Kaukokaipuu johtaa juomiseen, nyt loppuu!

Me Lopettajat
1

Olen täällä uusi, sillä vihdoin ja viimein tulin järkiini yli kymmenen vuotta kestäneestä ongelmajuomisesta. Ongelmanani ei suinkaan ollut se, että olisin juonut liian usein (vaikka kyllä sitä tuli tissuteltuakin välillä aivan liian tiuhaan tahtiin), vaan se, että kontrolli katosi täysin.

Tässä siis kaiken ydin: Minä sain vähintään kerran kuussa “kohtauksen”, joka vei järjen mennessään sen sileän tien. Milloin surusta, milloin ilosta, milloin vihasta… Aina löytyi laukaiseva tekijä, joka aiheutti järkyttävän levottomuuden ja kirkuvan himon olla jotakin muuta kuin on. Sellainen kummallinen “kaukokaipuu”, että olisikin aivan uudessa paikassa jossa kaikki olisi hyvin, tai kaikki olisi yhtä juhlaa ja itse maailman paras tyyppi. Kaiketi tähän johti tyytymättömyys omaan elämään, selityksiä on monia.

Juodessani siis kontrolli katosi aivan_täysin. Minä join niin, että sammuin pystyyn ja tein asioita aivokuolleena. Hävitin tavaroita, olin todella väkivaltainen jopa kaikkein rakkaimmilleni, kaatuilin, olin seksuaalisesti täysin holtiton, en pystynyt lopettamaan juomista ennenkuin sammuin omaan oksennuslammikkooni. Minä häiriköin ihmisiä facabookissa, tekstiviestein, puheluin… Siis aivan puolituttujakin ihmisiä, joille saatoin alkaa tilittämään täysin tiedottomassa tilassa jotakin käsittämättömän yksityistä. Saatoin juoda useamman päivän putkeen ja löytää itseni kylän deekupappojen kanssa puistonpenkiltä pitämässä hyvää pataa. Näistä juopotteluista toipuminen kesti aina vain pitempään. Aina siihen kuului vähintään vuorokausi huuto-oksentamista, ja nykyään siihen kuuluu myös usean päivän pahoinvointi ja käsittämätön, ahdistava masennus.

Ja todellakin, tätä tällaista överiksi menevää juopottelua on tapahtunut jotakuinkin kuukausittain jo yli kymmenen vuotta :frowning: Viime viikonlopun kaksi vuorokautta kestäneen överijuopottelun jälkeen päätin, että ne ovat historiaa ja mennyttä elämää. Ei enää!

Onko nyt siis kellään neuvoja, että miten minä kanavoin nuo hillittömät levottomuuskohtaukset JOHONKIN muuhun, kuin alkoholiin, jota vihaan? Minä en halua enää ikinä juoda tippaakaan!

2

Hei vaan Silent ja tervetuloa palstalle. :smiley:

Itseltàni sujui juoppouden kaikki muodot, tissuttelu ja kuvaamasi kertahulluusjuopottelu. Aika elàvàsti osaan vielàkin palauttaa mieleeni ne hàpeàn ja kauhun hetket, kun mieleen alkoi tulvia muistikuvia omista teoista ja puheista. Et ole siis lajissasi ainoa, jos se sinua lohduttaa.

Energia, joka vapautuu viinan juomattomuudesta ja siihen liittyvàstà ajattelusta kannattaa sijoittaa itsensà hoitamiseen. Levottomuutta on tiedossa todennàkòisesti myòs jatkossa ja halua pois omista nahoista, joten olisi kai parasta alkaa viihtymààn niissà omissa nahoissaan, vai mità? :smiley:

Apua on saatavilla, A-klinikat, AA-ryhmàt, oma lààkàri… Masennus ja ahdistus ovat seurausta alkoholin aiheuttamista aivokemiallisista muutoksista sekà siità vààryydestà mità teet itseàsi kohtaan. Terve reagtio sinànsà. Helpottaa ajan myòtà, kunhan pysyt erossa pàihteistà.

Tsemppià, raitistuminen on ihan mahdollinen juttu sinullekkin! :smiley:

3

Terve, Silent ja hienoa, että olet tullut tänne!

Edellä puhuneeseen mulla ei ole paljoa lisättävää: rohkaisen vain tarttumaan KÄYTÄNNÖSSÄ ja SAMAN TIEN kaikkiin mahdollisiin apuihin ja tukeen, mitä on saatavilla. Kaikkea kannattaa vähintäänkin kokeilla ja tämä Plinkkihän on yksi mahdollisuus. Mikään vain ei tahdo toimia yhden kortin varassa, koska tämä elämä ja minänä oleminen - ehkä sinunkin tapauksessasi minäksi tuleminen - on kovin moniulotteinen juttu. Elämänmuutos ei tapahdu päätöksellä, vaan päättäväisessä elämän muuttamisessa: loppuelämä ei ratkea nyt, vaan se ratkeaa joka päivä uudestaan. Parhaimmillaan tämän voi ymmärtää tarkoittavan mitä suurinta helpotusta ja armollisuutta.

Uskon siihen, että levottomuutesi ja siihen reagoimisesi tuolla hullulla juomisella voivat todella johtua tyytymättömyydestä omaan elämääsi. Se ei jollain tavalla ole sitä, mitä haluaisit sen olevan: et elä sitä aivan täysillä, se saattaa olla joiltain osin jopa sellaista, mikä ei ole omaasi. Eihän tuo juominenkaan ole varmasti mikään sinun juttusi: se, mitä olit aina halunnut. Yrität vain purkaa siihen energiaasi, josta löytyisi potentiaalia paljon parempaankin. Sulta puuttuu kokemus siitä, että elämäsi olisi syvää, levollisen ilon ja jonkinlaisen tasapainonkin täyteistä. Kaipuusi on ehkä sitä, että tiedostat elämän voivan antaa sinulle niin paljon enemmän ja parempaa. Et vain tiedä, mitä se voisi olla.

On ehkä suostuttava aivan aluksi juuri tuohon tiedottomuuteen, levottomuuteen, ahdistukseen, ilottomaan tyhjyyteen. Ensin on päästävä eroon juomisesta: kaikki hyvä, mihin voit päästä sittemmin kosketuksiin, ei oikein voi perustua muuhun kuin siihen, että pääset alkoholista ja kaikesta sen aiheuttamasta lisärasituksesta eroon. Lisärasituksiasi ovat mm. masennus ja häpeä, epätoivo jne. Varaudu siihen, että alku on rankkaa ja vaatii kaiken keskittämistä vain yhteen asiaan: viinasta eroon pääsemiseen. Siinä menee aikansa ja kun sitten olet viimein rauhoittunut - sekin aika tulee - sinulta vapautuu suunnaton määrä energiaa oman elämäsi ja minäsi tutkimiseen sekä ennen kaikkea tarvittavien muutosten tekemiseen. Tälle valat kivijalkaa jo ryhtyessäsi taistelemaan tietäsi auki alkoholin orjuutuksesta. Usko pois, alkoholista irti pääseminen on ratkaisevinta: mitään uutta elämää, sen iloa, syvyyttä tai tasapainoa ei tule mistään ennen kuin olet aloittanut tuosta yhdestä asiasta.

Anna itsellesi aikaa, hoida itseäsi, älä vähättele loppumisesi ja uupumisesi kokemusta. Ala tehdä itsellesi hyvää, opettele rentoutumaan, hoida stressiä, mieltäsi ja kehoasi. Hakeudu seuraan, jossa sinua arvostetaan ja joka tukee elämänmuutostasi. Käy Plinkissä joka päivä ainakin lukemassa joku viesti tai viestejä. Meille muille on tietysti suuri ilo, jos kirjoitat kanssamme: me kaikki olemme tekemisissä oman mahdottomuutemme ja elämänjanomme kanssa. Yhdessä etsitään parempaa elämää!

4

Hei Silent, ja tervetuloa foorumille!

Hyvinkin tutulta kuulosti tarinasi, ja kolahti minulle todella hyvin! Tunnistin itsessänikin juuri nuo töppäykset ja lisäksi ehdottomasti tuon levottomuuden tunteen, kaipuun johonkin jota ei osaa ihan määritellä, menemisen tarpeen. Rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää, nousta tuulen selkään… jne. jne.

Juuri tuota selittämätöntä levottomuutta minäkin yritin sammuttaa juomalla, juhlimalla, bilettämällä kuin päätön kana. Ja sitten myöskin ihan oikeasti matkustamalla kauas. Nyt on käytynä Kaukot-idät ja Lattarit, inter railit ja Intiat. Ja velkaa viisinumeroinen summa. :blush: :laughing:

Silent, olet jo edellä saanut kirjoittajilta hyviä vinkkejä, joita minäkin komppaan. Niiden lisäksi voisi ehdottaa sopivan tiukkaa liikuntaharrastusta. Oletko harrastanut liikuntaa? Levottomalle voi sopia suht rankatkin lajit joissa hiki irtoaa ja syke on kova: juoksu, spinning, kuntonyrkkeily, joku taistelulaji tms.

Tsemiii! Jatka kirjottelua! :slight_smile:

5

Kärsivällisyyttä hyvä toveri, kärsivällisyyttä peliin. Elämä korjaantuu myös ajan kanssa, kun aivot saa happea viinan sijaan. Itse olen hämmästellyt sitä, kun minä myös mietin mitä juomisen tilalle, mitä niille pe-la illloille tehdään, mutta tosiana vain se, että ihan kuin itsestään se täyttyy teoilla, harrastuksilla, perheen kanssa vietetyillä jutuilla,… Ne on niitä asioita joita on lyönyt laimin, kun juominen on ollut tärkeämpää.

Voimia, rohkeutta ja avointa mieltä sinnekin.

6

Kärsivällisyys on todellakin hyvä iskusana! Aluksi kärsivällisyys, kärsimiselle suostuminen - käytännössä usein odottaminen! - voi tuntua aivan helvetiltä: juomarihan hakee juomisesta juuri kärsimätöntä, nopeaa ja välitöntä tyydytystä. Juomishimohan on oikeastaan seurausta juuri sellaisesta “tarpeesta”, joka on kyllä aika keinotekoinen ja valheellinen tunne. Se on tosiaan tunne, joka tulee ja menee. Jos eka viikonloppu selvinpäin tuntuu aivan loputtomalta kärvistelyltä, se vain tuntuu siltä: se ei ole sitä. Tunne ei pakota sen enempää juomaan kuin tappamaankaan, vaikka kieltämättä tuntuu kai monestakin joskus siltä, että voisi tappaa jonkun. Ei tuu silti tapetuksi.

No se kärvistelemisen tunne tulee kyllä tutuksi, ennemmin tai myöhemmin. Siihen pitää vain suostua, se pitää hyväksyä. Mutta ne tiukat paikat ovat tiukkoja oikeastaan vain tunteille. Itse, joka on tunteiden ohella paljon muutakin, on varustettu muillakin “asein”. Yksi on järki, se auttaa monessa kohtaa ja varsinkin, kun tekee itsensä kanssa selväksi sen, että nyt minun tavoitteeni on raitistua eikä juominen ole mikään vaihtoehto. Tää on taas näitä asioita, jotka on helpointa sopia itsensä kanssa joka päivä ja päiväksi kerrallaan kuin loppuelämäksi. Perhana, jos jää huomenna auton alle, niin menee hyvin suunniteltu loppuelämä heti läskiksi.

Sitä kärvistelyä kestää aikansa ja samalla voi tehdä itselleen oikein paljon hyvää juurikin purkamalla stressiään kunnon liikuntaan. Toinen hyvä on se, että opettelee rentoutumaan ja tekemään ei-mitään. Pääasia on, että saa otteen omasta tunne-elämästään eikä päinvastoin. Yleensä tai ainakaan usein ei onnistu vain omin avuin. Tarvitaan esim. terapeutin ja vertaisten tukea. A-klinikka hyvä, Plinkki hyvä, AA hyvä, muut ryhmät hyvä, alan kirjallisuus hyvä… kaikkea löytyy ja omansa löytää! :slight_smile: Avointa mieltähän tämä muutenkin kysyy, koska raitistuminen jo sinälläänkin kysyy sitä: onhan se kymmenen vuoden jälkeen vähintään vierasta maastoa ja kun uuteen elämään opettelee välillä päätäänkin hakaten, se tekee nöyräksi. Nöyryys tekee hyvää meille :smiley:

7

Kyllähän meistä suurin osa varmasti tunnistaa tuon, itselläni perjantai-iltapäivisin pikkuhiljaa alkavan levottomuuden…kädet täristen alkoon ja jo kotimatkalla autossa ensimmäiset helpottavat, ihanaa humalaa ennustavat kulaukset…Onneksi yhtä hyvin nyt muistaa myös ne seuraukset. Siis muistaa jos muistaa.
Itselläni myös auttaa liikunta, salitreeni, hikilenkki, vesijuoksu, väsymykseen asti. Ja nopeasti sen päälle litra vissyä, ennekuin kunnolla alkaa edes hekumoida sillä kylmällä oluella.
Usko tai älä, kaikkeen tottuu. Aikaa se vaan vähän ottaa.
Ja tästä plinkistä on kyllä uskomattomasti apua.

8

Hei Silent!
Kun minulle tuli sellainen hetki, että en halunnut enää juoda, hakeuduin AA-ryhmän palaveriin. Raitistuin ja olen nyt raittiina oppinut purkamaan levottomuuteni muutamiin harrastuksiin. Liikkuminen on niistä yksi, muut ovat vähemmän fyysisiä.
Tervetuloa mukaan tänne!

9

Suuret kiitokset kaikille vastanneille!
Tässä ollaan nitkuteltu masennuksen ja itseinhon syövereissä. Toki se on helpottamaan päin, vaikka jollakin tavalla en ehkä halua sen helpottavan. Jos se helpottaa, tiedän kokemuksesta, että sitä alkaa pian vähätellä niitä juomisen haittoja tai kännissäpäiten tehtyjä supermokia… Ja sitten löytää itsensä jälleen pullon ääreltä.

Hirveän tutulta kuulostaa monen kertomukset omista kokemuksista. Itselläni juurikin tuo, ettei juomaa haettuaan voi odottaa edes kotiin asti, kun pitää jo autossa korkata. Ja viimeaikoina olen löytänyt itseni myös jopa salailemasta juomistani ja piilottamasta juomiani puolisoltani. Hälyttävää, eikö totta. Saatoin jemmailla siidereitä pitkin taloa, ettei nyt puoliso vain pysyisi laskuissa mukana siitä, montako olen juonut.

Mulla on koko aikuisiän ollut melkoinen taipumus pelkoon sosiaalisissa tilanteissa ja luulen, että se on ollut se alkuperäisin syy juopotteluun ryhtymiselle. Nyt se estää minua menemästä mihinkään AA-kokoukseen tms; tuntuu, että kirjoittaminen on ainoa keino lähestyä ketään. Juominenhan sit tietenkin vielä luonnollisestikin on pahentanut tätä paniikkikohtauksiin asti.

Mä varmasti pysyn kaidalla tiellä pari viikkoa, mutta sitten alkaa koettelemus. En usko, että antabus on mulle avuksi, koska muutenkin mulla on taipumus retkahtamiseen nimenomaa ajan mittaa. Ja uskokaa tai älkää, harkitusti. Koska olen tosiaan alkanut vähättelemään haittoja, ja valehdellut itselleni (erittäinkin uskottavasti kuulkaa), että tällä kertaa kaikki sujuu hyvin… :neutral_face:

10

Minä ainakin uskon, koska tässäkin lainaamassani pätkässä sinä jo tavallaan harkitset sen tulevan juomisesi: et voi muka tehdä sitä ja tätä, koska kuitenkin käy niin, että alat juoda. Tää on aika pitkälle koko kuva riippuvuuden jujusta - ja nyt sä voit tutkia tuota jujua ja ehkä oivaltaa, että kyse on todellakin suuresta muutoksesta, johon olet ryhtymässä. Ryhtymisesi on juuri sitä, että olet keksinyt nimimerkin ja hypännyt tälle tielle sekaamme: et enää ikinä voi juoda viinaa muistamatta, että se juominen on valintasi sen sijaan, että olisit tullut Plinkkiin ja päästellyt vaikka täällä ne himontuskat ja muut höyryt ulos.

Mun mielestä sun juttusi on aivan tavanomainen, ihan “normaalia” riippuvuusongelmaisen, alkoholistin, toimintaa ja kokemusta. Tuossa pisteessä päädytään epätoivoon ja vasta, kun se on tosiaan aivan liian murskaava kokemus, tullaan Plinkkiin, mennään AA:han tai varataan aika A-klinikalta, haetaan tukea esim. Antabuksesta. On monta tietä, mutta kaikilla yhtä hyvä maali! Hyvä, että sä olet löytänyt jo kirjoittamisen ja tämän yhteyden: itse olen päässyt hyvään alkuun ehkä ensisijaisesti juuri Plinkki-vertaistuen ansiosta ja lisäksi käyn säännöllisesti terapoimassa itseäni mm. A-klinikalla.

Hyvä nyrkkisääntö on ehkä juuri se, että ala tehdä mitä tahansa muuta, kunhan et juo. Kaikissa tapauksissa ja asioissa ja hetkissä ym. voit tehdä kaikkea muuta paitsi juoda. Olet nimittäin lopettamassa juomista :wink: Tämän nyrkkisäännön kun ottaa oikein sydämeensä ja alkaa vain sitä noudattaa kaikessa yksinkertaisuudessaan, pääsee aikanaan jo tosi pitkälle. Pääsee senkin yli, mitä lainaamassani pätkässä jo ennalta pelkäät: sitä ajan mittaan retkahtamista ei voi tulla, jos omistaudut nyt yksinomaan sille, ettet juo yhtään. Piste. Vaikka miltä tuntuisi, vaikka kuka houkuttelisi, vaikka ajettaisiin paloautollinen viinaa kämpille :laughing:

Ne morkkikset ja ahditukset ja muut todellakin haihtuvat. Niiden varassa ei kukaan pääse eroon alkoholista. Siis ei yksin niiden kanssa. Joskus aikanaan voi sitten nähdä senkin ihan vain järkensä avulla, että ei sitä mokailua ja tötöilyä enää ikinä, olihan se aivan mielipuolista elämää… mutta nyt ei vielä auta järki eikä varsinkaan tunneoikkujen mukana meneminen. Ne ovat yhä sidoksissa siihen riippuvuuteen ja se pitää ensin voittaa. Pahin menee ohi alle vuodessa, vielä pahempi ehkä puolessa vuodessa. Näin se ainakin mulla on aikoinaan mennyt - ja silti voi käydä niin kuin mulle, että yli kolmen vuodenkin jälkeen tulee sitten muka joku “tarve” alkaa kokeilla, josko onnaisi. Sitä kokeilua kesti melkein kuusi helvetillistä ja vittumaisen kuluttavaa vuotta. Tässä ollaan tekemisissä sentään alkoholiriippuvuuden kanssa, tää ei ole mikään ihottuma. Fakta on se, että jollei tälle tee mitään, tässä hommassa menee ennen pitkää henki ja sitä edeltää sitten kaiken muunkin asteittainen menettäminen.

11

Moikka “Silent”.
Onpas sulla aika flaidis ennakkopelkojen ja ennakko-odotusten kanssa meneillään. :confused:
Vaikka sulla oliskin jonkunasteinen sosiaalitilanteiden pelko etkä tunne AA:ta henkilökohtaisesti, suosittelisin kuitenkin heidän ajattelutapaansa aikaikkunaan liittyen.“Vain tänään” toimii hämmästyttävän hyvin. Miksi rasittaisit itseäsi juuri nyt pidemmän tähtäimen suunnitelmilla ? Juuri nyt sinulle on ainoastaan tärkeää pysyä pullosta erossa.
Älä pls. käsitä vinoiluna, jos kysyn sinulta, mistä olet saanut sellaiset selvännäkijän lahjat, että pystyt ennakoimaan kokeilemattomien keinojen tehokkuutta. Uudet keinot asettavat sinut uuteen tilanteeseen joka voi toimia erittäinkin hyvin. Kannattaa ainakin kokeilla!
Sitäpaitsi kiva että olet plinkissä mukana! :slight_smile:

12

Hei Silent ja tervetuloa minunkin puolesta!

Olen myös uusi täällä, tänään tasan kaksi kuukautta raittiina. Voi kuinka tutulta kuullosti kertomuksesi. Aloitin itse n 6 vuotta sitten vähän päälle kolmikymppisenä. Kahdessa vuodessa olin kehittänyt riippuvuuden, johon ensimmäistä kertaa havahduin miettimään juomistani. Mutta enpä syvällisemmin, koska jatkoin samalla kun juomiskerrat ja määrät pikkuhiljaa kasvoivat. Kun erosin miehestäni ajattelin aloittaa uuden elämän kun sain mahdollisuuden myös paikkakunnan vaihtoon. Eipä onnistunut vaan jatkoin yksinäni. Tuolloin lapseni oli juuri aloittanut koulun, mutta minua ei pysäyttänyt mikään. Onnistuin pitämään kaksoiselämääni, päivät projektien kimpussa hyvää tulosta tehden, illalla treeneissä ja lapsen kanssa iltasadut ja iltatoimet.

Vaan kun kello oli 22 aloitin alkoholimaailmani. Monesti kompuroin sänkyyni yhden aikaan ja aamulla heräsin itseinhoon ja päätin että ei enää. Vaan kun iltapäivä menossa olin minäkin menossa alkoon. Kun tapasin nykyisen mieheni n kolme vuotta sitten, päätin taas aloittaa uuden elämän. Eli näihin aikoihin tein monta lopettamispäätöstä, jotka kestivät kahdesta kolmeen viikkoon, kunnes aloitin taas. Ensin morkkiksien myötä olin viikon juomatta , mutta sitten aloin jo petaamaan juomistani. Mukaan tuli salajuominen , valehtelut, piilottamiset, uskomattomat tarinat…ja kun minäkin noita kohtauksia saaneena ymmärsin, että kohta menetän kaiken. Vaan monta kertaa rikoin tavaroita, heitin astioita mieheni päälle, potkin häntä ja haukuin mitä kamalimmilla sanoilla. Haukuin lapseni sukulaiset ja isän ( tätä en voi ikinä antaa itselleni anteeksi) ja lapsi kuuli kaiken.

Käytin myös näihin aikoihin nukahtamispillereitä , jotka saivat aikaa muistikatkoksia eli aivokuolleena minäkin tein ihan kamalia asioita.

1.1.2013 päätin lopettaa. Mutta en pysty yksin vaan olin niin väsynyt jatkuvaan itseinhooni, että tajusin tarvitsevasi apua. Löysin plinkin. Menin lääkäriin ja sain antabukset. Liityin tänne ja aloitin oman ketjun. Vähän myöhemmin kerroin miehelleni asian todellisen laidan ja pyysin hänen apuaan. Sitten myös rohkaistuin,monen plinkkiläisen kokemuksesta AAsta, liittymään minäkin. Ja nyt olen käynyt kolme kertaa palaverissa. Se tuska ja paino mikä rinnastani lähti AAssa oli uskomaton kokemus. Minulle se kolahti ja lujaa.

Ei tämä ole helppoa ollut, mutta olen nyt herännyt 59 aamua selvään päivään ja peilistä on katsonut nainen joka hymyilee heti aamusta. Olen herännyt 59 aamua täynnä itseluottamusta ja voimaa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Olet oikeassa joukossa, pysy kanavalla ja täällä saat vertaistukea todella paljon. Täällä on viisaita sanoja, kannustavia kommentteja ja luottamusta.

Tsemppiä ja voimia

Meri, tänään 2 kk

13

Hyvä, Meri! 2 kk raittiina merkitsee sinun historiallasi sitä, että olet jo murtanut joitain kahleitasi: olet irti kierteestäsi! Lyhyt aika, merkittävä erävoitto, hyvä lähtökohta raittiiseen elämään :slight_smile:

14

Pessimisti ei pety :wink:
Minä olen todellakin jo luonteeltani melkoinen pessimisti, ja nyt vielä tämän ongelman vuoksi hyvinkin negatiivinen ajatteluni kanssa. Minä olen niin moneen kertaan elänyt läpi tämän “nyt mä lopetan”, ja siinä joka kerta epäonnistunut… Siksipä mua hirvittää se retkahtaminen; kun se on tapahtunut aina ennenkin. Tuo “vain tänään” on kyllä hyvä ajattelumalli, mitä joku muukin sanoi tuolla. Että mitä järkeä lähteä ajattelemaan niin kauas asti, että tekisi pitkälentoisia vaatimuksia ja suunnitelmia itselleen. Jos huomenna kuukahtaa, niin kaikki suunnitelmat on olleet turhia enivei :laughing:

Merin kirjoitus kuullosti kyllä tutulta. Mulla on myös mennyt välillä sekakäytöksi pillereiden kanssa, ja se vasta kammottavaa onkin! Jokusen kerran tosiaan käynyt niin, että kännissäpäiten on napannut sen unipillerin, että nyt meen nukkumaan. Mutta löytääkin itsensä “pystyynkuolleena” raivoamasta tai baariin lähtemästä vailla minkäänlaista järkeä. Minä olen joitakin kertoja saanut vedettyä itseni siihen kuntoon, etten ole tunnistanut omaa puolisoani lainkaan. How scary is that…?!

Eilinen onnistui selvinpäin ja tänään taas uusi päivä. Kokoajan huomaan, että taustalla jyllää se kammottava kaukokaipuu. Nyt se vaan täytyy saada pidettyä kurissa. Jokin keino sen purkamiseen täytyisi löytää, varsinkin silloin, kun se sysäävä tekijä (useimmiten suru tai suuttumus jostakin) iskee päälle. Rankempi liikunta olisi hyvä vaihtoehto, mutten ole oikein keksinyt lajia (tuon kävelyn ohelle), jota monivaivainen kroppani kestäisi. Uiminen olisi hyvä ja mieluisa- vaan kun siellä pitäisi olla ihmisten keskellä :cry:

15

Joskus se keino on lähempänä, kuin uskoisikaan. Liikunta voi rajoittaa sitä ongelmien miettimistä, mutta ei poista niitä.

Kaukokaipuu minulla oli lähinnä pettymystä itseeni, sen hetkiseen elämääni ja ihmisiin joiden kanssa jouduin toimimaan. Jokin menneisyydessä ja minussa pani minut miettimään huomisen onnea, iloa ja vapautta.

Alkoholismilla on sellainen taipumus. Se laittaa kuvittelemaan ihmisen suuremmaksi tai pienemmäksi mitä onkaan. Se laittaa surun, vihan,… ja pelon työskentelemään juomisen puolesta.

Ilo, onni ja vapaus ei asu kaukana, itse ne sinne vain työntää, alkoholismin suomilla kyvyillä ja voimilla.

16

Kiitos Rahvaalle mukavista ajatuksista. Noinhan se menee! Ehkäpä sitä kummallista kaihoa oppi hallitsemaan ja kanavoimaan itselleen jopa hyödyllisellä tavalla vielä joskus. Luulen, että omalla kohdallani näitä pääongelmia ja kaukokaipuuta aiheuttaa raha (tai siis sen puute). Mutta se, miksi asiaa ei ole voinut korjata…? Alkoholi. Eihän mitään saa tehtyä kunnolla ja loppuun asti, jos elämää hallitsee aine, joka saa lamautettua ihmisen moneksi vuorokaudeksi kerrallaan. Joskos minä saisin elämäni uusille raiteille nyt, ja korjattua raha-asiatkin.

Vaikkei liian kauas tulevaisuutten kai olisi “hyvä” ajatella, niin näitä topikkeja lukiessa sitä väkisinkin miettii. Jos Meri on nyt ollut 2kk raittiina, niin mietin sitä, että itse olisin sen 2kk juomatta. Sitten olisi jo toukokuun kynnys! Tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta. Ettäkö ihan oikeasti olisin sinne asti selvinpäin? Huoh. Pakkohan se on olla, jos mielii hengissä (ja järjissään) pysyä. Mutta tulee tosi voimaton olo, joten ajatus siitä, että päivä kerrallaan, on minulle ainakin todella tärkeä.

Tjaa, enpä tiedä. Ehkäpä minun sittenkin olisi viisain hankkia ne antabukset. Huomaatte varmaankin, etten luota itseeni lainkaan :frowning:

17

Hahmotat minusta jo aika hyvin, minkälaisia puolia ongelmaasi sisältyy. Puhut tunteistasi, jotka “pakottavat” juomaan ja ihmispeloistasi, jotka estävät sinua tekemästä asioita, jotka kääntyisivät juomistasi/riippuvuuttasi vastaan. Rahvas sanoo sen erinomaisesti:

Sen lisäksi puhut kaukokaipuusta. Se on hyvin epämääräinen käsite, mutta sinulle ja monille meistä todella tuttu. Yksi kertoo paenneensa jotain, toinen (kuten minä) kuvailee juoneensa pikemmin saavuttaakseen jotain, jota on vailla ja jonka tuntee kaiken aikaa pakenevan loitommas, mitä kiivaammin sitä yrittää juosta kiinni.

Pessimismi on lopulta ihan oma valinta. Se on ajattelutapa, asennemalli. Se on helppo ja yksinkertainen, antaa valmiin kaavan kirota elämänsä ja tulevaisuutensa tässä ja nyt. On turvallisempaa löytää itsensä pystyynkuolleista kuin “kuolleista nousseena”, koska se merkitsisi aivan uutta ja ennalta tuntematonta elämää, uudesti syntymisen tuskaa ja vanhasta luopumisen surua. Pessimisti ei tosiaankaan pety, hän on turvassa. Juomari juo niin kauan kuin pystyy, ei niin kauan kuin haluaisi (jossain vaiheessa juomista haluaisi jo lopettaa, muttei voi: näin se on mennyt omissa juomaputkissani aina).

Tätä kautta olet jo hyvin hahmottanut, miten suuresta ja käänteen tekevästä muutoksesta on kyse. Kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla. Mikään ei tule olemaan niin helppoa kuin nyt toivoisi - mutta moni päätyy toteamaan senkin, ettei muutos ollut myöskään niin vaikeaa kuin pelkäsi sen olevan. On kuitenkin lähdettävä liikkeelle jostain ja edettävä tosiaankin vain päivä kerrallaan, tultava vähitellen tutuiksi sen todellisen mahdottomuuden ja siihen liittyvän totaalisen keskeneräisyyden ja keinottomuuden kanssa, mikä asiaan liittyy. Kaikki ei muutu tänään, vaikka juuri tänään ei joisi: mutta kun ei juo tänään, se rakentaa osaltaan jo sitä, millainen huomisesta tulee. Jos uiminen olisi kivaa, mutta ei voi ihmisten takia tehdä, niin eikö silloin kiellä itseltään aika paljon? Jos voisi vaikka vain kävellä, toisiko se apua aggression hallintaan tai olisiko se ylipäätään virkistävää ja mieltä rauhoittavaa?

No joo, asia ja päivä kerrallaan. Eilen et juonut, tämä päivä pitää sisällään jo koko sen tulevaisuuden, mikä sulla ja mulla voi olla jotenkin realistisesti ottaen päätettävissä ja hallittavissa. Itse en juo tänään, päätin sen herätessäni. Päätin myös, että tänään en riitele ja päätin, että tänään teen asioita, jotka tukevat minua siinä opettelemisessa, mikä liittyy oman negatiivisen ajattelutapani muuttamiseen. Olen nimittäin liuottanut aivojani ja tunne-elämääni ihan saman suuntaiseksi kuin sinä omaasi, Silent. Rahvas jo kuvasikin hyvin, mikä sen on saanut aikaan.

18

Merilläkin on meinannut lähteä järki päästä jo monta kertaa näiden kahden kuukauden aikana :laughing: Meri on mennyt ihan umpilatua välillä ja toisinaan hän on sitten säteillyt yhtä vapautuneen sydämen armollista ja elämälle lempeää riemua. Merinkin päivät ovat olleet jo tähän mennessä kovin moniaisia ja eri tavoin antavia. Mutta miten iloinen hän nyt on! 2 kk hänenkin historiallaan merkitsee jo hyvää alkua ja tukevampaa pohjaa sille, että eräänä päivänä hän saavuttaa raittiuden, eräänä päivänä hänen energiansa ja ajatuksensa kohdistuvat luonnollisesti jo aivan muihin asioihin kuin juomisen tai juomattomuuden jatkuvaan tuskailemiseen. Meri on meidän toivomme :slight_smile:

Se on ihan ok, ettei luota itseensä! Se on hyvä, että tunnet tilanteesi aivan solutasolla: tiedät olevasi yhden tiesi lopussa, tiedät olevasi nyt aivan loppu. Olet tullut LÄHTÖPISTEESEEN. Jos Antabus tuntuisi juuri nyt tarpeelliselta avulta sinulle, hankkiudu A-klinikalle lääkäriä tapaamaan, pyydä kuuri, pyydä apua… pyydä, koska tarvitset ja sinun on sitä mahdollista saada.

19

Suru, viha ja pelko? Mitä te surette, vihaatte ja pelkäätte?

Kaikki nuo ovat normaaleja ihmisyyteen kuuluvia tunteita joita ihminen voi joissain elämänvaiheissaan tarvita. Niin on kaipuukin, mutta kaipuulla on kaunis vivahde; se assioituu rakkauteen tai jonkun hyvän kaipuuseen, tai kokemisen kaipuuseen.

Kuten Antilooppi, minäkään en koskaan ole koennut pakenevani mitään, vaan enemmänkin ajavani takaa jotain. Yllättävän paljon sitä jotain on sitten tavoittanutkin, mutta se alkoi avautua vasta sitten kun päihdeongelmasta toipuminen alkoi.

Kun konkreettisesti matkustaa jonnekin kauas, puhutaan kliseisesti yleensä itsensä etsimisestä. Jotta voi löytää itsensä, on hukattava ensin itsensä, ja niinhän minäkin joskus hukkasin.

Kaikki tunteet voivat olla pakahduttavia ja johtaa myös haitalliseen käytökseen ja itsensä vahingoittamiseen vaikkapa päihteillä: suru, ilo, kaipuu, elämänjano, energia, masennus, energisyys ja uupumus, kiihtyneisyys ja lamaannus.
Mutta mitään tunteita ei kannata tukahduttaa, vaan pikemminkin oppia kanavoimaan oikein.

Aggressio voi kanavoitua energiaksi ja tarmoksi, suru voi kanavoitua kauniiksi taiteeksi, pelko voi olla joskus järjen ääni joka varoittaa meitä tekemästä enempää tyhmyyksiä.

Kaukokaipuusta syntyy kauniita runoja. Kokeilkaa vaikka. : )

20

Lähti heti tulemaan: “Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa” :smiley:

Mulla on tuohon Keton ajatukseen sellainen näkökulma, että minun on opeteltava esimerkiksi suremaan surua. Kun on suru, niin se täytyy käsitellä jollakin tavalla, jollakin surun TEKEMISELLÄ (= kanavoiminen). Menetyksistä nouseva suru taitaa kohdallani olla sitä, etten voi kuin vollottaa aikani ja niin pitkään, ettei yksinkertaisesti enää vollotuta, hoettava menetystäni niin kauan, etten enää vain jaksa sitä yhtä ja samaa hokemistani. No, parempiakin tapoja varmasti on, mutta mieluummin näin kuin asettumalla itse tunteen heittelemäksi ja ajopuuksi, joka on muuten löytänyt itsensä aika usein niinkin kaukaisilta reissuilta kuin lähimmän Hemingawaysin tiskiltä :blush: