Kyllä olet andante erittäin tervetullut tähän ketjuun niin kuin kaikki muutkin raitistuneet. Eihän me aloittelijat täällä ihan keskenämme pärjätä, me tarvitaan teitä.
Olen ollut juomatta koko tämän ketjun olemassa olon ajan. Hassua, että saan tämän homman alulle, kun aloitan ketjun meille, jotka ei olla onnistuttu. Jotain mun ajatusmaailmassa on tämän ketjun olemassa olon aikana muuttunut, vähän niin kuin BlueTranekin sanoi. Sitä on vielä vähän vaikea määritellä, mutta jostain syystä en ole haikaillut alkoholia niiden kahden ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Jotenkin tajuan nyt, kuinka typerää se koko juominen on. Siis olen ennenkin tajunnut, mutta nyt jotenkin vielä vahvemmin. Sen, että ihminen ei kerta kaikkiaan tarvitse sitä alkoholia yhtään mihinkään. Me vain jossain vaiheessa aletaan luulla, että tarvitaan. Mutta se on erittäin suuri vale.
Lizzylle tsemppiä! Basi on kyllä ollut aivan oikeessa siinä, että on vähennellyt vastailua tyypeille, jotka eivät ole vielä valmiita, vasta prosessissa. Siis itsekin tähän kuulun. Kyl se vaan niin on, että jokaisen pitää käydä se prosessi omassa päässään, muuten lopputulos ei ole pysyvä. Minä olen ainakin tarvinnut tämän koko kaaren, mitä nyt olen täällä palstalla hillunut jonkun puolitoista vuotta välillä lopettaen ja välillä taas kokeillen. Mutta silti ilman näitä ihmisten kirjoituksia täällä en kyllä olisi tässä vaiheessa ollenkaan. Toisten kirjoituksista olen saanut pohdittavaa ja se pohdiskelu on vienyt mua eteenpäin. Toivottavasti tämä olisi se lopullinen lopettaminen, varmaksi en sitä voi sanoa. Varmaksi voin sanoa vain sen, että tällä hetkellä voin kuvitella, että on mahdollista elää juomatta vaikka koko loppuelämä. Ja varmaksi voin myös sanoa sen, että tänään olen selvinpäin.
Sitten se on noin! Mua ainakin helpottaa kovasti se, etten enää yritä hallita mitään harmaata aluetta, arpoa ja vatvoa loputtomiin jotain juomista. Hitto vie, tässä olisi elämäkin elettävänä Mullekin on tuttua tuo, että vaikka kuinka saa vähennetyksi ja harvennetuksi, niin mitään laadullisesti ratkaisevaa ei tapahdu niin kauan kuin pidän vähääkään luukkua raollaan juomisen suuntaan. On vain helpompi elää sen kanssa, että kokonaan off ja se siitä
Lizalle ja Pumille…
Kaikille, jotka raittiutta tavoittelevat sitä toivon. Vähän niille muillekkin. Joskus tuntuu, että raitistuneen kommentti voi myös ihan oikeasti häiritä prosessia, vaikka toisinaan sillä on ihan paikkansakin. Kun joku on oman oivalluksensa äärellä, ehkä vielä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, niin ei siihen tarvita välttämättä “tietäjää”. Tässä ketjussa on paljon tuttuja ja koen myöskin niin, että en halua joka kerta olla näyttämässä naamaani, kun joku tekee paluun, koska silloin ehkä haluaa myös vähän rauhaa eikä niinkään ainakaan “mitä minä sanoin”- pölinöitä, joksi ne kannustuksetkin voi joskus kääntyä. Toinen asia on sitten myöskin se, että en minä elele missään staattisessa raittiuden tilassa, vaan teen sitä omaa matkaani myös. Ehkä tässä raittiudesta voi puhua kolmen vuoden lähetessä, mutta monenlaista työstöähän tässä on ollut meneillään tässä ihmisiksi elelyssä. Alkuun tarvitsin itse hyvin paljon sitä, että sain tsempata muita. Nyt tuntuu monesti niin paljon hienommalta lukea niitä raittiuden alussa olevien upeita oivalluksia, että ei siinä tarvita yhden ikuisen palstalaisen kommenttia joka kohtaan.
No niinkuin basiliskikin tuossa jo ehti kommentoimaan, hassuja ajatuksia tässä mielestäni. Tuskinpa kukaan on koskaan valmis ja toisekseen, keskeneräisimmille prosessoijille sitä kai eniten kannattanee kommentoida. En toki tarkoita, että tarvitsee kommentoida yhtään kenellekään, jos einhuvita.
Paino tässä lienee sanalla prosessointi, osa meistä sitä tekee aika aktiivisesti ja osa vain joko lopettaa muulla avulla, yksin, tai jatkaa juomista. Moni tekee tän kaiken kuitenkin yksinkertaisemmalla tyylillä eikä sen kummempaa prosessia tai keskustelua kaipaa.
Edelleen muuten musta on häkellyttävää, miten täällä plinkissä on niin älyttömän vähän kirjoittajia. Kun alkoholin liikakäyttäjiä on kuitenkin siis mitä, satojatuhansia kuitenkin.
Tähän tulee aika hyvin perspektiiviä, kun käy tuolta sivujen alkupäästä katselemassa, mitkä nimimerkit ovat olleet asialla. Eipä täällä kovin moni useampaa vuotta viihdy…
Ja tosi masentavaa on lueskella noita "kesken"jääneitä ketjuja. Niin monta radiohiljaisuuteen haihtunutta innokasta ja optimistista aloitusta.
Eikö tästä jo ollut yksi ketju, eivätkä siellä raitistuneetkaan asiasta päässeet hullua hurskaammaksi.
Omalta kohdaltani sanon, että en tiedä tulenko sitä päivää näkemään enkä ainakaan etukäteen ala määrittelemään, mitä parametrejä silloin tulisi olla täyttyneenä…
En osannut taaskaan ihan prikulleen oikeilla sanamuodoilla ilmaista itseäni, ja aina näihin teksteihin jää jotain, johon voi takertua. En minä tarkoitakaan, että tulee jokin piste, jolloin ihminen on valmis tai että raittius on nyt valmis ja muuttumaton. Tarkoitin tuolla valmiudella vain sitä valmiutta sen ajatusmaailman radikaaliin kääntymiseen. Että on valmis jossain vaiheessa ajattelemaan, että hetkinen, enhän minä sitä viinaa oikeasti halua juoda. Prosessissa sitten toki ollaan varmasti koko loppuelämä noin muuten. Ja ajatukset saattaa muuttua, saada erilaisia painopisteitä jne. No en minä osaa tätä tämän paremmin selittää.
Ja ei, en myöskään tarkoittanut sitä, ettei kannata kommentoida ollenkaan vielä juomisensa kanssa kamppaileville tai kannustaa heitä. Ei se tämäkään asia ihan niin mustavalkoinen ole. Tarkoitan vain, että jos henkilö ei ole vielä valmis luopumaan “rakkaasta ystävästään” niin sitten ei ole. Tosin kyllä itse olen ollut jo prosessin siinä pisteessä, että muhun tehoaa myös hieman tyrkkivät ja provosoivatkin kommentit. Vaikka ensin saattaisin niistä tuohtua, niin myöhemmin niitä mietin ja puntaroin oikeasti. Mutta vaikkapa pari vuotta sitten ei olisi vielä ollut niiden aika. Sellaiset kommentit olisivat vain ärsyttäneet ja saaneet mua itsepäisemmin jatkamaan “kohtuukäyttöäni”. Eli kaikenlaisista lähestymisistä, ymmärtäväisistä, neuvovista ja jopa haastavista kommenteista voi olla hyötyä. Sitten kun aika on sopiva sille kohdehenkilölle.
Juu no arvelinkin jotain tällasta moniselitteisempää.
Mutta tohon lainattuun: pitäisköhän meidän lopettaa odottelemasta tuollaista megakäännöstä kokonaan? Suoraan sanottuna on usein jopa ärsyttänyt (olen kai ollut kateellinen) juuri tämänkaltaisen kokemuksen kuvaileminen. Siitä on saattanut tulla sellainenkin olo, että ehkäpä sitten pitäisi vieläkin juoda, kun ei niin selvää tämä oli nyt tässä-hetkeä ole tullut. Mutta enpä viitsi.
Toisekseen, mulla ja varmasti pumilla ja muillakin on tällainen olo (en tarvitse viinaa) ollut useinkin. Juurikin nytkin mulla on sellainen olo. Välillä vaan menee ohi, ja tulee, ja menee. Joskus tunnin tai vartin välein…Ehkä se riittää?
Jos todellakin olet sekä tajunnut että ennenkaikkea sisäistänyt ylläkirjoittamasi, olet juuri tehnyt todellisen “kvanttiharppauksen” eteenpäin. Kiva että sua tuetaan kotipiirissä. Vielä parempi jos Sinulla on mahdollisuus myös ulkopuoliseen “saattueeseen” matkallasi. Eli ryhmään tai neuvontapisteeseen.
Tuo on kyllä totta. Minä harrastin tuossa puolisen vuotta tuommoista ajattelua, kunnes tuli se piste että tajusin lopettaa sen käännöskohdan odottelun. Sitä ei tule ikinä, ellen lopeta NYT. Ajatusmaailma ei muutu niin kauan kuin juon. Laitoin seinälle tällaisen ajatelman: “A year from now you may wish you had started today.” Se pistää kyllä vähän miettimään.
Erittäin hyvä,että rakensit sillan asiaan joka jäi vähän polttamaan näppieni alla! Nimittäin että en minäkään raittiudestani huolimatta koe itseäni millään lailla “valmiiksi” vaan juuri niin kuin sanoit, “prosessin keskellä olevaksi”. Tosin eri painopistellä kuin muutama vuosi sitten. Kuitenkin ehkä jopa varovaisempana kuin tuolloin. Yksinkertaisesti siitä syystä, että olen saavuttanut ja saanut niin paljon positiivista etten halua heittää sitä kevytmielisesti roskiin.
Tuohon “kestoretkahtelijoiden” sparraamiseen sen verran, että itse jätän sen väliin koska aito auttamisenhaluni ei natsaa auttamiskykyni kanssa. Voin haluamatta antaa näille ihmisille väärän varmuuden tunteen. Ei hyvä!
BT, olen minä ollut täällä jo hävyttömän kauan, lähes koko raittiusaikani. Aloitin vaan toisella nimmarilla, basilicalla. On täällä toki muitakin ja vielä pitempään olleita. Sinänsä kai on hyvä, että eri pituisia raittiuksia on edustettuna.
Olen muuten samaa mieltä tuosta, että jos se käännekohta ei ala tulemaan itsestään, niin sitten se on syytä tehdä itse. Jos ja kun kuka vain osaa ja kykenee…mielestäni moni, kuten tässäkin ketjussa kirjoittavat.
Muistan kyllä, se oli -10. Itse oon kirjoitellut vuodesta -09 ja lukenut vuoden enemmän. Mitäs se musta kertoo
Itse asiassa hengailen palstalla myös sen epäsuhdan takia, mitä koen normaalituttujeni alkoholisuhteen ja täällä kirjoittelevien alkoholisuhteen välillä. Noin niinkuin yhteiskunnallisenakin ilmiönä. Haluan tuntea, etten ole ihan yksin…muualla kun äärimmäisen fiksuillekin ihmisille tuntuu tää alko olevan joku hemmetin pyhä lehmä.
Ja mulla kans! Tänne on ihanaa tulla, kun tietää löytävänsä samanmielistä kansaa. “Tavisten” kanssa tulee joskus jopa lohduton olo, kun se alkoholi tuntuu olevan todellakin joku pyhä aine…
Kummallisin juttu tässä ehkä on, että mun terapeuttikin edelleen kehottaa mua käymään ulkona ja ottamaan siiderin silloin tällöin. En tajua, että eikö hän todellakaan ymmärrä ongelmani vakavuutta, olenko vähätellyt hänelle vai onko alkoholin juominen hänenkin mielestään semmoinen pakollinen juttu.
Kiitos myös andantelle (ja muille) Täällä on niin fiksuja ihmisiä ja IHAN samaa mieltä tuosta pyhästä lehmästä! Tuntuu että siinä kohtaa monelta puuttuu osa aivoista. Ja sama juttu normaalin toiminnan kanssa mitä ihmisen “kuuluu” tehdä mm. ottaa edes vähän…Kävin 2010-11 aika pitkänkin aikaa A-klinikalla ja sain ison avun, nyt ajattelin ottaa ryhmän avun tuekseni. Antabuksista ajatukset ovat ristiriitaiset, koska tuntuu keinotekoiselta. Olen kuitenkin ottanut muutamia kertoja kun juominen on alkanut tuntua liian hyvältä vaihtoehdolta. Yritän saada pään pystyyn vaikka masentaakin!
Huh! Joko todellakin olet onnistunut välittämään liian harmittoman kuvan tilanteestasi tai terapeuttisi ammattitaito tai kiinnostus olisi ehkä syytä kyseenalaistaa. Mulla on vähän sama tilanne (ei akuuttina) edessä työkykyisyyasteen määrittelyn kanssa. Omalle lekurilleni en minäkään onnistunut välittämään oikeaa kuvaa tilanteestani pari vuotta sitten joten hän veivasi invaliditeettiprosenttini alas . Sain korjattua, mutta lekuri menetti luottamukseni täysin. Edessä uuden lääkärin haku- toivottavasti paremmalla menestyksellä.
En toki kynsin hampain roiku jossain statuksessa,mutta vaadin asiantuntevan lausunnon asioissa jotka tuovat suuria elämänmuutoksia mukanaan. Meillä on onneksi mahdollisus jonkin verran vaikuttaa itse näihin. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä,että lääkärien lausunnot ovat tärkeitä. Eivätkä nämä yleensä astu toistensa varpaille.
Mullekin on tuttua tuo, että vaikka kuinka saa vähennetyksi ja harvennetuksi, niin mitään laadullisesti ratkaisevaa ei tapahdu niin kauan kuin pidän vähääkään luukkua raollaan juomisen suuntaan. On vain helpompi elää sen kanssa, että kokonaan off ja se siitä 
Kiva että sua tuetaan kotipiirissä. Vielä parempi jos Sinulla on mahdollisuus myös ulkopuoliseen “saattueeseen” matkallasi. Eli ryhmään tai neuvontapisteeseen.
Minä harrastin tuossa puolisen vuotta tuommoista ajattelua, kunnes tuli se piste että tajusin lopettaa sen käännöskohdan odottelun. Sitä ei tule ikinä, ellen lopeta NYT. Ajatusmaailma ei muutu niin kauan kuin juon. Laitoin seinälle tällaisen ajatelman: “A year from now you may wish you had started today.” Se pistää kyllä vähän miettimään.
Täällä on niin fiksuja ihmisiä ja IHAN samaa mieltä tuosta pyhästä lehmästä! Tuntuu että siinä kohtaa monelta puuttuu osa aivoista. Ja sama juttu normaalin toiminnan kanssa mitä ihmisen “kuuluu” tehdä mm. ottaa edes vähän…Kävin 2010-11 aika pitkänkin aikaa A-klinikalla ja sain ison avun, nyt ajattelin ottaa ryhmän avun tuekseni. Antabuksista ajatukset ovat ristiriitaiset, koska tuntuu keinotekoiselta. Olen kuitenkin ottanut muutamia kertoja kun juominen on alkanut tuntua liian hyvältä vaihtoehdolta. Yritän saada pään pystyyn vaikka masentaakin!
Joko todellakin olet onnistunut välittämään liian harmittoman kuvan tilanteestasi tai terapeuttisi ammattitaito tai kiinnostus olisi ehkä syytä kyseenalaistaa. Mulla on vähän sama tilanne (ei akuuttina) edessä työkykyisyyasteen määrittelyn kanssa. Omalle lekurilleni en minäkään onnistunut välittämään oikeaa kuvaa tilanteestani pari vuotta sitten joten hän veivasi invaliditeettiprosenttini alas . Sain korjattua, mutta lekuri menetti luottamukseni täysin. Edessä uuden lääkärin haku- toivottavasti paremmalla menestyksellä.