Kylläpä on ollut hankalaa taas viimepäivät tämän “kaukokaipuun” kanssa. Ei oikein tiedä, miten päin olisi, kun on joku ihmeellinen hinku jonnekin muualle. Minne? Ei niin mitään hajua… Toistaiseksi se ei ole lähtenyt purkautumaan juopotteluun, mutta vaikeeta tekee. Pelottaa 
Mä neuvoisin ehkä nyt tarrautumaan lujasti kaikkeen, mikä auttaa pitämään paketin kasassa vaikeassa vaiheessa: liikuntaa, ravintoa, riittävästi lepoa, säännöllisyyttä, ahkeraa plinkittelyä ja muuta vertaistukea ynnä muuta apua, mitä olet tavaksesi ottanut.
Vaikea paikka voi minun tapauksessa kestää päivän tai melkein viikon. Ei koskaan sen kauempaa. Sitten pitää vain kylmettää pää ja ottaa järki käteen, hinkua raittiutta ja pistää houkutuksille vastaan. On ihan eri asia tuntea vaikkapa juomishimoa kuin juoda: himoon ei kuole, juomiseen voi kuolla piankin.
Nyt tsemppiä Silent! Tiedän tunteen. Voi kun ne minuakin monta kertaa yllättivät nuo samat tunteet…
Sitten ajattelin aina sitä seuraavaa päivää, seuraavaa aamua…halusinko katkaista hyvän alun ja palata helvettiin? Haluanko herätä itseinhoon ja suureen pettymykseen? EN!
Viimeksi minua auttoi myös antabus jonka kirjaimellisesti nakkasin suuhuni ja purin sen hammasta purren ja ajattelin, siitäs sait viinapiru…tai minun tapauksessani ginipiru…hävisit, et saanut annostasi. Ja se seuraava aamu tälläisen jälkeen on muuten upea, voitonriemuinen.
Älä anna periksi! Kirjoita vaikka tänne heti kun on vaikeaa, vaikka kirjoittaisit viiden minuutin välein, me tsemppaamme kyllä. Tsemppiä hirmuisesti Silent.
Meri 
Moikka, “Silent”. Tuollainen selittämätön “kaukokaipuu” voi kuulua raitistumiseen. Olen kuullut siitä käytettävän nimitystä “maantieteellinen pako”. Vahva tarve paeta nyky-ympäristöstä siinä toivossa että toisessa, ei edes tarkemmin määritellyssä paikassa asiat korjaantuisivat ikäänkuin itsestään.
Itse toteutin tällaisen harhakuvitelman n. 12 vuotta sitten. Otin lemput duunistani ja häivyin yhteensä 3 kk. Espanjaan yhteen yksityiseen eläinkotiin koiria hoitamaan. Olin silloin aktiivisesti eläintensuojelutoiminnassa mukana. Kiva kokemus sinänsä. Sääli vaan, ettei muuttanut juomistani yhtään miksikään.
Nykyään teen mieluummin mielikuvitusmatkoja. Riittää kun simuloin tilanteen yksityiskohtaisesti ja totean lopuksi,että ei ne matkakohteet mihinkään häviä. Eivätkä ratkaise ongelmia. Ongelmat pyrin ratkaisemaan siinä ympäristössä jossa ne ovat syntyneet!
Ehkä sulla on kuitenkin mahdollisuus tehdä joku pienimuotoinen reissu tai patikkaretki jos seinät tulee liikaa silmille? Tai ehkä jopa asut niin luonnonkauniissa ympäristössä ettei edes tarvi reissata mihinkään? Herätä vain huomaamaan sen kauneus ja positiiviset asiat ympärilläsi.
Oi, tiedän todella mistä puhutte! Itsehän tein täsmälleen samanlaisen tempun 5½ vuotta sitten, syksyllä 2007; äärettömän hassun sekavan kesän ja kahden lyhyen katkaisuhoidon jälkeen. 
Mun piti mennä Nepaliin, mutta meninkin “vain” Intiaan Goalle. Vaiherikas reissu, josta yllättäen tulikin jonkinlainen käännekohta elämässäni.
En varsinaisesti silloinkaan kai lähtenyt niinkään pakoon mitään, vaan pikemminkin etsimään jotain. Jotainhan mä sitten löysinkin.
Kesti viisi vuotta, ennenkuin uskaltauduin uudelleen samoille seuduille tai ylipäätään matkoille sen jälkeen. Vuosi sitten talvella kävin tsekkaamassa samat mestat, uuden selväpäisen itseni kanssa.
Nyt odottelen innolla syksyä 2014, jolloin suunnitelmissa on opiskeluihini kuuluva kansainvälinen työharjoittelu Nepalissa. <3
Silent, miltä kuulostaisi jos kanavoisit sitä kaukokaipuuta vaikka ihan oikeasti kaipuuseen kauas, eli alkaisit vaikkapa säästää rahaa ja suunnitella ulkomaan matkaa?
Matkan tosissaan suunnittelu ja samalla varautuminen siihen kuinka matkustaa raittiina, voisi tyydyttää sitä kaukokaipuuta sillä tavoin ettei sitä olisi tarpeen lääkitä alkoholilla.
Maailma on ihanan avara ja elämä on suuri. Pullon läpi, tai pullosta, katseltuna se kutistuu liian pieneksi. 
Jeps! Huomenta.
Ketostix, kiinnostaisi kovasti, miten koit tämän toisen matkasi. Vaikuttiko se jotenkin nykyisiin suunnitelmiisi, siis päätökseen opiskella ja työkuvioihisi?
Silent,hyvä idea tuo matkakassa. Sillälailla saa kaipuunsa ehkä konkretisoitumaan- varsinkin jos vielä saa itselleen kohteenkin selväksi. Hyvä, toimenpiteisiin motivoiva projekti joka tapauksessa!
Mietin taas hieman koko “kaukokaipuuta”. Onko kyseessä todellinen halu jättää kaikki taakseen vai ennemminkin vaihtelun kaipuu nykyiseen rutiiniin?
Ei, ei se mitenkään erityisesti enää vaikuttanut, eikä siihen viime talven matkaan mitään erityistä dramatiikkaa enää liittynyt. Ihan “tavallinen” 1½ kuukauden reppumatka tällä kertaa siis. 
Jänniä muistoja tulvi kyllä mieleen, ja samalla totesin mestojen Goallakin muuttuneen ja jotenkin paisuneen. Esim. turistien määrä ja ihmisvilinä tuntui moninkertaistuneen 5 vuodessa.
Töistä olin ihan sovitusti lomalla, ja kuten ehkä Plinkissäkin muistetaan, aika tiiviisti internet-yhteydessä Suomeen reissun aikanakin. 
(ihan oikeesti: 1½ kuukauden reissussa selvinpäin on todella paljon joutilasta aikaa!! : )
Yhteensähän kyseessä oli jo kolmas matkani Intiaan. Aiemmat siis oli 2007 ja 2004.
Minä muuten bongasin tästä itselleni juuri yhden päämäärän ja pyrkimyksen, jonka aion toteuttaa! Aloitan ehkä siitä, että sumplin ihan ensimmäiseksi sen ajankohdan noin suurin piirtein kohdilleen. Senpä tiiänkin, että Eurooppa mua lähinnä (yhä) kiinnostaa, ei niinkään kaukainen maailma, mutta idea toteutunee sitäkin kautta
Hei kaikki ja oikein mukavaa, että on tullut tsemppiä tänne näin paljon Suuret kiitokset. Minä kiukuspäissäni hukuttauduin töihin pariksi päiväksi, ettei vain alkoholi pääse lipsahtamaan kurkusta alas. Toistaiseksi siis tilanne hallinnassa.
Minä olen aikoinani yrittänyt tätä “kaukokaipuuta” taltuttaa kaikenlaisilla reissuilla, mutta minun kohdallani se tuntuu vain pahentavan asioita. Jos pääsen hetkeksi pois, niin sen jälkeen arki on vielä vaikeampaa hyväksyä tylsänä ja itseään toistavana. Minä yritän tätä nyt saada kanavoitua mieluummin vaikkapa jonkin vaativan projektin suunnittelemiseen ja eteenpäinviemiseen.
Olen viimeaikoina lueskellut paljon erilaisia viisaiden ihmisten kirjoittamia opuksia elämänhallinnasta yms, ja niistä kyllä jonkin verran inspiroitunut. Tekisi mieli parhaista säännöistä, ohjenuorista ja vinkeistä suorastaan tulostella tauluja pitkin kämpänseiniä 
Tee se! 
Nimenomaan, antaa mennä vain! Raittiudessa ja rakkaudessa kaikki on sallittua ja varsinkin kaiken sellaisen tekeminen, jota haluaisi tehdä. Tähän asti niin montaa halua on rajoittanut se perhanan viinanpaska. Joutuu itse kukin opettelemaan elämään ilman moista jarrua ja jotenkin tajuamaan, että nytpä voikin tehdä ihan mitä haluaa!
Noniin, elämänlaatu on kohentunut huomattavasti sinällään, että kaikki raha ei olekaan kadonnut sen saman tien, kun se on tullut. Se on omituista. Kun tilillä onkin vielä rahaa, ei se olekaan kadonnut minnekään… Ei sitä tajuakaan, miten paljon alkoholiin rahaa menee, ennenkuin sen ostamisen lopettaa! Oon ollut reipas ja aikaansaava. Mutta niin kärttyinen. Mulla on vaikeeta! Enkä tiedä, mistä se johtuu.
Eikö juopottelun lopettamisen kuuluisi kohentaa mielialaa? Missä se kohennus viipyy? Vai oonko mä vieläkin vieroitusoireiden kourissa, vaikka oon ollut selvinpäin jo kolme ja puoli viikkoa? Kertokaa, viisaammat?! Tuun hulluksi kohta Ei tän näin pitänyt mennä Musta piti tulla elinvoimainen ja positiivinen. Ei kärttyinen ja kaikkeen tyytymätön!
Toi kaukokaipuu jyllää myös taustalla ihan koko ajan ja tekee tuhojaan. Kun haluaisi olla jossakin muualla, joku muu ja jonkun muun kanssa. Huoh. Kylläpä mä vaan kitisen ja kitisen, vaikka pitäis olla kiitollinen. Ärsytän itseänikin.
Huomenta kaikille kiukuttelijoille! 
“Silent”, tuskin enää pelkistä vieroitusoireista on kysymys, ehkä enemmänkin yleisestä epävarmuudesta ja mahdollisista yliodotuksista. Tuskin kukaan muuttuu automaattisesti joksikin ilopilleriksi vaikka hana onkin kiinni. Aivokemian palautuminen kestää huomattavasti kauemmin (en tiedä kuinka kauan tarkalleen - viisaammilta voi kysyä jos kiinnostaa ).
Ärsyttääkö menetetty aika kenties? Anna vaan palaa tunteittesi kanssa, kuuluu prosessiin.
Ei kannata väkisin yrittääkään olla “kiitollinen”. Voisitko ystävystyä sellaisen ajatuksen kanssa, että olet tehnyt ensimmäisen ratkaisevan askeleen? Se riittää ja siihen voi olla “tyytyväinen”.
Hyvää Päivää Silent!
Minäkin odotin sitä upeaa oloa heti toisesta päivästä lähtien ja ihmettelin missä se onni ja autuus on, kun jättää alkoholin pois.
Sieltä se tuli pieninä annoksina, asioina mitä ei ennen huomannutkaan. Olin ja olen vieläkin ikikiitollinen jokaisena aamuna kun herään selvään päivään ilman krapulaa ja ilman itseinhoa. Joskus sanon, aika useasti, aamupeililleni, hyvää huomenta Meri, olet upea nainen…tai isken silmää itselleni ja ajattelen kuink ylpeä olen itsestäni. Nytkin vaikka kurkkuni on tosi kipeä ja näköjään yrittää iskeä flunssa päälle kun pää on raskaan tuntuinen ja samea, ei varsinainen pääkipu, mutta sellainen outo olo, niin minusta tämäkin olo on siedettävissä kun tietää, että entistä pahempi olisi krapulaisena.
Minä huomasin itsevarmuuteni kohisten nousevan juuri kolmen neljän viikon jälkeen, kun olin ohittanut edellisten retkahdusten rajapyykin. Hitto, se on niin mahtava tunne, että kasvaa pituuttakin ainakin 5 senttiä.
Sunnuntaina tilattiin miehen kanssa Tallinnan matka, joka on aina sujunut erittäin kosteaan tahtiin, kun jo laivassa skumppa virrannut ja giniä kyytipojaksi. Sanoin, että otetaanko spa-hotelli tällä kertaa?
Mies ehdotti, mitäpä jos otetaan tytär mukaan, jolloin ajattelin onnellisesti, ihanaa, perheloma ja altaassa pulikointia, ei alkoholia, ei ollenkaan. Laivassa shoppailua tytön kanssa ja ehkä pienet hoidot altaalla.
Sitten puhuimme siitä joka kevään kaupunkilomasta ja sitäkin suunniteltiin. Kyllä minä jo asennoidun, että lomat todella tehdään ilma alkoholia. Ihan kuin aiemmin se viina olisi ollut pääroolissa lomalla ja jo lomalle lähtiessä. ja tietysti jo edellisenä iltana…ja sitä edellisenä…
Voi hyvin Silent ja upeaa kevään alkua!
Meri
Huokailee täällä onnettomuuttaan. Mä luulin raitistumiseeni asti, että tuo puoliso vetäytyi omiin oloihinsa iltaisin siksi, ettei jaksanut katsella mun känniurpoilua. Ajattelin, että raitistumisen myötä voisi se asia korjaantua ja kenties voitaisiin viettää yhdessä aikaa. Kattia kanssa. 
Täällä mä taas olen istunut jo tuntikausia yksikseni, kun ukko katosi toiseen huoneeseen ja veti oven kiinni perässään.
Mä sanoin sille, kun tein lopettamispäätöksen, että mä ihan oikeasti kaipaisin tukea. Pyysin oikein selkosanaisesti ja rautalangasta vääntämällä, ettei hän jättäisi mua yksin tän asian kanssa. Luulin, että hänellekin raitistumiseni olisi niin tärkeätä, että voisi edes yrittää olla tukena. Mutta ei. Yksin istun täällä illasta toiseen… Samantekevää se kait saatana alkaa taas oleen, vaikka olisin tuhannen päissänikin. En toisinaan yhtään ihmettele, että juominen alkoi karata käsistä.
Ehkäpä mun kärttyisyyteni viimeviikkoina on johtunut siitä, että oon alkanut tajuta sitä, mitä olin paennut juomisella: Olen onneton.
Onnettomampi olisit jos joisit.
Selvin päin pystyy paljon selkeämmin näitäkin asioita miettimään, pohtimaan mistä mikäkin johtuu.Juoko, koska on onneton, vai onko onneton koska juo. Onkohan miehesi kehitellyt oman elämänsä omannäköisekseen, koska joit?
Joskus pitää kärsivällisesti odottaa, asiat muuttuvat hitaasti.
Oma arkeni muuttui pikkuhiljaa suhteessa mieheeni, kesti kuukausia, ennenkuin illat muotoutuivat uudelleen. Mitään ihmeellistä ei tehdä, mutta nyt keskustellaan, katsellaan tv:tä yhdessä, torkutaan, luetaan. Tavallista, ehkä tylsää, mutta en vaihtaisi.
Olen aika tyytyväinen juuri nyt itseeni, koska kovan vääntämisen jälkeen otin eilen ja tänään antabukset, enkä siis juonut “ruokajuomia” juhlissa tänään…huomenna on siis selvä päivä. Toivon samaa sinullekin.
Mulla on mennyt elämänlaatu alaspäin vain siitä, kun lopetin juomisen. Käsittämätöntä, mutta totta. Ei hirveän rohkaisevaa muille, mutta se nyt vaan on tosiasia. Ja eihän se nyt puolison syytä ole tietenkään, mutta tuntuu vain siltä, että on se nyt hemmetti kun ei häntä sen vertaa kiinnosta, että tukea saisi.
En ole saanut enää kirjoitettua kirjaanikaan, kun ei huvita. Ei huvita enää harrastaa liikuntaa. Ei huvita mikään ja ahdistaa. Nytkin olen vain itkenyt koko aamun. En saa itseäni ulos, vaikka ennen olin kohtuuaktiivinen liikkuja alkoholinkäytöstä huolimatta. Miten voi olla näin?? Miksi minä masennuin ja menin ihan zombieksi nyt, kun en enää juo???
Fysiikkakin tuntuu pettävän; sydän “muljahtelee” ja tykyttää. Ja turvottaa, painoakin tullut lisää.
On tää sit hienoo ja ihanaa, etten enää juo.
Nyt on tosi kyseessä, ihmiset. Mitä minä teen?! Sekoan kohta!
Voi ei Silent…toivottavasti voin välittää näin virtuaalisesti aidon välittämisen ja huolestuneisuuteni…haluan, että teet ihan mitä muuta tahansa, mutta älä mene vanhaan tapaan takaisin. Marinan sanoin, tilanne pahenee jos joisit. Ja siinäkin hän puhuu kokemuksesta, että tämä uusi elämäntilanne siihen mieheenkin vaatii aikaa ja todella enemmän kuin tämä kuukausi.
Lukisitko ketjusi alun? Minua on monesti auttanut oman ketjuni lukeminen ja varsinkin sen alun tuska ja inho mikä minussa oli…
Mistä saat intohimoa? Mistä todella nautit? Tee niitä asioita…uusi kampaus? Uusi käsiveska tai uudet hyvin istuvat farkut? Käynti kosmetologilla tai hierojalla? Soitto unohdetulle ystävälle? Naapurin auttaminen? Uuden kielen opettelu? Jotain yllätystä miehellesi, illallistreffit niinkuin kenties teitte alkuaikoina? On niin helppo antaa näitä neuvoja täältä, mutta toivon sydämeni puolesta,että et juo. Kirjoita tuntemuksistasi jos se helpottaa.
Samassa veneessä soudetaan Silent…
Voimia…
Meri
Olen tässä seuraillut kirjoitteluasi eilisestä. Nyt stop tykkänään, olet retakahdusvaarassa, huomaatkos? Juttelet/kirjoittelet tilannetta sitä kohden, että korkki on mitä luonnollisinta avata, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Vaihda ajatusten suuntaa, älä aivopese itseäsi juomaan. Onko kavereita joihin voisi ottaa yhteyden? AA ja sen auttava puhelin? Olen aika satavarma, että asiat menevät huonommaksi juomalla. Sinussa oleva riippuvuus syöttää progandaansa, älä usko sitä. Kuukausi on lyhyt aika, olot helpottaa kyllä, nyt vaan yli tämän vaiheen…mutta jos et saa ajatuskehääsi poikki, niin olet aika lähellä juomista. Toivottavasti et ole tehnyt päästöstä jo… nyt tsemppiä!
Jos minä en olisi tehnyt sitä kummallista lupausta itselleni (josta kaiketi puhuinkin täällä jo jossakin), niin olisin varmaan jo retkahtanut. Minä lupasin ensin itselleni (ääneen yksikseni), etten enää koske alkoholiin tietyillä perusteluilla höystettynä. Sitten minä tein sellaisen tempun, että esitin tämän saman lupauksen henkilökohtaisesti suurimmalle idolilleni (ihmiselle, jota olen ihaillut jo kaksikymmentäkahdeksan vuotta). Ja kyllä, se lupaus on itselleni vakava paikka. Paljon vakavampi, kuin puolisolle esitetty. Monestakin eri syystä, joita nyt en tässä osaa selittää. Tämän takia, minä en voi lupaustani rikkoa. Se aiheuttaisi niin suuren pettymyksen ja epäkunnioituksen tuota idoliani kohtaan, etten voisi enää elää itseni kanssa. Sen takia minä en ole retkahtanut. Tunnen itseäni sen verran, että tein tällaisen epätavallisen tempauksen, koska tiedän, että tarvitsin jotakin “elämää suurempaa” perustetta raitistumiselleni. Mä oon outo, tiedetään.
Mutta mua rassaa tämä, että kärsimyksenkö vuoksi minä raitistuin? Jatkuvaa päänsärkyä, huonovointisuutta, sydämentykytystä, turvotusta, ahdistusta, suurta masennusta ja haluttomuutta tehdä edes asioita, joista ennen eniten nautin. Miten tällaisen vaiheen yli päästään ilman, että menettää järkeään? Tämä on niin suuri pettymys, että itkettää vallan. 