Moi Wika,
tuossa postauksessasi oli paljon asioita.
Varmaan on hyvä miettiä, että liittyykö ärsyyntymisesi no. alkoholiin, siis siihen, että se lainattiin. Jotenkin en usko, mutta kun alkoholisteja ollaan, niin hyvä on sekin puoli aina muistaa.
Ennemmin olisin kyllä sen kannalla, että sinulla on tervehtymässä oleva itsetunto, joka ilmoittaa sinulle, että ei halua olla kenenkään kynnysmatto. Ärsyyntyminen yrittää kertoa sinulle koska on aika aukaista suunsa ja pitää puolensa. Eli siis ihan vaan yksinkertaisesti voi sanoa, että haluan potut takaisin pottuina ja siemenet siemeninä.
En tiedä, kuinka paljon tässä ärsyttää viina, vai ihan se, että rahallisesti summa olisi 35 euroa. Ei nyt ihan mahdoton summa sinällään olisi, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun jää maksamatta. Silloin kun otin vielä itsekin, homma tietysti tasoittui jonkin verran, kun kävin heillä vuorostaan kippaamassa, nyt ei. Se että se mieltä vaivaava juttu on viina, johtuu ihan siitäkin, että viinalla on taipumus loppua kesken, kun tarve on suurin, niitä munia ja perunoita harvemmin niin kipeästi tarvitaankaan.
Olen kyllä kaikenkaikkiaan muuttunut “tiedostavammaksi”, ajatus luistaa paremmin ja tietyllä tavalla ehkä tervekin itsekkyys herää. Tää on tää kaksipiippuinen juttu, en helposti ystävysty ja toisaalta en ole helposti kippaamassa harvoja ystäviäni yli laidan, ja pohdin kyllä, mikä on kohtuullista. Kun kuvio toistuu liian usein, se ei ole kohtuullista, mutta nyt pitäisi kyetä olemaan itse selkärankainen, ei enää hyväksikäytettävissä oleva vätys. Yritän muutenkin ajatella niin, että ensisijaisesti minun pitää muuttua, tai muuttaa ajattelutapaani, eikä sysätä syytöksiä muille.
Noinhan se on, harrastukset on sellainen pidemmän ajan ratkaisu. Oikeastaan mulla on pari harrastusta, joihin voisin satsata enemmänkin. Toisaalta nyt kun aikaa on, ja mahdollisuus ajella autolla viikonloppuisin ja iltaisin (kun on selvin päin ), ja vielä kevätkin tulee, tekisi mieli aloittaa joku uusi juttu. Ei ole vielä vaan kirkastunut, mikä se voisi olla.
Heitän ihan vinkkinä…
JOS tykkäät puutöistä, niin hommaa kotiin ruustukki pöydän reunaan kiinni. Siinä pystyy tekemään kourutaltalla,puukolla ja viilalla kaikenlaisia pienempiä puutöitä. Metsästä tarvikkeet! Tee vaikka tulitikkurasia
Sinänsä osuit ytimeen, Runeh, että olen kyllä aina joskus pistänyt erikoisia puukappaleita talteen (omenapuuta, vaahteraa, kantovisaa), samoin nahkojen muokkaus kiinnostaisi.
Nonih loistavaa. Eikun tuumasta toimeen!
Takuuvarmasti pää tyhjenee muista ajatuksista.
Kesällä on varsin antoisaa samoilla skutseissa, silmälläpitäen maassa lojuvia oksan pätkiä. Ainoastaan mielikuvitus on rajana.
Ja tarkemmin ajatellen on helpompi syyttää niitä lainaajia siitäkin, että itse on liian höveli. On se niin kumma, kun ihmiset ei ole sellaisia, kuin me haluaisimme. Maksaisivat velkansa vaikka etukäteen tai sitten osaisivat lukea tuntomme valmiiksi, jotta voisivat olla lainaamatta mitään mitä emme kykene menettämään.
Toisaalta, onhan sitä ihmisellä oltava joku jota arvostella, syytellä, vihata,…, jos itseään ei osaa tai kykene tarpeeksi.
Itse en lainaa rahaa kenellekään, viinaa ei olekaan, ruokaa ei kukaan edes kysy ja autoakaan kukaan ei näytä haluavan. Mutta jos jollekin lainaan jotain, niin olen sen valmis menettämäänkin. Miksi jokin maallinen mammona jota itse en tarvitse tai voisin ostaa uuden, saisi mieleni pois tolaltaan, on kysymys joka ei enää askarruta, kun niin olen minäkin lainannut, “varastanut” muiden omaisuutta, aikaa ja henkisiä voimavaroja omiin tarpeisiini. Ovat varmasti painineet kukin omien tuntojensa mukaan niistä, mutta siinäkin asiassa olen onnekas, olen saanut pyytää anteeksi, hyvittää ja maksaa takaisin, korkojen kera, jos on huolittu.
On siis vain takaisin maksun aika, jos joku oikeasti tarvitsee jotain ja ei heti ole valmis, kykenevä maksamaan takaisin, niin minä saan sen kuitenkin tavalla tai toisella, jos niin on tarkoitettu.
Otsikko herättää kysymyksen, elikä jatkuuko se vielä voimakkaana, vai onko raitis elämä saanut jo suuremman osuuden?
Itse en koe himoja voimakkaina, mutta tiedostan sen tosiasian, että heikkoja hetkiä on olemassa, jossa suu napsaa, mutta ei ole vienyt mihinkään muuhun, kuin siihen tosiasiaan, että ensimmäinen ei tapa, vaan ne seuraavat. Henkisesti pitäisi olla aika heikoilla, jos pitäisi vielä lähteä kenttiä koluamaan ja sieltä jotain etsimään mitä en täältä löydä.
Juuri noin, siksipä käyn tätä mieleni mutapainia. Itse olen tosi varovainen pyytämään apua tai lainaamaan mitään, vaikea oppia suhtautumaan erilaisiin ihmisiin, kun tuo sosiaalinen puoli pääkopassa on aika kehittymätön muutenkin. Olen ajatellut antaa asian olla, ja yritän olla jatkossa viisaampi ja jämäkämpi.
Jaa’a, onhan tämä elo jollakin lailla tasaantunut, ja enää ei ole himoa, ajoittaista levottomuutta toki, ja tiedostan hyvin, kuinka ohut on vielä pinta entisen juopon ja nykyisen juomattoman/raittiuteen pyrkivän välillä. Olen jonkinverran ollut märissä illanistujaisissa, ja huomannut, että ne ei oo hauskoja ja ennenkaikkea ne ei tee mulle hyvää. En ole ratkonut vielä, miten menetellä, sillä puolisoni ottaa jonkin verran, eli pistänkö hänet yksin matkaan pippaloihin vai yritänkö saada hänetkin lopettamaan. Hänellä ei ole ongelmaa, käyttää harvoin eikä ikinä överiksi. Ei hän oikeasti edes tiedosta, minkälaisen kumppanin kanssa on, ei hän ymmärrä, miltä tuntuu, kun tekee viinaa mieli. Olen suoraan kysynyt, ymmärtääkö hän, ja hän on vastannut, ettei ymmärrä. Toisaalta varmaan hänen olisi helppo luopua mutta hänellä ei ole itsellä mitään tarvetta ja sosiaalisempi kun on, tykkää vähän osallistua joskus. En halua rajoittaa toista, taaskin tulee vastaan tämä peikkomieli, joka ei pyydä keneltäkään mitään ja haluaa antaa kaiken.
Vihan ja ärtymyksen tunteet ovat vaihteeksi lievittyneet. Lainaa on saatu takaisin päin ja kuinka ollakaan, lainaa on taas annettu lisääkin. Mutta enää en aio pitää varastoja yllä. Ne loppuu aikanaan.
Viime aikoina, jos joku on tarjonnut huikkaa, olen kertonut pitäväni taukoa, en siis väittänyt lopettaneeni. Mistäs sitä edes voi etukäteen tietääkään . Taas viikonloppuna tuli tilanne, jossa tarjottiin, tuli siihen sanottua, että otan sitten, kun tekee tarpeeksi mieli. Kysyjä katsoi minua pitkään, tuumasi sitten “en usko, että sellaista tilannetta enää tulee”. Toivottavasti niin on. Nyt kaikki miedotkin shampanjat, viinit, oluet -saati sitten väkevämmät ovat minulle vain alkoholijuomia. Ei niissä ole mitään erityisen hyvää ja sellaista makuelämystä, jota kaipaisin, vaan ainoastaan pelkästään alkoholia eri vahvuisina liuoksina.
Keskittymiskyky on edelleen matkalla parempaan päin, muisti on kirkastunut, jopa omatunto ja moraali ovat heräämässä. Mulla ei ole juomisaikana ollut erityistä morkkista mistään, olin täyspaskiainen . Lopettamisen jälkeenkin on tullut käyttäydyttyä joissakin tilanteissa vähän rajoilla. Nyt alkaa selvemmin nähdä eron ok ja ei niin ok käytöksen välillä. Uskon, että syy huonoihin juttuihin on ollut omanarvontunnon puute ja kykenemättömyys oivaltaa saamiansa lahjoja (siis olen ennenkin kirjoittanut, että voin niitä luetella, mutteivät ne tunnu silti miltään). Miten joku avioliiton särkyminen voisi tuntua miltään ihmisestä, jolle koko elämäkään ei ole viimeaikoina tuntunut kuin kärsimykseltä, jonka loppua toivoi ja suunnitteli? Tässä on tullut vuosia elettyä jonkin sortin kaksoiselämää. Ehkä tästä pikkuhiljaa myös eheytyy. Hirveä halu on nyt lukea kaikenlaista, josko muiden kokemukset auttaisivat omassa prosessissa. Alkoholista eroon pääseminen on niin paljon muutakin kuin viinan kanssa läträämisen lopettaminen!
En voi olla kuin 100% samaa mieltä. Tuo läträämisen lopettamisen vaihe on nopeasti ohi ja varsinainen elämän opiskelu alkaa vasta sen jälkeen. Kevättä sinnekkin!
Onko kukaan enää kyselly juomakaveriksi? Onhan se hankalaa sanoa lopettaneensa kokonaan, mutta veikkaampa vain, että hankalaa on tuo lopettamisen salailukin, noin niinkuin pidemmän päälle.
Itse en ole kuuluttanut lopettamista ja alkoholismiani sen enempää, kuin on tarve ollut. Kysyttäessä joskus ja silloin tällöin, kun juttu on vaatinut sitä. Työssäni vaaditaan lähes absolutismia, joten heillekin on ollut helppo kertoa vakaumukseni. Pääsääntöisesti kaikki asiat on menneet vain paremmin, kun ei ole tarvinnut salata mitään. Se on henkisesti helpompaa ja pidemmän päälle se avoimuus on vain kasvattanut luottamusta. Kukaan siitä mitään erikseen mainitse, mutta töitä on ainakin siunaantunut, joka taas ei olisi mahdollista ilman sitä luottamusta = raittiutta.
Rahvas, en koe salailevani ryyppäämisen lopetusta, en vain viitsi mainostaa - ei kuulu luonteeseeni uhoominen yleensäkään. Usein olen liikkeellä autolla, eikä tarvita mitään lisäselityksiä selvin päin olemiseen. Enkä ole ollut mikään sosiaalinen kännääjä, ennemmin yksikseni tissuttelija. Nyt kulunut aika ilman viinaa on kovin lyhyt, en osaa edelleenkään riemuita erityisesti siitä, että olen ilman, ennemmin pelkään, että retkahdan. Lähimmät työkaverini ja ryyppykaverini kyllä tietävät, etten enää ota, kysyvät asiasta silloin tällöin silleen uteliaan hyväntahtoisesti ja hiukan epäuskoisestikin.
Kevät on lisännyt levottomuutta, tai sitten joku muu juttu, jota en tiedosta. Ihmisenä eläminen on vaan hankalaa, hankalaa, hankalaa… Minun on vaikea olla tyytyväinen itseeni ja elämääni, ja jos en edes jollakin tasolla pidä itsestäni, en pysty pitämään muistakaan, kun koen olevani muille riesa. Todellakaan ei ole niin synkkää kuin joulun tienoilla, jolloin en oikeastaan muuta suunnitellut, kuin miten toteuttaisi itsarin ilman, että joku laupias sielu pääsee pelastamaan. Nyt kylmä vesi tuntuu taas kylmältä eikä valkoinen kärpässieni kuulu kuvitteelliselle ruokalistalle. Muutaman viikon kestanyt iloinen tai tyyni mieli on tällä hetkellä kuitenkin taas hukassa. Riippuuko tämä vielä juomisen lopetuksesta, josta nyt on yli 9 kk, vai onko tämä jotakin mielenterveysongelmaa, johon pitäisi hakea nappeja ja terapiaa? Kuinka selkeästi asia pitää sanoa lääkärille, että se ottaisi sen tosissaan?
Entistä kuuria jatkan, eli puuhailen kaikkea mukavaa, liikun säännöllisesti ja syön hyvin ja terveellisesti. Lomaa ja lepoa ei ehkä ole riittävästi, tuppaan suorittamaan vapaallakin liikaa, ehkä ajatellen, että se pitää irti viinasta.
Hei!
Hienoa kuulla että olet edelleen oikealla polulla. Itse “lopetin” kuukautta sinua ennen mutta retkahdin joulukuussa. Nyt menee viides viikko juomattomuutta. Ei sillä että juuri sinä olisit retkahtamassa mutta ajattelin vain sanoa että 9kk kohta mainitaan yhtenä ensimmäisen vuoden vaaranpaikkana, mutta tämänhän jo tiesitkin Tsemppiä vaikka elämä välillä on sitä itseään!
En tiennyt! En ole viimeaikoina lukenut raitistumisoppaita, 3 kk kohta taidettiin mainita pahana myös.
Ehdit lizzy sitten jonkin aikaa kokeilla juomista ennen uutta alkua? Onnea uudelle yritykselle, ei kai tässä mitään samanlaisia sääntöjä ole kuin kalastuksessa (jossa onnea ei saa toivottaa, vaan kireitä siimoja - no, ehkä tässä sitten tiukkoja korkkeja )
Onnea sopii oikein hyvin toivottaa ja helevetin tiukkoja korkkeja En juonut koko tuota väliä kun olen sellainen yhden illan tyttö, kuitenkin muutaman kerran melko kohtuudella ja kahdet överit, yök. Olin kuivana melkein koko tammikuun myös. Nyt on kolmas “tosiyritys” elämässäni (taukoja ei lasketa…) ja voin kertoa: JUOMINEN EI TUONUT MITÄÄN HYVÄÄ, EI MITÄÄN. ONGELMIA SENKIN EDESTÄ. Pysy polulla, minä seuraan perässä
Sinulla on vain ns. kevättä rinnassa… halut hyrrää jne…
Ihan normaalia mutta myös vaarallista. Pysyttele kaukana vaaratilanteista.
Taitaa suurimmalla osalla meistä alkkiksista olla vaikeeta elää itsensä kanssa, mutta en osaa siihen mitään fiksua sanoa…
Sissinä vain etiäpäin!
Raittiin elämän opettelu on lähes kaikille työläin vaihe, kun kaikki oikeastaan on opeteltava alusta saakka. Tunnetilat vaihtelee, on ehkä väsymystä, ahdistusta, vanhojen muistelemista, surua, mutta välillä hyviäkin tunteita. Niistä kannattaa ottaa kaikki irti. Aikanaan helpottaa, voin luvata ainakin omasta ja varmaan muidenkin kokemuksesta. Uudet ajatukset ja toimintamallit tulevat hitaasti, mutta tulevat varmasti, jos et ota ensimmäistä huikkaa.
Se, että kertooko toisille uudesta elämäntavasta, on mielestäni jokaisen oma asia.
9 kk raitista aikaa on hienoa, onnea sille Jokaisella on oma tapansa ja tiensä, mutta oikealla reitillä olet. Jos jaksat tehdä asioita noin paljon, ei kuulosta masennukselta. Ahdistaviin oloihin lääkitys tuskin auttaa, aika hoitaa nekin tunteet. Perusasiat vain kuntoon, lepääminen ja syöminen, rauhoittuminen kun on liikaa energiaa. Terapiakin auttaa, ikävä kyllä usein B-lausunnon saaminen edellyttää jotain lääkitystä esim. masennukseen (mikä on tyhmä juttu).
AA-slogan auttoi minua aikanaan: tämäkin menee ohi.
En ole juuri juomisen lopettamisen jälkeen ryypännyt unissanikaan, vaikka ennen sitä kylläkin silloin tällöin. Viime yö oli unien suhteen vilkas, johtunee flunssasta ja tiheästä heräilyistä. Tapasin unessa vanhan kouluaikojen ystäväni (häneen ei liity mitään ryyppykaveriustaustaa), johon toisinaan vielä pidän yhteyttä. Oli jotkut juhlien tapaiset, koska väkeä oli enemmänkin paikalla ja vähän paremmin pukeutuneena. Hän tarjosi minulle lasin juomaa, josta menin ottamaan kulauksen ennen kuin tajusin, että kyseessä on alkoholipitoinen drinkki. Nielaisin siis, vaikka ehdin välähdyksenomaisesti ajatella, että tässä on alkoholia - syljenkö lasiin (juhlatilanteessa vaikutti epäasialliselta) ja sitten mietin, onko tämä nyt retkahdus, ja pitääkö tästä kertoa lopettajissa ja alanko raittiuspäivien laskemisen nyt nollasta. Menin vessaan, ja laskin lasin lavuaarin reunalle ja jätin sen sinne. Uni siirtyi toiseen paikkaan ja alkoholiteema ei jatkunut.
Mistä uni putkahti? Tulossa on kyllä virallisemmat juhlat, joissa tarjotaan tervetuliaismalja ja varmaan ruoan kanssa vinkkua. En ole autolla liikenteessä, mutta vinkusta kieltäytyminen ei ole ongelma, tervetulomalja sen sijaan on hankalampi kiertää. Toivottavasti löytyy se alkoholitonkin versio ilman eri pyytämistä…(olen ollut tilaisuudessa, jossa alkoholittoman juomisen saanti kesti ja kesti, ja kun se vihdoin saapui, se oli pieni lasillinen tuoremehua, kun muille kannettiin pullokaupalla olutta ja viiniä).
), ja vielä kevätkin tulee, tekisi mieli aloittaa joku uusi juttu. Ei ole vielä vaan kirkastunut, mikä se voisi olla.
Tsemppiä vaikka elämä välillä on sitä itseään!
En juonut koko tuota väliä kun olen sellainen yhden illan tyttö, kuitenkin muutaman kerran melko kohtuudella ja kahdet överit, yök. Olin kuivana melkein koko tammikuun myös. Nyt on kolmas “tosiyritys” elämässäni (taukoja ei lasketa…) ja voin kertoa: JUOMINEN EI TUONUT MITÄÄN HYVÄÄ, EI MITÄÄN. ONGELMIA SENKIN EDESTÄ. Pysy polulla, minä seuraan perässä