Ja näkyyhän niissä olevan yhteistä muutenkin, tuo tyrkyttäminen nimittäin! Ja se, että pitää olla joku “diagnoosi”, joku “virallinen syy” siihen ettei syö (tai juo) jotain tiettyä ainetta. Aika jännää muuten. Hirveän paljon on maailmassa sellaista ajattelua, että näin käyttäytyminen on normaalia ja kaikki siitä poikkeava on sitten epänormaalia. Vaikka ihan oikeasti kaikki on suhteellista ja subjektiivista…kaikki katsovat asioita omista suunnistaan. Ja nyt kun tällä palstalla ollaan, niin voinen sanoa, että hyvin useinhan se normaalina pidetty nimenomaan on sitä luonnotonta käyttäytymistä… 
Niinpä, hyvä huomio. Silloin kun olen syönyt kunnolla, siis ollut sellaisella ruokavaliolla, jolla olo oli oikeasti hyvä, ei minulla ollut tällaisia mielitekoja. Ja minulle on kyllä todellakin tyrkytetty sitä kakkua ja keksiä ja pullaa jne. Ihmisiä selvästi ärsytti, kun en halunnut. He luulivat, että minulla on niin hyvä itsekuri tai että esitän vain olevani jotenkin hyvä kieltäytymisessä, vaikka oikeasti kuitenkin haluaisin. Mutta kun en halunnut. Minulla ei ihan oikeasti tehnyt mieli sitä moskaa. Joskus taivuin ottamaan jotain, ettei muilla olisi niin epämukava olo. Minun pullattomuuteni oli heille jotenkin uhka. Aika hauska kyllä, tämähän on ihan sama asia kuin alkoholista kieltäytyessä. Mutta kyllä se vain jokaisen on otettava itse vastuu omasta hyvinvoinnistaan eikä matkia ympäristöään.
Moikka “pumpkin” ja onnittelut 5 viikosta! 
Heititpähän taas oivan luun kaluttavaksi. Ja hyvän sillan. Välin pitäminen tarkoittaa itselleni tietoisen etäisyyden pitämistä vahingollisiksi havaitsemiini asioihin joihin en voi vaikuttaa. Eikä tämä asenne ole minulle “välinpitämättömyyttä” vaan “tyynäriä” sovellettuna. Jos en sekaannu itselleni ylivoimaisilta tuntuviin asioihin, en ainakaan myöskään vahingoita ketään. Oma asenteeni on muodostunut kokemusten perusteella, ei synnynnäisesti. Ja on oleellinen osa muutosprosessiani.
Juuttumiseen: et välttämättä ole välinpitämätön, vaikka et tällä hetkellä ehkä tunnekaan hyödyntäväsi täyttä potentiaaliasi. MInusta se kuvastaa hyvin tervettä itsesuojeluvaistoa ja kykyä arvioda tilanteet oikein.
Luulen tajuavani, mitä ajat tolla “olen edelleen joku”- ajatuksella. Tiedät sinulla olevan resursseja. Ei niiden olemassaoloa tarvitse joka paikassa todistaa. Miksi isot koirat purevat harvemmin kuin pienet? Koska ne tietävät olevansa vahvoja eikä niidenkään tarvitse aina “suorittamalla todistaa” paremmuuttaan. Kyse on potentiaalista. Potentiaalilla ymmärrän latentteja ominaisuuksia joiden toteuttaminen vaatii aktivoivan impulssin joko ulkopuolelta tai sisältä. Eikä mielestäni “pysähtymistäkään” kannata pelätä. Oikealla tavalla motivoituneella ihmisellä sisäinen energia löytää ennemmin tai myöhemmin melkoisella varmuudella väylänsä. Taisipa tulla aika sekavaa juttua? En tiedä,menikö oikeaan suuntaan?! 
Just tänään mietin tuolla lenkkimetsässä sitä, kuinka pitkään olen tavallaan roikkunut erityisesti tuon alkoholisuhteeni kanssa sellaisessa harmaudessa: olen pyrkinyt raittiuteen vaihtelevalla menestyksellä, mutta pitänyt jollain tasolla kuitenkin ikään kuin rakoa auki sille juomisenkin mahdollisuudelle - ja juuri se, että olen kuitenkin ja jotenkin pitänyt juomista jonain vaihtoehtona itselleni, on sitonut aivan hirveästi energiaa, pitänyt yllä jatkuvaa huoltani, pinnistelyä tai jotain sellaista. Mietin, miten paljon yksinkertaisempaa vain on se, että antaudun tietylle ehdottomuudelleni aivan kokonaan ja vain itseni puolesta 
Tuntui valtavan vapauttavalta tuolla raittiissa ilmassa “puhua” itselleen, että nyt mun ei enää tarvitse arpoa: saan jättää koko jutun sikseen ja keskittää fokuksen ihan muihin juttuihin! Savanni on auki ja Antiloopilla tilaa kääntyillä :mrgreen:
Moiks! Juuri näin. Kun tässä elintärkeässä asiassa ei tee kompromisseja, jää enemmän varaa tehdä niitä muualla tarvittaessa. Joko/tai; musta/valkoinen. Eikä mitään siltä väliltä! 
Välinpitävä? Tulee mieleen turvaväli. Välinpitämätön ei pidä henkistä turvaväliä negatiiviisiin mietteisiinsä, välinpitävä pitää, on valppaana ja tietoisena …no joo, ehkä näin tai sitten ei.
Sitä tyhjyyttä ja välinpitämättömyyttä pitäisi kai vain “kestää” ja tunnustella, ja yrittää siitä huolimatta olla tietoisena ja valppaana. Minulla se olotila menee ohi harrastuksissa, kun pitää ja saa keskittyä itselleen mieleisiin asioihin. Myös meditointi häätää sen.
Tajusin!!
Minäkin aiemmin takerruin tavoitteisiin. Olin kunnianhimoinen, päämäärätietoinen. Tavoitteet olivat mitattavissa, ja aina piti ylittää itsensä. Saavuttaa jotakin, että voisi olla onnellinen, sitten joskus.
Nyt opettelen olemaan onnellinen, riippumatta siitä mitä teen tai mihin olen matkalla. Määränpää ja maali ei enää ole niin tärkeä, vaan matkanteko. Sen sijaan, että mittaan onnistumistani tulevaisuudessa siintävissä suorituksissa, keskityn enemmänkin elämään juuri tässä ja nyt, hyväksyvästi, mahdollisimman tyynenä huolimatta olosuhteista. Tavoitteeksi on vähitellen muotoutunut muuttaa sisäistä itseäni, kykyäni vastata näihin elämänmyrskyihin, kuin yrittää hallita myrskyjä, ja tavoittaa jotakin tiettyä kunniaa, mainetta tai mammonaa. Kyllä edelleen tavoitteellinen olen, mutta enää en tiedä tarkkaan mitä edes haluan. Siis tulevaisuudessa. Asiat voivat muuttua, jotakin muuta,mitä olen suunnitellut, voi tapahtua. Silloin on tärkeämpää se, miten osaan reagoida tapahtumiin, ja miten osaa ottaa “vastaan” mahdollisuuksia. Tärkeimmäksi asiaksi on alkanut muodostua se, että alan oppia elämään tässä hetkessä, juuri nyt, ja tiedostaa itseni ja ympäristöni paremmin. Se, mitä olen, on tärkeämpää kuin se, mitä saavutan tai en saavuta.
Kiitos linkistä, hyvä kirjoitus. Näin siinä muuten käy, kun on jonkun aikaa ilman sokeriherkkuja, niin ei niitä tosiaan sitten edes tee enää mieli. Pitäisi osata kuunnella kroppaa, luottaa siihen mitä se oikeasti haluaa… Roskaruoka tuo vain sen nopean sokeripiikin, lyhyen tähtäimen helpotuksen. Joskus sen oikein tuntee, kun elimistö haluaa päästä treenaamaan tai lenkille… Tai vaikka joogaamaan tai hevosen selkään. Mutta se että haluaa laskiaspullaa tai lakritsia… Taitaa herkkuhimot olla vaan viestejä siitä, että jotain on vailla, kun vielä tietäisi mitä, niin voisi nuo himot ohittaa ja keskittyä siihen oikeaan, todelliseen tarpeeseen.
Ai niin PumPum, onnittelut 5 viikosta!! Kova mimmi olet!
Hieno ajatus tuo ‘välin pitävä’ kielteisiin ajatuksiin ja niistä seuraaviin tunteisiin ja oloihin.
Huomenta "Sitruunapippuri & Co.!
Kuulostaa siltä, että siirtymisessäsi alkoholin hallinnasta elämän hallintaan olet tehnyt samoja havaintoja kun minäkin. Ensimmäisen selättämiseen tarvitaan ainakin jonkinasteista suunnitelmallisuutta ja itsemääräämisasteen kasvattamista. Voimme ohjata prosessia aika itsenäisesti välittämättä siitä mitä ympärillämme tapahtuu. Fokus on omassa navassa. Tulokset näkyviä, mitattavissa ja omasta toimimisesta kiinni.
Ongelmia voi tulla eteen kun saavuttamamme - raitis - elämä ei mielestämme sovi ympäristöolosuhteiden kanssa yhteen. Raitistuminen on yleensä ison työn takana. Jonka olemme tehneetkin. Pointti on, että teimme sen itsemme kanssa, emme isomman elinympäristömme kanssa. Tällä en tarkoita sidosryhmiämme joita ehkä jouduimme kasvattamaan ja opettamaan uuteen rooliimme vaan niitä “raameja”, elinolosuhteita joissa toimimme. Joku ulkopuolelta tuleva “direktiivi” määrittelee aina ne puitteet joissa elämme. Näihin emme voi vaikuttaa vaikka henkiin herännyt “raitistumisenergiamme” sitä takaraivossa joskus vaatiikin.
Aiheuttaa turhautumista kun huomaa, että edessä on taas uusi prosessi. Opettelemista elämään ilman alkoholia. Ja hyväksymään monessa asiassa pelkän reagoivan osapuolen roolin.
Tyyni tässä hetkessä eläminen on oikea resepti, mutta tosi vaikea toteuttaa. Mehän olemme “suorittajia”! :mrgreen: Minua auttaa -itserakkaasti 
-oma signatuurini joka muistuttaa minua päivittäin omasta rajallisuudestani. Mutta myös lohduttaa siinä mielessä, etten voi hallita edes murto-osaakaan tulevista tapahtumista. Miksi siis stressata tänään huomisen huolista? Niitä tulee ihan tilaamattakin täydellisellä varmuudella eteen. Ja ne hoidetaan ajallaan - ei nyt jos ei ole pakko!
Hyvät viikonloput!
Näin on ja musta tuntuu, että koko asia on vähän sellainen, että sanon sille vain “antaa olla”: ja jotenkin tästä luopumisesta ja luovuttamisesta tuntuu aukeavan nyt pikku hiljaa se todellinen vastuu, ikään kuin vapaus vastuuseen Mulle on täällä tapahtumassa tällä hetkellä ihan hyviä asioita. Tuntuu kuin saisin oivalluksia ilman, että niitä väkisin joutuisin itsestäni puristamaan. Hissuksiin, hissuksiin!
Mietin tätä, ja kohdallani tämä ei liittynyt varsinaisesti raitistumiseen, koska alkoholi ei ollut koskaan se pahin addiktioni. Näin varmasti olisi, jos olisin alkoholisti, ystäväpiiri menisi uusiksi, ja ympäristöolosuhteet muuttuisivat melko varmasti. Mutta tämä havaintosi piti paikkaansa "pää"riippuvuuteni suhteen. Silloin kun aloin työskennellä läheisaddiktioni kanssa, ympäristö meni tosiaan ihan uusiksi. Luovuin ihmissuhteista, joita aikaisemmin olin yrittänyt “hallita” ja siitä elämästä, johon olin jonkunlaisen kontrollin saanut. Silloin se tuntui tietysti ahdistavalta, mutta jälkikäteen huomasin, miten pieneksi elämäni oli silloin käynyt, ja että sain tilalle paljon suuremman elämän.
Suunnitelmallisuus, itsemäärääminen… Kyllä vaan, niitä tarvitaan. Toisaalta, mitä enemmän pystyy irrottautumaan tulevaisuuden kuvista, hellittämään huomisesta, ja keskittymään tähän päivään ja tämän hetken tunnelmiin… Sen vapaampi olo minulla on. Tietyllä tavalla tuo suunnitelmallisuus ja strategioiden luominen on tietysti tarpeellista, mutta sillekin on aikansa ja paikkansa, ja sitten siitä pitää osata hellittää, ja keskittyä vain elämään. Tällaisella perfektionistilla kuin minä olen, voi muuten elämä jäädä elämättä. Parasta on juuri se tuntematon ja suunnittelematon, se mitä TAPAHTUU, kun on avoinna ja valpas ottamaan sen vastaan. Olen myös huomannut, että oman sisäisen tilan muuttaminen on paljon tärkeämpää, kuin askarrella kaiken ulkoisen kanssa. Tärkeämpää, ja palkitsevampaa. Olosuhteet muuttuvat kuin itsestään, kun oma sisäinen tilani rauhoittuu ja tyyntyy, ja kun opin tuntemaan itseäni paremmin. Hyväksymään ja ymmärtämään itseni, sellaisena kuin juuri nyt olen.
Nyt luistelemaan lasten kanssa! Mukavaa sunnuntaita kaikille!
Tämän kanssa minäkin aherran: priorisoinnin, jonkinlaisen uudelleen-järjestäytymisen kanssa sen osalta, mihin kiinnityn ja missä järjestyksessä. Elämän syvyys ei ainakaan tunnu todelta, kun ripustautuu kovasti ulkoisiin juttuihin. Siksikin olen tuntenut oloni tyynemmäksi viime viikkoina, vaikka olen tuntenut kovaakin ahdistusta: fokukseni on ollut joka tapauksessa siinä, mitä sisälläni tapahtuu ja siinä hetkessä, missä olen kulloinkin ollut. Jopa se on helpottavaa sen rinnalla, että yrittää kaiken aikaa tavoittaa jotain ihan muuta, joka on jossain hamassa tulevaisuudessa haaveiden tai uhkien kuvina tai minä milloinkin.
Mitä tapahtui ja miksi?
Join. Ja paljon. Nyt hirvittävä olo fyysisesti ja henkisesti ja todella alkaa riittää. Nyyh masentaa, onneksi ei tapahtumut mitään muuta, seurassa olin ja käyttäydyin hyvin, muistan kaiken. Mutta miksi taas piti juoda tämä on niin kuluttavaa. Katsoin huomiselle palaveripäivän ja aion mennä, se on vaan nöyrryttävä vahvemman edessä. Mitään ei uskalla luvata ettei pety. Homma alkoi 3 viikon raitistelulla sitten “päätin” rentoutua (7 annosta) päivä väliä 2 annosta kaksi päivää väliä 4 annosta ja tämä vielä huipennukseksi. Näin pahaa viikkoa en muista vuosiin. Helvetti että kaduttaa. Nyt ne puheet kohtuukäytöstä voi viimein lopettaa. Ei kuulu enää mun sanavarastoon. Olen alkoholisti.
Voi Liiza ystäväni. 
En nyt ole kauheasti ottanut kantaa tilanteeseesi, kun minusta on vähän tuntunut toivottamalta tukea sinua ristiriitaisessa tilanteessasi, joka on kuulostanut suurin piirtein tältä: Hallitsen juomiseni, mutta kärsin silti, älkää neuvoko, osaan itse… Kärjistetysti, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan. Oma lopettamiseni oli helppoa sen jälkeen, kun ymmärsin alkoholismini ja olin lopen kyllästynyt, väsynyt ja rikki. Toivon sydämestäni, että se kohta on justiinsa tässä ja nyt sinulla. Tsemppiä.
Basi ymmärrän hyvin mitä tarkoitat! Näin olen ajatellutkin syystä, ettet enää ole kommentoinut juttujani ettei tuolle kannata puhua kun ei kuitenkaan kuuntele. Kyllä se on niin, että nöyryys tämän ongelman edessä on minulta ollut hukassa ja sen myöntäminen että alko vie aina ennen pitkää halusin tai en. Olen NIIN valmis tavoittelemaan raitista elämää päivä kerrallaan. Ahdistaa. Kerroin päätöksen äsken puolisolle puhelimessa, hän on samaa mieltä että en voi hyvin ennen kuin lopetan kokonaan ja on täysillä mukana, ihana. Huomenna menen ryhmään, aivan sama minne kun en niistä mitään tunne, tämäkin oli miehelleni ihan ok (siis ei ole mitään hävettävää). Toivottavasti voisin jo luovuttaa 
Käytän hymiöitä vaikka ei paljon nyt hymyilytä, mutta eikö se ollut tutkittu juttu että pelkkä feikkihymyilykin voi vähän nostaa serotoniineja. Tähän alkuun tekisi mieli hakea lääkkeitä, mutta parempi yrittää ilman, ihan hengen voimalla. Mukavampaa päivää sinulle Basi!
Olikos lizzy sun historia se, että onnistuit vähentämään liiallisen käytön ihan muutamaan juomakertaan vuodessa? Ovatko nyt sitten kerrat ja määrät lisääntyneet vai ovatko vain nämä harventuneet kerratkin alkaneet ns.syömään naista enemmän?
Tsemppiä ratkaisuusi. Itselläni on ollut hyvin samankaltaista touhua, nyt taidan kuitenkin häilyä jonkun suuremman muutoksen äärellä.
Joo ja ei. Siis vähentänyt olen tosi paljon sekä kertoja että määriä jotka olen juonut kerrallaan. Myös alkottomia viikkoja ja kuukausia useampikin peräkkäin, mutta ei se riitä. Nyt oli ihan outo viikko ja vähän sellaista pakonomaista juomista päivän parin välein. Kyllä se on se, että yksikin kerta syö naista vaikka hirmukännejä ei ole pariin vuoteen oikeastaan ollutkaan (paitsi eilen join paljon=noin 12-15 annosta) nyt on krpula ja se syö vielä enemmän kun päivä menee maatessa. Helvetti. Onneksi ei ole muuta morkkista kuin aineen aiheuttama 
jos nyt jotain hyvää tästä yrittää etsiä. Ottaisin ahdistukseen rauhoittavan jos olisi. Parempi ettei ole. Se on vaan kärsittävä tämä pois ja onpa taas kunnon opetus. Huomenna jos yrittäisi urheilla jotakin niin saisi mielen ylös suosta…Tsemppiä BlueTranelle!
Moikka ja kiitos vastauksestasi!
Minulla vanhat riippuvuussuhteet toimivat valitettavasti toisinpäin. Olin aika usein - silloin vielä tätä tunnistamatta - jonkin “hyödyllinen idiootti” jota oli (alkoholikoukussa kun suurimman osan ajasta roikuin) todella helppo manipuloida. Alkoholista vapauduttuani jouduin minäkin rakentamaan sosiaaliverkostoni uusiksi- ja rakennan edelleenkin. Hyvin paljon kriittisempänä kuin ennen!
Mulla oli/on “pääpainoitteisuus” ja joskus ylianalysointiinkin taipuminen turhana rasitteena. Sekä todellakin mahtava “lahjakkuus” tehdä kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tulevaisuudennäkymillä oloni vaikeaksi. Viimeksimainitusta olen onneksi pääsemässä eroon. Ylisuunnittelu ja kaikkien vaihtoehtojen punnitseminen johtaa nopeasti turhiin pelkotiloihin ja kauhusenaarioihin (tulikohan oikein?).
Yksinkertainen resepti: “Tyynäri sovellettuna”!
PS. Huomasin eilen toisessa ketjussa joutuneeni hieman väärään filmiin. Katselin tämän ketjun otsikkoa ja mietin itsekseni, että oikeastaan olen täällä vielä enemmän kuokkavieraana. Pidän itseäni raitistuneena. Saanko silti jatkossakin ilmestyä silloin tällöin? Täällä kun on niin hyviä kirjoituksia! :mrgreen: