Kauanko jatkuu viinan himo?

Me Lopettajat
201

Ei todellakaan. Cipralex on minullekin tuttu lääke… Silloin kun sen käytön aloitin niin jo muutamassa päivässä vaikutus alkoi tuntumaan. Tällä hetkellä olen “ajamassa alas” sen käyttöä. Olen yrittänyt ennenkin mutta ei ole onnistunut. Luulen että suurin syy depressiooni oli viina. Nyt kun juomattomuutta on jo jonkin aikaa takana niin olen varma että pärjään ilmankin. Liika tuomitseminen on tässä lääkeasiassakin minun mielestäni huono asia. Joskus vaan on “pakko” hakea purkistakin apua.

ps. ei aleta kinaamaan näistä lääkkeistä tässä ketjussa… pliis :wink:

202

No hyvä :slight_smile:
Huomaan wika.ssa erittäin paljon samaa kuin itsessäni, olen sen aikaisemmin täällä jo tuonut ilmi. Uskon että wikaa auttaisi varsinkin noihin jännittämisiin/sosiaalisten tilanteiden pelkoon lääkitys, minua ja monia muita auttaa. Itse olen ollut kohta 2v juomatta, mutta minulla jouduttiin silti aloittamaan mielialalääkitys. Pointtini on vain kaikessa hyvässä että, kannattaa käydä lääkärin kanssa ja mahdollisesti psygologin kanssa läpi rehellisesti, mikä sitä tunne-elämää ja mieltä vaivaa. Tosiasia on että kaikilla ihmisillä se serotoniini taso ei ole sama kuin toisilla ja siihen lääkitys auttaa. Minä olisin sängyn pohjalla tällä hetkellä jos en olisi lähtenyt hakemaan apua. Luulen että nämä jännitykset, ahdistukset, stressit ym. ovat herkän ihmisen vaivoja. Elämä on vain niin kovaa välillä. Herkät ja me tunne-elämänsä päihteillä sekoittaneet reagoimme muutoksiin yleensä rajusti. Tasapaino pitää löytyä, ainakin itselleni.
Kaikkensa kun tekee niin ei ole tarvetta ruveta lääkitsemään päätänsä viinalla.

203

Komppaan! Vastustin vuosia kaikkea mahdollista lääkitystä ja eritoten mielialalääkkeitä. Aina alakulo jossain taustalla, nauruun ja hymyyn piilotettuna. Cipralexin kanssa samaa ainetta sisältävä Sepram nyt käytössä nelisen viikkoa ja lapsenikin huomautti yksi päivä “että sä nyt olet koko ajan viime aikoina kehunut elämää niin mukavaksi” jee olen jopa tuntenut onnen tunteita aina välillä :smiley: Ja sitä paitsi turha niitä mielialalääkkeitä olisikaan ollut syödä viinaksia käyttäessä, teho kun on lähellä nollaa…
T. tyytyväinen käyttäjä

204

Olen koettanut ponnistella löytääkseni mikä sitä kovaa elämää on? Lehdessä oli parin opiskelija tytön tarinassa kovuutta, kun tärkeitä asioita oli meikki naamassa ja ruoka taas toisarvoinen tekijä. Ollaan mieluummin syömätä, kuin oltaisiin ilman mascaraa.
Olen nauttinut siitä asiasta, että elämä oli todella kovaa silloin kun join, käytin päihteitä, mutta nyt mikään entinen kovuus ei tunnu missään, kun ei tarvitse piilotella mitään, olla jotain muuta mitä olen. Olisiko nuo opiskelijatytötkin vapautuneempia, jos kukaan ei olisi koskaan näyttänyt heille miten itsetunnon voi antaa mascaran varaan. Mulla se oli alkoholin varassa ja elämä oli todella kovaa, kun töitäkin piti tehdä kolmen edestä, jotta voisi säilyttää kulissit ja juomisen mahdollisuuden.

Ei, en enää etsi mitään keinoa piilotella itseäni itseltäni, kun se vasta kovaa on.

205

Elämäntilanteet ja lähtökohdat on jokaisella ihmisellä erilaiset ja on myös muitakin sairauksia alkoholismin lisäksi, joiden kanssa joka päivästä pitää pystyä vain selviytyä särkyineen, yksin.
Näin itsellä, muista en tiedä.

Mukavaa ja lämmintä pääsiäispäivää!
(joko rahvas prätkä kehrää?) :slight_smile:

206

Rähinaviinaa, tuttu juttu. Sienimatkoista varoitellaan, että set & settings on oltava kunnossa, muuten tulee huono trippi. No en oon koskaan kokeillu, mutta…olin taas yhden illan tutun pariskunnan kanssa istuksimassa ja juttelemassa, toinen ei ottanut, toinenkin vain muutaman vahvan siiderin. Mutta ei ollut kivaa. Jossain vaiheessa hän valitteli, kuinka kukaan ei hänestä tykkää. En voinut sanoa, että tykkäänhän, enkä saanut sanotuksi, että selvänä tykkäisin enemmän. Ei ollut mulla voimia vielä sanoa. Suurimman osan ajasta hän moitti, kuinka kiva olin silloin, kun ryyppäsin ja kuinka tylsä nyt, ja vertaili minua mielestään tylsiin ihmisiin. Muun ajan hän valitti jostain muusta tekemättömyydestäni, tai tappeli puolisonsa kanssa. Ennen sidukoita hän oli jo äkeä, ja lievä känni ei rentouttanut, vaan poistaessaan estoja teki hänestä erittäin ikävän. Mietityttää. Miksi menin iltaani pilaamaan?

Laiskasti tullut kirjoiteltua, lukenut kyllä olen. Kymmenen kuukautta tuli täyteen. Katsotaan, innostuisinko kirjoittelemaan, kun keli muuttuu huonommaksi.

207

Tämä set&settings pätee kaikkien psykedeelisiä ominaisuuksia omaavien psykoaktiivisten aineiden kanssa. On se sitten “taikasieniä”, kannabista jne…

Jos pikkasenkin tuntuu, että psyyke ei ole valmis kohtaamaan rankkaakin tajunnan tilan muutosta/laajentumista niin, ehdottomasti kannattaa olla kokeilematta. Ja muistakaa, että nämä aineet on myös laittomia.

208

Olen varmaan aika herkällä tuulella, mutta kommenttisi rahvas tulevat lähes aina kuin suoraan päin naamaa. Syy ei varmaan ole sinussa, vaan omissa tunteissani ja tämänhetkisessä elämäntilanteessa.
Tyttärelläni on nyt todettu paheneva anoreksia, paino putoaa kuin lehmän häntä. Viikonloput ovat kamalia. Hänen itsetuntonsa ei ole maskaran varassa, mutta ei meinaa selvitä oman itsensä kanssa ja on tuhoamassa elämäänsä pikkuhiljaa. Tämän helvetillisen prosessin läpikäyminen ja isän kuolema pudottivat minut kuiluun, josta pikkuhiljaa nostelen nenää vedenpinnan yläpuolelle mielialalääkityksen avulla. Viime viikon kaikki väliajat makasin sängyssä ja halusin nukkua. Töitäkin pitäisi tehdä,sairauslomat evättiin kelalta (perusteet riittämättömät). Masennuskaudet ovat olleet mukana elämässäni lapsuudesta saakka, ennen juomisen aloittamista ja raitistuttuani. Masentuneena en ole oma itseni, en näe muuta kuin toivottomuuden.
En piilottele itseäni vaan yritän pysyä hengissä. Mielialalääkkeet auttavat minua, toivottavasti. Juominen ei ole käynyt mielessäni kertaakaan. Elämä on otettava raakana, mutta ei niin, että se veisi elämänhalun.

209

v

210
211

Syömishäiriöt on erittäin vakavia psyyken häiriöitä, jotka voi olla tuhoisia siinä kuin vaikkapa päihderiippuvuus.
Niitä ei ole syytä vähätellä, leimata “nuorten tyttöjen muoti-hömpötyksiksi” saati pinnallisuudeksi. :frowning:

Oma kehonkuva ja kokemus itsestä fyysisenä olentona liittyy olennaisesti myös psyykkiseen hyvinvointiin, tunne-elämän tasapainoon.

Anorexiaan voi kuolla, kuten alkoholismiinkin. Toivotankin paljon jaksamista AK:lle ja varsinkin hänen tyttärelleen. Anorexiasta voi toipua, kuten alkoholismistakin.

En ole itse ollut varsinainen anorektikko, vaikka itsensä nälkiinnyttämisestä laihdutuskeinona onkin kokemusta. Samoin ortoreksiasta, ajoittaisesta ahmimishäiriöstä ja sen aiheuttamasta kausiluontoisesta lihavuudesta minulla on omia kokemuksia.
Vihdoinkin oikeanlaisen tasapainon löytäminen ruokailuun ja positiiviseen kehonkuvaan oli vihdoin ja viimein, aikuisella iällä ihanan vapauttava ja onnelliseksi tekevä kokemus. Aivan kuin päihderiippuvuudesta vapautuminenkin.

Sen verran post-traumoja on yhä, että kammoan vieläkin itsestäni otettuja valokuvia ajoilta, jolloin olin mielestäni “oksettava läski”, ehkä kliinisesti vain lievästi ylipainoinen.
Tunnen voineeni silloin yhtä huonosti kuin pahimipina ryyppäysaikoina. Osittain nuo ajanjaksot sekä pahimman ongelmasyömisen että ongelmajuomisen suhteen osuvatkin päällekkäin.

Minulla on myös ystävä, joka on teininä sairastanut erittäin uhkaavan anorexia nervosan, mutta toipui siitä viime tipassa rakkauden avulla.

Eikö olekin erikoista, että uusi nouseva ongelmaryhmä sekä mielenterveys- että päihdepalveluiden käyttäjänä ovat nuoret, alle 25 -vuotiaat naiset. Heidän osuutensa on koko ajan noussut viimeisen 10 vuoden aikana.
Voimme tietysti spekuloida, mistä tämä johtuu. Miksi juurikin nuorilla naisilla menee huonosti nykyisin?

Toivon nyt kaikkea parasta ja toipumista erityisesti anorektikoille ja heidän läheisilleen.

PS. En ole itse oikein kova lukemaan kirjoja (paitsi sarjakuvia) , mutta haluisin joskus jaksaa lukea tällasen kuin Marianne Käckon "Tapa minut, äiti". Se on anorektikon äidin kirjoittama kertomus.

212

Kiitos kannustavista kommenteistanne :slight_smile:

Päätin tänään, että haen viimeistään loppukesästä virkavapaata vuoden loppuun saakka. Tyttäreni menee satasella edelle työstäni. Ellen saa vastaavaa työtä omalta paikkakunnaltani, koetan löytää vaikka jotain keikkaduunia, niin että saadaan lainat maksettua. Tai sitten teen ihan mitä työtä vain. Jos rahat loppuu, haen pankilta lykkäystä. Olen lähes ainoa oman alani ammattilainen koko läänin alueella, mutta paskat siitä.

Joo, tiedän tuon ja tieto lisää tuskaa. Mutta uskon ja luotan, että meidän tapauksessamme tie veisi toipumiseen. Huomaan, että itselläni makean himo on lisääntynyt huikeisiin lukemiin, lieneekö serotoniinin vajausta. Kiitos kirjavinkistä, tilaan sen netin kautta itselleni.

Kiitos ff. Siinäpä onkin pohtimista, milloin antaa periksi ja milloin ei. Alkoholin suhteen voimattomuuden myöntäminen johtaa aina hyvään, elämän vaikeuksiin voi pyytää voimaa vain ja ainoastaan päivän kerrallaan. Sain rohkaisua sanoistasi.

Näiden prosessien aikana olen pohtinut, mikä alkoholismin rooli on elämässäni. Tuloksena on ainakin nyt, ettei mikään. Kun ei ota ensimmäistä huikkaa selvään päähän (jäänyt mieleen Paarman kommenteista, muuten en ole halunnut loukata sinua kommenteillani missään yhteydessä), ei alkoholismi sairautena vaivaa minua. Viinanhimo on poissa kokonaan, tosin retkahduksen jälkeenkään se ei ole vaivannut, niin kovan opetuksen sain. Huomenna menen kuitenkin ryhmään, sen olen oppinut ja aion jatkaa. Kertomaan elämästäni, ja kuulemaan muiden tarinoita. Viisastuakseni ja tajutakseni, etten ole ainoa elämän kriiseissä. Ja aina toivoen, että ryhmään tulisi uusi tulokas.
Ja Rahvaalle hyviä raittiita päiviä, olen pahoillani jos tuiskaisin sinulle. Tällaisessa tilanteessa suhteeelisuudentaju himmenee välillä.

213

Muilla on isoja murheita, toiset möyrii pienemmissäkin, AK:lle voimia ja voi kun voisi taikoa apua hänen tyttärelleen - ei voi, mutta toivoa voi.

Omiin pieniin murheisiin takaisin. Jouduin pikkutapaturmaan, ja nyt odotan lääkäriin pääsyä. Odottaminen on mulle erittäin vaikeaa, epävarmuus myös. Valvoin yön ja tiuskin päivän. Malttia, malttia, sitä tarvitsisin, ei tämä hermoilu edistä mitään.

Se kestoaiheeni on ihmissuhteet, mitä edellisessä kirjoitelmassanikin taas pohdin. Minun pitäisi osata viestiä jo ennen kuin kuppi menee nurin. Sanoa esimerkiksi, että tulen mielelläni iltaa istumaan, mutta jos tiedossa on taas vain psknjauhantaa (no tämä nätimmin), on parempi, että loikoilen kotona tai käyn koiran kanssa kävelyllä. Olen huono ihmissuhteissa, vähän varmaan Asperger-oireita, eipä niitä mun lapsuudessa tunnistettu. Lopettaisiko yrittämisen, olisi suosiolla erakkona (siis onhan mulla puoliso ja aikuiset lapset)? Sama ihmissuhdekyvyttömyys tulee lääkärikäynneilläkin esille. Yleensä löydän itseni viimeistään viiden minuutin päästä vastaanoton ulkopuolelta ilman hoitoa tai reseptiä. Harmistun asiasta, enkä mene toiste. Kuollaan sitte. No joo, ulkona on vielä nättiä, sinne siis, jospa olo helpottuisi.

214

No, jokaisen omat murheet on niin henkilökohtainen asia itselle, että paha on eri ihmisten murheita lähteä jaottelemaan “pieniin” ja “isoihin”.

Jollekin voi olla ihan pikku murhe ja ingenting että on 30 000 euroa velkaa jota ei pysty ikinä maksamaan (hih : ), jollekin toiselle maailman voi romahduttaa täysin taskusta vahingossa tipahtanut ja hajonnut kaljapullo.

Wika, ihmissuhteet ja sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole pikku murheita tai pikku asioita. Ihmissuhteet on elintärkeitä meille kaikille, ja sosiaalisten tilanteiden pelko voi tehdä elämän tosi hankalaksi ja melkein mahdottomaksi elää. Mutta sitäkin pelkoa voinee hoitaa.
Vertaistukiryhmät muuten on siitäkin hyviä, että ne on turvallisia paikkoja harjoitella sosiaalista kanssakäymistä ihan selvinpäin.
Mutta ei kai sulla ole aina tuota sosiaalista kyvyttömyyttä ollut, kun kerran olet puolisonkin löytänyt?
Toivottavasti pääset sujuvasti lääkäriin ja asiat hoituvat kuntoon. :slight_smile:

Mä itse pystyn yleensä olemaan ihmisten kanssa helposti ja jopa ihmisten edessä hölisemässä ihan selvinpäin, mutta mulla on yksi tietty osa-alue elämässä, johon olen aina… siis melkein aina… hakenut rohkaisuryyppyä. Tietynlaiset esiintymistilanteet ovat sietämättömän tiukkoja paikkoja ihan raakana, ilman sitä paria rohkaisu-drinksua. Olen kyllä selviytynyt niistä joskus selvänäkin, mutta ne on aina olleet tiukkoja paikkoja… phuuh hui.

Vieläkin on siis erityisiä osa-alueita, joita minunkin sosiaalisella luonteenlaadulla joutuu tosi paljon työstämään pystyäkseen olemaan niissä selvin päin ihan luontevasti. Olli Lindholm sanoo, että raittius on se voima minkä voimalla jaksaa esiintyä. :unamused: Pitää vissiin kysyä siltä neuvoa… Ja onhan nuita paljon muitakin.

215

Kalliolan fiksu psykologi totesi silloin back in the day, että elämän murheet ovat sidoksissa omaan elämäntilanteeseen, ettei sille ole ‘ulkoista’ mittaria, ei mitään muuta kuin miltä se itsestä tuntuu. Jollekin murhe voi olla ihmisen tappaminen, jollekin toiselle se, että mokasi kattamalla väärät viinilasit illallisille.

‘Mikkää ei oo niin kippee ko miun kippee’ :slight_smile: Sen kun muistaisi ja sitä myöten suhtautuisi myötätunnolla kanssakulkijoittensa murheisiin. Kaikesta ei aina edes puhuta, mutta 99,9% ihmisistä on kokenut elämässään jotain niin kauheaa, että ansaitsee lohtua. Lohdun antaminen ei maksa mitään kenellekään, se voi olla sana tai halaus, tai virtuaalisana ja virtuaalihalaus. Tämä virtuaalisana ja -halaus menee nyt Askeleelle. Voimia päiviisi!

216

Näin on, jokaisen murheet on juuri niin isoja kuin ne sillä hetkellä tuntuvat. Isoisojen murheiden kohdatessa pienemmät siirtyvät taka-alalle, mutta kun isoisot hellittävät, sitten taas pienemmät löytävät oman tilansa. Murheet kuitenkin tulevat ja menevät, pysyvät aikansa. Joku on sanonut että elämässä ilot ja surut vuorottelevat, siksi sitä jaksaakin odottaa taas niitä hyviä päiviä. Mitään vuorenvarmoja ilopäiviä ei tällä hetkellä ole odotettavissa, päinvastoin asiat ulkonaisesti näyttävät lapsen suhteen olevan jopa huonommin, mutta mistähän taas tämä tasapainoinen ja jopa rauhallinen tunne putkahti esiin? Heaven knows.
Tästä on nyt otettava kaikki irti kuten pulauttelemalla tekstiä plinkkiin :slight_smile: Syynä tasapainotilaan taitaa olla se, että olin tänään ihka tavallisessa palaverissa, jossa päästelin paineita ulos, niin että puheeni jälkeen vetäjä ehdotti tupakkitaukoa, huumorilla sekin.
Hyvä asia sekin tänä päivänä, että sain syksyksi työpaikan omalta paikkakunnaltani, jotta voin kytätä tytärtäni (hänen sanojensa mukaan). Ja heinäkuussa tulee perheeseen uusi jäsen, ruskeapilkkuinen dalmatialainen sokean labbiksen seuraksi :slight_smile: Mitäpä tässä tänä iltana muuta kuin elämää, ei sen enempää. Ja vielä sessio kunnon bluesia ennen unten maille menoa.
Raitista hyvää huomista kaikille tasapuolisesti

217

Nyt on vaiva hoidossa - vihdoinkin. Paraneeko hyvin vai huonosti, sen aika näyttää. Oli kyllä tuuriakin matkassa, vaikka ei nyt sitä juopontuuria. On se kuitenkin hyvä parannella vaivaa ilman, että samalla kärsisi alkoholin vieroitusoireista, eivät ne ainakaan helpommaksi asiaa tekisi. Mutta kyllä tämäkin tapaus taas paljasti stressinsietokykyni puutteet. Unikaan ei vaan meinaa tulla. Tämä on ollut elämääni ennen alkoholiakin, ja näköjään sen jälkeen. Alkoholia käyttäessäni olin suurimman osan aikaa mieli puuduksissa. Ehkä tarvitsisin jonkin lääkityksen, koska en oikein usko, että tämä menisi ohi, tämä vaan on. Talvella oli kyllä jonkin sortin masennustakin, nyt ei ole masennusta, mutta ahdistusta ja levottomuutta. Tai toinen vaihtoehto on löytää jotenkin muuten rauha. Joogaa? Kukkatippoja? Yritän ajatella, että ei saa ruokkia pelkoja ja huonoa oloa, mutta ajatuksen voima on rajallinen.

218

e

219

f&f, luin silloin viestisi, ennen kuin poistit sen, tosin en enää muista, mitä kirjoitit, ei mielestäni se ollut kuitenkaan sellaista, joka olisi pitänyt poistaa. Monesti itsellenikin tulee halu poistaa tai korjata viestejäni, mutta olen yrittänyt vaan jättää ne. Ainahan ne ovat sen kirjoittamishetkensä lapsia. Usein myös kirjoitan, mutta en koskaan kuitenkaan lähetä viestiä, ja joskus kirjaudun kirjoittaakseni, mutta vetäydynkin pois. Niin vaan käy joskus.

Minulla on ollut iloinen jakso. Olen oikeasti tuntenut iloa ja keveyttä. Sisäiseen fiilikseen jonkin verran vaikuttavat tietysti ulkoiset tapahtumat, niinkuin huoli, joka voi hermostuttaa ja latistaa mielialaa. Mutta vaikka ulkoisesti kaikki olisi ok, voi silti olla apea olo. Nyt ei. Toivottavasti tämä ilo ei ole myöhäsyntyistä raittiushumalaa vaan oikeasti väläys tunnekirjon positiivisesta päästä. Tunneskaalaa on tullut siis lisää. Autolla ajellessani mietin äitisuhdettani. Äitini ei ollut paha äiti, ja toki ajat oli muutenkin toiset. Mutta monia asioita hänessä ihmettelen ja moitinkin, enkä kykene antamaan vielä anteeksi. Mielestäni minun pitää oppia hyväksymään hänet (on siis kuollut jo), mutta ei sellaista väkisin pysty tekemään. Alitajunta työstää asiaa parhaillaan…nyt kun humala ei estä sitä toimimasta.

Luin viikonloppuna kirjaa, jossa kyseenalaistettiin ajatus tien valinnasta. Siinä verrattiin tilannetta enemmän metsään, jossa jokaisen puun kohdalla pitää valita uudelleen. Metsä on minulle tärkeä ja rakas, joten vertaus napsahti.

Olen ruikuttanut terveydestäni ja pettymyksestäni, kun kaikesta ulkopuolisesta hehkutuksesta huolimatta alkoholin lopettamisen hyvät puolet eivät ole toteutuneet omassa elämässäni. Ja silloin minua on syytetty malttamattomuudesta :slight_smile:. Niinhän se on. Valinnoilla rakennamme tulevaisuutta. Valinta olla juomatta takaa ei takaa terveyttä, ei henkisesti helppoa oloa, mutta verrattuna tilanteeseen, että olisin jatkanut (kiihtyvällä tahdilla) juomistani, on tulevaisuudenennusteeni nyt huomattavasti valoisampi. Pilkkopimeän sijaan edes tähdet tai kuu valaisee :slight_smile:.

220

Wika,
olen todella onnellinen puolestasi, kun luen tätä postaustasi.:smiley:
Tähdet ja kuu valon antajina ovat kaunis metafora. Joskus pivisinä öinä voi tosin olla aika
pimeää ja on hyvä ehkä pysähtyä ja odottaa pilvien ohi kulkemista, ettei törmää niihin puihin.
Kärsivällisyyttä tässä itsekin yritän harjoitella, kun ne pilvet on välillä tosi hitaita…