta. Äiti pääsee liikkumaan rollaattorilla ja pyörätuolilla päästään pidemmälle joten ei tässä ole mitään hätää. En ikinä vielä juodessani kokenut että jokin päivä olisi ollut oikein hyvä ellei tapahtunut jotakin erikoista kuten reissua jonnekkin tai muuta vastaavaa. Nyt raittiina elämän pienet asiat tuo iloa ihan eri tavalla
Piipahdettiin keskustassa. Suunnattiin s-markettiin. Ei me mitään menty ostamaan kun ei tarvita mitään mutta käytiin istumassa aulassa ja katselemassa ihmisiä. Sunnuntait on niin hiljaisia että oli ihan pakko käydä ihmisten ilmoilla niin ei tullut sitä tunnetta että ollaan äidin kanssa maailman ainoat jäljelle jääneet ihmiset kun ketään ei näy missään. Pullaakin leivoin heti aamusta niin tänään ei tarvii tehdä enää mitään. Olen tyytyväinen itseeni, että sain rahamme jälleen riittämään lokakuussa ja saatiin vielä viikonlopuksi herkkujakin. Tilillä ehkä 2€ rahaa jäljellä mut jääkapissa on ruokaa, pakastin täynnä pullaa ja kissoillakin on evästä yllinkyllin. Asunnossa on lämmin ja televisiosta tulee hiihtoa. Asiat on ihan hyvin ja huomenna tullee lomarahat jälleen kerran. Sit pitää taas aloittaa prosessi alusta ja tarkkailla päiväbudjettia niin selvitään tämänkin kuun loppuun. Siitä on tullut minulle lähes peli, että kuinka hyvin onnistun pitämään pallot ilmassa. Lokakuun tulos olisi parempi jos ei olis tullut yllättäviä menoja mut siitäkin selvitiin. Raittius on tuonut mukanaan harkintaa.
Minua on vaivannut elämässäni se, että kuinka minä pärjään kun äiti kuolee? Osaanko? Saanko arjesta oman näköisen? Kuinka pärjään yksin. Kun äiti oli hoidossa vuodeosastolla, niin tajusin kun jäin kotiin yksin, että meidän arki on minun määrittelemä. Päivärytmi ja rutiinit on minun luomia olleet syksystä -23. Tajusin, että elän jo nyt oman näköistä arkeani eikä äidin puuttuminen muuttanut arjen rytmiä eikä muutakaan. Ymmärsin että jo nyt elän oman näköistä elämää. Sen tajuaminen rauhoitti. Tiedostin ettei arjessa tule tapahtumaan suuria muutoksia kun äiti jättää meidät. Ja vaikka jäin yksin niin en sortunut juomaan. Se on ollut toinen epävarmuuden syy. Pysynkö raittiina kun vastuu äidistä päättyy? Tuon viime okuun kokemuksen perusteella usksllan sanoa, että raittius kantaa senkin jälkeen kun vastuu äidistä päättyy. Raittius on niin tärkeä osa elämääni että en usko, että haluan luopua siitä turvasta jota raittius on tuonut elämääni
Kuulostaa hienolta, kuten sekin, että arki on muokkautunut jo melkolailla sellaiseksi, miksi olet sen halunnutkin.
Tavallaan tuo hoivavastuu tuli hyvään aikaan ja tuki alkuraittiutta. Samoin raitistuminen; äitisi ei niin tarvinnut sinua, kun vielä joit.
Muistisairaus tuo sellaiset pitkät, vähittäistä luopumista sisältävät jäähyväiset, läheisillä on aikaa sopeutua paremmin kuin äkkilähdössä. Muistisairas saattaa olla vielä tovin hoitopaikassakin loppupäästä, jolloin käynnit siellä vielä rytmittävät arkea yksin kotona ollessa.
Uskon, että pärjäät hyvin ja sitten aikanaan elämään löytyy kaikkea uutta ja omaa.
Uusi viikko ja ihana arki alkoi. Viikonloppu oli niin hiljainen, synkkä säänsä puolesta ja kadut oli lauantainakin niin hiljaisia. Mut nyt on maanantai ja elämä jatkuu ja ihmiset kömpii esiin luolistaan.
Olen ollut nyt yli viikon uutispimennossa. En lue uutisia netistä enkä ole katsonut uutisia. Maailma on edelleen pystyssä mutta minulla on rauhallisempi fiilis. Jos jotain sellaista tapahtuu joka jollain tavalla muuttaisi elämääni niin kuulusin siitä kyllä. Mitään sellaista ei ole tapahtunut. Samoja asioita varmasti edelleen pyöritetään päivästä toiseen. Tästä nyt aamukävelylle ja sit kauppaan. Tänään teen nakkikastikkeen
Tuo on yksi tärkeimmistä terveyteen liittyvistä asioista, alkoholista luopumisen jälkeen.
Uutisten ja maailmantilanteen 24/7 seuraaminen ja epätoivoinen yritys ymmärtää, mitä täällä tapahtuu ja kuka teki mitäkin, on äärimmäisen kuormittavaa ja ahdistavaa.
Jos jotain merkittävää todella tapahtuu näät sen kyllä aamulla, kun avaat verhot.
Toinen käsittämätön juttu on nuo päivälehdet, joiden lööpit hyppii silmille, menit minne tahansa.
Keltaisen median tehtävä on kertoa mitä sairautta saatat milloinkin tietämättäsi sairastaa, mihin voit kuolla ja mitä jonkun suurvallan johtaja milloinkin puuhaa.
Kun alkaa elää omanlaista ja pelotonta elämää ilman ahdistusta ja päihteitä, eikä osta kaikkia valmiiksi pureskeltuja juttuja, niin siitä se elämä alkaa.
Jos jostain pitää aloittaa, niin siivoa puhelimesta kaikki some- ja uutisapit pois ja soita vaikka jollekin.
Hyvää alkanutta uutta viikkoa @Fincoco ja @Jussi sekä muut vertaisystävät 
Terveiset uutispimennosta, samoilla linjoilla kanssanne, täällä on hyvä olla Piilouduin juhannuksen aikoihin ja se on ollut hyvä juttu, tehnyt minulle hyvää.
Minua vähän kummastuttaa pikkuveljen hiljaisuus. Elokuusta lähtien hän on vastaillut viesteihin hyvin nihkeästi tai on jättänyt vastaamatta kokonaan. Mihinkään asiaan ei saa reaktiota eikä mielipidettä. Olen yrittänyt pitää hänet ajan tasalla mitä meille kuuluu mutta häntä ei tunnu yhtään kiinnostavan. Ei lue viestejä eikä pidä yhteenkään sukulaiseenkaan yhteyttä. Tein nyt sen päätöksen että poistin hänen kanssa käydyn keskustelun whatsapista enkä laita hänelle yhtään viestiä. Nähtäväksi jää laittaako minulle viestiä kun lopetan yhteydenpidon. En kehtaa ylläpitää yksisuuntaista viestittelyä. Puheluihinkaan ei vastaa. Minä vähän epäilen että veljen sortuminen huumeisiin ja äidin muistisairauden paheneminen oli hälle liikaa ja työntää siksi minutkin pois elämästään. Olkoon sitten yksin kotonaan
Kuulostaa surulliselta. 
En yhtään ihmettele, jos hämmentää ja kummastuttaa. Moni meistä kokee tuollaisen huomiotta jättämisen torjuntana eikä torjuntaa ole todellakaan aina niin helppoa kestää. Se voi nostaa muun muassa häpeän tunnetta siinä osapuolessa, joka tulee jätetyksi huomiotta.
Kuulostaa siltä, että olet tehnyt jo tosi paljon sitä, mitä tuon kaltaisissa tilanteissa voi tehdä. Ehkä nyt on hyväkin sauma antaa pallo veljelle. Ja voihan senkin veljelle ilmoittaa ja senkin, miten kurjaa yksipuolinen viestintä on. Ehkä myös, että kaipaat välistänne kontaktia (jos kaipaat)? Ihmiset, kun ei aina välttämättä tajua tällaisia, varsinkaan jos elävät keskellä kriisiä tm. Hän toivottavasti vastaa/ottaa yhteyttä sitten, kun pystyy.
Olen kokenut isoa merkitystä ja hyötyä siitä, että olen avoimesti haavoittuvainen läheisten ja ystävieni (joskus myös työkavereideni kanssa työasioihin, esimerkiksi työhön liittyvään epävarmuuteen, liittyen) kanssa. Aikoinaan (viitisentoista vuotta sitten), kun sen älysin aloittaa, sai se aikaan lumipallo -efektin; ajan kuluessa alkoivat muutkin uskaltaa tehdä tätä samaa. Se on omalla kohdallani syventänyt kaikkia ihmissuhteitani tosi paljon.
No, tapansa kullakin ja itse tiedät parhaiten omasi.
Hyvää viikonloppua sinulle ja kaikille muillekin❣️
Kurja juttu, mutta ehkä hänellä on joku syy toimintaansa. Voiko itse jotenkin huonosti vai onko halunnut vetäytyä, koska kaikki tuo vaan ylittää hänen kestokykynsä? Eihän noista aina ole niin helppoa puhua.
Voihan yhteys palautua myöhemmin. Onneksi taidat itse voida nyt ihan hyvin, vaikka tilanne onkin joiltain osin haastava.
Tuo uutispimento (plus älypuhelinlakko) on ollut minullakin mietinnässä. Toistaiseksi olen jatkanut vanhaan malliin, uutiset eivät ehkä kuormita liikaa, vaan pikemminkin on kiinnostavaa pohtia asioita eri näkökulmista… mutta toinen puoli on se, että kaikki tuo syö aikaa muilta tekemisiltä ja varmaankin olisi hyvinvoinnin kannalta parempi ja ehkä nautinnollisempaakin tehdä se aika jotain muuta. Toki nytkin ulkoilen, luen, teen kotitöitä ja aikaa menee ihmissuhdejuttuihinkin, joten uutisten seuraamista ja ruutuaikaa ei tolkuttomasti olekaan.
Mukavaa viikonloppua
Viikonloppu meni mukavasti lukien. Puolitoista kirjaa sain yhteensä luettua. Tämä syksy on ollut sellainen että on lukeminen jäänyt hyvin vähäiseksi. Tilanne alkaa olla nyt jo niin hyvä että pääsen takaisin kirjojen pariin. Miten oli mukava seikkailla ihan muissa maissa ja maailmoissa. Olen kyllä veljeltä kysynyt että painaako häntä jokin asia tai onko muuta ongelmaa ja kysyin ihan suoraan kun yhteydenpito on hänen suunnalta lähes loppunut. Kysyin myös että olenko tehnyt jotain että onko hän suuttunut minuun tai olenko jättänyt tekemättä jotain ja hän olisi pettynyt? Ei kuulema ole mitään mutta selvästi nyt jotain kuitenkin on… en nyt jaksa sitä miettiä liikaa. Lunta on sadellut ja nyt näyttää kovin talviselle. Piristi mieltä valkea ja lähes mustavalkoinen maisema.
Tänään on varmaan rasittava päivä. Sisko tulee vanhimman tyttärensä ja hänen vauvan kanssa ja kaksoisveljen naisystävä tyttönsä kanssa. Eniten rasittaa ajatus jälkimmäisten vierailusta kun se nainen tuijottaa vain puhelinta ja tyttö istuu hiljaa ilmeettömänä. Nyt vierastaa varmaan vielä enemmän kun olikohan elokuuta kun olen hänet nähnyt… illalla ei tarvii unta odottaa. Herätessäni laitoin hernekeiton porisemaan ja sit käytiin kaupassa. Äiti pääsi rollaattorin kanssa liikkeelle niin ei tarvinnut pyörätuolia työnnellä. Hyvin on äiti toipunut. Sit pesin lattiat ja vessan ja kohta ryhdytään syömään.
Vielä tulee daniel päivittäin mieleen. On jotenkin välillä tyhjä olo kun ei ole sitä enää jaloissa pyörimässä. Mut kyllä koiraton elämä on helpompaa. En ottaisi nyt uutta koiraa. Asunto pysyy paljon siistimpänä. Nyt huomaa miten paöjon koira aiheutti sotkua ja pölyn määrä on vähentynyt huimasti.
Pysäkillä oli päihdepariskunta koiran kanssa. Sääliksi kävi pikkuinen koira. Kävivät niin hitaalla etteivät ainakaan alkoholia olleet juoneet. Sinnehän nuo menivöt missä tämän alueen sosiaalitapaukset majailee. Vanhoja kerrostaloja joissa on vaikka minkälaista hiihtäjää. Lienevätköhän vasta muuttaneet kun ei ole tulleet ennen vastaan…
Oli jälleen niin hyvä olo kun heräsin. Kiitollinen olo kun ei tarvitse enää olla siinä oravanpyörässä. Jouluaattona tuleekin sit 2.5 vuotta selvinpäin. Matka on vasta alussa mutta joka päivä homma etenee. Varaa ei ole laskea suojausta
Ja miten sitä nykyään tuleekaan iloiseksi kun näkee äidin istuvan nojatuolissa nauramassa jollekkin ohjelmalle. Silloin tietää tehneensä jotain oikein kun näkee äidin hyväntuulisuuden. Vielä saan pitää hänet lähellä