Hei. Olen jo eläkkeellä oleva mummeli, jonka elämä on ollut jonkinlaisten päihteiden (kipulääkkeet ensin, sitten viini) kyllästämää jo parikymmentä vuotta. Ensin oli paha Panacod-riippuvuus 7 vuotta ja siitä vapauduin täysin. Mutta sen jälkeen aloin juoda viiniä ja sitä jatkui yli 10 vuotta erittäinkin runsain mitoin. Välissä oli pari kertaa muutaman kuukauden taukoja mutta sitten se jatkui taas samanlaisena. Nyt olen päättänyt lopettaa kokonaan ja ihan ilman mitään apuja (paitsi tämä linkki). Takana on nyt hiukan yli kuukausi juomattomuutta ja mielitekoa juomiseen ei ole. Mutta vieroitusoireet - miten kauan ne mahtavat jatkua kun ottaa huomioon minun taustani? Ensimmäisten parin viikon jälkeen ruokahalu palasi ja pahin huimaus alkoi helpottaa. Kolmen viikon kohdalla tuntui että ehkä tämä tästä… Kunnes nyt - pari päivää sen jälkeen kun kuukausi tuli täyteen, tuli ihan yllätyksenä se, että masennus ja alakulo voimistuivat. Oloni on levoton, pelkään että jotain pahaa tapahtuu ja kaikki on harmaata mössöä. Tuntuu että sisin on täynnä itkemätöntä itkua. Mistähän johtuu että tämä tuli nyt, kun luulin jo asioiden paranevan, ja kauanko nämä mahtavat kestää? Jos jollakin on samanlaista kokemusta tai muuten tietoa, miten tämä prosessi tulee etenemöön, niin olisin todella kiitollinen. Missä vaiheessa voisin odottaa oloni paranevan?
Hei, Catlover ja lämpimästi tervetuloa!
Lopetin juomisen viime joulukuun alussa, ja alun nousukiidon jälkeen keväällä oli voimakas alakulojakso. En muista tarkkaa alkua tai loppua, mutta näin jälkeenpäinkin ajateltuna se tuntui valitettavan pitkältä. Monta viikkoa se kesti joka tapauksessa, ehkä useamman kuukauden. Mikään ei varsinaisesti kiinnostanut. Suoritin elämää parhaani mukaan, mutta mikään ei tuntunut miltään. Muistan joskus pinnistelleeni ja houkutelleeni itkuakin miettien surullisia asioita, mutta en saanut sitä ulos. Voi sitä puhdistavaa tunnetta, kun lopulta alkusyksystä itkin oikein kunnolla.
Oma kokemukseni ei siis ole ehkä kaikkein kannustavinta kuultavaa. Mutta niihin aikoihin selailin paljon raitistuneiden somejuttuja ym. ja huomasin, että sama kaava toistui todella, todella usein. Kestot voivat vaihdella paljonkin, mutta ymmärsin, että sinänsä ilmiö on normaali. Lohtuna on, että kun sen yli pääsee, kaikki paranee. Tunteet palaavat, jopa aidompina kuin miesmuistiin. “Kyllä tähän hetkeen kuuluu lasillinen” -ajatukset alkavat tuntua vähän surullisilta. Sääli, ettei hyväkään hetki ole riittänyt sellaisenaan.
Tietenkin kannustan avun piiriin, jos tuntuu liian hankalalta tai tila jatkuu ja jatkuu. Ei tuon normaalitila kuulu olla. Toivon kovasti, että pääset niin helpolla kuin mahdollista. Ja isot onnittelut kuukauden raittiudesta!
Kiitos Elohiiri vastauksesta. Juuri tuollaisia vastauksia toivon ja odotankin. Ongelmani kun ei ole juomahimo vaan epätietoisuus siitä, miten kauan ja minkälaisina olette kokeneet vieroitusoireet ja muut olot lopettamisen jälkeen. Eli muutkin plinkkiläiset, kertokaa minulle - olisin kiitollinen.
Vastasin sinulle Elohiiri mutta se taisi hävitä jonnekin. Kiitos siis vastauksesta ja siitä että kerroit kokemuksestasi. Jos muutkin plinkkiläiset viitsitte niin kertokaa tekin. Minun ongelmani ei siis ole juomahimo vaan se, että tuskailen vieroitusoireiden kanssa. Minkälaisia ja miten kauan kestäviä oireita ja oloja olette kokeneet? Esim. minkälainen olo on ollut kuukauden, kahden, kolmen jne. kuluttua? Kiitän etukäteen.
Hei ja tervetuloa!
Ehkä sinun kannattaa hakea jotain apua, jos mieliala on kovin maassa. Usein sanotaan, että 3 kuukauden kohdalla helpottaa ja aivokemia alkaa tasoittua. Alkoholi sotkee kai välittäjäaineetkin jotenkin ja alakulo voi johtua ainakin osin siitä.
Minulla olo helpottui ehkä n vuoden kuluttua. Tosin sairastan masennustakin ja sen suhteen tulee huonompia jaksoja aika ajoin edelleen.
Raitistuminen on ehkä enemmän maraton kuin pikamatka, joten anna itsellesi aikaa ja vaali hyvinvointiasi tekemällä pieniä mukavia asioita. Monella meistä on tapana ruoskia ja sättiä itseään, vaikka voisi olla armollinen ja kohdella itseään kauniisti ja hoivaten. Jos on työelämän ulkopuolella on tietysti aikaa pitää itselleen "toipumisklinikkaa; koittaa syödä hyvin, tehdä rentoutusharjoituksia, ulkoilla, lukea, saunoa katsoa vaikka telkkaria. Minulla oli vähän tuo taktiikka, vaikka välillä oli aika raskastakin.
Olen itse vähän introvertti ja viihdyn yksin. Hain apua A-klinikalta ja päihdehoitajalta. AA-ryhmissäkin kävin, mutta ne eivät oikein minulle sopineet. Antabustakin voisi ehkä lääkäriltä kysyä tueksi, että pääsee alkuun.
Voimia sinulle! Raitistuminen kyllä ajan kanssa muuttaa elämää helpommaksi ja paremmaksi. Kuulostele vointiasi ja hae jotain apua, jos olo ihan kamalaksi kääntyy tai tulee itsetuhoisia ajatuksia.
Mukavaa sunnuntaita!
Moi ja tervetuloa mukaan!
Paha on sanoa muulta pohjalta kuin omasta ja kuulemistani kokemuksista, mutta muutaman kuukaudenkin ajan mielialat voivat heitellä ja pudotella omituisesti. Minä kyllä kannustaisin hakemaan siihen jotain tyköistuvaa apua, jota toki saat täältä vertaistuestakin, mutta toisaalta myös ammattiavulla on oma arvonsa. Itse sain päihdepolilta työntekijäkseni psykoterapeutin, jonka kanssa olemme heti kättelyssä todenneet edessä olevan vähintään vuoden rupeama. Nyt se ei tunnu minusta enää isolta työmaalta vaan vapaudelta ja mahdollisuudelta. Vaikka olen itsekin hyvin alussa, enemmän on jo hyviä päiviä kuin huonoja ja huonoissakin hyviä hetkiä.
Kuukausi on kuitenkin jo todella hyvä alku ja voi olla niinkin, että noiden itkemättömien itkujen esiin nouseminen kertoo myös siitä, että mielesi alkaa olla valmis käymään läpi sellaista, mihin se ei jatkuvasti myrkytetyssä tilassa kykene. Usko pois, et luhistu surujesi alle, eivätkä ne myöskään jatku yhtään sen pidempään kuin niiden on tarkoitus. Tunteiden patoaminen sen sijaan aiheuttaa sitä mössööntymistä, minkä minäkin tunnen masennuksena.
Sain kesällä tärkeän neuvon rämpiessäni alkuun: älä vain lopeta juomista vaan aloita saman tien hyvän elämän eläminen, sellainen, mitä haluat elää! Minä kiinnitin huomioni elämän perusasioihin, uneen yms. asioihin ja aloin liikkua ihmisten ilmoilla enemmän. Retkeilin nähtävyyden luo, jonka olin halunnut aina nähdä mutten silti ollut tehnyt asialle mitään. Aloin kokeilla vähän harrastuksia, käydä ”itseni kanssa treffeillä”. Tein hyvin pieniä mutta tärkeitä asioita. Annoin itselleni luvan tehdä juttuja, joista tulee hyvä mieli. Uuden elämän rakentaminen on ollut vähintään yhtä tärkeää kuin juomattomien oluiden aktiivinen juomatta jättäminen. Olen keskittynyt siihen, mitä voin ja haluan tehdä; en vain siihen, mitä en voi tehdä. Sen olen huomannut, että uusien asioiden on parempi olla pieniä kuin isoja ja niitä on hyvä tehdä riittävän vähän kerrallaan. Suuret elämänmuutokset kerralla juhlallisine töräytyksineen eivät monellakaan tahdo kestää ja sitten pienetkin epäonnistumiset aiheuttavat vain turhaa pettymystä itseä kohtaan, ja se on alkoholiin ehdollistuneelle mielelle varmasti alussa aika kova rasite.
Nämä minulle tulisivat mieleen. Kerro täällä itsesi esiin ja tutustu meihin muihin. Toipuminen ei ole vain kovaa työtä, se on aika usein myös vapauttavaa, ilahduttavaa, oivaltavaa, keventävää, uutta syvyyttä elämään tuovaa.
Tosi hyviä kommentteja. Naurahdin vähän kun huomasin itse kirjoittaneeni, että “kaikki paranee”, kunhan pääsee alakulon ohi. Ei se tietenkään ihan niinkään ole. Eivät raitistuessa katoa ne syyt, jotka ovat juomaan ajaneet. Monia tunteita pitää opetella käsittelemään uudella tavalla. Minullakin on taipumusta ahdistuneisuuteen, mikä näkyy nyt inhottavankin kirkkaana. Samalla juominen toi ahdistusta, masennusta ja ties vaikka mitä roppakaupalla lisää. Eli lopputulos on raitistumisen jälkeen kirkkaasti plussan puolella.
Ehkä vähän jo kliseisestikin puhutaan värien palaamisesta elämään. Minä olen kokenut sen juuri niin, kun alakulon pitkät viikot vihdoin hälvenivät. En muista milloin olisin kokenut kaikkea niin aidosti kuin nyt.
Kiitos viesteistä ja kokemuksistanne. Sellainen tuli mieleen että millainen on teillä ollut se aika viimeisestä ryypystä siihen kun elämä on helpottanut ja olette taas nähneet värejä maailmassa? Eli kuinka pitkä ollut aika näiden välissä ja mitä oireita se on sisältänyt?
Viimeinen ryyppy oli viime vuoden joulukuun alussa ja tänne olen kirjoittanut mielialan vihdoin parantuneen heinäkuun lopussa. Että olihan siinä. Toki koko aika ei ollut tervassa rämpimistä. Se alkoi kohdallani muistaakseni vasta muutaman kuukauden kuluttua, joskus keväällä. En rehellisesti oikein edes muista minkälaisia olivat ne ihan ensimmäiset kuukaudet korkin sulkemisen jälkeen. Onneksi olen kirjoitellut tänne, niin voi itsekin käydä katsomassa mitä olen pohdiskellut. Mutta se varsinainen värien kirkastuminen alkoi kyllä vasta tuolloin, vajaat 8 kk myöhemmin. Monella taitaa onneksi mennä nopeammin.
Myös kitaristi Costello Hautamäki puhuu kohdallaan maagisesta 7. kuukauden muutoksesta ja siinä puolen vuoden paikkeilla on tainnut moni muukin kertoilla aistiensa avautumisesta. Kannattaa katsoa tämä, Costellosta tulee muutenkin aina niin hyvä fiilis: youtu.be/W9rmVoDCMPQ?si=jTd2RURqFbkxJgqP
Muistan kaukaa nuoruudesta, kun lähdin todella rankan ryyppäämisen jälkeen hoitoon ja olin silloin aivan säännöllisissä deliriumeissakin. En ole ikinä sen jälkeen juonut aivan silläkään tavalla kuin tuolloin ja toiseksi minulla oli ihan diagnosoituja ja psykiatrista hoitoa vaativia, muitakin mielenterveysongelmia. Kaiken sen kanssa pääsin ”väreihin” jo tavallaan puolessa vuodessa mutta aivan hillittömän iso muutos tapahtui vasta raitistumiseni jälkeen hoksatun paniikkihäiriön tultua hoidetuksi. Muistan, että sitten noin puolentoista vuoden raittiuden jälkeen nauroin jossain kokouksessa niin isoon ääneen, etten ollut aiemmin edes tiennyt voivani nauraa siten :mrgreen:
Ehkä senkin takia ajattelen, ettei omaa hoitoa kannata koskaan jättää vain juomisen lopettamiseen eikä uutta minäkuvaa ahdistaa vain ”raitistuneeksi”. Kun kierre on poikki ja aivot toimivat kunnolla (värien palaaminen merkinnee myös sitä), on itselle hyväksi lähteä kunnon löytöretkelle minuuteensa ja siinä esim. psykoterapia voi olla hyvä keino.
No Costellollahan on tuossa tosi tuttua juttua, monin tavoin. En muistanutkaan, että hänkin on osa raittiiden poppoota. Hyvä video!
Costello on sen ikäpolven ja aikakauden suomirokkareita, joiden suurella enemmistöllä on enemmän tai vähemmän kokemusta eriasteisista päihdeongelmista ja myöskin -hoidoista. Useimmat kuitenkin pitävät asiasta matalampaa profiilia vaikka osalla on homma mennyt aikanaan niin hurjaksi, ettei sen julkisuudeltakaan ole voitu välttyä. Ville Valo veti aikanaan päätyyn asti, raitistui asianmukaisissa hoidoissa. Ihan hiljattain luin jutun, jossa hän kertoo myöhemmin vielä kokeilleensa juopottelua mutta viettäneensä jo vuosia täysin streittiä elämää. Sen muuten näkee hänestä naamastakin: alle kolmekymppinen Valo näyttää kuvissa turvonneelta köntykseltä ja viittäkymppiä lähestyvä Valo on täydessä mintissä railakkaasti hymyilevä onnenpoika. Se ei varmaankaan ole helpoin mahdollinen toimiala raitistua muttei siis mahdotonkaan 
Hei. Kun raitistuin niin kyllä masennuskin iski, ja toisaalta taas ihan mahdoton onnen tunne, tunteet heilui ääripäästä ääripäähän. No, sain tietää että se on ihan normaalia ja jos kestän niin ei siihen lääkettä tarvi hakea, ainakaan pullosta. Menin terapiaan, menin vertaistukeen, mikä olikin paras paikka. Siellä sain itkeä kaikki itkuni ja niin teki toisetkin, en ollut ainoa. Terveyskeskuslääkäri meinasi että masennukseni on kroonistunut ja vähän kauhistuin, mutta eipä se ollutkaan, kun olin ollut raittiina kolme vuotta niin mieliala alkoi tasaantua.
Jostain luin miten alkoholi vaikuttaa mielialaan ja aivoihin, niistä kyllä löytyy tietoa ja tutkimuksia, helpottaa kun tietää että niistä paranee.
Päivä kerrallaan vaan, ja jotain mukavaa iloista seuraa ja uusia harrastuksia! Siis niin minä selvisin ja selvänä edelleen, ja minulle ainakin liikunta ja ulkoilu auttaa kaikkein parhaiten. tsemppiä
Suomessa näin ei saisi olla? Joku aamu tässä ei herää.Suomen bentso vieroitus ihan vielä ulalla
Hei. Oma kokemukseni on: Raitistuin AA:ssa, ryhmätoverit olivat tukena ja sain soitella heille kun oli huono päivä ja masennus puski päälle.
Tosiaan, ensiksi oli huippuhyvä olo kun sai olla selvinpäin, kaikki tuntui ihanalta… mutta sitten masennus iski, häpeä, syyllisyys ja tunsin olevani maailman huonoin ihminen. Itsetuhoiset ajatukset olivat rankkoja. Mutta juuri siihen olikin se oppi että vain päivän kerrallaan… ei muuta. Kehoitettiin tekemään kaikkea mukavaa. Liikunta, tanssi, musiikki, laulu, maalaaminen mikä tahansa mistä sai hyvää oloa, kaikkeamuuta muttei alkoholia. Sillä lailla minä jaksoin. Tosin oli minulla tukihenkilö joka auttoi tosi paljon, pitkiä puheluita, kävelyjä ym. Mutta saman asian ajaa hyvää ystävä joka ymmärtää mikä vaiva on.
Se on ihan tutkittu juttu että mielentilat heilahtelee kovasti kun lopettaa juomisen.
Mutta ilouutinen: mieli tasaantuu ja paranee ajan kans.
Mutta elämässä tapahtuu kaikenlaista, tulee niitä vaikeuksia edessäpäinkin, mutta kun osaan jo olla ilman viinan tuomaa lohtua päivä kerrallaan.
ai niin sanottiin joskus ettei saa olla nälissään, janoissaan eikä yksinäinen, ne on kuulemma vaaranpaikkoja hairahtua juomaan.
Kiitos kirjoituksestasi. Juomattomuuden kanssa kyllä minulla sujuu hyvin - 10 kk täynnä. Mutta toisin kuin sinulla, minulla ei ole ketään joka olisi tukena tai jonka kanssa voisin puhua. Sitä kovasti kaipaisin. Kun yksin istuu kämpässä niin kelaa vaan menneisyyttä ja tehtyjä virheitä eikä pääse niistä millään eroon vaikka aikaa kuluu. Se vie voimat, elämänhalun ja aloitekyvyn mihinkään. Kuinkahan kauan tämä voi kestää? Tulee mieleen kuinka paljon valoisampi oli mieli ja helpompi olo, silloin kun join. Mutta ei tee mieli kuitenkaan juoda enää. Aika toivoton ja surullinenkin olo.
.
Huomenta, yksin minäkin elän ja asun… mutta olen opetellut etten anna mieleni seilata missä sattuu, se on kumma juttu mutta “ajatuksista kaikki lähtee”, hyvä ja paha. Ja lähden ulos. Soitan kaverille (en juopottelukavereille, enkä sellaisille jotka vetävät baariin tai juomaan) vaan vaikka kävelylle tai rannalle tai johonkin missä vähäksi aikaa saa mielen muuhun kuin siihen masennuksessa vellomiseen.
Minullahan on jo pitkä raittius, mutta silti en ole hylännyt vertaistukea täällä netissä tai ihan livenä. olin naimisissa aika pitkään ja kun ero tuli niin tajusin kuinka yksin jäin. Onneksi lähdin ns. ihmisten ilmoille eli en jäänyt yksin kotiin. Tiedän itsestäni jo sen verran että juominen on lähellä jos alan erakoitumaan kotiin ja sitä en enää halua. Siis tämä on vain minun tarina, toiset viihtyy yksin ja eivät halua ryhmiin tai jutella kenenkään kanssa, me ollaan niin erilaisia.
Minä nimenomaan haluaisin jutella mutta esim AA ei ollut minun juttuni. Ja kun en mielestäni tarvitse keskustelua juomisen lopettamisesta koska ei yhtään enää tee mieli juoda. Tämä masennus ja alakuloinen, surullinen olo on se minkä tähden pitäisi puhua jonkun kanssa - kaikesta siitä mikä hyökkää mieleen menneisyyden virheistä ja tulevaisuuden pelosta. Se estää elämästä. Elämä ei tullutkaan hyväksi, olo ei parantunutkaan kun jätin viinin litkimisen. Jos viini vielä kiinnostaisi, olisin varmaan jo palannut sen huomaan, mutta se ei kiinnosta enää yhtään, se ei siis ole ongelmani.
Hei. Niinhän sitä sanotaankin että ei se juomisen lopettaminen ole hankalaa eikä vaikeaa, mutta juomattomana eläminen, raittiuden säilyttäminen on aluksi vaikeaa. Siihen minäkin tarvitsin ryhmän tukea, raittiina elämiseen.
Minä kiersin ryhmän lähellä monena päivänä ennenkuin uskalsin mennä sisään. Ja voi kuinka monta kertaa vertailin itseäni siellä muihin… en ole niinkuin kuin muut, en ole ihan noin juoppo, en ole niin sitä tai tätä kuin toiset. Mutta uskoin sitä henkilöä jolta sain tiedon ryhmän olemassaolosta että älä vertaa itseäsi muihin, jos haluat lopettaa juomisen pysy ryhmässä ja hoida itseäsi. tarvitsin alussa paljon muutakin “hoitoa”, eli menin muihinkin vertaistukiryhmiin, sitten vasta pikkuhiljaa tajusin että juominen oli vain yksi ongelma, sen alla oli paljon muuta mitä oli ehkä lääkinnyt juomalla.
Mutta ei tarvi mennä AA:han, voit hakea apua muista paikoista, niitä onneksi nykyään on vaikka mitä tarjolla.
Itse lopetin 4 vuoden jälkeen 120mg Oxycontin lääkityksen ja perään 20 vuoden Lyrica 300mg x 3 Sic… Nämä on niin henkilökohtaisia asioita miten toipuu… Bentsoja en saa lopetettua yli 20v jälkeen vieläkään. Mutta jos luet minun episodin mitä koen, niin uskon että saat voimia. Itseä huvittaa kun täälä näitä " Lopetin Bentsoni 30v jälkeen juttuja"… ja kuuntelen suoraan v…a mikä nöösi kun xanoreitaan pois nyt saa… Tuo 120mg oxya… 4v… Jotkut tekstit täälä että 2 v ja 20mg lopetus helvettiä ja laitoskatko. No tein sen puolison tuella kotona. 2 viikon jälkeen alkoi taittua tosin tosi hitaasti. Vuosi tuosta lopetin Lyrican ja siitä täälä hirveitä juttuja 150mg annoksella entä 900mg sic… eli pointtina olo OPIAATEISTA taittuu kyllä 2-3 viikon jälkeen ja itse tein jos motivaatioita joku funtsaa…ei … Ilman bentsoja kroppa vaan ei enää liiku. Oireet hurjia viikolla 2 ja voimistuu. Enempää en tiedä tuosta 2 viikosta koska heräsin ensiavusta muistamatta omaa nimeä tai yhtään mitään (Olin valveilla KOKO ajan ja sanoo että mahdotonta) no ei ollut tosin melko tälli, että esim unohdin miten autolla ajaa tai simppelit asiat tarvitsi muisti lappuja jääkaapin oveen, eli sain niin kovan sokin siinä… Lääkärit säikähti tai jotain, joutuuko siinä vastuuseen jos jään siihen jamaan. Saan koko ajan kuulla 20v lääkäreiltä miten VASTUUTONTA Minun bentsojen käyttöni on ollut ja syyllistävät että SAAN ITSEÄNI SYYTTÄÄ NYT?? TÄH? Totesin nyt hiljan etteivät ne Xanorit 20 vuotta itsellään sinne purkkiin lentänyt, enkä tätä lääkitystä halunnut, eikä KUKAAN puhunut haitoista. Joten kantaisi vastuun , eikä noin sanoisi. Pitkäaikainen käyttäjä ja lääkäri kummankin tulee lukea AHSTON MANUAL JA hyväksyä tuo CROSSOVER lääkitys katkolle opamoksin sijaan. Moni päätyy epätoivossaan itsemurhaan minä myös. 400e/kk katu ksalol tabuihin 5 vuotta jo. EIVÄT HYVÄKSY DIAPAM PURKUA PITKÄAIKAISKÄYTTÄJÄLLE. no jooo… BTW Seuratkaa Amerikkaa nyt. Seuravaa epidemia onkin SSRI lääkitys ja lopetus ja vieroitusoireet, joita ei lääkärien mukaan ole vaan potilaat keksivät oireensa. Tuo sähkön tunne näissä nousee esiin aina… Oli sanansa sille Ashtonin kirjassa mitä ei hoitoon hyväksytä täällä vaikka 90% tuolla onnistuu kuiville. AIKATAULU ,ANNOKET kopsasin omaan ketjuun… Enää lääkäri puuttuu. Kirjoitan näin kun en meinaa enää tätä jaksaa, jos joku tämän näkisi… 