Jaha, luinpas viestit turhan hätäisesti
On se niin vaihtelevaista vielä tämä mieliala. Nuo työhommani ovat aika vaativia ja pakersin niiden parissa päivän, kunnes joskus viiden maissa iski ahdistus ja melkein pakokauhu, kun alkoi aivokapasiteetti olla kovilla. Aloin kehittää paniikkia siitä, että en ehdi tekemään ajoissa tuota hommaa loppuun. Mietin vain kuinka paljon on vielä tekemistä. Sitten alkoi tietenkin haluttaa alkoholia. Niinpä niin, sehän on aina se ensimmäinen mieleen tuleva “ratkaisu” kaikkiin ongelmiin. Ajattelin, että juon nyt alkoholia ja pistän läskiksi koko homman, kun kerta ei tästä mitään tule.
Onneksi sitten olin jo pari viikkoa tuota meditaatiota tehnyt ja päätin sitten, että nyt jos koskaan olisi tärkeää soveltaa sitä. Ei muuta kuin silmät kiinni ja olemaan vain. Ja niin se paniikki sitten rauhoittui ja alkoholiajatuksetkin menivät ohi. Päätin sitten, että jos en ehdi tehdä, niin sitten en ehdi. Menetän siinä vähän rahaa, mutta ei voi mitään. En ala menettämään kuitenkaan järkeäni asian takia. Tuolla ajatuksella sain vielä vähän tehtyä hommia, mutta sitten vain lopetin ja lähdin ulkoilemaan ja sitten kävin saunassa. Katsotaan, mitä huomenna saan aikaan. Teen vain parhaani. Ja alkoholi ei ole ratkaisu yhtään mihinkään.
Je jee jee jee!!!
Aplodit sinulle Kurpitsa!
Olen ylpeä sinusta!
Minäkin autolla ajellessani totesin yksissä liikennevaloissa, että jaa, se on perjantai…kännisiä lipui ohi, aavistuksen tunsin kateellisuutta, mutta se meni aika nopeesti ohi.
Minullakin on nyt kaikki hyvin, juuri nyt. En ole kovinkaan alakuloinen, vaikka sensuuntaisia mielenliikkeitä illalla on ollut. Kyllä minullekin perjantai on jotenkin hankala, vaikka en haluaisi että niin on.
Mutta jos muistelen viime kevättalvea, niin ohhoh…silloin join aina kun ahdisti. Syksyllä vietin ne vaikeimmat ajat, kun en enää halunnut juoda ja kuitenkin piti viikonloppuja opetella olemaan…muistan että itkin, sain paniikkeja, itkin ja mourusin yksinäisyyttäni. Uh. Se oli vaikeaa, mutta on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä…toki kaikkea aina ei voi hallita.
Huomenta “Pumpkin”! Toivottavasti et kuitenkaan vielä tähän aikaan istu työpöytäsi ääressä! :mrgreen: Itsellenikin oli aika tuttua ostaa juomisella “lisäaikaa” jonkin ongelman ratkaisuun. Taustalla luultavasti alitajuinen toive pysäyttää kello jotta homma hoituisi. Ei tietenkään hoidu. Ensiksi yritetään saada rauhoittava vaikutus aikaan ja sitten kun hommasta ei tule mitään, niin “hälläväliä-vaihde” päälle.
Ja sitten seuraavana päivänä painimaan lisäongelman pariin. Nimittäin ratkaisemaan alkuperäisongelmaa krapulapäissään tai ainakin tahmeana ja entistä tehottomanpana. Hyvät edellytykset pidemmälle putkelle.
Teit sen minkä pystyit, eikä todellakaan kannata menettää järkeään tai edes hermojaan. Melkein kaiken voi korvata tai organisoida jollain lailla- menetettyä terveyttä ei.
Hyvät viikonloput! 
Huomenta Teikkis ja Andante! Juuri tässä heräilin hyvin nukutun yön jälkeen. Pitkästä aikaa on hieno tunne siitä, ettei ole krapulaa! Katsotaan mihin pääkoppa tänään kykenee, aika paljon pitäisi saada aikaan jos aikoisin ehtiä valmiiksi määräaikaan mennessä. No, se jää nähtäväksi. Tänään yritän olla panikoimatta.
Vaan on se tosiaan kumma tämä ihmisen mieli. Minäkin olen aivan fiksu ja järkevä ihminen muuten, mutta sitten tuon alkoholin vallatessa ajatukset paljastuu jokin toinen, oksat pois ja hällä väliä (perseet olalle) -tyyppi. 
En tykkää siitä yhtään. Mutta nythän tässä alkaa olla jo toiveita siitä, että tuon kummallisen tyypin kaikkia vinksahtaneita päähänpistoja ei ole pakko kuunnella.
Olet luultavasti oikeassa Andante. Varmasti siinä on taustalla semmoinen lapsellinen ajatus, että alkoholia juomalla saa syyn irrottautua siitä kiireestä. Ja niin kuin se jopa toisi lisäaikaa. Kyllä se alkoholi on niin ihmeaine. Varmaan se tekee mun työhommat loppuun mun juodessa, kun on kerta niin ihmeellinen aine. Sitten se varmaan tiskaa ja imuroi, hoitaa riidan mun läheisen kanssa, käy kaupassa ja maksaa talovelat. Ihmeellinen ihmeellinen aine!
Tuo onkin Teikkis aina hyvä muistaa, että vaikka vielä onkin ihan keskeneräinen, ei kuitenkaan enää niin keskeneräinen kuin aiemmin. En ole valmis, mutta en ole enää lähtöpisteessäkään. Eikä me onneksi tullakaan koskaan valmiiksi, sehän olisi ihan tylsää. 
Oikein kovasti tsemppiä työntekoon, Pumpkin!
Stressiä aiheuttaa juuri tekemätön työ, ei tehty. ja kun yrittää oikeasti niin silloin on tehnyt voitavansa.
Juominenhan on muuten läsnäolon pakenemista pahimmillaan… itsensä ja tämän hetken kadottamista. Mulla usein meni muistikin, ja sitten seuraavana päivänä kauhee miettiminen että jaahas, toivottavasti oli antoisat keskustelut…höhöö.
Tajusin juuri eilen itse, että läsnäoloa olen tehnyt tiedostamattani jo jonkin aikaa elämässäni, en katso tv:tä juurikaan, kuuntelen musiikkia, en vain soita sitä taustalla, harjoittelen itsekin muutamia soittimia, urheilukin on läsnäolemista, luonnonvesissä uiminen, paljainjaloin kävely, luonnon kuunteleminen, syöminen kynttilöiden valossa… olen siis haleutunut rauhallisuuteen jo pidemmäin aikaa. Vihdoin huomasin jotakin positiivistakin itsestäni!
Nyt minä painelen erästelemään, termari on jo pakattu, vielä villapaita ja suklaata reppuun!
Hyviä päivänjatkoja muillekin!
Teikkis.
Ihan tuttu kuvio tuo, mitä Pumppikselle tapahtui ja tiedän siksikin, miten paljon saattoi vaatia rohkeuttakin se mielentilaansa tarttuminen, johon hän sitten ryhtyi. On siinä jonkinlainen ote jo saatu riippuvuudesta, kun sen voi nähdä tuolla tavalla ikään kuin vain asiana eikä mene sen mukaan, ei suostu sille riepoteltavaksi vaan ottaa sen haltuun. Tässä ei taida oikein ollakaan muita vaihtoehtoja kuin käydä tämä vaihe vain läpi, jossa nuo vaikeat paikat täytyy kohdata ja selättää. Samalla voi tietysti kehitellä erilaisia menetelmiä, jotka mahdollisesti auttavat esim. töiden hallinnassa. Minä en käy tällä hetkellä töissä lainkaan (olen virkavapaalla), mutta teen kaikenlaisia kuvituksia yms. Juuri tällä hetkellä on useampikin projekti päällä ja samoin on näitä itseni hoitamiseen liittyviä juttuja, eli lähinnä terapiaa ja A-klinikkaa jne. Olen alkanut väsätä yksinkertaisesti listoja sovituista asioista ja deadlineista ja ripustaa niitä sitten eteeni tuohon ikkunaan tarralapuilla. Samalla voin tehdä suunnitelmia sen osalta, missä järjestyksessä etenen ja miten moneen asiaan minun täytyy oikeasti keskittyä kerrallaan. Teen myös vain yhtä asiaa kerrallaan ja kun ne jutut ovat tuossa nyt jatkuvasti esillä, niin niihin tuntuu olevan jonkinlainen otteen tuntu: taitaa tosiaan olla niin, että elämänhallinnassakin suurin osa on tunnetta, että se on jossain hallinnassa 
Mutta se on todella tärkeä tunne. Meditaatiomenetelmät ovat hyviä ja oma mieli on hyvä osata rauhoittaa. Sekin on hyvä, jos pystyy kaaoksen tunnelmissa laittamaan vaikka päänsä sisältä ne asiat ranskalaisin viivoin paperille, eli jotenkin ottamaan ne sieltä ulos nähtäville. Silloin niitä vain alkaa katsella eri tavalla.
Joo, näin minäkin toimin Työpöydän vieressä on lista tekemättömistä asioista. Kun ne on kirjoitettu, ne eivät pyöri jossain mielenreunalla häiritsemässä. Listasta on sitten kiva aina raapaista yli hoidettu homma. Tämä lista auttaa minulla myös murehtimiseen. Aina välillä kirjoitan kaikki tekemättömät asiat ylös, murehdin ja märehdin asioita, joille en välttämättä edes mitään voi, ja mietin mahdollisia ratkaisuja ja teen suunnitelmia. Käytän tähän aikaa noin 15 - 30 min kerrallaan. Sitten, kun vaikka illalla lasten kanssa touhutessa joku työasia tai tekemätön juttu tai muu murhe pamahtaa tajuntaan, sanon itselleni lempeästi: Nyt ei ole tämän miettimisen aika, pohdin tätä sitten kun on sen aika. Ja tämä “aika” on juurikin silloin, kun on kynä ja paperia edessä, ja aikaa miettiä ratkaisuja pulmiin.
Se on jännä, miten yksinkertaisia konstit voivat olla: siis tämäkin esitetty menetelmä niin simppeli, ettei ollut tullut mieleenkään 
Siis minulle! Joka tapauksessa, murheetkin ovat asioita ja esim., kun ei saa unta ja nuo vellovat mielessä, ne kasvavat ja ottavat valtaansa: maiset murheet, asiat! Täytyy opetella ottamaan ne sellaisina eikä minään päälle vyöränä kohtalon demonina, joka heittelee miten sattuu. On tosiaankin asioita, joille jotain voi ja asioita, joille ei voi mitään: molempien kanssa on kuitenkin elettävä ja kyllä minä löydän tuosta paljon hankaluuttani, joka liittyy niiden asioiden erittelemiseen ja mittakaavan hahmottamiseen.
Tunteitakin voi käsitellä - nekin kun mahtuvat laajan asioiden otsakkeen alle - paperilla. Juttuja kirjoittaessani joudun toisinaan tuskailemaan sen kanssa, etten tunne pääseväni itse asiaan käsiksi. Sama juttu tunteiden kanssa: kun tiellä on kaikenlaista möykkää ja sekasotkua, sen ohi ei tahdo nähdä ja kuulla. Omaan sisäisyyteenkään ei pääse kiinni aina ihan tuosta vain. Siksi teen ennen varsinaiseen kirjoittamiseen ehtimistäni harjoituksen: kirjoitan kymmenisen minuuttia putkeen sillä ajatuksella, ettei itse kirjoittaminen taukoa hetkeksikään. Tekstillä ei ole mitään väliä, koska sitä tulee ihan itsestään, ei myöskään kielioppisäännöillä. Antaa palaa vain. Siihen paperille tulee tavallaan kaikki se ylimääräinen hötö ulos tuolta mielestä risteilemästä ja se jää sitten siihen. Jonkin aikaa pitää ehkä harjoitella sitä metodia, mutta yleensä kai kaikki pääsevät siihen kiinni melko lailla saman tien. Jos tuntuu sopivalta ja kirjoittaminen on itselle hyvä keino purkaa - niin kuin tässä ympäristössä ilmeisesti kaikille onkin - niin kandee kokeilla!
Näistä asioiden kirjoittamisesta ja tehtävälistojen tekemisestä ovat iät ja ajat kirjoittaneet sellaiset itsensäkehittämisgurut kuin: Brian Tracy, Jack Canfield ja David Allen, joka tunnetaan Getting Thinks Done (GTD) menettelystään.
Viimeksi lukemani Allenin kirja, Ready for Anything, on mielestäni oikein hyvä ja viihdyttävä.
Turha niitä juttuja on päässään pyöritellä, sekoittaa vaan enemmän. Parempi kirjoittaa, jolloin itsekin joutuu muotoilemaan asiaa tod näk järkevämmälle mallille.
Tehtävistä’ on hyvä vielä päättää ns next step, joka voi olla sekin, ettei tee mitään, koska asialle ei mitään voi tai että siirrän tämän ensi kuulle. Tämä päätöskin jo poistaa stressiä merkittävästi.
Tekniikoitahan on ja varmaan monet on keksitty moneen kertaan. Yhtä asiaa olen alkanut ajatella tuosta pyörittelystä. Sitä, että sekin pitäisi ehkä osata vain lopettaa joskus. Yksinkertaisesti, LOPETTAA. Panna sivuun joku asia, jota ei saa sen selvemmäksi vaikka kuinka vatvoisi vuosikaudet. Luottaa siihen, että ilmankin pärjää, lakata roikkumasta niissä jutuissa. Ja mistäpä sitä tietää, vaikka joskus sitten saisikin pyörittelemiinsä asioihin jonkin ratkaisun. Siis tyypillisesti vaikka johonkin pieleen menneeseen parisuhteeseen. Sitähän kantaa kaikenlaista syyllisyyttä ja alemmuutta juurikin sen tyyppisistä sattumuksista.
No ilman muuta pitää lopettaa ja jatkaa elämää eteenpäin.
Huhhuh, olipa rankka päivä. Ja ilmassa oli myös tyypillistä alkoholiongelmaisen dramaattista ja kohtalokasta ajattelutapaa. Mutta mä olen voittaja nyt, monella tapaa. Hain äsken kaupasta pakastepitsaa ja muumilimpparia, ruhtinaallinen iltapala siis odottaa.
Doktor Ötker oletan. Oma pitsa on parasta ja niin helppo tehdä, kuin ollajavoi. Vettä, jauhoja, suolaa, hiivaa ja kaksi kättä. Päälle sopii mitä mieleen juolahtaa. Tekemisen vaiva, mutta se kruunaa sen voiton monella tapaa.
Nooh, ei ole minun tapaista neuvoa kokkaamisissa, kun pidän myös ulkonasyömisistä, sillä silloin ei tarvitse tiskata . Meillä on muutama hyvä pihvipaikka joissa tykätään käydä. Minä pidän kypsästä pihvistä, kunhan ei ole liikakypsä, eli kuiva.
Ruhtinaallista raitista päivää.
Olipa jännä tunne herätessä. En ollut uskoa, että oikeasti sain sen homman eilen tehtyä! Eikä ole krapulaakaan, vaikka sekin oli monta kertaa hyvin pienestä kiinni. Mun pää oli nyt tänä viikonloppuna tosi kovilla. Huomasin sen illalla, kun tajusin että olen luisunut sellaiseen tosi hermostuneeseen mielentilaan. Sitä vielä lisäsi eräs puhelu eilen, joka sai mut ärsyyntymään. Ja oikeasti olin sen puhelun jälkeen sitä mieltä, että “nyt oon niin hermona, ettei tästä enää mitään tuu. Se on sen soittajan vika siten, että en saa tätä hommaa tehtyä ja että sorrun juomaan.” Tuota tarkoitin sillä draama queen -ajattelulla. Nyt se jo naurattaa.
Joo minähän yleensä teen kaikki ruuat itse ja käytän laadukkaita raaka-aineita. Mutta, nyt kun en ollut muistanut päivän aika syödä juuri mitään, oli saatava nopea ratkaisu. Kun puoli kymmenen aikaan lopetin hommani, ja kävin kaupassa, siellä oli tosi hiljaista. Luulin että siellä on aina levotonta siihen aikaan, mutta sitten tajusin, että kaljan myyntihän oli jo loppunut. Ei tarvittu enää vartijaakaan. No, pakastepitsa oli aivan oiva ratkaisu siihen aikaan illasta. Ja muumilimppari oli pieni palkinto (sisäiselle) lapselle. 
Hienosti voitettu, Pumpkin! Miten paljon tuota ärsyyntymistä ja umpikujan tuntua selittäisi tämäkin?
Itse olen aivan mahdoton, kun verensokerit laskevat ja täytyy myöntää, että usein olen luullut omaa nälkäänikin juomishimoksi
Anyhow, musta tuntuu, että kykenet aika hyvinkin tunnistamaan ja erittelemään noita sisäisiä slalomreittejäsi, jotka johtavat kuvittelemaan, ettei tavallaan olisi muita vaihtoehtoja kuin juoda. Sehän on kuvitelma, sehän on juuri se riippuvuuden mekanismi! Vaikutat päässeen sen kanssa jo tukevasti niskan päälle, kun noin hyvin tunnistat sen ja osaat nauraakin sille: et siis vaivu sen kanssa synkkyyteen, mikä kyllä on omiaan tasoittamaan latua periksi antajille varatulle sakkokierrokselle.
Kiitos Antilooppi! Todellakin huomasit oleellisen, vähän ihmettelin itsekin, miten olin saanut tehtyä töitä niin vähillä syömisillä. Pitää kyllä tuohon asiaan muistaa kiinnittää huomiota huomenna, kun työt jatkuvat.
Hmm, en ollut edes hoksannut ajatella asiaa noin. Jotenkin sitä vain ajattelee, että kerta tulee juomahaluja, ei sitä missään niskan päällä voi olla. Mutta onhan tuo totta, siinä ollaan jo pitkällä kun pystyy ottamaan etäisyyttä ajatuksistaan ja tunnistamaan ne tietyntyyppisiksi kuvioiksi. Kyllä, minähän jo vähän siis osaan. Kiitos huomiosta, heti tuli vahvempi olo. 
Voi kuule, mä huomaan itsessäni usein myös sen, että kun jossain asiassa tässä riippuvuutta vastaan käytävässä taistelussa edistyy, niin sitä joutuukin hyvin ristiriitaiseen fiilikseen, kun ei oikein ehkä “uskalla” luottaa siihen, että itsekin tässä todella voi vahvistua ja viisastua. Mä ymmärrän koko kuvion aika vahvasti oppimisenkin kautta: opitaan pois haitallisia tapoja ja ajattelutapoja, asenteita jne. ja samalla opitaan uusia. Elämä opettaa, tilanteet opettavat - ja me opimme! Mutta olemme tietysti tekemisissä niin monimutkaisen ja vaarallisen ongelman kanssa, että tietystä varovaisuudesta pitääkin pitää kiinni - ja sellainen varovaisuus lienee vain viisautta. Jos kuitenkin sen nimissä alkaa kahlita itseään loputtomasti vain loserin ja kaikessa vaivaisen maan matosen osaan, niin sekään ei välttämättä anna kovin hyvää polttoainetta tähän uuteen elämään. Ehkäpä sitä joutuu opettelemaan lähinnä semmosta tasapainottelua: että keskenään kulkevat rohkeus-pelko, itseluottamus-epävarmuus, ilo-ahdistus jne. Ne liittyvät toisiinsa ja jotenkin edellyttävät toisiaan.
Voi myös olla niin, että joskus jo osaammekin enemmän kuin mitä siitä tiedämme. Jos vielä tulee tuollainen päivä kuin eilisesi oli ja ajatuksesi alkavat kasata tuota tuttua vyyhtiä, niin nyt ehkä tiedät osaavasi päästä sen yli. Ei se sieltä täsmälleen samanlaisena tule, se kova koitos, mutta ratkaisumallisi voi silti toimia siinä. Ja mikä tärkeintä, se itselleen nauraminen: sitä on minusta armo, itsensä hyväksyminen, riippuvuudenkin otteeseen saaminen, etäännyttäminen. Se on jo iso edistysaskel, että näin.
Kyllä tämä aika takkuista välillä on, mutta minua helpottaa täällä Plinkissä juuri sekin, kun näen, miten toiset ratkovat omia vaikeuksiaan ja pääsevät eteenpäin. Välillä on itsellä usko koetuksella. Silloin helpottaa se, kun toiset uskovat: siitä saa todellista jalkojen maanpinnalle palautusta, kun käväsee vähän toteamassa, että sen oman uskon heikkouskin voi olla vain harhaa; että realiteetit ovat kuitenkin ne, että tässä ollaan oikeasti ratkaistavissa olevan ongelman kanssa tekemisissä.
Huomenta “Dave”+ “Antiloopin Paluu”!
Dave, paljastaisitko minulle miten sinulle tämä “lopettaminen” on onnistunut? Itselleni se on vieläkin keskeinen ongelma. Yllätän itseni aika usein märehtimästä vuosia vanhoja juttuja. Olen kuitenkin oppinut pistämään ne jäihin palauttamalla mieleeni, että en voi niille enää mitään. Ja ennenkaikkea,että niillä ei ole mitään konkreettista vaikutusta omaan tämänhetkiseen elämääni.
Toinen juttu josta yritän rakentaa aasinsiltaa myös “Pumpkinin” (onnittelut selätyksestä,muuten ) kirjoitukseen, on “aika” tai selvemmin vielä “ajankohta” käsitellä tai jättää jotain käsittelemättä. Silmäänpistävää, että juomahimoja esiintyy usein viikonloppuisin tai juhla- ja vapaapäivinä. Oletan,että ajankohta ei ole pelkästään rutiinin katkeamisen ja sen mukana tulleen tyhjiön takia tärkeä. Vaan myös siksi, että joko todellinen tai oletettu toiminnantarve ei ole tasapainossa toimintamahdollisuuksiemme kanssa.
Melko usein olen saanut jotain ikäviä kirjeitä perjantaisin. Hienoa! Saahan sitten märehtiä koko viikonlopun,mitä maanantaina pitäisi tehdä asialle. Onneksi juuri tuossa on ratkaisukin. Nimenomaan “maanantaina”, ei nyt- ei juuri tällä hetkellä sunnuntaiaamuna.
Turha suorittamispakko pois. Vähän laajemmin: passiivisuus on aktiivista tekemättä jättämistä.
Ratkaisevaa, millä itsemääräämisasteella olen passiivinen. Saitteko ideasta kiinni? 
Hyvää sunnutaita ja tulevaa viikkoa!
Minä olen kuullut kaksi vuotta raittiina olleelta, että juoma-ajatus iski, reagointivaihtoehtona stressaavaan asiaan… mutta kun ei toteuta ajatustaan, siin silloinhan on niskan päällä juuri!
Ja todellakin jos se ajatus käy mielessä, niinkuin minulla eilen(kin) saatoin ajatella kolme minuuttia mistä jään paitsi… huurteisesta huulillani ja mukavasta rentoutumisen tunteesta. Muistin ajatella pidemmällekin , seuraavaan aamuun en edes päässyt kun jo olin miettimässä ihan muita asioita! Ja se siitä, olen todellakin iloinen että se menee jo noin nopeasti ohi, vaikka murjotus asian tiimoilta tuntuu hetkellisesti suurelta 
Mulla on sellainen syömisrytmi, että syön vasta iltapäivällä ja illalla, paastoan iltayön, yön,aamun ja päivän. Aivoni ja kroppani jotenkin toimivat parhaiten näin. Menen ruoasta jotenkin tukkoon… Kuntoilukin onnistuu minulta hämmästyttävän hyvin aamupäivällä ja päivällä syömättä, pelkän kahvin voimalla. Joskus tulee näläntunnetta, otan palan tummaa suklaata ja pari pähkinää. Tämä sopii minulle. Syön vain kaksi kertaa siis…
Enkä todellakaan väitä että tämä sopii muille kuin minulle. Tiedän toki muitakin jotka syövät vähän muutoin kuin “kuuluu”…
Kuulostaa hyvältä Pumpkin nuo sinun ajatuksesi ja työskentelysi… nyt juuri opettelet sitä alkoholitonta elämää, suhtautumista elämääsi ja tunteisiisi kun viina ei sotke sitä kokoajan. Hyvä.