Kauanko jatkuu viinan himo?

Me Lopettajat
121

Kohtuullisen hyvä, iloinenkin viikonloppu takana. Lääkitys, joka ei mitenkään liity pääkoppaan eikä viinaan, vaihdettiin, ja uusi puree perussairauteeni paremmin, sekin tekee mielialan paremmaksi. Pientä levottomuutta ja mielen kutinaa aiheuttivat ryyppykaverini, jotka soittelivat ahkeraan - ja tietysti kännissä. Vaihteeksi heilläkin oli hauskaa ja kova meno päällä. Mutta nyt pystyn sanomaan, että viinaa ei tehnyt itsellä mieli. Jotain vaihtelua arkeen kyllä kaipaisi, nyt ei ole tullut lähdettyä mihinkään, vaikka selvin päin olisi helppo mennä teatteriin, elokuviin, mihin vain. Edelleen se “jokin tekeminen” etsii muotoaan ja lajiaan, mutta uskon, että kyllä se sieltä löytyy. Pääkoppa alkaa nyt toimia paremmin, mikä on upea juttu.

Pohdin taas vanhaa sanontaa, että lasten ja humalaisten suusta kuulee totuuden. Minkä totuuden sitten kuulee? Heitin krapulavaiheeseen päässeelle kaverilleni lausahduksen, jonka hän oli sanonut reippaassa nousussa. Ei muistanut sanoneensa, eikä ollut asiaan selvin päin mielipidettä. Toiselle sanoin jostain lausumastaan, johon tuumasi, että ai kauheeta, sanoinks mä noin. Itse en muista kännipäissäni varsin valehdelleeni, mutta onko totuuskaan ollut kovin hääppöistä? Kaikkia kamujeni lausahduksia en ota ihan haudanvakavissani, ne ovat kännipäisen totuuksia, eivät samoja totuuksia, jotka elävät selvässä päässä. Ainakin tärkeysjärjestys voi olla keikahtanut vinksalleen. Silti niitä kuuntelen ja mietteitä herättää. Ylimalkaan ystävyyden kesto, ei kai sitä pätkästä, kun on siinä muutakin kun kohdaltani taakse jääneet ryyppyhetket? Alkaa jo ikää olla, ei tässä niin vaan uusia ystäviä löydy edes, vai? Jos käy rasittamaan, pistän kännykän hiljaiselle, jutellaan sitten selvin päin.

122

Nyt ei mene hyvin. Ei kai liity viinaan muutoin, kuin että viinalla voisi kääriä itsensä suojaan maailmalta. Vai voiko olla vieläkin pää sekaisin, ettei pientä huonoa uutista kestä? Onneksi viikonloppu on täynnä ihmisiä ja tekemistä, joutuu sinnittelemään. Ehkä tästä vielä noustaan, eihän tämä ole ensimmäinen kerta tällaista. Mutta aina tuntuu yhtä pahalta. Miten ihmiset ylipäätään jaksaa olla olemassa? Jos ei olisi läheisiä, joita en halua satuttaa, lähtisin.

123

Moi Wika,
yhtään en tiedä mistä on kysymys, mutta tuosta tunteesta tiedän jotakin. Mielestäni pää voi olla sekaisin vielä, ainakin jos itseäni ajattelen, kun se on ollut alunperinkin sekaisin.
Puhuminen auttaa aina, jos vaan mahdollista niin puhu olostasi jonkun kanssa.
Koita jaksaa ja kestää hetki hetkeltä, paskinkin fiilis menee ohi.
Voimia ja myötäeläviä ajatuksia päivääsi. :slight_smile:

124

Voimia ja rohkeutta sinulle Wika, kun asiat järjestyvät hitaasti tosin, mutta varmasti. Emme me voi kaikkia “yllätyksiä” tietää etukäteen, mutta vaikka harmeja tulee välillä enemmän, kuin jaksaisi kantaa, niin niiden alle ei kannata jäädä, vaan tavallaan pidettävä pää kylmänä ja annettava ajallekin mahdollisuus.

Tyyneysrukouksessa on myös voimaa, jos se auttaa sinuakin tässä päivässä ja ymmärtämään ettemme tosiaan voi määrätä kunnolla edes omaa matkaamme, vaikka haluaisimme. Onhan sinulla tyyneysrukous hollilla, kun minua ainakin se auttoi useammin, kuin edes jaksan laskea. Käytä sitäkin “välinettä”, kun sellainen on olemassa.

125

Vähän paree. Basilica, asia liittyy ihan yllättäviin sairauksiin, joita tuntuu putkahtelevan. Ehkä juodessa kaikki sekoittui ja peittyi ja tuli seliteltyä kännillä, krapulalla ja viinan puutteella. Nyt ihan uutena todettiin (edellisten lisäksi), että kuulo on menossa, meneekö kokonaan, ei tiedä, ja mistä johtuu, ei sitäkään tiedä vielä. Sellainen ihan pikkujuttu, ei edes vakavaa, mitäpä moista suremaan.

126

Toivottavasti et sellaista käsitystä saanut, että väheksyisin ongelmiasi. Yritin vain ottaa osaa tietämättä todellista syytä, kun et sitä tuossa ekassa viestissä enempää avannut. Nyt kun sen tiedän otan vielä enemmän osaa ja olen pahollani, että olet saanut tuollaisia koittelemuksia tiellesi. Asia ei ole pieni, eikä kerralla käsiteltävissä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia. :slight_smile:

127

Basilica, en saanut sellaista käsitystä että vähättelisit, lähinnä itselle tuli fiilis, että ylireagoin eilen. Toki musiikki on minulle tärkeää, olisi ikävä menettää se. Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.

128

[size=150]Kauanko jatkuu viinan himo?[/size]

Tämähän on ketjun ydinkysymys. Mielestäni ja jopa kliseeksi muodostuneen oman kokemukseni mukaan himo jatkuu niin kauan kuin jossain mielen syvissä syövereissä lepattaa “toivon liekki” muutamasta oluesta, lonkerosta tai vaikkapa lasillisesta viiniä silloin tällöin. Hillitysti, hallitusti, hyvässä seurassa tai yksin. Tuo alkoholistin eli alkoholiriippuvaisen utopistinen ajatusmalli, jota sisikundi elättelee ja pitää yllä, saattaa kestää jopa vuosia. Vain täydellinen ajattelutavan muutos, tosiasioiden tunnustaminen ja käsittely ymmärtääkseni vapauttaa kokonaan viinanhimosta.

Kysymys; “Mihin oikeasti viinaa tarvitsen?” toimi minulla hyvin, koska rehellinen vastaus yksinkertaisuudessaan kuului: “En mihinkään.” Enhän tarvitse mihinkään mersua, muskelivenettä, huulipunaa, sukkahousuja tai kynsilakkaakaan.

Jumalaa, joka viinanhimon poistaa, tempaisee pullon kädestä tai estää kättä tarttumasta viinalasiin, ei ole. On tosin rukouksia, mantroja jotka saattavat auttaa viinanhimon hillitsemisessä, mutta ne ovat vain hokemia, psyykkausta ja manipulointia kestämään viinanhimoa tunnista tuntiin, päivästä päivään ja vuodesta toiseen “päivän kerrallaan.”

Minulle päivä kerrallaan oli tarpeen silloin kun aloittelin raittiutta eli kärvistelin juomattomana. Jos edelleen tuntisin tarvetta mantraan, en olisi raitis siinä mielessä kuin ymmärrän nyt olevani.

Ihminen elää aina tulevaisuutta suunnitellen. Huomista, ensi viikkoa, seuraavaa kesälomaa tai jotain muuta miettien. En pystyisi siihen jos eläisin vain tätä päivää ajatuksen tasolla edes suhteessa alkoholiin. Jämähtäisin paikalleni, jäisin kuivajuopoksi ja taantuisin ajatusmaailmani kanssa.

Viinanhimo voi, kuten olen mm. palavereissa nähnyt, jatkua vuosikymmenet, vaikka puhuja alahuuli vapisten väittää olleensa raittiina 30 vuotta ja käyneensä ryhmässä melkein joka päivä. Ei, se ei ole raittiutta jos pitää joka aamu mantrata raitista päivää vuodesta toiseen ja kiittää siitä olematonta, ulkopuolista. Monien on mahdotonta käsittää, että tuo “ulkopuolinen” olemme me itse omassa sisimmässämme ja luomme oman maailmamme ajatuksillamme. Emme mantroilla, rukouksilla tai kumartamalla sen enempää Mekkaan kuin Roomaankaan päin. Se on vain persiin kääntämistä vastapäiseen suuntaan…

Toki hyväksyn toisenlaisenkin menettelyn jonkun toisen kohdalla, jos se pitää juuri hänet irti pullosta. Pääasiahan on loppujen lopuksi, ettei oteta ryyppyä selvään päähän. Eikä myöskään “säädellä” olotilaa muillakaan aineilla.

129

Muutama poiminta hyvästä tekstistä ja kommenttia perään…

Jos itse puhuisin alkoholista edelleen “muutama olut silloin tällöin” -hengessä haaveillen, osoittaisin joko valehtelevani tai etten tajuaisi alkoholismin ideaa sitten pätkääkään. Silloinkin kun vielä käytin alkoholia, tiesin etten pääse niillä muutamalla annoksella vielä karkuun itseäni, tyhjää elämääni ja ikävältä näyttävää maailmaa. Piti juoda niin paljon kuin kulloinkin “sain” juoda. Mielellääni työnsin muun elämän ja ihmiset aina tarvittaessa syrjään, jotta saatoin juoda ilman rajoitteita ja kuvitella olevani jotenkin vapaa, ilman vastuuta.

Tuota tummennettua kutsun “omaksi todellisuudeksi”. Elän aistihavaintojeni, niiden tulkinnan sekä ajattelun päähäni muodostamassa maailmassa. Maailma näyttäytyy minulle muuttuvana kokonaisuutena, joka ei ole täsmälleen samanlainen kenenkään toisen ihmisen kanssa, sillä jokaisella tuo havainnointi-, tulkinta- ja ajattelukoneisto nimeltä aivot on ainutlaatuinen.

–kh

130

Ja voi helvetin helvetti.

Onko tässä joku aikaraja missä kirjoitus pitää lähettää palstalle.Mun hieno kirjoitus,jota väänsin ainakin tunnin,katosi taivaan tuuliin.PRKL…
Nyt en jaksa uudelleen.Kait tälläkin jokin tarkoitus on.Tietäis vaan mikä.

131

Todennäköisesti on niin, että palvelin katkaisee yhteyden jos kovin pitkä aika menee esim kirjoittaessa eikä mitään toimintoa tehdä. On ainakin kaksi tapaa estää:
Tekee aina välillä esikatselutoiminnon, jolloin palvelin havaitsee, että toisessa päässä on joku, eikä katkaise.
tai
Kirjoittaa pitkän tekstin jollain tekstinkäsittelyohjelmalla ja kun on tyytyväinen copy-paste se tähän selaimeen.

132

Tämä on ydinkysymys. Mielenkiinnolla olen seurannut yhden ihmislapsen kokemuksia reilun puolen vuoden ajalta viinan käytön lopetuksen jälkeen. Mielenkiinnolla olen myös lukenut muiden tuntoja, ja ottanut niistä opikseni.

Miten tämä muu elämäni liittyy viinan himoon? Ainakin se liittyy siihen, ettei elämä välttämättä muutu auvoiseksi, vaikka parantaisi elämäntapojaan. Ehkä pitää siirtyä jollekin toiselle palstalle setvimään näitä muita ongelmiaan.

Monet ovat kokeneet lopetuksen erittäin positiivisesti. Itse en ole moista kokemusta ole saanut tai pystynyt tuntemaan. Olisin toivonut, että edes kehoni voisi paremmin, vaikka pääkopassa velloo. Ehei, sekin voi huonommin. “Palkkio” lopettamisen aiheuttamista “kärsimyksistä” on ollut - no jos ei mitätön niin ainakin pienempi kuin odotin. Olen odottanut jotain, mitä en olekaan saanut ja siksi olen pettynyt. Ei saisi olla pettynyt, olenhan onnistunut sellaisessa, mihin moni ei ole pystynyt. Edelleen on totta, että viina ei tuottaisi enää iloa, siksi ei kannata juoda. “Viinan himo” on laimentunut ja ajatus alkoholin ottamisesta tuottaa yök-reaktion. Jos silti ottaisin, parin naukun jälkeen olisin kyllä varmaan jo lirissä.

Vastaus esittämääni alkuperäiseen kysymykseen eli kauanko kestää viinan himo: minun kohdalla n. 6 kk.

133

Enpä tunne ketään raitista tai kohtuukäyttäjää, jonka elämä olisi auvoista, pulmatonta ja yhtä riemua. Elämään kuuluu niin myötä- kuin vastamäkeäkin. Minä odotin juomisen lopetettuani jotain suuremmoista, kaunista, erinomaista loppuelämää. Eihän se niin mene, nyt ymmärrän. Piti ottaa elämästä kiinni kynsin ja hampain. Täytyi alkaa muuttaa itseäni, eikä muita ihmisiä tai olosuhteita. Oli lähdettävä lenkille vaikka satoi tai ei olisi huvittanut. Helpompaa olisi olllut kietoutuminen peitteen alla ja olla vain.
Odotin myös, että entiset läheiseni olisivat ottaneet riemulla vastaan raittiuteni ja kiitellen ja kannustaen toivottaneet minut “parantuneena” takaisin entiseen perheyhteisöön. Sitä kutsua ei ole kuulunut, eikä koskaan tule kuulumaankaan, sen nyt ymmärrän ja hyväksyn. Aluksi pitkin hampain, epätoivoonkin osittain vaipuen. Onneksi aloin ymmärtää, että en koskaan tule saamaan tilaisuutta entiseen elämään. Elämään, jonka kuvittelin hymyilevän koko naamallaan nyt, kun en enää juo.
Itsesääliin vaipuminenkin oli lähellä. Tuo on muuten tunne, joka on juomisen lopettaneelle alkoholistille useimmiten tuhoisa, koska se vie takaisin juomakentille. Itsekkyys ja itsekeskeisyys niihin liittyvine itsesäälin ja kaltoin kohdelluksi tulemisen tunteineen ovat alkoholismin tyypillisiä tunne-elämään kuuluvia piirteitä. Ainakin minulla olivat.

Mikä neuvoksi? Minä taistelin itseni fyysisesti kuntoon, jatkoin henkisen tasapainon saavuttamiseksi hyviksi kokemiani metodeja. Hakeuduin työelämään, maksoin laskuni, en vaipunut synkkyyteen. Enkä, mikä juuri minulle oli parasta, alkanut ammattisairastajaksi, ikuiseksi valittajaksi siitä, että olin ja olen alkoholisti. En antanut sisikundini pettää itseäni uskottelemalla minulle, että olin masentunut tai minulla mukamas oli niin ja niin monisuuntainen mielialahäiriö, johon mukamas tarvitsisin sitäsuntätä mielialalääkettä.

Arvaapa oliko helppoa lopettaa sairastamasta ajatuksen, alitajunnan tasolla? Ei ollut, mutta kun uskoin erääseen vanhaan viisauteen, lopetin sairastamisen, opin ottamaan vastaan elämän “raakana.”

Tuo viisaus kuuluu: Ajatuksillasi luot maailman ympärillesi.

Sepustukseni voivat hyvinkin olla monelle, kuten Kaptah sanoi Sinuhelle:“Puheesi ovat kärpäsen surinaa korvissani.” :smiley: Mutta mitäs sitten…? Ei sen kummempaa ja yhden neuvon haluan silti antaa. Ei oteta viinaa selvään päähän. :smiley:

Mutta työ kutsuu jälleen…

134

Hei Wika :slight_smile:

Älä ihmeessä vaihda palstaa. Kaikenlaista tunnetta pukkaa täälläkin. Mutta ei kannata ottaa sitä ensimmäistä, ainakaan tänään. Viinasta et saa iloa, jos haluat voit tsekata mitä siitä kokeilusta seurasi minun kohdallani. Viinanhimon lakkaamisesta en tiedä muuta kuin että se loppuu aikanaan. Alkoholismi sairautena taas ei.

Tsemppiä ja raitista päivää :smiley:

135

Tuo oli kuin minun päästä tempastu teksti :slight_smile:
Koen itse samoja tuntemuksia! Ei ole elämänlaatu sitä mitä odotin…työtä ja kunnollisia pysyviä ihmissuhteita.
Ei ole kuin yksi ihminen edes sanonut että on ylpeä, kun olen ollut juomatta. Hänkin on ulkomaalainen. Mikä meitä Suomalaisia vaivaa kun ei saada suuta auki ja muutenkin tuntuu että Suomessa juomattomat ovat niitä syrjittyjä ja epänormaaleita??? Mikä tässä maassa on vikana…

136

Heippa,
taidan olla päästäni vialla, kun nautin nykyään vitutuksestakin.
No tosissaan, alun raittiushumalan ja ihmeen kokemisen jälkeen elämä on tasoittunut. Ei ole soineet fanfaarit, eikä kukaan ole tullut kiittelemään. Elämä ei ole muuttunut helpoksi, enkä ole valaistunut. Omalla kohdallani takki ja mieli oli niin totaalisen tyhjä lopettaessa, etten kaiketi odottanutkaan yhtään mitään muuta, kuin vapauttavaa tuomiota viinasta. Kaikki on ollut tervetullutta sen jälkeen, ilot ja surut sekä tavallinen, tapahtumaton arki. Viinan himo meni samantien, eikä ole takaisin tullut. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että asia olisi sillä selvä, alkoholismi kun ei ole pelkkää viinan himoa. Tunne-elämän sotkuisuutta selvittäessä tekisi mieli välillä nostaa kädet pystyyn ja todeta, että valuvika, ei voi mitään. Hiljalleen, pienin askelin valan uskoa itseeni ja siihen, että kykyni kokea (riittävästi) onnellisuutta kohenee.

137

Helppoa olla samaa mieltä, kun oma kokemukseni on ihan samanlainen. Missään tilanteessa ei raittiuttani ole vielä tervehditty torvisoittokunnan kanssa, mutta elämäni on silti muuttunut paljonkin paremmaksi, jopa hyväksi. Alkuun se parani ihan sillä, että juopotteluista johtuvat välittömät kurjuudet poistuivat. Sen jälkeen alkoi palautua kyky nauttia tavallisesta elämästä, ja pikkuhiljaa alkoi muuttua koko elämänasenne. Nykyisin maailmani näyttää jo niin erilaiselta, että siihen juomisen maailmaan palatakseni minun pitäisi kääntää suunnilleen kaikki asiani nurinpäin, ja sitä en kyllä halua. Hulluhan minä olisin…

Olisiko niin, että moni pettyy selvänä olemiseen ja alkaa juoda uudelleen ihan siksi, että ei malta antaa itselleen riittävästi aikaa toipumiseen, vaan odottaa “pikahelpotusta”? Omalta kohdaltani alkuaika meni jokseenkin siten, että muutamassa viikossa mieliala alkoi piristyä, parissa kuukaudessa elämä alkoi näyttää ja tuntua valoisammalta, sen jälkeen tunne-elämä ja huumorintaju alkoivat palautua, puolen vuoden paikkeilla alkoholiongelma tuntui poistuneen, jne. Onneksi olen saanut olla jo alusta alkaen ilman juomahaluja, jotta positiivinen kehitys pääsi ylipäätään alulle. Tai toisinpäin: jos se juomahalu ei olisi ensiksi poistunut, olisin tuskin pysynyt selvänäkään paria viikkoa pidempään.

–kh

138

Samanlaiset ovat kokemukseni. Aivan varmasti paluu radalle on aika nopea, jos odottaa mitalia tai suurta valaistumista ja autuutta. Ei kenestäkään tule hyvyyden ruumiillistumaa. (Miksiköhän muuten ent-juopot olettavat, että sellaista heiltä vaaditaan, kun asia ei edes ole niin?).

139

Helppoa olla samaa mieltä, kun oma kokemukseni on ihan samanlainen. Missään tilanteessa ei raittiuttani ole vielä tervehditty torvisoittokunnan kanssa, mutta elämäni on silti muuttunut paljonkin paremmaksi, jopa hyväksi. Alkuun se parani ihan sillä, että juopotteluista johtuvat välittömät kurjuudet poistuivat. Sen jälkeen alkoi palautua kyky nauttia tavallisesta elämästä, ja pikkuhiljaa alkoi muuttua koko elämänasenne.

Niinpä kiitosta saa odottaa vaikka maailman tappiin asti jos sitä hakee. Olen lopettanut muiden ihmisten kiitoksen ja hyväksymisen hakemisen-tärkeintä on, että tulen itseni kanssa toimeen mahdollisimman hyvin. Niinpä oikeastaan isoin “palkinto” on ollut asioiden kuntoon saaminen “henk. koht konkurssin” kautta tasaiselle plussalle :smiley: . Juomisesta seuraavan kurjuuden hidas poistuminen ja oman elämän tason hiljainen nousu tuovat parhaan palkinnon. Vaikka lähes kuka tahansa ulkopuolinen osaa sanoa, että elämä ei ole ihan suoraa tietä mennyt. Eli jäljessä ollaan omaa ikäluokkaa lähes kaikilla mittareilla. Oikeastaan muiden mielipide ei enää kiinnosta, ison kylän anonyymiys suhteessa kotituppukylään antaa tilaa olla oma itsensä. Isoin osa tämän maan itsemurhista tehdään juuri pienillä paikoilla, kun ns kasvot ovat menneet :open_mouth:

Pakko myöntää että juomishaluja on matkan varrella ollut enemmän ja vähemmän, mutta ovat olleet sellaisia pikkupirun koputteluja olkapäille ja itsensä kusettamisajatuksia vain siitä yhdestä! :smiling_imp: Viina himo on kuitenkin laimentunut pikku hiljaa ja päivä päivältä. Kunnes ne ovat muuttuneet ohi kiitäviksi tuulen vireiksi. Lisäksi tietty yök-reaktio tullut mukaan, kun näen juopottelijan örveltämässä niin pahaa tekee katsoa.

140

Koen itse samoja tuntemuksia! Ei ole elämänlaatu sitä mitä odotin…työtä ja kunnollisia pysyviä ihmissuhteita.
Ei ole kuin yksi ihminen edes sanonut että on ylpeä, kun olen ollut juomatta. Hänkin on ulkomaalainen. Mikä meitä Suomalaisia vaivaa kun ei saada suuta auki ja muutenkin tuntuu että Suomessa juomattomat ovat niitä syrjittyjä ja epänormaaleita??? Mikä tässä maassa on vikana…

Suomessa elää legenda alkoholin käytöstä ja juojia tietyllä tapaa ihannoidaan, mm. nämä valtakunnan rentut ovat tasaisesti otsikoissa ja aina tulee lisää mainetta ja ihailua. Jos järkevästi ajteltaisiin, niin näitä sairaita ihmisiä ei ihanoitaisi. Lisäksi kandee muistaa että alko on hyvä bisnes monelle; valtiokin kerää aika hyvän tilin monopoliliikkeen kautta. Siksi varmaan alkovalistusta ei edes kunnolla haluta aloittaa. Jos joku on niin ahdasmielinen ettei jupomattomuuttani tajua, niin se on hänen ongelmansa ei minun. Eikä suomalainen suomalaista onnittele kuin päällisin pinnaliisesti, kateus ja vahingonilo ovat maamme syntejä. Kun nähdään että toiselle menee huonosti, niin siitä nautitaan ja puukkoa tulee.