Ketju meille jotka emme (vielä) raitistuneet.

Me Lopettajat
301

Mä taidan nimittää vaistoa ‘sisäiseksi ääneksi’ tai jopa intuitioksi. Wikipedia selittää sen vastakohdaksi abstrahoivalle tiedolle. Abstrahoiva tieto saavutetaan tietoisen analysoivan ajatteluprosessin tuloksena. Intuitio on siis tiedostamatonta analysoivaa ajatteluprosessia.

Kuljet joka päivä samaa reittiä ja yllättäen päätätkin tänään kääntyä vasemmalle oikean sijasta. Vasta tehtyäsi sen (jos ollenkaan) älyät miksi - joku asia oikealle käännyttäessä oli eri tavalla kuin ennen. Et rekisteröinyt sitä tietoisesti, mutta alitajuntasi hälytti. Tienviitta oli vääntynyt, pensaikossa oli jotain, jota ennen ei ollut?

Mutta jos sokeasti luottaa järkeensä ja alkaa vastustella intuitiotaan (eihän minulla ole mitään syytä tehdä toisin) ja tiessä onkin valtaisa kuoppa tai pensaassa poliisi, sitä kiroaa itseään ‘miksi mä en huomannut mitään’ :slight_smile:

Sitäpaitsi käyttämätön intuitio hiipuu pikku hiljaa pois… Use it or lose it :slight_smile:

302

Jep! Useita meistä on koulutettu abstrahoimaan, analysoimaan ja rationalisoimaan. Lempiharrastuksiani! :smiling_imp: Se toimii raitistumisessa niin kauan kunnes tullaan “oman ymmäryksemme” ylittävälle alueelle. AA:n, kirkon ja muiden hengellisyyteen vetoavien järjestöjen tarkoituksenakin on rohkaista ihmisiä luottamaan myös tähän toiseen sisällämme olevaan “oppaaseen”.Tunteista, mielialoista ja impulsseista alkoholismissa loppujen lopuksi on kysymys. Tiedostan tämän täysin enkä sulje kumpaakaan aluetta pois, vaan näen ne yhtenäisyytenä. Vaikka analyysifriikki olenkin! :smiley:
Opitaan luottamaan vaistoomme- sitten kun sille taas on tilaa.

Hyvät viikonloput!

303

Tämän uudelleen oivaltaminen on mulle mitä vapauttavinta ja TUNNEN nytkin syvää iloa siitä, että tuossa se taas edessäni on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tahtoo olla niin, että kun elämä on ollut pitkään yhtä vyyhtiä ja sekasotkua ja muutosta ja meininkiä ja jossain välissä on aina pitänyt juoda kaljaakin ja tuskailla sen jälkeen sitten itsensä kasaamisen kanssa, niin nämä tällaiset yksinkertaiset ja jotenkin nähtävissä olevat puolet ovat kadonneet silmistä aivan kokonaan. On raastavaa tuskailla juomisen kanssa, kun tuntuu, ettei ongelmasta saa mitään otetta, siihen tarttumiseen ei ole mitään lähtökohtaa jne. Aika pitkään olen minäkin elänyt sitten siinä maailmassa, jossa on vain jotenkin pakko toivoa umpikujassakin, että tulisi nyt jokin taikka joku, tämän ratkaisisi: rauhoittuisi elämä, rauhoittuisi parisuhde, rauhoittuisi töissä, rauhoittuisi sisällä… ja sehän taas on mitä ytimekkäintä riippuvaisen mielen ajattelua ja asennoitumista: the truth is somewhere out there.

Vasta, kun tämä jonkinlainen in-sight tapahtuu tai edes vilahtaa, TUNNEN voivani tehdä jotain oikeasti juomiselleni. Ok, juomisesta olen päässyt jo aika lailla eroon ja nyt elän vaiheessa, jossa en enää halua sitä lainkaan kuvioihini. En kestä sitä, en jaksa sitä taakkaa, musta ei ole siihen enää! Mutta vaikeaa se on ollut ja aika pitkän matkan olen jo tehnyt raastetullakin sydämellä ilman mitään varsinaista oivallusta siitä, mistä ottaisin kiinni ja miten etenisin. Tunne-elämän tarkkaaminen, sisään katsominen ja erinäisten taitojen kehittämisen näky ovat tulleet tosiksi vasta nyt. Koska itse juomiseni on ollut jo kuluneen vuoden aikanakin ehkä 10-20-kertaisesti vähäisempää kuin sitä edeltäneen vuoden tai vuosien aikana, luulen voivani uskoa jo siihen, etten mä sitä enää mihinkään tarvitse - mutta ne retkahdukset ovat aina saaneet sytykkeensä juuri jostain mielialasta tai tunteesta, juomaan ryhtyminen on ollut mulle näinä tuurijuopon vuosinani hyvin impulsiivista. Tiedän, että tämä on nyt tärkeää, mitä teen tunne-elämäni tutkiskelun ja siinä harjaantumisen saralla. Siis se, että tiedostan jo paremmin, millä tasolla ne varsinaiset ongelmani ovat ja miten voin niiden kanssa elää ja niitä ratkoa. Ylipäätään se, että tiedän, mihin voin pyrkiä, tuntuu jotenkin vapauttavalta.

304

Tuttua. Minulla on kanssa ollut sellainen ajatus, elämä on jossakin tuolla, tulevaisuudessa… Sitten kun kaikki on hyvin. Ahdistuksen hetkellä rustasin tavoitteita, purin hammasta ja päätin kestää tämän nykyhetken, tsempata vielä vähän enemmän, ja sinnitellä. Kun tarpeeksi pinnistelisin ja yrittäisin… Niin joskus olisin sitten onnellinen, kun kaikki tavoiteltu on saavutettu. Sitkeyttä vaan, periksi ei saanut antaa!

Meni lähes neljä vuosikymmentä ennenkuin tajusin, että se onni ja hyvä olo voi olla vain tässä ja nyt. Vain tässä yhdessä hengenvedossa kerrallaan. Että kyse ei olekaan siitä, miten onnistun saavuttamaan haluamani asiat, vaan siitä, miten opin hyväksymään sen, mitä on juuri nyt. Pidin myös itseäni kovin tärkeänä, fiksuna ja viisaana, parempana kuin muut, niin että siitä ahtaasta maailmankatsomuksestani pystyin näpertelemään hyvän plänin kaikesta siitä, mikä voisi tehdä minut onnelliseksi. Kun olisikin pitänyt hukata kaikki kerätty tieto ja taito ja katsoa sisällepäin, kuunnella. Oppia ymmärtämään itseään, huomaamaan tarpeensa, ja täyttämään ne nyt, juuri tässä hetkessä, ei huomenna tai vuoden päästä.

Sama täällä. Jotta tähän pisteeseen pääsi, se vaati kohdallani tarvittavan määrän kärsimystä. Tarvittavan määrän juomista, tarvittavan määrän hetkestä pakenemista erilaisilla sijaistoiminnoilla, joita olin kerännyt selviytymiskeinoikseni: hurskastelua toisille, valheellisuutta, vihaa, surua, kaaosta, rimpuilua. Olen vasta viime aikoina tajunnut, että olen juossut karkuun koko elämäni sitä kipua, jota en ole uskaltanut kohdata. Olen kehittänyt monia erilaisia puolustautumismetodeja sitä kohtaan, vaikka ainoa mitä minun olisi pitänyt tehdä,olisi ollut pysähtyminen, ja kivun kohtaaminen ja hyväksyminen. Sellainen sisäinen levottomuus, jäytävä tunne, että kaikki ei ole hyvin… Haaveilu, tulevaisuuden kuvittelu… Arvostelu… Tuomitseminen… Itseviha… Puolustelu, sisäisen oikeudenkäynnit… Riitely… Oikeassa olemisen pakko… Voitonhalu… Perfektionismi ja suorittaminen… Kaikki ne pakokeinoja, kuten myös juominen. Nyt alan vasta ymmärtämään, miksi yleensä olen lopettanut juomisen. Olen eliminoinut pakokeinoja yhden kerrallaan. Paljon on vielä jäljellä, tunkio pöllyää kun sitä kaivelee, mutta on tämä mielenkiintoista :mrgreen:

305

Harvinaisen raittiita ajatuksia ja kokemuksia tässä raitistumattomien topikissa :smiley:

306

Hyvää sunnuntaiaamua!

Ei maratoonariltakaan vaadita kunniakierrosta! :smiley: :mrgreen:

307

:smiley: Niinpä. Hyvää keskustelua!

308

Tässä on yksi keskeinen juttu, missä minä aikoinani tein ison virheen: päästyäni irti juomisesta - mikä muuten nyt ajatellen tapahtui melko nopeasti - pääsin aika pian käsiksi moniin muihin pakoihini ja yleensä hankaluuksiini. Mulle tunteet, etenkin aggressio, on ollut aina hankala, samoin jotenkin säätelyn taidot sen suhteen, mitä oikeasti jaksan ja mitä oikeasti itse haluan (niin, etten ohjautuisi vain ulkoa päin) jne. Aikoinaan tajusin vasta vuoden raittiuden jälkeen, että mullahan on perhana paniikkihäiriökin: olin niin tottunut paniikkiinikin, etten kyennyt edes tajuamaan sitä :laughing: Että siinä määrin voi alkoholin sumentama mieli olla sekaisin!

No, lähdin sitäkin hoitamaan ihan erikseen ja pääsin siitä kokonaan eroon (paniikki ei ole koskaan vaivannut sen jälkeen). Mutta samalla, kun sain kuoria minäsipulistani yhä uusia kerrostumia esiin, minä saatoin jollain tapaa unohtaa sen varsinaisen lähtökohtani, sen yksinkertaisimman ja ratkaisevimman muutokseni: sen, että kaikki tämä tuli mahdolliseksi kohdallani vain siksi, että pääsin eroon alkoholista. On mentävä eteenpäin ja syvemmälle, uskaltauduttava elämälle ja suostuttava kaikkeen siihen iloon ja rikkauteen, mitä sillä on aivan oikeastikin tarjottavanaan - mutta perusasioita ei saa unohtaa. Siksi jo vuosikymmeniäkin raittiina eläneet alkoholistit saattavat yhä käydä AA:ssa, muissa ryhmissä tai ikään kuin meditoida näiden kivijalan tason asioidensa kanssa: heillä on viisasta nöyryyttä ja taitoa pitää mielissään mukana nämä lähtökohdat.

Mä en varmasti ole ainut, joka tipahtaa huipulta :laughing: Muistan kyllä aika montakin tarinaa, johon on kirjoitettu tämäkin luku, kuinka aletaan vuosienkin jälkeen ensin vähän voimansa tunnossa leikkiä ja kohta ollaan aivan kuralla. On tuntunut pitkään, että juuri tästä tilanteesta on kauhean monimutkaista nousta: monimutkaisuus tulee kai siitä nöyryyden ja ylpeyden välisestä jännitteestä, kun nöyryyttä ja asettumista kysyttäisiin, mutta defenssi on kova. Olen joskus ennenkin sanonut, että ainakin omalla kohdallani juominen on ylpeyteni juomista. Ainakin siinä on ollut sellainenkin ulottuvuus mukana. Ja myös se, että sisäisen näkyni puutteessa ja aavesäryssä olen yrittänyt henki perseessä kiinnittyä aina jos mihin tulevaisuuden visioon ja utopiaan. On todella niin, että kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Onnellisuutta ei kokonaan romuta se, että tässä ja nyt ovat myös omat hankaluutensa ja vaikeutensa: tässä ja nyt on aika ja tilaisuus opetella elämään niiden kanssa niin, etteivät ne pääse tekemään turhaksi sitä, millä on kuitenkin suurempi merkitys. Jos vaikka se elämä itsessään saa tuon suuremman merkityksen puntarissa, niin pahainen juomishimo tai riita äkäisen puolison kanssa jäävät aika mitättömiksi järistyksiksi sen rinnalla - niinhän se on. Juomishimot menevät ohi ja jos puoliso ei ikinä pääse uhriutensa kanssa vatvomisesta, niin se on sitten sen oma asia.

Itsellä on rajat ja sekin on riippuvaisuuksistaan erävoittoa kerrallaan hakevan kamppailijan kohdattava. Kivutonta kasvua ei ole.

309

Itse miellän tämän päivän ja tulevaisuuteni janana, jonka toisena päätepisteenä on vapaus, ilo, onnellisuus, keveys ja toisena päätepisteenä sairaus, ahdistus, kuolema-henkinen tai fyysinen. Helppo valita kumpaan suuntaan astelen päivä kerrallaan :slight_smile:

310

Olikos se niin, että kun Dante meni Helvettiin, portilla plakaatti toivotti tervetulleeksi sanoin “Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”. Jumalainen näytelmä päättyy kuitenkin Paratiisiin!

311

Jes! Minä kun pidän sanojen väännöstä (hobbysemantiikko, nääs) ja moniselitteisistä asioista niin valitsin nimmarinkin pitkän pohdinnan jälkeen siksi mikä se on. Pääasiassa siksi, että se pakottaa käyttämään maltillista keskustelusävyä (tosin musiikkikäsite, mutta sovellettua NLP:täkin). Ja voi sitä saksalaistaen käyttää myös silloin jos runoilijaruhtinaalle haluaa lähettää viestin tuonpuoleiseen. Eli “an Dante”= Dantelle" :laughing: Helvetin porttiakin kun ollaan kolkuteltu, niin eiköhän juttua riitä? :mrgreen:

312

Danteni tunnen huonommin, mutta tunnetko sinä Anthony de Mello-vainaan aatosmaailmaa? Minä luin vastikään Katselemisen ja useasti sitä - sekä aiemmin julkaistua Havahtumista - lukiessani tulin tuumineeksi, miten tuttuja asioita mahtoivat viinankirot olla Mellolle itselleen. Ainakin hän kirjoittaa riippuvuuksista (käyttäen Helvettiäkin muistaakseni metaforana) kovin vereslihaisella ymmärryksellä.

313

Moiks! Kiitti vinkistä, ei tietoisesti muistu mieleen,mutta pistän korvan taakse. :slight_smile: Nimi on jotenkin tuttu. :confused:

314

fi.wikipedia.org/wiki/Anthony_de_Mello

315

Kiitti, kurkkasin. Katolisen kirkon kaikkitietävyyttä kritisoiva jeppe siis. Varmaan on jostain kirkollisesta keskustelukerhostani jäänyt mieleen. Pitääpä ottaa joskus puheeksi. Huomenna on itseasiassa alkamassa yksi keskustelupiiri jonka käyn tsekkaamassa. Näissä on joskus ihan hyviä fundamentaalisia kysymyksiä käsitteleviä teemoja. Raportoin tapahtumasta! Jos jaksaa kiinnostaa sen verran etten heti livistä.:slight_smile:

316

Ei tullut toissapäivänä otettua. Nyt sen sijaan on kaksijakoinen olo: tiedän helposti pystyväni ottamaan esim. pari lasia viiniä tai olutta ja pientä haluakin siihen tuntuu. Toisaalta tuntuu siltäkin, että saisinko mitään tuollaisesta määrästä. Siis tiettyä pettymystä ja alakuloisuutta lukuunottamatta. Varmaankin mukavan illan vaimon seurassa jutustellen - juu - mutta onhan se vähän outoa, että siihen tuntuu tarvitsevan jotain stimulanttia.

Kaiken kaikkiaan olen taas yllättänyt äärisosiaalisen ja -puheliaan itseni(?) hiljaisuudellani ja passiivisuudellani sosiaalisissa tilanteissa juomattomuuden myötä. En tiedä, mitä ajatella siitä.

Mua ärsyttää myös se, että huomaan silloin tällöin ja oikeastaan aika useinkin laskeskelevani montako päivää/viikkoa olen nyt ollut juomatta. Ja montako päivää olen ollut juomatta/kännissä tämän vuoden puolella jne. Eli motivaatio tulee ainakin osaksi vääristä asioista ja olen liiankin tyytyväinen jo tämän alkuvuoden saavutuksiin.

317

Kovaa painia juomisen puolesta ja vastaan.

Ei se painiminen yksin alkoholistien ongelma ole, mutta alkoholistilla se juominen johtaa kiihtyvällä vaudilla johonkin mihin ei todellakaan halua. Toisaalta en ole kateellinen suurkuluttajille yms ei alkoholisteille, vaikka voivat juoda, voivat lopettaa sen juomisen koska haluavat, kun jotenkin tuntuu siltä, että se itselle saatu raittius sen pidemmän kaavan mukaan hommattuna, tuntuu aivan mahtavalta, paremmalta kuin mikään keinotekoinen tunne-elämä.

En pidä sanasta mahtava, mutta sinne se lipsahti.

318

Moikka “Blue Trane”. Voisitko nähdä asian niin,että raittiilla ajallasi olet rakentanut ympärillesi tietynlaisen suojamuurin, taikka ehkä ennemminkin padon pitämään alkoholin ulkopuolellasi? Jokaisella uudella juomisellasi nykäiset yhden kiven tuosta padosta tietoisesti pois. Sanon tarkoituksella “tietoisuudella”, koska sinun itsemääräämisasteesi on tällä hetkellä niin korkea, että pystyt jopa tekemään laskelmia määristä ja mahdollisista vaikutuksista ja seurauksista.
En tiedä kuinka monta kokeilua ja millä seurauksilla sinulla on takanasi, itselläni niitä on niin lukemattomia että tiedän niiden poikkeuksetta ennemmin tai myöhemmin repeävän käsistä. Vapaaehtoinen ratkaisuhan tuo on kullekin meistä- toivon että päädyt oikeaan. :smiley:

PS. Tollanen määrien laskeminen ja kohtuukäytön (hyödytön) suunnittelu oli mulle niin rasittavaa, että jo laiskuutenikin tuki nollalinjaa! On yksinkertaisempaa. :mrgreen:

319

Sama täällä! Voihan perse, että on lakannut nappaamasta laskea kuluneen vuoden aikana juotuja päiviä (tällä hetkellä enää 8 ), kulunutta aikaa viimeisestä juomaputkesta (tänään 7 kk 13 pv) ja kulunutta aikaa viimeisestä retkahduksesta (tänään lähes tasan 2 kk ja vaikka joinkin viimeisen kerran 1.1., lasken raittiuteni alkaneen vasta 3.1., kun en ole ollut enää alkoholin vaikutuksen alaisena, jota krapulakin kuitenkin on). :laughing:

Toi on kyllä niin, että vaikka se laskeminen voi jollain tavalla tukea ainakin alkupään taistelua, niin sille ei parane antaa väärää merkitystä. Etenkin, jos on tunnistanut jonkin ongelman, jonka aikoo jollain tavalla ratkaista - jos haluaa sen ratkaista.

320

Iltaa (tai teillä melkein huomenta)!
Pitää vähän täydentää tohon päivien laskemiseen että oli se mulle alkuaikoina kovinkin motivoivaa, varsinkin sen jokaviikkoisen valkohiiri- rituaalin yhteydessä. Lopetin sen 2 vuoden jälkeen kun olohuoneen kaapin oveen ei enää oikein mahtunut. Eikä enää ollut niin tärkeää.
Motto :bulb: : Ei lasketa päiviä vaan kulutusta—> nollaan! :laughing:

PS. Teemaan “raittiina tänään”. Missasin lahjakkasti sen tähän iltaan suunnitellun keskustelupiirin, koska se olikin eilen. Eli kaikille tekeville, raittiillekin sattuu ja tapahtuu. No tiedänpähän ainakin paikan vastaisuuden varalle! :smiley: