Tänään mietin millaista loppuelämäni on ilman krapulaa, ja juomista seuraavia “harmaita” ahdistuksen päiviä. On se alkoholi kummallista myrkkyä, kun nuo morkkis-olot seurasivat minua vaikka vähentelin sen juomiseni jo aika minimiin viime aikoina… Ainoastaan ne fyysiset oireet (päänsärky, kuvotus) vähenivät määrien vähentämisestä, henkiset eli ne vaikeammin kestettävät olotilat pysyivät aika lailla samoina, join sitten kolme viinilasillista tai pullollisen.
Toisaalta, olen ajatellut että ne vahvat morkkikset ja henkinen pahoinvointi olivat eräänlaista johdatusta, siihen että teen tämän lopetuspäätökseni. En tehnyt sitä tietoisesti, vaan aloin lueskelemaan täällä kirjoituksia, aluksi mietin että “lopettaisinkohan joskus”, sitten että lopetan seuraavan viikonloppuloman jälkeen (tulossa kuun vaihteessa.) Seuraavaksi päähäni vain putosi ajatus, että olen lopettanut jo nyt. En tarvitse sitä yhtä nostalgista viikonloppua jolloin hyvästelen kaikki rakkaat drinksuni ja elämäntapani. Tajusin, että jos siirrän tätä päätöstä, petän itseni.
Niin se päätös vain tipahti minuun, jostain ylempää, ja sen jälkeen on ollut selviö, että en enää juo alkoholia tässä elämässäni. (Toivottavasti en seuraavassakaan, jos sellainen on tulossa.)
Unipillerien lopettaminen tuntuu nyt jo helpolta, niitä ei ole ikävä. Olen nukkunut ihan hyvin, ja kaivannut niitä vain noihin heilahteleviin mielialoihin. Toisaalta ehdin käyttää niitä melko vähän aikaa, ja tiedän että ilmankin olen elämässäni nukkunut ja pärjännyt vuosikausia. Toisaalta, silloin kun en niitä vielä syönyt, käytin useammin ja suurempia määriä viinaksiakin. Ehkä ne olivat joku “luopumisriitti”. Auttoivat vähentämään juomismääriä ja -kertoja. (Alitajuntaisesti, koska en ole harkinnut totaalista lopettamista koskaan aiemmin.)
Hassu ajatus on se, kun mietin, että miten ilman alkoholia pärjää? Miksi ei pärjäisi? Kuten täälläkin on monessa kohtaa todettu, viinaa ei tarvitse minkään asian toimittamiseen. Silti tuntuu, että esim. työpaikan kautta tulevat illalliset ym. kinkerit ja tapahtumat, risteilyt, sukujuhlat, matkat, kavereiden kanssa käydyt perinteiset ravintolaillat jne voivat olla aluksi haastavia. Tuntuuko minusta silloin, että jotain puuttuisi? Jäisin jotain paitsi?
Erikoista on se, että yleensä mietin asiaa. Alkoholinkäyttöni on ollut aina sitä luokkaa, että sillä ei pääse edes suurkuluttajan rajoille (tarkistin), viimeisen vuoden aikana kk-annos on ollut 0 -12 välillä. Tämä määrä EI VOI aiheuttaa riippuvuutta, sen ymmärrän järjelläni. Miksi kuitenkin nämä asiat pyörivät päässäni? Miksi KOEN, että minulla olisi päihderiippuvuus? Edes Opamox ei selitä tätä, en käyttänyt sitä päivittäin, ja reilusti alle lääkärin määräämän rajan. Voiko Juha Vuorisen määritelmä: Alkoholisti on ihminen, joka juo humaltumistarkoituksessa; pitää paikkaansa??? Jos voi, olen alkoholisti. 
Miksihän tämä määrittely on minulle yleensä niin hemskatin tärkeää?
Ehkä siksi, että kun aikanaan tajusin ja avoimesti tunnustin olevani läheisriippuvainen, lähti toipumiseni siitä hetkestä käyntiin. Hain apua, ja sain sitä. Nyt pärjään hienosti “oireineni”, olen oppinut pyörittämään päänupissani näitä omia asioitani toisten asioiden sijasta. Tunnistan oireet ajoissa, ja osaan pitää itsesi erossa niistä asioista, jotka käynnistävät sairauteni.
Ihana aurinkoinen keli!! Ja työtkin on tehty, tänään etänä eli ei tarvinnut ruuhkissa tuhlata minuuttiakaan. Nyt pihalle reippailemaan, ja nauttimaan talvesta.
-Sitruunapippuri 3 viikkoa -
Mietin tuota lopetustani illalla jonkin aikaa. Aluksi ajatuksena oli suunnilleen 
Todellakin monesti joutuu tyytymään siihen, että puistelee päätään mahdottomien asioiden edessä.
