Kauanko jatkuu viinan himo?

Me Lopettajat
1

Olen ryypännyt päivittäin varmaan parikymmentä vuotta, viikonloput rankemmin. Meinasi tulla viimeinen putki, mutta selvisin ja siitä lähtien olen ollut ilman viinaa. Alussa oli tavoite sinnitellä pari viikkoa, nyt on 8 viikkoa takana ja ajatus on tilapäisestä katkosta liukumassa lopulliseen lopettamiseen. Tiedän ja tunnen sen, että jos erehdyn ottamaan, se on sitten siinä, jään heti koukkuun.

Vaikka olen vahvasti päättänyt olla juomatta, kuitenkin päivittäin, tunneittain, melkein koko ajan ajattelen vain sitä, että saisin vetää pään täyteen. Missä ajassa voi toivoa tämän helpottavan, tuskin koskaan kokonaan irti pääsee? Jos elämä tulee olemaan tälläistä kuin nyt koko loppuiän, loppuikä ei tule olemaan pitkä.

2

Tiedän tunteen. Tai itselläni tahtoisin kokoea ihanan nousuhumalan, ne muutama ekaa. Mulla auttaa kun kohdistan ajatukset siihen krapulaan ja morkkikseen, johon en tahdo palata enää koskaan. Olen allerginen alkoholinkäytölleni, en osaa sitä, juon vain humalahakuisesti ja sitten siitä seuraa kaikkea ikävää. Tajusin, että musta ei todellakaan tule kohtuukäyttäjää. Takana on tänään 3 kk raittiutta ja olen huomannut, että tässä uudessa elämäntavassa riittää rakenneltavaa. En tiedä vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta mulla on takana hieno kesä, vaikka välillä viherrän kateudesta niille, jotka voi ottaa huikkaa. Mun ominaisuuksilla ei vaan voi. Ihmisillä voi olla sairauksia jotka rajoittaa niiden elämää, mulla on tää. Ja meitä on monta.

3

Nää voi olla kliseisiä neuvoja mutta kun viinan himo iskee niin mene ulos. Käy vaikka katsomassa hyvä leffa ja käy syömässä hyvässä raflassa. Itellä oli 3 viikon putki…kauheeta pämppäystä 24/7…sen jälkeen lähdin istumaan järven rantaan ja taisin nukahtaakin sinne. Kun olin siinä hetken oksennellut ja pyörinyt niin kävin vetämässä pizzan…ostin pullon jaffaa ja vischyä…menin kotiin ja pistin peiton korviin.

4

Itselläni on nyt meneillään 36. raitis päivä. Olen todella iloinen ja kiitollinen jokaisesta päivästä, joka alkaa ilman oksentelua ja kamalaa morkkista. Joku on täällä kirjoittanut, että selvään päähän ei viinaa kannata ottaa ja se pitää kyllä paikkansa :slight_smile:

Näiden päivien kuluessa olen kovasti ihmetellyt sitä, etten ole tuntenut minkäänlaista viinanhimoa :open_mouth: Ajatuksetkin lipuvat viinaan ja juomiseen tosi harvoin. Joskus ihan pelottaa että milloin viinapiru hyökkää…
Jos ja kun se hyökkää niin yritän pitää sen loitolla muistelemalla niitä lukemattomia ankeita aamuja ja pilalle menneitä päiviä ja viikkoja. Joskus mietin miltä kylmä olut maistuisi… miltä tuntuisi kun se valuu kurkusta alas… Ajatus siitä ei tunnu hyvältä,vaan vain ja ainoastaan vastenmieliseltä :confused: Se pöhnäinen olo ei ole tavoittelemisen arvoista.

5

Itselläni viinan himo kesti ehkä pari viikkoa. Sitten se jäi pois. Aivan pari kertaa ysriiti viinapiru tehdä tepposiaan sen jälkeenikin. Kokonaan ajatukset erkanivat viinasta joskus puolen vuoden jälkeen. Minulle on ollut iso merkitys sillä, että olen käynyt AA-ryhmässä purkamassa tuntojani - siellä se viinapiru ei viihdy. :smiley:

6

Onhan niitä legendoja kuullut, että puliukko on lopettanut/joutunut lopettamaan viinan juonnin ja tämän jälkeen ei ole kestänyt olla selvinpäin ja ottanut nirrin itseltään viinan tuskissaan. Laittaisin tämän kuitenkin erittäin vakavien mielenterveysongelmien piikkiin, en viinanhimon :slight_smile:

Lukuisten alkoholistien kanssa keskustelleena ja päihdekirjallisuutta lukeneena ne vaikeimmat ajat tuon viinanhimon kanssa taitavat olla juuri ne fyysinenvieroitusvaihe-3kk-6kk-1vuosi rajapyykit. Täysin yksilöllistähän tuo toki on. Eli ensimmäiset 3kk on vaikeimmat, sitten 6kk kohdallakin tulee vaikeuksia ja vasta 1v jälkeen alkaa olo kunnolla helpottomaan…

7

Alun pari viikkoa olivat tietysti ne pahimmat, ja siksi tuo täyslopetus on alkanut tulla mielessä vaihtoehdoksi, kun ei sitä alkuvaihetta haluaisi kokea uudelleen. Ainakin puoleen vuoteen yritän pyrkiä, mutta katsotaan onko minusta siihen. Tuo aika siksi, että toivon, että sitten selvästi jo helpottaisi. Nyt yritän olla ajettelematta tulevaisuutta, muuten lyyhistyn.

8

Ehkä sitä lopettamista olin alitajuisesti työstänyt jo pitempään, tietoisesti ajattelematta. Huomaan nyt että olin jo parin-kolmen vuoden ajan alkanut vaihtamaan kaveripiiriä hiukan viinattomampaan ja viihtymään enemmän omissa oloissani. Myöskin se juominen oli muuttunut laiskempitahtiseksi ja väkevät jäivät vähemmälle. Pitempään veteen tehtyyn siirryin, kai se itsesuojeluvaisto alkoi toimimaan.

Päätös tuli kuitenkin itsellekin hiukan yllätyksenä.

Ensimmäinen päivä oli oudonoloinen ja asiaa piti miettiä melkein tunnin välein. Seuraavana päivänä kai asia oli sitten valmiiksi ajateltu, ja alkoi tuntumaan siltä että tämä selvänä olo on ihan normaali olotila.

Tämä on varmasti yksilöllistä, eikä kaikille yhtä helppoa. Olen kuitenkin varma siitä että aika auttaa. Itsestäni tiedän että se koko asia on päivä päivältä vähemmän tärkeä minulle, olen tavallaan tottunut tähän ettei minun tarvitse enää murehtia viinasta. Muistikuva siitä että juotavan riittäminen ja juomisen mahdollistaminen oli joka päiväinen murhe, jää yhä kauemmaksi.

Ja häipyy varmasti kokonaankin, kunhan en itse ala asiaa päässäni isontelemaan enkä sitä murhetta muistelemaan.

Uusiin asioihin keskittyminen, elämän hankkiminen ihan jostain muista jutuista kuin viinasta, se on minun kohdallani toiminut hyvin. Uskon että tässä päihdeasioista eroon pyrkimiseesä ainakin huominen on aina eilistä parempi, kunhan ei itse ala taaksepäin katselemaan!

Lujaa uskoa omaan itseen ja eteenpäin!

9

Työterveyslääkäri (erikoissellainen) sanoi, että 2 kuukautta… Sanoin, että kiitos ja näkemiin ja sitten lähdin AA:han. Ei näihin mitään vastausta löydy. Suuri suomalainen lääkäriketju, jolle saa maksaa maltaita, neuvoo, että “älä ota sitä olutta ja sitten kaikkin on hyvin”. Hah. Ota masennuslääkettä ja pari viikkoa saikkua ja juttele pomosi kanssa ja perheesi kanssa niin siitä se sitten lähtee. Jadajaha.

Eräs lekuri totesi, että sulla on masennus ja ongelma oluen kanssa, en aio opettaa riippuvaiseksi nukkulääkkeistä, määräsi sellaista, joka ei tee riippuvaiseksi. Hyvin on nukuttu. Vaihdatko alkoholiriippuvaisuuden lääkeriippuvaisuuteen? Minä en.

10

Itseni onnistuin juomaan siihen pisteeseen että jouduin olemaan 3 viikkoa psykiatrisella osastolla. Niin v-mäistä kun se onkin niin ihmisen pitää näköjään juoda itsensä melkein hengiltä ennenkuin oppii :open_mouth: …nyt olen jo about pari viikkoa ollut selvinpäin…koska suoraansanottuna pelkä ajatuskin retkahtamisesta oksettaa :confused:

Piti vielä lisätä että kun kävin AA:ssa niin oli aika saatanallista kuunnella kun äijät puhuu viinasta!!!..ei sopinut mulle. :smiling_imp:

11

Millaisen rännin jälkeen ihmistä pidetään osastolla noin pitkään? Minua pitivät deliriumin jälkeen “vain” tarkkailujakson, neljä yötä. Taisin olla melko lievä tapaus, diapamien haihduttua päästäni tokenin varsin nopeasti.

–kh

12

Viinan himo läksi minulta hyvin pian ensimmäisen AA-palaverini jälkeen. Nyt pitkän raittiuden aikana se on livahtanut mieleen muutaman kerran, mutta häipynyt heti, kun muistan, että olen alkoholisti. Minun siis ei kannata juoda eikä ole sellaista syytä, mihin pitäisi. Raittiudelleni saan asiantuntevaa tukea viikottaisista palavereista. “Kalenterissani” on merkintä oman kotiryhmän kokoontumisesta, joten ei pääse unohtumaan, mistä raittiuteni on alkanut.

13

No vedin 3 viikkoa putkeen juurikaan syömättä mitään mikä ei ole hyvä juttu koska olen pitkä melkoisen laiha kaveri. Nukkunut en juuri yhtään ja viimeisestä viikosta en muista juuri mitään. Sen muistan että jollain ihmeen konstilla sain itseni raahattua terveys-asemalle joka onneksi on vain noin 200 metrin päässä mun kämpästi. En ollut käynyt suihkussa ainakaan viikkoon…parta ajamatta ja selitin itkuisena jotain ihan käsittämätöntä. No sieltä sitten taksilla suoraan hoitoon. Aluksi heittivät mulle pameja naamariin ja varmaan jotain muuta. Oli kyllä helkkarin pelottavaa…olin kuulemma uhannut tappaa itseni. Siis en osaa selittää tarkemmin…olin vain henkisesti ja fyysisesti täysin rikki. Eikä sekään helpota yhtään että on postraumaattinen stressi ja kaksisuuntainen mieliala-häiriö.

14

Minulla tuntuu se viinanhimo kyllä kaikonneen heti kun ne viimeiset viinanhurut elimistöstä haihtuivat. Tapa se oli, ja sitkeäkin kun kerran vuosikymmeniä kesti ja joka päivä oli melkein tärkeimpänä asiana.

Ajattelin tuossa välillä että kuinkas sitten jos alkaa muuten keittämäöän, noiden muiden asioiden ja murheiden kanssa, iskeekö kovastikin tarve korjata olotilaa ryyppäämällä. Nyt sitten on pari päivää ollut ihan noiden elämään kuuluvien asioiden, paskamaisten ihmistenkin, ja oman kaikkeamurehtivan mielenlatunikin takia olo sellainen että koko ajan on vttanut ja lujasti. Unenlahjat ovat yleensä olleet moittettomat mutta nyt on vähän laittanut kävelemään edestakaisin yölläkin kun ei ole silmät kiinni pysyneet.

No joo, se nyt sitten tuli selväksi ettei se tullut edes mieleen vaihtoehtona että tässä vielä pitäisi juopottelemaankin ruveta. Pikemmin vaan ihan hyvä mieli siitä etten ole ainakaan krapulaa itselleni hankkimassa tai munaamasssa asioitani kännipäissä’ni pahemmiksi.

Eiköhän tämä tästä, tarttis vaan olla päänupissa joku nollausnappi jolla vois välillä laittaa virran poikki ja lakata miettimistä asioita joille ei sillä hetkellä kuitenkaan mitään voi.

Mutta semmoista se sitten on… tähän aiheeseenhan minun piti kirjoittaa ja kirjoitankin että ainakin jossain tapauksissa viinanhimo häipyy muutamasa päiväsä. Kymmenien vuosien jatkuvan kahelin juomisenkin jälkeen.

Että uskoa vaan parenpaan elämään ja omiin voimiin muillekin. Ei tää maailma aina niin helkutin synkkä ja toivoton ole.

15

Niin… Olen pikkuhiljaa oivaltanut, että tämä elämähän vain “on”. Tosiasioilla ei ole itsessään sen kummempaa luonnetta, mikään asia maailmassa ei ole automaattisesti “hyvä” tai “paha”. Onpahan vain kaikenlaisia asioita maailma täynnä, ja minulla ihmisenä vapaus valita, miten niihin suhtaudun. Jos haluaisin vaikkapa ajatella, että kanssaihmiset ovat yleisesti vittumaisia, he luultavasti alkaisivatkin vaikuttaa sellaisilta.

–kh

16

Elämä on ihan kivaa, maailma on kaunis ja ihmisetkin ihan mukiinmeneviä, mutta mitäs kun siitä huolimatta tekee viinaa mieli :question:
Tai sitten vasta tekeekin! “Kun on niin kivaa”.

Tuota sitä saattaa joskus miettiä yksi jos toinenkin. Ja sitten monet retkahtaa just kun “ei enää pitäisi”, eli sitten kun on saanut asiat kuntoon ja kaikki näyttää hyvältä.
Optimismi ja iloinen elämänasenne eivät suinkaan suojaa päihderiippuvuudelta. Kai minäkin, iloluontoinen ja peruspositiivinen höppänä sen olen oppinut. :slight_smile:

Viinanhimon kestoa ei osaa ennustaa. Ainoastaan netissä olen lukenut, että joltain on lähtenyt viinanhimo ekassa AA-palaverissa tms. AA:ssa IRL puolestaan oon kuullut monien pitkään raittiina olleiden kertovan, että heiltä on lähtenyt viinanhimo vasta yli vuoden tai yli kahden vuoden raittiuden jälkeen.
He käyttävät sanontaa “minulta otettiin vihdoin viinanhimo pois”, ilmeisesti viittauksena korkeamman voiman tekosiin.

Univaikeudet voi olla paha vaiva alussa. Unilääkkeet aiheuttaa riippuvuutta yleensä vasta pitkäaikaisen käytön myötä, ei asianmukaisessa viikon tai muutaman yön tilapäisessä käytössä.
Kaikki unilääkkeet ei aiheuta fyysistä riippuvuutta lainkaan, kuten melatoniini ja mirtatsapiini. Viimeks mainitussa on tosin muita haittavaikutuksia. Ensinmainittu on ihmiskehon luontaisestikin tuottama aine, “pimeähormoni”, joka säätelee vuorokausirytmiä ja auttaa unensaantia.

Eihän elimistö ja psyyke toivu vuosikymmenien ryyppäämisestä viikoissa, ehkei edes kuukausissa. Viinanhimolle voi kuitenkin kuulemma menestyksekkäästi pistää kampoihin, vaikka se iskee yllättävinä puuskina.
Keinoja on monia. Syö, juo (jotain alkoholitonta), lähe lenkille, kilauta kaverille, mee AA-ryhmään, hakkaa halkoja, heitä kuperkeikka…
Konstit on monet. :slight_smile:

17

Uskon, että se “liian hyvin” meneminen voi saada ihmisen juhlatuulelle ja tulee sen kunniaksi jopa ryypättyäkin.

Viinahimoni katoamisesta (johon ei liittynyt mitään ryhmiä, keskusteluja, yliluonnollisia ilmiöitä tai lääkkeitä tms) keskustelin eilen illalla yhden kaverin kanssa, kai tämän nettikeskustelun innoittamana

Yleensähän en näistä juuri huutele, eikä alkoholinkäyttöni tai käyttämättömyyteni kuulu naapureille ja kylän ämmille milään tavalla. (hankkikoon oman elämän!)
Kaveri kertoi itse olleensa kovasti tustkissaan joskus kun viinaa teki mieli, ja epäili että kyllä minulla täytyy vielä sitä viinahimoa olla, mutta minä vaan en tunnista sitä!

Ihan se minusta oli kuin parhaasta mainosmiesten koulutuksesta, ihmisellä on tarpeita vaikka mihin, mutta kun ihminen ei sitä tiedä :laughing: :laughing: :laughing:
Markkinamiesten hommana sitten on herättää ne uinuvat tarpeet… jos tästä vaikka lähtisin johonkin raitistuneiden ryhmään penkomaan viinaan liittyviä asioita niin kukapa tietää, ehkä kovasti etsimällä löytäisinkin aivojeni poimuista myös viinanmieliteon.

Mutta enpäs mene.

Aivan varmasti asia on monella muulla aivan erilainen, eli viinaa tosiaan tekee koko ajan mieli, ja silloin se on vaikeaa. Enkä edes yritä antaa neuvoja, en minä saa muista ihmisistä sellaisia kuin minä olen, joten eivät silloin sovi ne konstit joilla minä pidän itseäni tolpillani.

Niin, en ole lainkaan varma etteikö joskus elämässä tulisi vaikka sellainen tilanne että menee niin hyvin että se innostaa minutkin lasin kumoamaan. Tai vaikka toisenkin.
Siihen olen kyllä nyt etukäteen varautunut. Niin olen itselleni selväksi tehnyt että jos noin käy, niin koittaapa siinäkin seuraava aamu. Ja se aamu tarkoittaa sitä että tuota ei jäädä märehtimään, ei oteta ryyppyä eikä korjaussarjaa “kun kerran se raittius nyt meni”. Ei, se raittius jatkuu sitten tasan siitä mihin se jäi eikä asiasta oteta paineita.

En missään nimessä anna itselleni lupaa heittäytyä enää siihen jatkuvaan juomiseen. Se on nähty ja huonoksi koettu.

No, tähänkin voi tietysti joku irvileuka sanoa että tuo on selvää juomisen valmistelua tuollainen puhe. Ei muuten ole, kyllä se on (minulla hyvin harvinaista) viisasta ajattelua ja varautumista etukäteen ongelmallisiin tilanteisiin.
On paljon vaikeampaa alkaa yhtäkkiä sitten miettimään kun hässäkkä on valmis.

Mutta, se taas näistä sunnuntaiaamun päihdemietteistä, nyt ihan oikeaan elämään takaisin. Sadekin on loppunut, ulos ja vaikka metsään, nyt ajan itseni jotain taas touhuamaan. Ei ole hyväksi tämä sisällä istuminen, parempi on edes yrittää jotain tehdä. Vaikka tarpeetontakin, liike voi olla tärkeämpi kuin päämäärä vai miten se meni…

18

Noh, itselläni se kesti lähes puoli vuotta, ennenkuin lakkasin ajattelemasta juomista päivittäin. Sen jälkeen ajatus tuli vain muutaman päivän välein…tosin ajatukset oli sen jälkeen lähinnä sellasta pelkoa siitä että jos sortuu juomaan. Nyt kun lähes 8kk täynnä en ajattele juomista lainkaan:) Ja jos ajattelen niin vain kiitollisuudella siitä että ei tarvitse enää juoda. Siis ei TARVITSE. Luojan kiitos se helvetti on ohi! Sen tiedän, että jos otan yhdenkin kaljan, siiderin yms, se on menoa! Aivan saletti ja sen on ainut varma asia mitä raittiuteen tulee. Muuten mikään ei kai liene varmaa, vaan vaara vaanii kokoajan jos ei pidä varaansa. Mutta suosittelen lämpimästi raittiutta kaikille jotka sitä asiaa pohtii, sillä hei, mitä iloa kohtuujuomisesta oikeesti on kenellekään. Eikös se ole viinan haaskausta:) Ainakin näin holistin näkökulmasta :laughing:

19

Ihan mukava kuulla, että kyllä se himo voi pidemmänkin ajan jälkeen mennä ohi, vaikka suurin osa tuntuu päässeen irti nopeammin, kuin minä. Ja eika sitä viinaa kai oikeasti kukaan halua, vaan sen nousuhumalan, rennon ja iloisen mielen ja lopulta ihanan kooman. Itse en niitä enää juomisella saanut, tai no kooman sentään. Jollakin tavalla on jo kuitenkin helpompi olo. Juttelin eilen yhden jo vuosia sitten lopettaneen kanssa. Itse olen päätösten ihminen, hänen mielestään päätökset aiheuttaa vain stressiä. Hän elää aika lailla vain päivä kerrallaan, ja jos tulee riittävän kova halu juoda, niin viikon viinat on kotona sitä varten. Pariin kymmeneen vuoteen niille ei ole ollut tarvetta.

Kai se elämän arvoinen uusi elämä on vielä tulossa. Edelliseen elämääni nähden liikun nyt paljon, se helpottaa jonkin verran. Mutta levoton olen, ja keskittymiskyvytön. Työ on kaksipiippuinen juttu tässä tilanteessa. Toisaalta se antaa päivään ja viikkoon rytmin, mutta töihin keskittyminen on sitä sun tätä.

Varmaan tuo lopettamisen vaikeus liittyy myös syihin, miksi alkujaan on ruvennut juomaan. Kun on ujo ja itsekriittinen, alkoholi on lieventänyt näitä puolia, ja omasta mielestä ihmisten kanssa on ollut mukavampi seurustella. Mutta jatketaan …

1 tykkäys
20

Don’t worry. :slight_smile: Jos sä oot ollut juomatta pari kuukautta, niin voin kertoo että mä en oo livenä kuullut ainoastakaan alkoholistista tai hc-juomarista jolla olis kaikki viinanhimo kadonnu jo muutaman kuukauden raittiuden jälkeen.
Kyllä ne vanhat AA-konkaritkin tuolla paltsuissa niitä ajoittain iskeviä “tiukkoja paikkoja” ja vaikeita hetkiä kuuluu manailevan vielä parin vuodenkin raittiuden jälkeen.

Jotkut pystyy säilyttämään jopa viinaa kotona ilman kiusausta, jotkut ei pysty ilman että lankeaisivat heti. Se on siis ihan yksilöllistä, niinku monet muutkin asiat.

“Kukin taaplaa tyylillään” sanoo vanha kansa. Minua tosin ärsyttää koko latteus. Mitä ylipäätään taaplaaminen tarkoittaa? :astonished:

1 tykkäys