Jeps, täällä on edelleen jatkuvasti mietintämyssy päässä. On otettu ja oltu ottamatta ja kelailtu ja pyöritelty asiaa edes sun taas. Kovien kännien määrä on mielestäni harventunut + kotona illalla kalsarointikin tuntuu lässähtävän aiempaa varhaisemmassa vaiheessa nukahtamiseen
Olen huomannut että a) seura b) baari ovat suurimmat ongelmat juomisen suhteen - kavereiden kanssa juttua heittäessä ei muista kontrolloida juomien määrää. Kotosalla kun juo, niin asia pysyy paremmin hallinnassa (mutta syötyä tulee sitten vastaavasti ihan liikaa)
Nyt olen sitten kotitöissä, joten puitteet kunnon tissuttelulle olisivat mainiot. Siispä lienee aika vähän keskittyä tähän vähentämishankkeeseen enemmän pieteetillä. Yritän kompata kuntoilulla ym. terveystohinalla.
Lainasin tuosta ketjun alkupäästä kun huomasin että täällä viitattiin minun ketjuuni. Mulla tosiaan sitten lopulta meni pitemmällekin kuin siihen 25 annokseen. Mutta nyt olen ollut 2,5 kk antabuksilla täysraittiina ja voin sanoa että se on vaikuttanut elämääni aivan kaikilla osa-alueilla positiivisesti.
a) rahat riittävät
b)olen laihtunut 10 kiloa
c) jaksan töissä ja muuten elämässä aivan toisella tavalla
d) ei enää myöhästymisiä eikä poissaoloja töistä
e) kohtapuoleen pääsen aloittamaan juomisen takia keskeytyneen psykoterapian
uudelleen
Ennen olin kapakassa, nyt huomaan miten paljon elämässä on muutakin mielenkiintoista.
Minulla tosiaan vaati tämän täyden lopettamisen, sen verran pitkällä meininki oli. Vähentäminen ei onnistunut. Jokainen tyylillään.
Minulla oli kapakassa tuttuja ja vakipöytä mutta olin viihtynyt siellä vasta muutaman kuukauden, en vuosia, joten pystyin suht kivuttomasti jättämään tuon kuvion pois… ja muutenkin olen vähän erakkotyyppi, jos olisin voimakkaammin riippuvainen muista ihmisistä niin olisi voinut olla vaikeampaa tuo lopettaminen
No, nyt taas huomaan - tai olen huomannut kyllä jo pidemmän aikaa, että alkoholin merkitys elämässäni ja sen nauttiminen on lisääntynyt. Ja kierosti vielä: samanaikaisesti, kuin ko. aineen näkyvät haittavaikutukset ovat vähentyneet. Eli olen vahvasti sellaisella hitaasti rappioon vievällä tiellä, koska nopea tie oli psyykelle ja fysiikalle liian raskas.
En oikein vielä tiedä mitä ajatella kaikesta tästä. Juuri nyt olen jopa humalassa - ensimmäinen kerta kun kirjoitan tänne pienessä kännissä, anteeksi siitä. Olisi mukavaa keskustella näistä asioista vanhojen tuttujen kanssa, mutta Close Call ainakin on varmaan foorumin jättänyt jo vuosia sitten.
Aa:ssa ei neuvota läheisiä, koska he eivät siellä ole paikalla. Sen sijaan siellä annetaan aika suoraan ymmärtää, että jos et itse ota raitistumistasi vakavasti ja tee sen eteen kaikkea mahdollista (mukaan lukien hoitoon hakeutuminen, antabus, täydellinen rehellisyys perhettäsi kohtaan, tarvittaessa terapia, yksinäisyys mieluummin kuin kavereiden kanssa dokaaminen, juomiseen kannustavien harrastusten lopettaminen, AA:ssa käyminen - mikä tahansa mistä voisi olla apua), et voi odottaa päänsilityksiä ja ymmärrystä läheisiltäsi, sillä juomisesi suututtaa ja ärsyttää heitä. Ei heidän tarvitse olla sinulle mukavia ja ymmärtäväisiä, jos juot. Et myöskään voi syyttää heidän tukensa puutetta siitä, ettet raitistu - raitistuminen on henkilökohtainen asia ja raitistua voi, vaikkei ensimmäinenkään läheinen olisi tukenasi. Vastuu raitistumisesta on siis yksin alkoholistilla itsellään, ja koska yksin raitistuminen on vaikeaa (joskaan ei mahdotonta!), AA:ssa saa kaipaamaansa tukea muilta saman koulun käyneiltä. Yksin raitistuvankin tulee muuttaa elämäänsä radikaalisti ja käyttää itsetutkiskeluun ja uuden elämän rakentamiseen paljon aikaa, että raittius pysyisi.
Al-anon ohjaa läheisiä pitämään huolta ennen kaikkea itsestään. Läheinenkin on vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan, eikä ole hänen tukensa tai sen puuttumisen syy, jos alkoholisti ei raitistu. “Oman onnensa nojaan” siis tarkoittaa sitä, että lakataan kantamasta vastuuta toisen ihmisen teoista ja reagoinnista ja sen sijaan pidetään itsestä hyvää huolta. Jos toisen auttaminen vaatisi oman itsen uhraamista, siihen ei suostuta. (Vrt. alkoholisti juo ja kaipaa sen jälkeen päänsilityksiä - koska olen vihainen, en suostu hyssyttelemään ja silittelemään asiaa vaan olen reilusti vihainen sen sijaan, että taas pettäisin itseni teeskentelemällä tosi ymmärtäväistä. Jos alkoholisti ei tahdo, että olen vihainen, niin olisi sitten juomatta ja tekisi kaiken mahdollisen pysyäkseen juomatta.) Jos toinen juo itsensä huonoon kuntoon ja saa sillä perheen lähtemään, ongelma on juovan alkoholistin, ei perheen joka ei ole tukenut häntä. Perhe kun ei kenenkään kädessä olevaa pulloa vie suulle.
Olen itse sekä raitistunut alkoholisti että yhä juovan alkoholistin läheinen ja tiedän kyllä, miten kauheasti sitä vaatii läheisiltään tukea ja ymmärtämystä raitistumispyrkimyksilleen. Mutta tiedän myös sen, että niin kauan kun en teoillani osoita olevani 100% tosissani yrityksissäni ja tee kaikkea mahdollista pysyäkseni raittiina, heilläkään ei ole mitään syytä olla 100% tukenani. Niin makaan kuin petaan. Ja senkin tiedän, että jos en joka päivä kerro perheelleni mitä teen pysyäkseni raittiina, en voi olettaa että he jotenkin ymmärtäisivät miten paljon vaivaa näen raitistumisen/raittiina pysymisen eteen. Pääni ei ole lasia, eivätkä he ole ajatustenlukijoita. Jos en puhu heille, he näkevät vain juomakausia ja kuivia kausia, eivät raitistumista. Ja jos toisesta tahtoo raittiin, ei määrien vähenemisestä tai viidestä kuivasta päivästä viitsi kehua. Sehän on sama kuin kehuisi pettävää kumppania siitä, että hän onnistui kuuden viikon ajan hillitsemään itsensä.
Näin varmasti. Sotkin tässä al anonin ja AA:n, tai siis luulin että niillä on jotain yhteistä.
Eilen en ottanut mitään enkä tänään. Olo olisi muuten hyvä, energinen ja riemukas, mutta nyt lähinnä etukäteen pelottaa mitä tapahtuu muutaman päivän päästä, kun alkaa taas tuntua siltä, että kyllähän tämä ihan hyvin tässä hallinnassa on. Etenkin, kun olen lueskellut täällä taas näitä vähentäjien kertomuksia jotka todella masentavasti etenevät samaa kaavaa…
Tiedä sitten, auttaisiko joku aikatavoite juomattomuuden keston suhteen. Ajattelin ennemminkin sellaista “jonkin aikaa”-tavoitetta. Pelkään näet, että lupaus tulevasta dokaamisesta saa juomattoman jakson muotoutumaan vain juomisen odotukseksi sen sijaan, että työstäisin ja miettisin asioita.
Juu, sama malli. Aamun mittaan päässä pyörinyt lähinnä se, miten hienoa on että en nyt ota alkoholia tässä vähään aikaan…Ärsyttää suuresti, todella “hyödyllistä” sitä etukäteen ilakoida. Käsittääkseni ihan yhtä haitallista raittiuden kannalta kuin se, että surkuttelisi koko ajan juomatta jääviä lasillisia.
7.päivä, ei suuria vaikeuksia - ajoittaiset halut ovat jo viikolla suuntautuneet nyt alkavaan viikonloppuun.
Olen menossa paikkaan, jossa lähes aina on tullut nautiskeltua rauhallisen ympäristön lisäksi oluen rentouttavasta vaikutuksesta. Tapaan todennäköisesti myös harvinaisemman tuttavan jonka kanssa on myös ollut tapana nauttia ihan reippaalla kädellä alkoholia. Vaikealta ja turhalta tuntuu pidättäytyminen, koska “eihän tämä näköjään ole vaikeaa”.
Tänään 10. päivä. Päivien kertymisestä on tullut motivoiva tekijä, en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Olen ajatellut, että vaikka ensi viikonloppuna olisi hyvä vetäistä muutama kalja, jotta juomattomuus jatkuisi muista syistä kuin päivien määrästä.
Muistan jo kauan sitten lukeneeni teoksen “voiko alkoholisti parantua” (en muista tekijää) jossa oli helppo koe mahdollisen alkoholismin selvittämiseksi. Piti olla 3kk vai oliko se puoli vuotta sillä tavalla “juomatta”, että joka viikon parin välein piti mennä kapakkaan vetämään korkeintaan kolme drinkkiä. Sitten piti lopettaa. Jos tämä onnistui, niin et ollut alkoholisti. Tätä pitäisi siis ehkä vähän testailla, no ehkei vielä ensi viikonloppuna.
Viikonloppu meni ok, en siis juonut. Ajatukset pyörivät kyllä oluessa aika taajaan ja päällimmäisenä fiiliksenä oli koko ajan pieni alakuloinen tunne siitä, että jostain jään paitsi. Muuten on ollut monta päivää hieno olo: energinen, tasapainoinen ja jaksava. Jostain syystä tunnetasolla en osaa yhdistää sitä juomattomuuteen vaikka tiedänkin, että siitähän se johtuu. On melko vaikeaa muistaa vaikkapa sitä normaali maanantaioloa, kun viinaa on tullut kiskottua to-la enemmän tai vähemmän. Kummallista miksi näin on - lie jonkinlaista petaamista sekin?
Nyt alkaa tuntua painetta…Tylsää, tasaista, liian hyvä olo joka johtaa levottomuuteen. Saas nähdä miten tänä viikonloppuna käy, kovaa petaamista havaittavissa.
Täysin tipaton kausi kesti nyt pari viikkoa. Hyvä niin. Alkoi tulla jo itsetarkoitus tästä juomattomuudesta sen sijaan, että mulla olisi “vapaus” juoda ja olla juomatta jos huvittaa.
Nyt olisi tavoitteena pystyä nauttimaan illasta ja herätä aamulla ilman omantunnontuskia. Jos sitten pystyisin olemaan taas vaikkapa pari viikkoa kokonaan ilman, niin olisi ihan hyvä startti vähentämiseen.
Oli miten oli niin luulen, että juominen opettaa mulle tässä vaiheessa enemmän kuin juomatta oleminen. Luulisin? Ainakin opin sen, vaikeutuuko juomatta oleminen juomalla (paradoksaalinen lause, mutta ymmärtänette tarkoituksen).
No arvata saattoi, että ei pienestä juopottelusta ollut normaalia iloa. Olin aivan liian itsetietoinen koko ajan (“tässä sitä viinaa nyt taas menee kurkusta alas, voivoi”). Nappasin sellaisen normaalin viikkopöhnäsatsin, en viikonloppusatsia eikä tullut oikeastaan mukavaa nostetta ollenkaan.
Aamulla harmitti vähän, ei juurikaan. Juomisesta seuraavan väsyneen olon näköjään unohtaa helposti, mutta nytpä muistan…Ennalta tiedän, että huomisaamuna on sitten masentunut olo, kun serotoniinipumput eivät pelaa normaalisti.
Sain myös erittäin huonoja uutisia tuossa iltapäivästä ja muutamaa olutta tekisi mieli vaan enpä ota. Katsotaan nyt, miten viikko tästä lähtee rullaamaan.
Jaa-a. Tulihan ne “pari kaljaa” tietenkin juotua kuitenkin. Murheet eivät kadonneet, mutta hetkeksi pienenivät eivätkä aamullakaan eilistä suuremmilta tuntuneet, joten nämä kaljat taisivat tietää paikkansa.
Pahoittelen, jos joku kokee juomisista kertomisen omaa toipumistaan haittaavaksi asiaksi. En jaksa täytellä mitään juomapäiväkirjaa ja täällä “prosessi” pysyy kätevästi tallessa päiväyksien kera.
