Sunnuntai ja normaaliaika alkoi. Heräsin ekaa kertaa vailla neljä mutta en tiennyt joko oli tapahtunut siirtymä, joten jatkoin unia siltä varalta että niin ei ollut vielä käynyt ja heräsin sit lopullisesti puoli viiden maissa normaaliajassa. Minua ei ole ikinä nämä siirtymät haitanneet. Sopeudun uuteen aikaan vaivattomasti. Tänään on hyvä fiilis ja levollinen olo. Broilerinkoivet on uunissa kun teen niistä kastikkeen jossain välissä aamupäivällä. Koipien lihasts tulee melkeinpä paras kastike. Muuten en voi sietää koipia enkä syö niitä sillään koska ne haisevat pahalle ja niissä on limaisia osia ym. Huomenna alkaa uusi viikko ja ihmiset kömpii luolistaan. Täytyy tänään seurata vauva palstan keskusteluja siitä miten uupuneita ja ärsyyntyneitä ihmiset on normaaliajasta 
Viikonlopusta selvittiin. Uusi viikko ja ihana touhukas arki alkoi. Näin unen Danielista. Isäkin oli unessa ja hänestä en ole nähnyt unta yli vuoteen. Isä ja Daniel oli yhdessä. He olivat minun ja äidin luona käymässä ja minä kai olin lähdössä Iisalmeen. Danielilla oli pentuja ja pissasi lattialle. Yritin saada Danielin mukaan reissuun mutta isä ei laskenut sitä minun mukaan. Ymmärsin niin että isän piti huolehtia Danielista eikä sikdi voinut antaa lupaa… uni oli lohduttava. Daniel ja isäni on ilmeisesti nyt yhdessä jossakin. Heistä on seuraa toisilleen kunnes minä joskus päätän täällä vaellukseni ja näen heidät uudelleen.
Kävin unessa myös unieni kantapaikassa. Istuin tiskin äärellä kun minun luokse tuli työntekijä joka sanoi että ”meillä on ongelma. Aiheutat täällä häiriötä. Sinun pitää poistua” olin ihan ihmeissäni kun en edes juonut mitään. Nautin vain tunnelmasta ja näppäilin puhelintani 
ilmeisesti raittiuteni oli nyt heille ongelma. Mut olivat saaneet taas juomatarjoilut käyntiin. Viimeksi siellä unessa käydessäni heidän liiketoiminta keskittyi ruokatarjoiluun ja alkoholin myynti oli loppunut. Aivothan ei keksi uniin uusia hahmoja vaan kaikki ihmiset joita unissa tapaamme on sellaisia jotka olemme joskus nähneet jossakin. Basritiskin takana työskentelevä mies oli sodiaalisesta mediasta tuttu italialainen mies jonka vaimo älyyttää sitä aina videoissa. Se joka tuli minut häätäämään oli myös tutun näköinen mutta en nyt saa päähäni kuka hän oli
Tänään tuli kyllä herättyä liian aikaisin mutta ei voi mitään. Tarkoitus olisi tänään lähteä äidin kanssa kaupunkiin bussilla pyörätuolilla. Äiti on voinut nyt hyvin ja on liikkunut sisällä ilmsn rollaa. Käytiin eilen lyhyellä kävelylläkin ilman rollaattoria. Mut bussista ei kyllä pääse pois omin jaloin niin pitää tehdä kiekka pyörätuolilla. Vähän jännittää että onnistuuko reissu hyvin. Äiti alkaa olla niin levoton kun ei ole päässyt bussilla kaupunkiin pitkään aikaan. Jospa reissu onnistuisi. Ei minua muu huoleta kuin se kun tänne päin tullessa ei ole korotettua pysäkkiä että saako pyörötuolin turvallisedti pois bussista…
Mukavaa kaupunkimatkaa, pidän 
että kaikki sujuu hyvin 
Luulen ymmärtäväni tän hyvin; kun liikuin isäni ja hänen pyörätuolinsa (tai ihan rollaattorinsakin) kanssa julkisilla (varsinkin niinä ensimmäisinä kertoina), jännitti aina mm. se, minkälainen bussi ja kuski osuu matkalle. Matalalattia -busseista, joissa on oma luiska pyörätuoleille, ei silti aina kaikki kuskit laskeneet lattiaa saati levittäneet luiskaa, vaikka tietenkin näkivät peilistä, että pyörätuolillinen on tulossa bussiin. Yleensä minun piti itse aina huudahtaa kuskille, että apua tarvitaan - välillä joku ihana sivullinen mainitsi siitä kuskille. Tai sitten vaikka bussista poisjäädessä sama kuski ei siltikään laskenut lattiaa, vaikka edelleen peilistä näki, että tällä kertaa olimme siirtyneet isäni ja pyörätuolin kanssa jo ihan siihen ovien edustalle. Pahimmillaan jotkut kuskit eivät todellakaan peitelleet ärtymystään ja tuhahtelivat suhteellisen kovaäänisesti, kun joutuivat nousemaan kuskin paikaltaan ja tulemaan bussin keskiosaan availemaan luiskaa ym. Onneksi aina välillä sattui kohdalle ihanan palveluhenkisiä ja ystävällisiä kuskeja, jotka vaikuttivat myös heti auttavan mielellään ihan oma-aloitteisesti. Se vain oli harvinaisempaa siellä isossa kaupungissa, missä ennen asuimme. Otin ihan tavaksi lähettää aina näistä hyvistä kuskeista positiivista palautetta bussiyhtiöille.
Noin yleensä ottaen tykkään tosi paljon körötellä busseilla, kun siinä saa samalla seurata ohikiitäviä, välillä ihaniakin maisemia ja pidin tärkeänä, että suurimmaksi osaksi kotona oleva isänikin pääsi tästä vielä nauttimaan, vaikka ihan kaikkea ei enää pyörätuolista yltänyt näkemäänkään. Mutta edelleen hän näki kauniin taivaan ja suurimman osan puista. Mutta, mitä useamman kerran isäni oli kaatunut, sitä enemmän hän alkoi pelätä kodin ulkopuolella liikkumista.
Haimme hänelle sitten ne aiemminkin mainitsemani taksikortit, joiden avulla vapaa-ajan matkat oli huomattavasti helpompia ja tosiaan yksi saattaja pääsi samalla kyydillä ilmaiseksi (tai ainakin vielä aiemmin pääsi). Isälläni oli siis vaskulaarinen dementia.
Voimia sinne arkeen, sinulla vaikuttaa olevan hyvä asenne eri asioiden suhteen:heart_exclamation: 
Hupsista. Plinkki hävisi mielestä enkä oo muistanut mitään kirjoittaa. Bussireissu meni hyvin eikä ollut muita ongelmia kuin se, että takaisin tullessa kyytiin tuli vielä rattaat ja rollaattori joten oli vähän ahdas keskiosa bussissa loppumatkasta. Kaupungissa liikkuminen sujui hyvin ja tuli kiinnitettyä huomiota esteettömyys asioihin ihan eritavalla. Torin kiveys kyllä näyttää hyvälle mutta ei siinä ole kyllä mietitty pyörätuolilla liikkuvia yhtään. Tämä ihminen joka laitteli minulle joku aika sit viestiä ja josta ei ole mitään kuulunut 1,5 vuoteen ja joka yllättäen soitti, laitteli illalla viestiä josta ymmärsi että häntä ajdistaa kun en joka päivä laita viestiä eikä pidetä kahden tunnin puheluita päivittäin. Laitoin herätessä hänet suoraan estoon kun en minä jaksa pitää ihmisiin väkisin yhteyttä jos ei ole vasn mitään asiaa. En minä ruppee viestittelemään pakolla väkisin ja tekemään tikusta asiaa. En ole hälle maanantain jälkeen laittanut viestiä kun on ollut kaikkee muuta, niin nyt sit kiukutteli että ”jokin on mennyt rikki” kun ei tule viestiä lähetettyä 
niin se oli kun hänestä edellisen kerran kuulin että hälle piti joka päivä soittaa ja jos ei niin tehnyt niin heti oli kertomassa miten asiat ei ole hyvin kun ei joka päivä pidetä maraton puheluita. Rasittava roikkuja. Mut nyt ostoslistan tekoon ja sit kauppaan. Lauantaina ei kulje bussit joten tässä pitää miettiä mitä vähillä rahoilla ostan että kaikki riittää maanantaihin asti. Mut minusta on tullut siinä suhteessa jo melko taitava 
Perjantai. Eilen oli todella hyvä päivä. Touhusin koko päivän ja aikaa jäi vielä naapurillekkin tunnin verran. Ruokaa ei tarvinnut tehdä, joten tein vispipuuron, kävin kaupassa, tiskasin pariin otteeseen, pesin lattiat ja keittiön kaskelit, vessan ja vedin uunin pois paikoiltaan ja puhdistin sen taustan. Pesin myös uunin. Nyt on hernekeitto hautumassa ja täytyy lähteä kauppaan. Sit on klo 10 pöpipiikin vuoro. Huomenna ei kulje bussit ja tiedossa on hiljainen viikonloppu. Taidan ostaa hautakynttilän niin voitais huomenna käydä äidin kanssa hsutausmaalla muualla haudattujen muistomerkillä sytyttämässä kynttilän isälle.
Näin raittiina aina välillä käy niin että jotkin päivät ovat todella hyviä. Hyviä päiviä on paljon mutta eilen tunsin itseni onnelliseksi ihan elämän pienistä asioista. Herättiin eilen aikaisin ja syötiin puuro. Sit istutin äidin pyörätuoliin ja lähdettiin kylälle humputtelemaan. Käytiin ostamassa kaupasta herkkuja ja katseltiin kaupan aulassa ohikulkijoita. Sit suunnattiin kirkkoon jossa kuultiin sellomusiikkia ja urkujen pauhua. Kotiin palatessa äiti höpötteli tyytyväisenä. Sit syötiin ja juotiin päiväkahvit ja vain oltiin loppupäivä. Iltapäivällä juttelin hetken naapuriystävän kanssa ja sit ryhdyin kuuntelemaan äänikirjaa martti lutherista. Sanoin äifille varmaan kolme kertaa kuinka hyvä päivä on ja äiti oli samaa mieltä. Ei ollut mitään ihmeellistä tai erikoista vaan jotenkin oli niin hyvä olla. Tiesin jo eilen herätessä että siitä tulee hyvä päivä. Eikä tämä päivä tee poikkeusta. Äiti pääsee liikkumaan rollaattorilla ja pyörätuolilla päästään pidemmälle joten ei tässä ole mitään hätää. En ikinä vielä juodessani kokenut että jokin päivä olisi ollut oikein hyvä ellei tapahtunut jotakin erikoista kuten reissua jonnekkin tai muuta vastaavaa. Nyt raittiina elämän pienet asiat tuo iloa ihan eri tavalla
Piipahdettiin keskustassa. Suunnattiin s-markettiin. Ei me mitään menty ostamaan kun ei tarvita mitään mutta käytiin istumassa aulassa ja katselemassa ihmisiä. Sunnuntait on niin hiljaisia että oli ihan pakko käydä ihmisten ilmoilla niin ei tullut sitä tunnetta että ollaan äidin kanssa maailman ainoat jäljelle jääneet ihmiset kun ketään ei näy missään. Pullaakin leivoin heti aamusta niin tänään ei tarvii tehdä enää mitään. Olen tyytyväinen itseeni, että sain rahamme jälleen riittämään lokakuussa ja saatiin vielä viikonlopuksi herkkujakin. Tilillä ehkä 2€ rahaa jäljellä mut jääkapissa on ruokaa, pakastin täynnä pullaa ja kissoillakin on evästä yllinkyllin. Asunnossa on lämmin ja televisiosta tulee hiihtoa. Asiat on ihan hyvin ja huomenna tullee lomarahat jälleen kerran. Sit pitää taas aloittaa prosessi alusta ja tarkkailla päiväbudjettia niin selvitään tämänkin kuun loppuun. Siitä on tullut minulle lähes peli, että kuinka hyvin onnistun pitämään pallot ilmassa. Lokakuun tulos olisi parempi jos ei olis tullut yllättäviä menoja mut siitäkin selvitiin. Raittius on tuonut mukanaan harkintaa.
Minua on vaivannut elämässäni se, että kuinka minä pärjään kun äiti kuolee? Osaanko? Saanko arjesta oman näköisen? Kuinka pärjään yksin. Kun äiti oli hoidossa vuodeosastolla, niin tajusin kun jäin kotiin yksin, että meidän arki on minun määrittelemä. Päivärytmi ja rutiinit on minun luomia olleet syksystä -23. Tajusin, että elän jo nyt oman näköistä arkeani eikä äidin puuttuminen muuttanut arjen rytmiä eikä muutakaan. Ymmärsin että jo nyt elän oman näköistä elämää. Sen tajuaminen rauhoitti. Tiedostin ettei arjessa tule tapahtumaan suuria muutoksia kun äiti jättää meidät. Ja vaikka jäin yksin niin en sortunut juomaan. Se on ollut toinen epävarmuuden syy. Pysynkö raittiina kun vastuu äidistä päättyy? Tuon viime okuun kokemuksen perusteella usksllan sanoa, että raittius kantaa senkin jälkeen kun vastuu äidistä päättyy. Raittius on niin tärkeä osa elämääni että en usko, että haluan luopua siitä turvasta jota raittius on tuonut elämääni
Kuulostaa hienolta, kuten sekin, että arki on muokkautunut jo melkolailla sellaiseksi, miksi olet sen halunnutkin.
Tavallaan tuo hoivavastuu tuli hyvään aikaan ja tuki alkuraittiutta. Samoin raitistuminen; äitisi ei niin tarvinnut sinua, kun vielä joit.
Muistisairaus tuo sellaiset pitkät, vähittäistä luopumista sisältävät jäähyväiset, läheisillä on aikaa sopeutua paremmin kuin äkkilähdössä. Muistisairas saattaa olla vielä tovin hoitopaikassakin loppupäästä, jolloin käynnit siellä vielä rytmittävät arkea yksin kotona ollessa.
Uskon, että pärjäät hyvin ja sitten aikanaan elämään löytyy kaikkea uutta ja omaa.
Uusi viikko ja ihana arki alkoi. Viikonloppu oli niin hiljainen, synkkä säänsä puolesta ja kadut oli lauantainakin niin hiljaisia. Mut nyt on maanantai ja elämä jatkuu ja ihmiset kömpii esiin luolistaan.
Olen ollut nyt yli viikon uutispimennossa. En lue uutisia netistä enkä ole katsonut uutisia. Maailma on edelleen pystyssä mutta minulla on rauhallisempi fiilis. Jos jotain sellaista tapahtuu joka jollain tavalla muuttaisi elämääni niin kuulusin siitä kyllä. Mitään sellaista ei ole tapahtunut. Samoja asioita varmasti edelleen pyöritetään päivästä toiseen. Tästä nyt aamukävelylle ja sit kauppaan. Tänään teen nakkikastikkeen
Tuo on yksi tärkeimmistä terveyteen liittyvistä asioista, alkoholista luopumisen jälkeen.
Uutisten ja maailmantilanteen 24/7 seuraaminen ja epätoivoinen yritys ymmärtää, mitä täällä tapahtuu ja kuka teki mitäkin, on äärimmäisen kuormittavaa ja ahdistavaa.
Jos jotain merkittävää todella tapahtuu näät sen kyllä aamulla, kun avaat verhot.
Toinen käsittämätön juttu on nuo päivälehdet, joiden lööpit hyppii silmille, menit minne tahansa.
Keltaisen median tehtävä on kertoa mitä sairautta saatat milloinkin tietämättäsi sairastaa, mihin voit kuolla ja mitä jonkun suurvallan johtaja milloinkin puuhaa.
Kun alkaa elää omanlaista ja pelotonta elämää ilman ahdistusta ja päihteitä, eikä osta kaikkia valmiiksi pureskeltuja juttuja, niin siitä se elämä alkaa.
Jos jostain pitää aloittaa, niin siivoa puhelimesta kaikki some- ja uutisapit pois ja soita vaikka jollekin.