Tuttua juttua. On tullut unissa kyllä retkahdettua monta kertaa. Varmaan sulla se tuleva tilaisuus hieman kummittelee. Minulla on ollut pitkiä kausia, jolloin joka yö menin ikäänkuin leffaan katsomaan viinaunia tai muita ikäviä aiheita. Nyt taas vähemmän alkoholi-aiheisia unia, lieneekö merkki toipumisesta? 
Mukavaa raitista perjantain alkua 
!
Jassoo? Yhdeksän kuukautta tuli kuluneeksi minullakin viimeisistä saunakaljoista ja samantien muutaman vuosikymmenen melkein jatkuvasta laitamyötäisestä.
Onneksi minä epäilen kaikkea, niiin tuotakin että tämä nyt sitten voisi, kalenterikuukausien täyyttyminen, jotenkin vaikuttaa päätökseeni lopettaa juopottelu.
Ennustukset ovat sikäli metkoja, että usein ne muuttuvat itseääntoteuttaviksi jos niihin uskoo.
Viinankäytön suhteen olen asian monen kaverin kohdalla huomannut, ne jotka ovat lujasti uskoneet siihen että salakavala tauti kalvaa elimistöä ja pakottaa juomaan tai mystinen viinapiru väijyy (uhrinsa jotenkin valikoiden?) ja yllyttää pahaa-aavistamattoman uhrin juomaan itsensä henkihieveriin. Kummasti alkaa noin käymäänkin kun usko on riittävän vahva.
No niin, minulle sitten kävi tässä ihan niinkuin alkuun ounastelinkin. Taidin tämänkin ketjun alkupäässä kirjoitella heti alkuunsa että päivä päivältähän tämä helpottuu, kun antaa mennä eikä haikaile takaisin, eikä asiasta murheen riippakiveä kaulaansa ota. Ja niin se on sitten mennyt, minulle taitaa olla olla suurimpana siunauksena kovasti huono muistini.
Nyt kun kaupungilla kävelen, kahvillakin poikkean ja toisilla näkyy olevan isompia astioita, keltaista juomaa… joka ei enää herätä edes muistikuvia asiasta. Oikein miettimällä muistaa että jotain kivaa siinä saattoi joskus olla mutta samalla tuntuu siltä että se saattoikin olla ihan jonkun muun elämää… eihän tuo minua sentään voi koskea.
Kun olen kovasti kiitollinen siitä unohtamiskyvystäni, niin en tietysti ole sitten asiaa yrittänytkään kovasti mielessäni pitää. Siitä johtuu sekin, etten ole tällä palstallakaan kovin tiheään poikkeillut, vaikka mukavaa porukkaa onkin, jutustelemassa.
Silti, kaipaisin näiden kategorioiden joukkoon vielä yhtä. Sellaista johon pääsisivät vaikka heti ensimmäisenä arkipäivänä ne jotka ovat lopettaneet juomisen, ja juomisen veulaamisenkin. Haluaisivat kuitenkin jutella muiden kanssa kaikesta mahdollisesta, siitä miten tässä elämässä sitten elellään ja uusia ulottuvuuksia löydetään.
Ei raitistelussa -mukavan seuraleikkinäkään- tietysti mitään pahaa ole, ainakaan jos siinäkin pysytään kohtuudessa, mutta varmasti on muitakin kuin minä sellaisia jotka haluaisivat jättää taakseen sen viinajutun…niin ajatuksissa, sanoissa kuin teoissakin, kuten ennenvanhaan sanassa sanottiin. Ja osalle heistä voi asian jatkuva esilläpitäminen toimia juuri sellaisena riippakivenä joka estää siitä ongelmasta etäisyydenottamisen ja lopullisen irtipääsynkin. Näissä päihdejutuissa kun ei ole vieläkään, eri uskonlahkojen väitteistä huolimatta, löydetty sellaista jokaiselle sopivaa kaavaa jonka mukaan olisi pakko toimia ja elellä.
Niin uskomatonta kuin tuo saattaa joidenkin mielestä olla, niin totta turiset.
Olen yrittänyt sepustaa omassa ketjussani, mitä oivaltaminen tarkoittaa, onnistumatta siinä juuri ollenkaan.
Ja nyt tulee mies metsänreunasta ja kertoo hyvin yksiselitteisesti sen, mitä olen yrittänyt väkertää ja vääntää. 
Noinhan se on… ajatuksen voima on valtava. Jos ajattelen, että olen sairas tai vastaavaa, silloin olen ennen pitkää sairas. Tai jatkan sitä “sairastamista,” johon olen tullut aivopestyksi tai itseni manipuloinut.
Välttääkseni sanaharkkaa totean tässä, että tarkoitan vain itseäni verso “mies metsänreunasta” -nimmarin kokemus.
Muut voivat vapaasti kokea toisin tai alkaa ajatella asiaa päätyen mihin tahansa johtopäätökseen.
En oikein tiedä mistä se on oikein peräisin, kun kirjallisuutemme ei pyydä sairastamaan, vaan ainoastaan näkemään miten sairas on ollut, kun on tehnyt mitä onkin. Itsekään en voi välttyä siltä, ettenkö olisi ollut sairas, kun kukaan terve ei todellakaan juo kuin pesusieni, tarpeen vuoksi minkä kuvittelee, rahoilla joita ei omista, näyttääkseen ihmisille joista ei todellisuudessa välitä.
Toipuminen on mahdollista ja varmasti myös edullisempaa itselleen, kuin rypeä jossain itsekkäissä jutuissa. Ohjelmamme siis ei pyydä kuin näkemään mikä on sairastamista ja mikä tervettä sekä antaa välineet sen sairastamisen lopettamiseen.
Kukaan ole täydellinen, etteikö joskus haksahtaisi tekoihin ja ajatuksiin joita myöhemmin katuu, mutta näin raittiina ja toipuneena on niitä pelivälineitä itsellä, joita ennen ei ollut, kuten itsetutkiskelu, avunpyyntö ja sen vastaanotto. Joskus pelkkä itsetutkiskelu riittää, ettei jokin juttu ole sitä mitä haluaa jatkaa tai tehdä.
Itse en tosiaan ole löytänyt sellaista kohtaa kirjassa, jossa pyydetään sairastamaan päivä kerrallaan, vaan toipumaan mieltä ja sielua jäytävistä pakkomielteistä. Joskus ne loppuu ja elämä on sitä mitä itse kullekin on tarkoitettukin, mutta ylimielisyyteen ei varmaan kellään ole varaa, joten tietoisena on hyvä pitää itsensä ja mikä sen parempaa onkaan, kun saa auttaa siinä sivussa.
.
.
Moi Wika,
ketjuasi lainaan ja onnittelen Metsämökin miestä yhdeksän kuukauden raittiudesta. Onnea 
No mikäs estää? Ja kyllähän näistä toisinaan keskustellaan ja paljonkin. Sinähän voisit laittaa sille kyllä oman ketjunkin: Elämän uudet ulottuvuudet ilman juomisen veulaamista…
Samoin minulta!
Olen itsekin usein pohtinut tuota tuntemusten kirjoa toipumisen tiellä; aina en ole pystynyt erittelemään huonoja fiiliksiä, ts. mistä mikin väsymys tai alakulo on johtunut. Ne fyysiset vieroitusoireet ihan raittiuden alussa olivat kyllä selkeitä erottaa ja ne väistyvätkin melko nopeasti, mutta myöhemmin toipumisessa on ollut vaikeammin selitettävissä olevia plääh-oloja. Olen silloin ajatellut, että onhan koko ikänsä absolutistina olleellakin matalapaineita ja laskusuhdannetta eikä se alkoholi ole ainoa syy, ts. pidemmän aikaa raittiina olleella ei pitäisi enää alkoholi kovin paljon vaikuttaa mielialoihin. No, keinovalikoimaani kuuluvat myös lenkkitossut ja omalla kohdallani lenkki toimii todella hyvin ajoittaista väsymystä vastaan.
Yleisesti olen omasta toipumisesta oppinut sen, että se ei ole ollut suoraviivaista kehitystä (eli että ajan kuluessa toipuminen tapahtuisi samassa suhteessa tasaisesti), vaan toipuminen on kohdallani tapahtunut pikemminkin hyppäyksittäin. Lisäksi täytyy korostaa, että mainitsemani aika ajoin esiintyvät plääh-olot ovat näin raitiina sata kertaa kevyempiä kuin juopokausina koetut.
Mukavaa sunnuntai-illan raitistelua!
Samoilla sanoilla olin tulossa, mutta Basilica oli vikkelämpi Monta vuotta meni niin, etten tuntenut minkäänlaista tarvetta ‘veulata’ (hieno sana, btw!) juomisiani tai juomattomuuksiani, elin vain elämääni ja keskusteluntarpeeni täytin muualla. Kun tunsin merkkejä energiani hiipumisesta (HALT-ilmiö?)osuin tänne ja koska kovasti yritän sisäistä ääntäni kuunnella, tottelin kun se kehotti minua jäämään. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että se olikin hyvin tarpeellista - olen saanut tutustua uusiin ajatuksiin, uusiin ihmisiin ja pukea omia ajatuksiani sanoiksi. Nämä asiat ovat minulle hyväksi. Taidan olla kuin sieni - olin sitä juodessani ja nyt imen uusia ajatuksia
Ei kai ole kiellettyä avata uusia aiheita? Olen ymmärtänyt että täällä vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki
PS. Onnea Metsänreunanmiehelle!
Kannatetaan!!
Takaisin viinanhimoon tai himottomuuteen.
Olen taas ajellut pitkiä automatkoja ja siinä ajellessa ajatus virtaa. Olen ollut jollakin tasolla huolissani, kun alkoholi pulpahtaa mieleeni useamminkin kerran päivässä. Enää se ei toki tule siten, että tekisi mieli kellistää kuppia, vaan se tulee ilman sen kummempia tuntemuksia ja intohimoja. No jatketaan tarinaa…linkki löytyy myöhemmin.
Minulla oli kouluaikoina hyvä ystävä, jonka kanssa pidettiin välejä vielä koulun loputtua. Hän oli älykäs ja fiksu, raitis, hyvä, mutta ristiriitainen ystävä. Hänestä olisi voinut tulla jotain suurta - hänestä tuli kuollut. Hän eli täysillä ja siihen hän kuolikin, hukkui syntymäpäivänään sairaskohtaukseen. Kuoli siis siksi, että sairasti epilepsiaa, mutta ei antanut sen rajoittaa tekemisiään. Kohtaus yksin uidessa kävi kohtalokkaaksi.
Ystäväni tulee usein mieleeni. Vaikka aikaa on kulunut 30 vuotta, tulee silti jos ei päivittäin, niin usein kuitenkin. Nyt mieleen nousun syy oli varmaan tie jota ajelin - sama tie, jota pitkin hän usein pyöräili. Mieleen tuli rauhoittava oivallus: ei se, että viina tulee mieleen, ole välttämättä merkki siitä, että haluaisin alkaa juomaan uudelleen. Se vaan tulee, samoin kuin kuollut ystäväni, mieleen siksi, että se on ollut tärkeä osa elämääni.
Helmi
Oikeasti siis ei ystävän kuolemaa ja viinan käytön lopettamista voi rinnastaa (paitsi alkoholisti), mutta tarkoitukseni oli sanoa, että päähän pulpahtavia asioita ei voi aina tahdolla säädellä.
Käyttämäni alkoholimäärät ja se, että otin päivittäin, olisi johtanut melko pian suuriin terveysongelmiin. Varsinkin lomilla alkoi putket venymään, tapaturmia alkoi tulla ja aineenvaihdunta sekoili. Oli pakko lopettaa tai kuolla. Lopettaminen nyt jäkeenpäin ajateltuna oli kovaa työtä, vaikka suuri osa siitä tapahtui jossain alitajunnassa. Uskon, että jos retkahtaisin, pystyisin kyllä lopettamaan uudestaan. En kuitenkaan halua enkä aio retkahtaa, sillä laiskana ihmisenä en jaksa tehdä tuota irrottautumistyötä uudestaan nyt kun jo olo hieman on alkanut helpottamaan. Näitä juttuja kelaan mielessäni, aivopesen itseäni alkoholittomaan tulevaisuuteen. Mietin, mitä alkoholi oikeasti antaa ihmiselle. Lopussa, kun on sen orja, ei niin mitään.
No minä puolestani luin sen niin, ettei noita ajatuksia tarvitse pelätä. Ts. että ajatusten ei tarvitse johtaa toimintaan. Mitään ei tapahdu, kun ajattelet ystävääsi - et tunne itse halua kuolla, eikä ystäväsi herää henkiin. Mitään ei tarvitse tapahtua myöskään, jos ajattelet alkoholia. Se on vain ajatus.
Juuri niin, ei tarvitse pelätä, sitä tarkoitan, mutta sitten aloin ajatella, miten tuon voi joku ymmärtää hassustikin…
Jokin epätasapaino jyllää. Jos erehdyn ottamaan jotain makeaa, sitä menee sitten samatein ihan hirveästi. Parempi tietysti, etten sorru ottamaan viinaa vaan syömistä, muttei tämäkään hyvä ole. Selvästi ahmimishäiriö. Ja levoton olo muutenkin. Töissä on stressiä, kotona kiireitä, unettomuus vaivaa - tätä ahdistusta koittanen purkaa syömisellä. En oikein kestä stressaavaa tilannetta, pitäisi vaan saada elämä tasaiseksi, leppoisaksi. Tämän stressinkestämättömyyden vuoksi en voi edetä työurallakaan, tähän tilaani olen tarvinnut alkoholia. Onneksi tulee pääsiäinen ja ehkä muutama ylimääräinenkin vapaapäivä, pääsee siivoamaan pihaa, ulkoilemaan rauhassa, nukkumaan pitkään.
En nyt muista, kauanko olet ollut juomatta. Minulla meni noin kaksi vuotta erilaisten jytinöiden ja muiden, kuten imelänhimon kanssa, vaikka viinanhimoa ei enää ollutkaan.
Niin että sinnikkyyttä vaan ja anna ajalle aikaa. Ei ole helppo nakki päästä irti alkoholiriippuvuudesta. moni retkahtaa juuri sen takia kun kaikki, siis hyvä olo ja menestys pitäisi saada heti ja viimeistään huomenna. Ei se niin mene, vaan tämä on vuosien, joillakin loppuelämän mittainen projekti.
Wika
En tiedä onko sinulla mielialalääkitys, mutta itse olen kanssa sellainen jännittäjä, stressaaja ja ahdistun kun nuo yltyvät.
Hain itselleni mielialalääkkeeksi Cipralex.n ja nyt 5 pv.n käytön jälkeen rupeaa mieliala kohenemaan. Suosittelen (ainakin tutustumaan) lääkkeeseen.
Itselläni on juomattomuutta nyt takana 9 kk ja rapiat. Minäkin olen “kärsinyt” toisinaan hillittömästä suklaan himosta. Nyt tuntuu että se alkaa hiljalleen helpottamaan. Ei mene enää koko levy yhtä kyytiä… menee jopa monta päivää ilman suklaata 
Uskon että sinunkin kohdallasi makean himo jossain vaiheessa helpottaa. Minä en mitenkään ihmeemmin sitä vastaan taistele… syön makeaa jos tuntuu että se helpottaa, parempi se kuin viina 
ps. vaihteeksi joku suosittelee tässä plinkissä jotain lääkettä. 
Onko se sinun mielestä huono asia?