Ketju meille jotka emme (vielä) raitistuneet.

Me Lopettajat
181

Heipparallaa,

uusin yrittäjä ilmoittautuu foorumille muistaen että konkurssi on osa yrittämistä.

Omalla kohdallani fyllaaminen keikkuu siinä vaa’an kielellä lähteäkkö isosti käsineestä, vai pysyäkkö näpissä ja vaikka ns. näpissä niin kaukana kohtuudesta.

On sairasta jos jurrissa ei näe unia ja selvänä siitä että on jurrissa, tai ottamassa Bisseä. Tuo voisi siis loppua tyystin. Omalla kohdallani juominen ollut ehkä enemmän tuuripainotteista, ja aina välissä saattanut olla selviäkin päiviä, mutta sitten kun astunut Salkun päälle ollut semmosta puolihuolimatonta törpöttelyä kahdesta päivästä kahteen viikkoon, kuitenkin noissa kahden viikon tuubeissakin saattanut olla yksi liskodisko mukana.

Tyypillisesti en ole kerta-annoksina juonut kuin sen 6-8 olutta illassa / päivässä ja sitten viikonloppuna siihen isoon janoon se 12-18 annosta yleensä lauantaisin. Humalatila ei siis ole välttämättä arkisin mikään järeä, alkoholin vaikutuksen alaisuus selviö ja viikkoannos viidelläkin ottipäivällä viikossa kohtuullisissa lukemissa.
Tiukka viina ei onneksi ole koskaan ollut se mun juttu.

Jotenkin Suomalaisessa yhteiskunnassa on ok ottaa iltaruuan kanssa pari lasia viiniä ja kenties muutama saunaolut, tuon kertoo jopa työpaikan kahvipöydässä ja saa olalle taputtelut siitä että pitäähän sitä rentoutua.
Samassa pöydässä sanot käynees saunassa ja juonees puolikkaan kossun niin sua katotaan nenänvartta pitkin, vaikkakin absoluuttinen alkoholimäärä on sama.

Omalla kohdallani tuo ei vain toimi, ja AA:ssa käyty vuosi etsimässä sitä kohtuukäyttöä. Taitaa mennä maanantaina lääkäritädin puheiden kautta apteekkiin ja hakea oman porekuurin.

Eiköhän mun järvi ole nyt Juotu. Eli selvä vuorokausi numero 1 käynnissä

182

Itse myös hain hyväksyntää juomiselleni ja porukoista riippuen ne määrät ja laadut muuttui. Akalle sanoin meneväni juomaan jonnekin tai juovani saunassa vain yhden, korkeintaan kaksi, kavereille taas piti näyttää esimerkkiä kuinka tosimies rentoutuu.

Kukapa olisi uskonut, en minä ainakaan, että saunakaljatarpeista ja puheista pääsee oikeasti eroon, hip hei.

Raitis päivä aluillaan täälläkin.

183

Tuli kuukausi täyteen ja olo on edelleen hyvä ja aika rauhallinen. Kolmantena viikonloppuna tapahtunut käänne juoma-ajatusten häviämiseen on säilynyt. En tiedä, mitä siinä kohtaa tapahtui mutta olen oikein tyytyväinen. Kahden ensimmäisen viikonlopun juomahalut olivat niin voimakkaita, että en olisi uskonut niiden näin äkkiä sitten hellittävän. Olen ihan tietoinen, että voivat tulla vielä takaisin, mutta nyt on nyt ja nyt on oikein hyvä fiilis. Suosittelen kaikille juomisen lopettamista vasta suunnitteleville!

Ikävää, Pipari, että pahoitit mielesi tämän ketjun jauhamisista. Mutta tule ihmeessä takaisin, ne jututhan jäi jo tuonne edelliselle sivulle. :slight_smile:

Hyvä Lizzy, hyvin menee mutta menköön! Kyllä se hellittää aivan varmasti jossain vaiheessa, kun jatkat vain sinnikkäästi.

Tervetuloa TapaJuåppå! Joko porekuuri on hankittu?

184

Mulla on kans muutama viikko mennyt aika hyvin. Tänä vuonna olen juonut kerran, puolivälissä tammikuuta. Sen jälkeen on useita kertoja tehnyt mieli, pari kertaa enemmänkin, mutta olen jotenkin kiusallanikin ollut juomatta. Ei mulla mitään suurta näkemystä täysraittiudesta ole vieläkään syntynyt, mutta paljon pienempiä oivalluksia niistä monista monista syistä ja triggereistä, joita alkoholinkäyttöön on liittynyt.

Eräät syyt ovat aika surullisia ja vähän pelottavatkin.

Muutenkin koko alkuvuosi on ollut armotonta keski-iän kriisin ja elämäni tarkoituksen kanssa painiskelemista.

185

Se on jännää noiden himojen ja muiden tunne-elämän oikkujen ja vaiheiden kanssa, kuinka ne tulevat ja menevät. Itselläni on vähän sellainen vaihe menossa kuin olisin jotenkin hukassa, jotenkin väsynyt, mieleltäni tukossa. Mutta otan tämän nyt aivan rauhassa ja ajattelen niin, että huomenna jo voi olla taas ihan toisin: tuntua kuin palaset loksahtelisivat kohdilleen ihan itsestään. Mutta ei sellaistenkaan tunteiden varaan voi yksin rakentaa hyvinvointiaan, joka on ehkä kuitenkin vähän syvätasoisempi juttu: on, vaikka tuntuisi miltä milloinkin. Ylipäätään mä mietin paljon sitä, annanko kovin helposti tunteille vähän liiankin ison merkityksen. Olen nimittäin ollut sellainen fiilispohjalta juopottelija, aika impulsiivinen tapaus. Ehkä minun pitää opetellakin tässä samalla juuri tunteiden kanssa elämistä noin muutenkin :slight_smile:

Nyt on hyvä tilaisuus!

186

Joo ailahtelevaa on. Olen silloin tällöin ihan ääneen autossa lausunut Cricketin täällä esittämän mainion mietelauseen: “faktat on faktoja ja fiilikset fiiliksiä” tjsp. :slight_smile:

187

Itku, tänään taas yllätin itseni suunnittelemasta seuraavaa alkoholin käyttökertaa :frowning: Tuleva laivamatka tuntuu ylitsepääsemättömältä tilanteelta, tekee mieli ottaa edes vähäsen. Ihan syvältä ja päiviä vasta 16…Kuten blueTranellakin itsellä muutama viime vuosi ollut jonkinlaista keski-iän “kriisiä” ja sen elämän tarkoituksenkin pohtimista, jota olen kuitenkin tehnyt ehkäpä koko risuisen menneisyyteni. Onneksi on lapset, sen parempaa tarkoitusta en elämälle keksi kuin perhe ja rakkaiden kanssa oleminen. Omien lasten eteen tekisin ihan mitä vaan eikä mikään ole niin palkitsevaa kuin nähdä että he ovat onnellisia :smiley:

188

Onko se laivamatka elämän ja kuoleman kysymys? Alkoholinkäyttö on, alkoholistille. Itse keksin aikanaan mielestäni melko onnistuneen vertauksen. Jos raitistumaan pyrkivä alkoholisti päättää maistaa pikkusen, se on melko lailla sama, kuin että ottaisi käteensä aseen ja kuvittelisi ampuvansa sillä itseään päähän ihan pikkusen vain… Toki on heitä, jotka onnistuneesti palaavat “kohtuukäyttäjiksi”, mutta tuohon voisin heittää sellaisen kysymyksen, että miksi ihmeessä hermomyrkkyä edes pitäisi osata käyttää kohtuullisesti? Se, että “kaikki muutkin juo” ei kelpaa selitykseksi. “Kaikki muut” eivät pilaa sinun elämääsi juodessaan. Sen sinä teet itse. Ensimmäisen juoman juominen tapahtuu aivan tietoisella päätöksellä, jonka teet sinä itse. Se juoma ei mitenkään salakavalasti hiippaile tajuntaasi vaikuttamaan, vaan juominen on päätös. Jota toivottavasti et tee… Toivottavasti pystyin tsemppaamaan edes vähän. Mulla on ollu aika huono vaikutus näissä hommissa, kolmea olen tsempannut ja joka ikinen on ratkennut. Olisitko sinä se poikkeus, joka vahvistaa säännön? :wink:

189

Kiitos :smiley: ja asian ytimeen osuva kysymys Mirtillo…niin miksi? Koska olen riippuvainen. Väliillä totean itsekseni että se nyt on vain niin että “yksinkertaisesti haluan juoda vähäsen” mihin? jonkun tyhjyyden tunteen täyttämiseen? (=määrittelemättömään ja määriteltyynkin ahdistukseen) ja valheellinen hyvänolontunne kestää hetken kun se on monella muulla tapaa saavutettavissa paljon vahvempana. Älytöntä, masentavaa ja harmillista…vaikka osaankin nykyään käyttää “kohtuudella”. Nyt lähden hiihtämään ja ihmettelemään lumisia puita. Mukavaa illan jatkoa M ja muut.

190

Olisin voinut kirjoittaa itsestäni ihan samoin sanoin! Tässä on juuri mullekin se isoin haaste: oppia elämään omien tunteiden ailahtelun kanssa ihan selvin päin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on parisenkymmentä vuotta tottunut turruttamaan tunteensa alkoholilla, jos vain yhtään on siltä tuntunut…

Mutta eikös juuri tuo impulsiivisuus olekin aika tyypillinen luonteenpiirre alkoholisteille? Sitä loputonta tunteiden vuoristorataa, harmaasta arjesta pakenemista, ikuista kicksien etsintää…

191

Varmaan aika monelle, mutta ihan yhtä lailla tyypillistä kaikille vahvasti emotionaalisille, herkille ihmisille. Ja vähän lapsellisille :laughing: Mutta olisiko tämäkin juuri niitä asioita, joiden kanssa opetella elämään? Ei tunteellisuus tai tietty herkkyys mikään vajavaisuus ole, päinvastoin: kääntäkäämme se eduksemme!

192

Niin… En usko että on hyvä hylätä tunteensa ja järkeistää niitä “kuriin” joka tilanteessa. Minulle oli tärkeä oppia huomaamaan, että tunteet voi kokea ja käsitellä vahvasti, ilman että se vaatii minulta mitään toimintaa. Eli voin vain istua alas, ja antaa niiden olla, kuunnella niiden viestejä. Olla rauhassa vihainen, surullinen, ahdistunut, peloissani… ilman että syyllistän itseäni tästä. Hengittelen vain siinä, ja tunnustelen oloa, ja toivotan tunteen tervetulleeksi. Hyväksyn sen.

Jos alan impulsiivisesti jakamaan sitä toisille, esim. raivoamalla, syyttelemällä, vaatimalla… silloinhan en kanna omista tunteistani vastuuta, vaan jaan niitä toisten niskaan. Tunteet ovat omiani, yksityisomaisuutta, joten tunnustelen niitä ja annan niiden myllätä, mutta en reagoi kuten ennen; toimimalla, puhumalla, ajattelemalla. Kokemisen ja hyväksynnän kautta tunnemylläkkä menee aika nopeasti ohi, ja sen jälkeen olo on kevyt ja tyyni.

Eräänlaisesta meditoinnista tässäkin kai on kyse, tunteen kanssa alas-istumisesta. Itsensä kuuntelemisesta. Tavallaan kyse on myös itsearvostuksesta, pidän omia emootioitani tärkeinä, ja otan ne vastaan. Karkuun juoksemalla ja vastaan taistelemalla ne vaan voimistuvat, ja “hyökkäävät” kimppuun moninkertaisella voimalla joskus myöhemmin. Uskon että tunteet ovat energiaa, jonka on tarkoitus virrata, ja jos niiden ei anna virrata, ne jämähtävät paikalleen ja lukkiuttavat minut. Negatiiviset tunteet kannattaa purkaa kuitenkin yksikseen, se on mielestäni vastuuta ja aikuisuutta. Ei toisille ihmisille kuulu minun tunteideni käsittely, se on minun työtäni, itseni hyväksi. Joskus aiemmin join lasillisen punaviiniä, se oli tapani käsitellä ikäviä tunteita, ja päästä niistä eroon. Nykyinen on parempi :laughing:

193

Nyt puhut asiaa kaverille, joka on kovasti sen tarpeessa ja kysymässä, miten minä noita omia tuntojani alan ihan oikeasti, konkreettisesti käsitellä! KIITOS!!! :slight_smile:

194

^Eipä kestä, Antilooppi :smiley: Mukavaa jos joku hyötyy jotakin näistä pohdinnoistani. Minäkin saan paljon sinun aivoituksistasi ja ajatuksistasi, jatka vaan ihmeessä niiden kirjaamista tänne!

Tuosta tyhjyydestä mistä puhuit, se on tuttua myös. Monta päivää voi mennä sellaisessa välinpitämättömyyden sumussa, että oikein mikään ei kosketa tai natsaa… Olen ajatellut että se tyhjyys ja sumuisuus on todellakin sitä, miltä se tuntuu ja näyttää: Tyhjyyttä. Siinä ei sinänsä ole mitään vaarallista, ehkä aika on poistanut minusta jotakin turhaa ajatuslatua tai tunnevammaa, ja sen tilalle on jäänyt tyhjää. Eli se tyhjä olo voi olla hyväksi, se on tilaa mitä minussa on vapautunut, kun turhia esim. addiktioajatuksia ja -tunteita on tarpeettomina poistunut. Tyhjä tila täyttyy kyllä jollain, ja kannattaa olla valppaana, että se täyttyy rakentavista asioista. Olen myös huomannut, että kun vaivun tähän tylsistyttävään, harmaaseen välitilaan, usein se päättyy johonkin konfliktiin, kun hermot hajoaa, ja tulee tehtyä jostakin pikkuasiasta suuri, ja puran sitten suuttumusta tai katkeruutta jollakin tavalla. Hmm… olisiko se tyhjä tila sitten imenyt kuitenkin vanhoja vaikutteita itseensä… Jotain muistijälkiä, että ahdistus, viha, arvostelun halu, syyttäminen ym asuvat siellä tyhjyydessä, ja yrittävät tulla takaisin…? Kuka tietää. Jos lohduttaa, niin ne tyhjät olotkin vähenevät ja lyhenevät koko ajan. Edelleen niitä tulee, mutta silloinkin yritän kuunnella itseäni, tunnustella sitä harmautta, saada kiinni jostakin tunteesta, jota sen “takana” on. Hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, ja odottaa rauhassa, että kohta tuntuu joltakin muulta. Tärkeintä on mielestäni mennä “päin” sitä, mikä nyt sitten päällänsä sattuu olemaankin, eikä sitä karkuun. Tietoisuus itsestä, ja omasta mielestään, käytöksestään, motiiveistaan… Se on tosi tärkeää. Muuten ainakin minulle käy niin, että alan vain toimia “automaattiohjauksella” kuten aina ennenkin. Tietoisuus tästä hetkestä, juuri se läsnäolo. Keskittyminen siihen, mitä on juuri nyt. Silloin ei se tyhjyyskään tunnu musertavalta, kun ei liitä siihen tulevaisuuden painoa, tai menneisyyden syyllisyyttä.

195

Erittäin hyviä ajatuksia! Omalla kohdallani vain on käynyt niin,että vaikka olen tietoisesti ja konkreettisesti haalinut itselleni “tyhjää tilaa” poistamalla vahingollisia ihmisiä ympäriltäni, niin vanhat asiat vielä osittain seuraavat ja vaivaavatkin. Jolloin käy juuri niin kuin kirjoitit, että vahingollisia ajatuksia on tunkeutumassa luomaani välitilaan. Luulen,että sen “takana” on raivo ja pettymys itseään kohtaan siitä, etten juovana aikanani osannut reagoida tai toimia samalla tavalla kun nykyisin osaan. Ei tullut käsiteltyä tärkeitä asioita oikeaan aikaan oikealla tavalla. Nykyisin yritän olla viisaampi ja “rakastaa tai vihata lähimmäisiäni niin kauan kun he vielä ovat lämpimiä”. Eli selvittää asiat ajoissa, ettei mitään jää kytemään.

196

Jees, erittäin hyvää pohdintaa Pippurilta taas! Andanten kuvauksesta tulee mieleen vähän sellainen vanha taikauskoinen asetelma, jossa sielun kuviteltiin jäävän ruumiinsa lähettyville joksikin aikaa ikään kuin tekemään erotyötään ennen astumistaan seuraavalle tasolle. Sinun kohdallasi voi yhä olla kyse jostain sellaisesta välitilassa olemisesta: vanha minäsi on vasta viilenemään päin olevan ruumiin kaltainen. Et ole siinä enää, tiedätkin jo suuntasi olevan toinen, paluuta ei ole, mutta vedät vähän henkeä ennen kuin otat seuraavan suuren harppauksesi. Tässäkin tämä, että asia, hetki ja vaihe kerrallaan, tietoinen läsnäolo ennen kaikkea: kaikki on väliaikaista, tämä hetkemme ei ole loppusijoituspaikkamme. Pikemmin tässä seistään kynnyksellä ja ovi on jo auki.

197

Moikka “Antiloopin paluu”! Olet oikeassa välitilan suhteen. Tällainen on aivan konkreettisestikin olemassa, sillä meillä kuuluu systeemiin ns. väliaikainen työkyvyyttömyyseläke. Tarkoittaa sitä, että hakijalle myönnetään tietyillä edellytyksillä 3:n vuoden eläke, jonka jälkeen päätetään, onko henkilö työkykyinen tai ei. Eli lopullisesti eläkkeelle tai töihin. Oma tavoitteeni on jälkimmäinen- oma statukseni sallii jo nyt pienimuotoisen työssäkäynnin (14 tuntia/viikko; maksimissaan 3-6 tuntia/päivä). Alkuaikoina etsin vastaavia maksullisia hommia, mutta turha toivo. Päädyin vapaaehtoistoimintaan jota viime vuodet harrastinkin. Pelkällä altruismilla ei silti elä, joten täytyy taas alkaa miettiä vaihtoehtoja. Rahallinen puoli ei kuitenkaan ole ratkaiseva, pääasia löytää mielekäs tehtävä. Kontaktoin tänään yhtä organisaatiota josta luulen kuulevani lähiaikoina enemmän. Mulla on paperien mukaan syyskuussa invaliditeettiasteen (50%) tarkastus, joka saattaa muuttaa elämäntilannettani huomattavasti (mainitsemasi “suuri harppaus”). Otan tyynesti vastaan,sittenhän sen näkee. Ja mahdollisuuksieni rajoissa yritän sitten valita oikean oven.
Matkalla olemme tosiaan koko ajan eikä “mikään ole niin pysyvää kuin muuttuvuus” :mrgreen: .

198

Päivää taloon!

Välinpitämättömyydestä oli tuossa juttua. Välinpitämättömyys on minulle vaarallisin olotila, se on saanut minut retkahtamaan, koska silloin en välitä taistella. Mutta miten saada ihminen olemaan,öö, välin pitävä? Miksihän tuommoinen sana on keksitty? Onpa muuten kumma sana. :smiley: Periaatteessa tämä on asia, joka ei voi olla ulkoisesta tilanteesta kiinni. Olen yrittänyt miettiä, että mistä löytäisi sellaisen välinpitävyyden (!), että se kantaisi, oli sitten elämänmenossa kiinni oleva, kiireinen ja sosiaalinen jokapaikanhöylä tai se pihtiputaan mummo, joka asuu yksinään mökissään. Onko tämä jotain, jota jaettiin syntyessä ja kaikille ei riittänyt? Miksi jotkut eivät menetä välinpitävyyttään vaikka elämä tarjoilisi mitä paskaa? Ja toiset eivät välitä mistään mitään, vaikka kuinka olisi aihetta olla kiitollinen. No siksi, koska se on sisäinen kysymys, ei ulkoinen.

Kysyin eräältä hyvin kiireisessä elämänvaiheessa olevalta ihmiseltä, että mitä hän pelkää. Hän on mukana yhdessä jos toisessa yhteiskunnallisessa asiassa ja tuntuu välillä aivan superihmiseltä. Hän vastasi, että pelkää juuttumista. Eli, jos tällainen ihminen joutuisi pysähtymään, hänestä tulisi varmasti välinpitämätön, koska hänen olemisensa perustuu kokoaikaiseen tekemiseen. Hyvä on tietysti olla tavoitteita, on minullakin. Mutta syy niihin alkaa pikkuhiljaa olla muutoksessa. En tavoittele niitä asioita ollakseni joku ja tunteakseni itseni tärkeäksi. Tavoittelen niitä, koska minulla on niihin mahdollisuus. Haluan siis käyttää minulle annetut kyvyt ja mahdollisuudet. Mutta jos minulla ei olisi niitä, olisin edelleen “joku”. Ajatus ei muunnu tänään sanoiksi kunnolla, eikä tätä pointtia varmaan kukaan tajua.

No mutta selvänä edelleen mennään. Eilen tuli jumpassa sellainen tunne, että haluan kyllä mennä kaupan kautta kotiin ja katsoa leffoja ja syöpötellä sipsiä ja karkkia. Jälkimmäistä en yleensä syö ikinä, siis karkkikarkkia. Suklaata kyllä. Sitten toteutin tuon pakkohalun, mutta mitä siitä sitten sain? Olisinko selvinnyt ilmankin? No olisin, ihan niin kuin ilman alkoholiakin. Tajusin, että mekanismi oli ihan sama. Ajattelen roskaruuasta samalla tavalla kuin alkoholistakin aiemmin, että tietyin väliajoin sitä on saatava, muuten elämä on ihan tylsää. Hohhoijaa. Kyllähän mulle tuleekin sellainen olo, että jään ilman herkuttelua jostain paitsi, jos niin ajattelen. Aivan kuten alkoholinkin kohdalla. Mutta jos ymmärrän, ettei se ole totta, kummankaan kohdalla, alan vapautua todellisille asioille elämässä.

En minä tässä nyt ole mihinkään kuivakalle kieltäymyksen linjalle lähdössä, mutta noita motiivejaan voisi kuitenkin olla hyvä tarkistella. Herkuttelenko siksi, että luulen tarvitsevani sitä elääkseni hyvää elämää? Mitä jos viikonloppunakin söisin leffoja katsellessa ihan samaa iltaruokaa kuin viikollakin. Olisiko elämä silloin ihan paskaa? Juu, säälittävää olisi, jos alkottomuus ja roskaruuattomuus veisivät mun elämältä merkityksen.

Tänään tuli 5 viikkoa täyteen, aivan mukava juttu. :slight_smile: Pitäisikö alkaa laskea myös roskaruuattomia viikkoja (päiviä)…

199

Tuo on hyvä ajatus ja käyn sitä omallakin kohdallani läpi: mikä on minun kokoistani elämää; mihin kerralla pystyn; paljonko lopulta haluan; mikä riittää, tyydyttää, on muuten vain sopivaa? Tuntuu oikeastaan ihan hyvältä ajatella sitä tällä tavoin :slight_smile:

200

Menee vähän ohi palstan aiheen, mutta jatkan nyt tuota herkutteluaihetta vielä yhden jutun verran. Tässä sellainen hyvä suhtautumistapa ruokaan, joka itselläkin häämöttää mielessä. Samaahan voi toteuttaa myös suhteessa muihinkin epäterveisiin tapoihin, vaikka alkoholin liikakäyttöön. No niin, sainpa sittenkin yhdistettyä tämän varsinaiseen palstan aiheeseen. :smiley: Ja se linkki. kukkalaakso.com/2013/02/15/ruoka … misesta-2/