Kertokaa kokemuksia

Hei. Olen jo eläkkeellä oleva mummeli, jonka elämä on ollut jonkinlaisten päihteiden (kipulääkkeet ensin, sitten viini) kyllästämää jo parikymmentä vuotta. Ensin oli paha Panacod-riippuvuus 7 vuotta ja siitä vapauduin täysin. Mutta sen jälkeen aloin juoda viiniä ja sitä jatkui yli 10 vuotta erittäinkin runsain mitoin. Välissä oli pari kertaa muutaman kuukauden taukoja mutta sitten se jatkui taas samanlaisena. Nyt olen päättänyt lopettaa kokonaan ja ihan ilman mitään apuja (paitsi tämä linkki). Takana on nyt hiukan yli kuukausi juomattomuutta ja mielitekoa juomiseen ei ole. Mutta vieroitusoireet - miten kauan ne mahtavat jatkua kun ottaa huomioon minun taustani? Ensimmäisten parin viikon jälkeen ruokahalu palasi ja pahin huimaus alkoi helpottaa. Kolmen viikon kohdalla tuntui että ehkä tämä tästä… Kunnes nyt - pari päivää sen jälkeen kun kuukausi tuli täyteen, tuli ihan yllätyksenä se, että masennus ja alakulo voimistuivat. Oloni on levoton, pelkään että jotain pahaa tapahtuu ja kaikki on harmaata mössöä. Tuntuu että sisin on täynnä itkemätöntä itkua. Mistähän johtuu että tämä tuli nyt, kun luulin jo asioiden paranevan, ja kauanko nämä mahtavat kestää? Jos jollakin on samanlaista kokemusta tai muuten tietoa, miten tämä prosessi tulee etenemöön, niin olisin todella kiitollinen. Missä vaiheessa voisin odottaa oloni paranevan?

Hei, Catlover ja lämpimästi tervetuloa!

Lopetin juomisen viime joulukuun alussa, ja alun nousukiidon jälkeen keväällä oli voimakas alakulojakso. En muista tarkkaa alkua tai loppua, mutta näin jälkeenpäinkin ajateltuna se tuntui valitettavan pitkältä. Monta viikkoa se kesti joka tapauksessa, ehkä useamman kuukauden. Mikään ei varsinaisesti kiinnostanut. Suoritin elämää parhaani mukaan, mutta mikään ei tuntunut miltään. Muistan joskus pinnistelleeni ja houkutelleeni itkuakin miettien surullisia asioita, mutta en saanut sitä ulos. Voi sitä puhdistavaa tunnetta, kun lopulta alkusyksystä itkin oikein kunnolla.

Oma kokemukseni ei siis ole ehkä kaikkein kannustavinta kuultavaa. Mutta niihin aikoihin selailin paljon raitistuneiden somejuttuja ym. ja huomasin, että sama kaava toistui todella, todella usein. Kestot voivat vaihdella paljonkin, mutta ymmärsin, että sinänsä ilmiö on normaali. Lohtuna on, että kun sen yli pääsee, kaikki paranee. Tunteet palaavat, jopa aidompina kuin miesmuistiin. “Kyllä tähän hetkeen kuuluu lasillinen” -ajatukset alkavat tuntua vähän surullisilta. Sääli, ettei hyväkään hetki ole riittänyt sellaisenaan.

Tietenkin kannustan avun piiriin, jos tuntuu liian hankalalta tai tila jatkuu ja jatkuu. Ei tuon normaalitila kuulu olla. Toivon kovasti, että pääset niin helpolla kuin mahdollista. Ja isot onnittelut kuukauden raittiudesta!

Kiitos Elohiiri vastauksesta. Juuri tuollaisia vastauksia toivon ja odotankin. Ongelmani kun ei ole juomahimo vaan epätietoisuus siitä, miten kauan ja minkälaisina olette kokeneet vieroitusoireet ja muut olot lopettamisen jälkeen. Eli muutkin plinkkiläiset, kertokaa minulle - olisin kiitollinen.

Vastasin sinulle Elohiiri mutta se taisi hävitä jonnekin. Kiitos siis vastauksesta ja siitä että kerroit kokemuksestasi. Jos muutkin plinkkiläiset viitsitte niin kertokaa tekin. Minun ongelmani ei siis ole juomahimo vaan se, että tuskailen vieroitusoireiden kanssa. Minkälaisia ja miten kauan kestäviä oireita ja oloja olette kokeneet? Esim. minkälainen olo on ollut kuukauden, kahden, kolmen jne. kuluttua? Kiitän etukäteen.

Hei ja tervetuloa!

Ehkä sinun kannattaa hakea jotain apua, jos mieliala on kovin maassa. Usein sanotaan, että 3 kuukauden kohdalla helpottaa ja aivokemia alkaa tasoittua. Alkoholi sotkee kai välittäjäaineetkin jotenkin ja alakulo voi johtua ainakin osin siitä.
Minulla olo helpottui ehkä n vuoden kuluttua. Tosin sairastan masennustakin ja sen suhteen tulee huonompia jaksoja aika ajoin edelleen.

Raitistuminen on ehkä enemmän maraton kuin pikamatka, joten anna itsellesi aikaa ja vaali hyvinvointiasi tekemällä pieniä mukavia asioita. Monella meistä on tapana ruoskia ja sättiä itseään, vaikka voisi olla armollinen ja kohdella itseään kauniisti ja hoivaten. Jos on työelämän ulkopuolella on tietysti aikaa pitää itselleen "toipumisklinikkaa; koittaa syödä hyvin, tehdä rentoutusharjoituksia, ulkoilla, lukea, saunoa katsoa vaikka telkkaria. Minulla oli vähän tuo taktiikka, vaikka välillä oli aika raskastakin.
Olen itse vähän introvertti ja viihdyn yksin. Hain apua A-klinikalta ja päihdehoitajalta. AA-ryhmissäkin kävin, mutta ne eivät oikein minulle sopineet. Antabustakin voisi ehkä lääkäriltä kysyä tueksi, että pääsee alkuun.

Voimia sinulle! Raitistuminen kyllä ajan kanssa muuttaa elämää helpommaksi ja paremmaksi. Kuulostele vointiasi ja hae jotain apua, jos olo ihan kamalaksi kääntyy tai tulee itsetuhoisia ajatuksia.
Mukavaa sunnuntaita!

Moi ja tervetuloa mukaan!

Paha on sanoa muulta pohjalta kuin omasta ja kuulemistani kokemuksista, mutta muutaman kuukaudenkin ajan mielialat voivat heitellä ja pudotella omituisesti. Minä kyllä kannustaisin hakemaan siihen jotain tyköistuvaa apua, jota toki saat täältä vertaistuestakin, mutta toisaalta myös ammattiavulla on oma arvonsa. Itse sain päihdepolilta työntekijäkseni psykoterapeutin, jonka kanssa olemme heti kättelyssä todenneet edessä olevan vähintään vuoden rupeama. Nyt se ei tunnu minusta enää isolta työmaalta vaan vapaudelta ja mahdollisuudelta. Vaikka olen itsekin hyvin alussa, enemmän on jo hyviä päiviä kuin huonoja ja huonoissakin hyviä hetkiä.

Kuukausi on kuitenkin jo todella hyvä alku ja voi olla niinkin, että noiden itkemättömien itkujen esiin nouseminen kertoo myös siitä, että mielesi alkaa olla valmis käymään läpi sellaista, mihin se ei jatkuvasti myrkytetyssä tilassa kykene. Usko pois, et luhistu surujesi alle, eivätkä ne myöskään jatku yhtään sen pidempään kuin niiden on tarkoitus. Tunteiden patoaminen sen sijaan aiheuttaa sitä mössööntymistä, minkä minäkin tunnen masennuksena.

Sain kesällä tärkeän neuvon rämpiessäni alkuun: älä vain lopeta juomista vaan aloita saman tien hyvän elämän eläminen, sellainen, mitä haluat elää! Minä kiinnitin huomioni elämän perusasioihin, uneen yms. asioihin ja aloin liikkua ihmisten ilmoilla enemmän. Retkeilin nähtävyyden luo, jonka olin halunnut aina nähdä mutten silti ollut tehnyt asialle mitään. Aloin kokeilla vähän harrastuksia, käydä ”itseni kanssa treffeillä”. Tein hyvin pieniä mutta tärkeitä asioita. Annoin itselleni luvan tehdä juttuja, joista tulee hyvä mieli. Uuden elämän rakentaminen on ollut vähintään yhtä tärkeää kuin juomattomien oluiden aktiivinen juomatta jättäminen. Olen keskittynyt siihen, mitä voin ja haluan tehdä; en vain siihen, mitä en voi tehdä. Sen olen huomannut, että uusien asioiden on parempi olla pieniä kuin isoja ja niitä on hyvä tehdä riittävän vähän kerrallaan. Suuret elämänmuutokset kerralla juhlallisine töräytyksineen eivät monellakaan tahdo kestää ja sitten pienetkin epäonnistumiset aiheuttavat vain turhaa pettymystä itseä kohtaan, ja se on alkoholiin ehdollistuneelle mielelle varmasti alussa aika kova rasite.

Nämä minulle tulisivat mieleen. Kerro täällä itsesi esiin ja tutustu meihin muihin. Toipuminen ei ole vain kovaa työtä, se on aika usein myös vapauttavaa, ilahduttavaa, oivaltavaa, keventävää, uutta syvyyttä elämään tuovaa.

Tosi hyviä kommentteja. Naurahdin vähän kun huomasin itse kirjoittaneeni, että “kaikki paranee”, kunhan pääsee alakulon ohi. Ei se tietenkään ihan niinkään ole. Eivät raitistuessa katoa ne syyt, jotka ovat juomaan ajaneet. Monia tunteita pitää opetella käsittelemään uudella tavalla. Minullakin on taipumusta ahdistuneisuuteen, mikä näkyy nyt inhottavankin kirkkaana. Samalla juominen toi ahdistusta, masennusta ja ties vaikka mitä roppakaupalla lisää. Eli lopputulos on raitistumisen jälkeen kirkkaasti plussan puolella.

Ehkä vähän jo kliseisestikin puhutaan värien palaamisesta elämään. Minä olen kokenut sen juuri niin, kun alakulon pitkät viikot vihdoin hälvenivät. En muista milloin olisin kokenut kaikkea niin aidosti kuin nyt.

Kiitos viesteistä ja kokemuksistanne. Sellainen tuli mieleen että millainen on teillä ollut se aika viimeisestä ryypystä siihen kun elämä on helpottanut ja olette taas nähneet värejä maailmassa? Eli kuinka pitkä ollut aika näiden välissä ja mitä oireita se on sisältänyt?

Viimeinen ryyppy oli viime vuoden joulukuun alussa ja tänne olen kirjoittanut mielialan vihdoin parantuneen heinäkuun lopussa. Että olihan siinä. Toki koko aika ei ollut tervassa rämpimistä. Se alkoi kohdallani muistaakseni vasta muutaman kuukauden kuluttua, joskus keväällä. En rehellisesti oikein edes muista minkälaisia olivat ne ihan ensimmäiset kuukaudet korkin sulkemisen jälkeen. Onneksi olen kirjoitellut tänne, niin voi itsekin käydä katsomassa mitä olen pohdiskellut. Mutta se varsinainen värien kirkastuminen alkoi kyllä vasta tuolloin, vajaat 8 kk myöhemmin. Monella taitaa onneksi mennä nopeammin.

Myös kitaristi Costello Hautamäki puhuu kohdallaan maagisesta 7. kuukauden muutoksesta ja siinä puolen vuoden paikkeilla on tainnut moni muukin kertoilla aistiensa avautumisesta. Kannattaa katsoa tämä, Costellosta tulee muutenkin aina niin hyvä fiilis: youtu.be/W9rmVoDCMPQ?si=jTd2RURqFbkxJgqP

Muistan kaukaa nuoruudesta, kun lähdin todella rankan ryyppäämisen jälkeen hoitoon ja olin silloin aivan säännöllisissä deliriumeissakin. En ole ikinä sen jälkeen juonut aivan silläkään tavalla kuin tuolloin ja toiseksi minulla oli ihan diagnosoituja ja psykiatrista hoitoa vaativia, muitakin mielenterveysongelmia. Kaiken sen kanssa pääsin ”väreihin” jo tavallaan puolessa vuodessa mutta aivan hillittömän iso muutos tapahtui vasta raitistumiseni jälkeen hoksatun paniikkihäiriön tultua hoidetuksi. Muistan, että sitten noin puolentoista vuoden raittiuden jälkeen nauroin jossain kokouksessa niin isoon ääneen, etten ollut aiemmin edes tiennyt voivani nauraa siten :mrgreen:

Ehkä senkin takia ajattelen, ettei omaa hoitoa kannata koskaan jättää vain juomisen lopettamiseen eikä uutta minäkuvaa ahdistaa vain ”raitistuneeksi”. Kun kierre on poikki ja aivot toimivat kunnolla (värien palaaminen merkinnee myös sitä), on itselle hyväksi lähteä kunnon löytöretkelle minuuteensa ja siinä esim. psykoterapia voi olla hyvä keino.

No Costellollahan on tuossa tosi tuttua juttua, monin tavoin. En muistanutkaan, että hänkin on osa raittiiden poppoota. Hyvä video!

Costello on sen ikäpolven ja aikakauden suomirokkareita, joiden suurella enemmistöllä on enemmän tai vähemmän kokemusta eriasteisista päihdeongelmista ja myöskin -hoidoista. Useimmat kuitenkin pitävät asiasta matalampaa profiilia vaikka osalla on homma mennyt aikanaan niin hurjaksi, ettei sen julkisuudeltakaan ole voitu välttyä. Ville Valo veti aikanaan päätyyn asti, raitistui asianmukaisissa hoidoissa. Ihan hiljattain luin jutun, jossa hän kertoo myöhemmin vielä kokeilleensa juopottelua mutta viettäneensä jo vuosia täysin streittiä elämää. Sen muuten näkee hänestä naamastakin: alle kolmekymppinen Valo näyttää kuvissa turvonneelta köntykseltä ja viittäkymppiä lähestyvä Valo on täydessä mintissä railakkaasti hymyilevä onnenpoika. Se ei varmaankaan ole helpoin mahdollinen toimiala raitistua muttei siis mahdotonkaan :smiley:

Hei. Kun raitistuin niin kyllä masennuskin iski, ja toisaalta taas ihan mahdoton onnen tunne, tunteet heilui ääripäästä ääripäähän. No, sain tietää että se on ihan normaalia ja jos kestän niin ei siihen lääkettä tarvi hakea, ainakaan pullosta. Menin terapiaan, menin vertaistukeen, mikä olikin paras paikka. Siellä sain itkeä kaikki itkuni ja niin teki toisetkin, en ollut ainoa. Terveyskeskuslääkäri meinasi että masennukseni on kroonistunut ja vähän kauhistuin, mutta eipä se ollutkaan, kun olin ollut raittiina kolme vuotta niin mieliala alkoi tasaantua.
Jostain luin miten alkoholi vaikuttaa mielialaan ja aivoihin, niistä kyllä löytyy tietoa ja tutkimuksia, helpottaa kun tietää että niistä paranee.
Päivä kerrallaan vaan, ja jotain mukavaa iloista seuraa ja uusia harrastuksia! Siis niin minä selvisin ja selvänä edelleen, ja minulle ainakin liikunta ja ulkoilu auttaa kaikkein parhaiten. tsemppiä